Etusivu Toimintaa
Pamfletti Toimintatavoistamme
Ajankohtaista  
Vieraskirja Upen päiväkirja
Perjantai 31.12.2010
Kävimme tänään Joken kanssa hakemassa Tampereelta uuden pakettiauton entisen sipanneen tilalle. Auto oli täydellinen MANSIKKA!
Erään yrityksen logistiikka- ja henkilöstöpäälliköltä oli kuollut koira. Sanoin hänelle, että ainoa lääke tuohon suruun on uusi koira.
Vein toissapäivänä Roopen trimmattavaksi ja kerroin trimmausta suorittavalle rouvalle ystäväni murheesta. Rouva kertoi, että hänellä on 7 kuukauden ikäinen kääpiösnautseri, joka voisi lievittää ystäväni murhetta. Varomaton kun olen, aukaisin pääni jälleen kerran sopimattomassa paikassa, eli kerroin vaimolleni, Erjalle, tuosta snautserin pennusta. Surkea lopputulos! Kävimme tänään tapaamassa tuota pentua. Jos uutta koiraa olisimme halunneet, sen olisi tullut olla väriltään pippuri-suola, musta-hopea tai musta-valkoinen. Ok. Anne laski talosta pihalle Mikko-ehdokkaan. Se oli surkein koskaan näkemäni koira, vitivalkoinen, punakirsuinen, tihrusilmäinen, suorahäntäinen, lyhytkarvainen. Kääpiösnautserin korvien tulisi olla lurpalla, hännän kippurassa ja sen pitäisi olla reilun karvainen. Pyysin Erjaa sanomaan mielipiteensä. Hän pyysi minua sanomaan mielipiteensä, koska halusi kuulla tuomioni. Mikko oli tavattoman ystävällinen ja sosiaalinen surkimus. Ajattelin, olet sekundaa niinkuin mekin, sovit meidän joukkoommn kuitenkin ottaa Roopen tarkistamaan uutta tulokastamme. Ajattelin, että nähdään, onko tämä Mikon viimeinen päivä. Yllätyksekseni Roope hyväksyi Mikon. Pyyisn vielä nähtäväksemme Mikon äidin, joka oli yhtä valloittava persoona kuin Mikko.
Ajattelin, että jos me emme ota tuota reppanaa, niin ei sitä kukaan muukaan huoli. Niinpä päätimme, että noudamme Mikon luoksemme tulevana maanantaina.
Toivotan kaikille päiväkirjani lukijoille onnellista ja ilontäyteistä uutta vuotta 2011!
P.S. Olin ystäväni Georgen kanssa puhelinyhteydessä. Hän kertoi lukeneensa puoliväliin viimeisimmän kirjani. -Olette käyneet melkoisen rallin. Ihmettelen, mistä kaikki se ihmisten pahuus kumpuaa, josta kirjassasi kerrot. Useat muut kirjani lukeneet ovat kommentoineet sitä samalla tavoin. George sanoi, että ne ihmiset, joiden pitäisi virkansa puolesta olla hyviä, ovat olleet kaikkein pahimpia. Negatiivisista kokemuksista olen kirjoittanut vain murto-osan, samoin siitä hyvästä, jota Jumala on elämässäni tehnyt.
***
Torstai 30.12.2010
Leena ja Pertti olivat aamun ensimmäiset vieraat varastolla. He veivät elintarvikkeita ja avustustarvikkeita Karjalan köyhille.
Iltapäivällä Kiitolinjan täysperävaunullinen rekka-auto toi varastolle 60 kuormalavallista eli täyden lastin elintarvikkeita.
LÄMPIMÄT KIITOKSET TÄMÄNPÄIVÄISILLE LAHJOITTAJILLE, ERIKOISESTI HARRIETILLE, MINNALLE, REIJOLLE JA RISTOLLE!
***
Keskiviikko 29.12.2010
Talvi saapui joukkueensa kanssa puolenpäivän aikaan varastolle. He pakkasivat koko päivän avustustavaroita itään vietäväksi.
Illansuussa he lähtivät matkaamaan kohti Eestiä mukanaan täysi kuorma avustustavaroita Eestin köyhille.
Talvin jälkeen varastolle saapui Kari. Myös hän vei täyden autolastin avustustavaroita Eestin köyhille.
Iltapäivällä varastolle saapui Kiitolinjan auto. Se toi tullessaan elintarvikkeita.
LÄMPIMÄT KIITOKSET TÄMÄNPÄIVÄISILLE LAHJOITTAJILLE, ERIKOISESTI PEKALLE!
***
Tiistai 28.12.2010
Puolenpäivän aikoihin varastolle saapui rekka-auto, joka toi tullessaan täyden autolastillisen uusia lahjoitustavaroita ja elintarvikkeita Itä-Euroopan köyhille.
Illansuussa varastolle saapui Lidia. Hän vei lahjoitustavaroita Venäjän köyhille.
Myös Kiitolinjan auto toi uusia vaatteita varastolle.
Joken kuljettamana pakettiautomme hyytyi eilen tielle ja se jouduttiin hinaamaan korjaamolle. Saimme tarpeeksemme! Auto on palvellut meitä uskollisesti kymmenen vuotta. Sillä on ajettu 480 tuhatta kilometriä. Nyt on aika sanoa hyvästi. Löin tänään autokaupat lukkoon. Noudamme Joken kanssa uuden auton perjantaina.
LÄMPIMÄT KIITOKSET TÄMÄNPÄIVÄISILLE LAHJOITTAJILLE, ERIKOISESTI NINALLE JA MARKUKSELLE!
***
Maanantai 27.12.2010
Nunna-Maria nouti varastolta vammaisapuvälineitä Venäjän invalideille.
Kiitolinjan auto toi varastolle vuodevaatteita.
LÄMPIMÄT KIITOKSET TÄMÄNPÄIVÄISILLE LAHJOITTAJILLE, ERIKOISESTI MAILIKSELLE JA KAIJALLE!
***
Torstai 23.12.2010
Jokke lähti aamulla keikalle Lounais-Suomeen. Palatessaan hän toi varastolle autokuormallisen elintarvikkeita.
Erkki oli päivän ensimmäinen vieras varastolla. Hän vei suuren pakettiautollisen elintarvikkeita Eestin köyhille.
Iltapäivällä varastolle saapui Raiko. Hänkin vei autolastillisen elintarvikkeita Eestin köyhille.
Illalla varastolle tuli Jussi. Hänellä oli tuomisenaan oman lihanjalostustehtaansa erinomaisia tuotteita kinkkuineen kaikkineen Jokelle ja minulle. Keskustelin Jussin kanssa pitkään varastolla. Olemme saman tien kulkijoita ja meitä yhdistää usko Vapahtajaamme, Jeesukseen Kristukseen.
LÄMPIMÄT KIITOKSET TÄMÄNPÄIVÄISILLE LAHJOITTAJILLE, ERIKOISESTI JUSSILLE JA PETRILLE!
Eilen ja tänään olen saanut paljon myönteistä palautetta viimeisestä kirjastani. Se on lämmittänyt. Uskon myös, että monet kirjan lukijat ovat enemmän kuin lämmenneitä, uskoisin, että suorastaan kiehumispisteessä. Heillä voi olla jopa pahasti häkää keuhkoissa. Lohduttaisin heitä kuitenkin, sitä saa, mitä tilaa.
Toivotan kaikille päiväkirjani lukijoille riemullista Vapahtajamme syntymäjuhlaa. Niin on Jumala maailmaa rakastanut, että Hän antoi ainokaisen Poikansa, ettei yksikään, joka Häneen uskoo, hukkuisi, vaan hänellä olisi iankaikkinen elämä.
***
Keskiviikko 22.12.2010
Andrey tuli aamulla aikaisin varastolle. Hän vei autolastillisen elintarvikkeita Venäjän köyhille.
Puolenpäivän aikaan lähdimme Joken kanssa hakemaan Hämeestä autolastillisen elintarvikkeita, jotka huomenna matkaavat varastoltamme Eestin köyhille.
LÄMPIMÄT KIITOKSET TÄMÄNPÄIVÄISILLE LAHJOITTAJILLE, ERIKOISESTI MARKUKSELLE!
Lehari soitti juuri Eestistä ja kertoi, että kun hänellä oli ruuan jako eestiläisille köyhille, jaettavat ruuat loppuivat kesken. Viimeisille jonottajille oli tarjolla vain levy suklaata. Ihmiset jonottivat lastensa kanssa kaksi ja puoli tuntia meren rannalla tuulessa ja pakkasessa saadakseen yhden suklaalevyn!
***
Tiistai 21.12.2010
Kustantajani markkinointijohtaja Harri, kävi varastolla ja toi viimeisimmän kirjani (neljännen) ensi kappaleita. Tapaaminen oli enemmän kuin miellyttävä. Meillä on yksi yhteinen tekijä tai oikeastaan kaksi, uskomme vankkumattomasti Jumalan mahdollisuuksiin ja kristillisen kirjan evankelioivaan vaikutukseen.
Kiitolinjan auto toi varastolle täysperävaunullisen elintarvikkeita ja jääkiekkovälineitä. Kiekkoiluvälineet menevät Itä-Euroopan lapsille ja elintarvikkeet Itä-Euroopan köyhille.
LÄMPIMÄT KIITOKSET TÄMÄNPÄIVÄISILLE LAHJOITTAJILLE, ERIKOISESTI LEENALLE, PEKALLE JA KALEVILLE!
***
Maanantai 20.12.2010
Jokke lähti aamulla aikaisin keikalle Lounais-Suomeen ja palasi sieltä illan jo pimennyttyä varastolle. Hän toi tullessaan autokuormallisen elintarvikkeita.
Aamun ensimmäinen vieras varastolla oli Siperian keisari Yrjö Niemi. Hän vei sukkia Siperian vankiloihin vangeille ja puutarhakasvien siemeniä Siperiaan.
Seuraavaksi varastolle saapui Timo. Hän vei avustustavaroita Venäjälle.
Päivän viimeinen vieras varastolla oli isä-Sergei. Hän vei elintarvikkeita, avustustavaroita ja maaleja Venäjän köyhille.
LÄMPIMÄT KIITOKSET TÄMÄNPÄIVÄISILLE LAHJOITTAJILLE, ERIKOISESTI LEENALLE JA PETRILLE!
***
Perjantai 17.12.2010
Isä-Ambrosius, nunna-Maria ja Tapsa saapuivat aamulla varastolle. Isä-Ambrosiuksen kulkuneuvona oli todella suuri pakettiauto, johon lastasimme elintarvikkeita, uusia avustustarvikkeita ja maalia. Isä-Ambrosius toi Karille ja minulle kahdeksan kiloa painavan karpin ja Jokke sai noin neljäkiloisen karpin. Molemmat kalat isä-Ambrosius oli itse pyytänyt Don-joesta.
Saimme tuliaisina myös isä-Ambrosiuksen Kreikasta tuomia mandariineja, sitruunoita ja omenoita.
Kari kävi myös varastolla tapaamassa isä-Ambrosiusta.
Olin vuosi sitten elokuussa äiti-Arsenian, Erjan ja Karin kanssa Sanaksarin luostarissa Keski-Venäjällä. Isä-Ambrosius oli meidän oppaanamme. Kävimme myös kalastamassa ja meistä tuli enemmän kuin hyvät ystävät. Olemme suunnitelleet ensi keväänä samalla kokoonpanolla kalastusretkeä Volgalle ja Don-joelle. Jos suunnitelma toteutuu isä-Ambrosius on oppaanamme.
Illan jo pimetessä isä-Ambrosius lähti matkaamaan kohti Venäjää.
Toivotan kaikille päiväkirjani lukijoille rauhaisaa ja levontäyteistä viikonloppua. Eläkää ihmisiksi. Elämä on lyhyempi kuin luulettekaan. Ciao!
***
Torstai 16.12.2010
Aamun ensimmäiset vieraat varastolla olivat Marisa ja Aleksander. He veivät elintarvikkeita ja avustustavaroita Venäjän köyhille. Marisa pesi kuten aina ennenkin keittiön lattian.
Seuraava vieraamme varastolla oli äiti-Arsenia. Hän vei avustustavaroita Venäjän ja Ukrainan köyhille. Äiti-Arsenia auttoi meitä koko päivän, kun pakkasimme avustustavaroita itään vietäväksi.
Puolenpäivän aikoihin varastolle saapui Ivan. Hän vei avustustavaroita Ukrainan köyhille.
Illan viimeinen vieras varastolla oli Seppo. Hän vei elintarvikkeita Venäjän köyhille.
***
Keskiviikko 15.12.2010
Jokke lähti aamulla keikalle pääkaupunkiseudulle ja toi tullessaan varastolle vammaisille lapsille tarkoitettuja apuvälineitä.
Aamun ensimmäiset vieraat varastolla olivat isä-Sergei ja Valeri. Isä-Sergei vei elintarvikkeita, lahja- ja käyttötavaroita sekä maalia Venäjän köyhille.
Seuraavaksi varastolle saapui äiti-Arsenia. Lastasimme äiti-Arsenian ja Valerin kanssa Valerin pakettiautoon elintarvikkeita, hygieniatuotteita ja vammaisapuvälineitä Keski-Venäjän köyhille vietäväksi.
Illan viimeinen vieras varastolla oli kirkkoherra Pekka Palosaari. Hän toi joulutervehdyksen Jokelle ja minulle ja vei mennessään avustustarvikkeita Karjalan köyhille.
LÄMPIMÄT KIITOKSET TÄMÄNPÄIVÄISILLE LAHJOITTAJILLE, ERIKOISESTI JAANALLE!
***
Tiistai 14.12.2010
Eilen tuli kuluneeksi 16 vuotta siitä, kun soitin ensimmäisen kerjuusoittoni. Muistin tuon merkkipäivän vasta viime yönä. Jumala on tähän päivään asti auttanut.
Jokke lähti tänä aamuna keikalle pääkaupunkiseudulle ja toi tullessaan varastolle autokuormallisen elintarvikkeita.
Aamun ensimmäiset vieraat varastolla olivat Ivan ja Mauri. Ivan vei elintarvikkeita ja muita avustustarvikkeita Ukrainan köyhille. Mauri vei elintarvikkeita Eestin ja Venäjän köyhille.
Seuraavaksi varastolle tuli Kalle Augustson kuorma-autoineen. Hän vei elintarvikkeita Eestin ja Latvian köyhille.
Seuraavaksi varastolle tulivat Irina ja Linda joukkueineen. He veivät avustustarvikkeita ja elintarvikkeita Venäjän köyhille.
Puolenpäivän jälkeen varastolle jyristeli rekka-auto, joka toi autolastillisen elintarvikkeita. Heti rekan jälkeen maaliin saapui Andrey. Hän vei elintarvikkeita, vammaisapuvälineitä, vaatteita ja maalia Venäjän köyhille.
Illan viimeisin vieras varastolla oli Kiitolinjan auto, joka toi tullessaan täyden autolastin elintarvikkeita ja uusia patjoja.
LÄMPIMÄT KIITOKSET TÄMÄNPÄIVÄISILLE LAHJOITTAJILLE, ERIKOISESTI MERJA-LIISALLE, ASKOLLE, MARKULLE, PENTILLE, PEKALLE JA PETRILLE!
***
Maanantai 13.12.2010
Lare ja Ilmari olivat päivän ensimmäiset vieraat varastolla. He toivat varastolle tullessaan vaatteita ja veivät mennessään elintarvikkeita Eestin köyhille.
Seuraavaksi varastolle saapui rekka-auto, joka toi täyden autolastillisen avustustarvikkeita itään toimitettavaksi.
Puolenpäivän jälkeen Aleksei saapui varastolle. Hän vei avustus- ja elintarvikkeita Venäjän köyhille.
Illan viimeiset vieraat varastolla olivat Pasi, Nina ja Svetlana. He veivät elintarvikkeita ja muita avustustavaroita Venäjän ja Eestin köyhille.
Pakkasimme Joken kanssa tänään iltamyöhään avustustarvikkeita itään toimitettavaksi.
LÄMPIMÄT KIITOKSET TÄMÄNPÄIVÄISILLE LAHJOITTAJILLE, ERIKOISESTI LARELLE, ILMARILLE JA MARKUKSELLE!
***
Lauantai 11.12.2010
Eilisten tietojen mukaan Valdemar oli vielä Eestissä lumen saartamana. Yllätys, yllätys! Hän saapui varastolle aikaisemmin sovitun aikataulun mukaan. Joken kanssa olimme ajatelleet, että meillä on tänään vapaapäivä. Saimme Eskolta tiedon Valdemarin varastolle saapumisesta vasta aamupäivällä.
Pääsimme aloittamaan lastauksen vasta kello 11 aikaan. Lastasimme hänen rekkansa täpö täyteen. Kuormaan tuli pääasiassa elintarvikkeita ja hieman uusia avustustarvikkeita. Valdemar lähti tänään rekkoineen kohti Saksaa, mistä elintarvikkeet jyvitetään Moldovan, Ukrainan ja Valko-Venäjän köyhille.
Toivotan hyvää ja rauhaisaa viikonloppua kaikille päiväkirjani lukijoille.
Arkkipiispa Kari Mäkinen puhui tänään televisiossa kauniita sanoja köyhien puolesta. Minua nuo puheet eivät vakuuttaneet. Hän ei ole tämän 16 vuoden aikana, mitä työtä olen tehnyt, osoittanut minkäänlaista mielenkiintoa työtämme kohtaan. Ei kirkkoherrana, ei tuomiokapitulin asessorina, ei piispana eikä arkkipiispana. Mikäli piispa Ilkka Kantolan puheisiin on uskomista ja miksen uskoisi, niin Kari Mäkinen on pikemminkin työntänyt kapuloita rattaisiin. Se puheesta ja teoista!
***
Perjantai 10.12.2010
Tein tänään toimistotöitä.
Rekka-auto kävi tänään noutamassa varastolta Talvin kasaamat tavarat Eestin köyhille.
***
Torstai 9.12.2010
Valdemar tuli aamulla aikaisin varastolle. Lastasimme hänen autoonsa elintarvikkeita, hygieniatuotteita ja vaatteita Latvian köyhille vietäväksi.
Valdemar lähti vähän jälkeen klo 19 täpö täyteen lastatun rekan kanssa kohti Latviaa. Jos kaikki menee suunnitelmien mukaan, Valdemar on jälleen lauantaiaamuna varastolla, jolloin lastaamme Moldoviaan, Ukrainaan ja Valko-Venäjään lähtevän rekan.
Iltapäivällä George saapui varastolle. Hän vei pakettiautollisen elintarvikkeita, uusia lahjatavaroita ja vaatteita Venäjän köyhille.
Illansuussa kävimme Joken kanssa noutamassa Hämeestä täyden pakettiautolastillisen elintarvikkeita.
LÄMPIMÄT KIITOKSET TÄMÄNPÄIVÄISILLE LAHJOITTAJILLE, ERIKOISESTI MARKUKSELLE!
***
Keskiviikko 8.12.2010
Tänään klo 04.38 tuli kuluneeksi yhdeksän vuotta siitä, kun Vanamo sai kutsun Taivaskotiin. Tuntuu siltä kuin se olisi tapahtunut viime yönä.
Talvi ja Merlii olivat työskennelleet varastossa tämän vuorokauden aamutunneille asti ja jatkoivat työtään aamulla.
Boris saapui autoineen varastolle. Hän vei vammaisapuvälineitä ja muita avustustavaroita Ukrainaan ja Venäjälle.
Illan jo pimetessä varastolle saapui Kiitolinjan auto. Se toi tullessaan autolastillisen elintarvikkeita.
Talvi ja Merlii lähtivät vähän ennen klo 20 matkaamaan kohti Helsingin satamaa. He veivät mennessään autolastillisen avustustavaroita Eestin köyhille mm. 4-lapsiselle perheelle, joka oli tulipalossa menettänyt kotinsa ja kaiken irtaimen omaisuutensa.
Tämä ei suinkaan ollut ensimmäinen kerta, kun Talvi vei varastoltamme avustustavaroita tulipalossa omaisuutensa menettäneelle perheelle.
LÄMPIMÄT KIITOKSET TÄMÄNPÄIVÄISILLE LAHJOITTAJILLE, ERIKOISESTI MARIALLE, REETALLE JA TANJALLE!
***
Tiistai 7.12.2010
Andrey tuli aamulla aikaisin varastolle. Hän vei autokuormallisen elintarvikkeita, maalia ja vaatteita Venäjän köyhille.
Seuraavaksi varastolle saapui isä-Vasili. Hän vei elintarvikkeita, hygieniatuotteita ja vaatteita Venäjän köyhille.
Iltapäivällä varastolle saapuivat Talvi ja Merlii. He tulivat varastolle pakatakseen ensi yön ja huomisen päivän itään lähteviä avustustavaroita. Lähtiessään he vievät elintarvikkeita ja avustustavaroita Eestin köyhille.
Illan viimeinen vieras varastolla oli täysperävaunullinen rekka-auto, joka toi täyden lastin uusia avustustarvikkeita varastolle.
LÄMPIMÄT KIITOKSET TÄMÄNPÄIVÄISILLE LAHJOITTAJILLE, ERIKOISESTI JAAKOLLE!
***
Lauantai 4.12.2010
Aleksei tuli aamulla varastolle. Hän vei autolastillisen elintarvikkeita Venäjän köyhille.
Keskustelin Aleksein kanssa yli kaksi tuntia varastolla. Vaihdoimme kuulumisia idäntyön tiimoilta.
Toivotan kaikille päiväkirjani lukijoille onnellista, levontäyteistä ja rauhaisaa viikonloppua sekä hyvää itsenäisyyspäivää.
***
Perjantai 3.12.2010
Jokke oli aamulla keikalla pääkaupunkiseudulla ja toi sieltä tullessaan autolastillisen puutarhakasvien ja kukkien siemeniä.
Ivan nouti aamupäivällä varastolta autolastillisen elintarvikkeita Venäjän köyhille.
***
Torstai 2.12.2010
Ensimmäinen kiitolinjan auto saapui varastolle hieman ennen puoltapäivää. Sillä oli lastinaan elintarvikkeita.
Seuraava kiitolinjan auto toi varastolle elintarvikkeita ja vaatteita.
Illan jo pimetessä varastolle saapui viimeisin kiitolinjan auto. Se toi varastolle elintarvikkeita ja hygieniatuotteita.
LÄMPIMÄT KIITOKSET TÄMÄNPÄIVÄISILLE LAHJOITTAJILLE, ERIKOISESTI ANNELILLE, ELINALLE, JUHALLE, JUSSILLE, MARKULLE JA PETRILLE!
***
Keskiviikko 1.12.2010
Kiitolinjan auto toi tänään täyden rekkakuormallisen elintarvikkeita varastolle.
LÄMPIMÄT KIITOKSET TÄMÄNPÄIVÄISILLE LAHJOITTAJILLE, ERIKOISESTI MARKULLE JA PETRILLE!
***
Tiistai 30.11.2010
Päivän ensimmäiset vieraat varastolla olivat Lare ja ILmari. He toivat autolastillisen vaatteita.
Myös Dima ehti aamulla varastolle. Hän vei autolastillisen elintarvikkeita Venäjän köyhille.
Pasi toi autolastillisen vammaisapuvälineitä varastolle.
Päivän viimeinen vieras varastolla oli Meelis. Hän vei autolastillisen elintarvikkeita ja muita lahjoitustavaroita Eestin köyhille.
LÄMPIMÄT KIITOKSET TÄMÄNPÄIVÄISILLE LAHJOITTAJILLE, ERIKOISESTI LARELLE, ILMARILLE JA PASILLE!
***
Maanantai 29.11.2010
Jokke piti hyvin ansaitsemansa vapaapäivän.
Minä sairastin jalkaani. Kävin hakemassa polveen kortisonipiikin. Toivottavasti auttaa.
***
Perjantai 26.11.2010
Vähän jälkeen puolenpäivän varastolle saapui rekka-auto, joka toi tullessaan täyden lastin elintarvikkeita ja koulutarvikkeita.
Seuraavaksi varastolle saapuivat Ivan ja isä-Rostislav. He veivät autolastillisen elintarvikkeita ja hygieniatuotteita Puolan köyhille.
Lastasimme Valdemarin autoon elintarvikkeita ja koulutarvikkeita Ukrainan, Moldovian ja Valko-Venäjän köyhille vietäväksi.
Kesken rekan lastauksen varaston pihaan ajoi jälleen kiitolinjan auto. Se toi varastolle miltei kahdeksan tonnia elintarvikkeita.
Illan jo pimennyttyä saimme Valdemarin rekan lastattua ja hän pääsi matkaamaan kohti satamaa ja sieltä laivamatkan jälkeen kohti itä-Eurooppaa.
LÄMPIMÄT KIITOKSET TÄMÄNPÄIVÄISILLE LAHJOITTAJILLE, ERIKOISESTI MINNALLE, PEKALLE JA RISTOLLE!
Toivotan kaikille päiväkirjani lukijoille rauhaisaa, levon ja onnen täyteistä viikonloppua. Omani kuluu toimistotöitä tehden.
***
Torstai 25.11.2010
Jokke piti tänään hyvin ansaitsemansa vapaapäivän.
Varhaisaamun ensimmäinen vieras varastolla oli Andrey. Hän vei autolastillisen elintarvikkeita, vammaisapuvälineitä, vaatteita ja maaleja Venäjän köyhille.
Puolenpäivän aikoihin Valdemar saapui varastolle rekkoineen. Hän yöpyy varastolla. Aloitamme rekan lastauksen huomenna, sen jälkeen kun kiitolinjan auto on tuonut lisää lastattavaa.
Illan viimeinen vieras varastolla oli Raivo. Hän vei autolastillisen elintarvikkeita Eestin köyhille.
***
Keskiviikko 24.11.2010
Olin Joken kanssa keikalla tänään pääkaupunkiseudulla. Toimme tullessamme varastolle autolastillisen erilaisia koulutarvikkeita.
Matkanteko oli melkoista taiteilua. Mennen tullen oli melkoinen lumimyräkkä, useita autoja oli suistunut tieltä. Jokke ei antanut minun ajaa autoa, väitti, että jos ajaisin, löytäisimme itsemme hatelikosta. Jokke on enemmän kuin varovainen auto- ja trukkikuski. Minusta ei voi sanoa samaa kummassakaan hommassa.
Andrei ja Erkki tulivat iltapäivällä varastolle. He veivät autolastillisen elintarvikkeita Eestin köyhille.
LÄMPIMÄT KIITOKSET TÄMÄNPÄIVÄISILLE LAHJOITTAJILLE, ERIKOISESTI PERTILLE!
***
Tiistai 23.11.2010
Jokke lähti aamulla keikalle Lounais-Suomeen ja toi sieltä tullessaan varastolle autolastillisen elintarvikkeita.
Soittelin aamupäivällä kerjuusoittoja.
Päivän ensimmäinen vieras varastolla oli Jaan. Hän vei täyden autolastillisen elintarvikkeita Eestin köyhille.
Seuraavaksi varastolle saapui Juhani. Hänkin vei autolastillisen elintarvikkeita Eestin köyhille.
Illansuussa varastolle saapui Tytti ja Päksy. He toivat tullessaan vaatteita ja leluja itään toimitettavaksi ja veivät mennessään elintarvikkeita köyhille.
LÄMPIMÄT KIITOKSET TÄMÄNPÄIVÄISILLE LAHJOITTAJILLE, ERIKOISESTI TYTILLE, PÄKSYLLE JA PETRILLE!
***
Maanantai 22.11.2010
Palasin viime yönä Erjan kanssa lomalta etelästä. Loman ensimmäinen viikon aikana kävelin vähän yli 200 km. Jostain kumman syystä sain tulehduksen vasempaan polveen. Viimeinen viikko kuluikin sitten vaivalloisesti klenkaten ja pääasiassa lueskellen. Saipahan Erja toteuttaa itseään, kun hänen ei tarvinnut juosta perässäni ympäri vuoria.
Sain myös huomata, ettei se lepo, mistä lääkärit ovat puhuneet sen jälkeen, kun ovat pistäneet puudutus- ja kortisonipiikin milloin mihinkin niveleen, ollutkaan syömistä tai juomista niinkuin olin luullut, vaan ihan mukavaa ajanviettoa hyvän kirjan parissa.
Jokke oli kahden viikon lomamme aikana hoitanut asiat hyvin ja tyylikkäästi varastolla. Tavaraa oli tullut ja mennyt entiseen tahtiin.
Aleksei oli tänään aamun ensimmäinen vieras varastolla. Hän vei avustustarvikkeita Venäjän köyhille.
Seuraavaksi varastolle saapu Jorma. Hän toi tullessaan varastolle vaatteita ja leluja ja vei mennessään elintarvikkeita Karjalan köyhille.
LÄMPIMÄT KIITOKSET TÄMÄNPÄIVÄISILLE LAHJOITTAJILLE, ERIKOISESTI JORMALLE!
***
Perjantai 5.11.2010
Aleksander ja Marisa saapuivat aamulla varastolle. He veivät elintarvikkeita ja uusia avustustavaroita Venäjän köyhille.
Jokke korjaili vammaisapuvälineitä.
Pakkasin elintarvikkeita itään vietäväksi.
Toivotan kaikille päiväkirjani lukijoille levontäyteistä ja rauhaisaa viikonloppua. Huominen päivä kuluu minulta toimistotöitä tehden.
***
Torstai 4.11.2010
Jokke oli tänään keikalla Päijät-Hämeessä. Hän toi tullessaan varastolle täyden autokuormallisen joustin- ja petauspatjoja sekä vuodevaatteita.
Ystävämme Hara ja Raikka kävivät varastolla tapaamassa Jokkea ja minua. Vaihdoimme kuulumisia useamman tunnin ajan. Hyvää teki puolin ja toisin.
LÄMPIMÄT KIITOKSET TÄMÄNPÄIVÄISILLE LAHJOITTAJILLE, ERIKOISESTI ANNELLE!
***
Keskiviikko 3.11.2010
Jokke oli tänään keikalla pääkaupunkiseudulla ja toi tullessaan varastolle autolastillisen sähkökäyttöisiä pyörätuoleja ja vaatteita.
Pakkasin elintarvikkeita itään vietäväksi ja järjestelin varastoa.
Sodderin kirkkoherra Pekka Palosaari toi varastolle autolastillisen vaatteita.
LÄMPIMÄT KIITOKSET TÄMÄNPÄIVÄISILLE LAHJOITTAJILLE, ERIKOISESTI NINALLE, VIVECALLE, PEKALLE JA MAURILLE!
***
Tiistai 2.11.2010
Jokke kävi tänään noutamassa huonekaluja Hämeenlinnasta.
George saapui varastolle hieman ennen puoltapäivää. Hän vei Venäjälle autolastillisen elintarvikkeita ja hygieniatuotteita.
Kiitolinjan auto toi varastolle täyden rekka-autollisen, 25 tonnia, elintarvikkeita.
Pakkasin tänään Joken kanssa iltamyöhään elintarvikkeita itään toimitettavaksi. Selkään kävi.
LÄMPIMÄT KIITOKSET TÄMÄNPÄIVÄISILLE LAHJOITTAJILLE, ERIKOISESTI JARMOLLE JA PETRILLE!
***
Maanantai 1.11.2010
Pakkasimme Joken kanssa tänään koko päivän elintarvikkeita itään vietäväksi.
Puolenpäivän jälkeen varastolle saapui Katja, Ilja, Vanja ja Petja. He veivät elintarvikkeita ja muita avustustavaroita Venäjän köyhille.
Soittelin myös kerjuusoittoja rahan saamiseksi työhömme. Vastaanotto oli edelleen myötämielinen. Aika näyttää, mitä aikoinaan tilillemme kopsahtaa.
***
Perjantai 29.10.2010
Jatkoin tänään kerjuusoittoja, joita eilenkin soitelin rekan lastausten välissä.
Jokke jatkoi vammaisapuvälineiden korjaamista varastolla.
Olga ja Marina noutivat aamupäivällä varastolta elintarvikkeita Eestin köyhille.
Iltapäivällä Sodderin kirkkoherra Pekka Palosaari toi varatolle autolastillisen vaatteita ja vei mennessään elintarvikkeita, vammaisapuvälineitä ja työkaluja Sodderin köyhille.
LÄMPIMÄT KIITOKSET TÄMÄNPÄIVÄISILLE LAHJOITTAJILLE, ERIKOISESTI PEKALLE!
Toivotan kaikille päiväkirjani lukijoille, onnellista, levontäyteistä ja rauhaisaa viikonloppua!
Itse poden selkääni toimistotöitä tehden.
***
Torstai 28.10.2010
Talvi ja Sandra olivat varastolla työssä koko yön. He lähtivät aamulla täyden pakettiautolastin kanssa kohti Eestiä. Autossa oli uuden uutukaisia avustustarvikkeita Eestin köyhille.
Valdemar saapui rekkoineen varastolle vähän jälkeen klo 9. Saimme rekan lastattua täpö täyteen klo 13 aikoihin. Autoon lastattiin elintarvikkeita ja uusia avustustarvikkeita Moldovian, Valko-Venäjän ja Ukrainan köyhille.
Kävin lastausten välissä taas kuinka monennen kerran kiropraktikolla. Hän kehotti minua säästämään selkään, etten joutuisi sen kanssa leikkauspöydälle. Mitähän se säästäminen on? Lieneekö syömistä vai juomista, tai jotain muuta herkkua, mistä minulla ei ole tietoa?!
Jälkeen puolenpäivän varastolle saapui Kiitolinjan täysperävaunullinen rekka, jossa oli lastina 85 kuormalavallista elintarvikkeita. P.S. Rekka oli lastattu täpö täyteen. Rekan purkamisen aikoihin Valdevar lähti matkaamaan kohti satamaa.
LÄMPIMÄT KIITOKSET TÄMÄNPÄIVÄISILLE LAHJOITTAJILLE, ERIKOISESTI MINNALLE, REIJOLLE JA RISTOLLE!

***
Keskiviikko 27.10.2010
Jatkoin tänään puolillepäivin kerjuusoittoja. Jokke korjaili varastolla vammaisapuvälineitä.
Iltapäivällä varastolle saapui täysperävaunullinen Kiitolinjan auto. Se toi täyden autolastin avustustarvikkeita.
Myös George saapui varastolle. Hän vei suuren pakettiautolastillisen elintarvikkeita, vammaisapuvälineitä, uusia vaatteita ja jalkineita Venäjän köyhille.
Illan jo hämärtyessä varastolle saapui Ivan. Hän vei pakettiautolastillisen avustustarvikkeita Valko-Venäjän köyhille.
Klo 22 jälkeen varastolle saapui Talvi tyttärensä Sandran kanssa. He jäivät yön ajaksi pakkaamaan avustustarvikkeita itään vietäväksi.
LÄMPIMÄT KIITOKSET TÄMÄNPÄIVÄISILLE LAHJOITTAJILLE, ERIKOISESTI MARKUKSELLE!
***
Tiistai 26.10.2010
Jokke oli tänään keikalla pääkaupunkiseudulla ja toi sieltä tullessaan autolastillisen elintarvikkeita.
Jokke korjaili lopun päivää vammaisapuvälineitä.
Jatkoin edelleen kerjuusoittoja. Vastaanotto oli myönteinen.
***
Maanantai 25.10.2010
Jokke korjaili tänään vammaisapuvälineitä varastolla.
Jatkoin rahankerjuusoittoja. Vastaanotto oli myönteinen.
***
Lauantai 23.10.2010
Tytti ja Päksy toivat tänään autokuormallisen vaatteita ja leluja varastolle.
LÄMPIMÄT KIITOKSET LAHJOITUKSESTA HEILLE!
***
Perjantai 22.10.2010
Jokke korjaili vammaisapuvälineitä varastolla.
Jatkoin kerjuusoittoja rahan saamiseksi työllemme. Vastaanotto oli myönteinen.
Päivän ensimmäinen vieras varastolla oli Talvi. Hän vei elintarvikkeita Eestin köyhille.
Timo ja Olek veivät pakettiautolastillisen elintarvikkeita Venäjän köyhille.
Toivotan kaikille päiväkirjani lukijoille rauhaisaa ja levontäyteistä viikonloppua. Omani kuluu toimistotöitä tehden.
***
Torstai 21.10.2010
Jokke korjaili tänään varastolla vammaisapuvälineitä.
Soittelin jälleen kerjuusoittoja saadakseni rahaa työllemme. Vastaanotto oli myönteinen.
Lare ja Ilmari olivat päivän ensimmäiset vieraat varastolla. He toivat pakettiautolastillisen vaatteita.
Seuraavaksi varastolle saapui Timo. Hänkin toi varastolle vaatteita.
Illan viimeiset vieraat varastolla olivat Tytti ja Päksy. He toivat täyden pakettiautolastillisen vaatteita varastolle.
LÄMPIMÄT KIITOKSET TÄMÄNPÄIVÄISILLE LAHJOITTAJILLE, ERIKOISESTI TYTILLE, LARELLE,PÄKSYLLE, ILMARILLE JA TIMOLLE!
***
Keskiviikko 20.10.2010
Jokke piti tänään viimeisen lomapäivänsä, joka tosin jäi vajaaksi, kun noudimme trukin korjaamolta. Trukkivanhuksemme on palvellut meitä erinomaisesti. Nyt siihen oli tullut yhtä sun toista vikaa ja saimme melko suolaisen laskun. Nyt tuo vanhus on kuitenkin parempi kuin uusi.
Soittelin tänään kerjäyssoittoja saadaksemme rahaa toimintaamme. Työstä kävi!
Illansuussa Ivan nouti varastolta täyden pakettiautolastillisen elintarvikkeita ja maaleja Venäjän köyhille.
***
Tiistai 19.10.2010
Aamun ensimmäinen vieras varastolla oli Kiitolinja-auto, joka toi täyden autolastillisen elintarvikkeita varastolle, yhteensä 33 kuormalavaa.
Seuraava vieraamme oli isä-Matfey. Hän vei suuren pakettiautolastillisen elintarvikkeita, vammaisapuvälineitä, vaatteita ja maalia Venäjän köyhille.
***
Maanantai 18.10.2010
Pertti ja Leena olivat aamun ensimmäiset vieraat varastolla. He veivät autolastillisen elintarvikkeita ja muita avustustarvikkeita Karjalan köyhille.
Valeri tuli rekkoineen puolenpäivän aikoihin varastolle. Hän vei elintarvikkeita ja maalia Bulgarian köyhille.
Illan viimeinen vieras varastolla oli Tytti. Hän toi pakettiautolastillisen vaatteita varastolle.
LÄMPIMÄT KIITOKSET TÄMÄNPÄIVÄISILLE LAHJOITTAJILLE, ERIKOISESTI TYTILLE!
***
Perjantai 15.10.2010
Ivan, isä-Vladimir ja isä-Rostislav saapuivat aamulla varastolle. Ivan ja isä-Vladimir veivät elintarvikkeita Venäjän ja Karjalan köyhille. Isä-Rostislav vei elintarvikkeita ja muita avustustarvikkeita Puolan köyhille.
Toivotan kaikille päiväkirjani lukijoille hyvää, rauhaisaa ja levontäyteistä viikonloppua.
***
Torstai 14.10.2010
Aleksander ja Marisa saapuivat aamun ensimmäisinä vieraina varastolle. He veivät autolastillisen elintarvikkeita ja muita avustustarvikkeita Venäjän köyhille.
Iltapäivällä varastolle saapui Kari. Hän vei suuren pakettiautolastillisen elintarvikkeita ja muita avustustarvikkeita Eestin köyhille.
***
Keskiviikko 13.10.2010
Jokke lähti aamulla keikalle pääkaupunkiseudulle ja toi tullessaan varastolle autolastillisen lasten vammaisapuvälineitä.
Iltapäivällä Sodderin kirkkoherra Pekka Palosaari toi varastolle pakettiautolastillisen vaatteita.
LÄMPIMÄT KIITOKSET TÄMÄNPÄIVÄISILLE LAHJOITTAJILLE, ERIKOISESTI PEKALLE!
***
Tiistai 12.10.2010
Sain pitkän soittelun jälkeen isä-Henrikin autolle korjaajan Hämeenlinnasta. Veimme auton Joken kanssa korjattavaksi.
Korjaamolta saavuttuamme varaston pihaan ajoi rekka-auto, joka oli täpö täynnä säilyke-elintarvikkeita. Kuorman purettuamme ajoimme Hämeenlinnaan noutamaan korjaamosta isä-Henrikin autoa.
Tämän jälkeen Jokke matkasi Sipooseen ja toi isä-Henrikin, isä-Leonardin ja Marian varastolle. Joken ollessa matkalla varastolle ehätti Pasi. Hän vei elintarvikkeita ja maaleja sekä hygieniatuotteita Venäjän ja Eestin köyhille.
Lastasimme isä-Henrikin ja isä-Leonardin autoon elintarvikkeita ja vaatteita Valko-Venäjän köyhille.
LÄMPIMÄT KIITOKSET TÄMÄNPÄIVÄISILLE LAHJOITTAJILLE, ERIKOISESTI MARKULLE JA PETRILLE!
***
Maanantai 11.10.2010
Jokke lähti aamulla keikalle pääkaupunkiseudulle ja toi tullessaan varastolle autolastillisen vammaisapuvälineitä.
Isä-Henrik, isä-Leonard ja Maria saapuivat aamupäivällä varastolle. Lastasimme heidän autonsa täyteen elintarvikkeita ja muita avustustarvikkeita. Kun lähdön aika Valko-Venäjälle koitti, auto ei suostunut käynnistymään. Vika oli polttoainepumpussa. Nyt varaosat on ostettu ja metsästämme kissojen ja koirien kanssa autonkorjaajaa. Korjaamoihin tuntuu olevan useiden päivien jono. Saa nähdä, kuinka käy.
LÄMPIMÄT KIITOKSET TÄMÄNPÄIVÄISILLE LAHJOITTAJILLE, ERIKOISESTI JAANALLE!
***
Lauantai 9.10.2010
Aloitimme Joken ja Valdemarin kanssa rekan lastaamisen tänään klo 12 aikoihin. Klo 16 mennessä rekka oli lastattu täpö täyteen.
Valdemar pääsee matkaamaan kohti Saksaa. Siellä rekan lasti jyvitetään Moldovian, Ukrainan ja Valko-Venäjän köyhien hyväksi. Lastasimme rekkaan elintarvikkeita, seitsemän sähkökäyttöistä pyörätuolia ja kaikenlaista uutta avustustarviketta.
***
Perjantai 8.10.2010
Jokke lähti aamulla keikalle pääkaupunkiseudulle ja toi tullessaan varastolle autolastillisen sähköpyörätuoleja.
Lidiat noutivat tänään varastolta autolastillisen elintarvikkeita ja uusia vaatteita ja jalkineita Venäjän köyhille.
LÄMPIMÄT KIITOKSET TÄMÄNPÄIVÄISILLE LAHJOITTAJILLE, ERIKOISESTI MAURILLE!
Toivotan kaikille päiväkirjani lukijoille onnellista, rauhaisaa ja levontäyteistä viikonloppua. Huomenna lastaamme Valdemarin ja Joken kanssa Moldoviaan, Ukrainaan ja Valko-Venäjälle menevän avustusrekan. Ciao!
***
Torstai 7.10.2010
Jokke lähti jälleen aamulla aikaisin keikalle pääkaupunkiseudulle.
Tullessaan hän toi varastolle autolastillisen sähkökäyttöisiä pyorätuoleja ja vaatteita.
Puolenpäivän aikoihin kiitolinjan auto toi varastolle täyden kuorma-autolastillisen elintarvikkeita.
Iltapäivällä saapui varastolle autolastillinen Kankaanpään surakunnan ihmisiä Ahtin ja Ullan johdolla. Hei toivat tullessaan varastolle sata säkillistä vaatteita.
Illan viimeisin vieras varastolla oli Boris. Hän vei sähkökäyttöisen pyörätuolin Pietariin.
LÄMPIMÄT KIITOKSET TÄMÄNPÄIVÄISILLE LAHJOITTAJILLE,ERIKOISESTI LEENALLE, ULLALLE, SIRKALLE, AHTILLE JA MAURILLE!
***
Keskiviikko 6.10.2010
Jokke lähti aamulla aikaisin keikalle pääkaupunkiseudulle ja toi tullessaan varastolle autolastillisen uusia vaatteita, jalkineita sekä vammaisapuvälineitä.
Tänään olen laiskotellut. Aamulla olin sienestämässä Roopen kanssa ja toin kotiin kymmenisen litraa suppilovahveroita. Illalla menemme Joken kanssa kalaan. Kumma kyllä, laiskottelusta ei ole tullut huonoa omaatuntoa.
LÄMPIMÄT KIITOKSET TÄMÄNPÄIVÄISILLE LAHJOITTAJILLE, ERIKOISESTI JAANALLE JA NINALLE!
***
Tiistai 5.10.2010
Tomas nouti varastolta autolastillisen elintarvikkeita, lahjoitustavaroita ja vaatteita Eestin köyhille.
Illansuussa ehdimme Joken kanssa kalastamaan. Oli kaunis, aurinkoinen iltapäivä. Esittelimme erilaisia vieheitä kaloille. Tuloksetta!
***
Maanantai 4.10.2010
Jokke jatkoi tänään ties kuinka monetta kertaa keskeytynyttä lomaansa. Hänen olisi pitänyt pitää koko lomansa heinäkuussa. Nyt elämme lokakuuta. Jokella on jäljellä vielä yksi pitämätön lomapäivä.
Kuinkahan moni työntekijä ns. normaalissa työelämässä suostuisi tällaisiin joustoihin?!
Kiitolinjan auto toi tänään varastolle 24 kuormalavallista maalia.
LÄMPIMÄT KIITOKSET TÄMÄNPÄIVÄISILLE LAHJOITTAJILLE, ERIKOISESTI JUHALLE JA JUSSILLE!
***
Perjantai 1.10.2010
Aamun ensimmäinen vieras varastolla oli Aleksei. Hän vei elintarvikkeita ja muita avustustarvikkeita Venäjän köyhille.
Pakkasimme Joken kanssa avustustavaroita itään vietäväksi.
Iltapäivällä varastolle saapuivat isä-Ambrosius, Maria ja Tapsa. He veivät suuren pakettiautolastillisen ja suuren peräkärryllisen elintarvikkeita ja muita avustustarvikkeita Keski-Venäjän köyhille.
Toivotan kaikille päiväkirjani lukijoille hyvää, onnellista ja levontäyteistä viikonloppua. Omani kuluu toimistotöitä tehden.
***
Torstai 30.9.2010
Sodderin kirkkoherra Pekka Palosaari oli päivän ensimmäinen vieras varastolla. Hän vei elintarvikkeita ja avustustavaroita Karjalan köyhille.
Seuraavaksi varastolle saapui Mauri. Hän vei elintarvikkeita ja muita avustustarvikkeita Eestin köyhille.
Iltapäivällä varastolle saapui Timo. Hän vei elintarvikkeita ja muita avustustarvikkeita Venäjän köyhille.
Kiitolinjan auto toi täyden kuorma-autolastin uusia avustustarvikkeita.
Lopun päivää lastasimme Joken kanssa avustustarvikkeita itään vietäväksi.
LÄMPIMÄT KIITOKSET TÄMÄNPÄIVÄISILLE LAHJOITTAJILLE, ERIKOISESTI MARKUKSELLE!
***
Keskiviikko 29.9.2010
Isä-Aleksander Pihkovasta oli aamun ensimmäinen vieras varastolla. Hän vei Venäjän köyhille autolastillisen elintarvikkeita, hygieniatuotteita, vammaisapuvälineitä, vaatteita ja maalia.
Seuraavaksi varastolle saapui Andrey. Hän vei autolastillisen elintarvikkeita, vaatteita, hygieniatuotteita, vammaisapuvälineitä ja vaatteita Pietarin köyhille.
Päivän viimeisenä vieraana varastolle saapui Karin kuorma-auto, joka vei täyden lastin vammaisapuvälineitä Afrikkaan.
Isä-Aleksander ja Slava ovat iltayöstä tulossa varastolle, joten yötöitä on jälleen tiedossa.
***
Tiistai 28.9.2010
Jokke lähti aamulla keikalle Etelä-Hämeeseen ja toi sieltä varastolle tullessaan autolastillisen vammaisapuvälineitä.
Puolenpäivän jälkeen Kiitolinjan auto toi täyden lastin elintarvikkeita varastolle.
Pakkasimme Joken kanssa elintarvikkeet itään vietäväksi.
LÄMPIMÄT KIITOKSET TÄMÄNPÄIVÄISILLE LAHJOITTAJILLE, ERIKOISESTI SARILLE, PEKALLE JA LASSELLE!
***
Maanantai 27.9.2010
Tein tänään toimistotöitä.
Jokke jatkoi ties kuinka monetta kertaa keskeytynyttä lomaansa.
Isä-Aleksander ja Slava ovat lähteneet Pietarista matkalle kohti Tervakoskea. He saapuvat varastolle puolenyön tietämissä.
***
Sunnuntai 26.9.2010
Pakkasimme eilen Joken kanssa avustustavaroita itään vietäväksi.
Aamulla herätessäni totesin, että vasen käteni oli prakannut. Siinä oli särkyä koko ajan, eikä sitä pystynyt kunnolla kohottamaan.
Onnekseni Pasi tuli noutamaan elintarvikkeita ja avustustavaroita Venäjälle. Hän toi tullessaan Ninan valmistamaa reumalääkettä, jolla Erja voiteli käteni ja olkapääni. Särky helpotti. Tänään käteni on terve.
Jokke väitti, että alan vanhentua. Törkeä väite!
Illalla puoli kymmenen aikaan Slava soitti, että hän ja isä-Aleksander ovat Oitin kohdalla ja tulossa varastolle. Lähdimme Roopen kanssa varastolle.
Saimme molemmat suuret pakettiautot lastattua vähän kello neljän aamuyöstä. Isä-Aleksander ja Slava lähtivät matkaamaan kohti Pietaria vieden muassaan elintarvikkeita ja muita avustustarvikkeita Pietarin köyhille.
Tänään menemme Joken kanssa järjestelemään varastoa.
***
Perjantai 24.9.2010
Jokke lähti aamulla aikaisin keikalle pääkaupunkiseudulle. Tullessaan hän toi varastolle täyden autolastillisen vaatteita.
Päivän ensimmäinen vieras varastolla oli Erkki. Hän vei elintarvikkeita ja liinavaatteita Eestin köyhille.
Seuraavaksi varastolle saapui Ivan. Hän vei elintarvikkeita ja uusia avustustarvikkeita Venäjän köyhille.
Iltapäivällä varastolle saapui rekka-auto, joka toi täyden autolastillisen työkaluja, kodinkoneita, kalusteita, vaatteita ja jalkineita, kaikki upo uusia.
LÄMNPIMÄT KIITOKSET TÄMÄNPÄIVÄISILLE LAHJOITTAJILLE, ERIKOISESTI GAMILLALLE, SINIKALLE JA MARKUKSELLE!
Toivotan kaikille päiväkirjani lukijoille onnellista ja levontäyteistä viikonloppua. Menkää, hyvät ihmiset, sienimetsään! Joken ja minun, sekä Roopen ja Erjan viikonloppu kuluu työn merkeissä.
***
Torstai 23.9.2010
Aleksander ja Marisa olivat päivän ensimmäiset vieraat varastolla. He veivät elintarvikkeita ja uusia avustustavaroita Venäjän köyhille.
Seuraavaksi varastolle saapuivat Irina ja Linda joukkueensa kanssa. He veivät myös autolastillisen elintarvikkeita ja uusia avustustarvikkeita Venäjän köyhille.
Myös Kari autoineen saapui varastolle. Hän vei niinikään elintarvikkeita ja uusia avustustavaroita Eestin köyhille.
Illan viimeinen vieras varastolla oli Kiitolinjan auto, joka toi tullessaan sinne täyden lastin elintarvikkeita ja liinavaatteita.
LÄMPIMÄT KIITOKSET TÄMÄNPÄIVÄISILLE LAHJOITTAJILLE, ERIKOISESTI EVELLE, REIJOLLE JA RISTOLLE!
Selkäni on oireillut pitkään. Päätin päivällä, että en mene kiropraktikolle, mutta kun olin päivän työskennellyt Joken kanssa varastolla, illansuussa mieleni muuttui yllättäen. Mielenmuutoksen aiheutti melkoinen kipu selässäni, joten menin taas ties kuinka monennen kerran kiropraktikon käsittelyyn. Jälkeenpäin hän kysyi, voisinko olla huomenna kumartamatta ketään. Sanoin, etten voi. Huomenna tulee rekkakuormallinen avustustavaroita, joita on pakko kumarrella, kun ne pakataan kuljetuskuntoon.
Sain ohjeen käyttää tukivyötä ja pitää selkääni jääpussin päällä.
Minulle ovat useaan kertaan ns. tosiuskovaiset toitottaneet ilosta ja riemusta, jota minun pitäisi kokea tätä työtä tehdessäni. Olen kehottanut heitä hyppämään saappaisiini vaikka vain vuoden ajaksi, että näkisivät, kuinka hallelujaa kajahtaa, kun vedät pumppukärryillä 1.500 kilon tai parhaimmillaan 2.100 kilon painoisia kuormalavapinoja. Valitettavasti en ole enää niinkuin ennen. Pian on 67 vuotta mittarissa. Kortisonia ja puudutuspiikkiä tarvitaan vähän väliä prakaaviin niveliin. Lääkäritytöille joudun sanomaan ennen piikitystä ja sen jälkeen, levosta et puhu sanaakaan.
Levosta puheenollen en tiedä, onko se syötävää vai juotavaa. Ciao!
***
Keskiviikko 22.9.2010
George oli tänään päivän ensimmäinen vieras varastolla. Hän vei autolastillisen elintarvikkeita, hygieniatuotteita ja uusia avustustavaroita Venäjän köyhille.
Seuraavaksi varastolle saapui Ivan. Hänkin vei elintarvikkeita ja uusia avustustarvikkeita Venäjän köyhille.
Illansuussa varastolle saapui Kiitolinjan auto, joka toi täyden kuorman elintarvikkeita.
LÄMPIMÄT KIITOKSET TÄMÄNPÄIVÄISILLE LAHJOITTAJILLE, ERIKOISESTI MARKUKSELLE!
Ehdin tänään sienimetsään ja iltamyöhällä kalastamaankin. Sienimetsästä sain saaliiksi yli 30 litraa suppilovahveroita. Kalareissulla sain näyttää kauniita kuvia kaloille. Ne eivät osoittaneet minkäänlaista mielenkiintoa kuvanäyttelyäni kohtaan.
***
Tiistai 21.9.2010
Talvi ja Santra olivat koko viime yön töissä varastolla. He lähtivät aamulla kohti Eestiä vieden mennessään autolastillisen elintarvikkeita Eestin köyhille.
Myöhemmin päivällä rekka-auto nouti avustustarvikkeita Talvin avustamille köyhille Eestiin.
Päivän toinen vieras varastolla oli Andrey. Hän vei autolastillisen elintarvikkeita, vammaisapuvälineitä, maalia ja vaatteita Venäjän köyhille.
Seuraavaksi varastolle saapui Karin kuorma-auto, johon lastattiin vammaisapuvälineitä Afrikkaan toimitettavaksi.
Kustantajani, myyntijohtaja Harri, tuli käymään varastolla. Oli mukava tavata Harria taas pitkästä aikaa. Keskustelun aiheena oli mm. seuraava kirjani. Harrin kanssa olemme tehneet yhteistyötä vuosikymmenet hyvässä yhteisymmärryksessä. Uskomme molemmat kirjaan!
Illan viimeisin vieras varastolla oli Kiitolinjan auto, joka oli lastattu täpö täyteen elintarvikkeita.
LÄMPIMÄT KIITOKSET TÄMÄNPÄIVÄISILLE LAHJOITTAJILLE, ERIKOISESTI ELINALLE, LEENALLE JA PETRILLE!
***
Maanantai 20.9.2010
Jokke lähti aamulla aikaisin keikalle lastaamaan Kiitolinjan rekkaa hygieniatuotteilla. Rekka ja Jokke palasivat varastolle puolenpäivän jälkeen. Rekka oli lastattu täpö täyteen. Sen perävaunu jäi varaston pihalle odottamaan purkausta.
Varastolle saapui myös täysperävaunullinen rekka. Se oli lastattu täpö täyteen uusia avustustavaroita. Purettuamme tuon täysperävaunullisen rekan kävimme hygieniatuoterekan kimppuun.
Illansuussa varastolle saapui Daniel. Hän vei täyden pakettiautolastillisen elintarvikkeita ja muita avustustarvikkeita Eestin köyhille.
Illalla klo 22 jälkeen varastolle saapui Talvi tyttärensä Santran kanssa. He pakkaavat varastolla koko yön avustustarvikkeita itään vietäväksi. Aamulla he vievät oman osuutensa avustustarvikkeita Eestin köyhille.
LÄMPIMÄT KIITOKSET TÄMÄNPÄIVÄISILLE LAHJOITTAJILLE, ERIKOISESTI RIIKALLE, MARKUKSELLE JA OSKARILLE!
***
Sunnuntai 19.9.2010
Tämän päivän olen tehnyt toimstotöitä.
Illalla menemme Joken ja Roopen kanssa koettamaan onneamme kalastuksessa.
***
Lauantai 18.9.2010
Aleksei nouti varastolta elintarvikkeita ja muita avustustarvikkeita Venäjän köyhille.
Illalla menimme Roopen kanssa kalastamaan. Ei nyppäyksen nyppäystä, saatikka kalaa. Onneksi meillä ei ole kissaa!
***
Perjantai 17.9.2010
Kävimme Joken kanssa aamulla hakemassa Jarilta pesukoneen ja huonekaluja itäisten maiden köyhille vietäväksi.
Valdemar rekkoineen saapui varastolle aikaisin aamulla. Lastasimme rekan täydeltä elintarvikkeita Moldovian, Ukrainan, Latvian ja Valko-Venäjän köyhille vietäväksi.
Iltapäivällä Talvin lähettämä kuorma-auto saapui varastolle ja vei elintarvikkeita Eestin köyhille.
LÄMPIMÄT KIITOKSET TÄMÄNPÄIVÄISILLE LAHJOITAJILLE, ERIKOISESTI JARILLE!
Toivotan kaikille päiväkirjani lukijoille virkistävää, levontäyteistä viikonloppua. Menkää metsään, hyvät ihmiset! Puolukat, rouskut ja suppilovahverot odottavat poimijaansa.
Oma viikonloppuni kuluu työn merkeissä, mutta kalaankin aion mennä, jos se vaan on mahdollista.
***
Torstai 16.9.2010
Jokke lähti tänään keikalle Etelä-Hämeeseen ja toi sieltä autokuormallisen vammaisapuvälineitä varastolle.
Daniel nouti varastolta pakettiautokuormallisen elintarvikkeita Eestin köyhille.
LÄMPIMÄT KIITOKSET TÄMÄNPÄIVÄISILLE LAHJOITTAJILLE, ERIKOISESTI RITVALLE!
***
Keskiviikko 15.9.2010
Jokke oli keikalla pääkaupunkiseudulla. Hän toi täyden autolastillisen vammaisapuvälineitä varastolle.
Kiitolinjan auto toi autolastillisen elintarvikkeita varastolle.
Illansuussa Lare saapui varastolle. Hän vei autolastillisen elintarvikkeita Eestin köyhille.
Illan viimeinen vieras varastolla oli Tytti. Hän toi autolastillisen vaatteita itään toimitettavaksi.
LÄMPIMÄT KIITOKSET TÄMÄNPÄIVÄISILLE LAHJOITTAJILLE, ERIKOISESTI ANNELLE, MARKUKSELLE JA TYTILLE!
***
Tiistai 14.9.2010
Jokke jatkoi tänään ties kuinka monetta kertaa keskeytynyttä lomaansa.
Hannu nouti varastolta elintarvikkeita ja maalia Venäjälle.
Illansuussa pääsimme Roopen kanssa livahtamaan metsään. Toimme tullessamme parikymmentä litraa rouskuja. Nyt niitä on kerätty hieman yli 200 litraa, joten julistan rouskujen keräyksen päättyneeksi. Julistan suppilovahverokauden alkaneeksi!
***
Maanantai 13.9.2010
Kiitolinjan auto toi aamulla elintarvikkeita varastolle.
Seuraava vieraamme varastolla oli Olek. Hän vei elintarvikkeita Venäjän köyhille.
Olekin jälkeen varastolle saapuivat Lare ja Helvi. He veivät elintarvikkeita Eestin köyhille.
Seuraavaksi maaliin saapui Andrey. Hän vei elintarvikkeita, vammaisapuvälineitä, maalia ja vaatteita Venäjän köyhille.
Päivän viimeiset vieraat varastolla olivat Erkki ja Andrei. He veivät elintarvikkeita Eestin köyhille.
Illansuussa pääsin Roopen kanssa livahtamaan sienimetsään. Saaliiksi saimme parikymmentä litraa rouskuja, suppilovahveroita ja mustatorvisieniä.
LÄMPIMÄT KIITOKSET TÄMÄNPÄIVÄISILLE LAHJOITTAJILLE, ERIKOISESTI JAANALLE!
***
Perjantai 10.9.2010
Jokke lähti aamulla aikaisin Helsinkiin keikalle. Hän toi tullessaan varastolle täyden pakettiautolastillisen vammaisapuvälineitä.
Illan jo hämärtyessä varaston pihaan ajoi Kiitolinjan auto. Se toi täyden autolastillisen elintarvikkeita.
Päivän aikana pääsin livahtamaan sienimetsään ja toin sieltä toistakymmnetä litraa rouskuja.
LÄMPIMÄT KIITOKSET TÄMÄNPÄIVÄISILLE LAHJOITTAJILLE, ERIKOISESTI ANNALLE, JAANALLE JA MERVILLE!
Toivotan kaikille päiväkirjani lukijoille hyvää viikonloppua. Menkää metsään, hyvät ihmiset. Siellä sienet ja puolukat odottavat poimijaansa, sekä runsaslukuinen joukko hirvikärpäsiä ravintoaan! Metsässä käynnistä olen todennut sen, että sieltä palaa erilainen ihminen kuin se, joka sinne on mennyt. Metsässä tunnen olevani lähempänä Jumalaa kuin missään muualla. Siellä mieli rauhoittuu hirvikärpäsistä huolimatta. Metsää parempaa kirkkoa en tiedä. Ciao!
***
Torstai 9.9.2010
Aamun ensimmäinen vieras varastolla oli Andrey. Hän vei pakettiautolastillisen elintarvikkeita, vammaisapuvälineitä, maalia ja vaatteita Venäjän köyhille.
Puolenpäivän jälkeen varastolle saapui Kiitolinjan auto, joka oli lastattu täyteen elintarvikkeita.
Jouduin jälleen hälyttämään Joken keskellä lomaa töihin.
LÄMPIMÄT KIITOKSET TÄMÄNPÄIVÄISILLE LAHJOITTAJILLE, ERIKOISESTI MARKULLE JA PETRILLE!
Illansuussa pääsin sienimetsään. Toin saaliina miltei parikymmentä litraa rouskuja, kanttarelleja, lampaankääpää ja herkkusieniä.
***
Keskiviikko 8.9.2010
Menin aamulla aikaisin sienimetsään. Toin sieltä parikymmentä litraa rouskuja.
Puolenpäivän jälkeen varastolle saapui kaksi rekka-autoa. Jouduin hälyttämään Joken lomalta apuun kuormien purkuun.
Toisessa rekka-autossa oli 33 kuormalavallista elintarvikkeita ja toisessa kymmenen kuormalavaa maalia.
Kun saimme Joken kanssa kuormat purettua ja varastot järjestettyä,varastolle saapui George. Hän vei suuren pakettiautolastillisen elintarvikkeita, vammaisapuvälineitä, maalia ja vaatteita Venäjän köyhille.
Georgen lastauksen jälkeen syöksyin jälleen metsään.
Illan jo hämärtyessä saavuin kotiin. Saaliinani oli toistakymmentä litraa rouskuja.
LÄMPIMÄT KIITOKSET TÄMÄNPÄIVÄISILLE LAHJOITTAJILLE, ERIKOISESTI JUHALLE, JUSSILLE, MARKULLE JA PETRILLE!
***
Tiistai 7.9.2010
Tein tänään toimistotöitä.
Iltapäivällä menin nunna-Arsenian kanssa sienestämään. Saimme todella runsaan sienisaaliin, tatteja, lampaankääpiä, rouskuja, kanttarelleja ja mustatorvisieniä.
Jokke jatkaa keskeytynyttä lomaansa.
***
Maanantai 6.9.2010
Aamun ensimmäiset vieraat varastolla olivat Helvi, Ilmari ja Lare. He toivat varastolle kodinkoneita ja vaatteita.
Jokke lähti aamulla aikaisin keikalle Lounais-Suomeen ja toi sieltä tullessaan varastolle autolastillisen elintarvikkeita.
Tapani nouti varastolta elintarvikkeita Venäjän köyhille.
Iltapäivällä kävimme Joken ja nunna-Arsenian kanssa hakemassa Etelä-Hämeestä autolastillisen tapetteja ja rakennustarvikkeita.
LÄMPIMÄT KIITOKSET TÄMÄNPÄIVÄISILLE LAHJOITTAJILLE, ERIKOISESTI LEENALLE, HELVILLE, ILMARILLE, LARELLE JA PEKALLE!
Illansuussa menimme Joken, nunna-Arsenian ja Roopen kanssa kalaan. Jokke näytteli kauniita kuvia kaloille. Arsenian kanssa saimme kolmisenkymmentä ahventa.
***
Perjantai 3.9.2010
Ivan oli aamun ensimmäinen vieras varastolla. Hän vei pakettiautolastillisen elintarvikkeita Venäjän köyhille.
Seuraavaksi varastolle saapui Margareta. Hän vei pakettiautolastillisen elintarvikkeita, vammaisapuvälineitä ja maalia Venjäjän Karjalaan.
Viimeisinä vieraina varastolle saapuivat Lare ja Ilmari. He veivät elintarvikkeita Eestin köyhille.
Toivotan rauhaisaa ja levontäyteistä viikonloppua kaikille päiväkirjani lukijoille. Menkää, hyvät ihmiset, metsään. Siellä teitä odottavat sienet ja puolukat.
Piipahdin tänään illansuussa metsään ja toin sieltä tullessani korillisen tatteja ja rouskuja.
Viikonloppuni aion viettää sienestäen ja toimistotöitä tehden.
Tänään Erjalla on voitonpäivä. Meidät vihittiin neljä vuotta sitten.
***
Torstai 2.9.2010
Hieman jälkeen klo 9 tänä aamuna Valdemar saapui rekkoineen varaston pihalle. Saimme rekan lastattua hieman puolen päivän jälkeen. Rekkaan lastattiin elintarvikkeita, uusia kodinkoneita, kalusteita, uusia jalkineita, vaatteita ja kodintekstiilejä ja maalia.
Tämä kaikki hyvä matkaa Saksan kautta Moldoviaan, Ukrainaan ja Valko-Venäjälle.
Volodjan piti tänään tulla noutamaan avustuskuorma Venäjälle. Ei näkynyt Volodjaa, ei myöskään kuulunut pihaustakaan hänestä.
Iltapäivällä kävimme Joken kanssa noutamassa autolastillisen elintarvikkeita Kanta-Hämeestä.
LÄMPIMÄT KIITOKSET TÄMÄNPÄIVÄISILLE LAHJOITTAJILLE, ERIKOISESTI MARKUKSELLE!
Työpäivän päätyttyä livahdin Roopen kanssa metsään. Saimme saaliiksi puolukoita, tatteja, rouskuja, kehnäsieniä, haperoita ja yhdestä paikasta peräti 324 mustaa torvisientä. Jo kelpasi tulla kotiin!
***
Keskiviikko 1.9.2010
Lare toi tänään varastolle pakettiautolastillisen vaatteita.
Jokke pakkaili eilen saatuja lastenvaatteita itään toimitettavaksi.
Illansuussa ehdin sieni- ja marjametsään. Saaliiksi sain parikymmentä litraa sieniä ja hieman yli 20 litraa puolukoita.
Roope vahti marjastuksen ja sienestyksen aikana pärekoreja, joihin saaliini keräsin.
LÄMPIMÄT KIITOKSET TÄMÄNPÄIVÄISILLE LAHJOITTAJILLE, ERIKOISESTI LARELLE!
***
Tiistai 31.8.2010
Aamun ensimmäiset vieraat varastolla olivat Hannu, Sergei ja Volodja. He veivät elintarvikkeita, lahja- ja käyttötavaroita sekä maalia Venäjän köyhille.
Seuraavaksi varastolle saapui Kari. Hän vei suuren pakettiautolastillisen elintarvikkeita, kalusteita, uusia vaatteita, jalkineita ja kodin tekstiileitä Eestin köyhille.
Illalla Jokke oli keikalla Helsingissä ja toi sieltä tullessaan pakettiautolastillisen lastenvaatteita.
LÄMPIMÄT KIITOKSET TÄMÄNPÄIVÄISILLE LAHJOITTAJILLE, ERIKOISESTI HELENALLE JA KAISALLE!
Illansuussa sienestin hyvällä tuloksella ja myöhemmin menin Roopen kanssa kalastamaan. Näytin kaloille monenlaisia kauniita kuvia. Kuvagalleriani ei näköjään kiinnostanut. Saaliikseni jäi yksi ahven.
***
Maanantai 30.8.2010
Jokke lähti aikaisin aamulla keikalle Lounais-Suomeen ja toi tullessaan varastolle autolastillisen elintarvikkeita.
Aamun ensimmäiset vieraat varastolla olivat Sergei ja Hannu. Seuraavaksi varastolle ehätti Boris. Hannu ja Sergei veivät maaleja Venäjälle. Boris vei elintarvikkeita, maaleja, uusia vaatteita ja jalkineita Venäjän köyhille.
LÄMPIMÄT KIITOKSET TÄMÄNPÄIVÄISILLE LAHJOITTAJILLE, ERIKOISESTI OLLILLE!
***
Sunnuntai 29.8.2010
Tänään on lähimmäisen päivä. Kuka on lähimmäiseni? Lähimmäisiä ovat kaikki ihmiset, niin perheenjäsen kuin maapallon toisella puolella asuva haitilainen, kuubalainen tai itärajan takana venäläinen. Lähimmäiseni on niin yritysjohtaja kuin kerjäläinenkin. Mitä merkitystä lähimmäisellä on minulle? Raamatusta, Luukkaan evankeliumista luen: Rakasta Herraa, Jumalaasi, koko sydämestäsi ja koko sielustasi, koko voimallasi ja koko ymmärrykselläsi, ja lähimmäistäsi niin kuin itseäsi. -Itsestäni pidän huolen, ruokin, vaatetan ja huolehdin kaikista tarpeistani niin hyvin kuin voin. Samoin pitää kohdella lähimmäistä, jos hän ei itse siihen kykene.
Tuoreessa muistissa on kesälomamatkamme Bulgariaan, jossa tapasimme rakkaiksi tulleet nuoret naiset lapsineen. He istuivat pyörätien reunalla pyydellen almuja, jotta voisivat elättää perheensä. Koko vuoden viime kesästä asti he ovat olleet mielessä.
Vuosi sitten he kertoivat, etteivät tunne Jumalaa, koska heillä ei ole Raamattua. Nyt veimme heille bulgariankieliset Raamatut, jotka painettiin hellästi rintaa vasten. Ne olivat tuliaisista kallisarvoisimmat heille. Gergana oli niin onnellinen, että hän halusi antaa Erjalle ehkä kalleimman aarteensa, hopeisen sormuksen.
Kävelyretkillämme, joita teimme joka päivä (lähes 500 km kahden viikon aikana), tapasimme myös useita muita ns. kerjäläisiä, eli bulgarialaisia, joiden toimeentulo on niin niukkaa, että heidän piti kerjätä rahaa kadun reunalla, jotta saisivat joka päivä ruokaa. Pari kertaa tuli vastaan joukko iloisia lapsia, jotka toistivat: -Alloo, alloo, levaa, levaa! Pieni tyttö sanoi kaiketi vahingossa: -Stotinkaa, mutta korjasi pian levaksi toiveensa. Saatuaan kolikot lapset kirmaisivat iloisina kadun toiselle puolelle pizzeriaan. Kaikki pienet vatsat täyttyivät sinä päivänä lempiherkusta.
Tapasimme myös katusoittajia, jotka laskivat stotinkojaan. Sillä ei juuri ruokaa osteta. Stotinka on 0,5 senttiä, 1 leva on n. 50 senttiä. Kun soittajat saivat levoja käteensä, antoivat he kunnian Jumalalle ristinmerkkejä tekemällä. Sanoimme heille: Kunnia Jumalalle bulgarian kielellä. Paitsi ristinmerkit, ilon aitoudesta kertoivat myös itkun tyrskähdykset lahjan saamisesta. Kenties ruokarahaa oli rukoiltu.
Työmme tukijatkin ovat varmasti samaa mieltä, että antamisen ilo on ihan yhtä suuri kuin saamisen ilo, toisinaan jopa suurempi. Saan hyvän mielen, kun näen, että lahjan saaja ilostuu.
Kuitenkin – kaikki kunnia saamistani ja antamistani lahjoista kuuluu Jumalalle. Hän antaa minulle, jotta minä voin antaa muille. Hän on ensin rakastanut minua, jotta minulta riittää rakkautta lähimmäisilleni.
Surullisena olen lukenut uutisia, jotka kertovat siitä, kuinka hyvinvointivaltioiden päättäjät ovat päättäneet lakaista köyhät pois silmistään. Tällainen sydämetön asenne on vallalla myös Suomessa.
Nykyinen arkkipiispamme sanoi aikoinaan Kotimaa-lehdessä, että hän ei anna lanttia kerjäläiselle. Hän perusteli päätöstään: - Jos teen sen, mihin kerjäläinen vetoaa, ja heitän lanttini, tunnen osallistuvani alentavaan toimintaan, jossa köyhän ihmisarvoa poljetaan, eikä köyhyys kuitenkaan häviä. - Tällaista logiikkaa en ymmärrä. Arkkipiispa Kari Mäkinen sanoi näin ollessaan Turun piispana. Hän oli arvovaltajohtaja silloin ja on sitä arkkipiispana vielä enemmän. Tässä on nykyisen arkkipiispan ohje vähäosaisten kohtelusta kaikille kansalaisille. Tätä ohjetta en ole koskaan noudattanut, enkä tule sitä noudattamaan. En soisi kenenkään muunkaan toimivan arkkipiispan tavoin.
***
Perjantai 27.8.2010
Kiitolinjan auto toi tänään varastolle elintarvikkeita.
LÄMPIMÄT KIITOKSET TÄMÄNPÄIVÄISILLE LAHJOITTAJILLE, ERIKOISESTI MARJALLE, REETALLE, TANJALLE JA RISTOLLE!
Jokke jatkoi tänään keskeytynyttä lomaansa.
Pääsin tänään livahtamaan metsään ja toin sieltä tullessani 34 litraa puolukoita.
Illansuussa pääsimme Joken kanssa kalastamaan. Virvelini siima teki kolme kertaa kalasopan. Poltin päreeni pahemman kerran. Saaliiksemme jäi toistakymmentä ahventa, jotka sain onkimalla.
Löysin paluumatkalla monta herkkutattia.
Toivotan kaikille päiväkirjani lukijoille rauhaisaa ja levontäyteistä viikonloppua. Menkää metsään hyvät ihmiset. Herkulliset tatit ja puolukat odottavat siellä poimijaansa. Ciao!
***
Torstai 26.8.2010
Pakkasin tänään Joken kanssa avustustarvikkeita itään vietäväksi.
***
Keskiviikko 25.8.2010
Jokke lähti aamulla keikalle pääkaupunkiseudulle ja toi tullessaan varastolle täyden autolastillisen lasten vammaisapuvälineitä.
Ivan nouti lahjoitustavaroita Venäjän köyhille.
Iltapäivällä Kiitolinjan auto toi rekallisen uusia avustustavaroita idän köyhille.
Pakkasimme Joken kanssa noita lahjatavaroita lopun päivää itään toimitettavaksi.
LÄMPIMÄT KIITOKSET TÄMÄNPÄIVÄISILLE LAHJOITTAJILLE, ERIKOISESTI JAANALLE JA MARKUKSELLE!
***
Tiistai 24.8.2010
Isä-Henrik ja Maria olivat aamun ensimmäiset vieraat varastolla. Isä-Henrik vei elintarvikkeita ja muita avustustavaroita Valko-Venäjän köyhille. Hänellä ja Isä-Leonardilla on yhteensä 350 orpolasta hoidettavana. Matkaa heille tulee yhteen suuntaan 1800 km, kun he käyvät noutamassa apua Suomesta.
Isä-Henrik kertoi, että jokaisessa messussaan he muistavat rukoilla Erjan, Joken ja minun puolesta. Myös Venäjän ortodoksikirkoissa ja luostareissa rukoillaan meidän puolestamme päivittäin. Hyvä niin! Suomalaisista kiroajistamme ei ole puutetta, eikä heitä suinkaan vähiten ole Riihimäen suunnassa. He ovat ihmisiä, jotka julkisesti esiintyvät muita ihmisiä tuomitsevina kristittyinä.
Talvi ja Rita lähtivät puolenpäivän jälkeen varastolta kohti Eestiä. He olivat koko yön pakanneet varastossa avustustavaroita itään kuljetettavaksi. Mennessään he veivät autolastillisen avustustavaroita Eestin köyhille.
***
Maanantai 23.8.2010
Aamun ensimmäiset vieraat varastolla olivat isä-Henrik, isä-Leonard ja Maria. He veivät kahdella autolla avustustavaroita Valko-Venäjän köyhille.
Isä-Henrik vie kuormansa rajan yli Venäjälle siellä odottavaan suurempaan autoon ja saapuu huomenna uudelleen varastolle hakemaan avustustarvikkeita.
Seuraavat vieraamme varastolla olivat Tytti ja Esa. He toivat meille vaatteita ja leluja Itä-Euroopan köyhille vietäväksi.
Jokke oli keikalla pääkaupunkiseudulla ja toi tullessaan täyden pakettiautokuormallisen vammaisapuvälineitä varastolle.
Kiitolinjan auto toi varastolle seitsemän kuormalavallista maalia ja seuraava Kiitolinjan auto toi täyden rekallisen uusia avustustarvikkeita idän köyhille vietäväksi.
Pakkasimme Joken kanssa iltaan asti avustustarvikkeita itään vietäväksi.
Talvi saapui tyttärineen avuksemme illansuussa. Talvi ja Rita pakkaavat ensi yön aikana avustustavaroita itään vietäväksi ja palaavat huomenna autokuormansa Eestiin jakaakseen siellä avustustavaroita sikäläisille köyhille. Talvi on ollut meille suunnattoman hyvä apu jo 13 vuoden ajan.
LÄMPIMÄT KIITOKSET TÄMÄNPÄIVÄISILLE LAHJOITTAJILLE, ERIKOISESTI TYTILLE JA ESALLE SEKÄ SARILLE, JUHALLE, JUSSILLE JA MARKUKSELLE!
***
Sunnuntai 22.8.2010

Tein eilen toimistotöitä. Illalla olimme Joken ja Roopen kanssa kalassa. Jokke sai kahden kilon painoisen hauen. Minulta pääsi kaksi haukea karkuun. Toinen karkulainen näyttäytyi parin metrin päässä rannasta. Ja se olit TODELLA ISO hauki! Jokkekin näki karkulaisen, joten tämä ei ole kalajuttu.
Sain tyytyä muutamaan ahveneen.

Tein 10.3.2009 kantelun eduskunnan oikeusasiamiehelle, koskien ylitarkastaja Leija Niileksen käytöstä minua kohtaan.

Vastineessaan eduskunnan oikeusasiamiehelle hallitusneuvos Jouni Laiho, ylitarkastajat Leija Niiles ja Henna Salmi vakuuttavat yhteen ääneen käyttäytyneensä minua kohtaan asiallisesti, kohteliaasti ja yhteistyöhön pyrkien. Tuo pitää paikkansa Jouni Laihon ja Henna Salmen kohdalla.

Jos se räkytys, jota puhelimessa sain kuulla Leija Niilekseltä, oli asiallista, kohteliasta ja yhteistyöhön pyrkivää, niin minä olen samassa persoonassa Kiinan Keisari ja Paavi.

Totuus on kallis asia, ei kuitenkaan niin kallis, ettei sitä voisi Leija Niileskin puhua!

Eduskunnan apulaisoikeusasiamies Jussi Pajuoja katsoo päätöksessään, ettei kanteluni aiheuta enempiä toimenpiteitä.

Aikoinaan eduskunnan oikeusasiamies Lauri Lehtimaja kiinnitti kantelustani johtuen huomiota ulkoasiainministeriön virkamiesten käytökseen puhelimessa. ”Julkista valtaa edustavalta virkamieheltä vaaditaan harkintakykyä ja tyylitajua sanavalinnoissaan. Hänen on myös osattava lopettaa puhelinkeskustelu asiakkaita loukkaamatta”, Lehtimaja huomautti.

Olen aina ollut ja tulen olemaan sitä mieltä, että virkamies on kansan palvelija. Yhdenkään virkamiehen hallintoalamaiseksi en suostu, en edes Leija Niileksen.
***
Perjantai 20.8.2010
Jokke oli tänään keikalla pääkaupunkiseudulla ja toi tullessaan varastolle täyden pakettiautokuormallisen vammaisapuvälineitä.
Ehdimme illalla Joken kanssa kalaan. Sain toistakymmentä ahventa. Jokke sai vain yhden kalan. Tosin se oli miltei kolmekiloinen hauki.
LÄMPIMÄT KIITOKSET TÄMÄNPÄIVÄISILLE LAHJOITTAJILLE, ERIKOISESTI ANNELLE!
Toivotan kaikille päiväkirjani lukijoille rauhaisaa ja levontäyteistä viikonloppua erikoisesti Hennalle, Leijalle ja Jounille, jotka ovat erinomaisesti oivaltaneet köyhienauttamistyön merkityksen ja halunneet sitä kaikin mahdollisin tavoin kapuloida! Ylitarkastajien ja hallitusneuvoksen palkkaluokilla on mahdotonta ymmärtää köyhän asemaa tai niitä ihmisiä, jotka köyhiä yrittävät korvauksetta auttaa! Oma viikonloppuni kuluu toimistotyön merkeissä.
***
Torstai 19.8.2010
Jokke jatkoi tänään lomaansa. Olin Roopen kanssa marjastamassa. Neljän tunnin lenkin jälkeen toimme metsästä 23 litraa mustikoita. Mustikan poiminta tänä vuonna loppuu tähän. Olen poiminut niitä 540 litraa!
***
Keskiviikko 18.8.2010
Jokke jatkoi lomaansa tänään ja minä vietin enemmän tai vähemmän hyvin ansaitun vapaapäivän mustikoita puhdistaen. Tosin kävin myös varastolla tyhjentämässä vaatelaatikon.
Mustikoita on tullut kerättyä 517 litraa. Taitaa vanhuus painaa päälle, kun tulos ei ole tuon parempi.
***
Tiistai 17.8.2010
Jokke jatkoi tänään ties kuinka monta kertaa keskeytynyttä lomaansa.
Aleksander ja Marisa saapuivat aamulla varastolle. He veivät elintarvikkeita, vaatteita, jalkineita ja käyttötavaroita Venäjän köyhille.
Myös Ivan saapui autoineen varastolle. Hän vei elintarvikkeita Venäjän köyhille.
***
Maanantai 16.8.2010
Lare ja Ilmari olivat aamun ensimmäiset vieraat varastolla. He veivät autolastillisen elintarvikkeita Eestin köyhille.
Taaniel oli päivän viimeinen vieras varastolla. Hänkin vei autolastillisen elintarvikkeita Venäjän köyhille.
***
Sunnuntai 15.8.2010
Tänään olen tehnyt toimistotöitä Erjan avustuksella.
Eilen Valdemar saapui rekkoineen varastolle hieman ennen klo 9 aamulla. Saimme Joken ja Valdemarin kanssa rekan lastattua klo 13 mennessä. Viimeisen tunnin aikana vettä tuli kuin aisaa. Olimme kaikki melkoisen märkiä, Valdemar oli kuin uitettu koira.
Tällä kertaa rekan sisältö oli erikoisen hyvä, oli paljon ruokaa, uusia vaatteita, uusia kalusteita, jalkineita, työkaluja, sairaalavaatteita, ym. ym. hyvää. Tuo kaikki hyvä menee Latvian, Moldovan, Ukrainan ja Valko-Venäjän köyhille.
Kiitos tuosta kaikesta hyvästä kuuluu Jumalalle, tavaran lahjoittajille sekä niille ihmisille, jotka rahalahjoituksin ovat tehneet työmme mahdolliseksi.
KIITOS! HYVÄ TE!
Illalla pääsimme Joken, Erjan ja Roopen kanssa kalaan. Erja ja Jokke näyttivät kaloille monenlaisia kuvia. Minun pinnallani ei kaloille kuvia näytellä, joten tyydyin onkimaan. Sain hieman yli 20 ahventa ja toistakymmentä pääsi karkuun. Tuo kalareissu oli todellista hermolepoa!
***
Perjantai 13.8.2010
Jokke lähti tänään aikaisin aamulla keikalle Lounais-Suomeen ja toi sieltä tullessaan varastolle autolastillisen elintarvikkeita.
Pidin tänään vapaapäivän ja puhdistin koko päivän mustikoita.
Huomenna on Valdemarin rekan lastaus. Valdemar vie elintarvikkeita ja muita avustustarvikkeita Itä-Euroopan köyhille.
LÄMPIMÄT KIITOKSET TÄMÄNPÄIVÄISILLE LAHJOITTAJILLE, ERIKOISESTI LEENALLE JA PETRILLE!
Toivotan kaikille päiväkirjani lukijoille rauhaisaa ja levontäyteistä viikonloppua. Omani kuluu työn merkeissä.
***
Torstai 12.8.2010
Olek oli aamun ensimmäinen vieras. Hän vei elintarvikkeita ja uusia vaatteita Venäjän köyhille.
Illan viimeinen vieras varastolla oli Sergei. Hän vei elintarvikkeita ja maalia Venäjän köyhille. Sergein kanssa olemme tehneet yhteistyötä yli 13 vuoden ajan. Hän on kunnostanut kirkkoa seitsemän vuoden ajan ja saanut urakan päätökseen. Olemme Sergein kanssa syntyneet samasta hengestä. Yhteistyömme on ollut saumatonta. Tapaamisemme oli enemmän kuin miellyttävä.
Kiitolinjan auto toi varastolle elintarvikkeita.
LÄMPIMÄT KIITOKSET TÄMÄNPÄIVÄISILLE LAHJOITTAJILLE, ERIKOISESTI REIJOLLE!
***
Keskiviikko 11.8.2010
Pakkasin aamupäivällä varastolla elintarvikkeita itään vietäväksi ja odottelin Borista.
Borista ei näkynyt ei kuulunut. Olen luullut, että everstiin voi varmasti luottaa. Erehdyin. Se on uskottava, että venäläisen puhelin ei toimi silloin, jos suunnitelmiin tulee joku este. Näin se vaan on, ei maha mittään!
Jokke oli eilen kalastamassa ja häneltä pääsi parikiloinen hauki karkuun. Tarjouduin Jokelle kalakaveriksi. -En huoli sinua. Saat yksin pärrätä, kun kala karkaa. Minä haluan olla rauhassa, sanoi Jokke. Kuinkahan tuo pitäisi ottaa.
Iltapäivällä pääsin marjametsään. Viihdyin siellä miltei kahdeksan tuntia ja toin metsästä 51 litraa mustikoita.
***
Tiistai 10.8.2010
Jokke lähti aikaisin aamulla keikalle pääkaupunkiseudulle ja toi tullessaan varastolle täyden autolastillisen hygieniatuotteita ja sairaalavaatteita.
Erkki saapui puolenpäivän jälkeen varastolle. Hän vei suuren pakettiautolastillisen elintarvikkeita Eestin köyhille.
Kiitolinjan auto toi varastolle vuodevaatteita.
Martti lahjoitti 20 hv:n perämoottorin.
LÄMPIMÄT KIITOKSET TÄMÄNPÄIVÄISILLE LAHJOITTAJILLE, ERIKOISESTI KAIJALLE, MAILIKSELLE, TERHILLE JA MARTILLE!
***
Maanantai 9.8.2010
Kiitolinjan auto toi tänään varastolle elintarvikkeita.
Ehdin marjametsäänkin ja toin sieltä 36 litraa mustikoita. Tähän mennessä olen kerännyt mustikoita 449 litraa. Eräs naapurini kysyi, kuinka löydän mustikoita, kun niitä ei tänä vuonna metsässä ole. Sanoin kulkevani metsässä rukoillen. -Ei se mitään auta, tokaisi naapurini. -Ei kai, sanoin.-Olen kerännyt 275 litraa (siihen mennessä). Pistä paremmaksi! Siihen loppui väittely rukouksen voimasta.
LÄMPIMÄT KIITOKSET TÄMÄNPÄIVÄISILLE LAHJOITTAJILLE, ERIKOISESTI ANNELILLE JA PETRILLE!
***
Perjantai 6.8.2010
Olin tänään marjassa. Saaliikseni sain 38 litraa mustikoita. Jokke oli kalassa ja sai kolmekiloisen hauen.
Toivotan kaikille päiväkirjani lukijoille onnellista ja levontäyteistä viikonloppua. Oma viikonloppuni kuluu mm. toimistotöitä tehden.
***
Torstai 5.8.2010
Eilinen päiväkirja jäi kirjoittamatta, koska saavuin varastolta tänään vasta klo 01.00 jälkeen. Pääsin nukkumaan jo klo 3 aikoihin. Viime yönä varastolla muistuivat wanhat ajat mieleen. 90-luvulla teimme usein varastotöitä Joken ja Vanamon kanssa klo 3 asti yöllä. Noiden räkäisten ja hikisten varastoöiden jälkeen Jokke usein totesi: -Poutiainen, Poutiainen, teimme väkevän Jumalanpalveluksen. Meille Jumalanpalvelus on aina ollut hikoilua, ja wanhojen aikojen muistelu on hikoilua, ei teatteria eikä lohikeittoa niinkuin joidenkin muiden idäntyöläisten, kuten olen kuullut ja lukenut.
Talvin piti saapua varastolle tiistai-iltana. Kieliongelmat tekivät kuitenkin tepposen. Talvi sotki tiistain ja torstain. Niinpä hän saapui tyttärensä Santran kanssa varastolle keskiviikkona päivällä. He auttoivat minua avustustavaroiden pakkaamisessa koko päivän. Sovimme jatkossa, että tiistai on päivä ennen keskiviikkoa ja torstai on päivä jälkeen keskiviikon. Näin säästymme väärinkäsityksiltä.
Talvi ja Santra lähtivät iltalautalla kohti Eestiä täyden pakettiauton kanssa, joka oli lastattu täyteen avustustavaroita Eestin köyhille.
Katja ja Ilja saapuivat eilen puolenpäivän jälkeen varastolle. He veivät autolastillisen avustustarvikkeita Venäjän köyhille.
Tänään aamulla ryntäsin marjametsään ja toin tullessani sieltä 25 litraa mustikoita. Olen joka kerta kerännyt marjakorini täyteen metsässä. Jos olen vajaalla korilla aikonut lähteä kotiin, olen kuullut korvissani isoisäni, ukko-Antin, sanat: -Meilpäi ei oo ollut tapana mehästä lähteä vajail astioil.
Ukko-Antin viimeinen marjamatka tapahtui Sapun saaristossa. Hän oli soutanut kesämökiltä viereiseen saareen 7 kilometrin matkan lokakuussa 1958, liukastui siellä puolukoita kerätessään kalliolta, murti kätensä ja jalkansa, kuuli lähistöltä ihmisten ääniä, mutta ei huutanut apua. Hän ryömi veneelle marjoineen, souti 7 km murtuneella jalalla ja kädellä mökkisaaren rantaan, veti veneen maihin, ryömi kesämökille eikä päässyt sieltä minnekään. Kolmen vrk:n kuluttua etsintäpartio löysi ukko-Antin ja toi junalla Joensuun asemalle. Joku erehtyi puhumaan ambulanssista ja sairaalasta, johon ukko-Antti: -Mie mään kottiin ja hauon kuumalla veellä, kyllä se siitä. Sairaalaan ukko-Antti vietiin. Hän sai suolistontukkeuman ja kuoli. Hoitava lääkäri sanoi, ettei hänellä ollut enää elämänhalua.
Isoäiti, Anna-Maija, jonka kanssa ukko-Antti oli ollut naimisissa 55 vuotta, oli kuollut kuukausi ja kahdeksan päivää aikaisemmin. Siinä lienee ollut syy ukko-Antin elämänhaluttomuuteen.
Uskoisin, että marjastus ja lievä sisukkuus lienevät geeneissä.
Kiitolinjan auto toi täyden autokuormallisen elintarvikkeita varastolle.
Irina ja Linda saapuivat puolenpäivän jälkeen varastolle. He veivät elintarvikkeita ja muita lahjatavaroita Venäjän köyhille.
Illansuussa varastolle saapui äiti-Arsenia. Hän vei avustustavaroita Venäjän köyhille.
Illan myöhäisin vieras oli Taaniel. Hän vei täyden pakettiautokuormallisen elintarvikkeita ja muita avustustarvikkeita Eestin köyhille.
LÄMPIMÄT KIITOKSET TÄMÄNPÄIVÄISILLE LAHJOITTAJILLE, ERIKOISESTI MARKUKSELLE!
***
Tiistai 3.8.2010
Päivän ensimmäiset vieraat varastolla olivat Lare ja Ilmari. He veivät avustustarvikkeita Eestin köyhille.
Seuraava vieraamme oli isä-Ilja. Hän vei avustustarvikkeita ja maaleja Venäjän köyhille.
Iltapäivällä jouduin hälyttämään Joken apuun. Varastolle tuli täysperävaunullinen rekka-auto. Se oli lastattu täyteen uusia avustustarvikkeita.
Talvi joukkueineen saapuu tänä iltana klo 22 aikoihin Eestistä lajittelemaan ja pakkaamaan avustustavaroita. He ovat yön töissä ja lähtevät aamulla Eestiin.
LÄMPIMÄT KIITOKSET TÄMÄNPÄIVÄISILLE LAHJOITTAJILLE, ERIKOISESTI JAAKOLLE!
***
Maanantai 2.8.2010
Tein eilen toimistotöitä. Ehdin kuitenkin myös marjaan ja toin tullessani 36 litraa mustikoita.
Tänään toin 49 litraa samaa lajia. Kylmää ei tarvinnut edelleenkään valittaa.
***
Perjantai 30.7.2010
Postitin tänään lähes 500 kerjuukirjettä.
Jokke jatkaa lomaansa.
Ehdin vielä mustikkametsään ja toin sieltä 25 litraa mustikoita.
Toivotan kaikille päiväkirjani lukijoille hyvää, rauhaisaa ja levontäyteistä viikonloppua!
***
Torstai 29.7.2010
Olimme Joken kanssa tänään marjametsässä. Keräsin mustikoita 16 litraa.
***
Keskiviikko 28.7.2010
Lidia ja Ludmila kävivät aamupäivällä noutamassa varastolta uusia vaatteita, jalkineita ja kodintekstiilejä Venäjän köyhille.
Jokke jatkaa kesälomaansa.
Iltapäivällä pääsin marjametsään ja toin kotiin tullessani 16 litraa mustikoita.
***
Tiistai 27.7.2010
Jokke jatkoi keskeytynyttä kesälomaansa.
Erkki nouti tänään varastolta suuren pakettiautokuormallisen elintarvikkeita, uusia avustustarvikkeita (vaatteita, jalkineita, kalusteita ja kodin tekstiilejä) ja maalia Eestin köyhille.
Karin kuorma-auto nouti vammaisapuvälineitä Afrikan vammaisille.
Illansuussa varastolle tuli suuri pakettiautolastillinen vammaisapuvälineitä.
Siperian Keisari Yrjö Niemi kävi illalla varastolla. Vaihdoimme marjoja, Yrjö sai mustikoita ja minä sain vadelmia.
LÄMPIMÄT KIITOKSET TÄMÄNPÄIVÄISILLE LAHJOITTAJILLE, ERIKOISESTI KARILLE!
***
Maanantai 26.7.2010
Jokke lähti aamulla aikaisin matkalle Lounais-Suomeen ja toi sieltä tullessaan varastolle autolastillisen elintarvikkeita.
Pakkailin tänään avustustarvikkeita itään vietäväksi.
Ehdin tosin illansuussa marjametsään. Kylmää ei sopinut valittaa. Jostain kumman syystä en ole metsässä tavannut muita marjastajia. Toin tullessani kotiin reilut 20 litraa mustikoita.
LÄMPIMÄT KIITOKSET TÄMÄNPÄIVÄISILLE LAHJOITTAJILLE, ERIKOISESTI PETRILLE!
***
Perjantai 23.7.2010
Pakkasimme Joken kanssa tänään koko päivän avustustavaroita itään kuljetettavaksi.
Isä-Aleksander ja Siperian keisari Yrjö Niemi saapuivat aamulla varastolle. Yrjö vei avustustavaroita Siperiaan ja isä-Aleksander Venäjän orpolapsille.
Illansuussa pääsin marjametsään. Toin sieltä tullessani 22 litraa mustikoita.
Toivotan kaikille päiväkirjani lukijoille rauhaisaa ja levontäyteistä viikonloppua.
***
Torstai 22.7.2010
Talvi lähti aamulla tyttäriensä kanssa kohti Eestiä. Hän vei Eestin köyhille uusia vaatteita, jalkineita, kodintekstiilejä ja hygieniatuotteita.
Äiti-Arsenia saapui aamulla klo 8 aikaan varastolle. Hän vei täyden pakettiautolastillisen elintarvikkeita, vammaisapuvälineitä, uusia vaatteita ja hygieniatuotteita Petroskoin vammaisille.
Lehari ja Taaniel saapuivat suuren pakettiauton kanssa varastolle. He veivät uusia vaatteita, jalkineita, kalusteita, keittiötarvikkeita ja hygieniatuotteita Eestin köyhille.
Seuraavaksi maaliin saapuivat Aleksander ja Marisa. He veivät uusia vaatteita, jalkineita, kodintekstiileitä ja hygieniatuotteita Venäjän köyhille.
Iltapäivällä varastolle saapui täysperävaunullinen rekka-auto. Sen lastina oli uusia vaatteita, jalkineita, työkaluja, kalusteita, kodin tekstiilejä ja maaleja.
LÄMPIMÄT KIITOKSET TÄMÄNPÄIVÄISILLE LAHJOITTAJILLE, ERIKOISESTI MARKUKSELLE!
***
Keskiviikko 21.7.2010
Talvi tyttärineen saapui tänään varastolle.
Vähän jälkeen Talvin tulon varastolle ajoi täysperävaunullinen rekka, joka toi sinne uusia vaatteita ja jalkineita, kodintekstiileitä, kodinkoneita, kalusteita ja työkaluja.
Talvi jäi tyttäriensä kanssa varastoon pakkaamaan noita tavaroita läpi yön itään kuljetettavaksi. Huomenna hän vie autokuormallisen noita avustustavaroita Eestin köyhille.
LÄMPIMÄT KIITOKSET TÄMÄNPÄIVÄISILLE LAHJOITTAJILLE, ERIKOISESTI MARKUKSELLE!
***
Tiistai 20.7.2010
Andrey nouti tänään varastolta hygieniatuotteita, vaatteita ja maalia Venäjän köyhille.
Jokke jatkaa lomaansa.
Kävin tänään poimimassa mustikoita. Saalista tuli reilut 20 litraa.
***
Maanantai 19.7.2010
Jokke oli tänään keikalla pääkaupunkiseudulla. Hän toi tullessaan varastolle autolastillisen uusia vaatteita ja jalkineita.
Kävin marjametsässä ja toin sieltä tullessani vain 44 litraa mustikoita. Sarjassa 67-v. kohtuullisen hyvä tulos!?
LÄMPIMÄT KIITOKSET TÄMÄNPÄIVÄISILLE LAHJOITTAJILLE, ERIKOISESTI NINALLE!
***
Perjantai 16.7.2010
Tein tänään toimistotöitä.
Ehdin illansuussa marjametsään. Toin sieltä reilusti yli 20 litraa mustikoita.
Viime viikonloppuna keräsin 21 litraa mustikoita. Metsässä on ollut hyvin rauhallista olla. Yhtään ihmistä en ole marjamatkoillani nähnyt. Seuraa minulla on tosin ollut ja hyvin tungettelevaista sellaista, paarmoja pilvin pimein! Kylmääkään en ole voinut noilla matkoilla valittaa.
Toivotan kaikille päiväkirjani lukijoille levontäyteistä viikonloppua. Omani kuluu toimistotöitä tehden ja marjastaen.
***
Torstai 15.7.2010
Jokke jatkaa lomaansa.
Andrey tuli aamupäivällä varastolle. Hän vei täyden autolastillisen elintarvikkeita Venäjän köyhille.
Iltapäivän tein toimistotöitä.
Jokesta on tullut julkkis. Hänen Venäjältä saamastaan kunnianosoituksesta on ollut juttu Hämeen Sanomissa, Hämeenlinnan Kaupunkiuutisissa, Janakkalan Sanomissa, Kotimaassa ja kahteen lehteen on vielä juttu tulossa. Jokke ei julkisuudesta eikä huomionosoituksista välitä. Hän haluaa uskollisesti tehdä työtä Kutsujalleen ja Työnantajalleen, Jumalalle. Olen varmasti monin verroin iloisempi Joken saamasta huomiosta kuin Jokke. Hän on totisesti kiitoksen työstään ansainnut!
***
Keskiviikko 14.7.2010
Jokke joutui keskeyttämään jo tänään lomansa. Hän matkusti aamulla aikaisin Lounais-Suomeen ja toi sieltä varastolle täyden pakettiautolastillisen elintarvikkeita. Kun saimme pakettiautokuorman purettua, suuntasimme auton keulan kohti Kanta-Hämettä, josta toimme täyden pakettiautolastillisen elintarvkkeita varastolle.
Lehari saapui puolenpäivän jälkeen varastolle. Hän joutui tulemaan varastollemme, koska Gibo oli eilen säästänyt pakettiautoaan. Italialainen Gibo kyllä osasi kertoa minulle, että hän on missionääri Eestissä, mutta hän rakasti enemmän autoaan kuin Maria-sisarten ruokkimia köyhiä. Lehari lastasi tila-autoonsa Maria-sisarien köyhille enemmän tavaraa kuin Gibo omaan, rakkaaseen pakettiautoonsa. Gibo oli näppärä mies. Hän teki varastollemme kaksi matkaa samanaikaisesti, ensimmäisen ja viimeisen. Tällaisten gibojen kanssa en halua olla missään tekemisissä.
LÄMPIMÄT KIITOKSET TÄMÄNPÄIVÄISILLE LAHJOITTAJILLE, ERIKOISESTI LEENALLE JA MARKUKSELLE!
***
Tiistai 13.7.2010
Jokke aloitti tänään kesälomansa. Hänen olisi pitänyt aloittaa se jo 1. heinäkuuta, mutta hän pääsi lomalle vasta nyt. Tuo hyvin ansaittu loma tulee keskeytymään tuon tuostakin, koska Jokke on lupautunut hoitamaan kuljetukset.
Kiitolinja toi aamulla varastolle elintarvikkeita ja hygieniatuotteita.
Erkki saapui varastolle puolenpäivän aikoihin. Hän vei suuren pakettiautolastillisen elintarvikkeita, hygieniatuotteita ja maaleja Eestin köyhille.
George tuli myös suuren pakettiautonsa kanssa varastolle. Hän vei elintarvikkeita, hygieniatuotteita, vaatteita, kalusteita ja kodinkoneita Venäjän köyhille.
Pasin lähettämä pakettiauto toi varastolle täyden autokuorman vammaisapuvälineitä.
Illan viimeinen vieras varastolla oli Gibo. Hän vei elintarvikkeita Maria-sisarille Eestiin.
LÄMPIMÄT KIITOKSET TÄMÄNPÄIVÄISILLE LAHJOTTAJILLE, ERIKOISESTI ELINALLE, HANNELELLE JA PASILLE!
***
Maanantai 12.7.2010
Kiitolinjan auto toi varastolle maalia.
Noudimme Joken kanssa Tervakoskelta keittiökalusteita, lieden ja astianpesukoneen.
Puolenpäivän jälkeen Olek ja kirkkoherra Aleksander saapuivat varastolle. Aleksander oli varastolla ensimmäistä kertaa. Keskustelimme alkaneen yhteistyön jatkamisesta ja vaihdoimme kokemuksia auttamistyöstä.
Klo 21 jälkeen varastolle saapui Nyten rekka-auto, johon lastasin hygieniatuotteita Latvian köyhille vietäväksi.
LÄMPIMÄT KIITOKSET TÄMÄNPÄIVÄISILLE LAHJOITTAJILLE, ERIKOISESTI OSSILLE!
***
Perjantai 9.7.2010
Kalle Augustson nouti tänään kuorma-autollisen vammaisapuvälineitä ja hygieniatuotteita Irakin kurdeille. Tarvikkeet menevät sinne, missä kemikaali-Ali Saddam Husseinin käskystä myrkytti kurdeja. Alueella on paljon vammaisia aikuisia ja sinne on syntynyt myös vammaisia lapsia.
Kalle on sitkein tapaamani sissi. Nytkin hänellä oli polvi siteissä ja selkä kipeänä. Vaivoistaan huolimatta hän lastasi kuorma-autoa, kertoi kävelevänsä välillä kyynärsauvaan tukien. Nyt hän vain ontui jalkaansa. Kalle lähentelee 70 ikävuotta. Työn lopettamisesta ei ole pienintäkään ajatusta.
Jussi kävi tekemässä lehtijuttua Jokesta. Kesäkuun lopulla Andrey toi Jokelle mitalin ja kunniakirjan. Kunniakirjassa luki: Moskovan Patriarkaatti, Pietarin ja Laatokan Hiippakunta, Metropoliitta Vladimir. Pietarin kaupungin Kazanin hyväntekijä Jouko Grönqvist palkitaan Pyhän apostoli Pietarin hopeisella mitalilla siunaukseksi osoittamastaan avusta Pietarin ja Laatokan hiippakunnalle ja Kazanin katedraalille. - Vladimir - Pietarin ja Laatokan hiippakunnan metropoliitta 24. kesäkuuta 2010.
Mainittakoon, että kyseistä kunnianosoitusta ei ole Suomessa eikä Venäjällä jaettu ukolle kuin ukolle. Sen on saanut Suomessa arkkipiispa Paarma. Jokke siis kuuluu ansioissaan samaan sarjaan kuin arkkipiispa. Tosin eräs tuttavani kysyi, miksi arkkipiispa on sen mitalin saanut? Tuohon kysymykseen en osannut vastata. Tiedän kyllä, miksi Jokke on sen saanut. Kerrankin mitali meni oikealle miehelle, sanoi Åbo Akademin kunniatohtori Kalle Augustson. Olen Kallen kanssa samaa mieltä.
Toivotan kaikille päiväkirjani lukijoille levontäyteistä viikonloppua. Omani kuluu tiukasti työn merkeissä.
***
Torstai 8.7.2010
Valdemar saapui rekkoineen aamulla varaston pihaan. Lastasimme siihen elintarvikkeita, uusia vaatteita, jalkineita, kalusteita, keittiötarvikkeita ja kodintekstiilejä. Kaikki uuden uutukaisia.
Kesken lastauksen pihalle ajoi Kiitolinjan auto, joka toi tullessaan maalia. Valdemar oli revetä riemusta! Juuri sellaista julkisivumaalia hän oli kaivannut Moldoviaan. Moldoviaa ovat vaivanneet kovat tulvat, jotka ovat tuhonneet talojen julkisivuja ja viljelyksiä, joten paitsi ruokaa myös maalia siellä kaivataan. Lastasimme Valdemarin rekkaan myös täydellisen hammaslääkärinvastaanoton välineineen ja kalusteineen sekä hygieniatuotteita. Rekka oli lastattu klo 15 mennessä, eikä sen mukana totisesti lähetetty terveisiä, vaan jokainen neliösenttimetri oli lastattu täpö täyteen!
Totesimme Valdemarin kanssa useamman kerran, että -niet holotna- ei kylmä! Jokke ja Valdemar hikoilivat rekan sisällä. Pääsin helpommalla, kun ajoin trukkia.
LÄMPIMÄT KIITOKSET TÄMÄNPÄIVÄISILLE LAHJOITTAJILLE, ERIKOISESTI JUHALLE JA JUSSILLE!
***
Keskiviikko 7.7.2010
Andrey saapui aamulla varastolle. Hän vei elintarvikkeita, vammaisapuvälineitä, maalia ja vaatteita Venäjän köyhille.
Kävimme Joken kanssa noutamassa autolastillisen elintarvikkeita Kanta-Hämeestä.
Puolenpäivän jälkeen varastolle saapui Lare. Hän vei elintarvikkeita Eestin köyhille.
Jokke korjaili iltamyöhään vammaisapuvälineitä varastolla.
LÄMPIMÄT KIITOKSET TÄMÄNPÄIVÄISILLE LAHJOITTAJILLE, ERIKOISESTI MARKUKSELLE!
***
Tiistai 6.7.2010
Tein tänään toimistotöitä.
Jokke korjaili varastolla vammaisapuvälineitä.
George nouti autolastillisen elintarvikkeita, vammaisapuvälineitä, maalia ja vaatteita Venäjän köyhille.
***
Maanantai 5.7.2010
Pakkasin tänään Joken kanssa varastolla koko päivän elintarvikkeita itään vietäväksi.
Tapani nouti iltapäivällä varastolta maaleja Venäjälle.
Isä-Iljan piti tulla tänään varastolle, mutta häntä ei kuulunut, ei näkynyt. Venäjällä eivät puhelimet toimi silloin, kun sovittu tapaaminen peruuntuu!
***
Perjantai 2.7.2010
Pakkasimme tänään Joken kanssa koko päivän avustustavaroita itään vietäväksi.
Aamun ensimmäiset vieraat varastolla olivat isä-Ilja ja George. He veivät kaksi autokuormallista maalia Venäjälle.
Iltapäivällä Kiitolinjan auto toi kuorma-autollisen elintarvikkeita varastolle.
LÄMPIMÄT KIITOKSET TÄMÄNPÄIVÄISILLE LAHJOITTAJILLE, ERIKOISESTI REIJOLLE JA RISTOLLE!
Päivän päättyessä huokasimme Joken kanssa helpotuksesta, tästäkin viikosta selvittiin!
Toivotan kaikille päiväkirjani lukijoille rauhaisaa ja levontäyteistä viikonloppua. Omani kuluu toimistotöitä tehden. Se on oikein koirille, että luut on kovia, vai kuinka se meni? Oli, miten oli, haudassa saa levätä ja siellä on ainoa harrastus hiekan pureminen. Ciao!
***
Torstai 1.7.2010
Aleksander ja Marisa olivat aamun ensimmäiset vieraat varastolla. He veivät autolastillisen avustustarvikkeita Venäjän köyhille.
Seuraavaksi varastolle saapui Erkki. Hän vei autolastillisen vaatteita ja maalia Eestin köyhille.
Jouduin lähtemään kesken päivän terveyskeskukseen. Eilisen ja tämän päivän avustustavaroiden pakkauksesta oikea olkavarteni oli kipeytynyt niin, että käsi ei juuri ylös noussut. Sain olkavarteen puudutus- ja kortisonipiikit. Sovimme lääkärin kanssa, että levosta ei puhuta mitään, joten piikityksen jälkeen palasin varastolle pakkaamaan avustustarvikkeita itään kuljetettavaksi.
Kuorma-auto kävi noutamassa avustustarvikkeita Eestiin Talvin köyhille.
Illansuussa varastolle saapui Jarmo vaimoineen. He veivät pehmoleluja Kroatian lapsille.
Illan viimeinen vieras varastolla oli Arsenia. Hän vei vammaisapuvälineitä ja muita avustustarvikkeita Venäjän köyhille.
***
Keskiviikko 30.6.2010
Andrey oli aamun ensimmäinen vieras varastolla. Hän vei autolastillisen elintarvikkeita Venäjän köyhille.
Kiitolinjan auto toi aamulla trailerillisen elintarvikkeita ja muita avustustarvikkeita varastolle.
Seuraavaksi varastolle saapui isä-George. Hänkin vei suuren pakettiautolastillisen elintarvikkeita Venäjän köyhille.
Seuraavaksi maaliin saapui Lehari. Hän vei täpö täyden autolastillisen elintarvikkeita Eestin köyhille.
Illan viimeinen vieras varastolla oli Ivan. Hän vei täyden pakettiautolastillisen elintarvikkeita Puolan köyhille.
LÄMPIMÄT KIITOKSET TÄMÄNPÄIVÄISILLE LAHJOITTAJILLE, ERIKOISESTI MARKUKSELLE!
***
Tiistai 29.6.2010
Olek nouti varastolta elintarvikkeita ja muita avustustavaroita Venäjän köyhille.
Talvi ja Eve saapuivat iltapäivällä varastolle. He veivät autolastillisen avustustarvikkeita Eestin köyhille.
Pakkasin Joken kanssa koko päivän avustustarvikkeita itään vietäväksi.
Illansuussa matkasimme Lohjalle. Saimme sieltä lahjoituksena kokonaisen hammaslääkärivastaanoton kaikkine tarvikkeineen.
LÄMPIMÄT KIITOKSET TÄMÄNPÄIVÄISILLE LAHJOITTAJILLE, ERIKOISESTI MEIRALLE!
***
Maanantai 28.6.2010
Ivan nouti rakennustarvikkeita Puolan köyhille.
Iltapäivällä Valeri nouti varastolta elintarvikkeita ja vammaisapuvälineitä Bulgarian köyhille.
Kiitolinjan auto toi varastolle täyden perävaunullisen elintarvikkeita ja muita lahjoitustavaroita.
LÄMPIMÄT KIITOKSET TÄMÄNPÄIVÄISILLE LAHJOITTAJILLE, ERIKOISESTI MARKUKSELLE!
***
Perjantai 25.6.2010
Erkki nouti tänään varastolta taäyden pakettiautollisen elintarvikkeita Eestin köyhille.
Toivotan hyvää ja rauhaisaa Juhannusta kaikille päiväkirjani lukijoille. Eläkää ihmisiksi ja levätkää! Ciao!
***
Torstai 24.6.2010
Jokke korjaili tänäänkin vammaisapuvälineitä varastolla.
Kiitolinjan auto toi varastolle patjoja, tyynyjä ja peittoja 30 vuoteen tarpeiksi.
Iltapäivällä Kiitolinjan auto toi varastolle elintarvikkeita, jotka lähtevät huomenna Eestin köyhille.
LÄMPIMÄT KIITOKSET TÄMÄNPÄIVÄISILLE LAHJOITTAJILLE, ERIKOISESTI MARKUKSELLE!
***
Keskiviikko 23.6.2010
Tein tänään toimistotöitä.
Jokke korjaili vammaisapuvälineitä varastolla.
Iltapäivällä rekka-auto toi maaleja varastolle.
LÄMPIMÄT KIITOKSET TÄMÄNPÄIVÄISILLE LAHJOITTAJILLE, ERIKOISESTI JUHALLE JA JUSSILLE!
***
Tiistai 22.6.2010
Jokke korjaili tänään varastolla vammaisapuvälineitä.
Isä-Henrik ja Maria noutivat avustustarvikkeita Valko-Venäjän köyhille.
***
Maanantai 21.6.2010
Palasin Erjan kanssa kahden viikon lomalta. Lomakuulumisia kerron myöhemmin.
Jokke oli kantanut rintamavastuun lomamme aikana paremmin kuin hyvin.
Isä-Henrik, Isä-Leonard ja Marja saapuivat tänään iltapäivällä varastolle kahden auton ja peräkärryn kanssa. He veivät uusia vaatteita, jalkineita, käyttö- ja lahjatavaroita Valko-Venäjän köyhille.
***
Sunnuntai 6.6.2010
Kari haki elintarvikkeita Eestin köyhille.
***
Perjantai 4.6.2010
Päivän ensimmäinen vieras varastolla oli Lare. Hän vei autolastillisen elintarvikkeita Eestin köyhille.
Seuraavaksi varastolle saapui Kiitolinjan rekka-auto, joka toi tullessaan autolastillisen elintarvikkeita varastolle.
Illan viimeinen vieras varastolla oli Ivan. Hän vei elintarvikkeita ja maaleja Eestin köyhille.
LÄMPIMÄT KIITOKSET TÄMÄNPÄIVÄISILLE LAHJOITTAJILLE, ERIKOISESTI MARKUKSELLE!
Olen tällä viikolla rötköttänyt kaksi kertaa terveyskeskuksessa. Jalastani on leikelty kuollutta kudosta. Lääkäri on ohjeistanut minua lepäämään jalkavammani vuoksi. Tämän viikon nettipäiväkirjasta jokainen lukija voi huomata, miten aktiivista tämä lepo on ollut. Lääkärini tiesi, kuinka tehokkaita nämä leposuositukset ovat. Kiellon jälkeisenä päivänä askelmittariini kertyi hieman yli 22.000 askelta. Se siitä levosta!
TOIVOTAN KAIKILLE PÄIVÄKIRJANI LUKIJOILLE LEVON TÄYTEISTÄ VIIKONLOPPUA! Omani kuluu toimistotöitä tehden ja jatkuu enemmän tai vähemmän urheiluhenkisenä. Ciao!
***
Torstai 3.6.2010
Talvi ja Piret olivat tehneet koko viime yön töitä pakaten avustustavaroita itään vietäväksi. Tänään he siivosivat varaston katosta lattiaan. Illalla he lähtivät matkaamaan kohti Eestiä vieden autokuormallisen avustustarvikkeita Eestin köyhille.
Illansuussa varastolle tuli Kiitolinjan auto tuoden mukanaan rekkalastillisen elintarvikkeita.
LÄMPIMÄT KIITOKSET TÄMÄNPÄIVÄISILLE LAHJOITTAJILLE, ERIKOISESTI HILKALLE!
***
Keskiviikko 2.6.2010
Jokke lähti aikaisin aamulla keikalle auttamaan Kiitolinjan autonkuljettajaa lastauksessa. Iltapäivällä he saapuivat varastolle. Kiitolinjan rekka-auto oli lastattu täyteen hygieniatuotteita, samoin Joken pakettiauto.
Aamun ensimmäinen vieras varastolla oli Andrey. Hän vei autolastillisen elintarvikkeita, vaatteita ja maalia Venäjän köyhille.
Seuraavaksi varastolle saapuivat Ivan ja isä-Vitalli. He veivät avustustavaroita Eestin köyhille.
Heidän jälkeen varastolle saapuivat Andrei ja Erkki. He veivät autolastillisen elintarvikkeita ja maaleja Eestin köyhille.
Seuraavaksi maaliin saapui isä-Sergei. Hän vei elintarvikkeita, maaleja ja muita avustustarvikkeita Venäjän köyhille.
Iltapäivällä varastolle saapui rekka-auto, joka toi tullessaan täpö täyden lastin avustustarvikkeita.
Illansuussa varastolle saapui Talvi tyttärineen. Hän jäi varastolle yöksi pakkaamaan avustustarvikkeita itään vietäväksi.
Joken kanssa saimme hieman jälkeen klo 22 purettua hygieniatuotteita tuoneen rekan. Jatkamme harjoituksia huomenna.
LÄMPIMÄT KIITOKSET TÄMÄNPÄIVÄISILLE LAHJOITTAJILLE, ERIKOISESTI RIIKALLE JA OSKARILLE!
***
Tiistai 1.6.2010
Lare toi aamulla varastolle pesukoneen, sähköhellan, kaksi mikroaaltouunia ja vaatteita. Mennessään hän vei petivaatteita Eestin köyhille.
Aleksander ja Marisa veivät avustustarvikkeita Venäjän köyhille.
Jokke oli keikalla pääkaupunkiseudulla. Hän toi tullessaan varastolle autolastillisen aamutossuja.
LÄMPIMÄT KIITOKSET TÄMÄNPÄIVÄISILLE LAHJOITTAJILLE, ERIKOISESTI HANNALLE!
***
Maanantai 31.5.2010
Jokke lähti aamulla aikaisin keikalle Lounais-Suomeen ja toi sieltä tullessaan täyden autokuorman elintarvikkeita.
Maahanlaskujoukkojen eversti ja hyvä ystäväni, Boris, kävi tapaamassa minua varastolla. Hän vei mennessään hygieniatuotteita Venäjän köyhille.
Ivan nouti varastolta rakennustarpeita ja maalia Eestin köyhille.
LÄMPIMÄT KIITOKSET TÄMÄNPÄIVÄISILLE LAHJOITTAJILLE, ERIKOISESTI LEENALLE!
***
Sunnuntai 30.5.2010
Valdemar saapui eilen illalla klo 23 aikaan varastolle. Lastasimme rekkaan elintarvikkeita, vammaisapuvälineitä, sairaalatarvikkeita sekä uusia vaatteita ja jalkineita. Rekka oli lastattu täpö täyteen aamuyöllä klo 3 mennessä. Pääsimme Joken kanssa nukkumaan. Valdemar lähti kuormineen Saksan kautta kohti Moldovaa, Ukrainaa ja Valko-Venäjää.
***
Perjantai 28.5.2010
Aamun ensimmäinen lähetys varastolle oli Ismo-patruunalta. Hänen firmansa auto toi kaksi suurta Finn-lavallista mehua ja yhden lavan vihannessäilykkeitä.
Valdemar rekkoineen saapui varastolle hieman ennen kello yhdeksää. Lastasimme rekan täyteen elintarvikkeita. Tapani oli hyvän tapansa mukaan lastaustalkoissa.
Esko Mäki-Soini soitti minulle tämän kuun alussa ja kertoi, että Valdemar aikoo kuun lopussa tulla noutamaan lahjoitustavaroita varastoltamme. Sanoin Eskolle sen olevan absolut-mahdoton yhtälö, koska varastosta menevät kaikki elintarvikkeet sitä mukaa kuin tulevat. Jumala kuitenkin näytti minulle närhin munat! Eli se, mikä on ihmiselle mahdotonta, on Jumalalle mahdollista. Tänään meillä oli Valdemarille kaksi rekka-autollista avustustavaroita. Lastaamme seuraavan rekan huomenna klo 23.
Kun Valdemar näki kaiken sen ruuan, mikä meillä oli Latviaan lähetettävänä, hän nosti kätensä ylös ja ylisti suureen ääneen Jumalaa! Hän kertoi rukoilleensa, että Jumala antaisi rekka-autollisen avustustavaroita. Jumala vastasi rukoukseen tuplaten, tuli kaksi rekka-autollista!
Puolenpäivän jälkeen varastolle saapui Maximin autonkuljettaja, joka vei suuren pakettiautollisen elintarvikkeita Eestin köyhille.
Jokke lähti kesken rekan lastauksen keikalle Riihimäelle ja toi sieltä tullessaan autolastillisen vammaisapuvälineitä.
Iltapäivällä Timo saapui varastolle. Hän vei autolastillisen elintarvikkeita Venäjän köyhille.
Myöhään illalla saapui Ullan ja Ahtin lähettämä vaatelähetys varastolle.
LÄMPIMÄT KIITOKSET TÄMÄNPÄIVÄISILLE LAHJOITTAJILLE, ERIKOISESTI AHTILLE, ISMOLLE, SARILLE JA ULLALLE!
Toivotan kaikille päiväkirjani lukijoille onnellista ja rauhaisaa viikonloppua. Omani kuluu rekan lastauksessa ja toimistotöitä tehden.
***
Torstai 27.5.2010
Jokke lähti aamuvarhain keikalle Lounais-Suomeen ja toi tullessaan varastolle autolastillisen elintarvikkeita.
Aamun ensimmäinen vieras varastolla oli Siperian keisari Yrjö Niemi. Hän vei sukkia ja silmälaseja Siperian vangeille.
Seuraava vieraamme oli Valeri. Hän vei elintarvikkeita ja maaleja Bulgarian köyhille.
Noudimme Joken kanssa kolme autolastillista elintarvikkeita Kanta-Hämeestä.
Illansuussa Tytti joukkueineen saapui varastolle. He toivat tullessaan autolastillisen vaatteita ja pehmoleluja.
LÄMPIMÄT KIITOKSET TÄMÄNPÄIVÄISILLE LAHJOITTAJILLE, ERIKOISESTI PETRILLE, MARKUKSELLE JA TYTILLE!
***
Keskiviikko 26.5.2010
Jokke oli keikalla tänään pääkaupunkiseudulla. Palatessaan hän toi varastolle täyden autokuormallisen vammaisapuvälineitä.
Pidin tänään enemmän tai vähemmän hyvin ansaitun vapaapäivän. Tein puutarhatöitä koko päivän.
LÄMPIMÄT KIITOKSET TÄMÄNPÄIVÄISILLE LAHJOITTAJILLE, ERIKOISESTI JAANALLE!
***
Tiistai 25.5.2010
Jokke lähti aamulla aikaisin pääkaupunkiseudulle. Hän toi tullessaan varastolle autolastillisen elintarvikkeita.
Aamun ensimmäinen vieras varastolla oli Andrey. Hän vei elintarvikkeita, muita avustustavaroita ja maaleja Valko-Venäjän köyhille.
Illansuussa varastolle saapui Kiitolinjan auto. Se toi tullessaan täyden autokuorman elintarvikkeita.
LÄMPIMÄT KIITOKSET TÄMÄNPÄIVÄISILLE LAHJOITTAJILLE, ERIKOISESTI ANNELLE, MARIALLE JA REETALLE!
***
Maanantai 24.5.2010
Aamun ensimmäiset vieraat varastolla olivat Isä-Henrik, Isä-Leonard ja Marja. He veivät kaksi pakettiautolastillista ja peräkärryllisen avustustavaroita Valko-Venäjän köyhille. He vievät avustustavarat Viipuriin siellä odottavaan kuorma-autoon ja tulevat huomenna noutamaan uuden lastin.
Seuraava vieraamme varastolla oli Ivan. Hän vei autolastillisen maalia Eestin köyhille.
Ehdin tänään myös sienestämään. Sain korvasieniä reilut kolme litraa.
***
Sunnuntai 23.5.2010
Luin eilen Suomen Kuvalehteä. Viikon Hän-henkilönä oli irlantilainen kantritähti, Terry Lockhart. Hän oli menettänyt vaimonsa IRA:n pommi-iskussa helmikuun 17.pnä 1977. Vuosia vaimonsa kuoleman jälkeen hän päätyi kuluttamaan aikaans Filippiineille.
Eräs leivänhakumatka käänsi kuitenkin kantritähden matkan suunnan yhdessä yössä. Hän tapasi korkeintaan 11-12-vuotiaan kerjäläistytön, joka tarrasi häntä housunlahkeesta pyytäen lääkkeitä vauvalleen, jota piteli huopaan käärittynä sylissään. -Otin vauvan käsiini ja tajusin heti, että hän oli syntynyt ennen aikojaan ja kuollut. Muistan vieläkin, miltä vauva näytti ja miltä hän tuntui sylissäni, kertoo Terry Lockhart. Tästä alkoi hänen työnsä Filippiineillä katulasten parissa.
Nykyisin 67-vuotiaalla Terryllä on kaksi lastenkotia Filippiineillä, jotka pyörivät kokonaan suomalaisten lahjoittajien avulla. Taustalla on Koti Katulapsille-yhdistys, joka organisoi kummitoimintaa ja yleiskeräyksiä. Viime vuosina Filippiinien katulapsityön budjetti on ollut keskimäärin 25000 euroa. Summalla on hankittu 30 lapselle kaikki tarpeellinen ruuasta lääkkeisiin, vaatteisiin ja koulutarvikkeisiin. Terry itse tekee työtään vapaaehtoisesti ilman rahallista korvausta.
Tässä mainio esimerkki siitä, mitä kolmas sektori saa aikaan.
Terry kertoo esimerkin siitä, mitä piispa Ville Riekkisen, arkkipiispa Kari Mäkisen ja monen muun päättäjän kunnioittamat, sanoisinko suorastaan jumaloimat, viralliset järjestöt saavat aikaan.
-YK:ssa työskentelevä tuttuni kertoi, että antaakseen 12 punnalla ruoka-apua heidän on kerättävä 200 puntaa lahjoituksia. Kaikki varat menevät hallinnon pohjattomaan kaivoon, Lockhart hämmästelee.
Jos Terryn kertoma pitää paikkansa, mitä en epäile, YK:lle annetut rahat tuottavat 6 prosentin hyödyn.
Luettuani Terryn kertomuksen katsoin, mikä hyötysuhde meille annetuissa euroissa on.
Vuonna 2009 saimme lahjoituksina 48.750,85 euroa. Tällä rahalla kuljetimme avustuskohteisiimme 7.500 000 euron edestä avustustarvikkeita. Mainittakoon, että käytetyille vaatteille, jalkineille, huonekaluille, vammaisapuvälineille ja taloustavaroille emme laske mitään rahallista arvoa, vaikka niillä käyttöarvo onkin.
Monet avustusjärjestöt ovat arvottaneet rahallisesti edellä mainitut tarvikkeet.
MEILLE ANNETTU EURO ON VIIME VUONNA KASVANUT 15284,347 PROSENTTIA!
Joidenkin ihmisten on helppo ymmärtää sellainen määrä kuin kilogramma. Tuhannen kilon saatikka miljoonien kilojen ymmärtäminen voi mennä jo pahasti yli hilseen. Viime vuonna veimme apua yli rajan n. 3 miljoonaa kiloa, n. 130 rekka-autollista. Käyttämästämme rahasta ja sillä saaduista tuloksista huolimatta emme ole saaneet piispa Ville Riekkistä tai arkkipiispa Kari Mäkistä vakuuttuneiksi työmme tuloksellisuudesta. Häpeä ei liene meidän!
***
Perjantai 21.5.2010
Noudimme aamulla Joken kanssa Etelä-Hämeestä autolastillisen elintarvikkeita.
Puolenpäivän jälkeen Ivan saapui varastolle. Hän vei autolastillisen elintarvikkeita Venäjän köyhille.
Pakkasin Joken kanssa liinavaatteita koko päivän itään vietäväksi.
Illansuussa kävin sienimetsässä ja toin tullessani reilut kymmenen litraa korvasieniä. Olen kerännyt niitä tänä keväänä lähes 30 litraa.
KIITOKSET TÄMÄNPÄIVÄISILLE LAHJOITTAJILLE, ERIKOISESTI MARKUKSELLE!
Toivotan kaikille päiväkirjani lukijoille hyvää, rauhaisaa ja onnellista viikonloppua! Sienimetsään kannattaa mennä. Herkulliset korvasienet odottavat poimijaansa.
***
Torstai 20.5.2010
Päivän ensimmäinen vieras varastolla oli Sulev. Hän vei elintarvikkeita, kalusteita ja maaleja Eestin köyhille.
Pakkasimme Joken kanssa koko päivän liinavaatteita itään vietäväksi.
Illansuussa Kari saapui kuorma-autoineen varastolle. Hän toi tullessaan 1200 paria uusia kenkiä itään vietäväksi ja vei mennessään kuorma-autolastillisen vammaisapuvälineitä Afrikan maiden köyhille.
LÄMPIMÄT KIITOKSET TÄMÄNPÄIVÄISILLE LAHJOITTAJILLE, ERIKOISESTI KARILLE!
***
Keskiviikko 19.5.2010
Aamun ensimmäiset vieraat varastolla olivat Isä-Ambrosius, nunna Maria ja Tapsa. Isä-Ambrosius vei suuren pakettiautokuorman ja peräkärryllisen avustustarvikkeita Keski-Venäjän köyhille.
Kiitolinjan auto toi aamulla varastolle tasotteita.
Puolenpäivän jälkeen varastolle saapui seuraava Kiitolinjan auto, joka toi tullessaan täpö täyden autolastin liinavaatteita.
Daniel tuli autoineen varastolle odottamaan illalla saapuvaa Kiitolinjan autoa.
Samoin varastolle ehätti Andrei. Hänkin tuli odottamaan saapuvaa rekka-autoa.
Kello 19 aikoihin kaivattu rekka saapui. Se toi 47 kuormalavallista elintarvikkeita.
Lastasimme Danielin ja Andrein autot täyteen elintarvikkeita ja muita avustustavaroita. Molemmat autot suuntasivat kohti Eestiä.
Isä-Amrosiuksella oli edessään 1800 kilometrin matka Keski-Venäjälle.
Ei jäänyt lyhyeksi tämäkään työpäivä.
LÄMPIMÄT KIITOKSET TÄMÄNPÄIVÄISILLE LAHJOITTAJILLE, ERIKOISESTTI ANNELILLE, EVELLE, JUHALLE JA JUSSILLE SEKÄ PETRILLE!
***
Tiistai 18.5.2010
Jokke lähti tänään aamulla aikaisin keikalle Lounais-Suomeen ja toi sieltä tullessaan varastolle elintarvikkeita.
Isä-Aleksi saapui suuren pakettiautonsa kanssa varaston pihalle puolenpäivän jälkeen. Hän vei elintarvikkeita ja uusia avustustavaroita sekä maalia Venäjän köyhille.
Pentti joukkueineen saapui kahdella autolla varastolle. He toivat vammaisapuvälineitä itään vietäväksi.
Illan viimeinen vieras oli Pasi. Hän vei avustustavaroita Eestin ja Venäjän köyhille.
Pakkasin Joken kanssa miltei klo 22 asti avustustavaroita itään vietäväksi. Varastolle oli saatava huomiseksi tilaa.
LÄMPIMÄT KIITOKSET TÄMÄNPÄIVÄISILLE LAHJOITTAJILLE, ERIKOISESTI LEENALLE JA PENTILLE!
***
Maanantai 17.5.2010
Andrey oli aamun ensimmäinen vieras varastolla. Hän vei autolastillisen elintarvikkeita, vammaisapuvälineitä, vaatteita ja maalia Venäjän köyhille.
Pakkasimme Joken kanssa koko päivän elintarvikkeita itään vietäväksi.
Illansuussa varastolle saapui täysperävaunullinen rekka-auto, joka toi uusia avustustarvikkeita itään toimitettavaksi.
LÄMPIMÄT KIITOKSET TÄMÄNPÄIVÄISILLE LAHJOITTAJILLE, ERIKOISESTI MARKUKSELLE!
***
Perjantai 14.5.2010
Aamun ensimmäinen vieras varastolla oli Margareeta. Hän vei autolastillisen elintarvikkeita, muita avustustavaroita ja maaleja Venäjän köyhille.
Seuraavaksi varastolle saapui Daniel. Hän vei autokuormallisen elintarvikkeita ja maaleja Eestin köyhille.
Iltapäivällä varastolle saapui Kiitolinjan auto. Se toi tullessaan täyden autolastillisen elintarvikkeita.
Pakkasin Joken kanssa tänään elintarvikkeita Itään vietäväksi.
LÄMPIMÄT KIITOKSET TÄMÄNPÄIVÄISILLE LAHJOITTAJILLE, ERIKOISESTI HILKALLE, REIJOLLE JA RISTOLLE!
Tänään meillä oli hautajaiset. Hautasimme Joken kanssa Joken koiran, Elisan, jonka matkan pää päättyi 15 vuoden iässä.
Toivotan kaikille päiväkirjani lukijoille onnellista, rauhaisaa ja levontäyteistä viikonloppua!
***
Keskiviikko 12.5.2010
Kävin Joken kanssa tänään noutamassa Etelä-Hämeestä rakennustarvikkeita Eestin köyhille. Jokke jatkoi matkaansa pääkaupunkiseudulle ja toi sieltä tullessaan varastolle uusia vaatteita ja jalkineita, pehmoleluja ja hygieniatuotteita.
LÄMPIMÄT KIITOKSET TÄMÄNPÄIVÄISILLE LAHJOITTAJILLE, ERIKOISESTI MIALLE, NINALLE, TERHILLE JA PEKALLE!
***
Tiistai 11.5.2010
Jokke kävi tänään noutamassa autokuormallisen elintarvikkeita Pohjois-Uudeltamaalta. Illalla hän kävi noutamassa autokuormallisen lastenvaatteita pääkaupunkiseudulta.
LÄMPIMÄT KIITOKSET TÄMÄNPÄIVÄISILLE LAHJOITTAJILLE, ERIKOISESTI HELENALLE, KAISALLE JA PEKALLE!
***
Maanantai 10.5.2010
Jokke lähti tänään aikaisin aamulla keikalle Lounais-Suomeen ja toi varastolle autolastillisen elintarvikkeita.
Pertti ja Leena saapuivat puolenpäivän aikoihin varastolle. He veivät elintarvikkeita ja muita avustustavaroita Karjalan köyhille.
Puoliltapäivin varastolle saapui myös Kiitolinjan täysperävaunullinen rekka-auto. Se toi varastolle 25 kuormalavallista maalia.
Noudimme iltapäivällä Joken kanssa autokuormallisen elintarvikkeita.
Myös Tapani saapui pakettiautoineen varastolle. Hän toi sinne tullessaan vaatteita.
LÄMPIMÄT KIITOKSET TÄMÄNPÄIVÄISILLE LAHJOITTAJILLE, ERIKOISESTI JUHALLE, JUSSILLE, MARKUKSELLE, PETRILLE JA TAPANILLE!
***
Sunnuntai 9.5.2010
Aleksei nouti varastolta autokuormallisen avustustarvikkeita Venäjän köyhille.
***
Perjantai 7.5.2010
Jokke kävi tänään noutamassa Etelä-Hämeestä suuren autoklaavin.
Pakkasin tänään elintarvikkeita itään vietäväksi. Tosin ehdin Karin kanssa käydä myös korvasieniä keräämässä.
Puoenpäivän jälkeen varastolle saapui Juhani. Hän vei maaleja Venäjälle.
LÄMPIMÄT KIITOKSET TÄMÄNPÄIVÄISILLE LAHJOITTAJILLE, ERIKOISESTI SARILLE!
Toivotan kaikille päiväkirjani lukijoille levontäyteistä ja rauhaisaa viikonloppua.
Viikonlopulla teen toimistotöitä.
***
Torstai 6.5.2010
Pakkasin Joken kanssa tänään avustustavaroita itään vietäväksi.
Talvi ja Valeri noutivat tänään varastolta autokuormallisen vaatteita Eestin köyhille.
***
Keskiviikko 5.5.2010
Pakkasimme tänään Joken kanssa koko päivän avustustavaroita itään vietäväksi.
Isä-Rostislav, Ivan ja Julian noutivat tänään varastolta avustustavaroita mm. hygieniatuotteita, vammaisapuvälineitä, vaatteita, jalkineita, taloustavaroita, kalusteita ja maalia Puolan köyhille.
***
Tiistai 4.5.2010
Talvi oli ensimmäinen vieraamme tänään varastolla. Hän vei elintarvikkeita, kodinkoneita, käyttö- ja lahjatavaroita Eestin köyhille.
Kiitolinjan auto toi tänään varastolle täysperävaunun avustustarvikkeita.
Illansuussa varastolle saapui Olga. Hän vei autolastillisen elintarvikkeita ja muita avustustarvikkeita Venäjän köyhille.
Pakkasimme tänään koko päivän Talvin ja Joken kanssa avustustarvikkeita Itään vietäväksi.
Kari ilmoitti, että hän oli toimittanut vammaisapuvälineitämme Nigerian vammaisille.
LÄMPIMÄT KIITOKSET TÄMÄNPÄIVÄISILLE LAHJOITTAJILLE, ERIKOISESTI MARKUKSELLE!
***
Maanantai 3.5.2010
Jokke korjaili tänään vammaisapuvälineitä varastolla.
Mauri nouti tänään varastolta autolastillisen elintarvikkeita, huonekaluja ja maaleja Romanian köyhille.
***
Perjantai 30.4.2010
Jokke lähti aikaisin aamulla keikalle Lounais-Suomeen ja toi sieltä tullessaan täyden autolastillisen elintarvikkeita.
Aamun ensimmäinen vieras varastolla oli hyvä ystäväni ja työtoverini, eläkkeellä oleva Pellon kirkkoherra ja lääninrovasti, Paavo Korteniemi. Hän vei hygieniatuotteita Murmanskiin.
Seuraavaksi varastolle saapuivat Slava ja Nadja. He veivät elintarvikkeita ja muita lahjoitustavaroita Venäjän köyhille.
Iltapäivällä Lehari saapui pakettiautoineen varastolle. Hän vei täyden pakettiautolastillisen Eestin köyhille.
Seuraavaksi varastolle ehättivät Andrey ja Erkki. Hekin veivät täyden pakettiautolastillisen elintarvikkeita Eestin köyhille.
Illansuussa varastolle saapui Kiitolinjan auto, joka toi tullessaan uusia vaatteita ja jalkineita.
LÄMPIMÄT KIITOKSET TÄMÄNPÄIVÄISILLE LAHJOITTAJILLE, ERIKOISESTI LEENALLE JA NINALLE!
Toivotan hyvää, onnellista ja levontäyteistä viikonloppua kaikille päiväkirjani lukijoille. Levätkää, hyvät ihmiset, jos teillä on siihen mahdollisuus. Oma viikonloppuni kuluu toimistotöiden merkeissä.
***
Torstai 29.4.2010
Jokke lähti tänään aamulla aikaisin keikalle Lounais-Suomeen. Hän toi tullessaan varastolle täyden pakettiautollisen elintarvikkeita.
Äiti-Arsenia saapui puolenpäivän jälkeen varastolle. Hän vei pakettiautollisen elintarvikkeita, vammaisapuvälineitä ja patjoja Keski-Venäjän köyhille.
LÄMPIMÄT KIITOKSET TÄMÄNPÄIVÄISILLE LAHJOITTAJILLE, ERIKOISESTI PETRILLE!
***
Keskiviikko 28.4.2010
Aamulla klo 07.57 minulle lähetettiin puhelinnumerosta 0417228954 seuraava tekstiviesti: sinä olet saatana ihmisen vaatteissa, olethan? sinua vihataan niin niin paljon tekojesi tähden.
Sitkeä takiaiseni oli jälleen herännyt henkiin, olinhan uskaltanut arvostella tulevaa arkkipiispaamme Kari Mäkistä julkisesti lehdissä. Tällaiset viestit kannustavat minua jatkamaan köyhienauttamistyötä.
Tiedän, palvelijan osa ei ole yhtään parempi kuin Herramme osa.
Lähdin Joken kanssa tänään matkalle kohti Tamperetta. Matkasimme Tampereen tuomiokapituliin. Saimme sieltä lahjaksi todella upean kopiokoneen. Lahjoittajana oli Tampereen hiippakunnan piispa, Matti Repo. Kopiokone oli varmasti yksi parhaista kopiokoneista, mitä olemme koskaan lahjoituksena saaneet.
Kun roudasimme Joken kanssa tuota painavaa kopiokonetta pitkin tuomiokapitulin käytävää, paikalle saapui piispa Matti Repo. Vietimme todella miellyttävän ja antoisan keskusteluhetken piispan kanssa. Harvoin olen tavannut niin miellyttävää ihmistä kuin Matti Repo on.
Saavuttuamme taakkoinemme tuomiokapitulin ulko-ovelle esteeksemme osoittautui suurikokoinen ja painava ovimatto. Hämmästyksekseni piispa kumartui siirtämään ovimaton pois tieltämme.
Minun on mahdotonta kuvitella, että hänen edeltäjänsä, piispa Juha Pihkala, olisi yltänyt käytöksessään samaan nöyryyteen.
Matkatessamme kohti Tervakoskea Jokke harmitteli sitä, ettei hän ollut huomannut siirtää ovimattoa takaisin paikoilleen. Kertoessani Joken harmittelut hyvälle ystävälleni, Riitalle, hän kehotti minua lohduttamaan Jokkea sillä, että Jokke on tämän työn aikana nöyrtynyt siirtämään liikaakin työmme esteenä olevia mattoja, joten sitä ei tarvitse surra, jos piispa on yhden maton meidän tieltämme siirtänyt.
Tämän päivän kokemuksena voin sanoa, että oli riemullista tavata tällainen suoraselkäinen ja rehti piispa kuin Matti Repo. Enemmän tällaisia piispoja ja kirkonmiehiä, niin jäsenkato seurakunnistamme on torpattu!
Olen työni aikana tavannut jos jonkinlaista kohtelua kirkonmiesten taholta. Tämänpäiväinen kokemus oli yllätysten yllätys.
LÄMPIMÄT KIITOKSET TÄMÄNPÄIVÄISILLE LAHJOITTAJILLE, ERIKOISESTI MATTI-PIISPALLE!
***
Tiistai 27.4.2010
Jokke lähti aamulla aikaisin keikalle pääkaupunkiseudulle ja toi tullessaan varastolle täyden pakettiautolastillisen vammaisapuvälineitä.
Andrey saapui myös aikaisin aamulla varastolle. Hän vei elintarvikkeita, vammaisapuvälineitä, vaatteita ja maaleja Venäjän köyhille.
Illansuussa varastolle saapui Kiitolinjan auto. Se toi tullessaan aimo lastin patjoja.
LÄMPIMÄT KIITOKSET TÄMÄNPÄIVÄISILLE LAHJOITTAJILLE, ERIKOISESTI ANNELLE JA MERJA-LIISALLE!
***
Maanantai 26.4.2010
Jokke korjaili tänään vammaisapuvälineitä varastolla.
Isä-Sergei nouti tänään varastolta pakettiautolastillisen elintarvikkeita, vammaisapuvälineitä, vaatteita ja maalia Venäjän köyhille.
***
Perjantai 23.4.2010
Jokke lähti aikaisin aamulla keikalle Lounais-Suomeen ja toi tullessaan pakettiautollisen elintarvikkeita varastolle.
Hyvä ystäväni ja työtoverini, eläkkeellä oleva lääninrovasti ja Pellon kirkkoherra, Paavo Korteniemi, kävi varastolla tapaamassa minua. Keskusteluhetkemme oli antoisa ja enemmän kuin miellyttävä, onhan meillä yhteinen työnäky.
Illansuussa Valeri saapui rekka-autoineen varastolle. Lastasimme hänen autoonsa elintarvikkeita ja maalia Bulgarian köyhille vietäväksi.
Unohdin eilen kertoa, että eestiläinen kirkkoherra, Raivo, toi tullessaan varastolle sikäläisen iltapäivälehden. Lehdessä eräs opettaja kertoi, että koululla ei ole enää varaa tarjota ruokaa lapsille. Useille lapsille tuo kouluruokailu on ollut päivän ainoa ateria. Eestissä on paljon hylättyjä lapsia, joiden vanhemmat ovat lähteneet parempien elinolosuhteiden perään Ruotsiin, Suomeen, Saksaan ja muihin Euroopan maihin. He ovat hylänneet lapsensa kuin kesäkissanpennun.
Tuo opettaja kertoi, että monet lapset horjuvat koulun käytävillä nälkäänsä.
Olen ihmetellyt joidenkin elintarviketehtaiden johtohenkilöiden päätösten linjausta, kun he ovat päättäneet, että kaikki lahjoituselintarvikkeet annetaan Suomeen ja suomalaisille. Uskoisin, että suomalainen köyhyys olisi monelle Itä-Euroopan köyhälle luksusta. Täällä ei kukaan kuole nälkään. Itä-Euroopassa niin tapahtuu!
LÄMPIMÄT KIITOKSET TÄMÄNPÄIVÄISILLE LAHJOITTAJILLE, ERIKOISESTI PETRILLE!
Toivotan kaikille päiväkirjani lukijoille onnellista, levontäyteistä ja liikunnallista viikonloppua! Itse olen kävellyt tämän viikon aikana hieman vajaat 100 km. Suosittelen! Tuleva viikonloppuni kuluu toimistotöiden merkeissä.
***
Torstai 22.4.2010
Jokke korjaili tänään varastolla vammaisapuvälineitä.
Raivo nouti iltapäivällä varastolta pakettiautolastillisen elintarvikkeita, vammaisapuvälineitä, hygieniatuotteita, vaatteita ja maalia Eestin köyhille.
***
Keskiviikko 21.4.2010
Jokke lähti aamulla aikaisin keikalle pääkaupunkiseudulle ja toi sieltä tullessaan varastolle autolastillisen lasten vammaisapuvälineitä.
Isä-Sergei saapui varastolle puolenpäivän tietämissä. Hän vei pakettiautolastillisen ruokaa, vaatteita, hygieniatuotteita ja maalia Venäjän köyhille.
LÄMPIMÄT KIITOKSET TÄMÄNPÄIVÄISILLE LAHJOITTAJILLE, ERIKOISESTI JAANALLE!
***
Tiistai 20.4.2010
Äiti-Nikolaja, Anna ja Anatoli saapuivat tänään kuorma-autoineen varastolle Keski-Venäjältä. Lastasimme heidän autoonsa elintarvikkeita, vammaisapuvälineitä, hygieniatuotteita, uusia kodinkoneita, taloustarvikkeita, uusia vaatteita ja jalkineita sekä maalia. Kaikki tämä hyvä matkaa huomenna Keski-Venäjälle sikäläisten köyhien iloksi.
***
Maanantai 19.4.2010
Jokke lähti aikaisin aamulla keikalle Hämeenlinnaan. Hän toi sieltä varastolle aivan uusia puseroita. Jokke jatkoi matkaansa pääkaupunkiseudulle. Hän toi tullessaan iltapäivällä varastolle uusia vaatteita ja jalkineita, vammaisapuvälineitä ja leluja.
Iltapäivällä varastolle saapui täysperävaunullinen Kiitolinjan auto. Siinä oli täysi lasti elintarvikkeita ja hygieniatuotteita. Tuosta kuormasta lastasimme Valdemarin auton täpö täyteen. Hän lähti illansuussa matkaamaan kohti satamaa, mistä hänen matkansa jatkuu Latviaan ja Saksan kautta Ukrainaan, Moldovaan ja Valko-Venäjälle.
Tapani oli hyvän tapansa mukaan lastaustalkoissa. Hän toi myös tullessaan varastolle täyden pakettiautollisen vaatteita.
LÄMPIMÄT KIITOKSET TÄMÄNPÄIVÄISILLE LAHJOITTAJILLE, ERIKOISESTI ANNELILLE, MERVILLE, NINALLE, ELINALLE, PETRILLE, KAILLE JA TAPANILLE!
***
Perjantai 16.4.2010
Valdemarin rekka oli aamulla parkissa varaston pihalla, kun saavuimme Joken kanssa töihin. Lastasimme rekkaan elintarvikkeita, hygieniatuotteita, patjoja, vaatteita, vammaisapuvälineitä ja maalia. Vammaisapuvälineistä mainittakoon, että rekkaan lastattiin kymmenen sähkökäyttöistä pyörätuolia, kaksi sähkökäyttöistä potilasnosturia ja useita pyörätuoleja.
Valdemarilla on jatkoyhteys Suomesta kohti Latviaa maanantaina, jolloin jatkamme rekan lastausta.
Siperian keisari Yrjö Niemi nouti aamulla varastolta puutarhakasvien siemeniä, sukkia ja silmälaseja Siperian vangeille.
Illansuussa varastolle saapuivat Lare ja Ilmari. He veivät elintarvikkeita ja maaleja Eestin köyhille.
Toivotan kaikille päiväkirjani lukijoille hyvää, rauhaisaa, onnellista ja levontäyteistä viikonloppua. Omani kuluu työn merkeissä.
***
Torstai 15.4.2010
Andrey oli aamun ensimmäinen vieras varastolla. Hän vei autolastillisen elintarvikkeita, vammaisapuvälineitä, vaatteita ja maalia Pietarin köyhille.
Pakkasimme Joken kanssa tänään elintarvikkeita Itään vietäväksi.
Isä-Ilja nouti varastolta sähkökäyttöisen pyörätuolin ja hygieniatuotteita. Hän vei avustustarvikkeet Keski-Venäjälle.
***
Keskiviikko 14.4.2010
Lähdimme Joken kanssa tänään aamulla keikalle Helsinkiin. Meillä oli Helsingissä treffit Kiitolinjan auton kanssa. Lastasimme autoon yli 40 patjaa ja sijauspatjaa sekä vuodevaatteita. Kiitolinja jatkoi matkaansa noutaakseen elintarvikkeita. Auto oli täpö täyteen lastattu, kun se tuli varastolle.
Matkasimme Joken kanssa noutamaan sähkökäyttöisiä pyörätuoleja, joita toimme varastolle täyden autolastin ja Jokke kävi vielä noutamassa Helsingistä samanlaisen lastin sähkökäyttöisiä pyörätuoleja.
Iltapäivällä varastolle saapui Isä-George. Hän vei elintarvikkeita, vammaisapuvälineitä, vaatteita ja maalia Venäjän köyhille.
Illansuussa varastolle saapuivat Paavo ja Viktor. He veivät vammaisapuvälineitä Venäjälle.
LÄMPIMÄT KIITOKSET TÄMÄNPÄIVÄISILLE LAHJOITTAJILLE, ERIKOISESTI JOHANNALLE, RISTOLLE, REIJOLLE JA MAURILLE!
***
Tiistai 13.4.2010
Jokke korjaili tänään varastolla vammaisapuvälineitä.
Isä-Sergei nouti pakettiautolastillisen elintarvikkeita, vaatteita ja maaleja Venäjän köyhille.
***
Maanantai 12.4.2010
Olin eilen Tervakosken kirkossa. Siellä oli yhteisvastuukeräyksen hyväksi järjestetty ohjelmallinen iltapäivä runonlausunnan, laulun ja musiikin merkeissä.
Erja oli järjestänyt Janakkalan seurakunnan työntekijänä vastaavan tilaisuuden jo aikaisemmin Turengin kirkossa. Paikalla oli tuolloin mm. kaksi kansanedustajaa. Minuakin yritettiin vääntää tuohon tilaisuuteen mukaan. En suostunut. Nyt annoin periksi. Kansanedustajat Risto Autio, Antti Kaikkonen, Johannes Koskinen, Tuija Nurmi, Päivi Räsänen ja Satu Taiveaho esittivät jokainen mielirunonsa, jotkut useamman.
Olin aikonut esittää tuossa tilaisuudessa Lauri Viidan Pohjan Satakielen, mutta eikös vaan Päivi Räsäsellä ollut sama ajatus. Onneksi olin pyytänyt Erjaa ottamaan mukaan Lauri Viidan Kootut runot, joten selvisin pälkähästä.
Meillä ja yleisöllä oli todella hauska iltapäivä. Tilaisuuden ehdottomasti värikkäin esiintyjä oli Hämeenlinnan kaupunginvaltuutettu Kylli Kylliäinen.
Grigori haki tänään aamulla varastolta pakettiautollisen elintarvikkeita Venäjän köyhille.
Noudimme Joken kanssa pakettiauton huollosta.
***
Perjantai 9.4.2010
Tein tänään toimistotöitä.
Noudimme Joken kanssa pakettiauton diesel-huollosta ja veimme sen autokorjaamoon. Vilkut olivat sanoneet sopimuksensa irti.
Aamupäivällä Kiitolinjan auto toi varastolle uusia vuodevaatteita ja iltapäivällä uusia jalkineita.
LÄMPIMÄT KIITOKSET TÄMÄNPÄIVÄISILLE LAHJOITTAJILLE, ERIKOISESTI NINALLE JA MAILIKSELLE!
Toivotan kaikille päiväkirjani lukijoille rauhaisaa viikonloppua. Omani kuluu töiden merkeissä.
***
Torstai 8.4.2010
Tein tänään toimistotöitä. Jokke vei pakettiautomme renkaanvaihtoon ja sen jälkeen veimme sen dieselhuoltoon. Saamme sen huomenna pois.
***
Keskiviikko 7.4.2010
Jokke lähti aamulla keikalle Lounais-Suomeen ja toi tullessaan varastolle autolastillisen elintarvikkeita.
Tapani toi aamulla varastolle pakettiautollisen vaatteita.
Illansuussa varastolle saapui Kari. Hän vei kuorma-autolastillisen vammaisapuvälineitä Djiboutiin.
Kinkeripiirimme laajenee. Djibouti sijaitsee Itä-Afrikassa, Afrikan sarvessa.
LÄMPIMÄT KIITOKSET TÄMÄNPÄIVÄISILLE LAHJOITTAJILLE, ERIKOISESTI PETRILLE JA TAPANILLE!
***
Tiistai 6.4.2010
Jokke lähti aamulla keikalle pääkaupunkiseudulle ja toi tullessaan varastolle autolastillisen sähkökäyttöisiä pyörätuoleja ja muita vammaisapuvälineitä.
Andrey saapui aamulla varastolle. Hän vei autolastillisen elintarvikkeita, vammaisapuvälineitä, maalia ja vaatteita Venäjän köyhille.
Päivän viimeinen vieras varastolla oli Kari. Hän vei kuorma-autollisen vammaisapuvälineitä Gambiaan.
LÄMPIMÄT KIITOKSET TÄMÄNPÄIVÄISILLE LAHJOITTAJILLE, ERIKOISESTI MAURILLE!
***
Lauantai 3.4.2010
Eilen tein toimistotöitä.
Lehari kävi tänään noutamassa varastolta elintarvikkeita, hygieniatuotteita ja lahja- ja käyttötavaroita Eestin köyhille.
***
Torstai 1.4.2010
Tapani toi aamulla varastolle autokuormallisen vaatteita.
Isä-George nouti Venäjälle elintarvikkeita, vammaisapuvälinieitä, hygieniatuotteita, vaatteita ja maalia.
Illansuussa varastolle saapui Aleksanteri. Hän vei elintarvikkeita Venäjän köyhille.
LÄMPIMÄT KIITOKSET TÄMÄNPÄIVÄISILLE LAHJOITTAJILLE, ERIKOISESTI TAPANILLE!
Pääsiäiseni kuluu työn merkeissä.
Toivotan kaikille päiväkirjani lukijoille riemullista pääsiäistä. Kristus nousi kuolleista ja kuolemalla kuoleman voitti! Hän lunasti ikuisen elämän jokaiselle, joka Häneen uskoo ja turvaa Hänen lunastustyöhönsä.
***
Keskiviikko 31.3.2010
Jokke lähti aamulla keikalle Lounais-Suomeen ja toi tullessaan varastolle täyden autolastillisen elintarvikkeita.
Lare oli aamun ensimmäinen vieras varastolla. Hän toi pesukoneen romanialaiseen lastenkotiin toimitettavaksi.
Seuraavaksi varastolle saapui Alexander. Hän vei avustustavaroita Venäjän köyhille.
Puolenpäivän jälkeen varastolle saapui Isä-Sergei. Hän vei elintarvikkeita, jalkineita, vaatteita ja maalia Venäjän köyhille.
Illan viimeinen vieras varastolla oli Tapani. Hän toi tullessaan autolastillisen vaatteita varastolle.
LÄMPIMÄT KIITOKSET TÄMÄNPÄIVÄISILLE LAHJOITTAJILLE, ERIKOISESTI LEENALLE, LARELLE JA TAPANILLE!
***
Tiistai 30.3.2010
Jokke lähti aamulla keikalle Hyvinkäälle ja toi sieltä tullessaan varastolle täyden autolastillisen vammaisapuvälineitä.
Andrey saapui ennen puolta päivää varastolle. Hän vei mennessään Venäjän köyhille elintarvikkeita, vammaisapuvälineitä, vaatteita ja maalia.
Iltapäivällä kunnostimme pinoamisvaunua. Vaihdoimme siihen uuden akun ja kunnostimme sen kaikin tavoin muutenkin. Tomppa oli tapansa mukaan hyvänä apuna ammattimiehen tietoineen ja taitoineen.
LÄMPIMÄT KIITOKSET TÄMÄNPÄIVÄISILLE LAHJOITTAJILLE, ERIKOISESTI RITVALLE SEKÄ MONITAITURI-TOMPALLE!
***
Maanantai 29.3.2010
Jokke toi tänään varastolle autolastillisen vammaisapuvälineitä Riihimäeltä.
Kiitolinjan auto toi varastolle pinoamisvaunun akun, jonka olin saanut kerjättyä.
Tein tänään toimistotöitä.
LÄMPIMÄT KIITOKSET TÄMÄNPÄIVÄISILLE LAHJOITTAJILLE, ERIKOISESTI SARILLE JA PEKALLE!
Eilen olin kirkossa kuuntelemassa kirkkoherramme saarnaa. Hän julisti saarnassaan syntien anteeksiantamusta koko kirkkokansalle. Mielestäni syntisen täytyy tuntea syntisyytensä ja syyllisyytensä ja katua Jumalan edessä syntejään. Sen jälkeen Jumala armahtaa syntisen Kristuksen sovitustyön kautta. Muulla tavoin julistettu armo on mielestäni armon julistusta likatunkion päälle. Mielestäni kirkkoherran saarnasta unohtui kokonaan sana katumus.
***
Perjantai 26.3.2010
Tänään aamulla puhelimeni soi. Riihimäen teollisuusalueelta soitettiin. Sinne oli yön aikana ilmestynyt kahdelle liiketontille suuri määrä mustia jätesäkkejä, jotka olivat täynnä vaatteita. Soittaja tiedusteli, ovatko jätesäkit mahdollisesti tulossa meille.
Kerroin hänelle, että kuluvan vuoden elokuussa tulee kuluneeksi 10 vuotta, kun muutimme pois kyseiseltä teollisuusalueelta. Sinne jäi Riihimäen seurakunnan Idäntyö, joka myöhemmin muutti nimensä Riihimäen Idäntyöksi. Kehotin soittajaa ottamaan yhteyttä Riihimäen Idäntyön puuhamiehiin. Kerroin myös, että toimimme vastuuntuntoisesti. Jos meille tulee jostain suurempi määrä vaatteita. Tuojat ilmoittavat siitä hyvissä ajoin ja kysyvät sopiiko meidän ottaa vastaan kyseisiä vaate-eriä.
Me viemme pääasiassa elintarvikkeita, uusia vaatteita ja jalkineita, hygieniatuotteita ja uusia kodintarvikkeita yli rajan.
Kun aikoinaan työskentelimme yhdessä näiden Riihimäen Idäntyön ihmisten kanssa, heidän joukossaan oli aviopari, joka rakasti käytettyjä vaatteita yli kaiken, jopa niin, että he haalivat käytettyjä vaatteita ympäri Suomea niin, ettei hankkimilleni elintarvikkeille tahtonut löytyä varastosta tilaa. Uskon, että he ovat lähes 13 vuoden ajan saaneet rauhassa keskittyä käytettyjen vaatteiden ja jalkineiden kuljettamiseen, eikä elintarvikkeista ole ollut heidän työlleen haittaa.
Mauri kävi tänään varastolla noutamassa kuorma-autollisen elintarvikkeita ja hygieniatuotteita ja maaleja Latvian ja Romanian köyhille.
Tapani toi illansuussa varastolle autokuormallisen vaatteita.
LÄMPIMÄT KIITOKSET TÄMÄNPÄIVÄISILLE LAHJOITTAJILLE, ERIKOISESTI TAPANILLE!
Toivotan kaikille päiväkirjani lukijoille keväistä ja rauhaisaa viikonloppua!
***
Torstai 25.3.2010
Kiitolinjan auto toi varastolle 14 kuormalavallista maalia.
Seuraavaksi varastolle saapui Valdemar rekkoineen. Lastasimme rekkaan elintarvikkeita, hygieniatuotteita, uusia jalkineita ja vaatteita sekä maalia Latvian, Ukrainan, Moldovan ja Valko-Venäjän köyhille. Lastauksen aikana saapui Esa kuorma-autoineen varastolle. Hänellä oli täysi autolastillinen elintarvikkeita, jotka hän oli noutanut Lounais-Suomesta. Lastasimme hänen autostaan Valdemarin autoon elintarvikkeita.
Illalla kuuden aikaan Valdemarin auto oli lastattu täpö täyteen. Aikaa rekan lastaukseen kului tavallista pidempään, koska Tapani ei päässyt mukaan talkoisiin.
LÄMPIMÄT KIITOKSET TÄMÄNPÄIVÄISILLE LAHJOITTAJILLE, ERIKOISESTI ANNELILLE, JUHALLE JA JUSSILLE SEKÄ PETRILLE!
***
Keskiviikko 24.3.2010
Vietimme Joken kanssa tänään enemmän tai vähemmän hyvin ansaitun vapaapäivän.
Leikkailin omenapuita ja tarkistin tontillani olevat 15 linnunpönttöä. Nyt odottelen asukkaita pönttöihin.
***
Tiistai 23.3.2010
Olga ja Marina noutivat tänään varastolta autolastillisen elintarvaikkeita ja hygieniatuotteita Eestin köyhille.
Kari toi varastolle 504 paria uusia naisten kenkiä.
LÄMPIMÄT KIITOKSET TÄMÄNPÄIVÄISILLE LAHJOITTAJILLE, ERIKOISESTI KARILLE!
***
Maanantai 22.3.2010
Jokke oli tänään keikalla pääkaupunkiseudulla. Hän toi varastolle pakettiautokuormallisen uusia jalkineita ja vaatteita.
Isä-Ilja nouti tänään varastolta Venäjän köyhille vaatteita, jalkineita ja maalia.
LÄMPIMÄT KIITOKSET TÄMÄNPÄIVÄISILLE LAHJOITTAJILLE, ERIKOISESTI NINALLE!
***
Lauantai 20.3.2010
Valeri nouti varastolta elintarvikkeita Bulgariaan ja toi Jokelle kunniakirjan Bulgarian tasavallan Fyysisen sivistyksen ja Urheilun Ministeriöltä. Kunniakirjan oli allekirjoittanut pääsihteeri Ljubomir Vasilev.
Tämän huomionosoituksen Jokke sai kunnostettuaan vuosikausien ajan Bulgariaan meneviä vammaisapuvälineitä.
Illansuussa Aleksei nouti Venäjän köyhille sekä HIV- ja syöpäsairaille lapsille elintarvikkeita, vaatteita ja leluja.
***
Perjantai 19.3.2010
Ivan nouti elintarvikkeita ja hygieniatuotteita Eestiin ja Venäjälle.
Toivotan kaikille päiväkirjani lukijoille keväistä ja rauhaisaa viikonloppua. Levätkää, hyvät ihmiset!
Taannoin minua paenneelle reservinluutnantille haluaisin sanoa, että kirkonmiehen olisi sopivaa huutaa apua ylhäältä! Ciao!
***
Torstai 18.3.2010
Pakkasin Joken kanssa tänään koko päivän varastolla avustustarvikkeita itään vietäväksi.
Illansuussa varastolle saapui Seppo. Hän vei elintarvikkeita ja avustustavaroita Venäjän köyhille.
***
Keskiviikko 17.3.2010
Sodderin kirkkoherra, Pekka Palosaari, saapui tänään aamulla varastolle kolmen seurakuntalaisensa kanssa. He veivät elintarvikkeita ja muita avustustarvikkeita Sodderiin.
Nadja ja Slava saapuivat varastolle puolenpäivän jälkeen. He veivät elintarvikkeita ja muita avustustavaroita Pietariin.
Pakkasin Joken kanssa tänään avustustavaroita itään vietäväksi.
13.3.2010 tuli kuluneeksi 70 v talvisodan päättymisestä. Tuossa sodassa useat reservinluutnantit olivat komppanianpäälliköitä ja vastuussa yli sadan miehen hengestä. Jotkut heistä toimivat joukkueenjohtajina. Olen aina ihaillut noita miehiä.
15.3.2010 tapasin reservinluutnantin, joka oli paiskonut minulle puhelinta korvaan. Menin tapaamaan tätä sankaria kysyäkseni, miksi hän käyttäytyy niinkuin käyttäytyi. Kuinka ollakaan, tämä sankari syöksyi työhuoneestaan käytävälle ja huusi apua. Auttakaa! Auttakaa! Tarvitsen apua! Tämä mies tunkeutui huoneeseeni! Tämä reservinluutnantti johtaa liperit kaulassa neljänkymmenenviiden ihmisen työyhteisöä. Hänen komppaniassaan tai joukkueessaan en haluaisi olla tapattamassa itseäni missään sodassa! Jotain sotilaan elämästä tiedän, olen palvellut aktiivipalveluksessa rajavartiolaitoksessa ja YK:n rauhanturvajoukoissa.
Turha on ihmetellä tämän päivän varusmiehiä, jos reservinupseerit ovat edellä kerrotun kaltaisia raukkoja.
***
Tiistai 16.3.2010
Pakkasimme tänään varastolla Joken kanssa itään vietäviä lahjoitustavaroita.
Illansuussa Pasi saapui varastolle. Hän vei elintarvikkeita ja avustustarvikkeita Venäjän ja Eestin köyhille.
***
Maanantai 15.3.2010
Olin luullut jo kaiken mahdollisen elämässä nähneeni. Erehdyin. Tänään näin itseäni pakoon juoksevan kirkollisen virkamiehen. Tämä mies pakeni totuutta, jolle seurakunta on perustettu. Hän oli eksynyt valheeseen. Hänen touhuaan ja äänekästä esiintymistään katsellessani tuli mieleeni vanha sanonta, se huutaa, joka pelkää.
Lupaan kertoa myöhemmin tästä tapahtumasta tarkemmin.
Kiitolinjan auto toi tänään varastolle täyden autolastillisen maalia.
Iltapäivällä varaston pihaan ajoi täysperävaunullinen rekka, joka oli lastattu täyteen avustustarvikkeita.
Illansuussa varastolle saapui Isä-Ilja. Hän vei mennessään elintarvikkeita ja muita avustustavaroita Venäjän köyhille.
LÄMPIMÄT KIITOKSET TÄMÄNPÄIVÄISILLE LAHJOITTAJILLE, ERIKOISESTI JUHALLE, JUSSILLE JA MARKUKSELLE!
***
Perjantai 12.3.2010
Jokke korjaili tänään varastolla vammaisapuvälineitä.
Järjestelin varastoa tehdäkseni tilaa maanantaina tulevalle tavaralähetykselle.
Toivotan kaikille päiväkirjani lukijoille onnellista, levon ja rauhantäyteistä viikonloppua.
***
Torstai 11.3.2010
Jokke korjaili tänään vammaisapuvälineitä varastolla.
Iltapäivällä varastolle saapui Lehari pakettiautoineen. Hän vei täyden autolastillisen elintarvikkeit ja leluja Eestin lapsille.
Illansuussa hyvä ystäväni, Lauri, saapui varastolle. Hän vei elintarvikkeita Venäjän köyhille. Meillä oli Leharin ja Laurin kanssa enemmän kuin hyvä monituntinen keskustelu varastolla.
Uskon Leharilla olevan ratkaiseva asema Eestiin suuntautuvassa diakoniatyössä.
***
Keskiviikko 10.3.2010
Pakkasin tänään Joken kanssa avustustarvikkeita itään vietäväksi.
Illansuussa Kiitolinjan rekka-auto toi varastolle autolastillisen elintarvikkeita.
LÄMPIMÄT KIITOKSET TÄMÄNPÄIVÄISILLE LAHJOITTAJILLE, ERIKOISESTI PETRILLE!
***
Tiistai 9.3.2010
Jokke lähti tänään keikalle pääkaupunkiseudulle ja toi tullessaan pakettiautolastillisen leluja varastolle.
Päivän ensimmäinen vieras varastolla oli Andrey. Hän vei autolastillisen elintarvikkeita, vaatteita ja maalia Venäjän köyhille.
Seuraavaksi maaliin saapui Isä-George. Hänkin vei elintarvikkeita, vaatteita ja maalia Karjalan ja Venäjän köyhille.
Myös Juhani saapui autoineen varastolle. Hän vei elintarvikkeita Karjalan köyhille.
Päivän viimeinen vieras varastolla oli Isä-Sergei. Hänkin vei elintarvikkeita, vaatteita ja maaleja Venäjän köyhille.
LÄMPIMÄT KIITOKSET TÄMÄNPÄIVÄISILLE LAHJOITTAJILLE, ERIKOISESTI VIRPILLE!
***
Maanantai 8.3.2010
Jokke lähti tänään keikalle pääkaupunkiseudulle ja toi tullessaan varastolle täyden pakettiautolastillisen vammaisapuvälineitä.
LÄMPIMÄT KIITOKSET TÄMÄNPÄIVÄISILLE LAHJOITTAJILLE, ERIKOISESTI ANNELLE!
***
Perjantai 5.3.2010
Jokke lähti aamulla keikalle Pirkanmaalle ja toi tullessaan varastolle autolastillisen leluja. Pakkasimme ne itään vietäväksi.
Isä-Aki saapui varastolle. Hän toi tullessaan melkoisen lahjan idäntyölle. Isä-Aki täytti 3.2.2010 50 vuotta. Syntymäpäivälahjat hän halusi osoittaa Suomen Idäntyölle ja näin saimme rahaa köyhien auttamiseksi.
LÄMPIMÄT KIITOKSET ISÄ-AKILLE JA VIRPILLE TÄMÄNPÄIVÄISISTÄ LAHJOITUKSISTA! Samalla haluan kiittää kaikkia niitä ihmisiä ja yhteisöjä, jotka ovat raha- ja muilla lahjoituksillaan mahdollistaneet työmme!
Sikeä takiaiseni, filminvalottaja ja mestarivalokuvaaja Perho ei hellitä. Hän on aktivoitunut jälleen kuluvalla viikolla yrittäen kapuloida minua mahdollisuuksien mukaan. Tuloksetta. Uskon Perhon ennemmin tai myöhemmin kompastuvan omaan näppäryyteensä. Hän on aikaisemminkin hakenut itselleen turvatakuita, ilmeisesti jälleen on takuiden hakemisen aika!
Toivotan onnellista ja levontäyteistä viikonloppua kaikille päiväkirjani lukijoille! Nauttikaa keväisestä auringosta ja eläkää ihmisiksi! Ciao!
***
Torstai 4.3.2010
Valdemar saapui rekkoineen varastolle hieman jälkeen klo 9 tänä aamuna. Lastasimme rekkaan elintarvikkeita, Mannerheimin Lastensuojeluliitolta ja SOS-lapsikylältä saamiamme leluja sekä Helisingin ensikodilta saamiamme vauvojen ja vähän vanhempien lasten vaatteita. Valdemar kiitti moneen kertaan Jumalaa näistä lahjoista, jotka lähtivät Ukrainaan, Valko-Venäjälle, Moldoviaan ja Latviaan.
Tapani oli hyvän tapansa mukaan lastaustalkoissa.
Lare kävi varastolla noutamassa elintarvikkeita Eestin köyhille.
***
Keskiviikko 3.3.2010
Pakkasin Joken kanssa tänään elintarvikkeita itään vietäväksi.
Aamun ensimmäiset vieraat varastolla olivat Andrey ja Olga. He veivät elintarvikkeita, vaatteita ja maalia Pietarin köyhille.
Iltapäivällä Petri toi varastolle kuorma-autollisen elintarvikkeita.
LÄMPIMÄT KIITOKSET TÄMÄNPÄIVÄISILLE LAHJOITTAJILLE, ERIKOISESTI REIJOLLE JA RISTOLLE!
***
Tiistai 2.3.2010
Pakkasimme Joken kanssa tänään avustustavaroita itään vietäväksi.
Illansuussa Pasi saapui varastolle. Hän vei elintarvikkeita ja hygieniatuotteita Eestin ja Venäjän köyhille.
***
Maanantai 1.3.2010
Viikonlopun tein toimistotöitä.
Kaija-Liisa joukkueineen saapui aamulla varastolle. He veivät elintarvikkeita, sairaalatarvikkeita, hygieniatuotteita ja leluja Valko-Venäjän köyhille ja lapsille.
Puolenpäivän aikoihin Lare ja Ilmari tulivat varastolle. He toivat tullessaan pakettiautollisen vaatteita ja veivät mennessään elintarvikkeita ja leluja Eestin köyhille ja lapsille.
Jokke korjaili varastolla vammaisapuvälineitä.
***
Perjantai 26.2.2010
Jokke lähti aamulla keikalle pääkaupunkiseudulle ja toi tullessaan varastolle autolastillisen vaatteita, ym. lahjoitustavaraa.
Tein tänään toimistotöitä.
LÄMPIMÄT KIITOKSET TÄMÄNPÄIVÄISILLE LAHJOITTAJILLE, ERIKOISESTI MERJALLE JA SIRKKA-LEENALLE!
Toivotan kaikille päiväkirjani lukijoille onnellista, rauhaisaa ja levontäyteistä viikonloppua.
***
Torstai 25.2.2010
Jokke oli tänään keikalla Pirkanmaalla ja hän toi tullessaan varastolle autolastillisen leluja.
Illansuussa Valeri saapui varastolle rekkoineen. Hän vei rekka-autollisen elintarvikkeita, maaleja, leluja ja tietotekniikkaa Bulgarian köyhille.
LÄMPIMÄT KIITOKSET TÄMÄNPÄIVÄISILLE LAHJOITTAJILLE, ERIKOISESTI VIRPILLE!
***
Keskiviikko 24.2.2010
Petri lähti aamulla keikalle kuorma-auton kanssa. Jokke lähti keikalle pakettiauton kanssa. Kumpikin suuntasi matkansa pääkaupunkiseudulle. Petri toi tullessaan varastolle autokuormallisen käsineitä ja vei mennessään niitä kuormalavallisen Gambiaan lähtevään konttiin.
Jokke toi varastolle täpö täyden pakettiautollisen leluja.
Pakkasin tämän päivän varastolla elintarvikkeita Itään lähetettäväksi.
LÄMPIMÄT KIITOKSET TÄMÄNPÄIVÄISILLE LAHJOITTAJILLE, ERIKOISESTI VIRPILLE JA TOMILLE!
***
Tiistai 23.2.2010
Jokke lähti aamulla keikalle pääkaupunkiseudulle ja toi tullessaan varastolle autolastillisen elintarvikkeita ja jalkineita.
Illan jo pimettyä varastolle saapui Kiitolinjan täysperävaunullinen rekka-auto. Se toi tullessaan täpö täyden lastin elintarvikkeita ja hygieniatuotteita.
LÄMPIMÄT KIITOKSET TÄMÄNPÄIVÄISILLE LAHJOITTAJILLE, ERIKOISESTI ANNELILLE, HANNALLE, ELINALLE, ILKALLE JA PETRILLE!
***
Maanantai 22.2.2010
Esan pojat lähtivät aamulla keikalle pääkaupunkiseudulle. He toivat tullessaan varastolle täyden kuorma-autollisen uusia leluja Itä-Euroopan ja lähialueen lapsille. Pojat veivät mennessään autokuormallisen elintarvikkeita ja vammaisapuvälineitä Eestin köyhille.
Iltapäivällä Urmas saapui varastolle. Hän vei elintarvikkeita ja siivousvälineitä eestiläiseen vanhainkotiinsa, jonka johtaja hän on.
LÄMPIMÄT KIITOKSET TÄMÄNPÄIVÄISILLE LAHJOITTAJILLE, ERIKOISESTI ELINALLE JA TARJALLE!
***
Perjantai 19.2.2010
Jokke lähti aamulla keikalle Lounais-Suomeen. Hän toi tullessaan varastolle autokuormallisen leluja.
Tein koko päivän ja illan toimistotöitä.
Sain Leharilta Eestistä kirjeen:Työtoverimme löysivät toissapäivänä Pohjois-Tallinasta kodin jossa asui 8-v tyttö, 12-v poika, 13-v tyttö, 18-v poika ja viellä yksi teiniikäinen lapsi. Perheen äiti on vankilassa ja isä jossain tietämättömissä. 18-v poika yrittää tehdä jotain työtä, että sisarukset saisivat ruokaa. Lapset kaikki olivat nälissä, talo kylmä. Koulussa eivät olleet ollut päivääkään syksystä asti. Perheen nuorimmat pääsivät turva-kotiin. Ei ollut kiva löytö, Lehari kirjoittaa.
Tuota kirjettä lukiessani mietin, että pitäisiköhän kristittyjen tehdä muutakin, kuin viikottain kiillottaa takapuoltansa ja kirkon tai kokoushuneen penkkiä. Istua mukavasti lämpimissä tiloissa etsimässä toinen toistaan parempia fiiliksiä!
Näissä mietteissä toivotan kaikille päiväkirjani lukijoille auttamisherätystä, mietintää ja levontäyteistä viikonloppua! Kiitollisena voin kuitenkin vielä sanoa, että päiväkirjani lukijoissa on niitäkin ihmisiä, jotka ovat kukkaronsa jo köyhien auttamistyölle avanneet!
***
Torstai 18.2.2010
Andrey nouti tänään varastolta suuren pakettiautolastillisen elintarvikkeita, vaatteita ja maaleja Venäjän köyhille.
Tein tämän päivän toimistotöitä.
***
Keskiviikko 17.2.2010
Jokke lähti aamulla keikalle pääkaupunkiseudulle ja toi tullessaan varastolle täpö täyden autolastillisen vammaisapuvälineitä, mm. kaksi sähkökäyttöistä lasten pyörätuolia.
Ivan nouti varastolta elintarvikkeita Ukrainan köyhille.
LÄMPIMÄT KIITOKSET TÄMÄNPÄIVÄISILLE LAHJOITTAJILLE, ERIKOISESTI JAANALLE!
***
Tiistai 16.2.2010
Jokke lähti aikaisin aamulla keikalle pääkaupunkiseudulle. Hän toi tullessaan varastolle autolastillisen vaatteita ja hygieniatuotteita.
Myös Petri lähti kuorma-autoineen keikalle Lounais-Suomeen. Hän toi tullessaan varastolle täyden autolastillisen elintarvikkeita ja hygieniatuotteita.
LÄMPIMÄT KIITOKSET TÄMÄNPÄIVÄISILLE LAHJOITTAJILLE, ERIKOISESTI ELINALLE, TERHILLE, MARJATALLE,LULULLE,PÄIVILLE ja PETRILLE!
***
Maanantai 15.2.2010
Jokke korjaili tänään vammaisapuvälineitä varastolla.
Sodderin kirkkoherra, Pekka Palosaari, toi varastolle autolastillisen vaatteita ja vei mennessään pyörätuolin Karjalaan.
***
Sunnuntai 14.2.2010
Aleksei nouti tänään varastolta autokuormallisen elintarvikkeita, uusia jalkineita ja vaatteita Venäjän köyhille.
***
Lauantai 13.2.2010
Valdemarin laiva oli juuttunut jäihin. Hänen piti saapua klo 10 varastolle. Hän saapui vasta klo 12 aikoihin.
Leharin ja Meeliksen lähettämät miehet Eestistä saapuivat suuren pakettiautonsa kanssa hieman ennen Valdemarin rekkaa. Lastasimme heidän autonsa täyteen elintarvikkeita.
Valdemarin autoon lastasimme elintarvikkeita, maalia ja vaatteita Moldovian, Ukrainan, Valko-Venäjän ja Latvian köyhille vietäväksi.
Tapani saapui hyvän tapansa mukaa jälleen kerran lastaustalkoisiin.
Mauri saapui suuren kuorma-autonsa kanssa varastolle. Lastasimme siihen elintarvikkeita, hygieniatuotteita, maaleja ja vaatteita Romanian köyhille vietäväksi.
Vähän ennen klo 20 pääsimme varastolta kotiin.
***
Perjantai 12.2.2010
Kävimme tänään Joken kanssa noutamassa Etelä-Hämeestä täyden pakettiautolastillisen elintarvikkeita.
Toivotan kaikille päiväkirjani lukijoille hyvää, rauhaisaa ja onnentäyteistä viikonloppua. Joken ja minun viikonloppu kuluu työn merkeissä. Huomenna lastaamme kaksi rekka-autoa ja yhden pakettiauton.
Eläkää ihmisiksi. Ciao!
***
Torstai 11.2.2010
Vietin Joken, Elisan ja Roopen kanssa mielestäni hyvin ansainneemme vapaapäivän! Myönnän, että tästä ansiosta voidaan olla montaakin mieltä, varsinkin Riihimäellä, missä uurastetaan päivästä toiseen pyyteettömästi, ilman pienintäkään vapaa-aikaa köyhien hyväksi!
***
Keskiviikko 10.2.2010
Tohtori Margarita nouti autolastillisen elintarvikkeita, hygieniatuotteita ja sairaalatarpeita sairaalaansa Karjalaan.
Iltapäivällä varastolle saapui rekka-auto, joka toi tullessaan täyden autolastillisen maaleja.
Illalla olimme Erjan kanssa puhumassa Hämeenlinnan seurakunnassa avustustyöstämme. Oli miellyttävää tavata nuoria ihmisiä, joilla on vilpitön halu palvella Jumalaa ja olla hyödyksi lähimmäisilleen.
Monivuotinen ystävämme, Kalle, on tervehenkinen tukipilari tuossa ryhmässä. Uskon, että saamme tuosta joukosta vielä kuulla paljon ja hyvää.
LÄMPIMÄT KIITOKSET TÄMÄNPÄIVÄISILLE LAHJOITTAJILLE, ERIKOISESTI JUHALLE1
***
Tiistai 9.2.2010
Jokke oli keikalla pääkaupunkiseudulla ja toi varastolle autolastillisen vammaisapuvälineitä.
LÄMPIMÄT KIITOKSET TÄMÄNPÄIVÄISILLE LAHJOITTAJILLE, ERIKOISESTI JUHALLE!
***
Maanantai 8.2.2010
Petri lähti tänään aamulla keikalle pääkaupunkiseudulle ja toi tullessaan varastolle täyden kuorma-autolastillisen elintarvikkeita.
LÄMPIMÄT KIITOKSET TÄMÄNPÄIVÄISILLE LAHJOITTAJILLE, ERIKOISESTI REIJOLLE JA RISTOLLE!
***
Perjantai 5.2.2010
Isä-Ambrosius, isä-Tihon, äiti-Maria ja Tapsa noutivat varastolta kahdella pakettiautolla elintarvikkeita ja muita avustustavaroita sekä maalia Venäjän köyhille.
Kari kävi tapaamassa isä-Ambrosiusta. Isä-Ambrosius oli oppaanamme, kun olimme Karin, äiti-Arsenian ja Erjan kanssa Venäjällä viime kesänä. Kari toi isä-Ambrosiukselle 47 numeron kengät.
En tiedä, kuinka tarkka lääketieteellisesti seuraava havaintoni on. Olen nimittäin vuoren varma, että venäläinen poikalapsi kasvaa viisi kuukautta äitinsä kohdussa jalkaa ja neljä kuukautta muuta kehoa. Olen toimittanut venäläiselle papille 49 numeron jalkineita. Että se siitä...
Toivotan kaikille päiväkirjani lukijoille rauhaisaa ja levontäyteistä viikonloppua. Oma viikonloppuni kuluu toimistotöissä. Rakkaat päiväkirjani lukijat, kehottaisin teitä elämään ihmisiksi. Tiedän, että se on vaikeaa. Riihimäkeläiselle filminvalottajalle sanoisin: yritä olla häiriköimättä! Tiedän, että se on sinulle vaikeaakin vaikeampaa, mutta yritä kuitenkin! Ciao!
***
Torstai 4.2.2010
Pakkasin tännään Joken kanssa varastolla elintarvikkeita itään vietäväksi.
Totesimme Jokke ja minä, että meillä on suuri kiitoksenaihe, kun olemme saaneet tällaisen palvelustehtävän!
***
Keskiviikko 3.2.2010
Petri lähti heti aamusta keikalle Kymenlaaksoon ja toi tullessaan iltapäivällä varastolle täyden kuorma-autolastillisen elintarvikkeita. Petri myös vei elintarvikkeita varastolta Eestin köyhille.
Jokke kävi keikalla Janakkalassa ja toi tullessaan varastolle monta säkillistä sairaalavaatteita.
Pakkasimme Joken kanssa elintarvikkeita itään vietäväksi.
LÄMPIMÄT KIITOKSET TÄMÄNPÄIVÄISILLE LAHJOITTAJILLE, ERIKOISESTI MARIALLE JA PIRKOLLE!
***
Tiistai 2.2.2010
Petri lähti aamulla aikaisin keikalle Lounais-Suomeen. Hän toi tullessaan varastolle kuorma-autolastillisen elintarvikkeita.
Pasi nouti tänään varastolta avustustavaroita Eestin ja Venäjän köyhille.
LÄMPIMÄT KIITOKSET TÄMÄNPÄIVÄISILLE LAHJOITTAJILLE, ERIKOISESTI ANNELILLE JA PETRILLE!
***
Maanantai 1.2.2010
Ljuba nouti tänään varastolta hygieniatuotteita ja maalia Venäjän köyhille.
***
Lauantai 30.1.2010
Teimme tänään Erjan kanssa koko päivän toimistotöitä.
***
Perjantai 29.1.2010
Ivan nouti varastolta autokuomallisen avustustarvikkeita Keski-Venäjän köyhille.
Jokke korjaili varastolla vammaisapuvälineitä.
Tein tänään toimistotöitä.
Toivotan kaikille päiväkirjani lukijoille rauhaisaa ja levontäyteistä viikonloppua! Eläkää ihmisiksi. Ciao!
***
Torstai 28.1.2010
Jokke oli jälleen keikalla pääkaupunkiseudulla. Hän toi tullessaan varastolle täyden pakettiautokuorman vammaisapuvälineitä, sairaalatarvikkeita ja vaatteita.
Kari nouti täyden pakettiautokuorman uusia käyttötavaroita ja vaatteita sekä vuodevaatteita Eestin köyhille.
LÄMPIMÄT KIITOKSET TÄMÄNPÄIVÄISILLE LAHJOITTAJILLE, ERIKOISESTI MARILLE JA VIVECALLE!
***
Keskiviikko 27.1.2010
Jokke lähti aamulla keikalle pääkaupunkiseudulle ja toi tullessaan varastolle täyden pakettiautokuormallisen vammaisapuvälineitä.
Tein tänään koko päivän toimistotöitä.
LÄMPIMÄT KIITOKSET TÄMÄNPÄIVÄISILLE LAHJOITTAJILLE, ERIKOISESTI MAISALLE JA ULLALLE!
***
Tiistai 26.1.2010
Pakkasimme Joken kanssa avustustavaroita tänään varastolla itään vietäväksi.
Talvi joukkueineen saapui varastolle ja vei avustustavaroita Eestin köyhille.
Noudimme Joken kanssa pakettiauton tänään huollosta.
***
Maanantai 25.1.2010
Lare ja Ilmari toivat varastolle autolastillisen vaatteita.
Larella on ollut vanhan pakettiautonsa kanssa enemmän kuin tarpeeksi ongelmia. Viimeisimmällä Eestinmatkalla auton lämmityslaite ei toiminut ja vaihteet menivät rikki. Lare joutui jättämään auton Eestiin. Hän sai tuolla reissullaan flunssan, joka jatkui usean viikon ajan korkean kuumeen kera. +39 asteen kuumeessa hän nouti autovanhuksen Eestistä.
Kuinkas kävikään! Tänään Lare ajoi varastomme pihaan kolmen vuoden ikäisellä pakettiautolla, jolla on ajettu vähän yli 50.000 km ja tehtaan takuuta on jäljellä 40.000 km. Siinä on autoa Larelle niin kauan kuin hän jaksaa avustustyötä tehdä.
Kuinka Lare sai autonsa? Savosta löytyi mies, jolla oli sydäntä köyhien auttamistyölle. Hän lahjoitti Larelle autorahat. Enemmän tällaisia ihmisiä, niin maailma olisi meille kaikille helpompi paikka elää!
Kiitolinjan auto toi varastolle täyden rekallisen uusia lahjoitustavaroita.
LÄMPIMÄT KIITOKSET TÄMÄNPÄIVÄISILLE LAHJOITTAJILLE, ERIKOISESTI JAAKOLLE JA LARELLE!
***
Lauantai 23.1.2010
Tein tänään toimistotöitä.
Mietiskelin töitä tehdessäni, että joillakin ihmisillä hyvät tavat ovat ikäänkuin syntymälahjana saatu. On myös olemassa ihmisiä, joilla ei ole harmainta aavistustakaan hienotunteisuudesta tai hyvistä tavoista, olivatpa he sitten kirkkovaltuutettuja, lautamiehiä tai valokuvaajia.
Kuulin erikoisen jutun eräästä valokuvaajasta. Tämä ihminen pitää itseään loistavana valokuvaajana. Asiakkaita hänellä ei kuitenkaan ole. Niinpä hän tyrkytti itseään etelä-hämäläisen pikkukaupugin valokuvausliikkeen toimitusjohtajalle tarjoutuen tekemään keikkatöitä. Yrityksen johtaja päätti antaa tälle ihmiselle tilaisuuden ja lähetti hänet hautajaisiin kuvaamaan.
Kuinkas kävikään, valokuvaaja rymisteli hautajaisissa kuin norsu porsliinikaupassa ja toikkaroi ruumisarkun ja papin välissä sillä seurauksella, että vainajan omaiset heittivät valokuvaajan ulos kirkosta! Valkuvaamon omistaja ei halua olla missään tekemisissä tämän tähtikuvaajan kanssa.
Tähtikuvaaja ihmettelee, kun liiketoimet eivät kukoista. Hän on keksinyt oivan keinon rahastukseen, josta kerron myöhemmin.
***
Perjantai 22.1.2010
Toivotan kaikille päiväkirjani lukijoille levontäyteistä viikonloppua. Eläkää ihmisiksi. Ciao!
***
Torstai 21.1.2010
Petri lähti aikaisin aamulla keikalle Lounais-Suomeen ja toi tullessaan varastolle elintarvikkeita.
LÄMPIMÄT KIITOKSET TÄMÄNPÄIVÄISILLE LAHJOITTAJILLE, ERIKOISESTI PETRILLE!
***
Keskiviikko 20.1.2010
Jokke korjaili varastolla vammaisapuvälineitä.
Poden edelleen leikkauksen jälkeisiä maininkeja.
***
Tiistai 19.1.2010
Petri toi varastolle autokuormallisen patjoja ja vuodevaatteita.
Vuokko ja Reijo noutivat elintarvikkeita ja muita avustustarvikkeita Venäjän köyhille.
Myös Hannu vei elintarvikkeita ja muita avustustarvikkeita Venäjän köyhille.
LÄMPIMÄT KIITOKSET TÄMÄNPÄIVÄISILLE LAHJOITTAJILLE, ERIKOISESTI JUHANILLE!
***
Maanantai 18.1.2010
Lauantaina puolenpäivän aikaan äiti-Arsenia nouti varastolta elintarvikkeita ja muita avustustavaroita Venäjän köyhille.
Lauantai-iltana vähän ennen klo 23 Valdemar saapui rekkoineen varaston pihalle. Lastasimme rekan täyteen elintarvikkeita ja muita avustustavaroita. Tapani oli mukana lastaustalkoissa.
Hieman klo 2 jälkeen aamuyöstä rekka oli lastattu täpö täyteen. Avustustarvikkeet matkasivat Moldovan, Ukrainan ja Valko-Venäjän köyhille.
Pääsin jo klo 4 aikoihin nukkumaan.
Sunnuntaina tein toimistotöitä. Ehdimme kuitenkin Erjan kanssa myös sunnuntain messuun Tervakosken kirkkoon. Kirkkokahvilla oli puhumassa hyvä ystäväni, eläkkeellä oleva lääninrovasti, Pellon entinen kirkkoherra ja nykyinen Murmanskin aktiivi, Paavo Korteniemi.
Rehellisyyden nimessä täytyy sanoa, että joskus kirkossa saarnaa kuunnellessa tulee ajatus, että pappi puhui paljon kertomatta mitään. Tällainen ajatus tulee varsinkin silloin, jos saarnasta puuttuu pelastus- ja sovitussanoma.
Paavon puheessa oli kirkkaana nuo molemmat sanomat. Harvoin kuulee niin selkeää julistusta. Siinä oli oppimista niin papille kuin seurakuntalaisillekin. Hyvä Paavo!
Tänään Jokke lähti keikalle pääkaupunkiseudulle. Mennessään hän kävi tankkaamassa polttoainetta Riihimäellä. Auto hyytyi moottoritiellä Hyvinkään kohdalla. Se hinattiin korjaamoon. Todennäköisesti polttoaineen joukossa oli vettä. Kävin hakemassa Joken Hyvinkäältä.
Loppupäivän tein toimistotöitä.
***
Perjantai 15.1.2010
Kiitolinjan auto toi tänään autolastillisen elintarvikkeita varastolle.
Ivan kertoi viimeksi varastolla käydessään, kuinka hän oli tavannut Eestissä 60-vuotiaan miehen ja antanut tälle kodittomalle miehelle lenkkimakkaran. Mies oli hartaudella syönyt saamaansa makkaraa. -En ole koskaan elämäni aikana saanut näin hyvää ruokaa, sanoi mies kyynelten virratessa pitkin hänen poskiaan.
-En koko elämäni aikana tule unohtamaan tuota näkyä, sanoi Ivan.
Olen päättänyt kirjoittaa nettisivuilleni sadun, Vilminvalottaja Perho Telkosesta ja hänen hyvistä ja pyhistä ystävistään, (joita ei saa sanoa hyviksi ja pyhiksi, vaikka he sitä mielestään ovat) jotka asuvat Riihikukkulan kaupungissa ja mellastavat siellä kuin sika vatukossa. Saduthan ovat satuja, mutta voisivat hyvin olla tosi kertomuksia elävästä elämästä. Pysykää kuulolla ja näöllä, tulette lukemaan uskomattoman sadun.
Toivotan kaikille päiväkirjani lukijoille siunauksellista ja levontäyteistä viikonloppua!
***
Torstai 14.1.2010
Lehari oli päivän ensimmäinen vieras varastolla. Hän vei täyden pakettiautolastillisen elintarvikkeita Eestin köyhille. Keskustelimme Leharin kanssa useamman tunnin. Vaihdoimme kokemuksiamme työsaroiltamme.
Petri oli lähtenyt kuorma-autoineen aamulla keikalle Helsinkiin. Hän toi iltapäivällä varastolle täyden autolastillisen vammaisapuvälineitä ja vei mennessään elintarvikkeita Latviaan.
Päivän viimeinen vieras varastolla oli Ivan. Hän vei pakettiautolastillisen elintarvikkeita Venäjän köyhille.
LÄMPIMÄT KIITOKSET TÄMÄNPÄIVÄISILLE LAHJOITTAJILLE, ERIKOISESTI ULLALLE!
***
Keskiviikko 13.1.2010
Aamun ensimmäinen vieras varastolla oli Raili. Hän vei elintarvikkeita Venäjän vangeille.
Iltapäivällä varastolle saapui Ivan. Hän vei elintarvikkeita Eestin köyhille.
Kello käy kahtakymmentäyhtä. Varastolle on vielä tulossa kiitolinjan auto elintarvikelastin kanssa.
Jokke on tänään pakkaillut elintarvikkeita itään toimitettavaksi.
LÄMPIMÄT KIITOKSET TÄMÄNPÄIVÄISILLE LAHJOITTAJILLE, ERIKOISESTI PETRILLE!
***
Tiistai 12.1.2010
Jokke pakkaili tänään varastolla elintarvikkeita itään vietäväksi.
Juhani nouti iltapäivällä autokuormallisen ja peräkärryllisen elintarvikkeita, kalusteita ja koneita Karin hoito- ja turvakotiin Eestiin.
***
Maanantai 11.1.2010
Jokke oli keikalla pääkaupunkiseudulla ja toi tullessaan varastolle autolastillisen uusia vaatteita, jalkineita ja urheiluvälineitä.
Tein tänäänkin toimistotöitä.
Klo 21 jälkeen Kiitolinjan auto toi autolastillisen elintarvikkeita varastolle.
LÄMPIMÄT KIITOKSET TÄMÄNPÄIVÄISILLE LAHJOITTAJILLE, ERIKOISESTI NINALLE JA MARKUKSELLE!
***
Perjantai 8.1.2010
Tein tänään toimistotöitä.
Jokke pakkaili liina- ja käyttövaatteita itään vietäväksi.
Saimme tänään pakettiauton huollosta. Uskomme sen olevan parempi kuin uusi.
Kävimme Joken kanssa tänään molemmat hakemassa sikainfluenssarokotteet, tosin olemme Joken kanssa kuulleet, että sioille tuo rokote on tarpeeton. Emme kuitenkaan uskoneet kaupunkitaruun, vaan halusimme pelata varman päälle. Aika näyttää, kuinka äijien käy.
Petri toi tänään varastolle kuorma-autolastillisen elintarvikkeita ja yhdeksän sähkökäyttöistä pyörätuolia.
LÄMPIMÄT KIITOKSET TÄMÄNPÄIVÄISILLE LAHJOITTAJILLE, ERIKOISESTI MAURILLE, REIJOLLE JA RISTOLLE!
Toivotan kaikille päiväkirjani lukijoille hyvää, rauhaisaa ja levontäyteistä viikonloppua!
***
Torstai 7.1.2010
Teimme Erjan kanssa eilen toimistotöitä.
Jokke pakkasi tänään liinavaatteita itään vietäväksi.
***
Tiistai 5.1.2010
Kirjoitin tänään kerjuukirjeitä.
Maximin pakettiauto nouti tänään elintarvikkeita Eestin köyhille.
Myös Ivan vei autokuorman elintarvikkeita Eestin köyhille.
Jokke pakkaili liina- ja työvaatteita itään toimitettavaksi.
***
Maanantai 4.1.2010
Tämän vuoden ensimmäiset päivät ovat kuluneet toimistotöitä tehden.
Päivän ensimmäiset vieraat varastolla olivat Aleksander ja Marisa. He veivät elintarvikkeita, uusia vaatteita, käyttö- ja lahjatavaroita Venäjän köyhille.
Iltapäivällä Petri saapui kuorma-autoineen varastolle. Hän oli keikalla Lounais-Suomessa ja toi sieltä tullessaan kuorma-autolastillisen elintarvikkeita ja hygieniatuotteita varastolle.
Tapani toi täyden pakettiautolastillisen vaatteita ja leluja varastolle.
Illan viimeinen vieras varastolla oli Pasi joukkueineen. He veivät elintarvikkeita Venäjälle.
LÄMPIMÄT KIITOKSET TÄMÄNPÄIVÄISILLE LAHJOITTAJILLE, ERIKOISESTI ELINALLE, PETRILLE JA TAPANILLE!
***
Torstai 31.12.2009
Kiitolinjan auto toi tänään kuorma-autollisen elintarvikkeita varastolle.
LÄMPIMÄT KIITOKSET TÄMÄNPÄIVÄISILLE LAHJOITTAJILLE, ERIKOISESTI MARKUKSELLE!
On vuoden viimeinen päivä. On aika kiittää jokaista työmme tukijaa. Kiitos teille, jotka esirukouksin, tavara- ja rahalahjoituksin olette tehneet työmme mahdolliseksi. Hyvä, Te!
Kiitän myös niitä ihmisiä, jotka vihaa ja murhanhimoa uhkuen ovat yrittäneet tuhota työmme. Teidän kieroutunut ja sairas asenteenne auttamistyöhömme auttaa meitä entistä enemmän ponnistelemaan köyhien hyväksi. Työtämme voitte vaikeuttaa ja hidastaa, mutta ette koskaan sitä estää saatikka lopettaa! Kateutenne on syöpä omissa luissanne.
Toivotan kaikille päiväkirjani lukijoille hyvää ja onnellista uutta vuotta! Levätkää tulevina vapaapäivinä. Omat lähipäiväni kuluvat toimistotöitä tehden.
***
Keskiviikko 30.12.2009
Jokke ja Elisa pitivät tänään hyvin ansaitsemansa vapaapäivän.
***
Tiistai 29.12.2009
Dima nouti tänään kuorma-autolastillisen elintarvikkeita Venäjän köyhille.
***
Maanantai 28.12.2009
Äiti-Nikolaja, Anna ja Anatoli tulivat tänään kuorma-autoineen varastolle. He veivät täpötäyden autolastillisen elintarvikkeita, hygieniatuotteita, uusia vuodevaatteita ja muita uusia avustustavaroita Keski-Venäjän köyhille.
Jokke kantoi tänään rintamavastuun varastolla. Olen potenut leikkauksen jälkeisiä haavojani.
***
Keskiviikko 23.12.2009
Ivan nouti varastolta tänään elintarvikkeita Venäjän köyhille.
Myös Pasi nouti varastolta elintarvikkeita Venäjän köyhille.
Toivotan kaikille päiväkirjani lukijoille rauhaisaa Vapahtajan syntymäjuhlaa.
Näin joulun alla haluaisin muistaa ehkä uskollisinta päiväkirjani lukijaa ja uskollisinta nettivieraskirjaani tunkeilijaa, Terhoa.
Tiesitkö, Terho, että se vasta on mies, joka vastaa teoistaan ja huudoistaan, ei kätkeydy nimimerkin taakse eikä valehtele? Kristityksi tunnustautuneena olet kertonut halunneesi opettaa minua. Tiesitkö, että Jumala sanoo Hänen silmiensä olevan kuin tulen liekki? Häneltä emme voi salata mitään. Totuus tulee ennemmin tai myöhemmin ilmi.
***
Tiistai 22.12.2009
Esan pojat lähtivät aamulla aikaisin keikalle Lounais-Suomeen ja toivat illan jo pimennettyä varastolle kuorma-autolla elintarvikkeita.
Jokke korjaili vammaisapuvälineitä.
Olin tänään leikkauksessa ja joudun pitämään kuukauden sairasloman varastotöistä. Yritin tinkiä tuota sairaslomaa lyhyemmäksi. -Sinusta on varmasti enemmän hyötyä Idäntyölle, jos tottelet ja noudatat ohjeitani, sanoi leikkaava lääkäri. Täytynee totella.
Kävin illansuussa varastolla tapaamassa Juhaa. Olemme vuosikausia tehneet yhteistyötä ja Juha käy aina joulun alla katsomassa Jokkea ja minua.
LÄMPIMÄT KIITOKSET TÄMÄNPÄIVÄISILLE LAHJOITTAJILLE, ERIKOISESTI PETRILLE!
***
Maanantai 21.12.2009
Esan pojat lähtivät aamulla aikaisin keikalle pääkaupunkiseudulle. He toivat sieltä tullessaan kuorma-autollisen liina- ja käyttövaatteita sekä elintarvikkeita.
LÄMPIMÄT KIITOKSET TÄMÄNPÄIVÄISILLE LAHJOITTAJILLE, ERIKOISESTI ANNELILLE, NINALLE JA PEKALLE!
***
Lauantai 19.12.2009
Valdemar saapui eilen illalla varastolle rekkoineen klo 20 aikoihin. Saimme rekka-auton lastattua vähän jälkeen klo 22. Valdemar on arvokkaan lastinsa matkalla kohti Saksaa, jossa rekka-auton sisältö jyvitetään Moldovian, Ukrainan ja Valko-Venäjän köyhille vietäväksi.
Tein tänään koko päivän toimistotöitä.
Illansuussa varastolle saapui hyvä ystäväni ja työtoverini, Sodderin seurakunnan kirkkoherra, Pekka Palosaari, Johannan kanssa. He veivät elintarvikkeita ja uusia kodintekstiileitä Sodderin köyhille. Erja ja Roope olivat mukanani varastolla. Miltei kolmen tunnin aika suorastaan hujahti, kun vaihdoimme kokemuksiamme idäntyöstä. Johanna on juuri valmistunut uskonnonopettajaksi ja on käynyt useita kertoja Pekan kanssa Sodderissa. Kun hän oli Pekalta useita kertoja kuullut kummajaisesta nimeltä Upe Poutiainen, hän halusi tavata tämän kummajaisen. Nyt hänen toiveensa toteutui.
***
Perjantai 18.12.2009
Jokke lähti aamulla aikaisin keikalle Lounais-Suomeen ja toi tullessaan varastolle täyden pakettiautollisen elintarvikkeita ja hygieniatuotteita.
Aamun ensimmäinen vieras varastolla oli Ivan. Hän vei elintarvikkeita Eestin köyhille.
Ivanin jälkeen varastolle saapui Erkki todella suuren pakettiautonsa kanssa. Lastasimme sen aivan täyteen elintarvikkeita, hygieniatuotteita, uusia kalusteita ja muita lahjatavaroita.
Iltapäivällä varastolle tuli pakettiautoineen Sulev. Hän vei hygieniatuotteita, kalusteita, elintarvikkeita ja uusia vaatteita ja jalkineita Eestin köyhille.
Valdemar on saapumassa rekkoineen varastolle. Hän vie avustustarvikkeita Moldoviaan, Ukrainaan ja Valko-Venäjälle.
Tapani on hyvän tapansa mukaan lupautunut lastaustalkoisiin.
LÄMPIMÄT KIITOKSET TÄMÄNPÄIVÄISILLE LAHJOITTAJILLE, ERIKOISESTI VIRPILLE JA PETRILLE!
Toivotan kaikille päiväkirjani lukijoille rauhaisaa ja levontäyteistä viikonloppua sekä onnellista joulunodotusta!
***
Torstai 17.12.2009
Aamulla aikaisin sain puhelimitse ilmoituksen, että Kiitolinjan täysperävaunullinen rekka-auto seisoo varaston pihassa ja odottaa kuorman purkua.
Kiirehdimme Joken kanssa varastolle ja aloitimme kuorman purun. Kuormassa oli uusia kalusteita, työkaluja, shampoota, pesuaineita, deodorantteja, hajuvesiä, jalkineita, alus- ja päällysvaatteita, kodintekstiileitä, kodinkoneita, moottorikäyttöisiä työkaluja ym. ym. hyvää köyhille vietäväksi. En ihmettele, että työtämme ja sen tuloksia kadehditaan.
Isä-Sergei saapui pakettiautoineen varastolle. Hän vei elintarvikkeita ja upo uusia avustustavaroita Venäjän köyhille.
Seuraavaksi varastolle saapui Olga. Hänkin vei autokuormallisen elintarvikkeita ja muita avustustavaroita Venäjän köyhille.
Jussi toi varastolle pakettiautollisen lihanjalostustehtaansa laadukkaita tuotteita. Hän muisti myös Jokkea ja minua, kuten on vuosikausia tehnyt aina joulun alla.
Lehari saapui varastolle suuren pakettiautonsa kanssa. Hän sai puolet Jussin tuomista lihajalosteista vietäväksi Eestin köyhille. Autoon lastattiin myös hygieniatuotteita ja uusia avustustarvikkeita.
Seuraavaksi varastolle saapui Seppo pakettiautoineen. Hän vei elintarvikkeita, lahja- ja käyttötavaroita Venäjän köyhille.
Myöhäisen illan viho viimeinen vieras varastolla oli Meelis. Hän saapui suurensuuren pakettiautonsa kanssa, johon lastattiin elintarvikkeita ja kaikenlaista muuta hyvää Eestin köyhille jaettavaksi.
Lastausten välissä pakkailin Joken kanssa avustustarvikkeita itään vietäväksi.
LÄMPIMÄT KIITOKSET TÄMÄNPÄIVÄISILLE LAHJOITTAJILLE, ERIKOISESTI JUSSILLE JA JAAKOLLE!
***
Keskiviikko 16.12.2009
Aamulla varaston pihalle ajoi Kiitolinjan rekka-auto. Se toi tullessaan varastolle täyden autolastillisen uusia lahja- ja käyttötavaroita.
Pakkasimme Joken kanssa koko päivän avustustavaroita itään vietäväksi.
Illan jo pimetessä varastolle saapui äiti-Arsenia. Hän vie lahja- ja käyttötavaroita Venäjän köyhille.
LÄMPIMÄT KIITOKSET TÄMÄNPÄIVÄISILLE LAHJOITTAJILLE, ERIKOISESTI MARKUKSELLE!
Haluaisin sanoa sinulle, Terho, ole huoleti, et ole jäävä palkkaasi vaille. Kaikesta siitä, minkä olet vienyt köyhiltä ja köyhien avustustyöltä, olet kerran saava ruhtinaallisen palkkasi. Ciao!
***
Tiistai 15.12.2009
Andrey oli aamun ensimmäinen vieras varastolla. Hän vei ison pakettiautolastillisen elintarvikkeita Venäjän köyhille.
Noudin Joken kanssa pakettiautomme huollosta. Siihen oli tehty kytkinremontti.
Terho, ethän nuolaissut vielä. Mitään ei ole tipahtanut! Elämä yllätyksineen jatkuu!
***
Maanantai 14.12.2009
Vein Joken kanssa tänään pakettiauton huoltoon.
Järjestelin varastoa tehdäkseni tilaa keskiviikkona tulevalle lahjoituskuormalle.
***
Perjantai 11.12.2009
Tein tänään toimistotöitä. Jokke ja Elisa jatkoivat vapailla.
Viikonloppuni kuluu toimistotöitä tehden.
Toivotan kaikille päiväkirjani lukijoille hyvää ja virkistävää levontäyteistä viikonloppua.
Terholle sanoisin, älä nuolaise, ennenkuin tipahtaa.
***
Torstai 10.12.2009
Petri lähti aikaisin aamulla keikalle kohti Lounais-Suomea ja toi tullessaan varastolle kuorma-autolastillisen elintarvikkeita.
Aamun ensimmäinen vieras varastolla oli Siperian keisari Yrjö Niemi. Hän vei autolastillisen porkkanan siemeniä ja uusia kodin tekstiileitä Siperiaan.
Mainittakoon, että porkkanat kasvavat Siperiassa yli 30 senttimetrin pituisiksi.
Lare ja Ilmari tulivat iltapäivällä varastolle ja toivat tullessaan pakettiautolastillisen vaatteita ja veivät mennessään saman verran elintarvikkeita.
Tein tänään toimistotöitä. Jokke ja Elisa viettivät hyvin ansaitsemaansa vapaapäivää.
LÄMPIMÄT KIITOKSET TÄMÄNPÄIVÄISILLE LAHJOITTAJILLE, ERIKOISESTI PETRILLE!
***
Keskiviikko 9.12.2009
Aleksander ja Marisa olivat aamun ensimmäiset vieraat varastolla. He veivät elintarvikkeita ja muita avustustarvikkeita Venäjän köyhille.
Petri toi autolastillisen elintarvikkeita varastolle.
Myös Isä-George ehätti varastolle. Hän vei autolastillisen elintarvikkeita, vammaisapuvälineitä, maalia ja muita avustustarvikkeita Venäjän köyhille.
Paavo ja Toivo saapuivat illansuussa varastolle. He veivät elintarvikkeita, vammaisapuvälineitä ja hygieniatuotteita Venäjän köyhille.
Illan jo hämärryttyä varastolle saapui kuorma-auto, joka toi tullessaan täyden lastin elintarvikkeita.
LÄMPIMÄT KIITOKSET TÄMÄNPÄIVÄISILLE LAHJOITTAJILLE, ERIKOISESTI ANNELLE JA ISMO-PATRUUNALLE!
***
Tiistai 8.12.2009
Jokke lähti aamulla keikalle pääkaupunkiseudulle ja toi tullessaan varastolle autolastillisen vammaisapuvälineitä.
Isä-Sergei ja Aleksei saapuivat varastolle. He veivät autolastillisen elintarvikkeita ja muita avustustarvikkeita Venäjän köyhille.
Iltapäivällä varastolle saapui Kiitolinjan auto. Se toi tullessaan autolastillisen maalia.
Pakkasimme Joken kanssa elintarvikkeita Itään vietäväksi.
LÄMPIMÄT KIITOKSET TÄMÄNPÄIVÄISILLE LAHJOITTAJILLE, ERIKOISESTI ANNELLE, JUHALLE JA JUSSILLE!
***
Maanantai 7.12.2009
Jokke lähti aamulla aikaisin keikalle pääkaupunkiseudulle ja toi tullessaan varastolle autokuormallisen työkäsineitä.
Aamun ensimmäinen vieras varastolla oli Timo. Hän vei elintarvikkeita ja avustustarvikkeita Venäjän köyhille.
Seuraavaksi varastolle saapui Andrey. Hän vei elintarvikkeita, avustustavaroita ja maaleja Venäjän köyhille.
LÄMPIMÄT KIITOKSET TÄMÄNPÄIVÄISILLE LAHJOITTAJILLE, ERIKOISESTI TOMILLE!
***
Lauantai 5.12.2009
Valdemar saapui eilen klo 20 aikaan rekkoineen varastolle. Tapani tuli mukaan lastaustalkoisiin. Klo 23 mennessä rekka oli lastattu täpö täyteen.
Moldovian, Ukrainan ja Valko-Venäjän köyhille lähti elintarvikkeita, aivan uusia pöytäliinoja, lautasia, laseja, kuppeja, kukkamaljakoita, verhoja, pyyheliinoja, kylpy- ja aamutakkeja, lakanoita, tyynynpäällisiä, peittoja, villahuopia, untuvatäkkejä, kodin käyttö- ja koriste-esineitä sekä joulukuusia ja niiden koristeita.
Moldovian, Ukrainan ja Valko-Venäjän köyhille, orvoille, vanhuksille, yksinhuoltajille, joiden elinolosuhteet ovat pahemmat kuin kurjat, tuo Valdemarin rekka-kuorma on enemmän kuin lahja Taivaasta.
Valdemarin yhteisö on tehnyt yli 7000 lahjapakettia köyhille ja jatkaa pakettien tekoa. Kaikkea muuta hyvää paketteihin löytyi, muttei makeisia. He olivat rukoilleet, että Jumala antaisi heille makeisia. Jumala vastasi heidän rukoukseensa. Rekkaan lastattiin 17880 sadan gramman painoista täytesuklaalevyä!
Tänään tein toimistotöitä.
***
Perjantai 4.12.2009
Jokke lähti tänään aikaisin aamulla keikalle Lounais-Suomeen ja toi tullessaan varastolle autolastillisen elintarvikkeita.
Sain aamulla aikaisin hälytyksen. Varastolle oli tulossa rekka-auto, joka toi tullessaan uusia lahjoitustavaroita köyhille.
Kaiken kaikkiaan noita rekka-autoja kävi tänään kolme varastolla. Jokaisella oli lastinaan uusia avustustavaroita.
Esa ehätti ensimmäisenä tänään varastolle. Hän vei autolastillisen avustustarvikkeita Gambiaan.
Seuraavaksi varastolle saapuivat Pertti ja Leena. He veivät elintarvikkeita ja uusia avustustavaroita Karjalan köyhille.
Ivan ehätti myös varastolle. Hän vei autolastillisen avustustavaroita Ukrainaan.
Illan viimeinen vieras oli Ivan Ivanovits. Hän vei elintarvikkeita Eestin köyhille.
Valdemar on saapumassa rekkoineen tänä iltana klo 22 aikoihin. Hän vie uusia avustustavaroita Moldovian, Ukrainan ja Valko-Venäjän köyhille.
Tapani on hyvän tapansa mukaan luvannut tulla lastaustalkoisiin. Uskon, että rekka on lastattu ennen puoltayötä.
LÄMPIMÄT KIITOKSET TÄMÄNPÄIVÄISILLE LAHJOITTAJILLE, ERIKOISESTI PETRILLE JA ESKOLLE!
***
Torstai 3.12.2009
Jokke lähti aamulla aikaisin keikalle pääkaupunkiseudulle ja toi tullessaan varastolle autolastillisen puutarhakasvien siemeniä ja työkäsineitä.
Aamun ensimmäinen vieras varastolla oli Mauri. Hän vei täyden autolastillisen uusia kodintekstiileitä, käyttö- ja lahjatavaroita Romanian köyhille.
Kiitolinjan auto toi varastolle täyden autolastillisen uusia kodintekstiileitä.
Isä-George saapui varastolle. Hän vei mennessään autolastillisen elintarvikkeita ja uusia kodintekstiileitä Venäjän ja Karjalan köyhille.
Illansuussa varastolle saapui täysperävaunullinen rekka-auto, joka toi tullessaan uutta lahja- ja käyttötavaraa.
LÄMPIMÄT KIITOKSET TÄMÄNPÄIVÄISILLE LAHJOITTAJILLE, ERIKOISESTI RIITALLE, TOMILLE JA ESKOLLE!
***
Keskiviikko 2.12.2009
Aamun ensimmäinen vieras varastolla oli Andrey. Hän vei elintarvikkeita, kodintekstiilejä ja maalia Venäjän köyhille.
Lastattuamme Andreyn auton lähdimme Joken kanssa keikalle Kanta-Hämeeseen. Toimme tullessamme varastolle autolastillisen kankaita.
Jokke tyhjensi toisen merikontin vammaisapuvälineistä. Täytimme kontin kodintekstiileillä.
Varastolle saapui rekka-auto, joka toi tullessaan täyden lastin uusia kodintekstiilejä.
Seuraavaksi varastolle saapui Ivan. Hän vei täyden autolastillisen uusia lakanoita, pöytäliinoja, verhoja, kylpytakkeja, ym. ym. hyvää Venäjän köyhille.
Ivanin jälkeen varastolle ehätti Tapani. Hän toi tullessaan varastolle autolastillisen käytettyjä vaatteita ja vei mennessään täpö täyden autolastin samanlaisia tuotteita kuin Ivankin.
Illan jo pimentyessä varastolle saapui rekka-auto tuoden tullessaan täyden autolastin uusia kodintekstiilejä. Varastomme ovat tupaten täynnä näitä tuotteita, yhteensä neljä täysperävaunullista rekka-autoa. Onpahan, mistä köyhille jakaa.
LÄMPIMÄT KIITOKSET TÄMÄNPÄIVÄISILLE LAHJOITTAJILLE, ERIKOISESTI JARMOLLE, ESKOLLE JA TAPANILLE!
***
Tiistai 1.12.2009
Aamulla varhain varaston pihalla odotti Jokkea täysperävaunullinen rekka. Se oli lastattu täyteen uusia kodintekstiileitä ja kun Jokke sai sen purettua, varaston pihaan ajoi toinen rekka-auto. Sillä oli myös lastinaan uusia kodintekstiilejä.
En päässyt auttamaan Jokkea, vaan olin läsnä tilaisuudessa, jossa jouduin pakosta kolmen tunnin ajan kuuntelemaan nettihäirikköni, Terhon, houreita. Kerron tilaisuudesta myöhemmin nettipäiväkirjassani.
Lare ja Ilmari saapuivat illansuussa varastolle. He toivat tullessaan varastolle vaatteita ja veivät mennessään elintarvikkeita ja lahjatavaroita Eestin köyhille.
Myöhemmin varastolle saapui vielä Petri kuorma-autoineen. Hän toi tullessaan täpö täyden lastin elintarvikkeita ja vei mennessään autolastillisen elintarvikkeita ja vammaisapuvälineitä Eestin köyhille.
LÄMPIMÄT KIITOKSET TÄMÄNPÄIVÄISILLE LAHJOITTAJILLE, ERIKOISESTI JAANALLE, RISTOLLE, REIJOLLE JA LARELLE!
***
Maanantai 30.11.2009
Lauantaina tein toimistotöitä. Iltapäivällä kävin Erjan ja Joken kanssa ystäviemme, Airin ja Erkin, luona syömässä Airin valmistamia herkullisia lammaslihapullia ja paljon muuta hyvää. Elisa ja Roopekin pääsivät herkuista osallisiksi.
Illansuussa saimme ihan oikean nunnan luoksemme. Äiti-Arsenia vietti kanssamme viikonlopun.
Eilen olimme Roopen kanssa sienestämässä. Saaliiksemme saimme kastikesienet. -Täytyk niit siäni viäläki hakke, vaik niit o jo satoi litroi kannettu kottihi, Erja ihmetteli, mutta se ei auttanut, metsään oli mentävä.
Iltapäivällä Slava soitti, että he ovat Isä-Aleksanderin kanssa lähteneet matkaamaan Pietarista kohti Tervakoskea.
Kello 22 aikoihin Isä ja Slava saapuivat varastolle. Lastasimme molempiin autoihin uusia kodintekstiilejä, hygieniatuotteita ja vaatteita. Kahden aikaan aamuyöllä Isä-Aleksander ja Slava lähtivät matkaamaan kohti Pietaria. Pääsin puoli neljän aikoihin nukkumaan. Riemua ei kauan jatkunut. Aikaisin aamulla soitti ensimmäinen Kiitolinjan kuljettaja, että hän odottelee lasteineen varaston pihassa.
Kaiken kaikkiaan Kiitolinjan autoja varastolla kävi tänään kolme. Jokaisella oli lastinaan uusia kodintekstiilejä.
Jokke lähti keikalle pääkaupunkiseudulle. Illansuussa hän toi tullessaan varastolle autolastillisen uusia vaatteita, jalkineita ja urheiluvälineitä sekä sähkökäyttöisiä pyörätuoleja.
Iltapäivällä hyvä ystäväni ja työtoverini, Kalle Augustson, nouti varastolta elintarvikkeita Latvian ja Eestin köyhille.
LÄMPIMÄT KIITOKSET TÄMÄNPÄIVÄISILLE LAHJOITTAJILLE, ERIKOISESTI NINALLE, MAURILLE JA ESKOLLE!
***
Perjantai 27.11.2009
Aamulla aikaisin sain puhelinviestin: täysperävaunullinen Kiitolinjan rekka-auto odotti varaston pihalla. Sen lastina oli uusia kodintekstiilejä.
Puolenpäivän aikaan toinen rekka-auto toi täyden lastin samanlaisia tuotteita.
Jokke lähti keikalle pääkaupunkiseudulle ja toi sieltä tullessaan autolastillisen elintarvikkeita, uusia vaatteita ja jalkineita sekä urheiluvälineitä.
Iltapäivällä varastolle saapuivat Irina ja Linda joukkueineen. He veivät autolastillisen avustustarvikkeita inkeriläisille köyhille Venäjälle.
Illan viimeinen vieras oli Maria. Hän vei elintarvikkeita Eestin köyhille.
LÄMPIMÄT KIITOKSET TÄMÄNPÄIVÄISILLE LAHJOITTAJILLE, ERIKOISESTI HILKKA-LIISALLE, MIKOLLE JA ESKOLLE!
Toivotan hyvää viikonloppua kaikille päiväkirjani lukijoille. Viettäkää rauhaisaa ja onnellista viikonloppua. Oma viikonloppuni kuluu toimistotöissä.
Siunatuksi lopuksi tältä paikalta: haluan toivottaa tsemppiä Terholle tulevan viikon koitoksiin. Muistuttaisin kuitenkin Terhoa, että aina ei käy niin kuin haaveillaan. Hänen on myös hyvä muistaa, että joka kuuseen kurkottaa, se katajaan kapsahtaa. Ciao!
***
Torstai 26.11.2009
Andrey nouti tänään varastolta autokuormallisen elintarvikkeita, lahjoitustavaroita, vaatteita ja maalia Venäjän köyhille.
Jokke ja Elisa viettivät tänäänkin hyvin ansaittua vapaapäivää.
***
Keskiviikko 25.11.2009
Slava ja Nadja olivat päivän ensimmäiset vieraat varastolla. He veivät elintarvikkeita ja muita avustustavaroita Venäjän köyhille.
Seuraavaksi varastolle saapuivat Isä-Sergei ja Daniel. He veivät avustustarvikkeita, maalia ja vaatteita Venäjän köyhille.
Illan viimeinen vieras varastolla oli Aleksei. Myös hän vei elintarvikkeita ja muita avustustavaroita Venäjän köyhille.
Tänään oli Venäjän päivä.
Jokke ja Elisa viettivät hyvin ansaittua vapaapäiväänsä.
***
Tiistai 24.11.2009
Aamun ensimmäinen vieras varastolla oli Juhani. Hän vei autolastillisen elintarvikkeita Eestin köyhille.
Seuraavaksi varastolle saapui Talvi. Hänkin vei autolastillisen elintarvikkeita Eestin köyhille.
Talvin jälkeen varastolle saapui eestiläisen vanhainkodin johtaja, Urmas. Myös hän vei apua Eestin köyhille.
Illan jo pimetessä varaston pihalle saapui Kiitolinjan auto, joka toi tullessaan autolastillisen maalia, vaatteita, jalkineita, leluja ym. lahjatavaroita. Purin kuorman varaston pihalle, jonka jälkeen varastolle saapui Pasi. Hän ehdotti, että siirtäisimme kuormalavat haarukkavaunulla käsi- ja jalkavoimaa käyttäen varastoon. Väitin, että sähköisellä pinoamisvaunulla homma kävisi vaivattomasti. En tiennyt, että laiskuuden palkka on suunnaton vaivan näkö. Ajaessani pinoamisvaunun ensimmäisen maalikuormalavan alle, vaunu jäikin yllätyksekseni jumiin. Aloin epätoivoisen työskentelyn vaunun irrottamiseksi. Teutarointini aikana Pasi ehti vetää kaikki maalikuormalavat varastoon. Sähköisen pinoamisvaunun irrottamiseen tarvittiin kaasukäyttöistä trukkia, paljon aikaa, neuvokkuutta ja vaivannäköä.
Lopulta kuitenkin yrityksessämme onnistuimme. Olemme ainakin osoittaneet olevamme terveitä, koska pojat on terveitä, kun ne leikkii, totesi pastori Pasi siunatuksi lopuksi siltä paikalta. Olisi kerrankin pitänyt kuunnella veljeä, mietin mielessäni. Myös Pasi vei avustustavaraa Eestin köyhille.
Tänään oli Eestin päivä!
LÄMPIMÄT KIITOKSET TÄMÄNPÄIVÄISILLE LAHJOITTAJILLE, ERIKOISESTI JUHALLE JA JUSSILLE!
***
Maanantai 23.11.2009
Olimme viikon lomalla vaimoni, Erjan, ja ystäväni, Karin, kanssa. Loma oli onnistunut ja minulle se oli pitkälti patikointiloma. Kävelin loman aikana 160 km, viimeisenä päivänä 42 km vuorilla. Vuorilenkkeilyn alku oli miltei kolme tuntia nousua vuorelle. Koville otti, mutta kannatti!
Jokke kantoi hienosti rintamavastuun lomamme aikana.
Tänään aamulla Valdemar ajoi rekkoineen varaston pihalle. Lastasimme rekan täyden elintarvikkeita, vammaisapuvälineitä, hygieniatuotteita ja vaatteita.
Myös Esko Mäki-Soini kävi tapaamassa Valdemaria ja meitä.
Illansuussa varastolle saapui rekka-auto, joka toi kaikenlaista uutta lahjatavaraa köyhille jaettavaksi.
LÄMPIMÄT KIITOKSET TÄMÄNPÄIVÄIRILLE LAHJOITTAJILLE, ERIKOISESTI JAAKOLLE!
***
Perjantai 13.11.2009
Jokke kävi tänään aamulla hakemassa lähialueen koululta yksitoista televisiota Itä-Euroopan kouluille toimitettavaksi.
Pasi nouti varastolta autolastillisen elintarvikkeita ja muita avustustavaroita Eestin ja Venäjän koluille.
LÄMPIMÄT KIITOKSET TÄMÄNPÄIVÄISILLE LAHJOITTAJILLE, ERIKOISESTI KARILLE!
Toivotan hyvää, rauhaisaa ja onnellista viikonloppua kaikille päiväkirjani lukijoille!
***
Torstai 12.11.2009
Jokke korjaili tänään vammaisapuvälineitä varastolla.
Valeri nouti tänään varastolta autolastillisen elintarvikkeita Eestin köyhille.
Olin unohtanut kertoa, että viime perjantaina saimme vammalalaisilta seurakunnan aktiiveilta kolmattakymmentä käsinkudottua peittoa Itä-Euroopan köyhille lahjoitettavaksi. Peittojen kudonnan moottoreina olivat Karkun kappeliseurakunnan diakoni Maija-Liisa Halme, Hellä Riutta, Aila Koivisto, Annette Taipalus ja monet muut vapaaehtoistyöntekijät. Kiitokset Teille rakkaudestanne ja vaivannäöstänne köyhiä kohtaan!
***
Keskiviikko 11.11.2009
Tänään aamulla sain suruviestin. Esko Mäki-Soini soitti ja kertoi, että pitkäaikainen yhteistyökumppanimme, avustusjärjestö Tabean perustaja ja toiminnanjohtaja, Nikolaus Klassen oli saanut viime yönä puolenyön aikaan kutsun taivaskotiin. Nikolaus oli saanut aikoinaan uskonsa takia Venäjällä viiden vuoden vankeustuomion ja siirtynyt olojen vapauduttua Venäjältä Saksaan, missä hän perusti avustusjärjestö Tabean. Tabea on kuljettanut avustuksia Ukrainaan, Moldoviaan, Valko-Venäjälle ja Latviaan. Esko kertoi, että Nikolaus teki avustustyötä apinan raivolla, eikä hänen vierellään voinut kukaan toimettomana seistä. Nikolaus teki avustustyötä yöt ja päivät. Nyt tuo uskollinen Herran palvelija on päässyt Herransa lepoon.
Jokke lähti aamulla aikaisin keikalle pääkaupunkiseudulle ja toi tullessaan varastolle vammaisapuvälineitä, vaatteita, urheiluvälineitä ja hygieniatuotteita.
Aamun ensimmäinen vieras varastolla oli Andrey. Hän vei autolastillisen elintarvikkeita, vaatteita ja maaleja Venäjän köyhille.
Seuraavaksi varastolle saapui Ivan. Hän vei autolastillisen elintarvikkeita Pietarin köyhille.
Seuraava vieraamme oli Sulev Eestistä. Hän vei autolastillisen elintarvikkeita, hygieniatuotteita, vaatteita ja maalia Venäjän köyhille.
Illan viimeinen vieras varastolla oli isä-George. Hän vei autolastillisen elintarvikkeita ja vaatteita Karjalan ja Pietarin köyhille.
LÄMPIMÄT KIITOKSET TÄMÄNPÄIVÄISILLE LAHJOITTAJILLE, ERIKOISESTI TERHILLE, MERVILLE, ANNELLE JA MAIJALLE!
***
Tiistai 10.11.2009
Aamun ensimmäinen vieras varastolla oli Harri. Hän ei Espanjassa asuvalle ystävälleen pyörätuolin.
Jokke ja Elisa pitivät tänään hyvin ansaitsemansa vapaapäivän.
Ivan nouti isänsä kanssa varastolta vammaisapuvälineitä ja hygieniatuotteita Venäjän ja Eestin köyhille.
Illan viimeinen vieras varastolla oli Hannu. Hän vei elintarvikkeita ja avustustarvikkeita Venäjän köyhille.
***
Maanantai 9.11.2009
Jokke lähti aamulla aikaisin keikalle Lounais-Suomeen ja toi sieltä tullessaan autolastillisen elintarvikkeita varastolle.
Joken palattua lähdimme kohti Kanta-Hämettä. Noudimme myös sieltä autolastillisen elintarvikkeita varastolle.
Illansuussa varastolle saapui Siperian keisari, Yrjö Niemi. Hän vei lahjatavaroita Siperian köyhille.
Tein tänään myös toimistotöitä, samoin viikonlopun aikana.
LÄMPIMÄT KIITOKSET TÄMÄNPÄIVÄISILLE LAHJOITTAJILLE, ERIKOISESTI MARKUKSELLE JA PETRILLE!
***
Perjantai 6.11.2009
Aamupäivän tein toimistotöitä.
Olen neljän viikon ajan soitellut seurakuntiin ja kerjännyt rahaa työmme tekemiseen. Työssämme on alkamassa 16. vuosi. Joka ainoa vuosi olen saanut kokea todeksi sen suomalaisen sanonnan, että köyhän on oltava nöyrä. Olen itse siihen lisännyt, että kerjäläisen on oltava vielä nöyrempi. Kerjäläisenä minun on ollut pakko pitää mölyt mahassani ja olla kaikkien alamainen, että voisin köyhiäni auttaa. Tällä luonteella se on ollut enemmän kuin mahdoton tehtävä. Jumala on onneksi auttanut. Hän on kiinnostunut köyhistä paljon enemmän kuin minä.
Iltapäivällä pakkasin Joken kanssa elintarvikkeita Itään vietäväksi.
Toivotan kaikille päiväkirjani lukijoille hyvää, onnellista ja rauhaisaa viikonloppua. Erikoisen hyvää viikonloppua toivon sille henkilölle, joka on ollut enemmän kuin kiinnostunut työstäni ja halunnut kerta toisensa jälkeen tunkeutua nettipäiväkirjani vieraskirjan sivustoon tarjoten herjojaan nimimerkin suojassa. Ciao!
***
Torstai 5.11.2009
Andrey oli päivän ensimmäinen vieras varastolla. Hän vei autolastillisen elintarvikkeita ja maaleja Venäjän köyhille.
Kiitolinjan auto toi kaksi kertaa elintarvikkeita varastolle.
LÄMPIMÄT KIITOKSET TÄMÄNPÄIVÄISILLE LAHJOITTAJILLE, ERIKOISESTI MARKUKSELLE, REIJOLLE JA RISTOLLE!
***
Keskiviikko 4.11.2009
Toimistotöitä riitti myös tälle päivälle.
Aleksander ja Marisa olivat aamun ensimmäiset vieraat varastolla. He veivät elintarvikkeita, hygieniatuotteita ja vaatteita Venäjän köyhille.
Seuraavaksi varastolle saapui Isä-George. Hän vei elintarvikkeita, vaatteita ja maalia Venäjän köyhille.
***
Tiistai 3.11.2009
Tein toimistotöitä tänäänkin.
Jokke ja Elisa pitivät tänäänkin enemmän kuin hyvin ansaitsemansa vapaapäivän.
Hyvät ystäväni ja työtoverini, Timo ja Olek, kävivät tänään varastolla. He veivät elintarvikkeita ja lahja- ja käyttötavaroita Venäjän köyhille.
***
Maanantai 2.11.2009
Tein tänäänkin toimistotöitä. Jokke ja Elisa pitivät hyvin ansaitsemansa vapaapäivän.
***
Sunnuntai 1.11.2009
Tänään tein toimistotöitä. Iltapäivällä ehdin Erjan ja Roopen metsään. Erja käveli sauvojen kanssa yrittäen kuntouttaa kipeää selkäänsä. Roopen kanssa keräsin sieniä. Saimme kaksi litraa suppilovahveroita.
***
Lauantai 31.10.2009
Valdemar saapui varastolle puolenpäivän aikoihin rekkoineen. Lastasimme rekkaan elintarvikkeita, hygieniatuotteita, vaatteita, kalusteita, lahja- ja käyttötavaroita sekä maaleja Latvian, Ukrainan, Moldovan ja Valko-Venäjän köyhille vietäväksi.
Rekan mukana ei kulkenut yhtään terveisiä, vaan se tuli lastattua täpö täyteen. Jokke ajoi trukkia ja auttoi myös Valdemaria rekan lavalla.
Joku ystäväni ihmetteli, miksi lastaamme rekkaa pyhäinpäivänä. Sanoin hänelle, että meille jokainen päivä on pyhäinpäivä. Tästä keskustelusta muistuu mieleeni, kuinka Jeesus opetuslapsineen lahmasi sapattina viljapeltoa, ja kun opetuslapsilla oli nälkä, rupesivat he katkomaan tähkäpäitä syödäkseen niitä. Mutta kun sen ajan hyvät ja pyhät fariseukset sen näkivät, he oitis polttivat hihansa ja kitisivät Jeesukselle, että hänen opetuslapsensa tekivät sellaista, mitä ei ole lupa tehdä sapattina. Jeesu opetti oppineita poikia ja kertoi heille, että Daavid meni Jumalan huoneeseen, kun hänen ja hänen seuralaistensa oli nälkä ja he söivät sieltä näkyleivät, joita ei Daavidin eikä hänen seuralaistensa ollut lupa syödä, vaan ainoastaan pappien. -Ettekö ole lukeneet laista, että papit sapattina pyhäkössä rikkovat sapatin ja ovat kuitenkin syyttömiä? kysyi Jeesus fariseuksilta. Seuraavaksi Jeesus heitti fariseusten mielestä hirvittävän herjan sanoessaan: Minä sanon teille, tässä on se, joka on pyhäkköä suurempi. Mutta asti kiillottunut kirkon penkissä. Hikoiltu on sitäkin enemmän.
***
Perjantai 30.10.2009
Jokke lähti aamulla aikaisin keikalle Länsi-Uudellemaalle ja toi tullessaan varastolle autolastillisen elintarvikkeita.
Lare ja Ilmari saapuivat puolenpäivän jälkeen varastolle. He toivat tullessaan vaatteita ja veivät mennessään lahjatavaroita Eestin köyhille.
Illansuussa varastolle saapui Kiitolinjan auto, joka toi sinne tullessaan elintarvikkeita.
Tein tänään varastotöiden ohella myös toimistotöitä.
LÄMPIMÄT KIITOKSET TÄMÄNPÄIVÄISILLE LAHJOITTAJILLE, ERIKOISESTI SIRKALLE, PEKALLE JA JAAKOLLE!
Toivotan kaikille päiväkirjani lukijoille hyvää, rauhaisaa ja onnellista viikonloppua! Oma viikonloppuni kuluu toimistotöiden ja rekan lastauksen parissa. Valdemar on huomenna tulossa varastolle rekkoineen. Hän vie avustustarvikkeita Moldoviaan, Ukrainaan, Valko-Venäjälle ja Latvian köyhille.
***
Torstai 29.10.2009
Jokke lähti aamulla aikaisin keikalle pääkaupunkiseudulle ja toi tullessaan varastolle autolastillisen vammaisapuvälineitä.
Andrey oli aamun ensimmäinen vieras varastolla. Hän vei autolastillisen elintarvikkeita, hygieniatuotteita ja vaatteita Venäjän köyhille.
Tein tänäänkin toimistotöitä.
LÄMPIMÄT KIITOKSET TÄMÄNPÄIVÄISILLE LAHJOITTAJILLE, ERIKOISESTI PENTILLE!
***
Keskiviikko 28.10.2009
Jokke lähti aamulla aikaisin keikalle pääkaupunkiseudulle ja toi tullessaan varastolle autolastillisen vammaisapuvälineitä.
Kiitolinjan auto toi vähän jälkeen puolenpäivän varastolle autolastillisen elintarvikkeita.
Raivo nouti Eestin köyhille autolastillisen elintarvikkeita, vaatteita ja hygieniatuotteia.
Isä-Sergei ja Daniel veivät Venäjän köyhille autolastillisen elintarvikkeita, vaatteita ja maaleja.
Illan jo pimettyä varastolle saapui päivän viimeinen vieraamme, Esa. Hän toi tullessaan elintarvikkeita ja vei mennessään elintarvikkeita ja hygieniatuotteita Eestin köyhille sekä kalusteita Afrikkaan lähtevään konttiin.
LÄMPIMÄT KIITOKSET TÄMÄNPÄIVÄISILLE LAHJOITTAJILLE, ERIKOISESTI ANNELLE, MARKUKSELLE JA ESALLE!
***
Tiistai 27.10.2009
Tänäänkin tein toimistotöitä.
Vuokko ja Reijo noutivat tänään varastolta elintarvikkeita ja vaatteita Karjalan köyhille.
Jokke pakkasi tänäänkin avustustavaroita itään vietäväksi.
Iltapäivällä kävin varastolla auttamassa Jokkea pakkaustyössä.
***
Maanantai 26.10.2009
Tein tänään toimistotöitä. Kävin myös lääkärissä. Kerroin hänelle sen, kuinka Erja kysyi: Kui pali sää niit siäni oikke oles keränny? -Ai, tuoreitako? kysyin. -No, tuareit, sanoi Erja. - 400 litraa, vastasin. -Oleksä hullu? Erja ihmetteli. - Eikö se ole sinulle vielä selvinnyt? kysyin.
Kun lääkärini kuuli tämän kertomuksen, hän sanoi, että ensimmäisen käyntini perusteella hän olisi voinut sanoa ilman kysymystä, että olet täysin hullu mies. Kun kerroin tämän keskustelun ystävälleni Karille, hän sanoi, että minun olisi pitänyt pyytää kirjallinen todistus hulluudestani. Ystäväni Riitta taas oli sitä mieltä, että hän löytää lukuisan määrän ihmisiä, jotka ovat valmiit kirjallisesti todistamaan, että olen hullu.
Jossain vaiheessa vastaanoton aikana lääkäsini totesi, että on hän pässejä ennenkin tavannut. Miten niin pässejä, ihmettelin itsekseni.
Jokke pakkaili avustustavaroita itään vietäväksi.
***
Perjantai 23.10.2009
Olin päättänyt, että olin aamulla kykenevä ajamaan autoa ja lähdin liikkeelle autolla. Alku on aina hankalaa, sanotaan, ja lopussa kiitos seisoo. Alku oli hankalaa, kiitoksesta en tiedä. En saanut vaivaista jalkaani nostettua kivun takia ajoissa kytkimelle. Törmäsin päin autotallin ovea, puskuri kesti, ovi ei.
Kiitolinjan auto toi aikaisin aamulla autokuormallisen maaleja varastolle. Jokke otti kuorman vastaan ja lähti sen jälkeen keikalle Lounais-Suomeen, josta hän toi autolastillisen elintarvikkeita varastolle.
Hyvä ystäväni ja työtoverini, lääninrovasti, Paavo Korteniemi, saapui varastolle. Vaihdoimme Paavon kanssa kuulumisia. Hän vei mennessään hygieniatuotteita ja lahjatavaroita Murmanskiin.
Seuraavaksi varastolle saapui Kari. Hän vei autolastillisen avustustarvikkeita Eestin köyhille.
Illan viimeinen vieras varastolla oli Ivan. Hän vei elintarvikkeita, hygieniatuotteita ja muita avustustarvikkeita Venäjän köyhille.
Pakkasin tänään avustustarvikkeita itään vietäväksi, tosin koipi suorana tuo varastotyöskentely oli vähemmän miellyttävä.
LÄMPIMÄT KIITOKSET TÄMÄNPÄIVÄISILLE LAHJOITTAJILLE, ERIKOISESTI ANNELILLE, PETRILLE, JUHALLE JA JUSSILLE!
Toivotan kaikille päiväkirjani lukijoille rauhaisaa, onnellista ja levon täyteistä viikonloppua. Omani kuluu toimistotöiden merkeissä.
***
Torstai 22.10.2009
Tein aamulla toimistotöitä. Puolenpäivän tienoilla kävimme Joken ja Kimmon kanssa vaihtamassa autoihimme talvirenkaat. Jalkani oli siinä kunnossa, että en pystynyt autoa ajamaan. Kimmo ajoi sen renkaan vaihtopaikkaan.
Jouduin viime yönä menemään Erjan kuskaamana Kanta-Hämeen keskussairaalaan. Kipu jalassani äityi sietämättömäksi. Jalkani kuvattiin ja vereni punnittiin. Tulehdusarvot olivat hieman koholla. Päivystävä lääkäri ehdotti vuoteessa makaamista ja jalan koholla pitämistä. Työkiireitteni takia en voinut suostua hoitoon. Hän ehdotti myös kivun hoitoa sairaalan osastolla. Siihenkään en voinut suostua.
- Mitä minä voin tehdä, sanoi nuori turhaantunut naislääkäri käsiään levitellen. Pyysin puudutus- ja kortisonipiikkiä polveen. Tulehduksen vuoksi kortisonia ei voinut antaa. Sain kuitenkin kipupiikin takapuoleeni. Lääkäriparka vaikutti enemmän kuin turhautuneelta, kun potilas ei suostunut hoitoyhteistyöhön. Sääliksi kävi tyttölääkäriä! Kolmen jälkeen aamuyöstä pääsimme jatkamaan keskeytyneitä yöunia.
Aamun ensimmäinen vieras varastolla oli tohtori Margariitta. Hän vei autolastillisen sairaalatarvikkeita, hoitovälineitä, hygieniatuotteita ja elintarvikkeita Karjalassa sijaitsevaan sairaalaansa.
Seuraavaksi varastolle saapui Kari. Hän vei elintarvikkeita ja avustustarvikkeita Eestin köyhille.
Kiitolinjan auto toi varastolle täysperävaunullisen uusia avustustarvikkeita.
Seuraavaksi maaliin saapui Isä-George. Hän vei elintarvikkeita, muita avustustarvikkeita ja vaatteita Venäjän ja Karjalan köyhille.
Illan viimeiset vieraat varastolla olivat Isä-Rostislav ja Ivan. He veivät elintarvikkeita, hygieniatuotteita, maaleja ja muita avustustarvikkeita Puolan köyhille.
LÄMPIMÄT KIITOKSET TÄMÄNPÄIVÄISILLE LAHJOITTAJILLE, ERIKOISESTI MARKUKSELLE!
***
Keskiviikko 21.10.2009
Andrey oli päivän ensimmäinen vieras varastolla. Hän vei elintarvikkeita, maalia ja vaatteita Pietarin köyhille.
Ennen puolta päivää Jokke lähti keikalle pääkaupunkiseudulle ja toi tullessaan varastolle autolastillisen aivan uusia vaatteita ja jalkineita.
Iltapäivällä järjestimme Joken kanssa varastoa saadaksemme tilaa huomenna tulevalle lahjoituskuormalle.
Aamupäivän tein toimistotöitä. Jalkani on edelleen enemmän kuin kipeä. Jokainen askel tuntuu vähemmän miellyttävältä. Onneksi Tapani on lupautunut huomenna auttamaan meitä.
LÄMPIMÄT KIITOKSET TÄMÄNPÄIVÄISILLE LAHJOITTAJILLE, ERIKOISESTI NINALLE!
***
Tiistai 20.10.2009
Tein tänään toimistotöitä. Jalkavaivaisena en pystynyt varastotöihin.
Jokke ja Tapani kävivät hakemassa Kanta-Hämeestä autolastillisen elintarvikkeita.
LÄMPIMÄT KIITOKSET TÄMÄNPÄIVÄISILLE LAHJOITTAJILLE, ERIKOISESTI MARKUKSELLE!
***
Maanantai 19.10.2009
Lauantaina ja sunnuntaina pakkasin Joken kanssa avustustavaroita itään vietäväksi.
Tein viikonloppuna myös toimistotöitä.
Maanantain vastaisena yönä vasen polveni tahtoi sanoa sopimuksen irti, oli kai äitynyt mielestään liiasta työn rasituksesta. Tänään jouduin linkuttamaan terveyskeskukseen ja sain puudutuspiikin jalkaani.
- Kirjoitan sinulle viikon sairasloman, sanoi tyttölääkäri. - En pidä, vastasin. - Kirjoitan kaksi päivää, esitti lääkäri. - En pidä, vastasin. - Otatko tukisiteen? parahti lääkäri. - Otan, myönnyin. Olen syönyt särkylääkkeitä, hölvännyt polveani kylmägeelillä, tehnyt toimistotöitä ja hoitanut yhden lastauksen.
Jokke pakkasi tämän päivän lahjoitustavaroita itään vietäväksi.
Lehari tuli illansuussa autoineen varastolle. Pakkasimme hänen autoonsa elintarvikkeita ja uusia avustustavaroita Eestin köyhille vietäväksi. Keskustelin Leharin kanssa useamman tunnin avustustyöstä ja sen periaatteista.
***
Perjantai 16.10.2009
Jokke lähti aikaisin aamulla keikalle Lounais-Suomeen ja toi tullessaan autolastillisen elintarvikkeita varastolle.
Iltapäivällä varastolle saapui täysperävaunullinen Kiitolinjan auto, joka toi tullessaan täyden autolastin uusia kodinkoneita, kalusteita, työkaluja, vaatteita ja jalkineita.
LÄMPIMÄT KIITOKSET TÄMÄNPÄIVÄISILLE LAHJOITTAJILLE, ERIKOISESTI PETRILLE JA JAAKOLLE!
Toivotan kaikille päiväkirjani lukijoille hyvää, onnellista ja rauhaisaa viikonloppua!
Minun ja Joken viikonloppu kuluu Kiitolinjan kuorman pakkaamisessa Itään kuljetettavaksi.
***
Torstai 15.10.2009
Tein tänään toimistotöitä.
Jokke oli keikalla pääkaupunkiseudulla ja toi tullessaan varastolle autolastillisen vammaisapuvälineitä.
LÄMPIMÄT KIITOKSET TÄMÄNPÄIVÄISILLE LAHJOITTAJILLE, ERIKOISESTI PENTILLE!
***
Keskiviikko 14.10.2009
Jokke piti rästiin jääneistä lomapäivistä yhden tänään.
Jorma toi varastolle autolastillisen uusia vaatteita.
Tein tänään toimistotöitä.
***
Tiistai 13.10.2009
Jokke piti tänään rästiin jääneen lomapäivän.
Juhani nouti varastolta autokuormallisen elintarvikkeita Karin köyhille Eestiin.
***
Maanantai 12.10.2009
Viikonloppuna tein toimistotöitä. Pääsin kuitenkin molempina päivinä sienimetsään. Keräsin suppilovahveroita vähän yli 20 litraa.
Tänään päivän ensimmäiset vieraat varastolla olivat Isä-Ambrosius, Äiti-Maria ja Tapsa. Isä-Ambrosius vei elintarvikkeita, lahja- ja käyttötavaroita sekä maalia Keski-Venäjän köyhille.
Isä-Ambrosius oli viimeisimmällä meidän Venäjän matkallamme meidän autonkuljettajamme ja oppaanamme. Kari tuli varastolle tapaamaan Isä-Ambrosiusta ja oli kanssamme koko päivän.
Seuraava vieraamme oli Juhani. Hän vei autolastillisen elintarvikkeita Venäjän köyhille.
Puolen päivän jälkeen varastolle saapui Ljuba. Hän vei hygieniatuotteita Venäjälle.
Päivän viimeinen vieras varastolla oli Esa. Hän vei elintarvikkeita Eestin köyhille.
***
Perjantai 9.10.2009
Eilen työpäivä venyi niin pitkäksi, että päiväkirja jäi kirjoittamatta. Eilen päivän ensimmäinen vieras varastolla oli Aleksei. Hän vei lahja- ja käyttötavaroita Venäjän köyhille.
Seuraavaksi varastolle saapui autoineen Kari. Hän vei elintarvikkeita ja hygieniatuotteita Eestin köyhille.
Kiitolinjan auto toi varastolle maalia.
Klo 20 aikoihin illalla Valdemar rekkoineen saapui varastolle. Tapani oli hyvän tapansa mukaan tullut lastaustalkoisiin. Lastasimme Valdemarin autoon elintarvikkeita, lahja- ja käyttötavaroita, hygieniatuotteita ja vaatteita Moldovan, Ukrainan ja Valko-Venäjän köyhille. Valdemar toi tullessaan kaksi näytepakettia, jotka ovat joululahjoja, toinen tytölle, toinen pojalle. Näitä paketteja he tekevät 7000 kappaletta Itä-Euroopan lapsille. Kaikki lahjat ovat meidän varastoltamme lähteneitä. Tulipa tippa linssiin, kun katsoin niitä kauniita lahjatavaroita, joita köyhät ja useimmiten orvot lapset Itä-Euroopassa saavat.
Klo 23 jälkeen saimme Valdemarin auton lastattua.
Minun on mahdoton kuvailla sitä hyvän olon tunnetta, jota tunnen, kun tuollainen avustusrekka on lastattu täpö täyteen.
Se on paras palkka tästä työstä. Raivotkoon terhot ja kumppanit niin paljon kuin haluavat. Puhkukoot vihaa, uhmaa ja kateutta niin paljon kuin sielu sietää. Panetelkoot ja parjatkoot minua ja tekemääni työtä, köyhiä en jätä!
LÄMPIMÄT KIITOKSET EILISILLE LAHJOITTAJILLE, ERIKOISESTI JUHALLE JA JUSSILLE!
Tänään kävimme hakemassa Joken kanssa Etelä-Hämeestä autolastillisen elintarvikkeita.
Iltapäivällä hyvä ystäväni ja työtoverini, Sodderin kirkkoherra, Pekka Palosaari toi varastolle autolastillisen vaatteit ja vei mennessään elintarvikkeita Karjalan köyhille.
Myös Kari kävi tapaamassa meitä varastolla.
LÄMPIMÄT KIITOKSET TÄMÄNPÄIVÄISILLE LAHJOITTAJILLE, ERIKOISESTI PEKALLE!
Olen tänään tuntenut pahoja vieroitusoireita, kun en ole päässyt kahteen päivään sienimetsään. Suppilovahveroitakin on kuivattuina vasta vaivaiset 100 litraa.
Toivotan kaikille työmme tukijoille ja myös vastustajille tasapuolisesti hyvää, onnellista ja levon täyteistä viikonloppua. Omani kuluu toimistotöitä tehden.
***
Keskiviikko 7.10.2009
Jokke lähti aamulla keikalle Etelä-Hämeeseen ja toi tullessaan varastolle autolastillisen vammaisapuvälineitä.
Isä-George tuli iltapäivällä varastolle. Hän vei autolastillisen elintarvikkeita, vaatteita ja maalia Karjalan ja Venäjän köyhille.
LÄMPIMÄT KIITOKSET TÄMÄNPÄIVÄISILLE LAHJOITTAJILLE, ERIKOISESTI SARILLE!
Illansuussa pääsimme Roopen kanssa jälleen livahtamaan sienimetsään. Toimme tullessamme kotiin reilut kaksikymmentä litraa suppilovahveroita.
-Kui pal sä oikke oles tuareit siäni keränny? kysyi Erja eräänä aamuna istuessamme aamukahvilla.
-Noin 400 litraa, vastasin.
-Oleksä hullu? kysyi Erja.
-Eikö se ole vielä sinulle tähän päivään mennessä selvinnyt? vastasin hänelle.
Poutiaisella ei ole mitään kohtuutta, on ystäväni Kari sanonut usein. Onko kohtuus syötävää vai juotavaa? olen häneltä tiedustellut.
***
Tiistai 6.10.2009
Aamun ensimmäiset vieraat varastolla olivat Lare ja Ilmari. He toivat tullessaan varastolle autolastillisen vaatteita ja veivät mennessään autolastillisen elintarvikkeita Eestin köyhille.
Seuraavaksi varastolle saapui isä-Giril. Hän vei mennessään autolastillisen elintarvikkeita, hygieniatuotteita, vaatteita ja maalia Venäjän köyhille.
Illan viimeiset vieraat varastollamme olivat isä-Rostislav ja Ivan. He veivät autolastillisen elintarvikkeita, hygieniatuotteita ja vammaisapuvälineitä Puolan köyhille.
Jokke piti tänään hyvin ansaitsemansa vapaapäivän.
Pakkailin elintarvikkeita itään vietäväksi.
***
Maanantai 5.10.2009
Viikonlopun tein toimistotöitä, tosin pääsin livahtamaan Roopen kanssa parina päivänä metsään. Molempien päivien yhteissaalis 50 litraa suppilovahveroita.
Tänään puolenpäivän jälkeen varastolle saapuivat Alksei, Alina ja Moonika. He veivät Venäjälle autolastillisen elintarvikkeita, lahja- ja käyttötavaroita.
Iltapäivällä varastolle saapui kiitolinjan rekka-auto. Se toi tullessaan täyden autolastillisen elintarvikkeita ja hygieniatuotteita.
LÄMPIMÄT KIITOKSET TÄMÄNPÄIVÄISILLE LAHJOITTAJILLE, ERIKOISESTI ANNELILLE, ELINALLE JA PETRILLE!
Ennen illan pimenemistä livahdimme jälleen Roopen kanssa metsään. Toimme tullessamme reilut parikymmentä litraa suppilovahveroita.
***
Perjantai 2.10.2009
Jokke lähti tänään aamulla aikaisin keikalle pääkaupunkiseudulle ja toi sieltä tullessaan varastolle autolastillisen vaatteita.
Isä Vladimir ja Ivan saapuivat varastolle puolenpäivän jälkeen. He veivät autolastillisen elintarvikkeita ja hygieniatuotteita Petroskoin köyhille.
LÄMPIMÄT KIITOKSET TÄMÄNPÄIVÄISILLE LAHJOITTAJILLE, ERIKOISESTI ANNELLE!
Toivotan kaikille päiväkirjani lukijoille onnellista, rauhaisaa ja levon täyttämää viikonloppua! Erikoisen hyvää viikonloppua haluan toivottaa matkapuhelinnumero 044 9222045 numeron haltijalle, joka on sitkeästi jaksanut lähettää törkeitä, häiritseviä tekstiviestejä minulle. Kiitos! Kaltaisesi nilkit kannustavat minua entistä enemmän auttamaan köyhiä. Lisää häirikköviestejä, kiitos! Ciao!
***
Torstai 1.10.2009
Aamun ensimmäinen vieras varastolla oli Andrey. Hän vei autolastillisen elintarvikkeita, vaatteita ja maalia Venäjän köyhille.
Seuraavaksi varastolle saapui Esa. Hän toi tullessaan täyden autokuormallisen elintarvikkeita ja vei mennessään elintarvikkeita Eestin köyhille.
Puolen päivän jälkeen varastolle saapuivat Ahti ja Ulla Kankaanpään seurakuntalaisten ryhmän kanssa. He toivat tullessaan varastolle 60 säkillistä vaatteita. Näiden ihmisten tapaaminen oli enemmän kuin miellyttävää.
LÄMPIMÄT KIITOKSET TÄMÄNPÄIVÄISILLE LAHJOITTAJILLE, ERIKOISESTI JAANALLE, ULLALLE, AHTILLE, RISTOLLE JA REIJOLLE!
***
Keskiviikko 30.9.2009
Eilen pidimme Joken, Elisan ja Roopen kanssa mielestämme hyvin ansaitun vapaapäivän idäntyöstä. Jokke ja Elisa lepäilivät, itse olin Roopen kanssa 5 tuntia sienimetsässä. Saaliiksi saimme parikymmentä litraa suppilovahveroita, joita puhdistin kolme tuntia. Oli täysi sienityöpäivä.
Tänään Jokke ja Elisa olivat vapaalla. Tein toimisto- ja varastotöitä. Isä-George nouti autolastillisen elintarvikkeita, hygieniatuotteita, vaatteita ja maalia Venäjän köyhille.
Jussi kävi tekemässä lehtijuttua työstäni.
***
Maanantai 28.9.2009
Päivän ensimmäinen vieras varastolla oli Tapio. Hän haki elintarvikkeita ja hygieniatuotteita Kelton vanhuksille.
Seuraava vieraamme varastolla oli Isä-Jamlih. Hän vei elintarvikkeita, hygieniatuotteita, vammaisapuvälineitä, patjoja ja maalia Venäjän köyhille.
Illan viimeiset vieraata varastolla olivat äiti-Arsenia ja äiti-Nina. He veivät elintarvikkeita, kodinkoneita, työkaluja ym, lahja- ja käyttötavaroita Keski-Venäjän köyhille.
Jokke korjaili vammaisapuvälineitä Itään vietäväksi.
***
Sunnuntai 27.9.2009
Eilen tein koko päivän toimistotöitä.
Käyn mahdollisuuksieni mukaan lataamassa akkujani metsässä, tänäänkin siellä olin. Kiittelin Jumalaa kauniista syksyisestä päivästä. Välittömästi sain tekstiviestin numerosta 0449222045. Viesti kuuluu: Sinä, Upe, olet saatanasta vaikka muuta väität. Jumala näkee nekin tekosi joita ihmisiltä salaat. Pelkkä hurskas ulkokuori ei vie sinuakaan taivaaseen.
Sain viestin klo 12.11.54. Tietenkin liittymä oli Prepaid-liittymä.
Jäin miettimään, miltä kanavalta kyseinen viesti tuli, tuskinpa radio Deistä tai TV-seiskasta, vaikka uskonkin viestin lähettäjän seuraavan tarkoin noiden viestimien ohjelmia.
Taivaasta tuo viesti tuskin oli, vaikka siinä luultiin tiedettävän, kuka isäni on.
Minulla on ollut ja on sellainen käsitys, että noita Taivas-paikkoja ei täällä alhaalla ihmisten toimesta jaeta.
Minua on usein moitittu siitä, että ulkokuoreni ei ole erikoisemmin hurskas. Nyt pääsin hurskas-ulkokuoristen joukkoon. En tiedä, pitäisikö olla vihainen vai imarreltu.
Nämä tällaiset häiriköinnit eivät ole minulle mitään uutta, vaan tekemäni työn luontaisetu. Myös Erja on päässyt osalliseksi samasta puhelinnumerosta tulevasta häiriköinnistä.

***
Perjantai 25.9.2009
Jokke korjaili tänään vammaisapuvälineitä varastolla.
Ivan nouti varastoltamme vammaisapuvälineitä ja hygieniatuotteita Kreikan köyhille.
Iltapäivällä Esan pojat toivat varastolle autolastillisen elintarvikkeita.
LÄMPIMÄT KIITOKSET TÄMÄNPÄIVÄISILLE LAHJOITTAJILLE, ERIKOISESTI PETRILLE!
Elämä jaksaa yllättää! Taannoin paikallislehdessämme oli niin sokerin makuinen ja ihmistä ylistävä yleisönosastokirjoitus, jossa eläkkeelle jäänyttä kirkkoherraamme ylistettiin niin, että tuskin tuollainen kirjoitus olisi läpäissyt sensuurin edes Pohjois-Koreassa, vaikka tällä kirjoituksella olisi ylistetty Pohjois-Korean johtajaa.
Halusin tuoda esiin hieman toisenlaisen ja kokemukseni mukaisen näkökulman kyseisestä henkilöstä. Kas, kummaa, huomasin saaneeni itselleni ihan ikioman ohjaajavanhuksen. Keskustan mandaatilla istuvan kirkkovaltuutetun, Jukka Kivistön, joka suuressa viisaudessaan korkealta ja ylhäisesti kertoi minulle, mitä saan kirjoittaa ja mitä en. Hän manasi kirousta minun päälleni, mutta lupasi kuitenkin armossaan hävetä sanomisiani minun puolestani. Tyhmä kun olen, jäin miettimään, ketä meidän pitäisi puolustaa, orpoja, vammaisia, vanhuksia, yksinhuoltajia ja köyhiä vai kilpeään kiillottelevia kirkkoruhtinaita. Jukka Kivistö on puolensa valinnut. Hän puolustaa henkeen ja vereen kirkkoruhtinasta.
Toivotan kaikille päiväkirjani lukijoille hyvää, onnellista ja rauhaisaa viikonloppua!
***
Torstai 24.9.2009
Jokke korjaili tänään varastolla vammaisapuvälineitä.
Tein toimistotöitä ja ehdimme Roopen kanssa myös sienimetsään. Saimme saaliiksemme parikymmentä litraa suppilovahveroita.
***
Keskiviikko 23.9.2009
Jokke lähti aamulla aikaisin keikalle Keravalle ja toi tullessaan autolastillisen työ- ja liinavaatteita varastolle.
Aamun ensimmäinen vieras varastolla oli Andrey. Hän vei autolastillisen elintarvikkeita, vaatteita ja maalia Venäjän köyhille.
Seuraavaksi varastolle saapuivat Marisa ja Aleksander. Hekin veivät autolastillisen elintarvikkeita, kodinkoneita ja vaatteita Venäjän köyhille.
Kolmantena maaliin saapui Marina. Hän vei autolastillisen elintarvikkeita ja hygieniatuotteita Eestin köyhille.
Isä-George saapui varastolle iltapäivällä. Hän vei täyden autolastillisen elintarvikkeita, vaatteita ja maalia Venäjän ja Karjalan köyhille.
Illan viimeinen vieras varastolla oli Esa. Hän toi tullessaan autolastillisen hygieniatuotteita ja vei mennessään autolastillien vammaisapuvälineitä Eestin invalideille.
LÄMPIMÄT KIITOKSET TÄMÄNPÄIVÄISILLE LAHJOITTAJILLE, ERIKOISESTI MARGITILLE JA TARULLE!
***
Tiistai 22.9.2009
Jokke lähti aamulla aikaisin keikalle pääkaupunkiseudulle ja toi sieltä tullessaan autolastillisen vammaisapuvälineitä varastolle.
Aamun ensimmäinen vieras varastolla oli Raiko. Hän vei autolastillisen talous-, lahja- ja käyttötavaroita sekä kodinkoneita Eestin köyhille.
Seuraavaksi varastolle saapuivat Maria, Isä-Henrik ja Isä-Leonard. He olivat viettäneet yönsä Venäjän rajalla tullin kourissa. Tullimiehet yrittivät kiristää rahaa heiltä, siinä kuitenkaan onnistumatta. Savu nousee korvistani, vesi valuu silmistäni ja vaahto suustani, kun ajattelen näitä venäläisiä tulliryöväreitä. He tekevät kaikkensa, etteivät köyhät saisi apua. No, yhtä kaikki, isät lähtivät täpö täysien kuormien kanssa matkaamaan kohti Valko-Venäjää viedäkseen apua sikäläisille orpolapsille ja köyhille.
Kiitolinjan auto toi täyden autokuormallien maalia varastolle.
Illan viimeinen vieras varastolla oli Pasi. Hän vei avustustavaroita Venäjän ja Eestin köyhille.
LÄMPIMÄT KIITOKSET TÄMÄNPÄIVÄISILLE LAHJOITTAJILLE, ERIKOISESTI JUHALLE, JUSSILLE JA PASILLE!
***
Maanantai 21.9.2009
Eilen olin Roopen kanssa sienestämässä. Keräsin suppilovahveroita parikymmentä litraa, rouskuja kymmenkunta litraa ja mustatorvisieniä kolmisen litraa, sekä hieman kanttarelleja.
Tänään päivän ensimmäiset vieraat varastollamme olivat Lare ja Ilmari. He toivat tullessaan vaatteita, pesukoneen, tiskikoneen ja television. Mennessään he veivät elintarvikkeita Eestin köyhille.
Seuraavina maaliin saapuivat Maria, isä-Henrik ja isä-Leonard. He veivät kahdella autolla ja peräkärryllä elintarvikkeita ja uusia kodinkoneita, työkaluja, kalusteita, jalkineita, vaatteita sekä lahja- ja käyttötavaroita Valko-Venäjän köyhille, sekä omiin orpolasten koteihinsa. He käyvät tyhjentämässä kuormansa Viipurissa kuorma-autoon ja tulevat huomenna uudelleen tankkaamaan varastollemme.
Illalla kiitolinjan auto toi autolastillisen elintarvikkeita varastolle.
LÄMPIMÄT KIITOKSET TÄMÄNPÄIVÄISILLE LAHJOITTAJILLE, ERIKOISESTI MARIALLE, LARELLE JA ILMARILLE!
***
Lauantai 19.9.2009
Tein tänään toimistotöitä.
Oulun tytöt, Sirkka ja Maria toivat tänään varastolle autolastillisen vaatteita ja vammaisapuvälineitä.
***
Perjantai 18.9.2009
Tapani tuli hyvän tapansa mukaan varastolle pakkaustalkoisiin. Pakkasin Joken ja Tapanin kanssa koko päivän lahjoitustavaroita itään vietäväksi.
Päivän ensimmäiset vieraat varastolla olivat Leena ja Pertti. He veivät elintarvikkeita, lahja- ja käyttötavaroita sekä hygieniatuotteita Karjalan köyhille.
Andrey nouti avustustavaroita Venäjän köyhille.
Maria ilmoitti, että hänen kohdaltaan Latviaan suunniteltu avustusmatka peruuntui.
Toivotan kaikille päiväkirjani lukijoille hyvää, onnellista ja rauhaisaa viikonloppua. Omani kuluu toimistotöissä.
***
Torstai 17.9.2009
Aamun ensimmäinen vieras varastolla oli Tatjana. Hän vei autolastillisen elintarvikkeita Pietariin.
Seuraava vieraamme oli Isä-George. Hän vei autolastillisen elintarvikkeita, vaatteita ja maaleja Karjalan ja Pietarin köyhille.
Iltapäivällä varastolle saapui täyteen lastattu rekka-auto. Sen lastina oli uusia kalusteita, keittiötarvikkeita, jalkineita, vaatteita, liinavaatteita, työkaluja ym. käyttö- ja lahjatavaroita.
LÄMPIMÄT KIITOKSET TÄMÄNPÄIVÄISILLE LAHJOITTAJILLE, ERIKOISESTI JAAKOLLE!
***
Keskiviikko 16.9.2009
Lastasin tänään Joken kanssa rekka-auton täyteen elintarvikkeita. Auto suuntasi matkansa kohti Latviaa. Onpahan Latvian köyhille hetkeksi riemua, kun rekka puretaan.
Ehdimme Roopen kanssa marjastamaan ja sienestämään. Puolukoita saimme saaliiksemme lähes parikymmentä litraa, mustikoitakin kolmisen litraa ja myös vähän sieniä.
***
Tiistai 15.9.2009
Päivän ensimmäiset vieraat varastolla olivat Olga ja Andrey. He veivät autolastillisen elintarvikkeita, vaatteita ja maalia Venäjän köyhille.
Seuraavaksi varastolle saapui Antero. Hän vei autolastillisen hygieniatuotteita Karjalan tasavaltaan.
Puolen päivän jälkeen varastolle saapui Kari. Hän vei täyden autolastillisen kalusteita, työkaluja, kodinkoneita, vaatteita ja jalkineita Eestin köyhille.
Illan viimeinen vieras varastolla oli Yllar. Hän vei autolastillisen elintarvikkeita Eestin köyhille.
Maximin kuorma-auton piti tulla hakemaan elintarvikkeita Eestin köyhille, mutta hänen matkansa peruuntui.
***
Maanantai 14.9.2009
Tein tänään toimistotöitä. Tein niitä myös eilen. Jokke korjaili varastolla pyörätuoleja.
Lidia nouti autolastillisen elintarvikkeita ja hygieniatuotteita Latvian köyhille.
Ehdin tänään sienestämään ja marjastamaan. Puolukoita sain kerättyä 12 litraa ja rouskuja pari litraa. Eilen keräsin suppilovahveroita lähes 20 litraa.
***
Perjantai 11.9.2009
Jokke lähti tänään aamulla aikaisin keikalle pääkaupunkiseudulle ja toi tullessaan varastolle autolastillisen vammaisapuvälineitä.
Päivän ensimmäinen vieras varastolla oli Esa. Hän vei autolastillisen elintarvikkeita Eestin köyhille.
Päivän viimeiset vieraat varastolla olivat Maria veljensä kanssa ja Rauno vaimoineen. Maria vei autolastillisen elintarvikkeita Latvian köyhille. Raunon kanssa muistelimme menneitä yhteistyön aikoja.
Toivotan kaikille päiväkirjani lukijoille hyvää, rauhaisaa ja onnellista viikonloppua. Menkää, hyvät ihmiset, metsään! Suppilovahverot ja puolukat odottavat kerääjiään. Itse keräsin eilen parikymmentä litraa suppilovahveroita, tänään 7 litraa puolukoita ja muutaman litran suppilovahveroita.
***
Torstai 10.9.2009
Jokke oli tänään keikalla Lounais-Suomessa. Hän toi tullessaan varastolle autolastillisen elintarvikkeita.
Maahanlaskujoukkojen eversti, Boris, nouti tänään varastolta sähkökäyttöisen ja käsikäyttöisen pyörätuolin, jotka hän vie kauas Etelä-Venäjälle. Hän nouti myös elintarvikkeita Venäjän köyhille.
Illan viimeinen vieras varastolla oli Andrey. Hän vei autolastillisen elintarvikkeita, maalia ja vaatteita Venäjän köyhille.
LÄMPIMÄT KIITOKSET TÄMÄNPÄIVÄISILLE LAHJOITTAJILLE, ERIKOISESTI PETRILLE!
***
Keskiviikko 9.9.2009
Aamun ensimmäinen vieras varastolla oli Hilkka. Hän toi vaatteita Venäjän köyhille.
Seuraavaksi varastolle saapuivat Ivan ja Isä-Rostislav. He hakivat maaleja, elintarvikkeita ja hygieniatuotteita Puolan köyhille.
Puolenpäivän jälkeen varastolle saapui Kiitolinjan auto. Se toi tullessaan täpö täyden elintarvikekuorman.
Pari tuntia sen jälkeen varaston pihaan ajoi täysperävaunullinen rekka. Silläkin oli mukanaan täysi lasti elintarvikkeita.
Saimme tänään köyhille jaettavaa hieman yli 27.000 kilon verran.
LÄMPIMÄT KIITOKSET TÄMÄNPÄIVÄISILLE LAHJOITTAJILLE, ERIKOISESTI VESALLE JA VILLELLE.
***
Tiistai 8.9.2009
Sulev oli päivän ensimmäinen vieras varastolla. Hän vei autolastillisen elintarvikkeita ja muita avustustavaroita Eestin köyhille.
Maxim oli lähettänyt varastollemme auton, jonka lastasimme täyteen elintarvikkeita. Tämäkin avustuskuorma meni Eestin köyhien tarpeisiin.
Iltapäivällä Ivan ja Isä-Rostislav saapuivat autoineen varastolle. He veivät avustustavaroita Puolan köyhille.
Illan viimeinen vieras varastolla oli Tapani. Pekka Palosaarella on Sodderin seurakunnassa meneillään kaivontekourakka, joka on ollut pitkään suunnitteilla ja lopultakin toteutunut. Aikaisemmin toteutuksen esteenä oli se, että kaivinkone oli rikki tai kuski juovuksissa. Kun kuski oli selvinpäin, kone oli rikki ja kun kone oli kunnossa, niin kuski siitä riemusta veti päänsä täyteen. Näin kaivo jäi kerta toisensa jälkeen kaivamatta.
Nyt paikkakunnalle saapui muualta suuri kaivinkone, joka kaivoi Pekan seurakuntalaisille kaivon. Paikalle saatiin asennettua kaksi metristä kaivonrengasta ja kuoppa täyttyi vedellä. Tarvitaan uppopumppua kuopan tyhjentämiseen, että loputkin kaivonrenkaat voitaisiin asentaa paikoilleen.
Huomenna Tapani matkaa kohti Sodderia uppopumpun kanssa. Toivotaan, että kaivonteko onnistuu.
***
Maanantai 7.9.2009
Eilen tein toimistotöitä.
Valdemar oli tänä aamuna rekkoineen odottamassa varaston pihalla, kun saavuimme Joken kanssa töihin.
Tapani tuli hyvän tapansa mukaan rekan lastaustalkoisiin. Vajaassa kolmessa tunnissa olimme lastanneet rekan täyteen elintarvikkeita, makeisia, lahja- ja käyttötavaroita, vaatteita, jalkineita ja leluja. Kello 15 jälkeen Valdemar lähti matkaamaan kohti satamaa. Avustustavarat menevät Moldovan, Ukrainan ja Valko-Venäjän köyhille.
Pakkasimme loppupäivän aikana lahja- ja käyttötavaroita itään kuljetettavaksi ja järjestimme varastoa ylihuomenna tulevaa suurta elintarvike-erää varten.
***
Lauantai 5.9.2009
Aleksei nouti tänään varastolta lahja- ja käyttötavaroita, työkaluja, lapsille askartelutarvikkeita ja leluja sekä makeisia Inkerin kirkon köyhille.
***
Perjantai 4.9.2009
Pakkasimme Joken kanssa aamusta iltaan lahjoitustavaroita itään vietäväksi.
Iltapäivällä Reino saapui varastolle. Hän vei elintarvikkeita ja avustustavaroita Vienan Karjalan köyhille.
Valdemar saapui rekkoineen varastolle hieman jälkeen klo 19. Lastasimme kolmestaan rekan täyteen elintarvikkeita. Aikaa kului kaksi tuntia. Väittäisin, että se oli reipasta meininkiä.
Valdemar saapuu seuraavan kerran rekkoineen varastolle maanantaina aamulla.
Toivotan kaikille päiväkirjani lukijoille rauhaisaa viikonloppua. Omani kuluu työn merkeissä. Aion kuitenkin jossain vaiheessa karata töiltäni metsään. Olen siinä tänä syksynä silloin tällöin onnistunut. Mustikoita tuli kerättyä 213 litraa. Puolukoita on kerätty tähän mennessä 64 litraa. Tatteja on kuivattuna 19 litraa, rouskuja suolattuna kuusi litraa ja kanttarellimuhennosta on syöty harva se päivä.
***
Torstai 3.9.2009
Esa oli aamun ensimmäinen vieras varastolla. Hän vei autolastillisen elintarvikkeita ja vammaisapuvälineitä Eestin köyhille.
Pakkasimme Joken kanssa koko pitkän päivän avustustarvikkeita itään vietäväksi.
Illansuussa varastolle saapui Kiitolinjan auto. Se toi tullessaan autolastillisen elintarvikkeita.
LÄMPIMÄT KIITOKSET TÄMÄNPÄIVÄSILLE LAHJOITTAJILLE, ERIKOISESTI RISTOLLE JA REIJOLLE!
***
Keskiviikko 2.9.2009
Ljuba ja Vladimir saapuivat aamulla varastolle. He veivät autolastillisen hygieniatuotteita ja maalia Venäjän köyhille.
Seuraavaksi varastolle saapui Maxim rekka-autoineen. Hän täyden autolastillisen elintarvikkeita Latvian köyhille.
Iltapäivällä varastolle saapui täysperävaunullinen Kiitolinjan auto. Sen lastina oli pelkästään uusia tavaroita: kodinkoneita, konetyökaluja, kalusteita, keittiökoneita, keittiötarvikkeita, kodin tekstiilejä, vaatteita, jalkineita ym. käyttö- ja lahjatavaroita.
Onpahan jälleen, mistä köyhille jakaa.
Pakkasin Joken kanssa iltaan saakka avustustavaroita itään vietäväksi.
LÄMPIMÄT KIITOKSET TÄMÄNPÄIVÄISILLE LAHJOITTAJILLE, ERIKOISESTI MARKUKSELLE!
***
Tiistai 1.9.2009
Pakkasin tänään elintarvikkeita itään vietäväksi.
Anton nouti autolastillisen elintarvikkeita varastoltamme Eestin köyhille.
Jokke oli tänään keikalla pääkaupunkiseudulla ja toi varastolle autolastillisen vammaisapuvälineitä.
LÄMPIMÄT KIITOKSET TÄMÄNPÄIVÄISILLE LAHJOITTAJILLE, ERIKOISESTI PENTILLE!
***
Maanantai 31.8.2009
Esa toi aamulla varastolle autolastillisen elintarvikkeita ja vei mennessään autolastillisen elintarvikkeita ja vammaisapuvälineitä Eestin köyhille.
Jokke oli keikalla pääkaupunkiseudulla ja toi tullessaan varastolle autolastillisen vammaisapuvälineitä.
LÄMPIMÄT KIITOKSET TÄMÄNPÄIVÄISILLE LAHJOITTAJILLE, ERIKOISESTI ANNELILLE JA SIRKALLE!
***
Perjantai 28.8.2009
Jokke ja Elisa olivat tänään enemmän kuin ansaitulla lomalla.
Pakkasin tänään elintarvikkeita itään vietäväksi.
Iltapäivällä Ivan nouti varastolta elintarvikkeita Venäjän köyhille.
Toivotan kaikille päiväkirjani lukijoille hyvää, onnellista, levontäyteistä ja rauhaisaa viikonloppua!
Häiriköitsijälleni, Terholle, haluaisin muistuttaa, että ei käy aina niin kuin haaveillaan. Kun tämän muistat, säästyt suuremmilta pettymyksiltä. Kehotuksen sanoina sanoisin, keskity valokuvaukseen ja kehity siinä. Jätä häiriköinti. Ciao!
***
Torstai 27.8.2009
Jokke lähti aamulla aikaisin keikalle pääkaupunkiseudulle ja toi Elisan luokseni päivähoitoon. Tullessaan hän toi varastolle autokuormallisen vammaisapuvälineitä, uusia vaatteita ja jalkineita.
LÄMPIMÄT KIITOKSET TÄMÄNPÄIVÄISILLE LAHJOITTAJILLE, ERIKOISESTI MERVILLE, NINALLE JA MAURILLE!
***
Keskiviikko 26.8.2009
Pakkasin Joken kanssa tänään elintarvikkeita itään vietäväksi.
Iltapäivällä varastolle saapui Kiitolinjan täysperävaunullinen rekka-auto, johon oli pakattu 60 kuormalavaa elintarvikkeita. Työstä kuorman purkaminen kävi. Trukkimme on huollossa. Purimme kuorman sähkökäyttöisellä pinoamisvaunulla ja vedimme lavat sisään varastoon käsikäyttöisellä haarukkavaunulla. Olipahan kunnon jumppa. Elintarvikkeita oli reilusti yli 30 tonnia. Ensi yönä varmasti uni maistuu.
LÄMPIMÄT KIITOKSET TÄMÄNPÄIVÄISILLE LAHJOITTAJILLE, ERIKOISESTI ANNELILLE!
***
Tiistai 25.8.2009
Pakkasin Joken kanssa koko päivän avustustarvikkeita itään toimitettavaksi.
Illansuussa Esan pojat toivat varastolle autolastillisen elintarvikkeita, hygieniatuotteita, liinavaatteita ja leluja.
Tommi nouti elintarvikkeita Venäjän köyhille.
LÄMPIMÄT KIITOKSET TÄMÄNPÄIVÄISILLE LAHJOITTAJILLE, ERIKOISESTI VIRPILLE JA PETRILLE!
Sitkeä takiaiseni, Terho Pelkonen, on aktivoitunut jälleen. Uskoisin hänen taas lähteneen syyhyttä saunaan. On kolmenlaisia ihmisiä, fiksuimmat oppivat toisten kokemuksista, vähän hölmömmät omista kokemuksistaan ja kovapäisimmät eivät opi omista eivätkä toisten kokemuksista. Mihinkähän joukkoon Terho uskoo itsensä lukeutuvan? Perästä kuuluu, sanoi torventekijä.
***
Maanantai 24.8.2009
Olin Erjan, Karin ja äiti-Arsenian kanssa yhdeksän päivän matkalla Venäjällä. Kävimme Mordvassa, Sanaksarin luostarissa sekä Muromin luostarissa.
Sanaksariin on Moskovasta 550 km matkaa. Isä-Ambrosius toimi matkallamme oppaana ja autonkuljettajana. Matka oli kaikin puolin antoisa ja tuloksekas. Palasimme Suomeen eilen aamupäivällä. Uskollinen luutnanttini, Jokke, oli kantanut hienosti vastuun Idäntyöstä matkamme aikana. Rukoilin tuon matkan aikana, että Jumala siunaisi työtämme. Tavaraa oli jo tullut poissa olomme aikana enemmän kuin paljon. Tämä viikko on yhtä sutinaa. Olisikohan pitänyt rukoilla vähemmän?
Ei kun työhön taas.
Tein eilisen päivän toimistotöitä.
Esa tuli tänään aamulla aikaisin varastolle tuoden tullessaan täyden autokuormallisen elintarvikkeita. Mennessään hän vei vammaisapuvälineitä Eestin vammaisille.
Järjestelimme Joken kanssa koko päivän varastoa saadaksemme tilaa tuleville elintarvikkeille ja muille lahjoitustavaroille.
Iltapäivällä varaston pihaan ajoi täysperävaunullinen rekka. Se toi tullessaan köyhille aivan uusia avustustavaroita, vaatteita, kalusteita, kodinkoneita ym. hyvää!
LÄMPIMÄT KIITOKSET TÄMÄNPÄIVÄISILLE LAHJOTTAJILLE, ERIKOSESTI JAAKOLLE!
***
Perjantai 14.8.2009
Jokke ja Elisa jatkoivat lomaansa.
Tapani nouti tänään varastolta autokuormallisen elintarvikkeita ja vammaisapuvälineitä Venäjän köyhille.
TOIVOTAN KAIKILLE PÄIVÄKIRJANI LUKIJOILLE LEPPOISAA JA RAUHAISAA VIIKONLOPPUA!
***
Torstai 13.8.2009
Valdemar saapui aamulla klo 9 jälkeen rekkoineen varastolle.
Tapani, Esa ja Timo auttoivat Valdemaria, Jokkea ja minua rekan lastaamisessa. Hieman jälkeen puolenpäivän rekka oli lastattu täpö täyteen. Elintarvikkeet, uudet vaatteet, jalkineet, kalusteet, kodin käyttö- ja lahjatavarat matkaavat Valdemarin mukana Saksan kautta Moldoviaan, Ukrainaan ja Valko-Venäjälle.
Iltapäivällä Olga saapui varastolle noutamaan elintarvikkeita Venäjän köyhille.
***
Keskiviikko 12.8.2009
Jokke lähti aamulla keikalle pääkaupunkiseudulle ja toi tullessaan varastolle autokuormallisen uusia vaatteita ja jalkineita.
Päivän ensimmäinen vieras varastolla oli Ivan. Hän vei autokuormallisen elintarvikkeita ja avustustarvikkeita Venäjän köyhille.
Seuraavaksi varastolle saapui Aleksei. Hänkin vei autolastillisen elintarvikkeita ja muita avustustarvikkeita Venäjän köyhille.
Pakkasin tänään koko päivän liinavaatteita itään vietäväksi.
LÄMPIMÄT KIITOKSET TÄMÄNPÄIVÄISILLE LAHJOITTAJILLE, ERIKOISESTI NINALLE!
***
Tiistai 11.8.2009
Kävin tänään aamulla metsässä Roopen kanssa. Toimme sieltä tullessamme 18 litraa mustikoita.
Jälkeen puolenpäivän Esan pojat toivat varastolle autolastillisen liina- ja työvaatteita. He veivät mennessään autolastillisen vammaisapuvälineitä Eestin köyhille.
Valerii kävi bulgarialaisen rekkakuskin kanssa varastolla katsomassa, mitä avustustarvikkeita he voisivat viedä Bulgariaan.
LÄMPIMÄT KIITOKSET TÄMÄNPÄIVÄISILLE LAHJOITTAJILLE, ERIKOISESTI NIINALLE!
***
Maanantai 10.8.2009
Jokke oli tänään keikalla Riihimäellä ja toi tullessaan varastolle autolastillisen vammaisapuvälineitä.
Aleksander ja Marisa noutivat tänään varastolta autolastillisen elintarvikkeita ja vaatteita Venäjän köyhille.
Kankaanpään seurakunnasta tuli varastolle autolastillinen vaatteita.
LÄMPIMÄT KIITOKSET TÄMÄNPÄIVÄISILLE LAHJOITTAJILLE, ERIKOISESTI SARILLE, ULLALLA JA AHTILLE!
***
Perjantai 7.8.2009
Jokke oli keikalla Riihimäellä ja toi tullessaan varastolle autolastillisen vammaisapuvälineitä.
Tein tänään toimistotöitä.
Ivan nouti tänään varastolta autolastillisen elintarvikkeita, hygieniatuotteita ja vaatteita Eestin ja Venäjän köyhille.
LÄMPIMÄT KIITOKSET TÄMÄNPÄIVÄISILLE LAHJOITTAJILLE, ERIKOISESTI SARILLE!
Toivotan kaikille päiväkirjani lukijoille rauhaisaa ja onnellista viikonloppua. Toivottavasti Terhokin rauhoittuu. Hänhän voisi mennä vaikkapa metsään sieniä, tai marjoja poimimaan, tai uistinta järvelle vetämään. Käpyjen kerääminenkin voisi olla hyvä ja rauhoittava harrastus!
***
Torstai 6.8.2009
Jokke joutui jälleen keskeyttämään lomansa. Hän toi Elisan luokseni päivähoitoon ja lähti keikalle pääkaupunkiseudulle. Tullessaan hän toi varastolle autolastillisen vammaisapuvälineitä ja hygieniatuotteita.
Lare ja Ilmari kävivät varastolla. Meillä oli antoisa keskusteluhetki. Lare on jälleen lähdössä avustusmatkalle Eestiin. Ilmari on ollut usein hänen mukanaan noilla matkoilla. Vaihdoimme tänään kuulumisia ja kokemuksiamme avustustyöstä.
Pakkasin tänään elintarvikkeita itään vietäväksi.
LÄMPIMÄT KIITOKSET TÄMÄNPÄIVÄISILLE LAHJOITTAJILLE, ERIKOISESTI JAANALLE, TERHILLE JA SINIKALLE!
Sitkeä takiaiseni, Terho, on jälleen aktivoitunut. Häneltä on viime aikoina tullut entistä lukuisampia sähköpostiviestejä. Varmaan se johtuu muutamista lehtijutuista, joita työstämme on tehty. Terho aktivoituu aina silloin, kun työstämme on tullut myönteistä palautetta.
Samuli Paulaharju sanoi aikoinaan, että Kainuussa on kateellinen ja vähälahjainen kansa. Lieneekö Terho varustettu näillä negatiivisilla ominaisuuksilla? Olisikohan Savoonkin varissut näitä kainuulaisia? Ilmeisesti Terho on saanut herraltaan elämäntehtäväkseen työmme häiritsemisen ja häriköinnin. Vuosikausia tämä kirkasotsainen kristillisdemokraatti on häriköinyt nettivieraskirjassani ja yrittää tunkea sinne edelleen. Kun hän ei sinne pääse, hän lähettelee minulle vähintäänkin sekavia sähköpostiviestejä. Hoitoonkin hän on kertonut hakeutuneensa. Toivoisin sydämestäni hoidon auttavan.
***
Keskiviikko 5.8.2009
Jokke toi aamulla Elisan päivähoitoon ja lähti melomaan.
Pakkasin tänään elintarvikkeita itään vietäväksi.
***
Tiistai 4.8.2009
Tein tänään varastotöitä.
Jokke ja Elisa jatkoivat hyvin ansaittua kesälomaansa.
***
Maanantai 3.8.2009
Tein tänään toimistotöitä. Iltapäivällä livistin Roopen kanssa metsään. Toin sieltä tullessani reilut 20 litraa mustikoita.
Jokke ja Elisa jatkavat kesälomaansa.
***
Lauantai 1.8.2009
Slava soitti eilen hieman ennen klo 22 ja ilmoitti, että hän ja isä-Aleksander ovat Oitin kohdalla tulossa kohti Tervakoskea. Syöksyin varastolle. Lastasimme heidän autoihinsa elintarvikkeita, hygieniatuotteita ja uusia lahja- ja käyttötavaroita.
Isä-Aleksander ja Slava pääsivät lähtemään klo 3 aikaan aamuyöllä autoineen kohti Pietaria. Tänään klo 15 aikoihin sain Slavalta viestin, että he olivat päässeet Pietariin.
Kävin Erjan ja Joken kanssa tervehtimässä Larea ja Helviä Vantaalla. Lare täytti 75 vuotta ja on yksi parhaista yhteistyökumppaneistani.
Jumala antakoon Larelle monia, monia armorikkaita vuosia!
***
Perjantai 31.7.2009
Aamulla kävin hakemassa metsästä 15 litraa mustikoita.
Illansuussa varastolle saapui täysperävaunullinen Kiitolinjan auto, jossa oli lastina elintarvikkeita miltei 50 kuormalavallista.
Jokke tuli lomaltaan apuun lastin purkaukseen.
LÄMPIMÄT KIITOKSET TÄMÄNPÄIVÄISILLE LAHJOITTAJILLE, ERIKOISESTI ANNELILLE JA PETRILLE!
Slava soitti ja ilmoitti, että hän ja isä-Aleksander olivat lähteneen matkaamaan Pietarista kohti Tervakoskea. Jos kaikki menee suunnitelmien mukaan lastaamme iltayöstä heidän autonsa.
Toivotan kaikille päiväkirjani lukijoille hyvää, rauhaisaa ja levontäyteistä viikonloppua. Oma viikonloppuni kuluu töiden merkeissä.
***
Torstai 30.7.2009
Ryntäsin heti aamulla marjametsään ja toin tullessani kotiin 14 litraa mustikoita. Tähän mennessä olen kerännyt 160 litraa. Kaikki mustikat eivät suinkaan jää omaan pakastimeen. Niitä on jaettu ystäville ja Erja vie niitä sellaisille vanhuksille, jotka itse eivät pääse metsään. Se on mielestäni oikeaa diakoniatyötä. Uskon, että vanhuksille tärkeintä ei ole saadut mustikat, vaan niistä tullut hyvä mieli. Itse käyn mielelläni metsässä ja näin olemme mainiosti saaneet yhdistettyä huvin ja hyödyn.
Erja postitti tänään lähes 500 kerjuukirjettä. Toivotaan niiden tuottavan tulosta.
Iltapäivällä varastolle saapui Kiitolinjan auto. Se toi tullessaan autolastillisen elintarvikkeita.
Päivän ensimmäinen vieras varastolla oli Sodderin kirkkoherra Pekka Palosaari. Hän vei mennessään varastolta elintarvikkeita ja lahjatavaroita Sodderin köyhille.
Purkaessani Kiitolinjan tuomaa kuormaa, trukki sylkäisi taas nesteet pihalle. Onneksi Pekka saapui paikalle. Hän on joutunut monenlaisiin ongelmiin autojensa kanssa Venäjän matkoillaan ja on melkoinen expertti niiden korjaamisessa. Huomasimme lopulta, että olin kiinnittänyt edellisen remontin yhteydessä jäähdyttäjästä tulevan letkun liian löysästi. Kiristin sen, ja nesteet pysyivät siellä, missä niiden kuuluukin olla.
Seuraavaksi varastolle saapui Kerttu Loikkanen. Hän vei elintarvikkeita Murmanskin vangeille.
Pekan jälkeen varastolle saapui pastori Hannu Vuorinen. Hän vei elintarvikkeita Venäjän köyhille. Esittelin Pekan Hannulle ja pyysin Pekkaa kertomaan jotain itsestään. Sen hän tekikin: -Olen 62-vuotias, sinisilmäinen, kirkasotsainen ja vasenkätinen, kuului esittely. Ei pienintäkään pullistelua lähes 15 vuotta sitten pystymetsästä aloitetusta seurakuntatyöstä Sodderissa eikä siitä, että seurakunta on kasvanut yli 600 jäsentä käsittäväksi yhteisöksi.
Illansuussa varastolle saapuivat äiti-Arsenia, Nikolai ja Ludmila. He veivät autokuormallisen elintarvikkeita, hygieniatuotteita, vammaisapuvälineitä, käyttö- ja lahjatavaroita Keski-Venäjän köyhille.
LÄMPIMÄT KIITOKSET TÄMÄNPÄIVÄISILLE LAHJOTTAJILLE, ERIKOISESTI VILLELLE!
***
Keskiviikko 29.7.2009
Päivän ensimmäinen vieras varastolla oli Andrey. Hän vei autolastillisen elintarvikkeita ja vaatteita Venäjän köyhille.
Esa toi varastolle autolastillisen vaatteita ja hammaslääkärin tuolin kaikkine vempeleineen.
Seuraava vieraamme varastolla oli Nikolai. Hänkin vei autolastillisen elintarvikkeita ja vaatteita Karjalan ja Venäjän köyhille.
Puolenpäivän aikoihin varastolle saapuivat äiti-Nikolaja, Anna ja Anatoli. He veivät elintarvikkeita, uusia lahja- ja käyttötavaroita ja hygieniatuotteita sekä Esan tuoman hammaslääkärin tuolin Keski-Venäjän köyhille.
Hannun piti saapua varastolle. Hän ei tullut, eikä ilmoittanut mitään. Hannusta on tullut aito venäläinen. Venäjällä harvoin puhelimet pelaavat silloin, kun matka peruuntuu.
LÄMPIMÄT KIITOKSET TÄMÄNPÄIVÄISILLE LAHJOITTAJILLE, ERIKOISESTI ESALLE!
Tänään en päässyt metsään. Eilen siellä olin ja toin tullessani 18 litraa mustikoita.
Illansuussa olin Karin kanssa kalassa. Kalastusretken tuloksena oli yksi menetetty viehe ja virvelellinen siimaa. Ei kalan kalaa. Onneksi kotona ei ole kissoja!
***
Tiistai 28.7.2009
Aamun ensimmäiset vieraat varastolla olivat Lare, Ilmari ja Hannu. Lare toi tullessaan varastolle vaatteita ja leluja ja vei mennessään autolastillisen elintarvikkeita Eestin köyhille.
Seuraavaksi varastolle saapui Isä-Sergei. Hän vei autolastillisen elintarvikkeita ja vaatteita Venäjän köyhille.
Puolenpäivän jälkeen varastolle saapui kiitolinjan auto, joka toi tullessaan aimo lastin elintarvikkeita.
Kun olin saanut kuorman purettua ja ajoin trukkia varastoon, siitä lensivät nesteet melkoisella kohinalla varaston lattialle. Jouduin hälyttämään Joken apuun, jälleen hän joutui keskeyttämään lomansa. Luulimme ensin, että jäähdyttäjän letku oli hajonnut. Irrotimme sen, ja Jokke kävi noutamassa Riihimäeltä uuden letkun.
Onneksemme Tomppa saapui hätiin. Kun saimme letkun kiinnitettyä, nesteet sisälle ja trukin käyntiin, nesteet lensivät jälleen pikavauhtia ulos. Tomppa huomasi, että lämmityslaitteen kenno oli hajonnut. Tompan avustamana saimme sen irti ja kävimme jäähdytysliikkeestä tilaamassa uuden kennon, jonka saamme huomenna. Onneksemme Tomppa keksi tilapäisratkaisun, joten trukki on käyttökelpoinen ilman lämmitintä.
Ilman Tompan apua olisimme olleet enemmän kuin lirissä.
LÄMPIMÄT KIITOKSET TÄMÄNPÄIVÄISILLE LAHJOITTAJILLE, ERIKOISESTI REIJOLLE JA ERIKOISKIITOKSET TOMPALLE!
***
Maanantai 27.7.2009
Jokke joutui taas tänään keskeyttämään lomansa. Hän oli keikalla Hyvinkäällä ja toi tullessaan varastolle autolastillisen vammaisapuvälineitä.
Tein tänään toimistotöitä. Illan suussa pakenin metsään ja toin sieltä tullessani 13 litraa mustikoita.
LÄMPIMÄT KIITOKSET TÄMÄNPÄIVÄISILLE LAHJOITTAJILLE, ERIKOISESTI RITVALLE!
***
Perjantai 24.72009
Päivän ensimmäiset vieraat varastolla olivat Kaija-Liisa ja hänen miehensä. He veivät autolastillisen elintarvikkeita ja lahjatavaroita Ukrainalaisille lapsille, jotka ovat leirillä Vesilahdella.
Seuraavaksi varastolle saapuivat Irina ja Linda. Hekin veivät autolastillisen elintarvikkeita ja lahjatavaroita Venäjälle asuville inkeriläisille.
Päivän viimeiset vieraat varastolla olivat Erkki ja Leena. He veivät elintarvikkeita ja muita avustustavaroita Karjalan köyhille. Leena on lähtöisin Valko-Venäjältä. Hän kertoi kyyneleet silmissä elinolosuhteista Venäjällä 90-luvulla. Hän oli poikansa kanssa nähnyt torilla omenoita kauppaavia ihmisiä. Hänen pieni poikansa oli pyytänyt itselleen omenaa. -Poika, rakas, minulla ei ole rahaa ostaa sinulle edes leipää, oli Leena vastannut pojalleen. Tuohon aikaan oli useita lapsia kuollut nälkään. Nyt Leena haluaa auttaa niitä ihmisiä, joiden asiat ovat huonommin kuin hänen.
Kaija-Liisa kertoi, että kun he olivat palaamassa Suomeen eräältä Ukrainan matkalta, he halusivat jättää sikäläiset rahansa Ukrainaan. Kaija-Liisa oli tarjonnut eräälle vanhalle rouvalle näitä rahoja selittäen, että he eivät voi niitä viedä Suomeen. Vanha rouva oli sanonut, että hän ei tarvitse rahaa, koska hänellä on riittävästi rahaa bussilippuun. Kaija-Liisa oli tarjonnut hänelle juhlista jääneitä voileipiä. Täti oli kaivannut kassistaan pienen palan leipää ja sanonut, että hänellä on riittävästi leipää ja kehottanut Kaija-Liisaa antamaan rahat ja leivät niille ihmisille, joiden asiat ovat huonommin kuin hänen.
Onkohan tässä jotain opittavaa suomalaisille liliuksille ja muille samanhenkisille öykkäreille. Lieneekö mitään opittavaa niille sittisontiaisille, jotka tekevät kaikkensa estääkseen meidän köyhienauttamistyötämme. Haloo, Kalervo, Hannu-Poju, Matti, Juha ja kumppanit!
Pääsin tänään marjametsään ja toin sieltä toistakymmentä litraa mustikoita.
Toivotan kaikille päiväkirjani lukijoille hyvää, rauhaisaa ja onnellista viikonloppua! Menkää marjametsään, mustikat odottavat!
***
Torstai 23.7.2009
Päivän ensimmäinen vieras varastolla oli Nikolai. Hän vei autokuormallisen elintarvikkeita ja muita avustustavaroita Pietarin ja Karjalan köyhille.
Seuraavaksi varastolle saapuivat Andrey ja Artur. He veivät autokuormallisen avustustarvikkeita Eestin köyhille.
Lidia, Julia ja Larissa saapuivat varastolle kahdella autolla. He veivät elintarvikkeita, hygieniatuotteita ja muita avustustarvikkeita Eestin ja Venäjän köyhille.
Päivän viimeinen vieras varastolla oli Ivan. Hän vei autolastillisen avustustarvikkeita Ukrainan köyhille.
Pääsinpä tänäänkin metsään. Olin siellä tosin eilenkin. Eilisen päivän saalis oli reilut parikymmentä litraa mustikoita. Tänään sain niitä hieman toistakymmentä litraa. Kaiken kaikkiaan olen kerännyt niitä hieman yli 70 litraa.
Erja ja Kimmo ahersivat tänään orjatöissä mustikoita peraten.
***
Keskiviikko 22.7.2009
Pakkasin Joken kanssa koko päivän avustustarvikkeita itään vietäväksi. Joken kesäloma on jäänyt lähinnä haaveeksi. Hänen piti olla koko heinäkuun lomalla. Tähän mennessä hän on tehnyt 15 työpäivää heinäkuussa. Saa nähdä, saako hän lomansa pidettyä tämän vuoden puolella. Kuinkahan moni työmme arvostelija haluaisi olla Joken housuissa? Ciao!
***
Tiistai 21.7.2009
Päivän ensimmäinen vieras varastolla oli Andrey. Hän vei elintarvikkeita ja vaatteita Venäjän köyhille.
Seuraavaksi varastolle saapuivat Isä-Henrik ja Maria. He veivät elintarvikkeita ja avustustavaroita Valko-Venäjän köyhille.
Myös Marina ja Olek saapuivat varastolle. He veivät elintarvikkeita ja muita avustustavaroita Eestin ja Venäjän köyhille.
Iltapäivällä varastolle saapui täysperävaunullinen rekka, joka oli lastattu täpötäyteen uusia avustustavaroita.
LÄMPIMÄT KIITOKSET TÄMÄNPÄIVÄISILLE LAHJOITTAJILLE, ERIKOISESTI MARKUKSELLE!
Illansuussa säntäsin metsään ja toin tullessani kotiin ainakin 15 litraa mustikoita.
***
Maanantai 20.7.2009
Kävin eilen Roopen kanssa marjametsässä. Toimme sieltä tullessamme reilut 20 litraa mustikoita.
Jokke joutui tänään keskeyttämään kesälomansa ties kuinka monennen kerran. Hän oli apunani koko päivän varastolla.
Aamun ensimmäiset vieraat varastolla olivat Isä-Henrik, Isä-Leonard ja Maria. He veivät kaksi autolastillista avustustavaroita Valko-Venäjän orpolapsille ja muille köyhille.
Isä-Henrik vie autolastillisensa Venäjän puolella odottavaan kuorma-autoon ja tulee huomenna varastolle noutamaan uuden avustustavaralastin.
Seuraavaksi varastolle saapui Isä-Sergei. Hän vei autolastillisen elintarvikkeita ja muita avustustavaroita Venäjän köyhille.
Iltapäivällä varastolle saapui Kiitolinjan auto. Se toi tullessaan elintarvikkeita varastolle.
Illan viimeinen vieras varastolla oli Pasi. Hän vei avustustavaroita Venäjän köyhille.
LÄMPIMÄT KIITOKSET TÄMÄNPÄIVÄISILLE LAHJOITTAJILLE, ERIKOISESTI PETRILLE!
***
Sunnuntai 19.7.2009
Valdemar saapui rekkoineen varastolle klo 22 aikoihin. Saimme rekan lastattua klo 1 mennessä. Valdemar ja Jokke olivat auton lavalla ja minä ajoin trukkia. Eihän se ajo yhtä jouhevasti sujunut kuin se Jokelta käy, mutta saatiinpahan auto lastattua elintarvikkeilla ja muilla uusilla avustustavaroilla. Kuorman sisältö menee Moldovian, Ukrainan ja Valko-Venäjän köyhille.
***
Lauantai 18.7.2009
Lehari ja Keiti noutivat autolastillisen elintarvikkeita ja muita avustustavaroita Eestin köyhille.
Pakkasin Joken kanssa koko päivän avustustavaroita itään vietäväksi. Nyt olen ruokatauolla kotona. Kello 21 aikaan aloitamme kisan uudelleen. Valdemar saapuu rekkoineen varastolle viedäkseen Itä-Eurooppaan elintarvikkeita ja muita avustustavaroita.
***
Perjantai 17.7.2009
Pääsimme eilen klo 23 aikaan lastaamaan Isä-Aleksanderin ja Slavan autoja. Saimme autot lastattua kello kahteen mennessä. isä-Aleksander ja Slava pääsivät matkaamaan kohti Pietaria. Itse pääsin nukkumaan jo puoli neljän aikaan aamuyöllä.
Aamun ensimmäinen vieras varastolla oli Esa. Hän toi tullessaan varastolle vammaisapuvälineitä ja vei mennessään autolastillisen elintarvikkeita Eestin köyhille.
Seuraava vieraamme varastolla oli Olga. Hän vei autolastillisen elintarvikkeita Venäjän köyhille.
Iltapäivällä varastolle ajoi täysperävaunullinen rekka-auto, joka oli lastattu täyteen erilaisia uusia avustustarvikkeita.
Pakkasimme Joken kanssa koko päivän avustustavaroita itään vietäväksi.
LÄMPIMÄT KIITOKSET TÄMÄNPÄIVÄISILLE LAHJOITTAJILLE, ERIKOISESTI ESALLE JA JAAKOLLE!
Toivotan kaikille päiväkirjani lukijoille onnellista, rauhaisaa ja levontäyteistä viikonloppua! Menkää metsään, mustikat odottavat poimijaansa. Oma viikonloppuni kuluu työn merkeissä.
***
Torstai 16.7.2009
Kävin eilen metsässä ja toin sieltä tullessani reilut viisi litraa mustikoita.
Tänään Jokke joutui keskeyttämään kesälomansa ties kuinka monennen kerran. Hänen piti olla kesälomalla heinäkuun ajan, mutta hänellä on jo nyt 11 pitämätöntä lomapäivää heinäkuulta. Taitaa siirtyä pojan lomien pito ensi vuoden puolelle. Kysynpähän vaan, että kuinka moni ihminen olisi Joken tavoin suostunut pitämään kesälomansa pätkissä.
Iltapäivällä varastolle saapui täysperävaunullinen rekka, joka oli lastattu täyteen kaikenlaista uutta tavaraa, mitä ihminen elämässään tarvitsee, oli kodinkonetta, työkonetta, vaatetta, jalkinetta, askartelutarvikkeita, ym.ym.
Aleksander ja Nina noutivat varastolta autolastillisen elintarvikkeita Venäjän köyhille.
Lopun päivää pakkasimme Joken kanssa tavaroita itään kuljetettavaksi.
Huomenna saapuu varastolle samanlainen mälli ja tilaa pitäisi saada tehtyä sille. Ettei elämä menisi turhan helpoksi ja laiskotellessa tulisi makuuhaavoja, Slava korjasi tilanteen. Hän soitti klo 16 aikoihin, että hän ja Isä-Aleksander ovat lähteneet Pietarista kahdella autolla kohti Tervakoskea. Hiphei hurraa, yöllä lastaus tiedossa!
Lehari ilmoitti sähköpostitse, että hän on vaimonsa Keitin kanssa tulossa lauantaina varastolle noutamaan elintarvikkeita Eestin köyhille. Onpahan viikonloppukin ohjelmoitu.
Äiti-Arsenia on tulossa meille huomenna kyläilemään. Saammehan näin hoidella sosiaalista kanssakäymistä.
LÄMPIMÄT KIITOKSET TÄMÄNPÄIVÄISILLE LAHJOITTAJILLE, ERIKOISESTI JAAKOLLE!
***
Keskiviikko 15.72009
Ehdin eilen pistäytyä metsässä. Löysin muutaman tatin ja kuusenherkkusieniä sekä vajaan kolme litraa mustikoita.
Slava soitti eilen illalla klo 20 aikoihin ja ilmoitti, että hän ja Isä-Aleksander ovat Oitin kohdalla. Hyppäsin haalareihin kuin palomies. Syöksyin Roopen kanssa pyörälle ja olimme varastolla ennen Isä-Aleksanderia ja Slavaa.
Vähän ennen puoltayötä molemmat autot oli lastattu täyteen patjoja. Isä-Aleksander ja Slava lähtivät matkaamaan kohti Pietaria.
Klo kuuden aikaan tänä aamuna Slava ilmoitti tekstiviestillä, että he olivat päässeet onnellisesti perille.
Nikolai saapui tänä aamuna varastolle. Lastasimme hänen autoonsa elintarvikkeita, patjoja ja vaatteita Karjalan ja Venäjän köyhille.
Jokke ja Elisa jatkavat hyvin ansaittua lomaansa.
***
Tiistai 14.7.2009
Sain tänään kerjuukirjeet valmiiksi.
Puolenpäivän aikoihin Lehari vaimoineen saapui varastolle. Hän vei elintarvikkeita ja lahja- ja käyttötavaroita Eestin köyhille. Lehari ja hänen vaimonsa olivat varastollamme ensimmäistä kertaa. Meillä oli erittäin miellyttävä tapaaminen. Oli piristävää tavata sellaisia nuoria, jotka haluavat vilpittömästi palvella Työnantajaamme ja kertoa sanomaa syntisiä rakastavasta Vapahtajasta.
Iltapäivällä Slava soitti ja kertoi, että hän ja Isä-Aleksander olivat lähteneet Pietarista matkaamaan kohti Tervakoskea. Jos kaikki menee hyvin, lastaus on ennen puoltayötä.
***
Maanantai 13.7.2009
Viikonloppuni kului toimistotöitä tehden. Jatkoin samoja töitä tänään ja jää niitä vielä huomisellekin päivälle. Onpahan, millä herkutella!
Jokke toi Elisan aamulla päivähoitoon ja lähti keikalle pääkaupunkiseudulle. Hän toi tullessaan varastolle autolastillisen vammaisapuvälineitä.
Esa saapui varastolle Viron Invalidiliiton miesten kanssa. He veivät elintarvikkeita Virossa pidettäville lastenleireille.
Kiitolinjan auto toi puolenpäivän jälkeen varastolle rekka-autollisen elintarvikkeita.
Illan viimeiset vieraat varastolla olivat Tarja ja Jussi. He veivät elintarvikkeita Venäjälle.
LÄMPIMÄT KIITOKSET TÄMÄNPÄIVÄISILLE LAHJOITTAJILLE, ERIKOISESTI MAIJALLE JA VILLELLE!
***
Perjantai 10.7.2009
Tein tämän päivän toimistotöitä valmistellen kerjuukirjeiden postitusta.
Illansuussa menin varastolle vastaanottamaan Esan poikia. He toivat varastolle täyden kuorma-autolastillisen uudenveroisia patjoja.
LÄMPIMÄT KIITOKSET TÄMÄNPÄIVÄISILLE LAHJOITTAJILLE, ERIKOISESTI ESALLE!
Toivotan kaikilla päiväkirjani lukijoille onnellista ja rauhaisaa viikonloppua. Levätkää hyvät ihmiset! Oma viikonloppuni kuluu toimistotöitä tehden.
***
Torstai 9.7.2009
Aamun ensimmäinen vieras varastolla oli Andrey. Hän vei autolastillisen elintarvikkeita ja vaatteita Venäjän köyhille.
Seuraavaksi varastolle saapui Aleksei. Hän vei kaksi autolastillista lahjoitustavaroita seurakuntiensa köyhille.
Myös Nikolai saapui varastolle. Hän vei autolastillisen elintarvikkeita, uusia käyttö- ja lahjatavaroita sekä vaatteita Venäjän köyhille.
Päivän viimeiset vieraat varastolla olivat Maxim ja Andrey. He veivät autolastillisen elintarvikkeita, uusia lahja- ja käyttötavaroita sekä työkaluja Eestin köyhille.
Jokke käytti pakettiautomme katsastuksessa ja jäi lopultakin hyvin ansaitsemalleen kesälomalle, jonka hän joutuu pitämään pätkissä.
***
Keskiviikko 8.7.2009
Aamuyöllä hieman ennen kello viittä puhelin soi. Slava ilmoitti, että hän ja Isä-Aleksander ovat Oitin kohdalla matkalla kohti Tervakoskea. Mikäpäs siinä, haalarit päälle, Roope mukaan ja polkemaan pyörällä kohti varastoa.
Saimme molemmat autot lastattua kello kymmeneen mennessä. Kumpaisenkin lastina oli elintarvikkeita, uuden uutukaisia lahjoitustavaroita, vaatteista jalkineista, kodinkoneista, elektroniikasta työkaluihin, hygieniatuotteisiin ym. ym. hyvään köyhien iloksi.
Puolen päivän tienoilla pääsin jatkamaan keskeytyneitä yöunia, kunnes kello 13 aikoihin puhelimet alkoivat soida ja iltapäivällä Esa joukkueineen toi kahdella kuorma-autolla elintarvikkeita varastolle.
LÄMPIMÄT KIITOKSET TÄMÄNPÄIVÄISILLE LAHJOITTAJILLE, ERIKOISESTI EIJALLE JA ESALLE!
***
Tiistai 7.7.2009
Pakkasin Joken kanssa koko päivän avustustavaroita itään vietäväksi.
Slava soitti illan suussa ja kertoi, että hän ja Isä-Aleksander olivat lähteneet matkaamaan kohti Tervakoskea.
Ensi yönä on edessä lastaus.
***
Maanantai 6.7.2009
Isä-Aleksander saapui eilen klo 22 aikoihin varastolle. Lastasimme hänen autoonsa elintarvikkeita, elektroniikkaa, työkaluja, kalusteita, uusia vaatteita ja jalkineita sekä uusia lahja- ja käyttötavaroita ja hygieniatuotteita. Saimme auton lastattua noin kello yhden aikoihin ja Isä-Aleksander pääsi matkaamaan kohti Pietaria.
Pakkasimme Joken kanssa tänään koko päivän avustustavaroita itään vietäväksi.
Päivän ensimmäinen vieras varastolla oli Aleksei. Hän vei elintarvikkeita ja uusia avustustavaroita seurakuntiensa köyhille Venäjälle.
Illansuussa varastolle saapui Aleksander. Hän vei uusia avustustavaroita venäläiseen luostariin ja luostarin avustamille köyhille.
***
Sunnuntai 5.7.2009
Tein tänään aamupäivän toimistotöitä. Puolen päivän jälkeen menin varastolle pakkaamaan lahjoitustavaroita itään kuljetusta varten.
Slava soitti illansuussa ja ilmoitti, että hän ja Isä-Aleksander olivat lähteneet kahdella autolla matkaamaan kohti Tervakoskea. Muutaman tunnin kuluttua hän soitti uudelleen ja ilmoitti, että toisen auton moottoriin oli tullut öljyvuoto ja vaihteistoon vikaa. He olivat päättäneet palata takaisin kohti Pietaria. Vähän ajan kuluttua Slava soitti uudelleen. Hän ilmoitti lähtevänsä epäkuntoisella autolla Viipurin tienoilta kohti Pietaria. Isä-Aleksander päätti jatkaa matkaansa kohti Tervakoskea. Iltayöstä meillä on treffit varastolla.
***
Lauantai 4.7.2009
Pakkasin Joken kanssa koko päivän itään meneviä avustustavaroita. Huomenna työ jatkuu! Eipähän ainakaan tule makuuhaavoja,
***
Perjantai 3.7.2009
Aamun ensimmäinen vieras varastolla oli Olga. Hän vei elintarvikkeita ja muita avustustarvikkeita Venäjän köyhille.
Pakkasin Joken kanssa avustustarvikkeita itään kuljetettavaksi.
Puolen päivän jälkeen varastolle saapui Lemin kirkkoherra, Lauri Vaalgamaa. Hän vei elintarvikkeita ja muita avustustavaroita Latvian ja Karjalan köyhille.
Illansuussa varastolle saapui täysperävaunullinen rekka, joka oli lastattu täpö täyteen kaikkea mahdollista kaupassa myytävää tavaraa: kalusteita, vaatteita, jalkineita, kodintekstiilejä, työkaluja, keittiötarvikkeita ym. ym. uutta tavaraa kaupan pakkauksissa.
LÄMPIMÄT KIITOKSET TÄMÄNPÄIVÄISILLE LAHJOITTAJILLE, ERIKOISESTI MARKUKSELLE JA MIKALLE!
Toivotan kaikille päiväkirjani lukijoille hyvää, rauhallista ja onnellista viikonloppua. Erikoisesti kaikille niille hyville ja pyhille, jotka työtämme vastustavat ja meinaavat kateudesta pakahtua Jumalan meille antaman menestyksen vuoksi. Olkaa huoleti, pian teette tiliä kateudestanne, tekemisistänne ja tekemisistä jättämistänne Jumalan edessä. Samalla tavalla teen tiliä omista asenteistani teitä ja muita kohtaan.
Joken, minun ja Erjan viikonloppu kuluu töitä tehden.
Käymään tänne on tultu eikä olemaan, sanoo entinen lauluntekijä. Muuttaisin vähän hänen tekstiään, työtä tänne on tultu tekemään, eikä fiiliksiä etsimään tai jonkun kotisivulla häiriköimään, vai mitä, terho! Ciao!
***
Torstai 2.7.2009
Pakkasin Joken kanssa koko päivän elintarvikkeita ja avustustavaroita itään vietäväksi.
Slava ja Nadja noutivat varastolta elintarvikkeita ja avustustarvikkeita Venäjän köhille.
Jokke kävi keikalla Kanta-Hämeessä ja toi tullessaan varastolle täyden autokuorman elintarvikkeita.
Puolenpäivän jälkeen Esan pojat toivat varastolle täyden autolastillisen elintarvikkeita. He veivät mennessään elintarvikkeita Eestin köyhille.
LÄMPIMÄT KIITOKSET TÄMÄNPÄIVÄISILLE LAHJOITTAJILLE, ERIKOISESTI ANNELLE, TUURELLE JA MARKUKSELLE!
***
Keskiviikko 1.7.2009
Aamun ensimmäiset vieraat varastolla olivat Isä-Aleksander ja Ivan. He veivät autolastillisen avustustarvikkeita Latvian köyhille.
Seuraavaksi lastasimme Nikolain auton. Hän vei avustustarvikkeita Karjalan ja Venäjän köyhille.
Aleksander ja Marisa saapuivat autoineen varastolle. He veivät elintarvikkeita ja muita avustustarvikkeita Venäjän ja Karjalan köyhille.
Jokke kävi keikalla Riihimäellä ja toi sieltä tullessaan autolastillisen vammaisapuvälineitä ja muita sairaalatarvikkeita.
Seuraavaksi varastolle saapuivat Esan pojat. He toivat tullessaan täyden kuorma-autollisen elintarvikkeita ja veivät mennessään autokuormallisen vammaisapuvälineitä Eestiin.
Illan viimeinen vieras varastolla oli Timo. Hän vei autolastillisen elintarvikkeita Venäjän köyhille.
LÄMPIMÄT KIITOKSET TÄMÄNPÄIVÄISILLE LAHJOITTAJILLE, ERIKOISESTI SARILLE, REIJOLLE JA RISTOLLE!
***
Tiistai 30.6.2009
Jokke toi aamulla aikaisin Elisan päivähoitoon ja lähti keikalle pääkaupunkiseudulle. Tullessaan hän toi varastolle autokuormallisen vammaisapuvälineitä ja vaatteita.
Ian ja Isä-Rostislav olivat päivän ensimmäiset vieraat varastolla. He veivät autolastillisen elintarvikkeita, hygieniatuotteita, uusia vaatteita, työkaluja, erilaisia lahja- ja käyttötavaroita sekä maaleja Puolan köyhille.
Seuraavaksi varastolle saapui Paavo. Hän vei elintarvikkeita, hygieniatuotteita ja lakanoita venäläiseen vanhainkotiin.
Iltapäivällä varastolle saapui täysperävaunullinen rekka. Kaikki sen lastina olevat tavarat olivat upo uusia, kalusteita, keittiötarvikkeita, jalkineita, vaatteita, työkaluja ym. ym.
Illan viimeinen vieras varastolla oli Andrey. Hän vei autolastillisen elintarvikkeita, vaatteita ja maaleja Venäjän köyhille.
LÄMPIMÄT KIITOKSET TÄMÄNPÄIVÄISILLE LAHJOITTAJILLE, ERIKOISESTI ANNELLE, VIVECALLE JA JAAKOLLE!
***
Maanantai 29.6.2009
Korjasimme tänään Joken kanssa molempien merikonttien vuotavat katot ja pesimme varastojen lattiat. Päivä siinä meni ja hiki valui. Oli fiiliksiäkin! Jätän kertomatta, millaisia. Tosin ei ihan sellaisia kuin jossain huhhahhei-kokouksissa!
***
Sunnuntai 28.6.2009
Tämä ja eilinen päivä ovat kuluneet kirjoituspöydän ääressä toimistotöitä tehden. Onneksi eilen illalla ja viime yönä pääsin vähän verryttelemään paperitöissä puutuneita jäseniäni.
Valdemar saapui eilen illalla rekkoineen varastolle tasan klo 22. Aloitimme rekan lastauksen Tapanin ja Joken avustamana. Rekka oli lastattu täpö täyteen tämän vuodokauden ensimmäisen tunnin päättyessä. Autoon lastattiin elintarvikkeita, uusia vaatteita ja jalkineita sekä kalusteita, kodintekstiileitä, työkaluja sekä käyttö- ja lahjatavaroita. Kaikki olivat upo uusia ja kaupan pakkauksissa.
Voi sitä riemua, kun Moldovian, Ukrainan ja Valko-Venäjän köyhät tuon kaiken hyvän itselleen saavat!
Lopuksi pieni aforismi ahkerimmalle nettivieraskirjahäirikölleni: Papista voi tulla lautamies, mutta harvasta lautamiehestä tulee pappia. Kehottaisin sinua parempiin suorituksiin. Nimimerkkivalintasi ovat kaiken kaikkiaan epäonnistuneita sekä sielusi ja mielentilasi paljastavia. Totuus on sinutkin tekevä vapaaksi. Lakkaa hoipertelemasta valheen poluilla ja lymyilemästä raukkamaisesti nimimerkin suojissa. Uskon, että miehenä on vaikea olla ja vastata puheista ja teoista suoraselkäisesti. Yrittäisit edes kerran. Usko pois, se kannattaa!
***
Perjantai 26.6.2009
Valdemar saapui eilen rekkoineen klo 20 aikoihin varastolle. Saimme rekan lastattua Valdemarin, Tapanin ja Joken kanssa klo 23 mennessä. Lastasimme autoon elintarvikkeita, hygieniatuotteita, uusia vaatteita, jalkineita, kodinkäyttötavaroita ja kalusteita sekä hygieniatuotteita.
Valdemar vie tämän kaiken hyvän Latvian köyhille ja palaa uudelleen varastolle tankkaamaan autonsa täyteen kaikkea köyhille tarkoitettua hyvää lauantai-iltana klo 22 aikoihin.
Tämän aamun ensimmäiset vieraat varastollamme olivat isä-Ambrosius, nunna-Maria ja Tapsa. He veivät autolastillisen elintarvikkeita, työkaluja, käyttö- ja lahjatavaroita sekä vaatteita, hygieniatuotteita ja maaleja Keski-Venäjän köyhille.
Päivän viimeinen vieras varastolla oli Ylar. Hän vei autolastillisen elintarvikkeita Eestin köyhille.
Toivotan kaikille päiväkirjani lukijoille onnellista ja rauhaisaa viikonloppua. Itselläni se kuluu toimistotöitä tehden ja rekkaa lastatessa.
***
Torstai 25.6.2009
Nunna Maria ja Larisa olivat aamun ensimmäiset vieraat varastolla. He veivät autolastillisen elintarvikkeita Venäjän köyhille.
Puolen päivän aikaan Irina saapui varastolle. Hän vei autolastillisen elintarvikkeita, lahja- ja käyttötavaroita Venäjän köyhille.
Pakkasimme Joken kanssa koko päivän avustustarvikkeita itään kuljetettavaksi.
Valdemar on saapumassa illansuussa rekkoineen varastolle. Tapani on luvannut tulla mukaan lastaustalkoisiin. Rekka-autolasti lähtee Latvian köyhille.
***
Keskiviikko 24.6.2009
Kahden viikon lomamme on takanapäin. Palasimme viime yönä klo 3 aikoihin kotiin. Tänään oli varastolla täysi hulina.
Jokke hoiti lomamme aikana varastoa ja tavaraa saapui varastoon useita rekka-autollisia. Hyvä ystävämme ja työtoverimme, Tapani, oli Joken apuna. Yhdessä he selvisivät tuosta tavaravyörystä.
Tänään pakkasin Tapanin ja Joken kanssa lahjatavaroita itään vietäväksi.
Nikolai oli päivän ensimmäinen vieras varastolla. Hän vei autolastillisen elintarvikkeita, lahjatavaroita ja vaatteita Venäjän köyhille.
Seuraavaksi varastolle saapui Ian. Hän vei autolastillisen elintarvikkeita Venäjän köyhille.
Äiti-Nikojana, Anna ja Anatoli saapuivat kuorma-autollaan varastolle. He veivät täyden autolastillisen elintarvikkeita, lahja- ja käyttötavaroita, sekä hygieniatuotteita Keski-Venäjän köyhille.
Lomalla kävelimme taas paljon, ja saimme useita uusia ystäviä. Mittariin kertyi yli 400 km, Erjalle tosin jalkavaivan takia vähän yli 300 km. Lepuutellessaan jalkaansa altaalla hän tapasi Hassanin vaimon ja tyttären. Myöhemmin tapasimme yhdessä koko perheen, Hassanin, tämän tyttären ja vaimon. He olivat muuttaneet Iranista Turkin kautta Suomeen. Oli todella ilo tavata nämä miellyttävät ja ystävälliset ihmiset.
Ystävystyimme myös hotellissa työskentelevän bulgarialaisen Sisin kanssa. Lähtöpäivänämme hän hoki: Don´t go home! Hän vaati meiltä varmaa lupausta, että ensí vuonna saapuisimme samaan hotelliin.
Muutama päivä ennen lähtöämme hän antoi meille hotellin esitteen, johon hän oli kirjoittanut: Dear, Upe and Erja. Thank you that made my days in smiling. I never forgot you. With much love. Sisi.
Sisi on todella herttainen nuori nainen. Hymyillen, iloisesti tanssien ja lauleskellen hän palveli hotellivieraita. Hänen englanninkielensä ei ollut kovin erinomaista, jos ei meidänkään. Olemme huomanneet matkoillamme, että sydämen asenne merkitsee paljon enemmän kuin kielitaito.
Tapasimme matkallamme myös suloisen 17-vuotiaan teiniäidin, Albenan ja hänen 1-vuotiaan Alexander-poikansa, jonka olo- ja leikkihuone oli pyörätie, valtatien ja jalkakäytävän välissä. Kun tutustuimme paremmin Albenaan, hän esitteli meille myös sisarensa, Gerganan sekä hänen alle vuoden vanhan poikansa, Andrejn.
Kun kommunikoimme heikolla bulgariankielen taidollamme Albenan kanssa, ymmärsimme, että hän olisi halunnut oppia tuntemaan paremmin Jumalan, mutta hänellä ei ollut Raamattua, mistä hän olisi voinut saada oppia.
Lomamme viimeisenä iltana tavatessamme Albenan ja kertoessamme hänelle, että olemme seuraavana päivänä lähdössä Suomeen, Albena olisi halunnut lähteä mukaan. Hän tiukkasi meiltä, että tulemmeko ensi vuonna varmasti Bulgariaan uudelleen. Kun sen lupasimme, hän sanoi odottavansa siskonsa kanssa meitä samoissa paikoissa. Sen jälkeen Albena ja hänen siskonsa itkivät haikeasti, eivätkä meidänkään silmämme ihan kuivia olleet. Varmaa on, että ikävä oli molemminpuolista.
Kaduilla oli paljon pieniä lapsia, jotka kerjäsivät ruokaansa. Tuntui todella pahalta katsoa hyvinvoivia turisteja, joilla oli samanikäisiä lapsia kuin nuo kerjäläislapset. Sydän kylmänä nuo isät ja äidit ohittivat nämä pienet kerjäläiset hätistellen heitä tieltään kuin kärpäsiä.
Voi meitä! Kuka meistä voi päättää, missä ja millaisiin olosuhteisiin me synnymme. Voi meitä ja meidän kovuuttamme. Raamattupiireissä me kyllä jaksamme istua ja otsa rypyssä miettiä pilkun paikkaa ja lähimmäisemme me hätistelemme luotamme pois kuin kärpäsiä. Voi meitä!

***
Tiistai 9.6.2009
Äiti-Arsenia, äiti-Nina ja Nikolai olivat aamun ensimmäiset vieraat varastolla. He veivät elintarvikkeita, hygieniatuotteita ja vammaisapuvälineitä Venäjän köyhille.
Seuraavaksi varastolle saapui Jatta. Hänkin vei elintarvikkeita ja hygieniatuotteita Venäjän köyhille.
Pakkasin Joken ja Tapanin kanssa koko päivän kemikalio- ja hygieniatuotteita Venäjälle vietäväksi.
***
Maanantai 8.6.2009
Lare oli aamun ensimmäinen vieras varastolla. Hän vei autolastillisen elintarvikkeita Eestin köyhille.
Joken ja Elisan piti viettää tänään hyvin ansaittu vapaapäivä, mutta aina ei käy niin kuin haaveillaan. Jouduin komentamaan Joken illansuussa töihin.
Illalla varastolle saapui rekka-auto, joka toi täyden lastin hygienia- ja kemikaliotuotteita. Kello 21 tienoilla kuorma oli purettu ja pääsimme lähtemään kotiin.
LÄMPIMÄT KIITOKSET TÄMÄNPÄIVÄISILLE LAHJOITTAJILLE, ERIKOISESTI JAAKOLLE!
***
Sunnuntai 7.6.2009
Valdemar saapui varastolle eilisiltana hieman jälkeen klo 22. Tapani ei päässyt tällä kertaa lastaustalkoisiin, joten lastasimme Joken ja Valdemarin kanssa auton kolmestaan. Kellon käydessä kohti kahta yöllä olimme saaneet auton lastattua.
Tuossa kuormassa ei kuljetettua tippaakaan terveisiä, eli sieltä ei löytynyt raon rakoa, vaan se oli lastattu täpö täyteen. Kuormassa oli elintarvikkeita, vaatteita, jalkineita, huonekaluja, taloustavaroita, kodin tekstiileitä, työkaluja, leluja ja hygieniatuotteita. Kaikki upo uutta tavaraa!
Kuorma jyvitetään Latvian, Ukrainan, Moldovan ja Valko-Venäjän köyhille.
En pysyt sanoin kuvaamaan sitä tyytyväisyyden ja kiitollisuuden tunnetta, kun katson täyteen lastattua rekkaa ja ajattelen sitä, kuinka paljon iloa tuo lasti köyhille tuottaa. Siinä tämän työn kiitos!
Usein olen myös yön uurastuksen hetkinä miettinyt sitä, minkälaisia torakoita on päässään niillä ihmisillä, jotka vaivojaan ja voimiaan säästämättä yrittävät vaikeuttaa työtämme. En todellakaan osaa ymmärtää näiden ihmisten motiiveja.
***
Perjantai 5.6.2009
Jokke ja Elisa pitivät tänään hyvin ansaitun vapaapäivän.
Päivän ensimmäiset vieraat varastolla olivat Olga ja Olek. He veivät elintarvikkeita Venäjän köyhille.
Seuraavaksi varastolle saapui Esa. Hän vei autokuormallisen elintarvikkeita ja maaleja Eestin köyhille. Esa kävi myös hakemassa Riihimäeltä sairaalatarvikkeita Eestin sairaalaan.
LÄMPIMÄT KIITOKSET TÄMÄNPÄIVÄISILLE LAHJOITTAJILLE, ERIKOISESTI SARILLE!
Toivotan hyvää, onnellista ja rauhallista viikonloppua kaikille päiväkirjani lukijoille. Valdemar on tulossa lauantai-iltana varastolle ja hän vie rekkalastillisen elintarvikkeita ja muita avustustarvikkeita Latvian, Ukrainan, Valko-Venäjän ja Moldovian köyhille.
***
Torstai 4.6.2009
Aleksander ja Marisa tulivat aamulla varastolle. He veivät autolastillisen elintarvikkeita ja vaatteita Venäjän köyhille.
Iltapäivällä kiitolinjan auto toi varastolle 46 kuormalavallista elintarvikkeita.
Illansuussa Janakkalan seurakunnan diakoniajohtokunta kävi tutustumassa työhömme. Se ole erittäin miellyttävä tapaaminen.
LÄMPIMÄT KIITOKSET TÄMÄNPÄIVÄISILLE LAHJOITTAJILLE, ERIKOISESTI VILLELLE!
Päivä ei sujunut yllätyksittä. Huuli pyöreänä luin Riihimäen Viikkouutisista kirkkoherra, rovasti, asessori Kalervo Huttusen haastattelua.
- Viime laman aikana ihmiset alkoivat välittää enemmän toisistaan. Samaa toivon nytkin, sillä se on mielestäni ainoa keino päästä pahimman vaiheen yli. Toivon, että hyvä sanoma, evankeliumi, voi tarjota vaihtoehdon ääriyksilöllisyydelle ja välinpitämättömyydelle. Näin Kalervo Huttunen.
Viime lama toi esiin ääriyksilöllisyyden. Itsekkäät rikkaat rikastuivat vaikeuksiin joutuneiden kustannuksella. Esimerkiksi pankit alkoivat todella välittää velallisistaan, ottamalla heidän asuntonsa haltuun ja myymällä niitä edelleen pilkkahinnalla etuoikeutetuille asiakkailleen. Pankit myös potkivat työntekijöitään ennätysvauhtia kilometritehtaalle. Lama näytti mitä on vahvemman oikeus. Pankkimaailmassa kävi säpinä kuin kalakopassa, kun siellä taisteltiin mammonasta ja hupenevista työpaikoista. Tämäkö on sitä Huttusen mainostamaa enemmän toisistaan välittämistä.
Sota-aikana toisistaan välittämistä oli, vähemmän sen jälkeen.
En tiedä itkeäkö vai nauraa, lukiessani Kalervo Huttusen haastattelua. Hän on tehnyt kaiken voitavan kampittaakseen köyhien auttamistyömme ja vetääkseen sen leipäpalan pois, jota köyhälle ojennamme.

***
Keskiviikko 3.6.2009
Aamun ensimmäinen vieras varastolla oli Nikolai. Hän vei autolastillisen elintarvikkeita, hygieniatuotteita ja maaleja Venäjän köyhille.
Illansuussa nunna-Maria tuli varastolle. Hän vei elintarvikkeita, vammaisapuvälineitä ja hygieniatuotteita Venäjän köyhille.
Asialleen uskolliset ystäväni ja työmme vainoojat ovat jälleen olleet liikkeellä. He ottivat yhteyttä kustantajaani ilmeisenä tarkoituksenaan estää uuden kirjani julkaiseminen. Minulle tämä ei ole mitään uutta. Sana-lehdessä numero 23, 5.6.2003 oli ennakkomainos seuraavaan lehteen työstämme tehdystä aukeamajutusta. Samat sylttytehtailija ottivat Sana-lehden toimitukseen yhteyttä ja yrittivät estää jutun julkaisun, tuloksetta. Uskon heidän vetävän vesiperän nytkin.
Terveisenä Riihimäelle, puhkukaa vihaa ja uhmaa vaikka kuinka paljon työtämme kohtaan. Mitään ette meille mahda. Väitätte olevanne kristittyjä?
***
Tiistai 2.6.2009
Isä-Giril nouti varastolta tänään autolastillisen elintarvikkeita, työvaatteita ja maalia Venäjän köyhille.
Olen tänään miettinyt ja keskustellut Joken kanssa armosta. Tulimme samaan tulokseen kuin Erkki Leminen aikoinaan, eli ei ansiota mulla oo yhden yhtäkään - ja - Herra, vaadi, mitä tahdot, mutta anna, mitä vaadit.
Eilen kävin pitkän keskustelun Matin kanssa uskonasioista. Tulimme siihen tulokseen, että pelastus on ainoastaan armosta ja ainoastaan Kristuksen sovitustyön kautta. En tiedä kuvottavampaa asiaa kuin se, että joku itseään kristityksi sanova pullistelee ansioillaan ja erinomaisuudellaan. Jos armo ei ole totta, menemme helvettiin, niin että peräseinä tärisee. Ainoa toivomme on ansioton armo.
Tämä tiedoksi kaikille hyville ja pyhille. Ciao!
***
Maanantai 1.6.2009
Jokke vei pakettiautomme aamulla peltien korjausta varten Pasille. Pasilla on melkoinen urakka edessä. Auto on 14 vuotta vanha ja korin pellit sen mukaisessa kunnossa. Auton moottori on kuitenkin vahva. Se ei syö öljyä, joten koriremontti kannattaa tehdä.
Ivan nouti aamulla varastolta sähkökäyttöisen pyörätuolin, jonka Ivan vie kreikkalaiseen luostariin. Hän otti mukaansa myös elintarvikkeita sekä hygieniatuotteita sekä maaleja.
Pakkasin Joken kanssa koko päivän elintarvikkeita itään kuljetettavaksi. Elisa ja Roope hoitivat tavanomaisen ärhäkkäästi vahdin hommia varastolla.
***
Lauantai 30.5.2009
Sulev ja Rebekka saapuivat varastolle puolenpäivän aikoihin. He veivät autolastillisen elintarvikkeita ja maaleja Eestin köyhille.
Myös Kari saapui autoineen varastolle. Hän vei autolastillisen elintarvikkeita, hygieniatuotteita ja maalia Eestin köyhille.
***
Perjantai 29.5.2009
Olin Roopen kanssa tänään aamupäivällä sienestämässä. Saaliinamme oli toista litraa korvasieniä.
Jokke ja Elisa olivat varastolla, sillä täytyihän jonkun töitäkin tehdä, kun minä laiskottelen.
Iltapäivällä menimme Roopen kanssa varastolle.
Valtter kävi noutamassa Venäjän köyhille elintarvikkeita ja maalia.
Esan pojat toivat varastolle täyden autolastillisen elintarvikkeita.
LÄMPIMÄT KIITOKSET TÄMÄNPÄIVÄISILLE LAHJOITTAJILLE, ERIKOISESTI JAANALLE, RISTOLLE JA REIJOLLE!
Toivotan kaikille päiväkirjani lukijoille hyvää, onnellista, aurinkoista ja levontäyteistä viikonloppua!
Oma viikonloppuni kuluu töiden merkeissä.
***
Torstai 28.5.2009
Vein Roopen tänään aamulla parturiin. Kahden tunnin kuluttua kävin noutamassa hänet. Hänellä oli todella paljon asioita! Hän haukkui kimeästi kuin narttukoira kertoessaan, kuinka häntä oli rääkätty. Hän osasi myös aidontuntuisesti näytellä iloista, kun tapasimme. Haukkuminen ja hyppiminen ei meinannut loppua millään. Hänestä oli tehty todella siisti herrasmies. Nyt hänellä on kaulassaan mustavalkoinen kolmioliina. Hän näyttää enemmän kuin tyytyväiseltä elämäänsä.
Maanantaina oli Roopen kanssa sienestämässä. Hän väsähti kesken sieniretken. Sidoin hänet puuhun kiinni, jossa lepäillessään hän sai kimppuunsa keltaisia muurahaisia. Ne söivät hänen vatsansa niin, että siihen tuli punaista ihottumaa. Illalla laitoimme kortisonivoidetta ihottumaan. Tiistaiaamuna ihottuma näytti rauhoittuneen. Menimme päivällä kalaretkelle. Illalla Roope alkoi äänekkäästi valittaa. Aloimme tutkia valituksen syytä ja totesimme, että Roopen vatsassa oli useita haavaumia. Soitin Karille ja kysyin häneltä neuvoa siitä, kuinka paljon voisin antaa särkylääkettä Roopelle. Hammaslääkärinä hänellä oli parempi tietämys koiran lääkityksestä kuin minulla ja sainkin häneltä ohjeet.
Voitelimme Roopen vatsan ruokaöljyllä, puimme hänen päällensä pitkät miesten alushousut niin, ettei Roope päässyt nuolemaan haavaumia. Surkea valitus kuitenkin jatkui. Erja rukoili Roopen puolesta vedoten Jumalan Sanaan, jossa hän lupaa auttaa niin ihmistä kuin eläintä. Rukouksesta huolimatta Roope jatkoi valitustaan. Lopulta valitus vaimeni. Olin kuitenkin varma, että joudun viemään Roopen aamulla eläinlääkäriin. Aamulla herättyämme riisuimme Roopelta kalsarit. Roopen vatsanahka oli täysin terve, ei jäljen jälkeä eilisistä haavaumista!
Selittäköön jokainen tapahtuneen niin kuin osaa. Uskallan väittää, että Jumala paransi Roopen.
Päivän ensimmäiset vieraat varastolla olivat Erkki ja Andrey. Kävimme noutamassa heidän autoonsa Kanta-Hämeestä elintarvikkeita. Täydensimme kuormaa elintarvikkeilla varastolta. Lisäksi lastasimme autoon vaatteita ja maaleja Eestin köyhille vietäväksi.
Illan viimeinen vieras varastolla oli Nina. Hän vei elintarvikkeita Venäjän vangeille.
LÄMPIMÄT KIITOKSET TÄMÄNPÄIVÄISILLE LAHJOITTAJILLE, ERIKOISESTI MARKUKSELLE!
***
Keskiviikko 27.5.2009
Aamun ensimmäinen vieras varastolla oli Nikolai. Jokke ja Nikolai lähtivät hakemaan elintarvikekuormaa Nikolain autoon Kanta-Hämeestä.
Urmas saapui seuraavaksi varastolle. Lähdimme Urmaksen, Elisan ja Roopen kanssa Nikolain ja Joken perään hakemaan elintarvikkeita. Lastasimme Nikolain auton täyteen elintarvikkeita ja myös Urmaksen autoon lastasimme elintarvikkeita. Jätimme Urmaksen autoon tilaa kahdelle varastossa olevalle laitospesukoneelle. Nikolai lähti kohti Venäjää ja Urmas matkasi kohti Eestiä.
Seuraavaksi varastolle saapui rekka-auto, joka toi tullessaan maaleja.
Illan viimeinen vieras oli Raivon lähettämä rekka-auto, johon lastasimme maaleja Eestin köyhille vietäväksi.
Noudimme Joken kanssa pakettiauton huollosta ja Jokke toi tullessaan Riihimäeltä autolastillisen uusia vaatteita ja jalkineita.
LÄMPIMÄT KIITOKSET TÄMÄNPÄIVÄISILLE LAHJOITTAJILLE, ERIKOISESTI MARKUKSELLE, JUHALLE, JUSSILLE JA MIKOLLE!
***
Tiistai 26.5.2009
Andrey tuli aamulla autoineen varastolle. Hän vei autokuorman elintarvikkeita, vammaisapuvälineitä, vaatteita ja maalia Pietarin köyhille.
Veimme Joken kanssa pakettiauton Hyvinkäälle huoltoon ja sen jälkeen lähdimme kalaan. Olimme viisi tuntia kalastamassa. Minä sain viisi ahventa ja Jokke sai liottaa uistinta vedessä.
Koimme kalamatkan onnistuneeksi erämaalammen rannalla. Idäntyö unohtui.
***
Maanantai 25.5.2009
Jokke lähti aamulla keikalle pääkaupunkiseudulle ja vei Nytte Ekmanille autokuormallisen Zimbabwen lapsille lähetettäviä lelu- ja askartelutarvikkeita.
Lare, Ilmari ja Hannu saapuivat aamupäivällä varastolle. He toivat tullessaan astianpesukoneen ja vaatteita ja veivät mennessään elintarvikkeita Eestin köyhille.
Ivan tyttärineen saapui myös varastolle. Hän vei elintarvikkeita ja maaleja Venäjän köyhille.
Rainer ja Lyyli saapuivat iltapäivällä varastolle. He toivat varastolle autokuormallisen uusia jalkineita ja vaatteita ja veivät mennessään elintarvikkeita Karjalan köyhille.
LÄMPIMÄT KIITOKSET TÄMÄNPÄIVÄISILLE LAHJOITTAJILLE, ERIKOISESTI MERVILLE, LYYLILLE, LARELLE JA RAINERILLE!
Illalla menimme Roopen kanssa sienimetsään. Kahden tunnin uurastuksen jälkeen saaliinamme oli litra korvasieniä. No, saatiinpahan ainakin nauttia raikkaasta ulkoilmasta.
***
Lauantai 23.5.2009
Sirkka toi iltapäivällä Oulusta autolastillisen vammaisapuvälineitä varastolle.
Lastasimme Joken autoon miltei täyden autokuorman leluja ja koulu- ja askartelutarpeita. Jokke vie kuorman maanantaina Nytte Ekmanille, joka laittaa ne Simbabween lähtevään konttiin. Onpahan iloa lapsille!
***
Perjantai 22.5.2009
Aamulla suuntasimme metsälammelle koko revohka, äiti-Arsenia, Jokke, Roope, Elisa ja minä. Kalastimme koko päivän. Jokke virvelöi. Hän sai nauttia vain kauniista luonnosta ja päivästä, ei kalansaaliista. Äiti-Arsenian kanssa ongimme, saaliina oli 15 ahventa. Kalakukko kypsyy parhaillaan uunissa.
Illansuussa kiirehdin varastolle. Jokke oli jo ehtinyt sinne ottamaan vastaan rekka-autoa, joka toi varastolle viitisenkymmentä kuormalavaa elintarvikkeita ja hygieniatuotteita.
Myös Esa saapui kuorma-autoineen varastolle. Hän auttoi meitä rekan purkamisessa, minkä jälkeen lastasimme hänen autoonsa elintarvikkeita, vammaisapuvälineitä ja hygieniatuotteita Eestiin vietäväksi. Kello 21 mennessä rekka oli purettu ja Esan auto lastattu.
LÄMPIMÄT KIITOKSET TÄMÄNPÄIVÄISILLE LAHJOITTAJILLE, ERIKOISESTI ANNELILLE, ELINALLE JA PETRILLE!
Toivotan kaikille päiväkirjani lukijoille rauhallista, onnellista ja levontäyteistä viikonloppua!
***
Torstai 21.5.2009
Unski toi varastolle teollisuuspesukoneen. Se on matkalla Urmaksen vanhainkotiin, Eestiin. Iltapäivällä Arto joukkueineen saapui varastolle. He veivät autolastillisen elintarvikkeita Eestin köyhille.
Illansuussa lähdimme äiti-Arsenian kanssa kalaan. Saimme toistakymmentä kalaa.
***
Keskiviikko 20.5.2009
Päivän ensimmäiset vieraat varastolla olivat Andrey ja Olga. He veivät autolastillisen elintarvikkeita, vaatteita ja maaleja Venäjän köyhille.
Seuraavaksi varastolle saapui Alpo. Hän vei vihkoja ja erilaisia koulutarvikkeita sekä askartelutarvikkeita Venäjän kouluihin.
Kolmantena maaliin saapui Nikolai. Hän vei autolastillisen elintarvikkeita, vaatteita ja maaleja Venäjän ja Karjalan köyhille.
Puolen päivän jälkeen varastolle saapuivat isä-Sergei ja Daniel. Hekin veivät elintarvikkeita, vaatteita ja maalia Venäjän köyhille.
Myös Tatjana saapui varastolle autoineen. Hän vei elintarvikkeita, vaatteita, lahja- ja kättötavaroita Pietarin köyhille.
Tatjanan jälkeen varastolle saapui Ian. Hän vei elintarvikkeita, hygieniatuotteita, uusia vaatteita ja kodintekstiilejä Venäjän köyhille.
Illan viimeinen vieras varastolla oli äiti-Arsenia. Hän vei autolastillisen hygieniatuotteita myös Venäjän köyhille.
Rohkenisin sanoa, että tänään oli varastolla kohtuullinen määrä vipinää ja vilskettä.
Alpo kyseli minulta, minkälaista palautetta minä työstäni saan. Hän riemuitsee koululaisten kirkkaista silmistä, kun lapset saavat häneltä lahjaksi koulutarvikkeita ja askarteluvälineitä. Kerroin työni olevan vähän samanlaista kuin koiran kasvatus, eli haukkumiset tulevat palkaksi, mutta ihmisten kiitosta en tarvitsekaan. Eilen tosin Siperian keisari, Yrjö Niemi, toi Jokelle ja minulle makeat mansikkaleivokset. - Toin Upelle vähän makeaa, ettei sen koko elämä olisi hapanta, totesi Ykä.
No, aika usein tässä on oltu hapot suussa ja savu on tullut korvista, vesi silmistä ja vaahto suusta. Että silleen!
***
Tiistai 19.5.2009
Aamun ensimmäinen vieras varastolla oli Siperian keisari Yrjö Niemi. Hän vei sukkia ja lahja- ja käyttötavaroita Siperian vangeille.
Seuraavaksi varastolle saapui isä-Aleksander Ukrainasta. Olimme juuri aloittamassa Joken ja Yrjön kanssa rukoushetkeä, kun isä-Aleksander saapui varastolle. Ohjelmassa seurasi todellinen ekumeeninen rukoushetki. Yrjö voiteli minut, Joken ja isä-Aleksanderin pyhällä öljyllä, joka oli lähtöisin Jerusalemista ja kulkenut Siperian kautta Yrjölle.
Yrjö rukoili meidän puolestamme ja siunasi meidät Herran siunauksella. Sen jälkeen isä-Aleksander voiteli Yrjön öljyllä ja siunasi hänet.
Yrjö oli kiireisenä lähdössä varastolta isä-Aleksanderin saapuessa. Kun nämä miehet tapasivat, Yrjön kiireet loppuivat. Kävi ilmi, että isä-Aleksander oli rakentanut majan Kanadan erämaihin ja asunut kolme vuotta siellä. Nyt hän oli Ukrainassa ja piispa oli valtuuttanut hänet tekemään työtä katulasten hyväksi.
Katsoessani Yrjöä ja isä-Aleksanderia huomasin heti, että nyt sielunveljet kohtasivat. Näin todella kävi. He keskustelivat ainakin kaksi tuntia, ehkä enemmänkin. Yhteistä asiaa näytti riittävän. Yrjön lähdettyä lastasimme isä-Aleksanderin autoon elintarvikkeita, uusia vaatteita, työkaluja, kitaroita ja monenlaista lahja- ja käyttötavaraa Ukrainan köyhille vietäväksi.
Jokke lähti keikalle Riihimäelle ja toi tullessaan varastolle autokuormallisen vammaisapuvälineitä.
Valeri saapui varastolle. Hän vei elintarvikkeita Bulgarian köyhille.
Illan viimeinen vieras oli Pasi. Hän vei talous-, lahja- ja käyttötavaroita Venäjän köyhille.
LÄMPIMÄT KIITOKSET TÄMÄNPÄIVÄISILLE LAHJOITTAJILLE, ERIKOISESTI SARILLE!
***
Maanantai 18.5.2009
Lähdimme Joken kanssa aikaisin aamulla keikalle Kanta-Hämeeseen. Palatessamme toimme varastolle täyden autolastillisen elintarvikkeita.
Jokke lähti keikalle Helsinkiin ja toi tullessaan varastolle kolme sähkökäyttöistä pyörätuolia.
Maxim ja Julia tulivat pakettiautoineen varastolle. Lastasimme auton täyteen elintarvikkeita. Ne menivät kahteen virolaiseen narkomaanien vieroituskotiin.
Juhani Holma Tornion seurakunnasta saapui seurakuntalaisineen linja-autolla varastollemme. Lastasimme autoon elintarvikkeita, uusia vaatteita, jalkineita, siivousvälineitä, käyttö- ja lahjatavaroita. Juhani vei elintarvikkeet ja muut tavarat Maria-sisarille Liettuaan.
LÄMPIMÄT KIITOKSET TÄMÄNPÄIVÄISILLE LAHJOITTAJILLE, ERIKOISESTI MAURILLE JA MARKUKSELLE!
***
Sunnuntai 17.5.2009
Olin eilen illalla Tapanin ja Joken kanssa hyvissä ajoin varastolla. Jouduimme kuitenkin odottelemaan Valdemaria reilut pari tuntia. Huolitsija ei ollut paikalla ja Valdemar ei päässyt Helsingin satama-alueelta ulos ennen huolitsijan saapumista.
Pääsimme aloittamaan rekan lastauksen hieman jälkeen klo 22. Tämän vuorokauden ensimmäisen tunnin aikana rekka oli lastattu täpö täyteen.
Tuossa kuormassa menee Moldovan, Ukrainan ja Valko-Venäjän köyhille elintarvikkeita, uusia vaatteita, jalkineita, keittiötarvikkeita, liinavaatteita, työkaluja, kalusteita, leluja, toimistotarvikkeita, kitaroita ja kaikenlaista lahja- ja käyttötavaraa. Kaikki nämä tavarat olivat upo uusia. Mukaan mahtui vielä kahdeksan hyväkuntoista polkupyörää.
Riemu rinnan täyttää, kun ajattelen niiden ihmisten iloa ja riemua, jotka tuon kaiken hyvän saavat.
En voi olla ihmettelemättä, minkälaisia torakoita niillä ihmisillä on päässään, jotka tätä työtä vastustavat tai vaikeuttavat. Samalla tavalla ihmetyttää ja kummastuttaa niiden ihmisten sitkeys, jotka vuodesta toiseen jaksavat häiritä ja häiriköidä estääkseen auttamistyömme. Jos minulla olisi valta ja voima, määräisin nämä häiriköt kuukaudeksi pakkotyöhön Suomen Idäntyön varastolle. Ehkä näille niljakkeille tuon kuukauden aikana selviäisi kiinalaisten sanoma viisaus: Älä arvostele miestä, ennenkuin olet ratsastanut hänen housuissaan.
***
Lauantai 16.5.2009
Tänään tein toimistotöitä.
Valdemarin pitäisi saapua rekkoineen varastolle kello kahdenkymmenen tietämillä. Tapani on lupautunut lastaustalkoisiin.
***
Perjantai 15.5.2009
Jokke toi Elisan luokseni aamulla päivähoitoon ja lähti keikalle pääkaupunkiseudulle. Tullessaan hän toi varastolle autolastillisen vammaisapuvälineitä.
Tein tänään koko päivän toimistotöitä.
LÄMPIMÄT KIITOKSET TÄMÄNPÄIVÄISILLE LAHJOITTAJILLE, ERIKOISESTI JAANALLE!
Toivotan hyvää viikonloppua kaikille päiväkirjani lukijoille. Relatkaa! Terholle antaisin neuvoksi, että lakkaisit käyttämästä feministisiä nimimerkkejä, vaikka epäilemättä edustat enemmän feminismiä kuin maskulinismia. Tiedoksesi haluan sanoa, että kristillisyyden ja uskon määrän oikea arvioija on joku muu kuin sinä. Ciao!
***
Torstai 14.5.2009
Slava ja Nadja tulivat aamulla varastolle. He veivät elintarvikkeita, uusia vaatteita ja jalkineita sekä käyttö- ja lahjatavaroita Venäjän köyhille.
Timon ja Nikolain piti tulla varastolle, mutta matka peruuntui.
Optina Pystinin luostarin Nikolai saapui illansuussa varastolle. Hän vei autolastillisen elintarvikkeita, uusia kalusteita, vaatteita ja maaleja Venäjän köyhille.
***
Keskiviikko 13.5.2009
Pakkasin Joken kanssa tänään liina- ja työvaatteita itään vietäväksi.
Illalla menimme kalaan. Jokke sai 20 kalaa ja minä 15.
***
Tiistai 12.5.2009
Jokke toi Elisan aamulla päivähoitoon ja lähti keikalle Lounais-Suomeen. Palatessaan hän toi varastolle autolastillisen elintarvikkeita.
Andrey saapui heti aamulla varastolle. Hän vei mennessään elintarvikkeita, vammaisapuvälineitä, vaatteita ja maalia Pietarin köyhille.
Pakkasin koko päivän lahja- ja käyttötavaroita itään kuljetettavaksi.
LÄMPIMÄT KIITOKSET TÄMÄNPÄIVÄISILLE LAHJOITTAJILLE, ERIKOISESTI PETRILLE!
***
Maanantai 11.5.2009
Jokke lähti aamulla aikaisin keikalle ja toi Elisan luokseni hoitoon. Tullessaan hän toi varastolle autolastillisen vaatteita.
Esan pojat toivat varastolle autokuormallisen liinavaatteita.
Pakkasin tänään koko päivän lahjatavaroita itään vietäväksi, vaikka eilen vielä ajattelin, että tänään pakkaamisesta ei tule mitään. Vasemmassa kädessäni oli todella kova särky. Käteni alkoi oireilla viime viikolla. Lauantaina siinä oli jatkuva särky. Käsi turposi ja särky paheni. Söin voimakkaita särkylääkkeitä. Ne eivät särkyyn auttaneet. Sunnuntaina en pystynyt liikuttamaan vasemman käteni sormia ja kipu kädessä oli sietämätön. Varastolla oli paljon pakattavaa tavaraa. Tiesin myös, että joudun yksin vastaanottamaan maanantaina liinavaatekuorman, koska Jokke on keikalla. Olin enemmän kuin epätoivoinen.
Sunnuntaina Erja oli messussa ehtoollisavustajana, jossa hän toi esirukouksessa esiin kipeän käteni. Ehtoollisen jälkeen alttarilla papin sanat rukouksessa: Kiitos terveeksi tekevästä ehtoollisen lahjasta, saivat Erjan vakuuttuneeksi, että tuo lahja parantaa myös Upen käden. Erja toi ehtoollisen minulle kotiin. Ihmeekseni maanantaiaamuna käteni oli täysin terve! Turvotus oli kadonnut, sormeni liikkuivat, enkä tuntenut kipua kädessäni.
-Kun näin eilen kätesi, uskoin että tänään makaat lasaretissa, hämmästeli Jokke ihmeparantumistani.
Tämä oli ainakin neljäs kerta Idäntyön aikana, kun Jumala on parantanut vammautuneen raajani.
LÄMPIMÄT KIITOKSET TÄMÄNPÄIVÄISILLE LAHJOITTAJILLE, ERIKOISESTI NIINALLE JA ANNELLE!
***
Perjantai 8.5.2009
Jokke lähti aikaisin aamulla keikalle Helsinkiin ja toi tullessaan varastolle täyden autolastillisen lasten vammaisapuvälineitä.
Tapani tuli aamulla varastolle auttamaan minua ja pakkasimme koko päivän avustustarvikkeita itään vietäväksi.
Talvin lähettämä rekka-auto saapui varastolle. Pakkasimme siihen elintarvikkeita, uusia vaatteita, jalkineita, kalusteita ym. lahjatavaroita Eestin köyhille vietäväksi.
Illan viimeinen vieras varastolla oli Olga. Hän vei elintarvikkeita ja avustustavaroita Venäjän köyhille.
LÄMPIMÄT KIITOKSET TÄMÄNPÄIVÄISILLE LAHJOITTAJILLE, ERIKOISESTI JAANALLE JA KARILLE!
Illalla lähdin Erjan ja Roopen kanssa sienimetsään. Vaelsimme metsässä neljä tuntia ja saaliina oli reilu litra korvasieniä. Erja sai eilen Roopen kanssa sienestäessään reilussa tunnissa saman verran sieniä. Sieniäkään ei oteta, jos ei niitä anneta.
Toivotan kaikille päiväkirjani lukijoille rauhaisaa ja onnellista viikonloppua! Eläkää ihmisiksi ja muistakaa, että elämä on lyhyempi kuin luulettekaan. Ciao!
***
Torstai 7.5.2009
Jokke lähti aamulla keikalle Helsinkiin ja toi tullessaan varastolle autolastillisen vammaisapuvälineitä.
Päivän ensimmäinen vieras varastolla oli Andrey. Anatolin olisi pitänyt saapua varastolle samaana aikaan kuin Andreyn, mutta häntä ei kuulunut eikä näkynyt.
Seuraavaksi varastolle saapui Sulev. Hän vei autolastillisen elintarvikkeita, uusia vaatteia ym. lahja- ja käyttötavaroita Eestin köyhille.
Sulevin jälkeen varastolle saapui Kari. Hänkin vei autolastillisen elintarvikkeita, uusia jalkineita, vaatteita ym. lahja- ja käyttötavaroita Eestin köyhille.
Iltapäivällä Anatoli lopultakin saapui joukkueineen varastolle. He veivät uusia kalusteita, jalkineita, vaatteita ja lahja- ja käyttötavaroita Venäjän köyhille.
Aleksander ja Nikolai saapuivat pakettiautoineen varastolle. He veivät elintarvikkeita, vaatteia ja maalia Venäjän köyhille.
Illansuussa varastolle saapui rekka-auto, joka oli lastattu täyteen uusia lahja- ja käyttötavaroita.
LÄMPIMÄT KIITOKSET TÄMÄNPÄIVÄISILLE LAHJOITTAJILLE, ERIKOISESTI ANNALLE JA JAAKOLLE!
***
Keskiviikko 6.5.2009
Jokke toi Elisan aamulla päivähoitoon ja lähti keikalle pääkaupunkiseudulle. Hän vei mennessään nunna Marialle elintarvikkeita ja vammaisapuvälineitä Venäjälle toimitettavaksi. Tullessaan hän toi varastolle autolastillisen uusia jalkineita ja vaatteita ja kolme sähkökäyttöistä pyörätuolia.
Aamun ensimmäiset vieraata varastolla olivat Aleksander ja Marisa. He veivät autolastillisen uusia vaatteita ja jalkineita, lahja- ja käyttötavaroita sekä elintarvikkeita Karjalan köyhille.
Marina nouti varastolta elintarvikkeita ja maalia Eestin köyhille.
Pastori Hannu kävi varastolla tapaamassa minua.
Pakkasin avustustavaroita itään vietäväksi.
LÄMPIMÄT KIITOKSET TÄMÄNPÄIVÄISILLE LAHJOITTAJILLE, ERIKOISESTI NINALLE JA MAURILLE!
***
Tiistai 5.5.2009
Aamun ensimmäinen vieras varastolla oli täysperävaunullinen rekka, joka toi tullessaan käyttö- ja lahjatavaroita sekä elintarvikkeita.
Irina joukkueineen saapui tänään varastolle. Hän vei elintarvikkeita ja lahja- ja käyttötavaroita Venäjän köyhille.
Seuraavaksi varastolle saapui Simo. Hän vei uusia vaatteita, jalkineita, talous-, käyttö- ja lahjatavaroita Karjalan köyhille.
Myös Jyrki joukkueineen saapui kahden auton ja perävaunun kera varastolle. He veivät kaikenlaisia mahdollisia lahjatavaroita Ghanaan.
Illan viimeinen vieras varastolla oli Juhani. Hän vei elintarvikkeita, vaatteita, leluja ja askartelutarvikkeita Venäjän lapsille.
Pakkasin Joken ja Tapanin kanssa koko päivän avustustarvikkeita Venäjälle vietäväksi.
LÄMPIMÄT KIITOKSET TÄMÄNPÄIVÄISILLE LAHJOITTAJILLE, ERIKOISESTI MARKUKSELLE!
***
Maanantai 4.5.2009
Jokke toi aamulla Elisan päivähoitoon ja lähti keikalle Lounais-Suomeen. Palatessaan hän toi autolastillisen elintarvikkeita varastolle.
Andrey, Lare, Ilmari ja Hannu saapui samanaikaisesti varastolle. Andrey vei elintarvikkeita, vaatteita, käyttö- ja lahjatavaroita sekä maalia Pietarin köyhille.
Lare kumppaneineen vei elintarvikkeita, uusia vaatteita, jalkineita, lahja- ja käyttötavaroita Eestin köyhille.
LÄMPIMÄT KIITOKSET TÄMÄNPÄIVÄISILLE LAHJOITTAJILLE, ERIKOISESTI PETRILLE!
***
Sunnuntai 3.5.2009
Olin Joken kanssa koko päivän varastolla. Pakkasimme lahjoitustavaroita itään kuljetettavaksi.
Tapani tuli iltapäivällä mukaan pakkaustalkoisiin.
***
Lauantai 2.5.2009
Pakkasimme Joken kanssa varastolla tänään koko kuuman ja pitkän päivän avustustavaroita itään vietäväksi.
Äiti-Arsenia nouti varastolta avustustavaroita Venäjälle vietäväksi.
Yleensä olen jaksanut nauraa tai ainakin hymyillä työmme vastustajien vimmalle, joskin olen kunnioittanut sitä ahkeruutta ja toimeliaisuutta, millä he ovat yrittäneet työtämme vahingoittaa tai jopa saada sen loppumaan. Kuitenkin käy niin, että kun on tarpeeksi väsynyt, tuollaiset ilkeydet menevät joskus suojauksen läpi. Niillä on kaikesta huolimatta ainoastaan se vaikutus, että entistä lujemmin päätän olla jättämättä köyhiä.
Tänään hikisenä, räkäisenä ja väsyneenä muistelin tapaamistani hallitusneuvos Jouni Laihon ja nipottaja, ylitarkastaja Leija Niileksen kanssa. Leijan tapaisia räkyttäjiä olen harvoin tavannut. On ihme, etteivät hänen silmänsä ole kuin pandakarhun. Näiden ihmisten tapaamisten jälkeen en ihmettele, miksi tämä kansa herrojaan vihaa.
Istuessani känsäkouraisena kuluneissa vaatteissani, hyvin syöneen, hyvin palkatun ja moitteettomaan puvun takkiin ja hyvin prässättyihin housuihin pukeutunutta hallitusneuvos Jouni Laihoa, katsellessani hänen hyvin hoidettuja pullan pehmeitä käsiään ja kuunnellessani hänen esitelmäänsä siitä, minkälaatuiseen simputukseen minun on kohtuullista alistua, myönnän kristittynä kompuroineeni pahasti. Toiminnan kannalta olisin toiminut samalla tavoin kuin Pietari toimi Getsemanessa sivaltaessaan ylimmäisen papin palvelijalta korvan pois. Mielestäni teko olisi ollut vähintäänkin kohtuullista. Paikalla ei kuitenkaan olisi ollut ketään korjaamassa vahinkoa ja seuraamuksena siitä olisi minulle tullut vankeutta.
Onneksi Suomessa on kuitenkin ajatuksen vapaus ja jotenkin rajoitettu sananvapaus.
Kristittynä tiedän, että rukoillahan minun tulee Leijan ja Jounin puolesta. Rukoukseni taitavat kuitenkin jäädä energianpurkauksen pyytämisen tasolle, joten minun lienee viisaampaa jättää rukoukset näiden ihmisten puolesta sikseen. Ciao!
***
Torstai 30.4.2009
Aamun ensimmäinen vieras varastolla oli Pertti. Hän vei autolastillisen elintarvikkeita, uusia vaatteita ja jalkineita sekä erilaisia lahja- ja käyttötavaroita ja maaleja Karjalan köyhille. Seuraavaksi varastolle saapuivat Nadja, Elma-Lilja ja Slava. He veivät avustustavaroita Venäjän köyhille.
Talvi ja hänen tyttärensä olivat yön aikana lajitelleen yhdeksän kuormalavallista avustustarvikkeita itään vietäväksi.
Illansuussa varastolle saapui täysperävaunullinen rekka-auto. Se oli lastattu täyteen uusia vaatteita, jalkineita, talous-, käyttö- ja lahjatavaroita.
Seuraavan tällaisen täysperävaunullisen rekka-auton saamme varastolle tiistaina.
Tapani oli tänäänkin auttamassa meitä varastolla. Jokke ja Elisa pitävät huomenna vapaapäivän. Minulle huominen on toimistotyöpäivä. Lauantai ja sunnuntai vietän Joken kanssa varastolla työskennellen.
LÄMPIMÄT KIITOKSET TÄMÄNPÄIVÄISILLE LAHJOITTAJILLE, ERIKOISESTI JAAKOLLE!
Toivotan hyvää vappua ja onnellista ja aurinkoista viikonloppua kaikille päiväkirjani lukijoille, erikoisesti haluaisin muistaa pikkusieluista Leijaa ja hänen esimiestään Jounia. Leijalle sanoisin, että kaikki ei ole sitä, miltä näyttää. Voisin sanoa, että näyttäisi siltä, että Leija on vihoviimeinen raasku. Kuitenkin se voi olla yhtä harhaan johtava arvio kuin se, että minulla saattaisi olla suomenpystykorvan näköinen koira.
***
Keskiviikko 29.4.2009
Aamun ensimmäiset vieraat varastolla olivat Isä-Johan ja hänen vaimonsa Tatjana. He veivät autokuormallisen elintarvikkeita, uusia vaatteita ja jalkineita Pietarin köyhille.
Seuraavaksi varastolle saapui Isä-Nikolai. Hän vei autokuormallisen elintarvikkeita, vaatteita ja maaleja Venäjän köyhille.
Erkki saapui suuren pakettiauton kanssa varastolle. Auto lastattiin täpö täyteen elintarvikkeita, jotka Erkki vei Eestin köyhille.
Seuraavaksi varastolle saapui Talvi tyttärensä kanssa. Hän tuli auttamaan meitä avustustavaroiden pakkaamisessa.
Myös Raivo saapui autoineen varastolle. Hän vei autolastillisen elintarvikkeita ja vaatteita Eestin köyhille.
Illansuussa varastolle saapui kaksi täysperävaunullista rekka-autollista. Autot oli lastattu täpö täyteen uusia vaatteita, jalkineita, kodinkoneita, kalusteita ym. lahja- ja käyttötavaroita.
Tapani ja Kari saapuivat pakkaustalkoisiin.
Illan jo pimetessä saapui varastolle rekka-auto, joka vei mennessään Talvin ja hänen tyttärensä pakkaamia avustustavaroita Eestin köyhille.
Lähdimme Joken kanssa klo 22 aikoihin varastolta. Talvi ja hänen tyttärensä jäivät yöksi töihin varastolle pakkaamaan avustustarvikkeita kuljetuskuntoon. Meille on näet huomenna tulossa rekka-autollinen elintarvikkeita ja täysperävaunullinen rekka-auto samanlaista tavaraa, mitä tänään saimme.
LÄMPIMÄT KIITOKSET TÄMÄNPÄIVÄISILLE LAHJOITTAJILLE, ERIKOISESTI JAAKOLLE!
Riihimäkeläinen valokuvaaja Terho Pelkonen jatkaa sitkeästi häiriköintiään. Kehottaisin Terhoa tutkimaan, mitä Suomen laki sanoo kotirauhasta. Terholle neuvoksi: Kello 02.58 ei ole tekstiviestien lähettämisen, vaan nukkumisen aikaa. Jos et saa Terho unta, hanki unilääkkeitä. Häiriköintiinkin varmasti saat apua, kun käännyt ammattiauttajan puoleen. Ciao!
***
Tiistai 28.4.2009
Isä-Henrik ja Maria olivat aamulla odottamassa varastolla, kun sinne menin. He veivät autokuormallisen elintarvikkeita, uusia vaatteita, jalkineita, lahja- ja käyttötavaroita Valko-Venäjän köyhille. Isä-Henrik oli käynyt rajan toisella puolella ja vienyt eilisen autolastillisen Isä-Leonardin autoon, joka odotti autoineen rajan toisella puolella.
Seuraavaksi varastolle saapui Anton. Hän vei autolastillisen elintarvikkeita, hygieniatuotteita, uusia vaatteita ja jalkineita ja lahja- ja käyttötavaroita Eestin köyhille.
Päivän viimeinen vieras varastolla oli Ian. Hän vie autolastillisen elintarvikkeita Venäjän köyhille.
Jokke lähti aamulla aikaisin keikalle pääkaupunkiseudulle ja toi tullessaan hygieniatuotteita varastolle.
Lopun päivää pakkasimme Joken kanssa elintarvikkeita itään vietäväksi.
LÄMPIMÄT KIITOKSET TÄMÄNPÄIVÄISILLE LAHJOITTAJILLE, ERIKOISESTI TERHILLE!
***
Maanantai 27.4.2009
Aamun ensimmäiset vieraat varastolla olivat Isä-Henrik ja Maria. He veivät autolastillisen hygieniatuotteita ja lahja- ja käyttötavaroita Valko-Venäjän köyhille.
Lare ja Ilmari toivat varastolle vaatteita ja lasten sänkyjä.
Andreyn piti saapua tänään varastolle, mutta hän soitti ja ilmoitti, että hänelle oli tullut matkaan este.
Esan pojat toivat varastolle autolastillisen elintarvikkeita.
LÄMPIMÄT KIITOKSET TÄMÄNPÄIVÄISILLE LAHJOITTAJILLE, ERIKOISESTI REIJOLLE, RISTOLLE, ILMARILLE JA LARELLE!
Erehdyin luulemaan, että olisin jo vihdoin ja viimein saanut työrauhan riihimäkeläiseltä Riihimäen seurakunnan ja idäntyön aktiivilta, Terho Pelkoselta. Tätä työrauhaa olen jo kerran hakenut käräjäoikeuden kautta, tuloksetta, siitäkin huolimatta, vaikka Terho sai käräjäoikeudessa tuomion. Turha luulo. Tänään sain häneltä jälleen houreista sähköpostiviestiä ja samanlaista viestiä vieraskirjaani. Siellä en tuonkaltaisia houreellisia viestejä julkaise. En tiedä, onko Terhoa aktivoinut kevät, mikä on joillekin ihmisille hyvin vaikeata aikaa, vai olisiko niin, että hänen kanssaan idäntyössä toimivat ystävät olisivat jälleen kerran saaneet Terhon istumaan tuleen.
Näyttää olevan turha toivo, että saisin Terholta ja hänen hengenheimolaisiltaan työrauhan. Terho näyttää olevan eräänlainen ritari nolo, joka lähtee taisteluun kuviteltujen ystäviensä kuvitellun kunnian puolesta.
***
Perjantai 24.4.2009
Jokke toi Elisan aamulla päivähoitoon ja lähti keikalle Lounais-Suomeen. Palatessaan hän toi varastolle täyden autolastin elintarvikkeita.
Aleksander ja Isä-Pavel noutivat varastolta elintarvikkeita, lahja- ja käyttötavaroita sekä maaleja Viipurin köyhille.
Toivotan kaikille päiväkirjani lukijoille hyvää ja onnellista viikonloppua.
Huomasin Kotimaa-lehteä lukiessani, että Hannu-Poju Vapaavuori täyttää 3. toukokuuta 60 vuotta. Onnittelen Hannu-Pojua. Tuolla luonteella 60 vuotta on melkoinen saavutus. Uskoisin sen olevan myös hänen läheisilleen melkoinen kärsimys.
Toivoisin Hannu-Pojun toipuneen siinä määrin, että hän jo nyt jaksaisi pitää puhelimen kuuloketta korvallaan, eikä paiskoisi sitä kesken puhelun, kuten hän minun kanssani keskustellessaan teki. Suotavaa myös olisi, että hänen äänihuulensa olisivat vahvistuneet niin, ettei ääni vedä falsettiin tiukkojenkaan puhelujen aikana. Ciao!
***
Torstai 23.4.2009
Ensimmäisenä tänään varastollemme saapui Andrey. Hän vei elintarvikkeita, vaatteita ja maalia Pietarin köyhille.
Seuraavaksi varastolle saapui Meelis. Hän vei elintarvikkeita, lahja- ja käyttötavaroita, uusia jalkineita ja vaatteita, hygieniatuotteita ja maaleja Venäjän köyhille.
Pakkasimme Joken kanssa avustustavaroita itään vietäväksi.
***
Keskiviikko 22.4.2009
Olga ja Marina olivat aamun ensimmäiset vieraat varastolla. He veivät autolastillisen elintarvikkeita, maaleja, uusia jalkineita ja vaatteita Venäjän ja Eestin köyhille.
Seuraavaksi varastolle saapui Sulev. Hän vei autolastillisen elintarvikkeita, uusia vaatteita ja jalkineita sekä maaleja Eestin köyhille.
Illan viimeinen vieras varastollamme oli Pasi. Hänkin vei elintarvikkeita, uusia vaatteita, jalkineita ja maaleja Eestin ja Venäjän köyhille.
***
Tiistai 21.4.2009
Aamulla saimme rekka-autollisen uusia vaatteita, lahja- ja käyttötavaroita.
Iltapäivällä Kiitolinjan auto toi varastolle 36 kuormalavallista maalia.
Sähkökäyttöinen ajettava pinoamisvaunu oli enemmän kuin tarpeeseen. Se helpottaa työtämme todella paljon.
Pakkasimme iltaan asti tavaroita itään kuljetettavaksi.
Tapani oli hyvän tapansa mukaan auttamassa meitä varastolla.
Myös Kalle kävi tervehtimässä meitä.
LÄMPIMÄT KIITOKSET TÄMÄNPÄIVÄISILLE LAHJOITTAJILLE, ERIKOISESTI MARKUKSELLE, JUHALLE JA JUSSILLE!
***
Lauantai 18.4.2009
Tänään tein toimistotöitä.
***
Perjantai 17.4.2009
Jokke ja Elisa pitivät edelleen vapaata. Hoidin tänään juoksevia asioita.
Toivotan kaikille päiväkirjani lukijoille hyvää, onnellista ja rauhaisaa viikonloppua. Erikoisen hyvää viikonloppua toivotan kaikille työmme vihollisille. Te olette vastustuksellanne saaneet minut pysymään oikeassa kurssissa. Kiitos! Teidän myyräntyönne on saanut minut entistä päättäväisemmin tekemään työtä köyhien hyväksi. Köyhiä en jätä!
Kirjani käsikirjoituksen olen saanut valmiiksi. Lupaukseni mukaan muistan teitä, myyräntyöntekijät! Kerron kaiken niinkuin olen asiat kokenut.
Minulla on jokaisesta seurakunnasta asiakaskortti. Kun panimme saappaat vastakkain Riihimäen seurakunnan kanssa v.1997, niin sen jälkeen meitä tukeneista seurakunnista 144 seurakuntaa jätti tukematta työtämme 2-5 vuoden ajan. Olen varma, että sontaa oli kylvetty enemmän kuin näihin 144 seurakuntaan. Uskon kuitenkin, etteivät kaikki kirkkoherrat olleet yhtä alttiita syömään sitä potaskaa, mitä asessori, kirkkoherra, rovasti Kalervo Huttunen heille syötti. Kalervosta voi sanoa kaikkea muuta, mutta laiska hän ei ole, eivätkä hänen sormensa pysy paikoillaan, vaan ovat enemmän kuin levottomat. Ciao!
***
Torstai 16.4.2009
Jokke ja Elisa pitivät tänään vapaapäivän.
Raivo nouti varastolta autolastillisen elintarvikkeita, hygieniatuotteita ja vaatteita Eestin köyhille.
***
Keskiviikko 15.4.2009
Andrey oli aamun ensimmäinen vieras varastolla. Hän vei elintarvikkeita, hygieniatuotteita, vaatteita ja maalia Venäjän köyhille.
Aleksander tuli illansuuussa varastolle. Hän vei elintarvikkeita, hygieniatuotteita, vaatteita, jalkineita ja maaleja Venäjän ja Karjalan köyhille.
Margaritan piti tulla tänään noutamaan tavaraa varastolta. Hän ilmoitti kuitenkin, että hänen autonsa oli mennyt epäkuntoon eikä hän päässyt tänään tulemaan avustustavaroita noutamaan.
***
Tiistai 14.4.2009
Jokke ja Elisa pitivät tänään paremmin kuin hyvin ansaitun vapaapäivän.
Työskentelin tänään koko päivän tietokoneen ääressä.
Huomenna on tiedossa vilskettä varastolle.
***
Maanantai 13.4.2009
Eilen klo 16 aikoihin Slava soitti ja ilmoitti, että hän on lähdössä Isä-Aleksanderin kanssa Pietarista kohti Tervakoskea. Vähän ennen klo 22 he saapuivat kahdella autolla varastolle. Lastasimme autoihin elintarvikkeita, hygieniatuotteita ja vaatteita Venäjän köyhille.
Isä ja Slava pääsivät matkaamaan kohti Pietaria hieman ennen kello kahta aamuyöllä.
Tänään klo 14 aikaan he ilmoittivat saapuneensa onnellisesti perille Pietariin.
Äiti Arsenia ja Kolja saapuivat tänään puolenpäivän jälkeen varastolle. Koljan autoon lastattiin elintarvikkeita, vammaisapuvälineitä, hygieniatuotteita ja maaleja Keski-Venäjän köyhille vietäväksi.
Myös Esa saapui autoineen varastolle. Hänen autoonsa lastattiin elintarvikkeita Latvian köyhille vietäväksi.
Tässä pääsiäisen kuulumiset.
***
Perjantai 10.4.2009
Kari tuli aamulla kuorma-autoineen varastolle. Lastasimme autoon elintarvikkeita, vammaisapuvälineitä, hygieniatuotteita ja vaatteita Eestin köyhille vietäväksi.
Toivotan kaikille päiväkirjani lukijoille riemullista pääsiäistä. Kristus kuoli sovittaen meidän syntivelkamme, mutta Hän nousi kolmantena päivänä kuolleista. Voimme riemuiten sanoa: Kristus on noussut kuolleista!
***
Torstai 9.4.2009
Jokke ja Elisa viettivät hyvin ansaitsemaansa vapaapäivän.
Roopen kanssa vietin päivän toimistolla. Roope nukkui ja minä työskentelin.
***
Keskiviikko 8.4.2009
Irina ja Linda kävivät tänään joukkueensa kanssa varastolla. He veivät Venäjän köyhille autolastillisen elintarvikkeita, hygieniatuotteita ja vaatteita.
***
Tiistai 7.4.2009
Andrey nouti tänään varastolta autolastillisen elintarvikkeita, hygieniatuotteita, vammaisapuvälineitä, vaatteita ja maalia Pietarin köyhille.
***
Maanantai 6.4.2009
Jokke toi Elisan aamulla luokseni päivähoitoon ja lähti keikalle pääkaupunkiseudulle. Tullessaan hän toi varastolle täyden autokuorman vammaisapuvälineitä, uusia vaatteita ja jalkineita.
Lare toi tänään varastolle pyykinpesukoneen ja vei mennessään elintarvikkeita Eestin köyhille.
Esan pojat toivat varastolle kaksi suurta kuorma-autokuormaa hygieniatuotteita.
LÄMPIMÄT KIITOKSET TÄMÄNPÄIVÄISILLE LAHJOITTAJILLE, ERIKOISESTI ANNELLE, MERVILLE, RIIKALLE, TARULLE, OSKARILLE, MIKOLLE JA LARELLE!
***
Perjantai 3.4.2009
Aamun ensimmäinen vieras varastolla oli Lare. Hän kävi kanssani neuvottelemassa eestiläiseen lastenkotiin toimitettavista sängyistä. Saimme loput sängyt tuohon lastenkotiin Nada Hope-järjestön toiminnanjohtajan, Nytte Ekmannin, avustuksella. Suomen Idäntyö UP ry. osallistui myös noihin talkoisiin.
Seuraava vieraamme varastolla oli Timo. Hän vei autolastillisen elintarvikkeita Venäjän köyhille.
Esan pojat toivat varastolle autolastillisen elintarvikkeita.
Illan viimeinen vieras varastolla oli Patrik. Hän vei autolastillisen elintarvikkeita, hygieniatuotteita ja maaleja Eestin köyhille.
Kävimme illansuussa Joken kanssa kalassa ja saalistakin tuli. Saimme yhteensä 25 kalaa, Jokke sai hyvän aterian.
LÄMPIMÄT KIITOKSET TÄMÄNPÄIVÄISILLE LAHJOITTAJILLE, ERIKOISESTI PEKALLE JA JARKOLLE!
Viikonloppu on jälleen edessä. Toivotan kaikille päiväkirjani lukijoille hyvää, onnellista ja rauhaisaa viikonloppua. Eläkää ihmisiksi! Ciao!
***
Torstai 2.4.2009
Jokke oli tänään keikalla Lounais-Suomessa ja toi tullessaan varastolle autolastillisen elintarvikkeita.
Tommi nouti varastolta autolastillisen elintarvikkeita Venäjän köyhille.
Vietin tänään suurimman osan päivästäni tietokoneen ääressä kirjoitellen kirjani käsikirjoitusta.
LÄMPIMÄT KIITOKSET TÄMÄNPÄIVÄISILLE LAHJOITTAJILLE, ERIKOISESTI ANNELILLE JA OLLILLE!
***
Keskiviikko 1.4.2009
Olin tänään Joken kanssa koko päivän järven jäällä pilkkimässä, enkä kadu!
Sain saaliiksi 18 ahventa, yhden kiisken ja yhden särjen. Jokke pyydysti suuria kaloja ja sai kaksi ahventa ja yhden kiisken. Lohdutukseksi Jokke sai syödä ahvenet. Hyvältä kuulemma maistui.
***
Tiistai 31.3.2009
Aamun ensimmäiset vieraat varastolla olivat Lare ja Hannu. He toivat tullessaan varastolle autokuormallisen vaatteita ja veivät mennessään autolastillisen elintarvikkeita ja hygieniatuotteita Eestin köyhille.
Tapani toi varastolle autolastillisen vaatteita.
Illansuussa Esan pojat toivat varastolle autokuorman elintarvikkeita.
LÄMPIMÄT KIITOKSET TÄMÄNPÄIVÄISILLE LAHJOITTAJILLE, ERIKOISESTI PETRILLE, LARELLE JA TAPANILLE!
***
Maanantai 30.3.2009
Jokke korjaili varastolla vammaisapuvälineitä. Pakkasin elintarvikkeita Valko-Venäjälle kuljetettavaksi.
Kiitolinjan auto toi autokuormallisen maalia.
LÄMPIMÄT KIITOKSET TÄMÄNPÄIVÄISILLE LAHJOITTAJILLE, ERIKOISESTI JUHALLE JA JUSSILLE!
***
Lauantai 28.3.2009
Tein tänään toimistotöitä.
Iltapäivällä pyöräilin Roopen kanssa varastolle. Aleksei autoineen oli meitä jo siellä odottamassa. Hän vei autolastillisen elintarvikkeita ja maaleja Venäjän köyhille.
***
Perjantai 27.3.2009
Karkasin tänä aamuna Joken ja Elisan kanssa pilkille. Vietimme lähes neljä tuntia erämaan rauhassa. Saalistakin tuli. Sain yhden ahvenen ja Jokke sai kolme körmyniskaa.
Illansuussa jouduimme palaamaan varastolle. Kiitolinjan auto toi sinne autolastillisen elintarvikkeita.
LÄMPIMÄT KIITOKSET TÄMÄNPÄIVÄISILLE LAHJOITTAJILLE, ERIKOISESTI VILLELLE!
Viikonloppumme kuluu toimistotöitä tehden. Toivotan kaikille päiväkirjani lukijoille onnentäyteistä viikonloppua. Eläkää ihmisiksi. Ciao!
***
Torstai 26.3.2009
Jokke lähti aamulla keikalle Hämeeseen ja toi tullessaan autolastillisen vihkoja varastolle.
Päivän ensimmäinen vieras varastolla oli Sodderin kirkkoherra, Pekka Palosaari kolmen seurakuntansa rouvan kanssa. He veivät käyttö- ja lahjatavaroita Karjalaan.
Seuraavaksi varastolle saapuivat Nadja, Elma-Lilja ja Slava. He veivät elintarvikkeita, hygieniatuotteita ja työkaluja Venäjän köyhille.
Puolen päivän aikoihin varastolle saapui Valeri. Hän vei autolastillisen elintarvikkeita Bulgarian köyhille.
Olemme Joken kanssa huomenna menossa aamulla pilkkimään metsälammelle. Lähetin Joken katsomaan, että pääsemmekö lammelle metsätietä pitkin. Jokke jäi autonsa kanssa jumiin metsätielle. Hän oli myllännyt siellä tunnin, kun soitin hänelle. Älä tule tänne, saat sydänkohtauksen, sanoi Jokke. En uskonut, vaan lähdin apuun. Emme yhdessäkään saaneet autoa pois, vaan jouduimme hakemaan apuun paikallisen maanviljelijän traktoreineen. Hänen avullaan saimme auton lopulta pois metsästä. Tulipahan rymyttyä!
Saavuttuamme varastolle Anatoli ja Aleksei odottivat meitä jo siellä. He veivät autokuormallisen elintarvikkeita Viipurin köyhille.
Illan viimeisin vieras varastolla oli Aleksander. Hän vei autolastillisen elintarvikkeita, hygieniatuotteita ja vaatteita Venäjän köyhille.
LÄMPIMÄT KIITOKSET TÄMÄNPÄIVÄISILLE LAHJOITTAJILLE, ERIKOISESTI SAMILLE JA TIMOLLE!
***
Keskiviikko 25.3.2009
Esan pojat lähtivät aamulla keikalle ja toivat tullessaan varastolle autolastillisen elintarvikkeita. Mennessään he veivät autolastillisen elintarvikkeita ja vammaisapuvälineitä Eestin köyhille.
LÄMPIMÄT KIITOKSET TÄMÄNPÄIVÄISILLE LAHJOITTAJILLE, ERIKOISESTI RISTOLLE JA REIJOLLE!
***
Tiistai 24.3.2009
Jokke lähti aamulla keikalle Riihimäkeen ja toi tullessaan varastolle autokuormallisen vammaisapuvälineitä.
Esa nouti varastolta autokuorman elintarvikkeita ja vammaisapuvälineitä Eestiin.
Illan viimeiset vieraat varastolla olivat Isä-Sergei ja Daniel. He veivät Venäjälle autokuormallisen elintarvikkeita, hygieniatuotteita, vaatteita ja maaleja.
Vietin suurimman osan päivästä tietokoneen ääressä.
LÄMPIMÄT KIITOKSET TÄMÄNPÄIVÄISILLE LAHJOITTAJILLE, ERIKOISESTI SARILLE!
***
Maanantai 23.3.2009
Jokke lähti aamulla aikaisin keikalle ja toi tullessaan autolastillisen vammaisapuvälineitä varastolle.
Joan, Tatjana ja Ivan noutivat varastolta autolastillisen elintarvikkeita, lahja- ja käyttötavaroita.
Andreyn Pietarista piti tänään tulla varastolle. Eilen hänen tyttärensä soitti ja kertoi, että Andrey oli joutunut sairaalaan, joten hänen tulonsa peruuntui.
Olin tänään Joken kanssa pari tuntia pilkillä, ei nykäyksen nykäystä, kaloista puhumattakaan. Kuitenkin olimme tyytyväisiä kalattomaan retkeemme. Yritämme uusia sen mahdollisimman pian.
Vietin muuten koko päivän tietokoneen ääressä. Olen lopultakin alkanut kirjoittaa kirjaa, jota minulta on vuosikausia pyydetty. Edellisen kirjani julkistamisesta on kulunut 14 vuotta. Sen ja aikaisemmin julkaistun kirjani välillä oli myös 14 vuotta, joten lienee oikea aika kirjoittaa jälleen.
LÄMPIMÄT KIITOKSET TÄMÄNPÄIVÄISILLE LAHJOITTAJILLE, ERIKOISESTI RITVALLE!
***
Lauantai 21.9.2009
Tein tänään toimistotöitä.
Valdemar tuli eilen kello 20 aikoihin. Tapanin ja Joken avustamana saimme lastattua rekan täyteen hieman jälkeen klo 22.
Lastasimme rekkaan elintarvikkeita, hygieniatuotteita, lahja- ja käyttötavaroita, maaleja ja vaatteita. Rekan sisältö jyvitetään Latviaan, Ukrainaan, Valko-Venäjälle ja Moldoviaan.
***
Perjantai 20.9.2009
Aikaisin aamulla puhelin soi. Jouduin syöksymään varastolle ottaakseni vastaan lahjaksi saamamme pinoamisvaunun.
Seuraavaksi varastolle saapui Lare joukkueineen. Hän vei autolastillisen elintarvikkeita ja vammaisapuvälineitä Eestin köyhille.
Laren jälkeen varastolle saapui Kerttu. Hän vei autolastillisen elintarvikkeita Murmanskin vangeille ja lastenkotilapsille.
Jokke nouti asemalta Eeva-Kaijan. Hän tuli tutustumaan työhömme ja katsomaan, mitä olen saanut kootuksi Ghanaan Armonpäiväkotiin menevään konttiin. Eeva-Kaija oli miellyttävä tuttavuus. Hänen tyttärensä tekee hyvää työtä miehensä kanssa Ghanassa.
Seuraava vieraamme oli Raivo. Hän vei jälleen autokuormallisen elintarvikkeita Eestin köyhille.
Seuraava yllärimme oli pastori Yllari. Hän oli varastollamme ensimmäistä kertaa ja vei mennessään autolastillisen vammaisapuvälineitä ja maaleja Eestiin.
Illan viho viimeinen vieraamme tulee olemaan Valdemar. Hänen pitäisi saapua rekkoineen kello kahdenkymmenen aikoihin varastolle, jolloin rekan lastauksen tulisi alkaa. Tapani on hyvän tapansa mukaan lupautunut mukaan lastaukseen siitäkin huolimatta, että riihimäkeläiset hyvät ja pyhät, varsinkin Helena Jokinen, paheksuvat sitä, että Tapani käy meitä auttamassa. Helena on käskenyt Tapanin jättää meidät, mutta Tapani ei ole hänen kuuliainen opetuslapsensa niinkuin monet muut liisat ja liljat ovat.
LÄMPIMÄT KIITOKSET TÄMÄNPÄIVÄISILLE LAHJOITTAJILLE, ERIKOISESTI MARKULLE!
Viikonloppu on jälleen edessä. Toivotan hyvää viikonloppua kaikille päiväkirjani lukijoille, niin runsaslukuisille ystävilleni kuin myös runsaslukuisille vihollisilleni. Kaikille yhteiseksi tiedoksi, elämä on lyhyempi kuin uskottekaan, ennemmin tai myöhemmin jokainen meistä seisoo Isä Jumalan edessä ja tekee tiliä elämästään. Hirmuinen hetki se on itse kullekin, jos armo ei ole totta. Menemme jokainen helvettiin niin, että peräseinä tärisee, jos armo ei ole totta. Onneksi se on totta ja saamme turvautua siihen. Summa summarum, kaiken koheltamistemme kulminointipiste on armo. Mitään muuta ei elämästä käteen jää onneksi! Ciao!
***
Torstai 19.3.2009
Andrey ja Olga olivat päivän ensimmäiset vieraat varastolla. Jokke opasti Andreyn Riihimäelle, missä hänen uuteen pakettiautoonsa tehtiin vanerointi. Illansuussa auto oli valmis ja siihen voitiin lastata elintarvikkeita, hygieniatuotteita, vaatteita ja maalia Venäjän köyhille vietäväksi.
Esan miehet olivat keikalla Lounais-Suomessa. He toivat tullessaan autolastillisen elintarvikkeita varastolle. He veivät mennessään Gambiaan lähtevään kuljetuskonttiin hygieniatuotteita, liinavaatteita ja maaleja.
LÄMPIMÄT KIITOKSET TÄMÄNPÄIVÄISILLE LAHJOITTAJILLE, ERIKOISESTI ANNELILLE JA PETRILLE!
***
Keskiviikko 18.3.2009
Erkki oli päivän ensimmäinen vieras varastolla. Hän vei autolastillisen elintarvikkeita ja vaatteita Eestin köyhille.
Seuraavat vieraamme olivat Olga ja Marina. Hekin veivät elintarvikkeita ja hygieniatuotteita Eestin köyhille.
Puolenpäivän jälkeen varastolle saapui Raivo. Hän vei autolastillisen elintarvikkeita Eestin köyhille.
Kiitolinjan auto toi melkoisen lastin maaleja varastolle.
Illan viimeisin vieraamme oli Aleksander. Hän vei autolastillisen elintarvikkeita ja vaatteita Venäjän ja Karjalan köyhille.
LÄMPIMÄT KIITOKSET TÄMÄNPÄIVÄISILLE LAHJOITTAJILLE, ERIKOISESTI JUHALLE JA JUSSILLE!
***
Tiistai 17.3.2009
Jokke oli tänään kipeän selkänsä takia vuodepotilaana.
Ismo-patruuna lähetti tänään varastolle elintarvikkeita. Kävin ne vastaanottamassa.
Vietin lopun päivää tietokoneen ääressä.
LÄMPIMÄT KIITOKSET TÄMÄNPÄIVÄISILLE LAHJOITTAJILLE, ERIKOISESTI ISMO-PATRUUNALLE!
***
Maanantai 16.3.2009
Jokke korjaili tänään vammaisapuvälineitä varastolla.
Kävin siellä pakkaamassa elintarvikkeita itään kuljetettavaksi.
Lopun päivää vietin tietokoneen ääressä.
Isä-Sergei ja Daniel noutivat varastolta elintarvikkeita, hygienituotteita, vaatteita ja maalia Venäjän köyhille.
Kiitolinjan auto toi varastolle vuodevaatteita.
LÄMPIMÄT KIITOKSET TÄMÄNPÄIVÄISILLE LAHJOITTAJILLE, ERIKOISESTI MAILIKSELLE!
***
Perjantai 13.3.2009
Jokke piti tänään hyvin ansaitsemansa vapaapäivän.
Olin tänään koko päivän tietokoneen ääressä, työstä kävi.
Toivotan hyvää viikonloppua kaikille työmme ystäville ja työmme vihollisille, erikoisesti kaikille liisoille, jotka varastaneiden, valehtelevien ja petollisten sydänystäviensä sokaisemina ovat antautuneet levittämään iljettävän väärää ja valheellista tietoa työstämme. Olkootpa sitten lähetyssihteereitä tai muita liisoja.
Eläkää ihmisiksi. Elämä on lyhyempi kuin luulettekaan. Olette ennemmin kuin arvaattekaan tekemässä tiliä elämästänne Jumalalle, joka ei ole kuurosokea, vanhuudenhöperö tai seniili. Ciao!
***
Torstai 12.3.2009
Jokke lähti aamulla aikaisin keikalle pääkaupunkiseudulle. Hän vei mennessään elintarvikkeita Marialle Valko-Venäjälle toimitettavaksi ja pyörätuolin nunna Marialle Venäjälle toimitettavaksi. Tullessaan Jokke toi varastolle autokuormallisen uusia vaatteita ja urheiluvälineitä.
Eero tuli kameroineen varastolle. Hän on tekemässä puolen tunnin dokumenttiohjelmaa Kalle Augustsonista. Kalle on tunnetusti hiljainen omista tekemisistään ja Eero halusi kuulla minun mielipiteeni Kallesta. Ohjelma tulee aikanaan ulos kanava FST 5:n kautta.
Illan viimeinen vieras varastolla oli Siperian keisari Yrjö Niemi. Hän vei sukkia ja silmälaseja Siperian vangeille.
LÄMPIMÄT KIITOKSET TÄMÄNPÄIVÄISILLE LAHJOITTAJILLE, ERIKOISESTI NINALLE JA MARILLE!
***
Keskiviikko 11.3.2009
Jokke lähti aamulla aikaisin keikalle Lounais-Suomeen. Hän toi tullessaan varastolle autolastillisen elintarvikkeita.
Elisa oli luonani päivähoidossa Joken keikan ajan.
Päivän ensimmäiset ja ainoat vieraat varastolla olivat Aleksander ja Marisa. He veivät autolastillisen elintarvikkeita, hygieniatuotteita ja vaatteita Venäjän köyhille.
LÄMPIMÄT KIITOKSET TÄMÄNPÄIVÄISILLE LAHJOITTAJILLE, ERIKOISESTI PETRILLE!
***
Tiistai 10.3.2009
Päivän ensimmäinen vieras varastolla oli Dima. Hän vei autolastillisen elintarvikkeita Venäjän köyhille.
Seuraavaksi varastolle saapui Pentti. Hän vei autolastillisen elintarvikkeita, lahja- ja käyttötavaroita Eestin köyhille.
Viimeisin vieraamme varastolla oli Juhani. Hän vei autolastillisen elintarvikkeita Eestin köyhille.
Jokke korjaili vammaisapuvälineitä varastolla. Elisa ja Roope hoitivat tavanomaisen ärhäkkäästi vahdin hommia.
***
Maanantai 9.3.2009
Veimme Joken kanssa aamulla pakettiauton huoltoon.
Kävimme Etelä-Suomessa katsomassa meille lahjaksi tarjottua sähkökäyttöistä pinoamisvaunua. Emme olleet uskoa silmiämme. Se on luksusta! Kylläpä oli varastolle tullessa kiitollinen mieli Jumalaa ja kilttä lahjoittajaa kohti.
Pinoamisvaunu saa osakseen täydellisen huollon. Sen jälkeen se kuljetetaan meille varastolle. Palvelu on ylitsevuotavaa! Emme ole osanneet edes uneksia tuollaisesta pinoamisvaunusta.
Iltapäivällä pakkasimme lahjatavaroita itään vietäväksi.
***
Perjantai 6.3.2009
Tänään on jälleen edessä rankka työpäivä. Varastolle on tulossa rekka-autollinen avustustarvikkeita, jotka joudumme pakkaamaan Tapanin ja Joken kanssa. Tapanin apu on enemmän kuin tarpeen, koska olemme olleet Joken kanssa pari viikkoa selkävaivaisia. Kävellä köpöttelemme kuin kipeäjalkaiset kanat.
Olen luvannut avoimuutta päiväkirjassani, myös sen, että paljastan jokaisen jyrsijän, joka yrittää työtämme vahingoittaa. Tämän lupauksen annoin Vanamolle hänen kuolinvuoteellaan ja sen myös aion pitää.
Siispä: Lähetyssihteeri Liisa Pihkala, väitteesi, että autamme Venäjän rikasta Ortodoksikirkkoa, on iljettävän halpamainen, valheellinen ja köyhienauttamistyötämme vahingoittava. Tällä väitteelläsi nyit sitä leipäpalaa nälkään kuolevien suusta, jota me yritämme heille antaa.
Toivoisin, että julkisesti peruisit tämän mielettömän väitteesi! Tiedoksesi ilmoitan, että Ortodoksikirkon ja sen alaisten luostareiden kautta autamme Venäjän köyhiä.
Romaniassa ja Moldoviassa olemme vuosikausia auttaneet kirjaimellisesti nälkäkuoleman partaalla olevia ihmisiä!
Perustelit absurdia väitettäsi sillä, että olet Venäjällä käydessäsi nähnyt Ortodoksikirkossa kullalla kimaltelevia kupoleja. Samanlaisia kupoleja näet myös Intiassa ja Kauko-Idän maissa. Nuo kullatut kupolit eivät poista köyhien puutetta sen enempää kuin miljoonaoptiot suomalaisten köyhien hätää.
Hieman jälkeen puolen päivän täysperävaunullinen rekka-auto ajoi varaston pihaan tuoden tullessaan uusia kalusteita, uusia vaatteita ja jalkineita sekä lahja- ja käyttötavaroita. Kuorman purkamisen jälkeen pääsin pakkaamaan noita avustustavaroita Tapanin ja Joken avustamana itään kuljetettavaksi.
LÄMPIMÄT KIITOKSET TÄMÄNPÄIVÄISILLE LAHJOITTAJILLE, ERIKOISESTI JAAKOLLE!
Toivotan hyvää viikonloppua kaikille päiväkirjani lukijoille. Eläkää ihmisiksi. Työmme vastustajille yksi ilmainen neuvo: pysykää totuudessa, sillä se on tekevä teidät vapaiksi. Ciao!
***
Torstai 5.3.2009
Valdemar saapui aamulla rekkoineen varaston pihalle. Lastasimme auton täyteen elintarvikkeita, uusia vaatteita ja jalkineita, kalusteita, talous-, käyttö- ja lahjatavaroita. Auto tuli lastattua täpö täyteen viimeistäkin neliösenttimetriä myöden. Terveisiä ei lähetetty Moldoviaan, Ukrainaan tai Valko-Venäjälle. Kaikki rekan tila oli täynnä apua köyhille. Tapani oli hyvän tapansa mukaan lastaustalkoissa.
Esan pojat olivat retkellä Lounais-Suomessa ja toivat tullessaan autolastillisen hygieniatuotteita varastolle.
Eestiläinen Raivo oli ilmoittanut tulevansa varastolle, nytkään ei käynyt niinkuin haaveiltiin, Raivolle tuli este. Minun osakseni jäi raivoaminen.
LÄMPIMÄT KIITOKSET TÄMÄNPÄIVÄISILLE LAHJOITTAJILLE, ERIKOISESTI ELINALLE!
***
Keskiviikko 4.3.2009
Aleksei oli päivän ensimmäinen vieras varastolla. Hän vei käyttö- ja lahjatavaroita Venäjän köyhille.
Jokke korjaili vammaisapuvälineitä varastolla.
Järjestelin varastoa kuntoon huomista varten. Huomenna varastolle on tulossa autolastillinen hygieniatuotteita.
Esan pojat olivat lähteneet autoineen keikalle aamulla aikaisin kohti pääkaupunkiseutua. Tullessaan he toivat varastolle autolastillisen elintarvikkeita ja työkäsineitä.
LÄMPIMÄT KIITOKSET TÄMÄNPÄIVÄISILLE LAHJOITTAJILLE, ERIKOISESTI VILLELLE JA TOMILLE!
***
Tiistai 3.3.2009
Esa lähti aamulla aikaisin keikalle Lounais-Suomeen. Hän palasi varastolle iltapäivällä ja toi tullessaan autolastillisen elintarvikkeita ja vei mennessään hygieniatuotteita Gambiaan toimitettavaksi ja vammaisapuvälineitä Eestiin.
Päivän ensimmäinen vieras varastolla oli Pertti. Hän vei autolastillisen vammaisapuvälineitä, hygieniatuotteita ja liinavaatteita Valko-Venäjän köyhille.
Seuraava vieraamme varastolla oli Timo. Hän vei autokuormallisen elintarvikkeita Venäjän köyhille.
Illansuussa saapui varastolle Pasin lähettämä autokuormallinen vammaisapuvälineitä.
Illan viimeinen vieras varastollamme oli Pasi. Hän vei elintarvikkeita Venäjän köyhille.
LÄMPIMÄT KIITOKSET TÄMÄNPÄIVÄISILLE LAHJOITTAJILLE, ERIKOISESTI ANNELILLE JA PETRILLE!
***
Maanantai 2.3.2009
Tomppa tuli aamulla varastolle. Hän korjasi trukkimme rikkonaisen lasinpyyhkimen. Se oli enemmän kuin hyvä. Sateisella säällä lastaaminen ilman toimivaa lasinpyyhintä on enemmän kuin tuskaa.
Esa kävi varastolla. Hän nouti vaihtolavoja huomista keikkaa varten.
Pakkasimme Joken kanssa avustustavaroita itään vietäväksi.
LÄMPIMÄT KIITOKSET TOMPALLE!
***
Perjantai 27.2.2009
Timo ja Vladimir olivat aamun ensimmäiset ja tämän päivän ainoat vieraat varastolla. He veivät elintarvikkeita, uusia vaatteita, uusia kalusteita, lahja- ja käyttötavaroita Venäjän köyhille.
Pakkasimme Joken kanssa koko päivän elintarvikkeita itään vietäväksi.
Olen kulkenut tämän päivän kuin kipeäjalkainen kana. Oikean jalkani jalkapohja on enemmän kuin kipeä. Selkärankani tosin saatiin eilen murjottua toimivammaksi. Jalassani lienee joku tulehdus.
No, tähän täytyy todeta, että se on oikein koirille, että luut on kovia.
Toivotan kaikille päiväkirjani lukijoille onnellista ja levontäyteistä viikonloppua. Erjalla ja minulla on edessä harvinaista herkkua. Aiomme viettää viikonloppumme Sipoossa hyvien ystäviemme, Tuijan ja Matin luona.
Eläkää ihmisiksi! Ciao!
***
Torstai 26.2.2009
Esa lähti aamulla aikaisin keikalle pääkaupunkiseudulle. Hän toi tullessaan varastolle autolastillisen liinavaatteita ja elintarvikkeita.
Anatoli nouti varastolta autolastillisen elintarvikkeita, lahja- ja käyttötavaroita Viipurin köyhille.
Esa vei mennessään autolastillisen vammaisapuvälineitä Eestiin ja elintarvikkeita Ghanaan.
Kinkeripiirimme laajenee.
Pakkasimme Joken kanssa itään kuljetettavaksi.
LÄMPIMÄT KIITOKSET TÄMÄNPÄIVÄISILLE LAHJOITTAJILLE, ERIKOISESTI RISTOLLE, REIJOLLE JA ESALLE!
Esa oli muuten valittu Eestissä vuoden tekijäksi! Hän otti vastaan kunnianosoituksen Eestin entisen presidenttiparin ja nykyisen presidentin puolison läsnä ollessa. Paikalla oli myös liuta muitakin vaikutusvaltaisia satraappeja. Ei ole ihan turha mies tämä hyvä yhteistyökumppanimme, Esa. Hän on pannut itsensä likoon köyhien puolesta. Hyvä Esa!
Kävin tänään kiropraktikon murjottavana ja vikaa, vikaa löytyy vaikka muillekin jaettavaksi. Ciao!
***
Keskiviikko 25.2.2009
Aleksander ja Marisa noutivat tänään varastolta autolastillisen uusia vaatteita, jalkineita, kodinkalusteita, keittö-, käyttö- ja lahjatavaroita sekä elintarvikkeita Venäjän köyhille.
***
Tiistai 24.2.2009
Jokke kävi aamulla keikalla Tervakoskella ja toi varastolle tullessaan melkoisen kuorman avustustarvikkeita.
Kiitolinjan auto toi tänään varastolle kaksi täyttä rekka-autollista avustustarvikkeita. Kaikki upo uutta tavaraa.
Kaija-Liisa ja Pertti kävivät tutustumassa työhömme.
Tapani oli tänään koko päivän talkoissa varastolla. Pakkasimme aamusta iltamyöhään avustustavaroita Itään toimitettavaksi.
Selkäni on oireillut muutaman päivän. Viime yönä se äityi niin kipeäksi, että jopa sisään hengittäminen sattui. Jouduin yön aikana ottamaan erittäin vahvoja särkylääkkeitä. Aamulla jouduin dumppaamaan itseeni särkylääkkeitä.
Soitin kiropraktikolle. Kerroin hänelle selkäkivustani ja siitä, että oikea jalkani jalkaterä ja jalkapohja ovat tunnottomia. Hän sanoi, että haisee tänne asti välilevyn pullistumalta. Hän jatkoi vielä että, jos haluan itseni leikkauspöydälle, minun kannattaa mennä varastolle töihin. Sain häneltä ajan torstai-illaksi. Noudatin kehotusta ja päätin mennä varastolle töihin.
Työhaalarin päälle pukeminen oli yhtä tuskaa. Mietin kuitenkin, että monella ihmisellä on paljon pahempia kipuja kuin minulla. Tosin luulen, että aika moni ihminen olisi minun asemassani jättänyt töihin menon väliin. Olin kalpea kuin haamu ja hiki valui. No, eipähän ainakaan ollut kylmä.
Iltapäivällä selkäsärkyni yllättäen katosi. Myöhemmin sain kuulla, että Erja oli joidenkin ystäviensä kanssa rukoillut selkäni puolesta. Sattumaako? Tuskinpa! Meillä on rukouksia kuuleva Jumala!
LÄMPIMÄT KIITOKSET TÄMÄNPÄIVÄISILLE LAHJOITTAJILLE, ERIKOISESTI MARKUKSELLE, MIKALLE JA PASILLE!
***
Maanantai 23.2.2009
Andrey oli aamun ensimmäinen vieras varastolla. Hän vei autolastillisen elintarvikkeita ja vaatteita Pietarin köyhille.
Isä-Sergei ja Daniel saapuivat myöhään iltapäivällä varastolle. He veivät autolastillisen elintarvikkeita, hygieniatuotteita, maalia ja vaatteita Venäjän köyhille.
Selkäni on bragannut taas pitkän jälkeen. Kipu on sietämätön. Toivon pääseväni huomenna kiropraktikolle. Jos en pääse, leikki on melkoinen. Huomenna nimittäin varastolle on tulossa kaksi rekallista avustustarvikkeita.
Tänäänkin olin päivän varastolla selkäkivustani huolimatta.
Ken vaivojansa vaikertaa, on vaivojensa vanki, sanoi talonpoikaisjohtaja Ilkka nuijasodan aikoihin. Sama viisaus on totta tänäänkin kuin myös Ilkan lausuma: Parempi koiran elämää on kuolla hirsipuussa. En ole halunnut koskaan elää koiran elämää, vaan itsenäisen, vapaan ja joidenkin mielestä itsepäisen miehen elämää. Ciao!
***
Lauantai 21.2.2009
Tein tänään toimistotöitä.
***
Perjantai 20.2.2009
Jokke lähti aamulla aikaisin keikalle Helsinkiin ja toi tullessaan sieltä varastolle autolastillisen vammaisapuvälineitä.
Päivän ensimmäinen vieras varastolla oli Raivo. Hän vei autolastillisen elintarvikkeita, uusia vaatteita, jalkineita ja lahjatavaroita Eestin köyhille.
Kustantajani myyntijohtaja Harri kävi varastolla tapaamassa minua. Harri teki kahden vuoden harharetken autokauppiaana, nyt tuhlaajapoika on palannut kotiin harharetkiltään ja on siellä, missä hänen pitääkin olla, kristillisen kustannusosakeyhtiön myyntijohtajana. Meillä oli antoisa keskusteluhetki Harrin kanssa. Olemme syntyneet samasta Hengestä, eikäkummankaan tarvitse toiselle rautalangasta mitään vääntää.
Tein tänään myös toimistotöitä.
LÄMPIMÄT KIITOKSET TÄMÄNPÄIVÄISILLE LAHJOITTAJILLE, ERIKOISESTI IRMALLE JA EINOLLE!
Toivotan kaikille päiväkirjani lukijoille hyvää, rauhaisaa, onnellista ja levontäyteistä viikonloppua! Eläkää ihmisiksi! Erjan kanssa vietämme viikonloppumme toimistotöitä tehden. Onneksi Roope osaa relata. Ciao!
***
Torstai 19.2.2009
Jokke lähti aamulla keikalle pääkaupunkiseudulle ja toi tullessaan varastolle täyden autolastillisen vammaisapuvälineitä ja hygieniatuotteita.
Päivän ensimmäinen vieras varastolla oli Andrei. Hän vei autolastillisen elintarvikkeita ja vaatteita Venäjän köyhille.
Seuraavaksi varastolle saapuivat Tatjana, Joan ja Ivan. He veivät elintarvikkeita, vaatteita, jalkineita, käyttö- ja lahjatavaroita Venäjän köyhille.
LÄMPIMÄT KIITOKSET TÄMÄNPÄIVÄISILLE LAHJOITTAJILLE, ERIKOISESTI IRMALLE JA RAINERILLE!
Tein tänään toimistotöitä ja olin yhteydessä eduskuntaan. Kolmannesta sektorista ja vapaaehtoistyöntekijöistä ja meidän tarpeellisuudestamme päättäjät puhuvat kieli känsillä ja virkamiehet ovat kimpussamme kuin susi hirven kurkussa. Tätä yhtälöä on vaikea selvittää.
Aikoinaan sain seuraavanlaisen kirjeen silloisen presidentin, nykyisen rauhan nobelistin, vaimolta: Mäntyniemi 8.6.1998 Upe Poutiainen Erätie 8 12400 Tervakoski, Arvoisa vapaaehtoistyöntekijä Upe Poutiainen, Lämmin kiitos kirjastanne Parempi tie sekä kirjeestänne, jossa kerrotte Suomen Idäntyö UP:n edellytyksistä. Olette saanut varsin paljon aikaan Riihimäellä ja kirkon piirissä. Toimintanne osoittaa, että yksi ihminen todellakin voi vaikuttaa asioihin. Tarvitaan tahtoa, rohkeutta ja uskallusta toimia oman vakaumuksen mukaan. Kaikkea kolmea Teillä tuntuu olevan vaikka muille jakaa. Kaltaisianne aktiivisia yksilöitä tarvitaan kansalaisyhteiskunnassa. Uskon, että aikaa myöten myös viranomaisten asenne muuttuu. Toivotan teille jaksamista tärkeässä vapaaehtoistyössänne! Eeva Ahtisaari
Räkyttävä ylitarkastaja Leija Niiles on osoittanut hallitusneuvos Jouni Laihon myötävaikutuksella, että viranomaisten asenne on muuttunut entisestään ikävämmäksi. Tuskinpa rouva Ahtisaari tätä toivoi. Ilmoitan kuitenkin kaikille päiväkirjani lukijoille, että näiden kahden byrokraatin potkittavaksi, pompoteltavaksi ja simputeltavaksi en tule alistumaan koskaan. Kaikkein viimeiseksi alistuisin räkättävän ylitarkasta Leija Niileksen hallintoalamaiseksi. Herra minua siitä varjelkoon! Takaan ja alleviivaan, että Leija Niiles tekee useita kirjallisia selontekoja käytöksestään tahtoi tai ei. Ciao!
***
Keskiviikko 18.2.2009
Päivän ensimmäiset vieraat varastolla olivat Sodderin seurakunnan kirkkoherrat Pekka Palosaari ja Fedja. He veivät avustustarvikkeita Karjalan köyhille.
Jokke kävi keikalla Riihimäellä ja toi tullessaan varastolle sisustustarvikkeita.
Slava ja Nadja noutivat varastolta elintarvikkeita Venäjän köyhille.
Soitin tänään hallitusneuvos Jouni Laiholle ja pyysin häntä tekemään minulle sen palveluksen, että ylitarkastaja Leija Niiles saisi tietoonsa sen ikävän tosiasian, että tsaari on kuollut. Tapahtumasta on rapiat 90 vuotta, mutta Leija Niiles on siitä autuaan tietämätön!
Olen tänään soitellut eduskuntaan, että sieltä käsin ojennettaisiin oikealle tielle hallitusneuvos Jouni Laiho ja ylitarkastaja Leija Niiles. Olen saanut tänään eduskunnasta viestejä, että näin on tehty. Hyvä! Tämä kaksikko on pyytänyt haipakka-nimistä ainetta ja sitä he saavat.
Olen yrittänyt tässä hässäkässä tehdä myös toimistotöitä. Ikävin asia näiden byrokraattien kohdalla on se, että he syövät sitä aikaa, jonka haluaisin käyttää köyhien auttamiseen. Tahdon kuitenkin tehdä heille tiettäväksi, että en ole kenenkään simputettavissa!
LÄMPIMÄT KIITOKSET TÄMÄNPÄIVÄISILLE LAHJOITTAJILLE, ERIKOISESTI PEKALLE!
***
Tiistai 17.2.2009
Siperian keisari Yrjö Niemi soitti minulle tänään Siperiasta ja kertoi vankilakierroksensa alkaneen hyvin.
Jokke vietti Elisan kanssa hyvin ansaitsemaansa vapaapäivää.
Tein toimistotöitä. Työntekoni tosin keskeytti ylitarkastaja Leija Niiles, joka räkötti minulle kuin pahainen torimuija. Anteeksi vaan, kaikki torimuijat, jotka ovat taatusti paljon fiksumia kuin tämä ylitarkastaja Leija Niiles. Hän luuli leijailevansa paljon minun yläpuolellani olemattoman valtansa lumoissa.
Kävin tapaamassa hallitusneuvos Jouni Laihoa, ylitarkastaja Henna Salmea, joka sivumennen sanoen oli erittäin ystävällinen ja selvästikin eksynyt itseään huonompaan seuraan. Tapasin myös vallanhuumassaan leijailevan Leija Niileksen. Tämä kolmikko yritti tehdä minusta tosi huonolla menestyksellä nöyrän hallintoalamaisen. Ainakin Leijan lupaan ampua alas leijumasta sanan säilällä.
Olen sitä mieltä, että virkamies on kansaa varten ja kansan palvelija, eikä kansa ole virkamiehen oikkuja varten.
Soitin käyntini jälkeen hallitusneuvos Jouni Laiholle ja lupasin ottaa yhteyttä sisäasiainministeriin ja mediaan. Sen tein, mitä lupasin. Perästä kuuluu, sano torventekijä. Ciao!
***
Maanantai 16.2.2009
Esa lähti aikaisin aamulla keikalle Lounais-Suomeen. Hän toi tullessaan varastolle autokuormallisen elintarvikkeita.
Erkki ja Andrei saapuivat puolen päivän aikoihin varastolle. Erkki vei autolastillisen elintarvikkeita, uusia vaatteita, jalkineita, käyttö- ja lahjatavaroita Eestin köyhille. Andrei vei lahjatavaroita venäläiseen orpolastenkotiin.
Iltapäivällä Olga saapui varastolle. Hän vei lahja- ja käyttötavaroita Venäjän köyhille.
LÄMPIMÄT KIITOKSET TÄMÄNPÄIVÄISILLE LAHJOITTAJILLE, ERIKOISESTI PETRILLE!
***
Sunnuntai 15.2.2009
Teimme Erjan kanssa tänään toimistotöitä.
Timo ja Sirpa kävivät tänään hakemassa varastolta avustustavaroita Venäjän köyhille.
Illansuussa lähdin Erjan ja Roopen kanssa ajamaan kohti Padasjokea. Puhuimme siellä seurakunnan lähetysillassa. Tosin Roopella ei ollut puheenvuoroa. Se joutui odottelemaan autossa, että lopettaisimme höpöttämisen.
Tilaisuuden veti kirkkoherra Tapio Mattila. Yleisö oli aktiivista ja innolla mukana. Padasjoen seurakuntalaisista jäi miellyttävä muisto.
***
Lauantai 14.2.2009
Teimme Erjan kanssa tänään koko päivän toimistotöitä.
Talvi kävi kääntymässä Eestissä. Hän saapui tänään varastollemme ja vei menessään uusia vaatteita, jalkineita, kalusteita ja käyttö- ja lahjatavaroita Eestin köyhille.
Jokke oli tänään vastuussa varastosta ja hoiti Talvin kanssa lastauksen.
Ahkera vieraskirjavierailijamme, entinen lautamies, joka on vieraillut vieraskirjassamme useilla eri nimimerkeillä, on pienen hiljaiselon jälkeen herännyt jälleen eloon. Nyt hän on nimittänyt itsensä uuteen virkaan; kielipoliisiksi esiintyen tällä nimimerkillä paikallislehden palstoilla.
Tavoilleen uskollisena hän yrittää ampua minua puskasta nimimerkkinsä suojassa, mutta osuukin harhalaukauksella omaan koipeensa. Onnittelen kuitenkin häntä hengentuotteestaan, jossa hän on löytänyt madonluvut itselleen ja hengenheimolaisilleen osuvien Raamatunkohtien kera.
Kuningasajatuksena on uskovan kielenkäyttö! Hyvä!
Entinen lautamies on vaihtanut penkkiään kiivaaseen tahtiin. Ensin hän oli lautamies, seuraavaksi omasta tahdostaan syytettyjen penkillä ja tuomittuna kielenkäyttönsä vuoksi. Nyt hän on nimittänyt itsensä kielipoliisiksi. Syyttäjän ominaisuudessa hän on esiintynyt useammalla vuosikymmenellä. Mitä hän keksinee seuraavaksi?
Tämä ritari nolo on lähtenyt useamman kerran taisteluun minua vastaan puolustaakseen valehtelevaa kirkkoherraansa ja valehtelevia ja varastavia, petollisia uskonystäviään ja hengenheimolaisiaan. Aina tämä taistelu on päättynyt yhtä nolosti kuten nytkin. Hän on aina saanut sen, mitä on tilannutkin! Odotan uutta tilausta. Ciao!
***
Perjantai 13.2.2009
Talvi saapui tänään neljän avustajansa kanssa Eestistä auttamaan meitä tavaroiden pakkaamisessa Itään toimitettavaksi.
Ivan saapui varastolle. Hän vei vammaisapuvälineitä ja hygieniatuotteita Venäjän ja Eestin köyhille.
Iltapäivällä varastolle saapui täysperävaunullinen rekka, joka toi tullessaan samanlaisen kuorman kuin eilinen rekka-auto.
Talvin ryhmän ja Tapanin avustamana saimme Joken kanssa pakattua nuo kaksi täysperävaunullista rekallista itäisille maille toimitettavaksi.
Ilman näiden ystävien apua olisimme Joken kanssa pakanneet ja lajitelleet noita tavaroita pitkälti ensi viikkoon asti.
On suuri kiitosaihe, että Tapanin ja Talvin tapaisia ystäviä on olemassa.
Olen valitettavan paljon nähnyt tämän työn aikana juudas-ystävyyttä. Aina se tekee kipeää, kun näitä juudaksia läheltään löytää.
Samuli Paulaharju sanoi aikoinaan, että Kainuusta löytyy kateellinen ja vähälahjainen kansa. Kyllä näitä ihmisiä on varissut pitkin Suomea ja varsinkin tänne Hämeeseen. Luultavasti heitä ei enää Kainuusta löydy.
LÄMPIMÄT KIITOKSET TÄMÄNPÄIVÄISILLE LAHJOITTAJILLE, ERIKOISESTI JAAKOLLE!
Talvi on tulossa huomenna noutamaan lisää avustustavaroita Eestin köyhille.
Toivotan kaikille päiväkirjani lukijoille hyvää, onnellista, rauhaisaa ja levon täyteistä viikonloppua. Haluan toivottaa mielenrauhaa kaikille kateellisille, kaunaisille ja heikkoitsetuntoisille työmme vastustajille. Levätkää rauhassa ja ymmärtäkää, jos siihen pystytte, että vähintään neljänkymmenen vuoden päästä aika on korjannut tämän häirikön! Ciao!
***
Torstai 12.2.2009
Seppo nouti tänään varastolta elintarvikkeita ja hygieniatuotteita Venäjän ja Eestin köyhille.
Illan jo pimettyä varaston pihalle saapui täysperävaunullinen rekka-auto. Se toi tullessaan uusia kalusteita, työkaluja, keittiötarvikkeita, vaatteita, jalkineita, kodin tekstiilejä, sekä lahja- ja käyttötavaroita,
Ompahan taas mistä köyhille jakaa ja reipasta reippailua ennenkuin tuo kaikki hyvä on pakattu itään kuljetettavaksi.
LÄMPIMÄT KIITOKSET TÄMÄNPÄIVÄISILLE LAHJOITTAJILLE, ERIKOISESTI JAAKOLLE!
***
Keskiviikko 11.2.2009
Jokke oli aamulla keikalla Helsingissä. Iltapäivällä kävimme yhdessä keikalla Etelä-Hämeessä. Toimme tullessamme varastolle autolastillisen sisustustarvikkeita.
LÄMPIMÄT KIITOKSET TÄMÄNPÄIVÄISILLE LAHJOITTAJILLE, ERIKOISESTI PEKALLE!
***
Tiistai 10.2.2009
Vietimme tänään Joken, Elisan ja Roopen kanssa mielestämme hyvin ansaitsemamme vapaapäivän.
Muista päivän tapahtumista joku voisi sanoa, että elon laineet korkeina käy. Totean, että pientä tuulen virettä on ollut vesilasissa, tai mitätöntä suolikaasua on päästetty ulos vanhoista nahkahousuista! Hyvät ja pyhät ovat yrittäneet jälleen kerran opettaa minulle, mistä voi puhua ja mistä ei, mikä on hengellistä ja mikä ei. He ovat myös jalomielisesti ilmoittaneet antavansa minulle anteeksi omat töppäyksensä ja ihan ikioman pyhän työmme parjauskampanjan. Kiitos ny kauhjast, ko noi armollissi olet tämmöst syntisäkki kohtaha, joka o miälestäs vaa yrittäny autta köyhi ihmissi ja hyvie ja pyhie miälest iha kelvottomast ja epäpuhtast! Ciao!
***
Maanantai 9.2.2009
Soitin tänään aikaisemmin mainitulle lähetyssihteerille. Hän kieltäytyi keskustelemasta koko asiasta. Aikani häntä suostuteltuani keskustelu asiasta syntyi. Perustelunaan väittämälleen hän sanoi käyneensä Venäjällä ja nähneensä siellä kullan kimallusta!? Intiasta ja monesta muusta maasta löytyy myöskin kullattuja kupoleita ja monenlaista kullanhohdetta sekä ääretöntä köyhyyttä. Samoin ovat asiat Venäjällä. Ortodoksi-isät ja nunnat auttavat luostareidensa kautta paikallisia köyhiä, sairaita, orpoja, vammaisia ja vanhuksia. Esimerkiksi Isä-Aleksanderilla on autettavinaan toistatuhatta lasta, lukuisia sairaaloita ja vammaiskoteja.
Lähetyssihteerin kanssa käymäni keskustelun perusteella minun on pakko uskoa se väittämä, jossa todetaan neron tunnettavan siitä, että vähälahjaiset liittoutuvat häntä vastaan. Ei todellakaan tarvita kovin kummoisia hengen lahjoja työmme mustamaalaamiseksi. Kun päivää elettiin eteenpäin, kuinkas kävikään, jäljet johtivat sylttytehtaalle, erääseen etelä-hämäläiseen pikkukaupunkiin, kuinkas muuten.
Olen kertonut tästä asiasta armollisesti antaakseni mahdollisuuden kyseiselle lähetyssihteerille potaskapuheiden perumiseen. Tarpeen vaatiessa olen valmis puhumaan oikeilla nimillä.
Olen aikaisemminkin sanonut, että köyhiä en jätä ja puolustan heitä kuin naarasleijona pentujaan, enkä tule hyväksymään työmme mustamaalaamista! Olkoonkin mustamaalaajien motiivit kuinka yleviä ja hengellisiä tahansa, he ovat toiminnallaan vetämässä nälkäiseltä sitä ruokapalaa suusta, jonka me työllämme haluamme hänelle ojentaa.
Valmistelin tänään edessä olevaa suurta postitusta.
Jokke ja Elisa viettivät hyvin ansaitun vapaapäivän.
***
Sunnuntai 8.2.2009
Teimme Erjan kanssa toimistotöitä.
Lähetyssihteeristä ei ole kuulunut pihaustakaan.
***
Lauantai 7.2. 2009
Tein tänään toimistotöitä.
Sain kuulla erään lähetyssihteerin väittäneen, että autamme Venäjällä rikasta ortodoksikirkkoa! Työtämme on näiden vuosien aikana monin tavoin yritetty mustamaalata, väheksyä ja parjata. Tämä oli pohjanoteeraus.
Tapoihini ei kuulu tehdä johtopäätöksiä kuulopuheiden perusteella. Niinpä soitin välittömästi em. lähetyssihteerille. Hänen miehensä vastasi puhelimeen. Jätin soittopyynnön, joka luvattiin toimittaa perille. Reilun tunnin kuluttua soitin uudelleen ja jätin vastaajaan viestin kertoen asiani. Ei vastausta, ei vaarinottoa.
***
Perjantai 6.2.2009
Valdemar saapui eilen illalla klo 22 aikoihin varastolle. Aloitimme Joken ja Tapanin kanssa rekan lastaamisen. Saimme sen lastattua täpö täyteen klo 23 aikoihin. Lastasimme rekkaan elintarvikkeita, hygieniatuotteita, uusia kalusteita, uusia vaatteita ja jalkineita, talous-, käyttö- ja lahjatavaroita.
Uskon riemun syntyvän Moldovian, Ukrainan ja Valko-Venäjän köyhien parissa, kun rekan lastia noihin maihin puretaan.
Isä-Giril nouti tänään varastolta autolastillisen elintarvikkeita, hygieniatuotteita, maalia ja vaatteita köyhilleen Venäjälle.
Toivotan hyvää, rauhaisaa ja onnellista viikonloppua kaikille päiväkirjani lukijoille! Levätkää ja olkaa lähimmäisillenne kilttejä. Elämä on paljon lyhyempi kuin luulettekaan. Ciao!
***
Torstai 5.2.2009
Esa toi aikaisin aamulla varastolle autolastillisen työ- ja liinavaatteita. Hän vei elintarvikkeita Eestin köyhille.
Pakkasimme työ- ja liinavaatteita Joken kanssa koko päivän itään toimitettavaksi. Tosin välillä kävimme Elisan kanssa eläinlääkärissä ja Elisa sai kaksi rokotuspiikkiä.
Eläimistä puheen ollen olemme Roopen kanssa olleet Tervakosken joidenkin täti-ihmisten huomion kohteena. Tädit huutelevat perääni, jotkut jopa pysäyttelevät meitä kysyäkseen jaksaako Roope juosta. Olen pitkän ja vaiherikkaan elämäni aikana huomannut, että aivoilla ajatteleminen on äärimmäisen harvinaista herkkua. Roope on enemmän kuin energinen koira. Kun lähden pyöräillen sen kanssa varastolle, se hyppii pyörän ohjaustangon tasolle ja haukkuen komentaa minua hypäämään pyörän selkään. Kun sen teen, ensimmäiset 500 m Roope haukkuu raivoisaa ajohaukkua ja saan sotkea pyörällä täysiä pysyäkseni sen perässä. Näin matkanteko jatkuu.
Joidenkin täti-ihmisten on mahdotonta ymmärtää, että jos Roopen talutushihna on kireällä ja se juoksee pyöräni edellä, niin minä en työnnä koiraa talutushihnalla. Syy hihnan kireyteen on se, että minä en jaksa polkea pyörällä yhtä lujasti kuin koira juoksee. Jos taas Roope juoksee pyöräni sivulla, on se osoitus siitä, että olen kerrankin onnistunut siinä, missä harvoin onnistun, nimittäin polkemaan yhtä lujasti pyörällä kuin Roope juoksee. Roope todella nauttii juoksemisesta ja minä olen halunnut antaa sille sen nautinnon. MUTTA, kun kukaan muu tervakoskelainen ei juoksuta koiraansa pyörän kanssa, en minäkään sitä saisi tehdä. Eilen, kun matkasimme riemuiten varastolta kotiin, minulle huuteli autostaan noin kolmekymppinen täti-ihminen kuulustellen minua kuin paraskin komisario kysellen nimeäni ja sitä, kuinka pitkiä lenkkejä Roopen kanssa teemme. Hän ilmoitti, että minä syyllistyn eläinrääkkäykseen.
Onhan se hyvä, että on ihmisiä, jotka tietävät kaiken! Monenlaisia nimiä olen matkani varrella saanut, eläinrääkkääjä oli ihan uutta! Olen lähempänä seitsemää- kuin kuuttakymppiä. Toivoisin, että edes joku täti-ihminen kysyisi, että kuinka näin vanha huru pysyy noin pirteän koiran kanssa jotenkuten samassa tahdissa.
Tyhmä kun olen, olen itse tykönäni miettinyt, kumpi on pahempaa eläinrääkkäystä sekö, että koiran annetaan tyydyttää luontaista juoksemisviettiään vai se, että koira lihotetaan ns. eläinrakkaudesta niin lihavaksi, ettei se jaksa itse sohvalle nousta liikalihavuutensa vuoksi, vaan se täytyy sinne nukkumaan nostaa?
LÄMPIMÄT KIITOKSET TÄMÄNPÄIVÄISILLE LAHJOITTAJILLE, ERIKOISESTI NIINALLE!
Tapanilla, Jokella ja minulla on tänään iltayöstä edessä rekan lastaus. Valdemar on tulossa hakemaan elin- ja avustustarvikkeita Moldovian, Ukrainan ja Valko-Venäjän köyhille.
***
Keskiviikko 4.2.2009
Jokke toi aamulla aikaisin Elisan päivähoitoon ja lähti keikalle kohti Lounais-Suomea. Tullessaan hän toi varastolle autolastillisen elintarvikkeita.
Aamupäivällä varastolle saapui Ismo-patruunan kuorma-auto, joka toi tullessaan aimo lastin elintarvikkeita.
LÄMPIMÄT KIITOKSET TÄMÄNPÄIVÄISILLE LAHJOITTAJILLE, ERIKOISESTI ANNELILLE JA ISMO-PATRUUNALLE!
***
Tiistai 3.2.2009
Andrey oli aamun ensimmäinen vieras varastolla. Hän vei autolastillisen elintarvikkeita, hygieniatuotteita ja vaatteita Venäjän köyhille.
Seuraava vieraamme oli Valtter. Hän vei autolastillisen elintarvikkeita myös Venäjän köyhille.
Pakkasimme Joken kanssa koko päivän elintarvikkeita Itään toimitettavaksi.
Illan jo pimettyä varastolle saapui Kiitolinjan auto. Se toi tullessaan kolmattakymmentä kuormalavaa elintarvikkeita.
LÄMPIMÄT KIITOKSET TÄMÄNPÄIVÄISILLE LAHJOITTAJILLE, ERIKOISESTI ANNELILLE JA PETRILLE!
***
Maanantai 2.2.2009
Jokke toi aamulla Elisan luokseni päivähoitoon. Hän ja Esa lähtivät keikalle pääkaupunkiseudulle ja toivat tullessaan täpö täyden kuorma-autollisen elintarvikkeita.
Elisa jäi sohvalle nukkumaan, kun lähdin Roopen kanssa pyöräilemään kohti varastoa.
Siperian keisari Yrjö Niemi oli päivän ensimmäinen vieraamme. Hän vei puutarhakasvien siemeniä ja lahjatavaroita Siperiaan.
Iltapäivän tein toimistotöitä. Illansuussa menin varastolle purkamaan Joken ja Esan tuomaa elintarvikekuormaa. Pakkasimme myös Joken kanssa elintarvikkeita itään vietäväksi.
LÄMPIMÄT KIITOKSET TÄMÄNPÄIVÄISILLE LAHJOITTAJILLE, ERIKOISESTI RISTOLLE, VILLELLE JA REIJOLLE!
***
Perjantai 30.1.2009
Lare ja Hannu olivat aamun ensimmäiset vieraat varastollamme. He veivät elintarvikkeita Eestin köyhille.
Siperian pappi Juha Saari kävi katsomassa meitä, tosin minä en ollut paikalla, onneksi Jokke oli.
Tatjana ja Joan noutivat autolastillisen elintarvikkeita, uusia vaatteita ja jalkineita sekä käyttötavaroita Pietarin köyhille.
Toivotan hyvää ja rauhaisaa viikonloppua kaikille päiväkirjani lukijoille. Erjan kanssa vietämme viikonlopun töitä tehden.
***
Torstai 29.1.2009
Soittelin kerjuusoittoja hyvällä menestyksellä.
Jokke korjaili varastolla pyörätuoleja,
Aleksander ja Marisa noutivat varastolta autolastillisen elintarvikkeita, lahja- ja käyttötavaroita, hygieniatuotteita, sekä vaatteita Venäjän köyhille.
***
Keskiviikko 28.1.2009
Pakkasimme Joken kanssa varastolla koko päivän avustustavaroita itään toimitettavaksi.
Illansuussa varastolle saapui vaatelähetys Kankaanpään seurakunnasta.
LÄMPIMÄT KIITOKSET TÄMÄNPÄIVÄISILLE LAHJOITTAJILLE, ERIKOISESTI AHTILLE JA ULLALLE!
***
Tiistai 27.1.2009
Pakkasimme Joken kanssa varastolla koko päivän avustustarvikkeita itään toimitettavaksi. Elisa ja Roope hoitivat vahdin tehtäviään tunnollisesti.
Nunna-Maria ja Larisa noutivat varastolta elintarvikkeita ja hygieniatuotteita Venäjän köyhille.
***
Maanantai 26.1.2009
Puolenpäivän aikoihin varastolle saapui rekka-auto, joka oli lastattu täyteen lahja- ja käyttötavaroita, kodinkoneita, työkaluja, kalusteita ym. ym. toinen toistaan parempaa kodin käyttötavaraa.
Tapani saapui auttamaan meitä tavaroiden pakkaamisessa Itään kuljetettavaksi.
Vuokko ja Reijo saapuivat ottamaan oman osansa tästä hyvyydestä Karjalan köyhille.
Seuraavaksi varastolle saapui Pasi. Hän vei elintarvikkeita, lahja- ja käyttötavaroita Venäjän köyhille.
Iltapäivällä varastolle saapui toinen rekka-auto, jonka lasti oli samansisältöinen kuin ensimmäisenkin rekka-auton.
Pakkasin Tapanin ja Joken kanssa tavaroita iltamyöhään. Työtä jäi vielä huomiseksikin.
LÄMPIMÄT KIITOKSET TÄMÄNPÄIVÄISILLE LAHJOITTAJILLE, ERIKOISESTI JAAKOLLE!
***
Sunnuntai 25.1.2009
Erja teki koko päivän toimistotöitä.
***
Lauantai 24.1.2009
Tein tänään toimistotöitä.
Iltapäivällä Sirkka toi Oulusta saakka autolastillisen vammaisapuvälineitä ja vaatteita varastolle.
***
Perjantai 23.1.2009
Pakkasimme tänään varastolla Tapanin ja Joken kanssa avustustavaroita Itään vietäväksi.
Talvi saapui puolenpäivän aikoihin auttamaan meitä pakkaustalkoissa.
Iltapäivällä Tomppa saapui varastolle ja auttoi myös meitä pakkaamisessa.
Myös Esa saapui varastolle kuorma-autoineen. Hän vei elintarvikkeita, vammaisapuvälineitä ja muita avustustarvikkeita Eestin köyhille.
Myös Talvi vei avustustarvikkeita autolastillisen Eestin köyhille. Hän lähti myöhään illalla varastolta matkaamaan kohti Eestiä.
Toivotan hyvää, onnellista, levon ja rauhan täyteistä viikonloppua jokaiselle päiväkirjani lukijalle.
Vietämme Erjan kanssa viikonloppumme toimistotöitä tehden.
Ymmärrän kyllä, että joidenkin kirkon työntekijöiden kannattaa kadehtia ja vastustaa tätä hikistä ja räkäistä auttamistyötä, jopa niin, että nettipäiväkirjastani lähetetään pätkittyjä otteita kirkkoruhtinaille. Tästä nettityöskentelystä, jota kyseinen henkilö on tehnyt virantoimituksessa ja virka-aikana, hän on myös kuitannut siitä täyden palkan.
Näinhän se menee rakkaassa evankelisluterilaisessa kirkossamme, kähmi selän takana, puukota selkään salaa, hiljaa ja nimettömänä, että kauan eläisit ja menestyisit virkaurallasi, juudasiskariot! Sanoisin sinulle, jos et ole skunkkia nähnyt, kävele peilin eteen ja katso hiljaa, niin näet sen, mutta pidä nenästäsi kiinni, sinä uskollinen nettipäiväkirjani lukija ja väärentäjä! Näin se vaan valitettavasti on joka paikassa, että kähmijät menestyvät, ja rehelliset ja suoraselkäiset työntekijät kärsivät hiljaa selkäänpuukotuksista ja kähminnöistä. Ciao!
***
Torstai 22.1.2009
Päivän ensimmäisinä vieraina varastolle saapuivat Lidja ja Lidia. He veivät autolastillisen hygieniatuotteita Venäjän vammaisille.
Äiti-Marfa, äiti-Arsenia, äiti-Anastasia, Valentin ja Sergei saapuivat kahden kuorma-auton kanssa varastolle. Autoihin lastattiin elintarvikkeita, vammaisapuvälineitä, hygieniatuotteita sekä lahja- ja käyttötavaroita Venäjän köyhille vietäväksi. Kesken lastauksen varaston pihaan ajoi täysperävaunullinen rekka-auto. Se oli lastattu täpö täyteen ja sen lastina oli uusia vaatteita, jalkineita, kodinkoneita, työkaluja sekä lahja- ja käyttötavaroita.
Purettuamme kuorman pääsimme Joken kanssa jatkamaan keskeytynyttä lastausta.
Äidit autonkuljettajineen pääsivät matkaamaan kohti Venäjää illan jo pimettyä.
LÄMPIMÄT KIITOKSET TÄMÄNPÄIVÄISILLE LAHJOITTAJILLE, ERIKOISESTI JAAKOLLE!
***
Keskiviikko 21.1.2009
Vietimme Joken, Elisan ja Roopen kanssa mielestämme hyvin ansaitsemaamme vapaapäivää vailla pienintäkään omantunnontuskaa.
***
Tiistai 20.1.2009
Jokke oli tänään keikalla pääkaupunkiseudulla ja toi tullessaan varastolle autokuormallisen vaatteita.
LÄMPIMÄT KIITOKSET TÄMÄNPÄIVÄISILLE LAHJOITTAJILLE, ERIKOISESTI LULULLE JA MARJATALLE!
***
Maanantai 19.1.2009
Timo kävi tänään hakemassa varastolta autolastillisen avustustarvikkeita Venäjän köyhille.
Seuraavat vieraamme varastolla olivat Lare ja Hannu. He veivät elintarvikkeita Eestin köyhille.
Jokke ja Elisa pitivät tänään hyvin ansaitun vapaapäivän.
***
Lauantai 17.1.2009
Tänään tein toimistotöitä. Roope otti jaloissani sikeitä. Käy joskus hieman kateeksi Roopea!
-Parempi koiran elämää on kuolla hirsipuussa, tuumasi talonpoikaisjohtaja Ilkka aikoinaan. Hän ei taatusti ollut tutustunut Roopen kaltaisen koiran elämään. Mitähän mies tuumaisi, verratessaan Roopen ja minun elämää?!?!
***
Perjantai 16.1.2009
Puolenyön jälkeen puhelin soi. Slava ilmoitti, että hän ja isä-Aleksander olivat edenneet matkallaan Pietarista Tervakoskelle Oitin kohdalle. Syöksyin vaatteisiini ja lähdin Roopen kanssa taivaltamaan kohti varastoa. Poljin pyörällä niin lujaa kuin jaksoin ja Roope kiritti vierelläni. Alan jo miltei pärjätä Roopen kanssa matkanteossa.
Eräänä päivänä, kun olin Roopen kanssa palaamassa varastolta, näin pyöräilytiellä kaksi paikoillaan seisovaa miestä, jotka keskustelivat. Ohi mennessäni kuulin toisen miehen toteavan: Tuossa on koira, joka saa juosta. Toteamus oli täyttä totta! Roope on taatusti Tervakosken juoksevin koira! Usein mummot huutavat peräämme herjoja luullen, että minä rääkkään koiraa autuaan tietämättöminä siitä, että koira rääkkää minua. Odotahan, Roope, vielä minä sinulle pärjään!
Lastasimme isän ja Slavan autoihin elintarvikkeita, hygieniatuotteita ja maaleja. Neljän aikoihin aamuyöstä autot olivat lastatut täpö täyteen. Isä-Aleksander ja Slava pääsivät jatkamaan matkaa kohti Pietaria viedäkseen apua Venäjän köyhille. He olivat kolme kertaa käyneet Pietarista Tervakoskella vajaan viiden vuorokauden kuluessa. Lähtiessään Isä-Aleksander tuumasi, että on lohduttava ajatus, ettei seuraavana yönä tarvitse ajaa Tervakoskelle! Olin hänen kanssaan taatusti samaa mieltä! Reumani on jälleen hyvässä vireessä. Jokainen paketin nosto tuntuu veitsen pistona kyynärpäissä ja olkavarsissa. Tunnelmani olivat todella korkeat tuon öisen lastauksen aikana. Tuntoni olivat kaukana niistä fiiliksistä, joita hyvät ja pyhät etsivät kiertäessään maita ja mantuja ja hakiessaan toinen toistaan parempia fiiliksiä kohottavia elämyskokouksia.
Itseään säästämättä he istuvat tunnista toiseen kovilla penkeillä kuuntelemassa fiiliksiä antavia saarnamiehiä. Nämä istunnot ovat mielestäni todellisia Iron Butt (rautakankku)-istuntoja. Mitäpä ihminen ei tekisi hyvän asian vuoksi!
Klo 17 aikoihin Slava lähetti viestin, että hän ja Isä-Aleksander olivat päässeet onnellisesti perille Pietariin.
Yritin levätä yön lastausten jälkeen. Jokke kantoi Elisan kanssa rintamavastuun varastolla.
Timo toi varastolle uusia vaatteita. Puolen päivän jälkeen Margarita saapui varastolle. Hän vei sairaalansa potilaille Venäjälle elintarvikkeita ja hygieniatuotteita.
LÄMPIMÄT KIITOKSET TÄMÄNPÄIVÄISILLE LAHJOITTAJILLE, ERIKOISESTI TIMOLLE JA PERTILLE!
Toivotan kaikille päiväkirjani lukijoille onnellista, levontäyteistä ja rauhaisaa viikonloppua! Ciao!
***
Torstai 15.1.2009
Isä-Aleksander ja Slava saapuivat eilen vähän ennen klo 22 varastolle. Hieman ennen klo 2 yöllä olimme saaneet molemmat autot lastattua. Lastina oli elintarvikkeita ja hygieniatuotteita Venäjän köyhille.
Isä-Aleksander ja Slava lähtivät matkaamaan kohti Pietaria. Minä lähdin Roopen kanssa pyöräilemään kotia kohti.
Jokke lähti tänään aamulla aikaisin keikalle Helsinkiin ja toi tullessaan varastolle autolastillisen vammaisapuvälineitä.
Päivän ensimmäinen vieras varastolla oli Raivo. Hän vei autolastillisen elintarvikkeita Eestin köyhille.
Kiitolinjan auto toi varastolle maaleja.
Seuraavaksi varastolle saapui Aleksander. Hän vei autolastillisen elintarvikkeita, hygieniatuotteita ja vaatteita Venäjän köyhille.
Illan viimeinen vieras varastolla oli Kiitolinjan auto, joka toi sinne tullessaan elintarvikkeita.
LÄMPIMÄT KIITOKSET TÄMÄNPÄIVÄISILLE LAHJOITTAJILLE, ERIKOISESTI ANNELLE JA ANNELLE!
Slava soitti illansuussa ja ilmoitti, että hän ja Isä-Aleksander ovat lähteneen matkaamaan Pietarista kohti Tervakoskea. Yöllä on jälleen lastaus.
***
Keskiviikko 14.1.2009
Äiti-Arsenia, äiti-Nina ja Dimitri tulivat autoineen varastolle. He veivät elintarvikkeita ja hygieniatuotteita sekä kaksi sähkökäyttöistä pyörätuolia Venäjän köyhille.
Myös Tapani saapui varastolle. Hän vei elintarvikkeita Venäjän ja Eestin köyhille.
Illansuussa Slava soitti ja kertoi, että hän ja Isä-Aleksander olivat lähteneet kahdella autolla matkaamaan Pietarista kohti Tervakoskea. Yöllä on edessä lastaus.
***
Tiistai 13.1.2009
Isä-Rostislav ja Ian kävivät tänään varastolla noutamassa autolastillisen elintarvikkeita ja hygieniatuotteita Puolan köyhille.
***
Maanantai 12.1.2009
Eilen illalla klo 22 aikoihin isä-Aleksander ja Slava saapuivat varastolle. Lastasimme heidän auhoihinsa elintarvikkeita, hygieniatuotteita ja kaksi sähkökäyttöistä pyörätuolia. Vettä satoi kuin aisaa. Olin läpimärkä, kun klo 2 aikoihin aamuyöstä autot olivat lastattu viimeistä neliösenttimetriä myöden täyteen.
Isä-Aleksander ja Slava lähtivät matkaamaan kohti Pietaria. Minä lähdin Roopen kanssa taivaltamaan kohti kotia.
Herättyäni sain kuulla Valerin matkaavan kohti varastoa. Syöksyin pesulle ja pyöräilin Roopen kanssa kohti varastoa.
Valeri vei autolastillisen elintarvikkeita Eestiin ja Venäjälle.
Jokke korjaili vammaisapuvälineitä varastolla.
Illansuussa varastolle saapui Kiitolinjan auto tuoden tullessaan elintarvikkeita.
LÄMPIMÄT KIITOKSET TÄMÄNPÄIVÄISILLE LAHJOITTAJILLE, ERIKOISESTI ANNELILLE JA MARKULLE!
***
Sunnuntai 11.1.2009
Tein eilen toimistotöitä. Eilen illalla hieman jälkeen klo 22 Valdemar saapui rekkoineen varastolle. Tapanin ja Joken avustamana lastasimme rekan täyteen elintarvikkeita, uusia jalkineita, vaatteita ja käyttötavaroita.
Hieman ennen kello yhtä saimme rekan lastatuksi ja Valdemar pääsi jatkamaan matkaansa kohti Latviaa, minne puolet elintarvikkeista puretaan ja siitä eteenpäin kohti Saksaa, josta loppu kuorma matkaa Moldoviaan, Ukrainaan ja Valko-Venäjälle.
Olipa jälleen ilon yö, kun sai rekan lastattua täpö täyteen ja tiesi sen matkaavan sinne, missä apua kipeästi tarvitaan.
Slava soitti tänään iltapäivällä ja ilmoitti, että hän ja isä-Aleksander ovat lähteneen matkaamaan kahdella autolla Pietarista kohti Tervakoskea. Tänään iltayöstä lastaamme autot täyteen avustustarvikkeita.
***
Perjantai 9.1.2009
Jokke lähti heti aamusta keikalle pääkaupunkiseudulle ja toi tullessaan varastolle täyden autolastillisen vammaisapuvälineitä ja hygieniatuotteita. Kun saimme auton purettua Jokke syöksyi noutamaan elintarvikkeita. Tullessaan hän toikin miltei täyden autolastillisen elintarvikkeita varastolle.
Vuokko ja Reijo olivat päivän ensimmäiset vieraat varastollamme. He veivät autolastillisen elintarvikkeita ja hygieniatuotteita Karjalan köyhille.
Seuraavat vieraamma olivat Dima ja Iira. He veivät autolastillisen elintarvikkeita venäläiseen lastenkotiin.
Pakkailimme iltaan asti elintarvikkeita Itään kuljetettavaksi.
LÄMPIMÄT KIITOKSET TÄMÄNPÄIVÄISILLE LAHJOITTAJILLE, ERIKOISESTI TERHILLE, IRMALLE JA MARKUKSELLE!
Toivotan kaikille päiväkirjani lukijoille onnellista ja rauhaisaa sekä levontäyteistä viikonloppua.
Jos kaikki sujuu suunnitelmien mukaan, Valdemar on rekkoineen varastomme pihassa lauantai-iltana klo 22 aikoihin, jolloin aloitamme Joken ja Tapanin kanssa rekan lastauksen.
***
Torstai 8.1.2009
Jokke korjaili tänään varastolla vammaisapuvälineitä.
Päiväni kului toimistotöissä.
Aleksei nouti varastolta autolastillisen elintarvikkeita Venäjän köyhille.
Illansuussa kiirehdin varastolle ottamaan vastaan rekka-autoa, joka toi tullessaan melkoisen lastin elintarvikkeita.
LÄMPIMÄT KIITOKSET TÄMÄNPÄIVÄISILLE LAHJOITTAJILLE, ERIKOISESTI RISTOLLE, REIJOLLE JA VILLELLE!
***
Keskiviikko 7.1.2009
Jokke lähti aamulla aikaisin keikalle. Tullessaan hän toi täyden autolastillisen vammaisapuvälineitä varastolle.
Konstantin nouti tänään varastolta autolastillisen elintarvikkeita Venäjän köyhille.
Lähetin tänään kerjuukirjeitä yrityksille ja seurakuntiin.
LÄMPIMÄT KIITOKSET TÄMÄNPÄIVÄISILLE LAHJOITTAJILLE, ERIKOISESTI IRMALLE!
***
Maanantai 5.1.2009
Jokke lähti aamulla aikaisin keikalle pääkaupunkiseudulle. Hän toi tullessaan varastolle sähkökäyttöisiä pyörätuoleja ja muita vammaisapuvälineitä.
Tapani nouti varastolta autolastillisen elintarvikkeita Venäjän köyhille.
Illansuussa varastolle saapui paikallislehden toimittaja. Hän tekee lehteen jutun työstämme.
LÄMPIMÄT KIITOKSET TÄMÄNPÄIVÄISILLE LAHJOITTAJILLE, ERIKOISESTI MAURILLE!
***
Perjantai 2.1.2009
Päiväni kului toimistotöissä. Jokke vietti hyvin ansaittua vapaapäivää.
***
Torstai 1.1.2009
Teimme toimistotöitä Erjan kanssa koko päivän.
On jälleen aika kiittää kaikkia niitä kilttejä ihmisiä, jotka tavara- tai rahalahjoituksillaan ovat tehneet köyhienauttamistyömme mahdolliseksi.
KIITOS JOKAISELLE YKSITYISELLE IHMISELLE, LIIKELAITOSTEN EDUSTAJILLE, SEURAKUNTIEN KIRKKOHERROILLE JA LUOTTAMUSHENKILÖILLE! TE OLETTE TEHNEET TYÖMME MAHDOLLISEKSI! KIITOS! HYVÄ TE!
***
Keskiviikko 31.12.2008
Jokke ja Elisa pitivät tänään hyvin ansaitun vapaapäivän.
Erja oli töissä. Roope vahti fasaaneja ja käskytti niitä haukkumalla. Yritin sen metelin keskellä tehdessä toimistotöitä.
Illalla olimme aattohartaudessa.
Toivotan kaikille päiväkirjani lukijoille parempaa uutta vuotta 2009!
***
Tiistai 30.12.2008
Jokke lähti aikaisin aamulla Helsinkiin ja toi tullessaan varastolle pianon. Isä-Aleksander vie sen aikoinaan johonkin venäläiseen lastenkotiin.
Ensimmäinen vieraamme varastolla oli Kari. Hän vei autolastillisen elintarvikkeita, lahja- ja käyttötavaroita Eestin köyhille.
Puolen päivän jälkeen varastolle saapuivat isä-Sergei ja Daniel. He veivät autolastillisen elintarvikkeita, hygieniatuotteita, vaatteita ja maalia Venäjän köyhille.
Päivän viimeinen vieras varastolla oli Tapani. Hän toi autolastillisen vaatteita varastolle.
LÄMPIMÄT KIITOKSET TÄMÄNPÄIVÄISILLE LAHJOITTAJILLE, ERIKOISESTI MIIKALLE JA TAPANILLE!
***
Maanantai 29.12.2008
Aamun ensimmäinen vieras varastolla oli Andrey. Hän vei autolastillisen elintarvikkeita, hygieniatuotteita, maalia ja vaatteita Pietarin köyhille.
Seuraavaksi varastolle saapuivat isä-Ambrosius, nunna-Maria ja Tapsa. He veivät autolastillisen elintarvikkeita, hygieniatuotteita, vaatteita ja maalia sydän-Venäjän köyhille.
Illan viimeinen vieras varastolla oli Aleksander. Hän vei autolastillisen elintarvikkeita, hygieniatuotteita ja vaatteita Venäjän ja Karjalan köyhille.
***
Sunnuntai 28.12.2008
Tein tänäänkin Erjan kanssa koko päivän toimistotöitä. Päivitimme osoitetietoja. Tämän päivän opetus oli se, että ei pitäisi provosoitua, vaikka kuinka provosoidaan, ei edes todella kipeiden haavojen sörkkimisestä. Yritys oli hyvä, mutta tulos nolla! Ciao!
***
Lauantai 27.12.2008
Koko päivä postitusten tekoa. Lopultakin työ on saatu tehtyä. Maanantaina vien postiin kuudettasataa kirjettä.
Vielä on osoitteiston ajan tasalle saattaminen. Huominen päivä ei taida siihen riittää.
Olen miettinyt, että jos näitä joulunpyhiä ei olisi ollut näin paljon peräkkäin, millähän ajalla tämä kaikki työ olisi tehty. No, nyt ollaan onneksi voiton puolella. Ilman Erjan apua en olisi selvinnyt.
***
Tapaninpäivä Perjantai 26.12.2008
Koko päivä kului iltaan asti postitusten teossa.
***
Joulupäivä Torstai 25.12.2008
Postituksen valmistelussa kului koko päivä ja työtä jäi huomiseksikin.
***
Jouluaatto Keskiviikko 24.12.2008
Erjalla oli työpäivä. Kävin Vanamon haudalla sytyttämässä kynttilän, Jokke oli ehtinyt ennen minua sinne.
Valmistelin iltaan asti postitusta.
***
Tiistai 23.12.2008
Päivän ensimmäinen vieras varastolla oli Esa. Hän vei autokuormallisen elintarvikkeita ja hygieniatuotteita Eestin köyhille.
Yhteistyökumppanini ja ystäväni, erään suuren yrityksen logistiikkapäällikkö, Juha, kävi tapaamassa Jokkea ja minua. Juttelimme useamman tunnin.
Iltamyöhään varastolle saapui Aleksander. Hän vei autolastillisen elintarvikkeita ja hygieniatuotteita Venäjän köyhille.
Olin joku aika sitten yhteydessä piispa Wille Riekkiseen, sen jälkeen, kun hän oli itsenäisyyspäivän saarnassaan Helsingin tuomiokirkossa puhunut melkoisen rohkeasti tavallisen ihmisen ja luonnon suojelemisesta, rahan perässä juoksevia uraanikaivosyrittäjiä vastaan.
Muistutin Wille-piispaa siitä, että olin vuosien saatossa lähestynyt häntä viidesti pyytääkseni apua köyhienauttamistyöhömme. Yhden kirjeen olin kirjoittanut hänelle sydänverelläni vaimoni kuoleman jälkeisenä päivänä. Yhteenkään yhteydenottooni hän ei ollut vastannut. Ihme ja kumma, nyt sain vastauksen. Wille-piispa sanoo vastauksessaan: Lämmin kiitos palautteestanne. Kiitos myös siitä, että muistutitte mieleeni menneet yhteydenotot. Niiden suhteen voin kertoa jähmeyteni syyn: en saanut kuvaa selkeäksi Teidän kohdallanne, vaikka avustustyötä aina kannatankin. Ollessani maailmalla yli 12 vuotta ja seurattuani avustustasioita ja sitä, miten niitä maailmalla hoidetaan, tulin tuumanneeksi, että varmin tapa esimerkiksi suomalaisessa auttamistyössä olisi tiukasti vain KUA:n kautta. Tämä on periaatekysymys ja koordinaatiokysymys minulle...
Näin piispa Wille Riekkinen. Esipaimenena hän on antanut minulle erinomaisen oppitunnin, miten tavallisen lampaan sielua esipaimen hoitaa. Kuolema on niin tuttua näille satraapeille, että turhaa on lesken tuskaisiin marinoihin vastata. Turhaa on myös hänen mielestään meidän auttamistyömme. Kun minulta on pyydetty kroonikkovaippoja potilaille, jotka makaavat sahajauhoilla tai alasti niiden puutteessa, tai kun minulta on pyydetty ruokaa nälkään kuolemassa oleville ihmisille, olisiko minun pitänyt Wille-piispan mielestä vastata, että KUA hoitaa nämä asiat. Levätkää rauhassa!
Kansa pakenee kirkosta! Kun mietin tällaisten willepoikien asenteita, en ihmettele, miksi kansa katoaa kirkosta. Tulee varmasti aika, jos näiden satraappien asenteet eivät muutu, että kirkoissa ovat pariovet auki kansan paeta! Ei hätää, willet ja kumppanit ovat siihen mennessä päässeet hyvin ansaituille eläkkeilleen. Mitä se heitä liikuttaa, kuinka jälkipolvien käy.
Oja on kuitenkin molemmin puolin tietä. Meidän ja auttamiemme köyhien onneksi 87,5 prosenttia suomenkielisten seurakuntien kirkkoherroista ja päättäjistä on toista mieltä piispa Wille Riekkisen linjauksesta. Tämän mielipide-eronsa he ovat osoittaneet tukemalla taloudellisesti meidän työtämme. KIITOS!
Tästä synkeästä saarnastani huolimatta toivotan kaikille päiväkirjani lukijoille, niin ystäville kuin vihollisille, rauhaisaa ja levontäyteistä Vapahtajan syntymäjuhlaa!
***
Maanantai 22.12.2008
Tänä aamuna puhelin soi ensimmäisen kerran klo 3 aikaan. Slava ilmoitti, että he ovat Isä-Aleksanderin kanssa kääntyneet Hollolasta kohti Tervakoskea. Kun olin saanut vaatteet puettua päälleni, Slava soitti uudelleen ja ilmoitti, että Isä-Aleksander on pysäyttänyt autonsa, ja he nukkuvat vähän aikaa. Puhelin soi uudelleen klo 5 aikaan. Slava ilmoitti, että he ovat jälleen kohti Tervakoskea.
Pyöräilin Roopen kanssa varastolle ja kun pääsin perille, puhelin soi jälleen ja Slava ilmoitti, että heillä on jälleen unitauko. Loppuun ajaneet ja ajetut miesparat! Hieman jälkeen klo 6 he saapuivat varastolle.
Vähän ennen klo 10 saimme molemmat autot lastattua. Isä-Aleksander ja Slava pääsivät matkaamaan kohti Pietaria. He veivät mennessään elintarvikkeita, uusia patjoja, hygieniatuotteita ja vaatteita Venäjän köyhille. Lähtiessään Isä-Aleksander kysyi, voimmeko tulla ensi yönä uudelleen? Jostain kumman syystä en antanut siihen lupaa. Kaksi perättäistä yövuoroa ja työpäivät valoisaan aikaan niiden lisäksi riittivät minulle toistaiseksi.
Ennen isä-Aleksanderin ja Slavan lähtöä varaston pihalle ajoi täysperävaunullinen rekka-auto, jossa oli 95 kuormalavallista elintarvikkeita Ruotsista. Kuorman purettuamme Jokke lähti keikalle Helsinkiin. Aloin lastata kuormalavoja pinoamisvaunulla neljän päällekkäisen lavan pinoihin. Työstä kävi ja kolme tuntia sitä riemua kesti.
Seuraavaksi varastolle saapuivat Esan miehet kuorma-autoineen. Myös Tomppa ehätti varastolle ja auttoi meitä auton lastauksessa. He veivät täyden autokuorman vammaisapuvälineitä Eestin invalideille.
Heidän jälkeensä varastolle saapuivat Irina ja Linda. He veivät elintarvikkeita, käyttö- ja lahjatavaroita Inkerinliiton ihmisille Venäjälle.
LÄMPIMÄT KIITOKSET TÄMÄNPÄIVÄISILLE LAHJOITTAJILLE, ERIKOISESTI JAANALLE, ANNELILLE, ELINALLE JA TOMILLE!
Joulukuun 18. päivän vastaisena yönä valvoin ja murehdin sitä, että kuinka Joken kanssa jaksaisimme seuraavana päivänä. Työtä oli enemmän kuin paljon. Aamulla luimme Erjan kanssa tapamme mukaan Päivän Tunnussanaa, ja mitä siellä olikaan: Tee voimiesi mukaan se mikä tehtävissä on. Saarn. 9:10, ja: Meidän Isämme, joka on rakastanut meitä ja on armossaan antanut meille iankaikkisen lohdutuksen ja hyvän toivon, rohkaiskoon sydämiänne ja antakoon teille aina voimaa hyviin tekoihin ja puheisiin. 2.Tess.2:16-17. Taidatko sen paremmin sanoa! Ja siitäkin torstaipäivästä Joken kanssa selvittiin!
***
Sunnuntai 21.12.2008
Tänään vähän jälkeen puolen yön puhelin soi. Slava ilmoitti, että he ovat Isä-Aleksanderin kanssa autoineen matkalla kohti varastoa. Ei kun vaatteet päälle, Roope mukaan ja polkemaan pyörällä kohti varastoa. Pyörällä siksi, että Roope vaatii tiukkaa lenkkeilyä joka ainoa päivä.
Lastasimme autoihin mm. kaksi keskoskaappia, kaksi sähkömoottorikäyttöistä synnytyssänkyä, elintarvikkeita, uusia patjoja ja lakanoita, tyynyliinoja, pyyheliinoja, käyttö- ja lahjatavaroita, uusia jalkineita ja vaatteita ja monen sorttisia hygieniatuotteita. Isä-Aleksandera ja Slava pääsivät matkaamaan kohti Pietaria hieman ennen kello kuutta aamulla. Olin vuoteessa kello seitsemän aikoihin ja puolenpäivän jälkeen olin Joken kanssa varastolla pakkaamassa lahja- ja käyttötavaroita itään kuljetettavaksi.
Kello 16 aikoihin Slava ilmoitti, että he ovat päässeet perille Pietariin. Hieman ennen kello 19 Isä-Sergei ja Daniel saapuivat varastolle. He veivät autokuormallisen elintarvikkeita, hygieniatuotteita, vaatteita, lahja- ja käyttötavaroita sekä maaleja Venäjän köyhille.
Klo 20 aikoihin Slava ilmoitti, että hän ja Isä-Aleksander ovat lähteneet matkaamaan kohti Tervakoskea. Taitaapa olla jälleen ensi yönä tiedossa pienet lastaukset.
Alan pikku hiljaa ymmärtää, miksi työmme vastustajat kadehtien mustamaalaavat työtämme ja meitä. Tietenkin siksi, että he eivät saa rymytä univelkaisina yötä päivää Idäntyön varastolla. Kyllähän se karvattomia närästää, kun tämä työ Jokelle ja minulle karvoja rintaan kasvattaa, vai miten se vaatimattomammin ja sievemmin menikään? Ne on eri miehet, jotka ruumiita tekee ja eri miehet, jotka niitä pesee. Ciao!
***
Perjantai 19.12.2008
Jokke lähti tänä aamuna keikalle Helsinkiin ja toi sieltä tullessaan täyden autokuormallisen työkäsineitä.
Päivän ensimmäinen vieras varastolla oli Rainer. Hän vei elintarvikkeita Venäjän köyhille.
Seuraavaksi varastolle saapui Olga. Hänkin vei autolastillisen elintarvikkeita Venäjän köyhille.
Vähän jälkeen puolenpäivän saimme varastolle kaksi rekka-autollista uusia vaatteita ja jalkineita sekä talous-, käyttö- ja lahjatavaroita.
Pakkasimme noita tavaroita iltamyöhään saakka itään kuljetettavaksi. Tapani oli hyvän tapansa mukaan meitä auttamassa.
LÄMPIMÄT KIITOKSET TÄMÄNPÄIVÄISILLE LAHJOITTAJILLE, ERIKOISESTI TOMILLE!
Toivotan kaikille päiväkirjamme lukijoille hyvää, onnellista, rauhaisaa ja levontäyteistä viikonloppua. Jokella ja minulla viikonloppu kuluu työn merkeissä.
***
Torstai 18.12.2008
Jokke lähti aamulla keikalle pääkaupunkiseudulle ja toi sieltä tullessaan autolastillisen vaatteita, jalkineita ja urheiluvälineitä.
Päivän ensimmäinen vieras varastolla oli Talvi, joka saapui apulaisineen kahdella autolla. Hän vei elintarvikkeita, hygieniatuotteita, uusia vaatteita ja jalkineita, sekä lahja- ja käyttötavaroita Eestin köyhille.
Seuraavaksi varastolle saapuivat Elma-Lilja, Nadja ja Slava. Elma-Lilja vei elintarvikkeia, lahja- ja käyttötavaroia Siperian köyhille. Slava ja Nadja veivät elintarvikkeita, käyttö- ja lahjatavaroita Pietarin köyhille.
Seuraava vieraamme oli Ivan. Hän vei elintarvikkeita ja hygieniatuotteita Venäjän ja Eestin köyhille.
Illansuussa varastolle jyristeli Kiitolinjan auto, joka toi tullessaan täyden lastin elintarvikkeita.
Illan jo pimettyä maaliin saapui Seppo. Hän vei elintarvikkeita Venäjän köyhille.
Viho viimeinen vieras varastollamme oli Siperian keisari Yrjö Niemi. Hän vei puutarhakasvin siemeniä ja lahjatavaroita Siperian köyhille.
LÄMPIMÄT KIITOKSET TÄMÄNPÄIVÄISILLE LAHJOITTAJILLE, ERIKOISESTI NINALLE!
***
Keskiviikko 17.12.2008
Andrey oli aamun ensimmäinen vieras varastolla. Hän vei elintarvikkeita, maalia, hygieniatuotteita ja vaatteita Venäjän köyhille.
Seuraavat vieraamme olivat Olga ja Marina. He veivät elintarvikkeita ja hygieniatuotteita Eestin ja Venäjän köyhille.
Seuraavaksi varastolle saapui Valtter. Hän vei elintarvikkeita Venäjän köyhille. Valtterin jälkeen varastolle saapui Erkki autoineen. Hän vei elintarvikkeita, hygieniatuotteita, lahja- ja käyttötavaroita, uusia vaatteita ja jalkineita Eestin köyhille.
Illan jo hämärtyessä varastolle saapui täysperävaunullinen rekka. Se oli lastattu täpö täyteen. Lastina oli kodinkoneita, elektroniikkaa, uusia vaatteita, uusia jalkineita, keittiötarvikkeita, työkaluja, lahja- ja erilaisia käyttötavaroita.
Illan viimeinen vieras varastolla oli Aleksander. Hän vei autokuormallisen elintarvikkeita ja vaatteita Venäjän köyhille.
LÄMPIMÄT KIITOKSET TÄMÄNPÄIVÄISILLE LAHJOITTAJILLE, ERIKOISESTI JAAKOLLE!

***
Tiistai 16.12.2008
Tänään oli vipinää ja vilskettä Idäntyön varastolla koko päivän ajan.
Jokke lähti aamulla keikalle Etelä-Karjalaan ja toi tullessaan varastolle autolastillisen patjoja ja vuodevaatteita.
Aamun ensimmäiset vieraat varastolle olivat Äiti-Arsenia, Äiti-Nina ja Vladimir. He veivät elintarvikkeita, hygieniatuotteita ja vammaisapuvälineitä Venäjän köyhille.
Hyvänä kakkosena varastolle saapuivat Äiti-Nikolaja, Nunna-Maria, Anna ja Anatoli. He veivät autokuormallisen elintarvikkeita, hyginiatuotteita ja vammaisapuvälineitä sydän-Venäjälle köyhille jaettavaksi.
Tapani toi varastolle autokuormallisen vaatteita.
Illan viimeisin vieras varastolla oli Sodderin kirkkoherra, Pekka Palosaari. Hän toi tullessaan varastolle autolastillisen vaatteita ja vei mennessään elintarvikkeita Karjalan köyhille.
LÄMPIMÄT KIITOKSET TÄMÄNPÄIVÄISILLE LAHJOITTAJILLE, ERIKOISESTI MERJA-LIISALLE, ASKOLLE, TAPANILLE JA PEKALLE!
***
Maanantai 15.12.2008
Jokke toi Elisan aamulla hoitoon ja lähti keikalle Etelä-Hämeseen. Hän toi tullessaan varastolle autolastillisen vammaisapuvälineitä.
Tein tänään toimistotöitä.
LÄMPIMÄT KIITOKSET TÄMÄNPÄIVÄISILLE LAHJOITTAJILLE, ERIKOISESTI RITVALLE!
***
Perjantai 12.12.2008
Aamun ensimmäinen vieras varastolla oli igumeeni Mitrofan. Hän vei mennessään maaleja, vaatteita ja hygieniatuotteita luostarialueensa köyhille.
Seuraavaksi varastolle saapui Marja. Hän vei elintarvikkeita, lahjatavaroita ja hygieniatuotteita Eestin köyhille.
Sergei poikkesi varastolla ruokailemassa. Hän oli matkalla Ruotsista Venäjälle.
Myös Hannu saapui autoineen varastolle. Hän vei elintarvikkeita ja hygieniatuotteita Venäjän köyhille.
Illan jo pimentyessä varaston pihaan saapui Valeri rekka-autoineen. Hän vei autolastin elintarvikkeita ja hygieniatuotteita Bulgarian köyhille.
Toivotan rauhaisaa ja levontäyteistä viikonloppua kaikille päiväkirjani lukijoille! Minulla on tiedossa jälleen pariksi päiväksi toimistotöitä.
***
Torstai 11.12.2008
Tänään pakkasimme Joken ja Tapanin kanssa varastolla lahjoitustavaroita itään vietäväksi.
Aamun ensimmäinen vieras varastolla oli Raivo. Hän vei elintarvikkeita, hygieniatuotteita ja vaatteita Eestin köyhille.
Seuraavaksi varastolle saapuivat Isä-Rostislav, Ian ja Maria. Isä-Rostislav vei elintarvikkeita, hygieniatuotteita ja maalia Puolan köyhille. Ian ja Maria veivät elintarvikkeita ja hygieniatuotteita Venäjän köyhille.
***
Keskiviikko 10.12.2008
Jokke lähti aamulla aikaisin pääkaupunkiseudulle ja toi tullessaan varastolle autolastillisen vammaisapuvälineitä ja puutarhakasvien siemeniä.
Päivän ensimmäinen vieras varastolla oli Juhani. Hän vei autolastillisen elintarvikkeita ja hygieniatuotteita Eestin köyhille.
Illansuussa varastolle tuli täysperävaunullinen rekka-auto, joka toi tullessaan täyden autolastin hygieniatuotteita äärestä laitaan.
Illan viimeinen vieras varastolla oli Pasi. Hän vei autolastillisen elintarvikkeita ja hygieniatuotteita Eestin ja Venäjän köyhille.
Tein tänäänkin toimistotöitä ja töitä varastolla.
LÄMPIMÄT KIITOKSET TÄMÄNPÄIVÄISILLE LAHJOITTAJILLE, ERIKOISESTI RIITALLE, NUUTILLE JA JAAKOLLE!
***
Tiistai 9.12.2008
Jokke korjaili tänään varastolla vammaisapuvälineitä. Minä tein toimistotöitä.
Illansuussa menin varastolla Joken avuksi vastaanottamaan Kiitolinjan tuomaa elintarvikekuormaa.
LÄMPIMÄT KIITOKSET TÄMÄNPÄIVÄISILLE LAHJOITTAJILLE, ERIKOISESTI EIJALLE!
***
Maanantai 8.12.2008
Tänään kello 04.38 tuli kuluneeksi seitsemän vuotta siitä, kun Vanamo kuoli.
Jokke korjaili tänään varastolla vammaisapuvälineitä. Minä tein koko päivän toimistotöitä.
***
Perjantai 5.12.2008
Aikaisin aamulla Kiitolinjan auto toi varastolle elintarvikkeita.
Seuraavaksi varastolle saapui Valeri. Hän toi terveisiä Bulgariasta, jossa oli järjestetty 1st NSA DIVING CUP UPE POUTIAINEN, josta kisasta Valeri toi muistoksi ensimmäisen mitalin, kultamitalin sekä kaksi paitaa tekstillä 1st TOURNAMENT - NSA DIVING JUMP FOR CHILDREN 10-14 YEARS. Paidan selkäpuolella teksti Suomen Idäntyä UP ja Suomen ja Bulgarian liput.
Seuraavaksi maaliin saapui Olga. Hän vei elintarvikkeita Pietarin köyhille.
Aleksander ja Marisa olivat seuraavat vieraamme. He veivät elintarvikkeita, lahja- ja käyttötavaroita Venäjän köyhille.
Seuraaavaksi varaston pihaan ajoi jakeluauto, joka toi aimo lastin elintarvikkeita.
Puolen päivän tienoilla varastolle saapuivat Lare ja Hannu. He veivät elintarvikkeita Eestin köyhille.
Päivän viimeinen vieras varastollamme oli Esa. Hän vei kuorma-autollisen elintarvikkeita ja vammaisapuvälineitä Eestin köyhille.
LÄMPIMÄT KIITOKSET TÄMÄNPÄIVÄISILLE LAHJOITTAJILLE, ERIKOISESTI ISMOLLE JA REIJOLLE!
Toivotan kaikille päiväkirjani lukijoille hyvää ja rauhaisaa viikonloppua. Levätkää, hyvät ihmiset. Totta se on, että paha pappi saarnaa itselleen. Viikonloppuni kuluu jälleen toimistotyön merkeissä. Ciao!
***
Torstai 4.12.2008
Pakkasimme Joken kanssa tänään varastolla koko päivän käyttö- ja lahjatavaroita itään vietäväksi.
Puolenpäivän tietämillä Tapani toi autolastillisen sairaalatarvikkeita ja sairaalavaatteita.
LÄMPIMÄT KIITOKSET TÄMÄNPÄIVÄISILLE LAHJOITTAJILLE, ERIKOISESTI TAPANILLE!
***
Keskiviikko 3.12.2008
Tänään kävivät varastolla kotiseurakunnastani Sointu, Sinikka ja Pekka tutustumassa työhömme. Erjan kanssa kerroimme heille työstämme. Tapaaminen oli enemmän kuin hyvä.
Puolen päivän jälkeen varastolle saapui rekka-auto, joka toi täyden lastin lahja- ja käyttötavaroita Itä-Euroopan köyhille.
Illan jo pimettyä varaston pihaan ajoi Kiitolinjan auto, joka toi tullessaan aimo lastin elintarvikkeita.
LÄMPIMÄT KIITOKSET TÄMÄNPÄIVÄISILLE LAHJOITTAJILLE, ERIKOISESTI JAAKOLLE JA VILLELLE!
***
Tiistai 2.12.2008
Tein tänään toimistotöitä. Roope oli seuranani. Jokke ja Elisa kantoivat rintamavastuun varastolla.
Iltapäivällä Kiitolinjan auto toi aimo lastin maaleja ja vaatteita varastolle.
LÄMPIMÄT KIITOKSET TÄMÄNPÄIVÄISILLE LAHJOITTAJILLE, ERIKOISESTI JUHALLE JA JUSSILLE!
***
Maanantai 1.12.2008
Jokke toi aamulla aikaisin Elisan päivähoitoon ja lähti keikalle Lounais-Suomeen. Tullessaan hän toi varastolle autolastillisen elintarvikkeita.
Päivän ensimmäiset vieraat varastolla olivat Andrey ja Olga. He veivät autolastillisen elintarvikkeita, hygieniatuotteita, vaatteita ja maaleja Pietarin köyhille.
Seuraavaksi varastolle saapuivat Pentti ja Patrik. He veivät autolastillisen elintarvikkeita, hygieniatuotteita, lahja- ja käyttötavaroita Eestin köyhille.
LÄMPIMÄT KIITOKSET TÄMÄNPÄIVÄISILLE LAHJOITTAJILLE, ERIKOISESTI PETRILLE!
Illalla klo 22 aikoihin Valdemarin pitäisi saapua varastolle noutamaan elintarvikkeita ym. tavaroita Valko-Venäjän, Ukrainan ja Moldovian köyhille.
***
Sunnuntai 30.11.2008
Pakkasimme eilen Joken kanssa koko päivän elintarvikkeita itään vietäväksi.
Kello 22 aikoihin Valdemar rekkoineen saapui varaston pihalle. Ennen puolta yötä auto oli lastattu täyteen elintarvikkeita Latvian köyhille. Jos kaikki sujuu suunnitelmien mukaan, Valdemar saapuu jälleen varastollemme maanantaina ennen puolta yötä.
Tänään tein toimistotöitä.
***
Perjantai 28.11.2008
Jokke lähti aamulla aikaisin keikalle ja toi tullessaan varastolle autolastillisen elintarvikkeita.
Aamun ensimmäinen vieras varastolla oli Valdemar. Lastasimme hänen rekka-autonsa täyteen elintarvikkeita, jotka hän vei Latvian köyhille.
Seuraavat vieraamme varastolla olivat Talvi ja Meelika. He veivät autolastillisen uusia vaatteita, jalkineita, keittiötarvikkeita, lahja- ja käyttötavaroita Eestin köyhille.
Pakkasimme Tapanin, Joken, Talvin ja Meelikan kanssa koko päivän lahjoitustavaroita Itä-Eurooppaan vietäväksi.
LÄMPIMÄT KIITOKSET TÄMÄNPÄIVÄISILLE LAHJOITTAJILLE, ERIKOISESTI MARKUKSELLE!
Toivotan hyvää viikonloppua kaikille päiväkirjani lukijoille. Levätkää, viettäkää rauhaisa ja onnellinen viikonloppu rakkaittenne kanssa. Elämä on paljon lyhyempi kuin luulettekaan, joten kehotan teitä olemaan ihmisiksi.
Viikonloppuni kuluu työn merkeissä. Huomenna pakkaan Joken kanssa elintarvikkeita Itään vietäväksi. Jos kaikki sujuu suunnitelmien mukaan, Valdemar on jälleen rekkoineen varastollamme huomenna klo 22 aikoihin.
Tapani taisi olla enemmän kuin oikeassa todetessaan tänään, että työmme on täyttä työtä, ei harrastelua, eikä puuhastelua. Ciao!
***
Torstai 27.11.2008
Soittelin tänään aamulla muutaman soiton seurakuntiin. Vastaanotto oli edelleenkin ystävällinen.
Aamun ensimmäinen vieras varastolla oli Andrey. Hän vei autolastillisen elintarvikkeita, hygieniatuotteita, maaleja ja vaatteita Pietarin köyhille.
Illansuussa varastolle ajoi Kiitolinjan auto, joka toi tullessaan autolastillisen elintarvikkeita.
Illan jo pimetessä varaston eteen ajoi täysperävaunullinen rekka, joka toi täpö täyden kuorman uusia vaatteita, jalkineita, kalusteita ja käyttö- ja lahjatavaroita.
LÄMPIMÄT KIITOKSET TÄMÄNPÄIVÄISILLE LAHJOITTAJILLE, ERIKOISESTI RISTOLLE, REIJOLLE JA JAAKOLLE!
***
Keskiviikko 26.11.2008
Soittelin tänäänkin kerjuusoittoja seurakuntiin, tosin kiirehdin aamupäivällä varastolle Joken avuksi.
Kalle Augustson oli aamun ensimmäinen vieras varastolla. Hän vei autolastillisen elintarvikkeita ja hygieniatuotteita Romanian köyhille.
Seuraavaksi varastolle saapui Erkki. Hän vei autolastillisen elintarvikkeita, hygieniatuotteita, käyttö- ja lahjatavaroita Eestin köyhille.
Illan viimeinen vieras varastolla oli Aleksander. Hän vei Venäjän köyhille täyden autolastin elintarvikkeita, hygieniatuotteita ja vaatteita.
***
Tiistai 25.11.2008
Jokke ja Elisa kantoivat tänään rintamavastuun varastolla. Roope oli kanssani koko päivän toimistolla.
Jatkoin edelleen kerjuusoittoja seurakuntiin. Vastaanotto oli ystävällinen.
Isä-Giril nouti tänään varastolta autolastillisen elintarvikkeita, hygieniatuotteita, vaatteita ja maaleja Venäjän köyhille.
***
Maanantai 24. 11. 2008
Tein Erjan kanssa viikonlopun ajan toimistotöitä.
Jokke toi aamulla aikaisin Elisan päivähoitoon ja lähti keikalle pääkaupunkiseudulle. Tullessaan Jokke toi varastolle autolastillisen vammaisapuvälineitä.
Päiväni kului koirien kanssa toimistolla. Roope ja Elisa nukkuivat ja minä soittelin seurakuntiin. Vastaanotto oli edelleenkin myönteinen.
Terho on jälleen aktivoitunut. Mahtaakohan johtua kuunkierrosta, vai mistä. Uni ei näytä hänelle tulevan, koskapa hän yrittää öisin häiriköidä nettivieraskirjassani. Hänelle ei näytä menneen perille, että ne ajat ovat auttamattomasti ohi, jolloin hän voi vapaasti häiriköidä nettisivuillani. Tosin noita riemun aikoja kesti vuosikausia, ennenkuin sain tarpeekseni ja laitoin kontrollin vieraspäiväkirjaani. Terhon tulisi ymmärtää, että yöt ovat nukkumista, ei häiriköintiä varten!
LÄMPIMÄT KIITOKSET TÄMÄNPÄIVÄISILLE LAHJOITTAJILLE, ERIKOISESTI JAANALLE!
***
Perjantai 21.11.2008
Jatkoin edelleenkin hyvällä menestyksellä kerjuusoittoja seurakuntiin. Työmme tunnetaan ja sitä arvostetaan. Ilmeisesti kirkkoherra, asessori, rovasti Kalervo Huttusen potaskapuheet ja työmme mustamaalaaminen on täydellisesti epäonnistunut. Tsemppiä, Kalervo, yritä parantaa puheitasi, niin, että ne eivät käänny sinua vastaan. Olisikohan käynyt niin, että olet huutanut tuuleen, vai olisiko niin, että äänesi on ollut kuin hyttysen surinaa kirkkoherrojen korvissa?
Jokke kantoi rintamavastuun varastolla tämän päivän. Tosin kävin varastolla tapaamassa Hannua. Hän vei autolastillisen elintarvikkeita Venäjän köyhille.
Toivotan hyvää viikonloppua kaikille työmme ystäville ja tasapuolisuuden nimessä myös työmme vihollisille. Levätkää ja kootkaa voimia, että voitte täyttää kutsumuksenne.
Viikonloppuni kuluu jälleen kerran toimistotöitä tehden.
***
Torstai 20.11.2008
Aamun ensimmäinen vieras varastolla oli Kiitolinjan rekka-auto, joka toi täyden autolastillisen käyttö- ja lahjatavaroita varastolle.
Seuraavaksi varastolle saapui Talvi tyttärineen. Hän vei kaksi autolastillista elintarvikkeita, käyttö- ja lahjatavaroita Eestin köyhille.
Viimeisin vieraamme tänään varastolla oli Reijo. Hän vei autolastillisen elintarvikkeita, käyttö- ja lahjatavaroita Eestin köyhille. Reijo toi myös seurakuntansa rahalahjoituksen työmme tukemiseksi.
Pakkasin Joken, Talvin ja hänen tyttäriensä kanssa lahjoitustavaroita Itään vietäväksi.
LÄMPIMÄT KIITOKSET TÄMÄNPÄIVÄISILLE LAHJOITTAJILLE, ERIKOISESTI MARKUKSELLE JA REIJOLLE!
***
Keskiviikko 19.11.2008
Jokke otti vastaan aamun ensimmäisen vieraan varastolla, Andreyn, jonka autoon lastattiin elintarvikkeita, vammaisapuvälineitä ja hygieniatuotteita Pietarin köyhille vietäväksi. Sen jälkeen Jokke lähti keikalle pääkaupunkiseudulle ja toi tullessaan varastolle autolastillisen lapsille tarkoitettuja vammaisapuvälineitä.
Illan viimeinen vieras varastolla oli Aleksander. Hän vei autolastillisen elintarvikkeita, vammaisapuvälineitä ja vaatteita Karjalan ja Pietarin köyhille.
Päiväni kului seurakuntiin kerjuusoittoja soitellen. Vastaanotto oli nytkin enemmän kuin hyvä.
LÄMPIMÄT KIITOKSET TÄMÄNPÄIVÄISILLE LAHJOITTAJILLE, ERIKOISESTI NUUTILLE!
***
Tiistai 18.11.2008
Koko päivä kerjuuta. Vastaanotto ystävällinen.
Jokke kantoi varastolla vastuuta illansuuhun asti, jolloin riensin varastolle hänen avukseen.
Esimmäinen rekka-auto toi tullessaan varastolle aimo lastin maaleja.
Illan jo pimetessä varastolle saapui täysperävaunullinen rekka, joka toi tullessaan 51 kuormalavallista elintarvikkeita. Onpahan taas, mistä köyhille jakaa.
LÄMPIMÄT KIITOKSET TÄMÄNPÄIVÄISILLE LAHJOITTAJILLE, ERIKOISESTI ANNELILLE, JUHALLE JA JUSSILLE!
Sain tänään useita puhelinsoittoja ja sähköpostiviestejä, jotka koskivat Markku Heikkisen keskusteluohjelmaa, jossa olin Jyri Komulaisen kanssa. Ohjelma tuli ulos jo kolmatta kertaa ja tulee kuulemma vielä kerran uusintana.
Palaute oli tänään, kuten aikaisemminkin, pelkästään myönteinen.
***
Maanantai 17.11.2008
Jokke kantoi rintamavastuun tänäänkin varastolla.
Isä-Sergei ja Daniel noutivat autolastillisen elintarvikkeita, vaatteita ja maaleja Venäjän köyhille.
Jatkoin edelleen kerjuusoittoja seurakuntiin. Vastaanotto oli enemmän kuin hyvä.
***
Perjantai 14.11.2008
Jatkoin myös tänään kerjuusoittoja seurakuntiin. Vastaanotto oli ystävällisen myönteinen.
Jokke oli keikalla Lounais-Suomessa ja toi tullessaan varastolle autolastillisen elintarvikkeita.
LÄMPIMÄT KIITOKSET TÄMÄNPÄIVÄISILLE LAHJOITTAJILLE, ERIKOISESTI PETRILLE!
Toivotan kaikille päiväkirjani lukijoille hyvää, onnellista ja rauhaisaa viikonloppua! Erikoisesti haluan toivottaa sitä Terholle, koska häntä varten on muhimassa pieni yllätys!
***
Torstai 13.11.2008
Jatkoin kerjuusoittoja seurakuntiin. Vastaanotto oli edelleenkin hyvä.
Jokke kantoi rintamavastuun varastolla tänään.
Timo haki autokuormallisen elintarvikkeita Venäjän köyhille.
Myös Aleksander nouti autokuormallisen elintarvikkeita ja vaatteita Karjalan ja Venäjän köyhille.
***
Keskiviikko 12.11.2008
Soittelin tänään seurakuntiin kerjäyssoittoja. Vastaanotto oli myönteinen.
Valeri nouti varastolta elintarvikkeita Eestin köyhille. Jokke hoiteli lastauksen.
***
Tiistai 11.11.2008
Pete ja Jarmo olivat päivän ensimmäiset vieraat varastolla. He veivät autolastillisen elintarvikkeita, uusia vaatteita ja jalkineita, lahja- ja käyttötavaroita Vienan Karjalan ja Eestin köyhille.
Seuraavaksi varastolle saapuivat Lare ja Hanski. He toivat tullessaan varastolle pesukoneen ja vaatteita ja veivät mennessään elintarvikkeita Eestin köyhille.
Seuraavaksi varastolle saapui Andrey. Hän vei autolastillisen elintarvikkeita, maaleja ja vaatteita Pietarin köyhille.
Seuraava vieraamme oli Raivo. Hän vei autolastillisen elintarvikkeita Eestin köyhille.
Esa saapui kuorma-autoineen varastolle. Hän toi tullessaan varastolle kaksi synnytysvuodetta ja kaksi keskoskaappia. Mennessään hän vei autolastillisen elintarvikkeita ja vammaisapuvälineitä Eestin köyhille.
Ilmoituksestaan huolimatta Valeri ei saapunut varastolle.
Myöhemmin illalla Valeri soitti ja kertoi saapuvansa varastolle huomenna.
Illan viimeinen vieras varastolla oli Pasi. Hän vei elintarvikkeita Eestin ja Venäjän köyhille.
LÄMPIMÄT KIITOKSET TÄMÄNPÄIVÄISILLE LAHJOITTAJILLE, ERIKOISESTI LARELLE, HANSKILLE JA ESALLE!
***
Maanantai 10.11.2008
Pakkasimme Joken kanssa elintarvikkeita itään toimitettavaksi.
Illalla klo 20 aikoihin Valdemar rekkoineen saapui varastolle. Myös Tapani tuli lastaustalkoisiin. Lastasimme rekka-autoon elintarvikkeita, uusia vaatteita ja jalkineita sekä lahja- ja käyttötavaroita ja hygieniatuotteita.
Hieman ennen klo 23 rekka oli lastattu täpö täyteen. Valdemar ajaa sen Saksaan, mistä tavarat jyvitetään Moldovian, Ukrainan ja Valko-Venäjän köyhille.
Tämä oli 17. Itä-Eurooppaan tänä vuonna varastoltamme lähtenyt rekka. Pakettiautolastauksia lähialueille on ollut tänä vuonna miltei 400.
***
Sunnuntai 9.11.2008
Eilen kello yhdeksän aikaan aamulla Slava ilmoitti, että hän ja Isä-Aleksander ovat lähteneet Pietarista matkaamaan kohti Tervakoskea. Saavuttuaan Viipurin ja Pietarin puoliväliin, he huomasivat, että Isä-Aleksanderin auton rekisteriote oli jäänyt Pietariin. Sieltä sitä lähdettiin kiikuttamaan kohti Viipuria ja Slava lähti autoineen kohti Pietaria. Hyvä, rekisteriote saatiin. Seuraava vastoinkäyminen oli kahden autonrenkaan venttiilirikko. Venttiilit saatiin korjattua ja hieman jälkeen klo 20 illalla Isä-Aleksander ja Slava saapuivat autoineen varastollemme.
Lastasimme autoihin sairaalavaatteita, liinavaatteita ja käyttövaatteita.
Tapani saapui varastolle hyvän tapansa mukaan lastaustalkoisiin, Pian Tapanin tulon jälkeen noin kello kahdenkymmenenkahden aikoihin jyristeli varaston pihaan rekkoineen Valdemar,
Isä-Aleksander ja Slava pääsivät lähtemään kohti Pietaria tuntia ennen puoltayötä.
Valdemarin rekka oli lastattu hieman jälkeen puolen yön ja hän pääsi matkaamaan kohti satamaa ja sieltä edelleen Latviaan.
Lastasimme Valdemarin rekkaan elintarvikkeita, hygieniatuotteita ja vaatteita.
***
Perjantai 7.11.2008
Ilian oli aamun ensimmäinen vieras varastolla. Hän vei autolastillisen elintarvikkeita ja hygieniatuotteita Venäjän köyhille.
Seuraavaksi varastolle saapui Meelis. Hän vei autolastillisen elintarvikkeita ja hygieniatuotteita Eestin köyhille.
Jokke toi aamulla Elisan luokseni päivähoitoon ja lähti keikalle pääkaupunkiseudulle. Tullessaan hän toi varastolle autolastillisen vaatteita.
Illan viimeisin vieras varastolla oli Kiitolinjan rekka-auto, joka toi täyden autokuormallisen elintarvikkeita varastolle.
LÄMPIMÄT KIITOKSET TÄMÄNPÄIVÄISILLE LAHJOITTAJILLE, ERIKOSESTI ANNELLE, RISTOLLE JA VILLELLE!
Viikonloppu on jälleen edessä. Minulta ja Jokelta se tosin kuluu töitä tehden kuten usein ennenkin. Toivotan kuitenkin kaikille päiväkirjani lukijoille hyvää, rauhaisaa ja levon täyteistä viikonloppua! Erikoisesti sitä tahdon toivottaa asessori, kirkkoherra, rovasti Kalervo Huttuselle, että hän voisi levätä ja ladata akkujaan jatkaakseen tulevalla viikolla minun ja auttamistyömme mustamaalaamista ja kapulointia. Näyttää nimittäin siltä, että tuo vuosia jatkunut uuttera työ ei ole tuottanut Kalervo Huttusen toivomaa tulosta. Ciao!
***
Torstai 6.11.2008
Jokke toi aamulla Elisan hoitoon ja lähti keikalle Lounais-Suomeen. Palatessaan hän toi varastolle täyden autokuormallisen elintarvikkeita.
Aamun ensimmäinen vieras varastolla oli Timo. Hän toi autokuormallisen uusia vaatteita Itä-Euroopan köyhille.
Seuraavaksi varastolle saapuivat Isä-Sergei ja Daniel. He veivät autokuormallisen elintarvikkeita ja vaatteita Venäjän köyhille.
Illan viimeinen vieras varastolla oli Tapani. Hän toi tullessaan autokuormallisen vaatteita ja sairaalatarvikkeita.
LÄMPIMÄT KIITOKSET TÄMÄNPÄIVÄISILLE LAHJOITTAJILLE, ERIKOISESTI TIMOLLE, PERTILLE, PETRILLE JA TAPANILLE!
***
Keskiviikko 5.11.2008
Kari ja Isä-Matti olivat aamun ensimmäiset vieraat varastolla. He toivat tullessaan vaatteita varastolle. Kari halusi tukea työtämme taloudellisesti.
Iltapäivällä Aleksander saapui autoineen varastolle. Hän vei autolastillisen elintarvikkeita ja vaatteita Karjalan köyhille.
LÄMPIMÄT KIITOKSET TÄMÄNPÄIVÄISILLE LAHJOITTAJILLE, ERIKOISESTI KARILLE!
***
Tiistai 4.11.2008
Pakkasin Joken kanssa tänään varastolla elintarvikkeita itään kuljetettavaksi.
Leena, NIkita ja Pertti noutivat varastolta elintarvikkeita, hygieniatuotteita ja maaleja Karjalan ja Venäjän köyhille.
***
Maanantai 3.11.2008
Jokke lähti heti aamulla keikalle pääkaupunkiseudulle. Hän toi tullessaan varastolle autokuormallisen vammaisapuvälineitä, uusia jalkineita ja vaatteita.
Aleksander ja Marisa olivat päivän ensimmäiset vieraat varastolla. He veivät elintarvikkeita ja vaatteita Venäjän köyhille.
Seuraavaksi varastolle saapui Vladislav. Hän vei autokuormallisen elintarvikkeita, hygieniatuotteita ja maalia Eestin köyhille.
Pakkailin tänään koko päivän elintarvikkeita itään toimitettavaksi.
LÄMPIMÄT KIITOKSET TÄMÄNPÄIVÄISILLE LAHJOITTAJILLE, ERIKOISESTI MARILLE, VIVECALLE, MERVILLE, NINALLE JA MARIANALLE!
***
Lauantai 1.11.2008
Isä-Aleksander ja Slava saapuivat kahdella autolla, kuten aina ennenkin, varastolle hieman klo 22 jälkeen eilen illalla. Klo 3 aamuyöllä autoon oli lastattu elintarvikkeita, käyttö- ja lahjatavaroita, hygieniatuotteita sekä vaatteita.
Takaan, että autoissa ei lähetetty terveisiä Pietariin, eli tyhjää tilaa ei jäänyt, vaan ne oli pakattu viimeistäkin kuutiosenttimetriä myöten täpö täyteen. Pääsin taas kömpimään sänkyyn klo 4 aikoihin aamuyöllä.
Puolen päivän jälkeen sain viestin Slavalta, että hän ja Isä-Aleksander olivat saapuneet onnellisesti perille Pietariin.
***
Perjantai 31.10.2008
Aamun esimmäinen vieras eilen varastolla oli Hannu. Hän toi meille aivan uuden pyykinpesukoneen.
Seuraavaksi varastolle saapui Andrey. Hän vei autolastillisen elintarvikkeita, hygieniatuotteita ja vaatteita Pietarin köyhille.
Myös Tapani saapui autoineen varastolle. Hän vei elintarvikkeita Eestin köyhille.
Kiitolinjan auto toi kaksi suurta pakettia uusia vuodevaatteita.
Illan jo pimettyä saapui varastolle kiitolinjan rekka. Sillä oli lastinaan elintarvikkeita.
Pakkasimme Joken kanssa koko päivän elintarvikkeita ja vaatteita itään kuljetettavaksi.
Iltapäivällä Slava soitti, että hän ja Isä-Aleksander ovat lähteneet matkaamaan kohti Tervakoskea.
Joken työpäivä päättyi klo 21 aikoihin ja minäkin pääsin pistäytymään kotona. Ennen kotiin lähtöämme Jokke tuumasi, että olisimme rikkaita miehiä, jos saisimme tästä työstä palkkaa. Torstainakin olisi raksuttanut monta sataprosenttista tuntia.
No, minä pääsin ahneempana jatkamaan sataprosenttisia tunteja klo 22 aikaan, jolloin Isä-Aleksander ja Slava saapuivat autoineen varastolle. Autot oli lastattu klo 3 aamuyöllä, jolloin isä ja Slava pääsivät jatkamaan matkaansa kohti Pietaria. Lastina heillä oli elintarvikkeita, uusia vaatteita ja jalkineita Venäjän köyhille.
Itse pääsin jo vähän ennen neljää aamuyöstä nukkumaan ja lojuinkin sängyssä tähän aamuun klo 10 asti. Laiskuuttani taisin jättää päiväkirjan kirjoittamatta eiliseltä päivältä. Olinhan sentään illalla tunnin kotona.
Tänään aamulla soittaessani Jokelle saín kuulla, että olin unohtanut trukin varaston pihalle. Kuinkahan olisi käynyt, jos olisi oltu muugalaislegioonassa? Olisi taas nyrkki heilunut!
LÄMPIMÄT KIITOKSET EILISILLE LAHJOITTAJILLE, ERIKOISESTI MAILIKSELLE JA HANNULLE!
Aivan äsken Slava soitti Pietarista. Hän kertoi heidän saapuneen onnellisesti isän kanssa perille. Hän kysyi, että voisivatko he vähän nukuttuaan tulla taas ensi yönä noutamaan elintarvikkeita köyhille. No, sehän sopii.
Nyt on syöksyttävä varastolle. Jokke on kantanut siellä aamupäivän rintamavastuut.
Päivän ensimmäinen vieras varastolla oli Esa. Hän vei autolastillisen elintarvikkeita, työ- ja liinavaatteita Eestin köyhille.
Seuraavaksi varastolle saapui Ilian. Hän vei elintarvikkeita, maalia ja hygieniatuotteita Venäjän köyhille.
Myös Erkki saapui autoineen varastolle. Hän vei täpö täyden pakettiautokuormallisen elintarvikkeita, vaatteita ja maaleja Venäjän köyhille.
Illan viimeinen vieras varastolla oli Aleksander. Hän vei autokuormallisen elintarvikkeita ja vaatteita Karjalan ja Venäjän köyhille.
Slava soitti Pietarista ja ilmoitti, että hän ja Isä-Aleksander ovat lähteneet matkalle kohti Tervakoskea. Edessä on jälleen yövuoro.
Toivotan kaikille päiväkirjani lukijoille hyvää, rauhaisaa ja onnellista viikonloppua. Oma viikonloppuni kuluu työn merkeissä. Tähän voi vain todeta, että se on oikein koirille, että luut ovat kovia. Ciao!
***
Keskiviikko 29.10.2008
Aamun ensimmäiset vieraat varastolla olivat Isä-Nikolai ja Isä-Vasili. He veivät autolastillisen elintarvikkeita, hygieniatuotteita, vaatteita, jalkineita ja lahjatavaroita sekä maaleja Venäjän köyhille.
Seuraavaksi varastolle tuli Timo. Hänkin vei avustustavaroita Venäjän köyhille.
Viimeisin vieraamme varastolla oli Ljuba ystävineen. Hän vei hygieniatuotteita ja maaleja Venäjälle.
Iltapäivällä Jokke joutui lähtemään keikalle Pohjoiselle Uudellemaalle. Hän toi tullessaan täyden autolastillisen elintarvikkeita varastolle. Muutoin pakkasimme Joken kanssa koko päivän avustustavaroita itään kuljetettavaksi.
Työpäivämme päättyi tänään klo 21 aikoihin.
Ennen kotiin lähtöä Jokke tuumasi, että jos tänne huomenna tulee joku hyvä ja pyhä ja alkaa puhua jotain ilosta ja riemusta ja halleluja-huudoista, niin hän aikoo sanoa tuolle hyvälle ja pyhälle: pistä nyt ihmeessä suus kiinni, täällä on viime päivät tehty jotain muutakin kuin soitettu suuta! Näin se menee. Voin tänäänkin todeta, että olihan päivä!
LÄMPIMÄT KIITOKSET TÄMÄNPÄIVÄISELLE LAHJOTTAJILLE, ERIKOISESTI PEKALLE JA JAAKOLLE!
***
Tiistai 28.10.2008
Pakkasin Joken kanssa tänään itään meneviä avustustarvikkeita kuljetuskuntoon.
Puolen päivän jälkeen varastolle saapui Kalle Augustson rekkoineen. Hän vei elintarvikkeita, hygieniatuotteita, lahja- ja käyttötavaroita Eestin ja Latvian köyhille.
Niinkuin usein aikaisemmin olen sanonut, mielestäni Kalle Augustson on suurin humanisti, ihminen ja avustustyöntekijä, jonka koskaan olen tavannut. Koen sen suurena kunniana meille ja työllemme, kun saamme olla yhteistyössä hänen kaltaisensa Ihmisen kanssa.
Jouduimme Joken kanssa työskentelemään koko päivän paineen alaisina tietäessämme, mitä tämä päivä toisi tullessaan. Olimme juuri ja juuri ehtineet lastata Kallen auton, kun varaston pihaan ajoi
Kiitolinjan auto, joka oli lastattu täpö täyteen. Lastina oli elintarvikkeita, liina- ja työvaatteita.
Saatuamme tämän auton purettua välittömästi sen jälkeen varaston pihaan saapui täysperävaunullinen rekka täynnä avustustarvikkeita. Rekan purkamisen jälkeen meidän oli pakattava kuormalavoille ja itään kuljetettavaksi noita tavaroita, että saisimme varastoon mahtumaan kaikki ne tavarat, mitkä olimme vetäneet varaston pihalle lastauksen ajaksi.
Seitsemän aikaan illalla saimme molempien varastojen ovet kiinni. Varastot ovat täpö täynnä lahjoitustavaroita. Huomenna jatkamme tavaroiden pakkaamista kuljetuskuntoon. Voin taas kerran sanoa, että olihan päivä!
LÄMPIMÄT KIITOKSET TÄMÄNPÄIVÄISILLE LAHJOITTAJILLE, ERIKOISESTI NIINALLE, REIJOLLE JA JAAKOLLE!
***
Maanantai 27.10.2008
Janakkalan seurakunnasta kävi ryhmä työstämme kiinnostuneita seurakuntalaisia tutustumassa työhömme varastolla. He saapuivat Erjan johdolla varastolle. Kerroin miltei kahden tunnin ajan työstämme ja siinä kohtaamistamme ihmisistä.
Ryhmän vierailu päättyi, kun pihaan saapui täysperävaunullinen rekka-auto, joka oli lastattu täyteen kaikenlaisilla hyvillä tavaroilla ja tarvikkeilla. Toimitamme ne aikanaan itäisten maiden köyhille. Joken kanssa pakkasimme noita tavaroita kello kymmeneen asti illalla.
Huomenna saapuu varastolle samanlainen täysperävaunullinen rekka-auto, jolle oli pakko tehdä tilaa, tuntui, miltä tuntui ja kyllä tuntui!
Huomenna meidän on vastaanotettava vielä toinenkin rekka-autollinen lahjoitustavaroita.
Väsyneenä tulee mieleen kaikenlaisia ajatuksia. Tänä iltana mietin, että ovatkohan asessori, kirkkoherra, potaskanpuhuja, rovasti Kalervo Huttunen ja öykkäri-kirkkoherra, eunukkikuoron sopraanohuutaja Hannu-Poju Vapaavuori koskaan ymmärtäneet tai oivaltaneet, mitä on tehdä päivästä toiseen vapaaehtoistyötä yötä päivää köyhien hyväksi sietokykynsä äärirajoille. Tuskinpa ovat. Olen sitä mieltä, että näiden molempien veitikoiden olisi syytä hävetä ja kulkea paperipussi päässä julkisilla paikoilla. Samanlaiseen häpeään ovat mielestäni osalliset niin Tampereen tuomiokapitulin kuin Helsingin tuomiokapitulin jäsenet, jotka ovat nämä öykkärit päätöksillään päästäneet kuin koiran veräjästä.
LÄMPIMÄT KIITOKSET TÄMÄNPÄIVÄISILLE LAHJOITTAJILLE, ERIKOISESTI JAAKOLLE!
***
Perjantai 24.10.2008
Tänään pidimme Joken kanssa vapaapäivän. Lieneekö ansaittu vai ei, hyvältä tuntui. Jokke nukkui puolelle päivin, samoin minä.
Iltapäivällä kävin Roopen kanssa sienestämässä, saaliiksemme saimme toistakymmentä litraa suppilovahveroita.
Viikonloppuni kuluu toimistotöissä. Toivotan hyvää ja rauhaisaa viikonloppua kaikille päiväkirjani lukijoille, erikoisesti niille entisille yhteistyökumppaneilleni, jotka Riihimäen seurakunnan idäntyössä eivät tienneet, mitä ovat tehdyt suulliset ja kirjalliset sopimukset, eivätkä sitä, mikä on omaa ja mikä on vierasta. Nämä raukat joutuivat käymään terapiassa minun vuokseni, koska olen niin kauhea ihminen, että vaadin suullisten ja kirjallisten sopimusten noudattamista. Toivottavasti annettu terapia on tuottanut sen tuloksen, että nämä reppanat ymmärtäisivät, mitä ovat tehdyt sopimukset ja tietäisivät sen, mikä on omaa ja mikä on toisen omaa. He ovat kirkkoherransa johdolla huutaneet ympäri maailmaa sitä, kuinka kauhea ihminen minä olen ja tekevät sitä näköjään edelleen. Huutakaa niin paljon kuin haluatte. Kyllä maailmaan ääntä mahtuu.
Ikävintä tässä parjauskampanjassa on ollut se, että jotkut kirkkoherrat ovat ottaneet nuo potaskapuheet täydestä, ja se on koitunut auttamiemme köyhien vahingoksi. Ei hätää, tätä panettelevaa joukkiota on autettu taloudellisesti vuosikausia jopa oman kotiseurakuntani vapaaehtoistyöntekijän piirissä! Että näin se menee! Ciao!
***
Torstai 23.10.2008
Aamun ensimmäinen vieras varastollamme oli Siperian keisari, Yrjö Niemi. Hän vei avustustavaroita Siperian vangeille.
Järjestelimme Joken kanssa koko päivän varastoa tehdäksemme tilaa ensi viikolla tuleville avustuskuormille.
Illan suussa varastolle saapuivat Sergei ja Sasha. He veivät autokuormallisen elintarvikkeita ja vaatteita Karjalan ja Pietarin köyhille.
Illan jo pimetessä varastolle saapuivat äiti-Arsenia, äiti-Nina ja Vladimir. He veivät autokuormallisen vammaisapuvälineitä ja hygieniatuotteita Keski-Venäjän köyhille.
***
Keskiviikko 22.10.2008
Aamun ensimmäinen vieras varastolla oli Andrey. Hän vei autokuormallisen elintarvikkeita ja maaleja Pietariin.
Seuraavaksi varastolle saapui Esa kuorma-autoineen. Hän vei elintarvikkeita ja vammaisapuvälineitä Eestin köyhille.
Pentti ja Topi saapuivat autoineen varastolle. He veivät autokuormallisen elintarvikkeita Eestin köyhille.
Puolen päivän jälkeen Jokke saapui varastolle tuoden tullessaan täyden autokuormallisen elintarvikkeita.
Järjestimme myöhään iltaan Joken kanssa varastoa.
Illan jo pimetessä varaston pihalle ajoi rekka-auto, joka toi tullessaan miltei 40 tonnia elintarvikkeita.
Noin kello 21 aikaan pääsimme Joken kanssa vihdoin kotiin.
LÄMPIMÄT KIITOKSET TÄMÄNPÄIVÄISILLE LAHJOITTAJILLE, ERIKOISESTI ANNELILLE JA PETRILLE!
***
Tiistai 21.10.2008
Jokke korjaili tänäänkin vammaisapuvälineitä varastolla. Hän kävi myös noutamassa autokuormallisen elintarvikkeita Etelä-Hämeestä.
Illansuussa Pasi saapui varastolle. Hän vei autolastillisen elintarvikkeita ja kaikkea muuta hyvää Venäjän köyhille.
LÄMPIMÄT KIITOKSET TÄMÄNPÄIVÄISILLE LAHJOITTAJILLE, ERIKOISESTI PEKALLE JA JARKOLLE!
***
Maanantai 20.10.2008
Jokke korjaili päivän vammaisapuvälineitä varastolla.
Päivän ensimmäiset vieraat varastolla olivat äiti-Arsenia, äiti-Nina ja Vladimir. He saapuivat varastolle Keski-Venäjältä ja ottivat mukaansa maalikuorman.
Seuraavaksi varastolle saapui Anton. Hän vei autolastillisen elintarvikkeita, käyttö- ja lahjatavaroita Eestin köyhille.
***
Lauantai 18.10.2008
Eilinen työpäivä venähti hieman pitkäksi, tosin aamupäivä Jokella ja minulla oli vapaata. Vapaa-ajan käytin Roopen kanssa sienestykseen. Toimme metsästä 15 litraa suppilovahveroita.
Illan tummetessa varastolle saapui täysperävaunullinen rekka-auto. Sen lastina oli 40.000 kg elintarvikkeita.
Samaan hässäkkään saapui Peter Ingmanin ryhmä, joka oli matkalla Eestiin. He veivät mennessään elintarvikkeita Eestin köyhille.
Jorma toi varastolle pakettiautokuormallisen ja peräkärryllisen aivan uusia vaatteita.
Kello oli hieman yli 22, kun olimme Joken kanssa saaneet tuon rekka-kuorman sisälle pinotuksi varastoon.
Viikonloppuni kuluu toimistotöitä tehden. Yritän kyllä livahtaa jossain välissä sienimetsään.
LÄMPIMÄT KIITOKSET EILISILLE LAHJOITTAJILLE, ERIKOISESTI ANNELILLE JA JORMALLE!
Toivotan kaikille päiväkirjani lukijoille rauhaisaa ja onnellista viikonloppua. Eläkää ihmisiksi! Eläkää kuin viimeistä päivää, elämä on lyhyempi kuin luulettekaan. Ciao!
***
Torstai 16.10.2008
Eilen illalla olin Roopen kanssa sienimetsässä. Saimme saaliiksemme kymmenkunta litraa suppilovahveroita.
Tänään vietin pitkän päivän Joken, Roopen ja Elisan kanssa varastolla.
Kiitolinjan auto toi varastolle uusia vaatteita ja jalkineita.
Seuraavaksi varastolle saapui Raivo. Hän vei autokuormallisen elintarvikkeita, uusia vaatteita, jalkineita, talous- ym. lahjatavaroita Venäjän köyhille.
Seuraavaksi varastolle saapui rekka-auto, joka toi tullessaan täyden autokuorman kaikkea mahdollista uuden uutukaista lahjatavaraa köyhille vietäväksi.
Lopun päivää pakkasimme Joken kanssa noita lahjatavaroita Itään toimitettavaksi.
Illan viimeinen vieras varastolla oli jo illan pimetessä Seppo. Hän vei autokuormallisen elintarvikkeita ja lahjatavaroita Venäjän köyhille.
Työpäivän päätyttyä lähdin pyöräillen sateessa taivaltamaan Roopen kanssa kohti kotia. Perille saavuttuame meitä oli kaksi uitettua koiraa.
LÄMPIMÄT KIITOKSET TÄMÄNPÄIVÄISILLE LAHJOITTAJILLE, ERIKOISESTI NINALLE JA MARKUKSELLE!
***
Keskiviikko 15.10.2008
Isä-Aki ja Kari tulivat aamulla varastolle. Isä-Aki vei hygieniatuotteita Venäjälle. Kari vei elintarvikkeita ja hygieniatuotteita Venäjän köyhille.
Iltapäivällä Ahti ja Ulla saapuivat ryhmineen Kankaanpään seurakunnasta tutustumaan työhömme. Tullessaan he toivat vaatteita Itä-Euroopan köyhille vietäväksi.
Erja oli seurakuntamme edustajana paikalla ja hoiteli tarjoilun vieraillemme.
Roope oli samanlainen moukka kuin isäntänsä, koska metelöi vahdin hommissaan niin paljon, että hänet jouduttiin eristämään toimistohuoneeseen vierailun ajaksi.
Pankinjohtaja Ahti Hirvosen arvio minusta oli: sivistymätön moukka. Tämän arvion sain, kun kehotin Ahti Hirvosta ja Kalevi Lehtistä katsomaan, minkälaisiin valheisiin he ovat osallisina toimiessaan erään kristillisen mediatalon neuvoa antavan komitean jäseninä ja tätä kautta järjestön suosijoina ja suojelijoina. Kyseinen järjestö kertoo joissakin evankelioimiskampanjoissaan jopa 50.000 ihmisen tulleen uskoon jossakin venäläisessä kaupungissa. Kysyessäni järjestön lakimieheltä, kuinka he mittaavat nuo uskoon tulleet, lakimies kertoi heidän puhelimessaan olevan laskurin. Jokainen siihen soittanut on uskoon tullut, jokainen, joka on tilannut yhdenkin ilmaisen kirjan tai lappusen, kuuluu samaiseen taivaskaartiin. Seinät ovat todella leveällä ja katto korkealla. Uskoisin, että jos missä hyvänsä Suomen tai maailman kaupungissa 50.000 ihmistä tulee uskoon, se näkyy katukuvassa.
Kyseisen järjestön lehti tammikuussa 2004 esittää lehtensä sivulla 11 sivun ylälaidassa kuvaa, jossa torillinen sotilaita on polvillaan rukousasennossa. Kuvan ylälaidassa on mustalla kehystetty teksti: Missio Volgograd onnistui. Kuvan alalaidassa valkoisella teksti: Missio Volgogradin aikana 50.000 kaupunkilaista teki uskonratkaisunsa. Mission teema: Jumala antaa voiman muuttua, näkyi kolmella tv-kanavalla, busseissa, sanomalehdissä ja jättikokoisissa ulkomainoksissa. Kuvan oikeassa alalaidassa miltei näkymättömänä, hiiren jätöksiä pienempikokoisin kirjaimin teksti: Kuva Stalingradin 60-vuotisjuhlista.
Väitän, että jos kuka hyvänsä ns. maallisen lehden toimittaja olisi syyllistynyt vastaavanlaiseen kikkailuun valokuvan ja tekstin suhteen, hän olisi entinen toimittaja.
Kyseinen lehti kertoo toisessa numerossaan työntekijänsä sanoin, että muslimimaailmassa on 100 miljoonaa lautasantennia. Muutama sivu myöhemmin järjestön toiminnanjohtaja sanoo, että heidän ohjelmillaan on 100 miljoonaa katsojaa muslimimaailmassa. Moni ihminen nielee tällaisen potaskan, myös Kalevi Lehtinen ja Ahti Hirvonen, jonka mielestä olen sivistymätön moukka, kun puutun tällaisiin mitättömiin yksityiskohtiin. Sivistymättömän moukan mielestä edellä mainittu kirjoittelu on mitä suurinta lukijoiden älykkyyden aliarvioimista ja pirullista huijausta. Tämä kyseinen mediatalo lähettää lehdyköitään nippukaupalla evankelisluterilaisiin seurakuntiin eikä missään eikä koskaan kerro helluntailaista taustaansa, eli ajaa sammutetuin lyhdyin. Tiedän tasan tarkkaan kirjoittaessani nämä rivit, että tästähän se ätäkkä syntyy, mutta kyllä maailmaan melua mahtuu! Huutakaa!
***
Tiistai 14.10.2008
Jokke korjaili tänään vammaisapuvälineitä varastolla.
Äiti-Arsenia kävi noutamassa avustustarvikkeita Venäjän köyhille.
Iltapäivällä täysperävaunullinen rekka toi maalikuorman varastolle.
LÄMPIMÄT KIITOKSET TÄMÄNPÄIVÄISILLE LAHJOITTAJILLE, ERIKOISESTI JUHALLE JA JUSSILLE!
***
Maanantai 13.10.2008
Eilen tein toimistotöitä, tosin pääsin tyttäreni Päivin ja Roopen kanssa sienimetsään. Saimme saaliiksemme vajaat kymmenen litraa suppilovahveroita.
Illalla puoli yhdentoista aikoihin puhelin soi. Olin puoli tuntia aikaisemmin käynyt nukkumaan. Heräsin kuin kaivosta. Slava ilmoitti, että Isä-Aleksander on autoineen varaston pihalla. Kiskoin vaatteet päälle, syöksyin pyörän selkään ja aloin kilpailla Roopen kanssa siitä, kumpi nopeammin matkaa varastolle.
Roopen kanssa varastolle lähtö on varsinainen seremonia. Roope pomppii pyörän ohjaustangon korkeudelle ja haukkuu kuin riivattu niin kauan, kun talutan pyörääni ajotielle.
Hypättyäni ajotielle pyörän selkään, seuraavat kolmesataa metriä on yhtä ulinaa ja ajohaukkua. Hiekkatielle jää melkoiset kraaterit Roopen tassuista. Jos naapureita on tiellä, he älyävät hypätä hyvissä ajoin ennen puhuria pientareelle.
Saavuimme Roopen kanssa melkoista haipakkaa varastolle, missä Isä-Aleksander odotti meitä. Lastasimme autoon elintarvikkeit ja hygieniatuotteita Venäjän köyhille. Isä pääsi lähtemään kohti Pietaria hieman ennen kello yhtä aamuyöllä.
Tänään pakkasimme Joken kanssa eilen saamiamme lahjatavaroita Venäjän köyhille vietäväksi. Kävimme myös vaihdattamassa autoihimme talvirenkaat.
Aleksi nouti hygieniatuotteita Venäjän köyhille.
Illansuussa pääsin livistämään Roopen kanssa sienimetsään. Saaliiksemme saimme noin 15 litraa suppilovahveroita.
***
Lauantai 11.10.2008
Jokke kävi tänään keikalla naapuri kunnassamme ja toi tullessaan varastolle autolastillisen uusia paitoja, sadetakkeja ja jalkineita.
Tein tänään toimistotöitä, joita riittää huomiseksikin. Pulenpäivän jälkeen kävin vastaanottamassa varastolle Kankaanpään seurakunnan lähettämän vaatekuorman.
Iltapäivällä syöksyimme Roopen kanssa sienestämään. Saalinna reilut kymmenen litraa suppilovaveroita. Ei paha!
LÄMPIMÄT KIITOKSET TÄMÄNPÄIVÄISILLE LAHJOITTAJILLE, ERIKOISESTI ULLALLE, AHTILLE JA KARILLE!
***
Perjantai 10.10.2008
Jokke korjaili tänään varastolla vammaisapuvälineitä.
Lintsasin! En kadu!
Olin Roopen kanssa sienestämässä. Saalinamme toimme rinta rottingilla kotiin kaksikymmentä litraa suppilovahveroita.
Nyt on takki tyhjä molemmilla.
Toivotan kaikille päiväkirjani lukijoille hyvää ja rauhaisaa viikonloppua. Suosittelen sienestämistä!
***
Torstai 9.10.2008
Aamulla varhain Valdemar saapui rekkoineen varastolle. Lastasimme hänen autoonsa elintarvikkeita, uusia vaatteita ja jalkineita, talous- ja lahjatavaroita, hygienia- ja sairaalatuotteita Moldovian, Ukrainan ja Valko-Venäjän köyhille vietäväksi.
Seuraavaksi varastolle saapui Talvi. Hän vei avustustarvikkeita Eestin köyhille.
Myös Maria saapui varastolle. Lastasimme hänen autoonsa elintarvikkeita ja vammaisapuvälineitä Eestin köyhille vietäväksi.
Illan pimetessä varastolle saapui Kiitolinjan täysperävaunullinen rekka-auto. Se toi tullessaan täyden kuorman elintarvikkeita, hygieniatuotteita, uusia vaatteita ja jalkineita.
LÄMPIMÄT KIITOKSET TÄMÄNPÄIVÄISILLE LAHJOITTAJILLE, ERIKOISESTI ELINALLE, VIRPILLE, NINALLE, PETRILLE JA KARILLE!
***
Keskiviikko 8.10.2008
Jokke lähti aamulla keikalle pääkaupunkiseudulle ja toi tullessaan täyden autolastillisen vammaisapuvälineitä.
Erkki tuli varastolle aamupäivällä. Lastasimme hänen autonsa täyteen elintarvikkeita, jotka hän vei Eestin köyhille.
Illansuussa livahdin jälleen Roopen kanssa sienimetsään. Saimme saaliiksemme kymmenkunta litraa suppilovahveroita.
LÄMPIMÄT KIITOKSET TÄMÄNPÄIVÄISILLE LAHJOITTAJILLE, ERIKOISESTI NUUTILLE!
***
Tiistai 7.10.2008
Isä-Henrik ja Isä-Leonard sekä Marja olivat aamun ensimmäiset vieraat varastollamme. He veivät Valko-Venäjälle kaksi autokuormallista elintarvikkeita, uusia vaatteita, jalkineita ja muita avustustavaroita Valko-Venäjälle. Isä-Leonard oli tullut 2000 kilometrin päästä varastollemme ja Isä-Henrik matkasi 1700 kilometriä.
Seuraava vieraamme oli Raivo. Hän vei autokuormallisen elintarvikkeita, vaatteita, hygieniatuotteita, maaleja ja sähkökäyttöisen pyörätuolin Eestin köyhille.
Illan viimeinen vieras oli Sergei. Hän vei autokuormallisen elintarvikkeita ja vaatteita Karjalan ja Venäjän köyhille.
Pääsimme Roopen kanssa tänäänkin livahtamaan sienimetsään ja saaliina kotiin tullessamme oli reilut viisi litraa suppilovahveroita.
***
Maanantai 6.10.2008
Teimme viikonloppuna Erjan kanssa toimistotöitä. Pääsin kuitenkin molempina päivinä Roopen kanssa sienimetsään.
Viikonlopun saaliimme oli 20 litraa suppilovahveroita. Ei paha!
Jokke lähti aamulla keikalle Itä-Uudellemaalle ja toi tullessaan varastolle autolastillisen hygieniatuotteita.
Andrey saapui aamupäivälle varastolle. Hän vei autolastillisen elintarvikkeita, maalia ja vaatteita Isä-Vasilin köyhille Pietariin.
Pakkasin tänään elintarvikkeita Itään kuljetettavaksi.
Illansuussa pääsin Roopen kanssa livahtamaan sienimetsään. Palasimme kotiin iltahämärissä saaliinamme oli vajaa 10 litraa suppilovahveroita.
LÄMPIMÄT KIITOKSET TÄMÄNPÄIVÄISILLE LAHJOITTAJILLE, ERIKOISESTI RIIKALLE JA OSKARILLE!
***
Perjantai 3.10.2008
Jokke toi aamulla Elisan päivähoitoon ja lähti keikalle pääkaupunkiseudulle. Tullessaan hän toi täyden autokuormallisen sähköpyörätuoleja, potilasnostureita, uusia vaatteita ja jalkineita, sekä vuodevaatteita.
Aamun ensimmäinen vieras varastolla oli Esa. Hän vei täyden kuorma-autokuormallisen vammaisapuvälineitä Eestiin.
Valtter kävi katsomassa meitä varastolla.
Illansuussa Meelis saapui autoineen varastolle. Hän vei täyden autokuormallisen elintarvikkeita, uusia vaatteita ja jalkineita sekä kodin tekstiilejä Eestin köyhille.
Siunatuksi lopuksi varastolle saapui Kiitolinjan rekka-auto, joka toi täyden autokuormallisen elintarvikkeita ja makeisia varastolle.
LÄMPIMÄT KIITOKSET TÄMÄNPÄIVÄISILLE LAHJOITTAJILLE, ERIKOISESTI ANNELLE, NINALLE, SIRKKA-LEENALLE, SINIKALLE JA VILLELLE!
Jälleen on edessä viikonloppu. Levätkää, hyvät ihmiset! Sienimetsässäkin käyntiä suosittelen, vähät suppilovahverot odottavat poimijaansa.
***
Torstai 2.10.2008
Jokke lähti aamulla keikalle Helsinkiin ja toi tullessaan varastolle autolastillisen vammaisapuvälineitä.
Aamun ensimmäinen vieras varastolla oli Andrey. Hän vei autolastillisen elintarvikkeita, vammaisapuvälineitä ja maalia Pietarin köyhille.
Puolenpäivän aikoihin kuorma-auto toi varastolle uusia vaatteita.
Illan viimeinen vieras varastolla oli Sergey. Hän vei autolastillisen elintarvikkeita ja vaatteita Karjalan ja Pietarin köyhille.
LÄMPIMÄT KIITOKSET TÄMÄNPÄIVÄISILLE LAHJOITTAJILLE, ERIKOISESTI TERHILLE, ANNELLE, PERTILLE JA ILKALLE!
Tänään oli varastolla jälleen yksi läheltä piti-tilanne. Siirsin neljän täyteen lastatun kuormalavan pinoa järjestellessäni varastoa huomenna saapuvia tavaroita varten. Olin siirtänyt tuon lavapinon muutaman metrin sivuun, ja kun aloin työntää sitä takaisin paikalleen, silloin se ryminä alkoi. Taivaalta satoi keksi- ja makeispaketteja sekä puisia kuormalavoja. Onneksi Jokke ja Elisa olivat ulkona, eikä Roopekaan jäänyt kaatuvan pinon alle. Kun Jokke tuli sisään, hän esitti minulle vakiokysymyksen, sen jonka niin usein ole hänelle esittänyt: Kuinkahan sinun olisi käynyt, jos olisimme Muugalaislegioonassa? No, turpiin olisi tullut! Taisi olla suojelusenkelimme paikalla.
***
Keskiviikko 1.10.2008
Aamun ensimmäinen vieras varastolla oli Timo. Hän vei avustustavaroita Venäjän köyhille.
Seuraavaksi varastolle saapui Isä-Giril. Hän vei autolastillisen elintarvikkeita, hygieniatuotteita, vammaisapuvälineitä ja maaleja Venäjän köyhille.
Isä-Girilin jälkeen varastolle saapui Lare. Hän vei elintarvikkeita Eestin köyhille.
Isä-Rostislav ja Ian saapuivat varastolle viedäkseen elintarvikkeita, hygieniatuotteita, vammaisapuvälineitä ja maalia Puolan köyhille.
Illan viimeinen vieras varastolla oli Boris. Hän vei elintarvikkeita Venäjän köyhille.
Jokke oli tänään keikalla Helsingissä ja toi tullessaan varastolle autolastillisen vammaisapuvälineitä.
LÄMPIMÄT KIITOKSET TÄMÄNPÄIVÄISILLE LAHJOITTAJILLE, ERIKOISESTI ULLALLE!
***
Tiistai 30.9.2008
Jokke kävi keikalla Etelä-Hämeessä ja toi tullessaan varastolle autolastillisen sairaalatarvikkeita ja vammaisapuvälineitä. Pakkasimme tänäänkin avustustarvikkeita Itään toimitettavaksi.
LÄMPIMÄT KIITOKSET TÄMÄNPÄIVÄISILLE LAHJOITTAJILLE, ERIKOISESTI SARILLE!
***
Maanantai 29.9.2008
Pakkasin Joken kanssa koko päivän elintarvikkeita Itään vietäväksi.
Igumeeni Mitrofan nouti varastolta elintarvikkeita, vaatteita ja maalia luostarinsa köyhille Venäjälle.
Tomppa poikkesi varastolla ja auttoi meitä elintarvikkeiden pakkauksessa.
Tapani toi varastolle pakettiautollisen side- ja sairaalatarpeita.
Illansuussa varastolle saapui rekka-auto, joka oli täyteen lastattu. Lastina oli uusia vaatteita, jalkineita, talous- ym. lahjatavaroita jaettavaksi köyhille.
LÄMPIMÄT KIITOKSET TÄMÄNPÄIVÄISILLE LAHJOITTAJILLE, ERIKOISESTI EEROLLE JA TAPANILLE!
Illansuussa pääsin livahtamaan Roopen kanssa sienimetsään. Parin tunnin tarpomisen tuloksena oli vain reilut pari litraa suppilovahveroita. Hirvikärpäsiä oli riittävästi.
***
Perjantai 26.9.2008
Esa oli aamulla autoineen jo odottamassa varastolla, kun saavuin sinne. Lastasimme hänen autonsa täpö täyteen hygieniatuotteita, uusia vaatteita ja jalkineita sekä lahja- ja käyttötavaroita Eestin köyhille vietäväksi.
Lopun päivää pakkasin Tapanin ja Joken kanssa avustustavaroita Itään toimitettvaksi.
Toivotan kaikille päiväkirjani lukijoille hyvää, rauhaisaa, onnellista ja leporikasta viikonloppua. Oma viikonloppuni kuluu osittain työnteossa.
***
Torstai 25.9.2008
Sergei oli päivän ensimmäinen vieras varastolla. Hän vei autolastillisen elintarvikkeita ja vaatteita Karjalan ja Pietarin köyhille.
Seuraavaksi varastolle saapui täysperävaunullinen rekka, joka toi tullessaan täyden autokuorman uusia vaatteita, jalkineita, kodin tekstiilejä, astioita, työkaluja ym. hyvää Itä-Euroopan köyhille.
Illansuussa varastolle saapui toinen täysperävaunullinen rekka, joka toi varastolle täyden lastin elintarvikkeita ja hygieniatuotteita. Onpahan taas, mistä köyhille jakaa.
LÄMPIMÄT KIITOKSET TÄMÄNPÄIVÄISILLE LAHJOITTAJILLE, ERIKOISESTI EEROLLE, RIIKALLE JA OSKARILLE!
Jokke on puolikuntoisena olosuhteiden pakosta sinnitellyt varastolla. Tässä firmassa ei näköjään ole lupa edes sairastaa. Onkohan edes kuolemaan lupa, sen aika näyttää. Ciao!
***
Keskiviikko 24.9.2008
Andrey oli aamun ensimmäinen vieras varastolla. Hän vei elintarvikkeita, vammaisapuvälineitä, vaatteita ja maaleja Pietarin köyhille.
Seuraavaksi varastolle saapuivat Viipurin lastenkodin ihmiset. He veivät elintarvikkeita, vaatteita ja maalia lastenkotiinsa.
Seuraavaksi maaliin saapui Esa. Hän vei kuorma-autollisen vammaisapuvälineitä Eestin vammaisille.
Illan hämärissä pääsin Roopen kanssa livistämään sienimetsään. Saimme saaliiksemme jonkin verran rouskuja ja suppilovahveroita.
***
Tiistai 23.9.2008
Jokke oli tänään aamupäivällä keikalla sairaudestaan huolimatta. Palatessaan hän toi varastolle autokuormallisen hygieniatuotteita ja jatkoi sen jälkeen sairaslomaansa.
Illansuussa Pasi nouti varastolta autokuormallisen elintarvikkeita, hygieniatuotteita, erilaisia käyttö- ja lahjatavaroita sekä maalia Eestin ja Venäjän köyhille.
LÄMPIMÄT KIITOKSET TÄMÄNPÄIVÄISILLE LAHJOITTTAJILLE, ERIKOISESTI RIIKALLE JA OSKARILLE!
Pääsin tänään livahtamaan Roopen kanssa sienimetsään. Saimme saaliiksemme hieman rouskuja ja suppilovahveroita.
***
Maanantai 22.9.2008
Pakkasimme tänään Tapanin kanssa lahjatavaroita itään vietäväksi.
Jokke joutui aamupäivällä poistumaan varastolta potemaan flunssaansa.
Puolenpäivän tietämillä Kari saapui autoineen varastolle. Hän vei uusia vaatteita, jalkineita, talous- ym. käyttötavaroita Eestin köyhille.
***
Sunnuntai 21.9.2008
Eilen pakkasin varastolla Joken ja Tapanin kanssa avustustavaroita Itään vietäväksi.
Kello 22 jälkeen Valdemar saapui rekkoineen varastolle. Lastasimme autoon elintarvikkeita, uusia vaatteita ja jalkineita ym. lahjatavaraa Moldovian, Ukrainan ja Valko-Venäjän köyhille. Saimme rekan lastattua hieman klo 1 jälkeen tämän vuorokauden puolella. Pääsin jo klo 4 nukkumaan.
Tänään teimme Erjan kanssa toimistotöitä.
***
Perjantai 19.9.2008
Päivän ensimmäinen vieras varastolla oli Vuokko. Hän vei elintarvikkeita, uusia vaatteita, jalkineita ja taloustavaroita Karjalan köyhille.
Seuraava vieraamme oli Raivo. Hän vei elintarvikkeita, uusia vaatteita ja jalkineita sekä taloustavaroita Eestin köyhille.
Seuraavaksi varastolle saapui kaksi rekka-autollista uusia vaatteita, jalkineita, kodintekstiileitä, työkaluja, kodinkoneita ym. hyvää köyhille jaettavaksi.
Tomppa kävi varastolla ja auttoi meitä varastotöissä. Hän on ollut apunamme hyvän tapansa mukaan miltei päivittäin.
Hyvä ystävämme ja uskollinen työmme tukija, Kalle, kävi varastolla tarkistamassa, kuinka selviämme.
LÄMPIMÄT KIITOKSET TÄMÄNPÄIVÄISILLE LAHJOITTAJILLE, ERIKOISESTI MARKUKSELLE!
Hyvät päiväkirjani lukijat, toivotan teille kaikille onnellista ja rauhaisaa viikonloppua! Joken kanssa vietämme viikonloppua työn merkeissä ja eiköhän Tapanikin ilmesty näyttämölle.
***
Torstai 18.9.2008
Jokke oli keikalla tänään Etelä-Hämeessä. Hän toi tullessaan varastolle autokuormallisen sairaalatarvikkeita ja vammaisapuvälineitä.
Päivän ensimmäinen vieras varastolla oli Valeri. Hän vei autolastillisen elintarvikkeita Bulgarian köyhille.
Illansuussa varastolle saapui Sergei. Hän vei autolastillisen elintarvikkeita ja vaatteita Karjalan ja Venäjän köyhille.
LÄMPIMÄT KIITOKSET TÄMÄNPÄIVÄISILLE LAHJOITTAJILLE, ERIKOISESTI TERTULLE!
***
Keskiviikko 17.9.2008
Olga, Olek ja Marina saapuivat aamulla varastolle. Olga vei elintarvikkeita, hygieniatuotteita ja maaleja Eestin köyhille. Marina ja Olek veivät niinikään elintarvikkeita, hygieniatuotteita ja maaleja Venäjän köyhille.
Jokke korjaili vammaisapuvälineitä.
Illansuussa Kiitolinja-auto toi autolastillisen elintarvikkeita varastolle.
LÄMPIMÄT KIITOKSET TÄMÄNPÄIVÄISILLE LAHJOITTAJILLE, ERIKOISESTI RISTOLLE!
***
Tiistai 16.9.2008
Syyllistyin tänään Erjan kanssa sellaiseen pahantekoon kuin vapaapäivän viettoon. Tosin Erja kävi pitämässä hartauden vanhainkodissa ja minäkin pistäydyin varastolla. Toisin sanoen, täydellisyyden saavuttamiseen on vielä pitkä matka.
Jokke korjaili vammaisapuvälineitä ja hoiti Andreyn auton lastaamisen varastolla. Andrey vei elintarvikkeita, vammaisapuvälineitä ja maaleja Venäjän köyhille.
***
Maanantai 15.9.2008
Aamulla, kun saavuimme varastolle, pihalla oli odottamassa täysperävaunullinen rekka. Purimme Joken kanssa siitä maalilastin. Onpahan maalia siveltäväksi itäisille maille.
Jokke jäi varastolle korjaamaan vammaisapuvälineitä. Minä karkasin Roopen ja Airin kanssa marja- ja sienimetsään. Saimme saaliiksemme hieman puolukoita. Veimme Airin kotiin ja jatkoimme Roopen kanssa sienestämistä. Päivän saalis oli toistakymmentä litraa rouskuja ja vahveroita.
LÄMPIMÄT KIITOKSET TÄMÄNPÄIVÄISILLE LAHJOITTAJILLE, ERIKOISESTI JUHALLE JA JUSSILLE!
***
Sunnuntai 14.9.2008
Tänään tein toimistotöitä, joita Erja jatkoi, kun karkasin Roopen kanssa sienimetsään.
Kirjoittelin mm. kiitoskirjeitä niille ihmisille, jotka ovat taloudellisesti tukeneet työtämme. Ilokseni olen pannut merkille, että työmme tukijoiden joukossa on useita kirkkoherroja, jotka tukevat työtämme henkilökohtaisin varoin. He ovat loistava, sanoisinko suorastaan sädehtivä, vastapaino kirkkoherra, lääninrovasti, rovasti, asessori Kalervo Huttusen ja kanttori-urkuri Hannu-POJU Vapaavuoren kaltaisille sittiäisille, vai pitäisikö sanoa limanuljaskoille!
Sieniretkeltä palattuamme toimme Roopen kanssa kotiin toistakymmentä litraa rouskuja.
Eilen olin Roopen kanssa puolukoita keräämässä. Saimme niitäkin toistakymmentä litraa.
Sieniretken jälkeen jouduin syöksymään varastolle, tosin Erja oli ehättänyt jo sinne aukomaan ovia nunna Arsenialle ja nunna Ninalle.
Neljän tunnin metsäreissu kypsytti minut niin, että en osannut arvioida paluuaikaani, vaan myöhästyin edellä kerrotuin seurauksin.
Iltamyöhä siitä tuli, ennenkuin saimme lastattua nunnien autot täyteen. He lähtivät yön selkään kuljettaakseen elintarvikkeita, vammaisapuvälineitä, hygieniatuotteita, puutarhatyökaluja ja kaikenlaista muuta hyvää Venäjän köyhille.
***
Perjantai 12.9.2008
Jokke korjaili tänään vammaisapuvälineitä. Minä järjestelin varastoa saadakseni tilaa maanantaina tulevalle rekka-autokuormalle.
Tomppa kävi varastolla ja auttoi minua varaston järjestämisessä.
Illansuussa menin Roopen kanssa sienimetsään. Palatessamme meillä oli suppilovahveroita noin 17 litraa.
Toivotan hyvää viikonloppua kaikille päiväkirjani lukijoille. Oma viikonloppuni kuluu töitä tehden. Teitä, hyvät ihmiset kehotan menemään sienimetsään. Suppilovahverota ja rouskut odottavat. Ciao!
***
Torstai 11.9.2008
Jokke toi jälleen Elisan aamulla päivähoitoon ja lähti keikalle pääkaupunkiseudulle. Palatessaan han toi varastolle autolastillisen vammaisapuvälineitä.
Aleksander ja Marisa tulivat aamulla varastolle. He veivät mennessään autolastillisen elintarvikkeita ja vaatteita Venäjän köyhille.
Illansuussa varastolle saapui kaksi rekka-autoa. Ne oli lastattu täpö täyteen elintarvikkeita. Elintarvikkeita oli 104 kuormalavallista. Onpahan taas, mistä köyhille jakaa.
LÄMPIMÄT KIITOKSET TÄMÄNPÄIVÄISILLE LAHJOITTAJILLE, ERIKOISESTI EIJALLE, VIRPILLE, TUOMOLLE JA JAANILLE!
Pääsin tänäänkin livahtamaan Elisan ja Roopen kanssa sienimetsään. Saaliiksi sain toistakymmentä litraa rouskuja.
***
Keskiviikko 10.9.2008
Jokke toi Elisan aamulla päivähoitoon ja lähti keikalle pääkaupunkiseudulle. Palatessaan hän toi varastolle kolme sähkökäyttöistä pyörätuolia.
Margarita tuli varastolle puolen päivän aikoihin. Hän vei autolastillisen elintarvikkeita, hygieniatuotteita, vammaisapuvälineitä, sairaalatarvikkeita ja maaleja Karjalassa sijaitsevaan sairaalaansa.
LÄMPIMÄT KIITOKSET TÄMÄNPÄIVÄISILLE LAHJOITTAJILLE, ERIKOISESTI MAURILLE!
Pääsin tänäänkin livahtamaan Roopen kanssa sienimetsään. Saaliiksemme saimme tatteja, rouskuja ja erikoisen paljon männynleppärouskuja.
***
Tiistai 9.9.2008
Jokke toi aamulla Elisan päivähoitoon ja lähti keikalle kohti Etelä-Suomea. Palatessaan hän toi autolastillisen vammaisapuvälineitä varastolle.
Livistin aamulla Roopen ja Elisan kanssa metsään. Saaliiksemme saimme reilut kaksikymmentä litraa rouskuja. Iltapäivällä riensimme varastolle.
Mauri nouti sieltä autokuormallisen elintarvikkeita ja hygieniatuotteita Romanian köyhille.
Illansuussa varastolle saapui Pasi. Hän vei autokuormallisen elintarvikkeita, hygieniatuotteita ja maaleja Eestin ja Venäjän köyhille.
LÄMPIMÄT KIITOKSET TÄMÄNPÄIVÄISILLE LAHJOITTAJILLE, ERIKOISESTI RITVALLE!
***
Maanantai 8.9.2008
Jokke korjaili varastolla tänään vammaisapuvälineitä.
Lare ja Hannu toivat varastolle pesukoneen ja veivät mennessään autokuormallisen elintarvikkeita Eestin köyhille.
Esa tuli puolen päivän aikoihin varastolle. Myös hän vei autokuormallisen elintarvikkeita Eestin köyhille.
Illan viimeinen vieras varastolla oli Ivan. Hän vei autokuormallisen hygieniatuotteita Venäjän köyhille.
Iltapäivällä livistimme Roopen kanssa metsään. Palatessamme meillä oli saaliina 25 litraa rouskuja, kanttarelleja ja haperoita. Kyllähän niitä sieniä kerää, mutta niiden puhdistaminen ja säilöminen onkin jo toinen juttu.
***
Perjantai 5.9.2008
Jokke toi Elisan tänään aamulla päivähoitoon ja lähti keikalle pääkaupunkiseudulle. Palatessaan hän toi täpö täyden autokuormallisen vammaisapuvälineitä.
Reino nouti varastolta autokuormallisen elintarvikkeita Vienan Karjalan köyhille.
Illansuussa varastolle saapui Kiitolinjan rekka-auto tuoden tullessaan täpö täyden kuorman elintarvikkeita.
Pääsin tänäänkin karkaamaan Elisan ja Roopen kanssa metsään. Saaliikseni sain puolukoita, karvarouskuja, haaparouskuja, leppärouskuja, keltavahveroita, suppilovahveroita, kuusenherkkusieniä, herkkutatteja ja puolukoita.
LÄMPIMÄT KIITOKSET TÄMÄNPÄIVÄISILLE LAHJOITTAJILLE, ERIKOISESTI VIRPILLE JA VILLELLE!
Toivotan kaikille päiväkirjani lukijoille hyvää ja rauhaisaa viikonloppua. Menkää hyvät ihmiset metsään. Sienet ja puolukat odottavat poimijaansa, ja hirvikärpäset kiusattaviaan! Ciao!
***
Torstai 4.9.2008
Jokke oli tänään keikalla Lounais-Suomessa ja toi tullessaan autokuormallisen elintarvikkeita varastolle.
Aamun ensimmäinen vieras varastolla oli Andrey. Hän vei autolastillisen elintarvikkeita, sairaalatarvikkeita, hygieniatuotteita, vaatteita ja maalia Pietarin köyhille.
Seuraavat vieraamme varastolla olivat Isä-Rostislav ja Ian. Isä-Rostislav vei elintarvikkeita, vammaisapuvälineitä, hygieniatuotteita ja maalia Puolan köyhille. Ian vei elintarvikkeita ja maalia Venäjän köyhille.
Illansuussa livahdin Roopen ja Elisan kanssa metsään. Metsäreissulta toimme puolukoita, rouskuja, suppilovahveroita, keltavahveroita ja tatteja.
LÄMPIMÄT KIITOKSET TÄMÄNPÄIVÄISILLE LAHJOITTAJILLE, ERIKOISESTI ANNELILLE!
***
Keskiviikko 3.9.2008
Pakkasin tänään Joken kanssa avustustarvikkeita itään vietäväksi.
Iljan piti tulla tänään noutamaan avustuskuormaa Pietarin köyhille. Isä-George soitti ja ilmoitti, että Ilja on sairastunut ja saapuu varastolle vasta ensi viikolla.
Jokke jäi varastolle kunnostamaan vammaisapuvälineitä.
Livistin Roopen kanssa sienimetsään. Tullessamme me toimme korillisen tatteja, orakkaita, rouskuja ja suppilovahveroita. Olen kuivannut tatteja 30 litraa. Kaikki tatit menevät Venäjälle.
***
Tiistai 2.9.2008
Tein tänään toimistotöitä. Jokke toi aamulla Elisan luokseni päivähoitoon ja lähti keikalle Etelä-Suomeen. Palatessaan hän toi varastolle täyden autolastillisen hygieniatuotteita.
Livahdin Elisan ja Roopen kanssa sienimetsään. Saaliinamme oli parikymmentä litraa tatteja, rouskuja ja kanttarelleja.
LÄMPIMÄT KIITOKSET TÄMÄNPÄIVÄISILLE LAHJOITTAJILLE, ERIKOISESTI RIIKALLE JA OSKARILLE!
***
Maanantai 1.9.2008
Viikonloppumme kului toimistotöitä tehden. Tosin pääsin Roopen kanssa livahtamaan pari kertaa metsään. Lauantaina saaliinamme oli kymmenkunta litraa tatteja. Sunnuntaina saimme saaliiksemme parikymmentä litraa puolukoita.
On aika jälleen kiittää kaikkia työmme tukijoita, niin tavara- kuin rahalahjoitustenkin antajia. Hyvä Te, kaikki hyvät ihmiset, jotka lahjoitustenne kautta olette tehneet mahdolliseksi avustustyömme!
Olen usein todennut, että rakastan kansankirkkoamme, vaikka sen joitakin herroina kukkoilevia viranhaltijoita suominkin. Näiltä kukkoilijoilta ovat unohtuneet Jeesuksen sanat: Kuka teistä tahtoo olla suurin, olkoon kaikkien palvelija. Rakkaassa kirkossamme ei saa olla kirkkoruhtinaita, ainoastaan palvelijoita. Kirkkoruhtinaita en ole sietänyt, en siedä, enkä tule sietämään. Mielestäni Kalervo Huttusen ja Hannu-Poju Vapaavuoren kaltaisten öykkäreiden ei tulisi olla kirkon työntekijöinä!
Ilokseni voin todeta, että työmme aikana suomenkielisistä evankelisluterilaisista seurakunnista 87,5 % on tukenut työtämme. Surukseni voin todeta, että suomenkielisistä seurakunnista löytyy vielä 12,55 % kovakorvaista luottamushenkilöä tai kirkkoherraa, jotka eivät ole ymmärtäneet auttamistyötämme.
Tänään päivän vierainamme varastolla olivat Isä-Sergei, Daniel, Slava ja Nadja. He veivät kaksi autokuormallista elintarvikkeita, hygieniatuotteita, vaatteita, vammaisapuvälineitä ja maalia Venäjän köyhille.
***
Perjantai 29.8.2008
Jokke toi aamulla Elisan päivähoitoon ja lähti keikalle Lounais-Suomeen. Palatessaan hän toi varastolle täyttäkin täydemmän autokuorman elintarvikkeita.
Päivän ensimmäiset vieraat varastolla olivat Lare ja Hannu. He veivät elintarvikkeita Eestin köyhille.
Seuraavaksi varastolle saapui Kari suuren pakettiautonsa kanssa. Hän vei hygieniatuotteita, käyttö- ja lahjatavaroita Eestin köyhille.
Myös Erkki saapui suurine pakettiautoineen varastolle. Hän vei elintarvikkeita, hygieniatuotteita, käyttö- ja lahjatavaroita myös Eestin köyhille.
Pakkailin tänään elintarvikkeita itään toimitettavaksi.
Illansuussa pääsin Roopen kanssa livistämään metsään. Tullessamme meillä oli korin täydeltä tatteja, lampaankääpää, kanttarelleja, rouskuja ja vähän suppilovahveroita, sekä muutama hirvikärpänen!
LÄMPIMÄT KIITOKSET TÄMÄNPÄIVÄISILLE LAHJOITTAJILLE, ERIKOISESTI PETRILLE!
Hyvät päiväkirjani lukijat, toivotan teille jokaiselle rauhaisaa ja onnellista viikonloppua! Menkää hyvät ihmiset metsään. Metsä on täynnä sieniä ja puolukoita. On siellä myös muutama hirvikärpänen, jotka ovat kuitenkin elämän suola, samalla tavoin kuin ne sontakärpäset, jotka pörräävät meidän kimpussamme, kun teemme idäntyötä. Joillakin noista kärpäsistä on liperit kaulassa. Ciao!
***
Torstai 28.8.2008
Mennessäni aamulla varastolle ja siellä toimistooni, en ollut uskoa silmiäni! Talvi komppanioineen oli saanut ihmeitä aikaan. Toimistossani kaikki esineet ja tavarat olivat järjestyksessä. Toimisto- ja kaikki sosiaalitilat oli pesty ja puunattu ja koko hoito oli enemmän kuin sotilaallisessa järjestyksessä. Talvi lupasi tulla ennen joulua tekemään samanlaisen järjestysoperaation varastossa.
Sanoin hänelle, että varmasti jouluun mennessä olemme Joken kanssa kiireisinä ja paineen alaisina saaneet sotkettua kyseiset paikat entisenlaiseen sekamelskaan.
Puolen päivän aikoihin varastolle saapui rekka, joka oli lastattu täyteen vaatteita, jalkineita, talous- ja lahjatavaroita sekä työkaluja.
Tapani saapui auttamaan meitä tavaroiden lajittelussa ja pakkauksessa. Myös Talvi-ryhmään saapui kahden työntekijän vahvistus. Kaiken kaikkiaan meitä oli kahdeksan ihmistä tuon rekkakuorman kimpussa ja kun vajaan kolmen tunnin kuluttua saapui samanlainen rekka-auto varastolle, oli edellinen kuorma lajiteltu ja pakattu avustuskohteisiin vietäväksi.
Slava, Nadja ja Elma-Lilja saapuivat varastolle noutamaan elintarvikkeita, vaatteita, jalkineita, käyttö- ja lahjatavaroita Venäjän köyhille.
Illansuussa varastolle saapuivat Heikki ja Elmo. Molemmat veivät avustustavaroita Eestin köyhille.
Päivän viho viimeinen vieras varastollamme oli Kiitolinjan auto, joka toi autolastillisen elintarvikkeita.
LÄMPIMÄT KIITOKSET TÄMÄNPÄIVÄIVILLE LAHJOITTAJILLE, ERIKOISESTI MARKUKSELLE JA REIJOLLE!
***
Keskiviikko 27.8.2008
Aamun ensimmäinen vieras varastolla oli Andrey. Hän vei autokuormallisen elintarvikkeita, vaatteita ja maaleja Pietarin köyhille.
Seuraavaksi varastolle saapuivat Pentti ja Hannu. He veivät elintarvikkeita ja lahja- ja käyttötavaroita Eestin köyhille.
Puolen päivän tienoilla varastolle saapui Talvi lapsineen. Hän tuli auttamaan meitä edellisen päivän rekkakuorman pakkaamisessa itään vietäväksi. Olisimme olleet Joken kanssa enemmän kuin lirissä ilman tämän nelihenkisen talkooporukan apua. Huomenna saamme taas rekkakuormallisen avustustavaroita ja sitä ennen edelliset avustustavarat on pakattava lavoille, jotta varastossa olisi tilaa uudelle kuormalle. Ilman Talvin apua olismme saaneet Joken kanssa työskennellä aamutunneille asti.
Iltapäivällä varastolle saapui Kiitolinjan auto, joka toi tullessaan täyden autolastin maaleja.
Illalla varastolle saapui vielä Heikki. Hän vei maalia ja lahjatavaroita Eestin köyhille.
Talvi joukkueineen kävi illalla syömässä kotonamme. Hän halusi väen väkisin yöpyä varastossa voidakseen siivota varaston sosiaalitilat. Hän vannomalla vannotti minua, etten saapuisi varastolle ennen aamua. Saapa nähdä, mitä Talvi on yön aikana varastolla puuhannut.
LÄMPIMÄT KIITOKSET TÄMÄNPÄIVÄISILLE LAHJOITTAJILLE, ERIKOISESTI JUHALLE JA JUSSILLE!
***
Tiistai 26.8.2008
Palasimme tänään Venäjän matkalta. Teimme viiden päivän matkan sydän-Venäjälle Moskovasta 400 km kaakkoon ja sieltä edelleen vajaa pari sataa kilometriä itään. Oppaanamme oli äiti-Arsenia. Hän toimi myös meidän tulkkinamme.
Erja ja Kari olivat mukana matkalla.
Kari on kiertänyt ympäri maailmaa. Kuitenkin hän väitti, että tämä matka oli jotain aivan erilaista muihin matkoihin verrattuna.
Omalta osaltani sanon, että tämä oli paras Venäjän matkani. Tutustuimme avustuskohteisiimme ja saimme henkilökohtaisesti tavata niitä ihmisiä, jotka apua tarvitsevat. Matkamme osoitti sen, että työmme ei ole turhaa.
Kävimme matkamme aikana useissa luostareissa, jotka tekevät alueellaan hyväntekeväisyys- ja auttamistyötä. Tapasimme myös luostareiden johtajat ja voimme todeta sen, että Venäjän luostarilaitokset tekevät tehokasta auttamistyötä köyhien, sairaiden, orpojen, leskien, vanhusten, vankien ja vammaisten hyväksi.
Jokke kantoi rintamavastuun Idäntyössä matkamme aikana.
Tänään saimme varastolle täysperävaunullisen rekallisen käyttö- ja lahjatavaroita.
LÄMPIMÄT KIITOKSET TÄMÄNPÄIVÄISILLE LAHJOITTAJILLE, ERIKOISESTI EEROLLE!
***
Keskiviikko 20.8.2008
Pääsin tänään aamupäivällä karkaamaan Roopen kanssa sienimetsään. Saaliina muutama tatti.
Päivän ensimmäinen vieras varastolla oli Tapani. Hän vei elintarvikkeita ja hygieniatuotteita Eestin köyhille.
Seuraavaksi varastolle saapui Ljuba. Hän vei hygieniatuotteita, lahjatavaroita ja maalia Venäjän köyhille.
Illansuussa varastolle saapui täysperävaunullinen rekka-auto tuoden tullessaan kaikkea mahdollista hyvää köyhille. Joken kanssa purimme tuon lastin ja huomenna pakkaamme sen Itään vietäväksi.
LÄMPIMÄT KIITOKSET TÄMÄNPÄIVÄISILLE LAHJOITTAJILLE, ERIKOISESTI EEROLLE!
***
Tiistai 19.8.2008
Kun saavuin aamulla varastolle, siellä olivat minua odottamassa Isä-Henrik, Maria ja Andrey. Isä-Leonardin auto oli mennyt epäkuntoon ja se on korjattavana Helsingissä. Jos auto saadaan kuntoon, hän tulee varastolle huomenna.
Jokke ja Andrey lastasivat Andreyn autoon elintarvikkeita, vaatteita ja maalia Pietarin köyhille toimitettavaksi. Lastasimme Isä-Henrikin autoon elintarvikkeita, uusia vaatteita ja jalkineita sekä erilaisia sähkökäyttöisiä kodintarvikkeita ja työkaluja sekä hygieniatuotteita Valko-Venäjän köyhille vietäväksi.
Illansuussa varastolle saapui täysperävaunullinen Kiitolinjan rekka-auto. Se oli lastattu täpötäyteen hygieniatuotteita. Kuorman purkamisen jälkeen nostimme tuon koko lastin Joken kanssa varaston sosiaali- ja toimistotilojen päälle. Lattiataso oli kolmen metrin korkeudessa. Työstä kävi!
Ymmärrän varsin hyvin, ettei joku piispa Juha Pihkala tai asessori, kirkkoherra, rovasti Kalervo Huttunen, kanttori-urkuri, kirkkoherra Hannu-POJU Vapaavuori tai seurakuntaneuvos Matti Sollamo voi ymmärtää työtämme. Eihän heistä yksikään tiedä, mitä työnteosta aiheutunut hiki on.
On turha odottaa ymmärrystä myöskään yhdeltäkään piispalta työtämme kohtaan. Mitä sellainen heppuli, joka kuittaa yli 7000 euron kuukausipalkkaa, voi ymmärtää köyhästä tai köyhän auttamisesta, saatikka siitä, että jotkut vietävän kahelit raataavat vuodesta toiseen palkatta ja palkkiotta näiden kurjien puolesta! Näinhän se menee, ne on eri miehet, jotka suutaan pieksää ja eri miehet, jotka köyhien puolesta hikoilevat. Miten se menikään, ne on eri miehet, jotka ruumiita tekee, ja ne on eri miehet, jotka ruumiita pesee. Ciao!
***
Maanantai 18.8.2008
Jokke ja Elisa olivat tämän päivän varastolla. Jokke korjaili vammaisapuvälineitä ja Elisa hoiteli vahdin hommia.
Luuhasin aamupäivän Roopen kanssa sienimetsässä. Saimme muutaman tatin ja litran verran kanttarelleja.
Iltapäivällä menimme varastolle. Kiitolinjan auto toi sinne autokuormallisen elintarvikkeita.
LÄMPIMÄT KIITOKSET TÄMÄNPÄIVÄISILLE LAHJOITTAJILLE, ERIKOISESTI LEENALLE, ELINALLE, PETRILLE JA OLLILLE!
***
Sunnuntai 17.8.2008
Valdemar saapui eilisiltana rekkoineen varastolle hieman ennen klo 23:a.
Lastasimme hänen autoonsa elintarvikkeita, uusia vaatteita, jalkineita, taloustavaroita ja erilaisia lahjatavaroita sekä maaleja Moldovian, Ukrainan ja Valko-Venäjän köyhille vietäväksi.
Joken loma päättyi rekan lastaukseen ja hän kuljetti taitavasti kuormalavoja trukilla rekka-autoon, kuten aina ennenkin. Elisa pyöri mukana tarkaten tarkoin varaston tapahtumia. Roope vietti vapaailtaa Erjan kanssa kotona.
Tapani oli hyvän tapansa mukaan mukana lastaustalkoissa ja totisesti rekassa ei lähetetty terveisiä noihin avustuskohteisiin, vaan se lastattiin viimeistä neliösenttimetriä myöten täyteen!
Vähän ennen klo 2:a tänä aamuna rekka saatiin lastatuksi. Tänään Valdemar pääsee jatkamaan matkaansa kohti Saksaa ja sieltä edelleen avustuskohteisiin.
Tuntuu todella hyvältä, kun taas yksi rekka on matkalla kohti maalia. Se on tänä vuonna jo 13. rekka-auto satojen pakettiautokuormien lisäksi.
Kuinkas se meni, karavaani kulkee ja koirat haukkuu. Joillakin koirilla on musta paita, joillakin viininpunainen ja joillakin monenkirjava. Jotkut urokset taitavat pukeutua hameeseen. Ciao!
***
Perjantai 15.8.2008
Lare ja Hannu tulivat varastolle heti aamulla. He toivat tullessaan autokuormallisen vaatteita ja pesukoneen. Mennessään he veivät vammaisapuvälineitä ja lahjatavaroita Eestin köyhille.
Lastauksen jälkeen pääsin livahtamaan Roopen kanssa sienimetsään. Saaliinamme oli pari litraa kanttarellia ja muutama litra tatteja.
Illansuussa Kiitolinjan auto toi varastolle autokuormallisen elintarvikkeita.
LÄMPIMÄT KIITOKSET TÄMÄNPÄIVÄISILLE LAHJOITTAJILLE, ERIKOISESTI RISTOLLE!
Toivotan hyvää, onnellista ja rauhaisaa viikonloppua kaikille päiväkirjani lukijoille!
Viime päivien aikana olen saanut huomata, että vanha hokema, sitä saa, mitä tilaa, pitää paikkansa, erikoisesti joidenkin työmme sitkeiden vastustajien kohdalla, joidenkin vuosikausia kestäneet tilauspyynnöt ovat toteutuneet. Jumalan myllyt jauhavat hitaasti, mutta varmasti. Ciao!
***
Torstai 14.8.2008
Jokke ja Elisa jatkavat edelleenkin ansaittua lomaansa.
Tein koko päivän rästiin jääneitä toimistotöitä. Työstä kävi!
***
Keskiviikko 13.8.2008
Jokke ja Elisa jatkavat hyvin ansaittua lomaansa. Olen Roopen kanssa yrittänyt kantaa rintamavastuuta Idäntyössä.
Aamun ensimmäiset vieraat varastollamme olivat Pete ja Jorma. He veivät autolastillisen elintarvikkeita, talous-, käyttö- ja lahjatavaroita, urheiluvälineitä, uusia vaatteita ja jalkineita Venäjän ja Eestin köyhille.
Puolen päivän jälkeen varastolle saapui rekka-autollinen maaleja.
Illansuussa Isä-Sergei ja Daniel saapuivat autoineen varastolle. He veivät elintarvikkeita, hygieniatuotteita ja vaatteita Venäjän köyhille.
LÄMPIMÄT KIITOKSET TÄMÄNPÄIVÄISILLE LAHJOITTAJILLE, ERIKOISESTI JUHALLE JA JUSSILLE!
***
Tiistai 12.8.2008
No niin, lomat on pidetty.
Jokke, Elisa ja Roope kantoivat hienosti rintamavastuun lomamme aikana.
Tämän päivän olen tehnyt toimistotöitä. Rästitöitä riittää vielä tuleville päiville.
Aamupäivällä kiitolinjan auto toi kuorman maaleja varastolle.
Illansuussa kiidon auto toi elintarvikelastin varastolle.
LÄMPIMÄT KIITOKSET TÄMÄNPÄIVÄISILLE LAHJOITTAJILLE, ERIKOISESTI JUHALLE, JUSSILLE JA REIJOLLE!

***
Perjantai 25.7.2008
Tein tänään aamupäivän toimistotöitä.
Puolen päivän jälkeen pakenin sienimetsään.
Illansuussa kiiruhdin lomansa keskeyttäneen Joken kanssa varastolle vastaanottamaan täysperävaunullista rekkaa, joka oli lastattu täpö täyteen kaikkinaisella hyvällä, jonka toimitamme aikanaan Itä-Euroopan köyhille.
Joken ja minun viikonloppu kuluu avustustavaroita Itään pakatessa.
LÄMPIMÄT KIITOKSET TÄMÄNPÄIVÄISILLE LAHJOITTAJILLE, ERIKOISESTI EEROLLE!
Toivotan kaikille päiväkirjani lukijoille hyvää, onnellista ja rauhallista viikonloppua!
***
Torstai 24.7.2008
Tänään tein aamupäivän ajan toimistotöitä. Iltapäivällä karkasin Roopen ja nunna-ystäväni kanssa kalaan, Saimme 26 - 1 ahventa. - 1 johtui siitä, että Roope ryöväsi yhden ahvenen suihinsa.
Nuo 25 ahventa maistuivat erittäin hyviltä savustettuina uusien perunoiden kanssa!
***
Keskiviikko 23. 7. 2008
Aamun ensimmäist vieraat varastolla olivat Erkki, Viktor ja Pavel. He veivät kahdella isolla pakettiautolla avustustarvikkeita Eestin köyhille.
Seuraavaksi varastolle saapui Ian. Hän vei avustustarvikkeita Ukrainan köyhille.
Iltspäivällä varastolle ehätti Pasi. Hänen avustuskohteenaan olivat Venäjän ja Eestin köyhät.
Illan viimeiset vieraat varastollamme olivat Äiti-Arsenia ja Nikolai. He veivät autokuormallisen avustustarvikkeita Venäjän köyhille.
***
Tiistai 22. 7. 2008
Raivo nouti tänään varastolta autokuormallisen elintarvikkeita, uusia kalusteita, talous- ja lahjatavaroita, vaatteita, sekä maaleja Eestin köyhille.
Pakkailin koko päivän avustustavaroita itään vietäväksi. Työstä kävi!
Nikolailla on ollut ongelmia rajalla. Odotan häntä varastolle saapuvaksi illansuussa. Saa nähdä meneekö lastaus iltayöhön?
Tähän voi todeta taas kerran, että se on oikein koirille, että luut on kovia!
Köyhien puolesta, hikeä säästämättä, vaivoja valittamatta. Siinä tunnuslauseemme, joka meinaa joskus unohtua, mutta niin se vaan on ja tulee olemaan!
Ei mennyt lastaus iltayöhön. Nikolai saapui varastolle hieman ennen kello kahtakymmentäyhtä. Olimme reippaita poikia ja saimme auton lastattua hieman jälkeen kahdenkymmenenkahden ja Nikolai pääsi jatkamaan matkaansa avustustavaroiden kanssa. Minä pääsin enemmän tai vähemmän ansaittuun lepoon, vaikka eihän tässä työssä mitään muuta ansaita kuin vastoinkäymisiä!
***
Maanantai 21. 7. 2008
Jokke ja Elisa jatkavat enemmän kuin ansaittua lomaansa.
Olin täänään Roopen kanssa pitkän päivän varastolla. Pakkailin Itään vietäviä tavaroita. Työstä kävi!
***
Perjantai 18.7.2008
Jokke joutui jälleen keskeyttämään lomansa. Varastolle tuli kaksi rekka-autollista tavaraa. Jokke auttoi minua lastin purkamisessa.
Pakkailin iltaan saakka avustustavaroita Itään kuljetettavaksi.
LÄMPIMÄT KIITOKSET TÄMÄNPÄIVÄISILLE LAHJOITTAJILLE, ERIKOISESTI MARKUKSELLE!
Viikonloppu on jälleen edessä. Minulta se kuluu toimisto- ja varastotöitä tehden.
Toivotan kaikille päiväkirjani lukijoille hyvää ja rentouttavaa viikonloppua, erikoisesti sinne Riihimäen suuntaan, missä ymmärtääkseni nuollaan haavoja. Lohdutukseksi voin sanoa teille, että elämässä ei kaikki suju niiden piirustusten mukaan, mitä me olemme laatineet.
Menkää, hyvät ihmiset, sienimetsään. Kävin tänään toteamassa, että sieltä löytyy herkkutatteja! Ciao!
***
Torstai 17.7.2008
Jokke joutui jälleen keskeyttämään lomansa. Hän toi Elisan luokseni päivähoitoon ja lähti keikalle Helsinkiin. Palatessaan hän toi autolastillisen vammaisapuvälineitä varastolle.
Talvi tuli Eestistä noutamaan varastoltamme elintarvikkeita ja hygieniatuotteita Eestin köyhille.
Nunna Arsenia, Igumenia Davifa ja äiti-Arsenia noutivat vammaisapuvälineitä ja hygieniatuotteita Igumenia Dafivan luostariin Venäjälle.
LÄMPIMÄT KIITOKSET TÄMÄNPÄIVÄISILLE LAHJOITTAJILLE, ERIKOISESTI HANNELELLE JA MAURILLE!
***
Keskiviikko 16.7.2008
Olin tänään Roopen kanssa varastolla. Pakkailin elintarvikkeita Itään vietäväksi.
Jokke ja Elisa jatkavat lomaansa.
***
Tiistai 15.7.2008
Äidit Maria ja Nikolaja sekä Anna ja Anatoli saapuivat varastolle kaukaa Moskovan takaa Venäjältä. He veivät luostarinsa köyhille autokuormallisen elintarvikkeita, hygieniatuotteita, vaatteita ja lahjatavaroita.
***
Maanantai 14.7.2008
Lauantaina olin Roopen kanssa varastolla töissä. Pakkailin elintarvikkeita Itään vietäväksi. Sunnuntaina olin Roopen kanssa metsässä. Etsimme epätoivoisesti sieniä ja mustikoita. Tulos: yksi ainokainen kangastatti ja niukkainen kaksi desilitraa mustikoita. Ei hyvältä näytä! Tosin lohtuna todettakoon, että hyttysiä metsässä oli tyydyttävästi.
Tänään olin Roopen kanssa varastolla. Roope hoiteli vahdin hommia, minä pakkailin elintarvikkeita Itään vietäväksi.
Jokke ja Elisa ovat hyvin ansaitulla lomalla.
***
Perjantai 11.7.2008
Saapuessani aamulla Roopen kanssa varastolle siellä olivat meitä odottamassa Lare, Hanski ja Pekka. Lare ja Hanski veivät elintarvikkeita Eestiin. Pekka vei vammaisapuvälineitä ja elintarvikkeita Venäjälle.
Pakkailin päivän elintarvikkeita Itään toimitettavaksi.
Illansuussa saapui varastolle Tarja, Impi ja Sampo. He veivät elintarvikkeita ja hygieniatuotteita Venäjälle.
Viikonloppu on jälleen edessä. Toivotan kaikille päiväkirjani lukijoille rauhaisaa ja onnellista viikonloppua. Eläkää ihmisiksi! Ciao!
***
Torstai 10.7.2008
Jokke jatkoi keskeytynyttä lomaansa.
Iltapäivällä varastolle saapui Kiitolinjan auto. Se toi tullessaan miltei täyden täysperävaunullisen elintarvikkeita, työ- ja liinavaatteita.
LÄMPIMÄT KIITOKSET TÄMÄNPÄIVÄISILLE LAHJOITTAJILLE, ERIKOISESTI NIINALLE, JAANALLE, RISTOLLE JA REIJOLLE!
***
Keskiviikko 9.7.2008
Jokke joutui tänäänkin lomalta töihin. Hän oli keikalla Helsingissä ja toi tullessaan varastolle kuusi sähkökäyttöistä pyörätuolia.
Kiitolinjan auto toi tänään varastolle maalia.
Olin Roopen kanssa metsämaisemissa kymmenen tuntia. Kalastimme. Sain 20 ahventa. Patakukko muhii uunissa.
Olipa nautinnollinen päivä. Istuskelin Roopen kanssa erämaalammen rannalla ja ongin. Kaukana katala maailma!
LÄMPIMÄT KIITOKSET TÄMÄNPÄIVÄISILLE LAHJOITTAJILLE, ERIKOISESTI JUHALLE, JUSSILLE JA MAURILLE!
***
Tiistai 8.7.2008
Jokke-raukka joutui jälleen keskeyttämään lomansa ja lähtemään keikalle Etelä-Hämeeseen. Palatessaan hän toi varastolle autokuormallisen vammaisapuvälineitä.
Olin tänään Roopen kanssa noin neljän ja puolen tunnin lenkillä metsässä. Katselimme, näkyisikö mustikoita. Ei näkynyt. Mustikat ovat todella hakusessa tänä vuonna. Löysimme yhden kangastatin. Parin viikon kuluttua sienestys varmaankin alkaa, samoin kuin mustikoiden etsintä.
Illansuussa Lare tuli käymään varastolla. Hän toi tullessaan autokuormallisen vaatteita ja vei mennessään hygieniatuotteita Eestin köyhille.
Lare oli tänään todistajana Riihimäen käräjäoikeudessa.
Vähän ennen klo 22 Slava soitti jälleen ja ilmoitti, että hän ja Isä-Aleksander olivat Oitin kohdalla matkalla kohti Tervakoskea.
Hyppäsin pyörän selkään ja aloin polkea kohti varastoa. Roope juoksi rinnallani ja minulla oli täysi työ nelivaihteisen polkupyöräni kanssa pysyä Roopen tahdissa. Roope on todellinen juoksijapoika. Luulen, että Tervakoskella ihmiset katsovat eläinrääkkääjä-Poutiaista, joka uuvuttaa koiraansa ja ovat autuaan tietämättömiä siitä, että Roope uuvuttaa minut jokaisella varastomatkalla! Olen miettinyt, että kenenkähän puoleen voisin kääntyä ja valittaa siitä, että koira kiusaa koiraa.
Lastauksesta tuli todella pitkäkestoinen. Saimme autot lastattua vasta hieman ennen kello kolmea. Jouduimme lastaamaan autoihin paljon pientä sälää, kemikalio- ja hygieniatuotteita, jotka olivat pienissä pakkauksissa sekä elintarvikkeita, vammaisapuvälineitä, vaatteita ja maalia. Lastit olivat enemmän kuin arvokkaita. Katsotaan asiaa mistä vinkkelistä hyvänsä, kunhan ei asessori, kirkkoherra, rovasti Kalervo Huttusen vinkkelistä. No, oli miten oli, Isä-Aleksander ja Slava pääsivät matkaamaan kohti Pietaria kello kolmen aikoihin aamuyöllä.
Minä pääsin Roopen kanssa matkaamaan kohti kotia painaakseni syntisen, kurjan pääni pielukseen. Roope synnittömänä nukahti heti, minä, vanha syntisäkki odottelin armahtavaa unta pitkään.
Tänään klo 12 aikoihin minun piti olla timmissä ja ottamassa varastolla vastaan Ullan lähettämää vaatelähetystä.
LÄMPIMÄT KIITOKSET TÄMÄNPÄIVÄISILLE LAHJOITTAJILLE, ERIKOISESTI ULLALLE JA AHTILLE!
***
Lauantai 5.7.2008
Pääsin tänään jo klo 03.00 aikoihin nukkumaan. Eilen aloittelin työt klo 9 aikoihin.
Ensimmäiset vieraamme varastolla olivat Erki ja Riina. He veivät autokuormallisen avustustavaroita Eestin köyhille.
Seuraavaksi varastolle saapui rekka-auto. Sen lastina oli pääasiassa hygieniatuotteita.
Jokke oli keskeyttänyt lomansa ja tuli auttamaan minua, ja Tapani saapui hyvän tapansa mukaan talkoisiin. Hän toi tullessaan autokuormallisen vammaisapuvälineitä. Mennessään hän vei hygieniatuotteita ja erilaisia lahjatavaroita Venäjän köyhille.
Kello 14 aikoihin varastolle saapui seuraava rekka-auto, jonka lastina oli elintarvikkeita, vaatteita, jalkineita, taloustavaroita ja hygieniatuotteita.
Hieman jälkeen klo 15 varastolle saapui täysperävaunullinen rekka, jossa oli yhtä sun toista hyvää köyhille. Kun saimme purettua tuon rekan, aloimme vimmatulla kiireellä valmistella kuormalavoja Valdemarin rekkaa varten. Jokke sanoi, että taistelemme aikaa vastaan. Hävisimme.
Valdemar saapui klo 20 aikoihin rekkoineen varaston pihaan. Rekkaan lastasimme elintarvikkeita, uusia vaatteita, jalkineita, taloustavaroita, hygieniatuotteita, sairaalavaatteita ym. hyvää.
Puoleen yöhön mennessä rekka oli lastattu. Puolenyön jälkeen pääsin lähtemään varastolta.
Isä-Aleksanderin ja Slavan piti tulla yöllä varastolle, mutta syystä tai toisesta he eivät päässeet tulemaan. Onneksi, totean laiskana miehenä. Kun olimme vuosia sitten Riihimäellä, me teimme samaa työtä. Siellä joku totesi, että tämä ei ole enää pientä ja kivaa! Tämä joku oli aktiivi seurakuntalainen. Lienee ollut oikeassa, mutta pitäisikö työmme olla pientä ja kivaa, meille hyviä fiiliksiä antavaa, vai pitäisikö sen olla sellaista, että köyhät ja nälkäiset saavat avun, maksakoon se meille mitä hyvänsä?
LÄMPIMÄT KIITOKSET EILISILLE LAHJOITTAJILLE, ERIKOISESTI EEROLLE JA MARKUKSELLE!
USKOISIN, ETTÄ KIITOKSET ANSAITSEVAT MYÖS TAPANI JA JOKKE! KIITOS! Tosin, kun Erja kävi varastolla illalla ja Tapani ja Valdemar olivat kuumassa rekka-autossa tekemässä kaikista raskaimman osan työstä, niin Tapani erästä lavaa vetäessään kaatui selälleen ja sai nuhteet minulta. -Tuollaisia nuo kaverit ovat. Heti, kun selkänsä kääntää, ne ovat rekassa nukkumassa, tuumasin Erjalle. -Aiotko käydä kesken kaiken nukkumaan, kysyin Tapanilta. Tapani oli sitä mieltä, että olisi kannattanut päivällä tehdä työtä, eikä vetelehtiä, niin olisimme päässeet rekan lastauksessa helpommalla. Tapani oli hiestä märkä kuin uitettu koira. -Et kai vaan palele, Tapani? kyselin häneltä useamman kerran illan aikana. - Onneksi tänne ei tuule, oli Tapanin vakiovastaus. No, ei totisesti tuullut, aurinko porotti täysillä kirkkaalta taivaalta ja asfaltti huokui lämpöä vielä auringon laskettua. Yö hieman armahti.
***
Torstai 3.7.2008
Jokke ja Elisa jatkoivat tänään lomaansa.
Kävin tänään Roopen kanssa varastolla järjestämässä sitä kuntoon huomisia lastauksia ja tulevaa tavarainvaasiota varten.
Varastolle tulee huomenna kaksi rekka-autollista ja yksi täysperävaunullinen rekka-auto tavaraa. Sieltä lähtee yksi rekka-autollinen ja kaksi pakettiautollista tavaraa.
Jokke on luvannut keskeyttää huomiseksi lomansa ja Tapani on luvannut tulla talkoisiin. Minulle huominen päivä on tavanomaista kevyttä eläkeläisen askartelua, joka on pientä ja sievää ja hyviä fiiliksiä tuottavaa.
Olisi mukava tietää, kuinkahan suuri suojelija emeritus-piispa Juha Pihkala viettää eläkepäiviään. No, tehkööt työtään, jos jotain tekee. Mitä se minuun kuuluu! Ciao!
***
Keskiviikko 2.7.2008
Jokke toi aamulla Elisan luokseni päivähoitoon. Hän joutui keskeyttämään lomansa ja lähtemään keikalle pääkaupunkiseudulle. Tullessaan hän toi varastolle autolastillisen hygieniatuotteita ja uusia vaatteita.
Isä-Sergei ja Daniel saapuivat varastolle. He veivät autolastillisen elintarvikkeita, hygieniatuotteita, vaatteita ja maaleja Venäjän köyhille.
Tapani toi varastolle autolastillisen vammaisapuvälineitä.
LÄMPIMÄT KIITOKSET TÄMÄNPÄIVÄISILLE LAHJOITTAJILLE, ERIKOISESTI TERHILLE, NINALLE JA TAPANILLE!
***
Tiistai 1.7.2008
Aleksander ja Marisa olivat päivän ensimmäiset vieraat varastolla. He veivät elintarvikkeita ja vaatteita Venäjän köyhille.
Tapani toi autolastillisen sairaalavaatteita varastolle.
Seuraava vieraamme varastolla oli Isä-Giril. Hän vei elintarvikkeita, hygieniatuotteita, vaatteita ja maalia Venäjän köyhille.
Illan viimeisin vieras varastolla oli Pasi. Hän vei elintarvikkeita Eestin köyhille.
LÄMPIMÄT KIITOKSET TÄMÄNPÄIVÄISILLE LAHJOITTAJILLE, ERIKOISESTI TAPANILLE!
***
Maanantai 30.6.2008
Isä-Aleksander ja Slava saapuivat eilisiltana varastolle klo 20 jälkeen. Saimme autot lastattua hieman ennen puoltayötä. Kuormiin tuli elintarvikkeita, vammaisapuvälineitä ja vaatteita.
Isä-Aleksander ja Slava pääsivät matkaamaan kohti Pietaria hieman ennen puoltayötä.
Jokke ja Elisa aloittivat tänään lomansa. Vietin Roopen kanssa päivän toimistotöitä tehden.
***
Sunnuntai 29.6.2008
Eilinen päiväni kului toimistotöitä tehden. Tänään olin varastolla valmistelemassa illan lastausta.
Slava soitti puolen päivän jälkeen Pietarista ja ilmoitti, että hän ja Isä-Aleksander tulevat tänään illansuussa Tervakoskelle. Toisin sanoen iltayöllä on edessä lastaus.
Sattumoisin näin tänään televisiosta Jaakko Löytystä tehdyn televisio-ohjelman nimeltä Weisaaja. Olihan tervettä nähtävää. Erikoisesti jäi mieleen Jaakko Löytyn ja piispa Eero Huovisen käymä keskustelu, jossa piispa Eero Huovinen sanoi muistaakseni jotenkin näin, että minua joskus syvältä rinnasta kouraisee, kun ajattelen, kuinka selviän Jumalan edessä ja tuo tunne oikein vatsasta vääntää. Ajattelin, että onpa piispalla samanlaiset tunteet kuin minulla. Mietin myös, mitähän Tampereen piispa Juha Pihkala mahtaa ajatella kohtaamisestaan Jumalan kanssa. Varmaankin niin (jos arvata saa), että Jumala sanoo hänelle: Käy peremmälle, sinä hyvä ja uskollinen palvelija.
Täytyy todeta, että vuosien saatossa oma uskontunnustukseni on tullut aina vaan lähemmäksi Paavo Ruotsalaisen ja Jaakko Löytyn uskontunnustusta. Eero Huovisen kaltaisia piispoja toivoisin enemmän olevan tässä maassa.
***
Perjantai 27.6.2008
Tapani toi tänään varaastolle vammaisapuvälineitä ja vaatteita.
Lare ja Helvi kävivät varastolla. He veivät mennessään elintarvikkeita Eestiin.
Jokke korjaili varastolla tänään vammaisapuvälineitä.
Päiväni kului toimistotöitä tehden. Istuin taas yli kuusi tuntia yhtäjaksoisesti työpöydän ääressä. Työstä kävi.
Viikonloppu on jälleen edessä. Omalta osaltani se kuluu toimistotöitä tehden. Toivotan päiväkirjani lukijoille hyvää, onnellista ja levontäyteistä viikonloppua. Levätkää ja nauttikaa kesästä.
KIITOS TÄMÄNPÄIVÄISILLE LAHJOITTAJILLE, ERIKOISESTI TAPANILLE!
***
Torstai 26.6.2008
Aamun ensimmäinen vieras varastolla oli Margarita. Hän vei sairaalaansa Karjalaan elintarvikkeita, hygieniatuotteita, maalia ja vaatteita.
Seuraavana varastolle saapui Marja ja Pauliina. He veivät elintarvikkeita, vammaisapuvälineitä ja lahjatavaroita Eestin köyhille.
Jokke korjaili vammaisapuvälineitä.
Elisa ja Roope hoitelivat vahdin hommia. Roope vähän ärhäkkäämmin ja Elisa hieman lempeämmin.
***
Keskiviikko 25.6.2008
Isä-Aleksander ja Slava saapuivat kahdella autolla hieman ennen puoltayötä varastolle. Lastasimme autoihin elintarvikkeita, vammaisapuvälineitä ja hygieniatuotteita.
Kello kävi neljää aamuyöstä, kun Isä-Aleksander ja Slava pääsivät matkaamaan kohti Pietaria. Kaksitoista tuntia myöhemmin sain tekstiviestin Slavalta, että he olivat saapuneet onnellisesti perille Pietariin.
Päivän ensimmäinen vieras varastolla oli Valeri. Hän vei autolastillisen elintarvikkeita ja vaatteita Pietarin köyhille.
Seuraavaksi varastolle saapui Aleksander. Hän vei elintarvikkeita Venäjän köyhille.
***
Tiistai 24.6.2008
Andrey oli päivän ensimmäinen vieras varastolla. Hän vei autolastillisen elintarvikkeita, hygieniatuotteita, vammaisapuvälineitä ja vaatteita Pietarin köyhille.
Seuraavaksi varastolle saapui Tapani. Hän toi autolastillisen vammaisapuvälineitä.
Seuraavat vieraamme olivat Esko ja Meelis. He tulivat tutustumaan työhömme. Meelis on oman kirkkokuntansa johtohenkilöitä. Hän saapui varastollemme voidakseen auttaa kirkkokuntansa köyhiä Eestissä.
Iltapäivällä varastolle saapui rekka-auto, joka toi tullessaan autolastillisen maaleja.
Illansuussa varastolle saapui Kiitolinjan auto, joka toi tullessaan täyden rekka-autokuomallisen elintarvikkeita ja hygieniatuotteita.
LÄMPIMÄT KIITOKSET TÄMÄNPÄIVÄISILLE LAHJOITTAJILLE, ERIKOISESTI ANNELILLE, ELINALLE, JUHALLE, JUSSILLE, PETRILLE JA TAPANILLE!
Illansuussa sain puhelinsoiton. Slava kertoi, että hän ja Isä-Aleksander ovat lähteneet matkaamaan Pietarista kohti Tervakoskea. Yöllä on edessä lastaus.
Eräs päijät-hämeläinen seurakuntayhtymä halusi kohottaa työtehoani ja ilahduttaa mieltäni ilmoittamalla, että emme olleet saaneet heiltä latin latia vastauksena anomukseemme. Joskus tulee mieleeni, että voisikohan tämänlaisen kuttuilun jättää väliin. Ilmeisesti ei. Kirkkojen remontteihin ja kaikenlaiseen huuhaahan rahaa löytyy, jopa satojatuhansia euroja, mutta köyhien auttamiseen ei latin latia. Hävetkää, jos osaatte! Tiedän, että ette osaa. Miten se suomalainen sananlasku sanoikaan, ennemmin maa repeää, kun h... häpeää. Hyvät ja pyhät tuskin tietävät, mitä häpeä on. Luulen kuitenkin, että joidenkin päättäjien posket punehtuvat, kun seisomme viimeisellä tilinteolla. Tosin luulette, että teidän jumalanne on vanhuuden höperö ja dementoitunut kuurosokea holhokki. Voin kertoa teille, että erehdytte. Hänen silmänsä ovat kuin tulenliekki ja Häneltä ette salaa mitään. Teette kerran tiliä tekemisistänne JA TEKEMISISTÄ JÄTTÄMISTÄNNE! Ciao!
***
Maanantai 23.6.2008
Jokke kantoi Elisan kanssa tänään rintamavastuun varastolla.
Vietin päiväni Roopen kanssa toimistolla toimistotöitä tehden.
Erjalla ei ollut aikaa harrastukselle. Hän oli leipätyössään seurakunnassa.
Valmistelin seuraavaa kerjuukirjepostitusta. Käsi väsyi, selkä ja takapuoli puutuivat. Istuin lähes kuusi tuntia yhtämittaa työpöydän ääressä. Työstä kävi!
Päivän ensimmäinen vieras varastolla oli Kerttu. Hän vei autolastillisen elintarvikkeita Murmanskin vangeille.
Seuraavaksi varastolle saapuivat Slava, Natalia ja Elma-Lilja. He veivät elintarvikkeita ja vammaisapuvälineitä Pietariin ja aina Siperiaan asti.
Illan viimeiset vieraat varastolla olivat Isä-Sergei ja Daniel. He veivät elintarvikkeita, hygieniatuotteita, vaatteita ja maalia Isä-Sergein köyhille Venäjälle.
***
Torstai 19.6.2008
Jokke lähti aikaisin aamulla keikalle pääkaupunkiseudulle. Hän tuo tullessaan varastolle autolastillisen vaatteita.
LÄMPIMÄT KIITOKSET TÄMÄNPÄIVÄISILLE LAHJOITTAJILLE, ERIKOISESTI MARILLE JA KUMPPANEILLE!
Keskikesän juhla on edessä, siispä toivotan kaikille päiväkirjani lukijoille rauhallista, onnen ja levontäyteistä juhannusta! Ciao!
***
Keskiviikko 18.6.2008
Aamun ensimmäiset vieraat varastolla olivat Andrei ja Erkki. He veivät autolastillisen elintarvikkeita ja vaatteita Eestin orpolapsille.
Seuraavaksi varastolle saapuivat Äiti-Arsenia ja Nikolai. He veivät elintarvikkeita, hygieniatuotteita, vammaisapuvälineitä ja maalia Venäjän köyhille.
Pentti ja Tiit saapuivat myös autoineen varastolle. He veivät autolastillisen elintarvikkeita Eestin katulapsille.
Isä-Sergei ja Daniel saapuivat varastolle iltapäivällä. He veivät autolastillisen elintarvikkeita, maalia ja vaatteita Venäjän köyhille.
Illan viimeinen vieras varastolla oli Mikael. Hän vei autolastillisen elintarvikkeita ja lahjatavaroita Latviaan.
***
Tiistai 17.6.2008
Jokke lähti aamulla keikalle pääkaupunkiseudulle ja toi tullessaan varastolle autolastillisen vammaisapuvälineitä ja vaatteita.
Lare tuli aamulla varastolle ja toi tullessaan autolastillisen vaatteita itään kuljetettavaksi.
Myöhään illalla Kiitolinjan auto toi varastolle täpötäyden lastin elintarvikkeita.
LÄMPIMÄT KIITOKSET TÄMÄNPÄIVÄISILLE LAHJOITTAJILLE, ERIKOISESTI ANNELILLE, VIRPILLE JA JARILLE!
***
Maanantai 16.6.2008
Jokke lähti aamulla keikalle Riihimäkeen ja toi tullessaan varastolle autolastillisen vammaisapuvälineitä.
Andrey saapui heti aamulla varastolle. Hän vei autolastillisen elintarvikkeita, vammaisapuvälineitä, vaatteita ja maalia Venäjän köyhille.
Puhelimeni on soinut kiivaaseen tahtiin. Useita elintarvikkeiden hakijoita on saapumassa varastolle ennen juhannusta.
LÄMPIMÄT KIITOKSET TÄMÄNPÄIVÄISILLE LAHJOITTAJILLE, ERIKOISESTI PENTILLE!
***
Lauantai 14.6.2008
Puhelin soi aamulla niin sitkeästi, että siihen oli pakko vastata. Esko Mäki-Soini ilmoitti Valdemarin rantautuneen Helsingin satamaan.
Se viikonlopun levosta. Lupasin Eskolle lastauksen alkavan parin tunnin kuluttua. Olimme tosin odotelleet Valdemaria varastolle saapuvaksi vasta maanantaina. No, läheskään aina ei käy niin kuin haaveillaan.
Laiska kehoni olisi viettänyt mieluusti lauantaiaamun lakanoiden välissä, mutta mikäs auttoi. Ylös vaikka kitisten. Seuraavaksi sai aamuisen puhelun Tapani. Hän lupasi tulla lastaustalkoisiin. Jokkea armahdin mahdollisimman pitkään eli soitin hänelle viime tipassa ennen lastauksen alkua.
Saavuttuani Roopen kanssa varastolle Jokke, Valdemar ja Elisa olivat jo paikalla. Aloitimme rekan lastauksen. Pian avuksemme saapui myös Tapani.
Kerroin Tapanille Vuokon käynnistä varastolla ja siitä, mitä Vuokko oli kertonut autettavistaan Karjalassa. Totesin, että Vuokko on hullu kuten mekin, johon Tapani: -Eiväthän täysjärkiset tätä työtä tee!! Niin se varmasti on!
Vuokko kertoi, että nuo heidän autettavansa Karjalan korpialueilla ovat kasvoiltaan aivan mustia kun ainoa lämmitysjärjestelmä, hella, savuttaa.
Vuokko on miehensä Reijon kanssa vuosikaudet auttanut Karjalan köyhiä. Viime käynnillään hän vei varastolta pyörätuoleja, rollaattoreita ja WC-istuimia vammaisilleen Karjalaan.
- Jumala on antanut rakkauden Reijolle ja Vuokolle niitä ihmisiä kohtaan, joita kukaan muu ei rakasta, sanoin Tapanille.
- Näin se on, tuumasi Tapani. Mies tietää, mistä puhuu, kun on yhtä nyrjähtänyt kuin Vuokko ja Reijo. Myös Tapani on vuosikaudet resunnut ympäri Venäjää ja Karjalaa köyhiä ja orpoja auttaen!
Lastasimme Valdemarin rekka-autoon elintarvikkeita, sairaalatarvikkeita, hygieniatuotteita, kouluvihkoja, uusia vaatteita, jalkineita ja talous- ja lahjatavaroita. Terveisiä ei rekassa kuljeteta, niin täyteen se lastattiin!
Valdemar jatkaa matkaansa huomenna kohti Saksaa, mistä kuorman sisältö jyvitetään Moldoviaan, Ukrainaan ja Valko-Venäjälle.
Otin vastaan myös Valeriin, kun kerran varastolla olin. Valerii vei autokuormallisen elintarvikkeita, uusia vaatteita ja jalkineita Maria-sisarille Eestiin.
Saapa nähdä, saanko viettää hiljaiseloa maanantaihin saakka.
Jokainen tavaranhakija on ehdottomasti sitä mieltä, että minun täytyisi levätä ja viettää lomaa, EI KUITENKAAN SILLOIN, KUN HE NOUTAVAT TAVAROITA VARASTOLTA, OLKOON YÖ TAI PÄIVYT! Että silleen!
***
Perjantai 13.6.2008
Jokke toi Elisan aamulla päivähoitoon ja lähti keikalle Pirkanmaalle. Tullessaan hän toi varastolle täpötäyden autokuorman elintarvikkeita.
Tein aamupäivän toimistotöitä. Iltapäivällä suunnistin Roopen ja Elisan kanssa varastolle. Pakkailin lahjatavaroita itään toimitettavaksi.
Illansuussa Irina joukkueineen saapui varastolle. He veivät autokuormallisen elintarvikkeita, uusia vaatteita ja jalkineita ym. lahjatavaroita Venäjän köyhille.
Viime tiistaina, kun Isä-Henrik ja Isä-Leonard lastasivat autojaan juoksujalkaa ja hymyssä suin, Tapani tuumasi, että nyt pitäisi piispan olla näkemässä tämä lastaus ja siitä koituva riemu ja ilo. Eivät Isät omasta puolestaan riemuinneet, vaan niiden lähes sadan orpolapsen puolesta, joille he saivat viedä uusia vaatteita ja kaikkea muuta hyvää!
-Vaikka piispa tämän näkisi, niin hän ei silti näkisi, sanoin Tapanille, ei entinen, eikä nykyinen piispa.
Nykyistä piispaa onnittelin, kun hänet virkaan valittiin, tosin lähetin myös sen kirjeen, jonka olin Juha-pojulle lähettänyt. Ei ole piispalasta kuulunut pihaustakaan ja tuskin kuuluu.
Naamat vaihtuvat, mutta tyyli pysyy entisellään. No, perinteitä tulee kunnioittaa! Tiedänpähän mitä jatkossa voin työmme suhteen odottaa. Ei taira tulla piispallista siunausta meirän työlle, vai mitenkähän lienee?
Ollahan toistaaseksi kyllä vallan mainioost pärjännehet Yläkerrast tulevan siunaaksien varas ja pärjätähän takuuvarmast myös jatkoossaki!
Viikonloppu on jälleen edessä. Levätkää, hyvät ihmiset ja nauttikaa kesäisestä luonnosta!

***
Torstai 12.6.2008
Jokke lähti aamulla keikalle pääkaupunkiseudulle ja toi tullessaan varastolle autokuormallisen vammaisapuvälineitä, uusia vaatteita ja jalkineita.
Vuokko saapui puolen päivän jälkeen varastolle. Hän vei autolastillisen elintarvikkeita, vammaisapuvälineitä, uusia vaatteita, jalkineita ja lahjatavaroita Karjalan köyhille.
Pakkailin koko päivän avustustarvikkeita itään vietäväksi.
LÄMPIMÄT KIITOKSET TÄMÄNPÄIVÄISILLE LAHJOITTAJILLE, ERIKOISESTI MIKOLLE JA PASILLE!
***
Keskiviikko 11.6.2008
Jokke lähti aamulla aikaisin keikalle pääkaupunkiseudulle. Ensin hän kävi asioilla valtioneuvostossa ja seuraavaksi hän lastaili autoon vammaisapuvälineitä ja paluumatkalla autoon tuli uusia jalkineita ja vaatteita.
Pakkailin tänään koko päivän lahjatavaroita itään vietäväksi. Tapani tuli mukaan talkoisiin.
Aamun ensimmäinen vieras varastolla oli Isä-Nikolai. Hän vei autolastillisen elintarvikkeita, hygieniatuotteita, uusia vaatteita ja lahjatavaroita sekä maaleja Venäjän köyhille.
Seuraava vieraamme varastolla oli Esa. Hän vei autolastillisen elintarvikkeita, hygieniatuotteita, uusia vaatteita, jalkineita ym. lahjatavaroita Eestin köyhille.
Tapani oli kanssani pakkaustalkoissa.
LÄMPIMÄT KIITOKSET TÄMÄNPÄIVÄISILLE LAHJOITTAJILLE, ERIKOISESTI ANNELLE JA MIKOLLE!
***
Tiistai 10.6.2008
Työpäivä jäi tänään ilmeisesti jalkavaivasta johtuen vain reilun 15 tunnin mittaiseksi.
Isä-Henrik ja Isä-Leonard saapuivat Marian kanssa aamulla varastolle. Molempien autoihin lastattiin elintarvikkeita, uusia vaatteita ja jalkineita sekä muita lahjatavaroita ja runsaasti hygieniatuotteita. Isät lähtivät ajamaan kohti Valko-Venäjää viedäkseen köyhilleen kaiken sen hyvän, mitä varastostamme saivat.
Tapanin ja Joken kanssa pakkasin koko päivän tavaroita itään toimitettavaksi.
Illansuussa varastolle saapui täysperävaunullinen rekka-auto, joka oli lastattu täpötäyteen vaatteita, jalkineita, taloustavaroita ja erilaisia käyttö- ja lahjatavaroita.
Myöhään illalla saapuivat varastolle Isä-Aleksander ja Slava. Slava oli puolenpäivän jälkeen ilmoittanut, että he lähtivät Pietarista matkaamaan kohti Tervakoskea.
Laskin Joken illalla kotiin ja jäin pakkaamaan tavaroita Itään kuljetettavaksi Slavaa ja Isä-Aleksanderia odotellessani.
Saimme autot lastattua hieman ennen puolta yötä. Isä-Aleksander ja Slava lähtivät matkaamaan kohti Pietaria.
LÄMPIMÄT KIITOKSET TÄMÄNPÄIVÄISILLE LAHJOITTAJILLE, ERIKOISESTI EEROLLE!
***
Maanantai 9.6.2008
Jokke ja Tapani veivät aamulla pakettiauton huoltoon. Siihen vaihdetaan uusi tuulilasi. Sen jälkeen he tulivat varastolle, missä pakkasimme koko päivän lahjatavaroita Itään vietäväksi.
Aamun ensimmäinen vieras varastolla oli Sergei seurueineen. He veivät elintarvikkeita, käyttö- ja lahjatavaroita Venäjän köyhille.
Seuraavana varastolle saapui Maria. Hän vei elintarvikkeita ja käyttö- ja lahjatavaroita Eestin köyhille.
Puolen päivän aikoihin varastolle saapuivat Isä-Sergei ja Daniel. He veivät elintarvikkeita, vaatteita, maalia ja hygieniatuotteita Venäjän köyhille.
Seuraavaksi varastolle saapui Juha. Hän toi varastolle vaatteita Venäjän köyhille toimitettavaksi.
Päivän viimeinen vieras varastolla oli Siperian keisari Yrjö Niemi. Hän vei uusia vaatteita ja lahjatavaroita Siperian köyhille.
Tämän päivän kuljin varastolla kuin Ontuva Eriksson. Olin kuitenkin tyytyväinen, että pystyin koko päivän työskentelemään. Eilen en siihen vielä uskonut. Tiedän, että puolestani on paljon rukoiltu. Tämän päiväinen työkuntoni kertoi, että rukouksiin vastattiin.
LÄMPIMÄT KIITOKSET TÄMÄNPÄIVÄISILLE LAHJOITTAJILLE, ERIKOISESTI JUHALLE!
***
Lauantai 7.6.2008
Olipa koiralla koiran elämää viime yönä. Taisi olla kivun puolesta tähän astisen elämäni kovin yö. Luulin virtsakivikohtauksen kourissa olleena tietäväni jotain kivusta. En tiennyt. Sinnittelin voimakkaan kipulääkkeen avulla kello puoli viiteen asti aamuyöllä. Pokka petti ja Erja lähti kuskaamaan minua Kanta-Hämeen keskussairaalaan, jossa sain heti alkajaisiksi kaksi kipupiikkiä.
Olen suhteellisen pitkän ja tapahtumarikkaan elämäni aikana tavannut monenlaisia ihmisiä ja monenlaisia lääkäreitä. Nyt tapasin heistä herttaisimman, Aura Karjalaisen. Täytyy sanoa, että siinä oli ihminen oikealla paikalla. Sain mitä asiantuntevinta ja ystävällistä hoitoa ja kohtelua. Polveeni pistettiin kortisoni- ja puudutuspiikki, jotka toivon mukaan auttavat. Sain tosin kuulla, että polvinivelen vaihtaminen on ennen pitkää edessä. Toivottavasti elinsiirrot ovat silloin niin paljon edistyneet, että voisin samalla leikkauskerralla vaihtaa pääni lampaan päähän.
***
Perjantai 6.6.2008
Jokke toi Elisan aamulla aikaisin luoksemme päivähoitoon. Hän lähti asioille Helsinkiin. Ensimmäinen etappi oli eduskunta. Siellä eduskunnan puheenjohtaja Sauli Niinistö. Seuraavana valtioneuvosto, jossa kohteena pääministeri Matti Vanhanen ja viimeisenä Merikasarmi, ulkoasiainministeriö, ministerit Paavo Väyrynen ja Alexander Stubb.
Tyytyväisenä Jokke palasi kierrokseltaan. Perästä kuuluu, jos kuuluu, sanoi torventekijä.
Päivän ensimmäiset vieraat varastolla olivat Marina ja Olek. He veivät autolastillisen elintarvikkeita, uusia vaatteita, hygieniatuotteita, maalia, ym. Eestin köyhille.
Seuraavaksi varastolle saapuivat Isä-Rostislav ja Julian. Hän vei autolastillisen elintarvikkeita, maalia ja vaatteita Puolan köyhille.
Illansuussa varastolle saapui Kiitolinjan auto. Se toi tullessaan täyden lastin elintarvikkeita.
Pakkasin Joken kanssa lahjatavaroita Itään vietäväksi. Tomppa pistäytyi varastolla ja auttoi meitä autojen lastauksesa.
LÄMPIMÄT KIITOKSET TÄMÄNPÄIVÄISILLE LAHJITTAJILLE, ERIKOISESTI REIJOLLE!
Toivotan hyvää ja levontäyteistä viikonloppua kaikille päiväkirjani lukijoille. Oma viikonloppuni ei kovin hyvältä näytä. Jalkani on ollut koko viime yön ja tämän päivän kuin tulessa. Suomalainen sanoo, että se on oikein koirille, että luut ovat kovia. Tänään Slava kertoi venäläisten sanovan, että koiralle koiran elämää. Taidatko sen paremmin sanoa! Ciao!
***
Torstai 5.6.2008
Isä-Aleksander ja Slava saapuivat eilen varastolle hieman kello 23 jälkeen. Saimme lastattua autot kello kolmeen mennessä ja Isä-Aleksander ja Slava pääsivät matkaamaan kohti Pietaria. Lastinaan heidän autoissaan oli elintarvikkeita, hygieniatuotteita, vammaisapuvälineitä, uusia vaatteita, jalkineita ja lahjatavaroita.
Pääsin nukkumaan jo klo 5 aikoihin.
Jokke lähti aamulla liikkeelle kohti Helsinkiä. Hän asioi presidentin kansliassa.
Esa saapui varastolle iltapäivällä. Hän vei autolastillisen vammaisapuvälineitä Eestin köyhille.
Iltapäivällä varastolle saapui täysperävaunullinen Kiitolinjan auto. Se oli lastattu täyteen uusia vaatteita, jalkineita ym. lahjatavaroita.
LÄMPIMÄT KIITOKSET TÄMÄNPÄIVÄISILLE LAHJOITTAJILLE, ERIKOISESTI EEROLLE!
***
Keskiviikko 4.6.2008
Päivän ensimmäinen vieras varastolla oli Andrey. Hän vei elintarvikkeita, vammaisapuvälineitä, hygieniatuotteita ja uusia vaatteita Pietarin köyhille.
Seuraavaksi varastolle saapuivat Erkki ja Andrei. He veivät autolastillisen elintarvikkeita, uusia vaatteita, jalkineita, talous- ja lahjatavaroita Eestin köyhille.
Jokke oli keikalla Etelä-Uudellamaalla ja toi tullessaan varastolle autolastillisen vammaisapuvälineitä.
Jokke ja Vellu korjasivat vammaisapuvälineitä. Minä pakkasin lahjatavaroita itään vietäväksi.
Illansuussa varastolle saapui Kiitolinjan auto. Se toi tullessaan kuorma-autollisen elintarvikkeita.
LÄMPIMÄT KIITOKSET TÄMÄNPÄIVÄISILLE LAHJOITTAJILLE, ERIKOISESTI AULILLE, VIRPILLE JA PETRILLE!
Kello 17 aikoihin Slava soitti ja ilmoitti, että hän on lähtenyt Isä-Aleksanderin kanssa matkaamaan kohti Tervakoskea. Ilmoitus tietää autojen lastaamista puolen yön tienoilla.
Aamulla herättyäni sain huomata, että oikean jalkani nivelkulumat ovat jälleen heränneet eloon. Jokainen askel tänään oli kuin veitsenpisto lonkassa ja polvessa. Mitäpä tähän sanoisi. Se on oikein koirille, että luut on kovia. Eipähän elämä tule liian helpoksi.
***
Tiistai 3.6.2008
Jokke toi Elisan aamulla päivähoitoon ja lähti keikalle Helsinkiin. Palatessaan hän toi autolastillisen uusia vaatteita varastolle.
Merja saapui aamupäivällä varastolle. Hän vei autolastillisen uusia vaatteita ja lahjatavaroita Venäjän köyhille.
Pakkasin koko päivän avustustarvikkeita itään vietäväksi.
Iltapäivällä Jokke ja Vellu auttoivat minua tässä pakkaustyössä.
LÄMPIMÄT KIITOKSET TÄMÄNPÄIVÄISILLE LAHJOITTAJILLE, ERIKOISESTI RAINERILLE!
***
Maanantai 2.6.2008
Päivän ensimmäiset vieraat varastolla olivat Lare ja Hanski. He veivät vaatteita Eestin köyhille.
Seuraavaksi varastolle saapuivat Timo ja Olek. Vähän myöhemmin maaliin saapui Ivan. He veivät uusia vaatteita, käyttö- ja lahjatavaroita Venäjän köyhille.
Jokke vei pakettiautomme katsastettavaksi. Se läpäisi katsastuksen, mutta tuulilasi on uusittava ja yhtä sun toista pientä korjattava. No, kolmetoista vuotta vanhassa autossa on jo yhtä sun toista kosmeettista ongelmaa.
***
Sunnuntai 1.6.2008
Isä-Aleksander ja Slava saapuivat varastolle eilen kahdella autolla hieman ennen kello kymmentä illalla. Hieman ennen kello kahta tänään aamuyöllä saimme molemmat autot lastattua täpötäyteen ja Isä-Aleksader ja Slava pääsivät matkaamaan kohti Pietaria.
Lastasimme autoihin elintarvikkeita, hygieniatuotteita, vammaisapuvälineitä, uusia vaatteita, jalkineita, työkaluja, ym. lahajatavaraa Venäjän köyhille jaettavaksi.
Pääsin nukkumaan jo hieman ennen kello kolmea aamuyöllä.
Slava ilmoitti tänään kello kolmentoista aikoihin, että he olivat päässeet onnellisesti autoineen Pietariin.
Ei voi muuta kuin ihmetellä Isä-Aleksanderin ja Slaavan sitkeyttä ja halua köyhien auttamistyössä. Kun vertaan näitä kahta sitkeää köyhien auttajaa ja omaa onneksi entistä piispaani Juha Pihkalaa, joka on poistunut takavasemalle muiden kaltaistensa mitättömyyksien joukkoon, ei tarvitse kahteen kertaan miettiä, ketä kunnioitan ja ketä syvästi halveksin!
***
Lauantai 31.5.2008
Tein tänään toimistotöitä. Iltapäivällä Slava soitti, että hän ja Isä-Aleksander ovat lähdössä kohti Tervakoskea. Syöksyin varastolle järjestelemään paikkoja illan lastausta varten.
Hieman ennen klo 15 Slava ilmoitti lähteneensä Isä-Aleksanderin kanssa ajamaan kohti Tervakoskea. Iltayöstä on lastaus edessä. Se siitä viikonlopun levosta.
***
Perjantai 30.5.2008
Aamun ensimmäinen vieras varastolla oli Ilja. Hän vei autolastillisen elintarvikkeita, hygieniatuotteita ja vaatteita Pietarin köyhille.
Seuraavaksi varastolle saapui Esa. Hän vei kuorma-autollisen elintarvikkeita ja vammaisapuvälineiden varaosia Eestiin toimitettavaksi.
Lavian kirkkoherra Anna-Kaisa Hautala nouti varastoltamme pakettiautollisen uusia vaatteita, jalkineita, ym. lahjatavaroita, hygieniatuotteita ja elintarvikkeita Eestin köyhille.
Illan viimeinen vieras varastolla oli täysperävaunullinen rekka-auto, joka toi täyden lastin eli 51 kuormalavallista aivan uusia vaatteita, jalkineita, taloustarvikkeita ym. lahjatavaroita Itä-Euroopan köyhille toimitettavaksi.

Ihmisten käytös on usein monisäikeistä ja selittämätöntä.
Romaniassa työtä tekevä Mauri kertoi minulle käyneensä Suomessa ollessaan kaatopaikalla tarkoituksenaan viedä sieltä löytämäänsä hyvää tavaraa Romanian köyhille. Kaatopaikalle oli saapunut mies tuoden sinne sohvan. Mauri oli kysynyt, onko sohva kunnossa ja että saako sen ottaa. -Kunnossa on, sanoi mies, otti vyöltään puukon ja veti sohvan päälliseen pitkän viillon, niin että jousitus tuli näkyviin. -Ole hyvä, hän totesi Maurille. Seuraavaksi paikalle saapui mies television kanssa. Mauri kysyi, onko televisio kunnossa ja saako sen ottaa? -On, sanoi mies, otti taskustaan tongit ja katkaisi pistokkeen johdon. -Ole hyvä, sanoi tämäkin mies. Näiden ihmisten ajatuksen kulkua on mahdoton ymmärtää, vai mitä?

Kun mietin näitä tapauksia, ajattelen, onko helpompi sitten ymmärtää kirkkoherra, asessori, rovasti Kalervo Huttusen, ajatuksen kulkua, kun hän käyttää virka-aikaansa vaikeuttaakseen tai peräti tuhotakseen auttamistyömme, jota teemme köyhien hyväksi. Kalervo Huttunen on vuosikausia kapuloinut minua ja tekemääni auttamistyötä. Tämän myrkyn kylvön hän on saanut tehdä Tampereen tuomiokapitulin ja erikoisesti sen lakimies-asessorin Leevi Häikiön suojeluksessa. Mielenkiinnolla odotan, milloin Kalervo Huttunen saa sen, mitä hän on vuosikausia tilannut.
LÄMPIMÄT KIITOKSET TÄMÄNPÄIVÄISILLE LAHJOITTAJILLE, ERIKOISESTI EEROLLE!
Viikonloppu on jälleen edessä. Minulla se kuluu toimistotöitä tehden. Teitä, hyvät päiväkirjani lukijat, niin ystävät kuin viholliset, kehotan nauttimaan alkukesän ihanista päivistä. Elämä on tässä ja nyt! Ciao!
***
Torstai 29.5.2008
Jokke lähti aamulla keikalle pääkaupunkiseudulle ja vei mennessään Nunna-Marialle elintarvikkeita ja hygieniatuotteita Venäjälle toimitettavaksi.
Tullessaan Jokke toi varastolle autokuormallisen uusia vaatteita ja vammaisapuvälineitä.
Aamun ensimmäinen vieras varastolla oli Väinö. Hän vei autolastillisen hygieniatuotteita Eestiin.
Seuraavaksi varastolle saapui Urmas. Hän vei autokuormallisen elintarvikkeita, vammaisapuvälineitä, hygieniatuotteita, uusia vaatteita, jalkineita ja lahjatavaroita johtamaansa vanhainkotiin Eestiin.
Seuraava vieraamme varastolla oli Sodderin kirkkoherra Pekka Palosaari. Hän vei elintarvikkeita, lahja- ja käyttötavaroita seurakuntansa köyhille Karjalaan.
Seuraavaksi varastolle saapuivat Kari ja Jari. He veivät autokuormallisen elintarvikkeita, uusia vaatteita, jalkineita, käyttö- ja lahjatavaroita Eestin köyhille.
Illansuussa varastolle saapui Kiitolinjan auto, joka toi tullessaan autokuormallisen elintarvikkeita.
Vellu ja Tomppa olivat hyvän tapansa mukaan auttamassa meitä tänään varastolla.
LÄMPIMÄT KIITOKSET TÄMÄNPÄIVÄISILLE LAHJOITTAJILLE, ERIKOISESTI SUSANNELLE, NINALLE, SIRKKA-LEENALLE JA PENTILLE!
***
Keskiviikko 28.5.2008
Jokke lähti aamulla pääkaupunkiseudulle ja toi tullessaan varastolle autolastillisen vammaisapuvälineitä.
Aleksander ja Marisa olivat päivän ensimmäiset vieraat varastolla. He veivät autolastillisen elintarvikkeita, uusia vaatteita ja jalkineita, ym. käyttö- ja lahjatavaraa Venäjän köyhille.
Seuraavaksi varastolle saapuivat Isä-Nikolai ja Isä-Vasili. He veivät elintarvikkeita, hygieniatuotteita, uusia vaatteita ja jalkineita, sekä taloustavaroita ja maaleja Venäjän köyhille.
Esa nouti varastolta vammaisapuvälineitä ja elintarvikkeita Eestin köyhille.
Illan viimeinen vieras oli Pasi. Hän vei uusia vaatteita, taloustavaroita, ym. lahjatavaroita ja elintarvikkeita Pietarin köyhille.
Tomppa ja Vellu auttoivat tänään Jokkea ja minua varastolla.
LÄMPIMÄT KIITOKSET TÄMÄNPÄIVÄISILLE LAHJOITTAJILLE, ERIKOISESTI NUUTILLE!
***
Tiistai 27.5.2008
Kiitolinjan auto toi aamulla täyden rekka-lastillisen uusia vaatteita, jalkineita, liinavaatteita, taloustavaroita, työkaluja, valaisimia ym. hyvää köyhille jaettavaksi.
Pakkasin Joken ja Vellun kanssa tätä kaikkea hyvää itään toimitettavaksi.
LÄMPIMÄT KIITOKSET TÄMÄNPÄIVÄISILLE LAHJOITTAJILLE, ERIKOISESTI MARKUKSELLE JA KUMPPANEILLE!
***
Maanantai 26.5.2008
Viikonlopun aikana teimme Erjan kanssa toimistotöitä, joiden tekemistä jatkoin tänään, tosin pääsin Roopen kanssa pujahtamaan metsään. Etsimme turhaan kahden ja puolen tunnin ajan korvasieniä. On uskottava, että korvasienien aika hämeessä on ohi.
Jokke oli tänään keikalla ja toi tullessaan varastolle autolastillisen vammaisapuvälineitä.
Esa nouti varastolta kuorma-autollisen vammaisapuvälineitä ja varaosia Eestiin toimitettavaksi.
LÄMPIMÄT KIITOKSET KAIKILLE TÄMÄNPÄIVÄISILLE LAHJOTTAJILLE!
***
Perjantai 23.5.2008
Valdemar saapui eilen varastolle rekkoineen kello 21 aikaan. Myös Esko Mäki-Soini saapui varastolle Valdemarin kanssa. Esko jäi auttamaan Jokkea, Tapania, Valdemaria sekä minua rekan lastauksessa. Puolen yön aikoihin saimme rekan lastattua.
Lastasimme rekkaan elintarvikkeita, hygieniatuotteita, uusia vaatteita, jalkineita, taloustavaroita ja erilaisia lahjatavaroita. Valdemar vie rekan Saksaan, missä kuorma jyvitetään Moldovian, Ukrainan ja Valko-Venäjän köyhille.
Tänään päivän ensimmäinen vieras varastolla oli Raivo. Hän vei autolastillisen elintarvikkeita, hygieniatuotteita ja uusia vaatteita seurakuntansa köyhille Eestiin.
Seuraavaksi varastolle saapui Esa. Hän vei varastolta kuorma-autollisen vammaisapuvälineitä ja niiden varaosia Eestiin toimitettavaksi.
Illan viimeinen vieras varastolla oli Marja ystävänsä kanssa. He veivät autokuormallisen elintarvikkeita, hygieniatuotteita ja maaleja Eestin köyhille.
Vellu oli tänäänkin varastolla hyvän tapansa mukaan auttamassa Jokkea.
Roope ja Elisa hoitivat vartiointitehtävät varastolla.
Viikonloppu on edessä. Hyvä keksintö tuo viikonloppu! Yritän parhaani mukaan levätä, löhötä ja laiskotella. Toivotan hyvää viikonloppua kaikille päiväkirjani lukijoille, niin ystäville kuin runsaslukuisille työmme vihollisillekin! Elämä on todella, todella paljon lyhyempi kuin uskottekaan. Jätämme jälkeen kaiken sen hyvän ja pahan, minkä elämässämme olemme aikaan saaneet, kun täältä kerran poistumme. Ja niin ihmeellistä kuin se onkin, jokainen meistä poistuu kerran takavasemmalle näytelmästä, jota elämäksi kutsutaan ja tekee tekemisistään ja tekemättä jättämisistään tiliä kerran Jumalan edessä. Näin se vaan on, uskot siihen tai et. Kerran seisot eletyn elämäsi kanssa Kaikkivaltiaan Jumalan edessä ja teet tiliä elämästäsi. Ciao!
***
Torstai 22.5.2008
Jokke lähti aamulla aikaisin keikalle Vantaalle. Hän toi tullessaan varastolle täyden autolastillisen vammaisapuvälineitä.
Päivän ensimmäinen vieras varastolla oli Ilja. Hän vei autolastillisen elintarvikkeita, vammaisapuvälineitä ja vaatteita Venäjän ja Karjalan köyhille.
Seuraava vieraamme varastolla oli Irina ryhmineen. He veivät elintarvikkeita ja uusia vaatteita sekä hygieniatuotteita Venäjän köyhille aina Siperiaan asti.
Puolen päivän jälkeen varastolle saapui Talvi, ei lumen eikä tuiskun kanssa, vaan punaisella tila-autolla. Hän vei elintarvikkeita, vaatteia ja hygieniatuotteita Eestin köyhille.
Illan tai paremminkin iltayön viimeisin vieras tulee olemaan Valdemar. Saamani tiedon mukaan hänen pitäisi olla rekkoineen varastolla klo 20 jälkeen, jolloin aloitamme lastauksen. Tapani on hyvän tapansa mukaan luvannut tulla lastaustalkoisiin.
LÄMPIMÄT KIITOKSET TÄMÄNPÄIVÄISILLE LAHJOITTAJILLE, ERIKOISESTI PASILLE!
***
Keskiviikko 21.5.2008
Aamun ensimmäiset vieraamme varastolla olivat Erkki ja Andrei. He veivät suuren autokuormallisen elintarvikkeita, maaleja, uusia vaatteita ja lahjatavaroita Eestin köyhille.
Puolen päivän jälkeen varastolle saapui rekka-auto tuoden tullessaan uusia vaatteita, jalkineita, liinavaatteita, taloustavaroita ym. lahja- ja käyttötavaraa idän köyhille.
LÄMPIMÄT KIITOKSET TÄMÄNPÄIVÄISILLE LAHJOITTAJILLE, ERIKOISESTI MARKUKSELLE JA KUMPPANEILLE!
Tänään oli TV 2:ssa Suomi Express-ohjelmassa pieni pätkä työstämme. Tämän pahan oli saanut aikaiseksi ystäväni, punatukkainen enkeli tai paholainen (tiedä häntä)freelancer-toimittaja, Riitta Nyqvist. En tiedä, itkeäkö, kirota vai kiittää. No, oli miten oli, niin eletään kuin elätetään. Ciao!
***
Tiistai 20.5.2008
Lähdin aamulla aikaisin kohti Pasilaa ehtiäkseni Markku Heikkisen isännöimään radio-ohjelmaan.
Sieltä syöksyin kohti Tervakoskea. Varastolle piti kello kymmenen aikaan saapua rekan täydellinen avustustarvikkeita. Jokke ja Tapani olivat valmiina odottamassa tuota autoa. Auto saapuikin vasta klo 13 aikoihin.
Marja oli saapunut varastolle. Lastasimme hänen autoonsa elintarvikkeita vietäväksi Valko-Venäjän köyhille.
Seuraavaksi varastolle saapui Riitta Suomi expressin kuvausryhmän kanssa. Hän oli järjestänyt melkoisen yllätyksen. Yllätys on nähtävissä TV 2:ssa huomenna, keskiviikkona, klo 19.20 alkavassa ohjelmassa.
Tämänpäiväinen Markku Heikkisen radio-ohjelma on kuultavissa netin kautta osoitteesta: http://blogit.yleradio1.yle.fi/markkuheikkinen/mita_karsimys_mulle_kuuluu
Iltapäivällä Isä-Ambrosius saapui varastolle. Hän vei autolastillisen elintarvikkeita, vaatteita ja maalia Venäjälle.
Illan viimeinen vieras varastolla oli Peter. Hän vei autolastillisen elintarvikkeita, hygieniatuotteita ja vaatteita Venäjän ja Eestin köyhille.
***
Maanantai 19.5.2008
Viikonloppu kului toimistotöitä tehden.
Pakkailin tämän päivän elintarvikkeita Itään toimitettavaksi.
Jokke ja Vellu temmelsivät vammaisapuvälineiden parissa.
Roope ja Elisa hoitivat vahdin hommia.
Valtter nouti elintarvikkeita ja maaleja Venäjän köyhille.
Alkanut viikko tulee olemaan yhtä hullunmyllyä. Huomenna on tulossa rekka-autollinen avustustarvikkeita varastolle.
Minulla on herätys klo kuuden aikoihin. Joudun syöksymään Helsinkiin YLE radio yhden Markku Heikkisen keskusteluohjelmaan, joka alkaa klo 9.06 ja päättyy klo 10. Markku Heikkisen ohjelmassa on mukana myös teol.tri Jyri Komulainen.
Helsingistä joudun tulemaan pikapikaa Tervakoskelle, jossa Jokke ja Tapani ovat jo purkamassa varastolle saapunutta rekkakuormaa. Kuorman sisältö pitäisi saada käsiteltyä ennen keskiviikkoa, jolloin varastolle saapuu seuraava rekkakuorma, mikä olisi saatava käsiteltyä torstaihin mennessä, jolloin varastolle saapuu Valdemar rekkoineen noutamaan avustuskuormaa Itä-Euroopan köyhille.
Tiistaina varastolle ovat tulossa Marja ja Pete. Marja vie avustustavaroita Valko-Venäjälle, Pete Eestiin.
Keskiviikkona varastolle saapuu Erkki. Hän vie avustuskuorman Eestin köyhille.
Torstaina Jokke lähtee aamulla keikalle Vantaalle, Irina saapuu puolen päivän aikoihin viedäkseen avustuskuorman Venäjälle.
Perjantaina saapuu varastolle Esa viedäkseen avustuskuorman Eestiin.
Tässä tämänhetkinen viikko-ohjelma. Tuskinpa tässä ovat kaikki tämän viikon työt. Perästä kuuluu, sanoo torven tekijä. Sanomista puheen ollen, tehkööt työtään, sanoi piispa Juha Pihkala Upe Poutiaisen hommista! Ciao!
***
Perjantai 16.5.2008
Aamun ensimmäinen vieras varastolla oli Ilja. Hän vei autolastillisen elintarvikkeita, vammaisapuvälineitä ja vaatteita Eestin köyhille.
Seuraava vieraamme varastolla oli Esa. Hän vei autolastillisen elintarvikkeita, hygieniatuotteita ja vammaisapuvälineitä Eestin köyhille.
Pakkailin tänään koko päivän elintarvikkeita Itään kuljetettavaksi.
Jokke korjaili vammaisapuvälineitä. Elisa ja Roope hoitelivat vahdin tehtäviä.
Illansuussa Kiitolinjan auto toi varastolle melkoisen kuorman elintarvikkeita.
LÄMPIMÄT KIITOKSET TÄMÄNPÄIVÄISILLE LAHJOITTAJILLE, ERIKOISESTI RISTOLLE JA REIJOLLE!
Toivotan kaikille päiväkirjani lukijoille hyvää viikonloppua, niin työmme ystäville kuin vihollisillekin! Eläkää ihmisiksi, vaikka se vaikeaa onkin. Elämä on lyhyempi kuin luulettekaan. Ciao!
***
Torstai 15.5.2008
Jokke lähti aamulla keikalle pääkaupunkiseudulle ja toi tullessaan varastolle autokuormallisen pyörätuoleja.
Pakkasin tänään koko päivän elintarvikkeita Itä-Eurooppaan kuljetettavaksi.
Vellu saapui varastolle ja auttoi Jokkea pyörätuolikuorman purkamisessa.
Roope oli koko päivän mukanani varastolla.
LÄMPIMÄT KIITOKSET TÄMÄNPÄIVÄISILLE LAHJOITTAJILLE, ERIKOISESTI JUHALLE!
***
Keskiviikko 14.5.2008
Puhelimeni soi tänään puoli yhden aikaan yöllä. Slava ilmoitti, että hän ja Isä-Aleksander olivat Oitin kohdalla matkallaan kohti varastoa. Ei kun vaatteet päälle, Roope mukaan ja polkupyörällä polkemaan kohti varastoa.
Saimme molemmat autot lastattua kello kolmeen mennessä. Isä-Aleksander ja Slava pääsivät matkaamaan kohti Pietaria. Heidän autoissaan oli lastina elintarvikkeita, hygieniatuotteita, vammaisapuvälineitä ja vaatteita Venäjän köyhille.
Pääsin jo puoli viiden aikaan nukkumaan.
Jokke lähti aamulla keikalle Pirkanmaalle ja toi tullessaan varastolle autolastillisen elintarvikkeita.
Puolen päivän aikoihin varastolle saapuivat Juha, Peter ja Raikka. He tulivat tutustumaan työhömme ja kyselemään neuvoja, kuinka he voisivat aloittaa avustustarvikkeiden kuljettamisen Kenian köyhille.
Illansuussa varaston pihaan saapui rekka-auto, joka oli lastattu täyteen elintarvikkeita. Onpahan taas, mistä jakaa köyhille.
LÄMPIMÄT KIITOKSET TÄMÄNPÄIVÄISILLE LAHJOITTAJILLE, ERIKOISESTI LEENALLE JA PETRILLE!
***
Tiistai 13.5.2008
Jokke oli tänään keikalla pääkaupunkiseudulla. Hän toi tullessaan varastolle autokuormallisen vammaisapuvälineitä.
Pasi nouti varastolta elintarvikkeita ja hygieniatuotteita Venäjän köyhille.
Onnistuin tänään livahtamaan Roopen kanssa sienimetsään, tosin kovin montaa korvasientä emme löytäneet.
Slava soitti illansuussa ja ilmoitti, että hän ja Isä-Aleksander ovat lähteneet matkaamaan kohti Tervakoskea. Yöllä on jälleen lastaus edessä.
LÄMPIMÄT KIITOKSET TÄMÄNPÄIVÄISILLE LAHJOITTAJILLE, ERIKOISESTI PASILLE!
***
Maanantai 12.5.2008
Jokke lähti tänään keikalle Etelä-Hämeeseen ja Uudellemaalle. Hän toi tullessaan varastolle autolastillisen vammaisapuvälineitä.
Andrey oli aamun ensimmäinen vieras varastolla. Hän vei autolastillisen elintarvikkeita, lasten rattaita, vaatteita ja maalia Pietariin.
Illansuussa varastolle saapui Kiitolinjan auto. Se toi tullessaan täysperävaunullisen elintarvikkeita.
Myöhään illalla menin Erjan ja Roopen kanssa sienimetsään. Puolentoista tunnin retki metsässä toi saaliiksi toista litraa korvasieniä.
LÄMPIMÄT KIITOKSET TÄMÄNPÄIVÄISILLE LAHJOITTAJILLE, ERIKOISESTI ANNELILLE, TUIJALLE, SARILLE JA PETRILLE!
***
Lauantai 10.5.2008
Artur saapui tänään varastolle keskipäivän aikaan. Hän nouti elintarvikkeita, hygieniatuotteita ja vaatteia Eestin köyhille.
***
Perjantai 9.5.2008
Jokke lähti tänään aikaisin aamulla pääkaupunkiseudulle ja toi tullessaan varastolle autokuormallisen vammaisapuvälineitä ja uusia vaatteita.
Aamun ensimmäinen vieras varastolla oli Lare. Hän toi tullessaan lastenrattaita ja vei mennessään elintarvikkeita Eestin köyhille.
Seuraavaksi maaliin saapui Mauri. Hän vei elintarvikkeita, vammaisapuvälineitä ja hygieniatuotteita Romanian köyhille.
Päivän viimeinen vieras oli Hannu. Hän vei elintarvikkeita ja hygieniatuotteita Eestin köyhille.
Toivotan hyvää viikonloppua kaikille päiväkirjani lukijoille, niin ystäville kuin myös niille, jotka eivät työstämme tykkää. Erästä työmme vihollista kovistellaan Riihimäen käräjäoikeudessa 8.7.2008 klo 15.00.
Asessori, kirkkoherra, rovasti Kalervo Huttusen on säästynyt tällaiselta kovistelulta toistaiseksi, syystä tai syyttä. Ciao!
***
Torstai 8.5.2008
Karkasin jälleen Roopen kanssa aamuvarhain metsään sienestämään. Saaliina kolmisen litraa korvasieniä.
Jokke lähti myös aamusta keikalle ja toi tullessaan varastolle vammaisapuvälineitä ja vaatteita.
Slava, Nadja ja Elma-Lilja noutivat varastolta elintarvikkeita ja hygieniatuotteita Venäjän köyhille aina Siperiaan asti.
LÄMPIMÄT KIITOKSET TÄMÄNPÄIVÄISILLE LAHJOITTAJILLE, ERIKOISESTI RITVALLE JA PÄIVILLE!
***
Keskiviikko 7.5.2008
Aamulla karkasin Roopen kanssa sienimetsään. Toimme sieltä tullessamme kolme litraa korvasieniä.
Puolen päivän tienoilla Hara ja Raikka saapuivat varastolle tervehtimään Jokkea, Roopea ja minua. Pian heidän jälkeensä varastolle saapui Matti. Hän vei autokuormallisen elintarvikkeita pietarilaisille.
Noudimme Joken kanssa pakettiautomme korjaamolta ja Jokke kiiruhti Kanta-Hämeeseen noutamaan lahjoitustavarakuormaa.
Illansuussa Valeri saapui pakettiautoineen varastolle. Lastasin Joken ja Vellun kanssa Valerin autoon elintarvikkeita, hygieniatuotteita ja vaatteita Venäjän ja Karjalan köyhille vietäväksi.
LÄMPIMÄT KIITOKSET TÄMÄNPÄIVÄISILLE LAHJOITTAJILLE, ERIKOISESTI TIMOLLE JA SAMILLE!
***
Tiistai 6.5.2008
Vähän ennen kello kolmea puhelin soi. Slava ilmoitti, että hän ja Isä-Aleksander olivat Oitin kohdalla. Syöksyin ylös vuoteesta pesulle ja työvaatteisiin. Otin Roopen mukaani, suuntasin polkupyörälleni todeten, että se oli lukossa. Palasin takaisin kotiin etsimään pyörän avainta. Löytyihän se. Roope tanssi riemusta pyörän ympäri. Se tiesi pääsevänsä juoksemaan. Tätä liikunnanmuotoa se rakastaa koko pienestä sydämestään.
Saavuin melkoista haipakkaa varastolle, jossa Isä-Aleksander ja Slava jo meitä odottivat. Kaikki hyvin. Olimme onnellisesti Roopen kanssa saapuneet perille. Varaston avaimet vain puuttuivat.
Slava lähti kyyditsemään minua kotiin. Perille saavuttuani totesin avaimien roikkuvan ulko-oven lukossa. Pakkohoito näyttää olevan lähempänä kuin luulinkaan. No, saimme kello seitsemään mennessä lastattua molempiin autoihin elintarvikkeita, vammaisapuvälineitä, hygieniatuotteita, sairaalatarvikkeita ja vaatteita.
Isä-Aleksander ja Slava pääsivät matkaamaan kohti Pietaria. Me matkasimme Roopen kanssa kohti kotia. Pääsin jo kello kahdeksan aikaan vuoteeseen. Hieman ennen kello kymmentä sain jättää vuoteen.
Jokke soitti autokorjaamosta. Pakettiautomme laturi oli jälleen sanonut sopimuksensa irti. Noudin Joken korjaamolta, mistä matkasimme varastolle, jossa Timo jo meitä odotteli. Hänen autoonsa lastattiin erilaisia avustustarvikkeita Venäjälle vietäväksi.
Seuraavaksi varastolle saapuivat Nikolai ja Aleksander. Heidän autoonsa lastattiin hygieniatuotteita ja vaatteita sekä maalia Venäjälle vietäväksi.
Isä-Giril ja Isä-Aleksander saapuivat autoineen varastolle. Heidän autoonsa lastattiin elintarvikkeita, hygieniatuotteita ja maalia Venäjälle vietäväksi.
Siivosin ja järjestelin varastoa. Jokke ja Vellu korjailivat vammaisapuvälineitä. Illan viimeiset vieraat varastolla olivat Äiti-Arsenia, Äiti-Nina ja Nikolai. Heidän autoonsa lastasimme elintarvikkeita, hygieniatuotteita, vammaisapuvälineitä ja maaleja. Kello 20 aikoihin pääsin jo matkaamaan varastolta kohti kotia.
Tämä päivä näytti olevan Venäjän ja Aleksanderien. On elämässäni ollut joskus helpompiakin päiviä.
***
Maanantai 5.5.2008
Aleksander ja Marisa olivat aamulla varaston oven takana odottamassa, kun saavuin töihin. He veivät autokuormallisen elintarvikkeita, uusia vaatteita ja jalkineita sekä kaikenlaista muuta hyvää Venäjän köyhille.
Pakkasin Joken kanssa lahjatavaroita Itään vietäväksi.
Iltapäivällä Jokke kävi noutamassa Etelä-Hämeestä autokuormallisen elintarvikkeita.
LÄMPIMÄT KIITOKSET TÄMÄNPÄIVÄISILLE LAHJOITTAJILLE, ERIKOISESTI PEKALLE JA JARKOLLE!
Illalla Jokke ehti vielä kalaan. Hän sai yhden kilon painoisen ahvenen ja 24 pulskaa ahventa edellisen lisäksi. Jokke on melkoinen kalamies. Hän on saanut tänä keväänä useita haukia ja lukemattoman määrän ahvenia.
Slava soitti klo 20 jälkeen ja kertoi, että Isä-Aleksander oli juuri palannut Moskovasta, ja että he ovat lähdössä yön selkään kohti Tervakoskea. Mikäpä siinä, yöllä on lastaus edessä ja huomenna ainakin kolme lastausta, se siitä!
***
Lauantai 3.5.2008
Tänään tein Erjan kanssa toimistotöitä.
Iltapäivällä Artur saapui varastolle. Hän vei elintarvikkeita ja uusia vaatteita Eestin köyhille,
Illansuussa menin Erjan ja Roopen kanssa sienimetsään. Löysimme kohtuullisesti korvasieniä ja näimme yhden kyykäärmeen. Ei mikään miellyttävä tapaaminen. En viitsi sanoa mitä tuli mieleen!
****
Perjantai 2.5.2008
Meidän vappuriehamme, Erjan ja minun, oli korvasienien metsästys. Keräsimme eilen niitä noin viiden litran verran. Roope saapui eilen luoksemme hoitoon.
Tänään olin Roopen kanssa metsässä. Etsimme korvasieniä lähes neljän tunnin ajan. Saalis tyydyttävä. Iltapäivällä pakkailin varastossa avustustarvikkeita Itään vietäväksi.
Pasi nouti varastolta elintarvikkeita, uusia vaatteita ja jalkineita ym. lahjatavaraa Venäjän köyhille.
Hyvää viikonloppua kaikille päiväkirjani lukijoille, niin hyville kuin kaltaisilleni pahoille. Ciao!
***
Keskiviikko 30.4.2008
Lare oli aamun ensimmäinen vieras varastolla. Hän vei autolastillisen elintarvikkeita Eestiin.
Iltapäivällä Esa, Kari ja Erkki tulivat varastolle kuorma-auton kanssa. He veivät avustustarvikkeita Eestiin ja Venäjän köyhille.
Jokke kunnosti vammaisapuvälineitä ja auttoi minua avustustarvikkeiden pakkaamisessa Itään kuljetusta varten.
Toivotan hyvää vappua ja helatorstaita kaikille päiväkirjani lukijoille. Levätkää hyvät ihmiset ja nauttikaa keväisestä luonnosta! Ciao!
***
Tiistai 29.4.2008
Andery saapui aamulla varastolle. Hän vei autokuormallisen elintarvikkeita, hygieniatuotteita, vaatteita ja maalia Pietariin.
Iltapäivällä varastolle tuli Kiitolinjan auto. Se toi tullessaan aimo lastin maalia.
Pakkasin Joken kanssa avustustavaroita Itään vietäväksi.
LÄMPIMÄT KIITOKSET TÄMÄNPÄIVÄISILLE LAHJOITTAJILLE, ERIKOISESTI JUHALLE JA JUSSILLE!
***
Maanantai 28.4.2008
Jokke toi aamulla Elisan päivähoitoon ja lähti keikalle pääkaupunkiseudulle. Tullessaan hän toi varastolle autokuormallisen vaatteita ym. hyvää.
Tein päivän toimistotöitä.
Illansuussa varastolle saapui täysperävaunullinen rekka. Siinä oli lastina uusia vaatteita, jalkineita, taloustavaroita ja kaikenlaista mahdollista uuttta köyhille jaettavaksi. Tavaran lajittelussa ja edelleen pakkauksessa työtä riittää.
LÄMPIMÄT KIITOKSET TÄMÄNPÄIVÄISILLE LAHJOITTAJILLE, ERIKOISESTI NYTELLE, ANNELLE, MIRJALLE, MARILLE, SINIKALLE JA EEROLLE!
***
Sunnuntai 27.4.2008
Pentti tuli tänään kuuden ystävänsä kanssa varastolle noutamaan elintarvikkeita ja hygieniatuotteita eestiläiseen vanhainkotiin. He olivat matkalla seitsemän miehen voimin rakentamaan Eestiin erään seurakunnan leirikeskusta. Nämä miehet olivat paatuneita hyväntekijöitä. He ovat olleet useissa projekteissa ympäri Venäjän maata auttamassa sikäläisiä seurakuntia kaikenlaisissa rakennusprojekteissa. Kovia poikia nämä Kainuun miehet. Heidän sitkeä auttamistyönsä on vähintäänkin hatun noston arvoista!
***
Lauantai 26.4.2008
Valdemar saapui eilen illalla varastolle jo ennen klo 20. Esko Mäki-Soini, monivuotinen yhdysmiehemme Itä-Euroopassa, saapui varastolle tapaamaan Valtteria. Hän auttoi meitä rekan lastauksessa. Lupauksensa mukaan Tapanikin saapui lastaustalkoisiin. Jokke ajoi trukkia, minä toimitin varastosta kuormalavat hänelle. Valdemar, Esko ja Tapani olivat rekan sisällä. Lastaus sujui todella joutuisasti. Hieman jälkeen klo 22 rekka oli lastattu täpötäyteen. Valdemar lähti aamuyöstä kohti satamaa ja sieltä edelleen kohti Saksaa ja Tapean varastoa, missä kuorma jyvitetään Moldoviaan, Valko-Venäjälle ja Ukrainaan.

Tänään olin Erjan kanssa varastolla. Pakkasimme elintarvikkeita Itään vietäväksi. Erja pesi keittiön lattian ensin café con lechellä ja sitten vedellä ja pesuaineella. Minäkin sain oman osani café con lechestä, jota pöydältä valui syliini. Minä pesin wc:n pöntön, lavuaarin ja lattian. Pesuhommia tehdessäni ajattelin, että varmaankin piispat Juha Pihkala ja Kari Mäkinen myös pesevät tuomiokapituliensa wc:t. Omalla kohdallani tuo vessojen pesu on aina ollut tehtävänä. Varmasti se on myös piispojen tehtävä. Eikös siellä meidän Ohjekirjassamme sanota Jeesuksen sanoin: Kansojen kuninkaat herroina niitä hallitsevat, ja niiden valtiaita sanotaan hyväntekijöiksi. Mutta älkää te niin; vaan joka teidän keskuudessanne on suurin, se olkoon niinkuin nuorin, ja johtaja niinkuin se, joka palvelee. Sillä kumpi on suurempi, sekö , joka aterioi, vai se, joka palvelee? Eiko se, joka aterioi? Mutta minä olen teidän keskellänne niinkuin se, joka palvelee. Tämän Jeesuksen ohjeen olen sisäistänyt, enkä epäile, etteivätkö Juha ja puheessaan oikeudessa: Päämieheni kiistää teot ja katuu niitä! Minä en kiistä, enkä kadu! Ciao!
***
Torstai 24.4.2008
Andrey saapui aamulla varastolle. Hän vei autokuormallisen elintarvikkeita, vaatteita ja maalia Pietarin köyhille.
Seuraavana varastolle saapui Valtter. Hän vei autokuormallisen elintarvikkeita Venäjän köyhille.
Ilja oli seuraava asiakkaamme. Hän vei autokuormallisen elintarvikkeita Venäjän ja Karjalan köyhille.
Illan viimeisenä vieraana saapui Ismo-patruunan kuorma-auto, joka toi tullessaan täyden kuorman elintarvikkeita köyhille.
LÄMPIMÄT KIITOKSET TÄMÄNPÄIVÄISILLE LAHJOITTAJILLE, ERIKOISESTI ISMO-PATRUUNALLE!
***
Keskiviikko 23.4.2008
Aamun ensimmäinen vieras varastolla oli Siperian keisari, rovasti Yrjö Niemi. Hän oli palannut Siperian matkaltaan ja tuli varastolle noutamaan lämpimiä vaatteita Siperian vangeille. Meillä oli todella antoisa tapaaminen. Työnäkymme tai paremminkin vimma työn tekemiseen on molemmilla samanlainen. -Lepäämällä nämä hommat eivät mene eteenpäin, tuumasi Yrjö. Olen hänen kanssaan tasan tarkkaan samaa mieltä.
Seuraavaksi varastolle saapui Esa. Hän vei jälleen autokuormallisen elintarvikkeita, uusia vaatteita, jalkineita ym. käyttötavaraa Eestin köyhille.
Illansuussa varastolle saapui täysperävaunullinen Kiitolinjan rekka. Se toi tullessaan elintarvikkeita ja pestyjä vaatteita ja liinavaatteita.
Sain tänään kiukkuisen puhelinsoiton, joka koski yleisöosastokirjoitustani, minkä olin kirjoittanut vastineeksi piispa Kari Mäkisen Kotimaa-lehden haastatteluun, jossa piispa pullisteli sillä, että hän ei heitä lanttia kerjäläiselle. Vastatessani puhelimeen, sieltä kuului: -Mäkinen, hyvää päivää! -Hyvää päivää, vastasin. Ääni tiukkasi: Oletteko kirjoittaneet Kansaan? (tarkoittaen ilmeisesti Satakunnan Kansaa) -Mitä kirjoitusta tarkoitatte, kysyin. -Kirjoitusta piispalle, vastasi ääni, josta ei tunteita puuttunut. -Olen, myönsin. -Turha tähän on Raamattua sotkea, ne tulevat tänne, niille täytyy hankkia asunto ja työpaikka, ja kuitenkaan ne eivät tee työtä. Turha niitä on hyysätä. -Se on sinun mielipiteesi, vastasin. -Ja monen muun. Se on kansan mielipide. Pitää kysyä kansalta, jatkoi ääni väristyksin. -No, kysy sitä sitten kansalta, sanoin. Äänestä päätellen vanha Mäkinen katkaisi puhelun.
Numerotiedustelusta sain tietää, että numeron 028646220 haltijana on Teuvo Mäkinen Kiukaisista. Kiitos yhteydenotostasi, Teuvo! Tuskinpa lienet sukua piispa Kari Mäkiselle. Olit tai et, minun asennettani köyhiä kohtaan et onnistunut muuttamaan.
Lopuksi, Teuvo Mäkinen Kiukaisista ei ole ymmärtänyt sitä, että meistä JOKAINEN on tavalla tai toisella kerjäläinen. Itse olen armon kerjäläinen, koska minulla ei ole yhtään ansiota Jumalan edessä!
Seuraava runo on kirjastani, Parempi tie. Haluan omistaa sen piispa Kari Mäkiselle ja maanviljelijä Teuvo Mäkiselle:

Mutakuonot, nokikepit

Harjoitamme tiukkaa, järkevää pakolaispolitiikkaa.
Valitsemme orjamarkkinoiltamme maahamme soveltuvat muukalaiset.
Turvapaikkaa turvattomille emme hevin myönnä,
sorretut kansat hoitakoot asiansa itse.
Heikot sortuvat, vahvat selviytyvät,
se on elämän realiteetti.
Mutakuonot, nokikepit pysykööt täältä poissa,
mielipide maaseutujen huoltoasemien kahviloissa,
keskiolutbaareissa, kylillä, turuilla.
Hienommin argumentein höystettynä kuulemme
saman maanisän ja ministereiden suulla.
Herra, onneksi sinun aikanasi ei Egyptissä
harjoitettu yhtä tiukkaa pakolaispolitiikkaa
kuin nykyisin Suomessa,
joten säästyit Herodeksen miekalta.
Sinä, pakolainen itsekin,
voit pakolaista lohduttaa,
avata kivisydämisten, armottomien päättäjien
silmät näkemään, kuinka he teoillaan altistavat
turvattomia herodesten mielivallalle.

LÄMPIMÄT KIITOKSET TÄMÄNPÄIVÄISILLE LAHJOITTAJILLE, ERIKOISESTI NIINALLE, REIJOLLE JA RISTOLLE!
***
Tiistai 22.4.2008
Rekka-auto toi tänään varastolle täyden autokuormallisen avustustavaroita. Pakkasimme Joken kanssa koko päivän lahjatavaroita Itään kuljetettavaksi.
Erja teki päivän toimistotöitä.
Illansuussa varastolle saapui Kiitolinjan auto. Se toi autolastillisen elintarvikkeita ja pesuaineita köyhille toimitettavaksi.
LÄMPIMÄT KIITOKSET TÄMÄNPÄIVÄISILLE LAHJOITTAJILLE, ERIKOISESTI ELINALLE, PETRILLE JA MARKUKSELLE!
***
Maanantai 21.4.2008
Andrey oli aamun ensimmäinen vieras varastolla. Hän vei autokuormallisen elintarvikkeita, hygieniatuotteita, uusia vaatteita ja jalkineita ja maaleja Pietariin.
Seuraava vieraamme varastolla oli Esa. Hän vei autokuorman elintarvikkeita ja maaleja Eestin köyhille.
Pakkasin Joken ja Vellun kanssa Itään vietäviä avustustavaroita kuormalavoille.
Pääsin illansuussa karkaamaan Erjan kanssa metsään. Korvasienet jo aluillaan, löysimme useamman kymmenen korvasienen, pieniä ja kauniita. Muutaman viikon kuluttua metsissä on runsas sato näitä herkkuja. Täytyy vain yrittää karkailla metsään.
***
Sunnuntai 20.4.2008
Pakkasin tänään Joken kanssa koko päivän avustustavaroita Itään vietäväksi.
Iltapäivällä Äiti-Arsenia ja Nikolai saapuivat varastolle. He veivät elintarvikkeita, hygieniatuotteita, vammaisapuvälineitä ja maalia Venäjälle.
Illansuussa Isä-Aleksander ja Slava saapuivat kahden auton kanssa varastolle. He veivät vammaisapuvälineitä, hygieniatuotteita, uusia vaatteita ja jalkineita sekä kaikenlaista muuta uutta käyttö- ja lahjatavaraa Venäjän köyhille.
Kello 23 aikoihin he pääsivät matkaamaan kohti Pietaria. Minä pääsin kotiin ja taidanpa hieman levätä. Huomenna on taas käännettävä kuono kohti uusia seikkailuja. Kekreihin enkä muihinkaan ns. tilaisuuksiin päässyt osallistumaan tänäkään viikonloppuna ei niin, että minulla olisi ikävä noihin kekreihin ja ns. tilaisuuksiin, mutta kun tiedän, että monen kunnon kristityn elämän kohokohtia ovat nämä kekrit ja ns. tilaisuudet, niin tulipahan kerrottua, että minun elämästäni nämä kohokohdat puuttuvat, tosin olen onnistunut korvaamaan ne kovalla työnteolla ja hikoilulla. Ciao!
***
Lauantai 19.4.2008
Pakkasin tänään varastolla Joken ja Vellun kanssa avustustavaroita Itään vietäväksi. Työtä jäi vielä huomiseksikin. Olin ajatellut viettää tämän viikonlopun metsässä samoillen, mutta aina ei käy niin kuin haaveillaan. Yleensäkin elämässä harvoin toiveemme toteutuvat. Usein elämä on harhaa ja todellinen todellisuus alkaa vasta sitten, kun tämä mäheltäminen kerran täällä päättyy. Tunnen olevani päivä päivältä lähempänä tuota todellista todellisuutta, jolloin usko muuttuu näkemiseksi!
***
Perjantai 18.4.2008
Täysperävaunullinen rekka toi täpötäyteen lastatun kuorman uusia vaatteita, jalkineita, taloustavaroita ym. lahjatavaraa tänään varastolle. Pakkailin tavaroita Joken kanssa Itään toimitettavaksi.
Illansuussa Tapani saapui varastolle auttamaan meitä pakkaustyössä.
LÄMPIMÄT KIITOKSET TÄMÄNPÄIVÄISILLE LAHJOITTAJILLE, ERIKOISESTI EEROLLE!
Viikonloppu tulee olemaan työntäyteinen. Lauantai ja sunnuntai kuluvat työn merkeissä varastolla. Maanantain vastaisena yönä Isä-Aleksander ja Slava saapuvat varastolle noutamaan avustustarvikkeita Venäjän köyhille.
Toivotan hyvää viikonloppua kaikille päiväkirjani lukijoille, niin työmme uskollisille tukijoille kuin myös niille, jotka ovat saaneet tehtäväkseen työmme vastustamisen. Vastustajille sanoisin, että hampaiden kiristely ei ole terveellistä ja hapot suussa eläminen ei ole mukavaa. Löysätkää hieman. Kyllä se tästä, minäkin olen kuolevainen ja aikanaan pääsette minusta eroon. Ciao!
***
Torstai 17.4.2008
Ehdin nukkua vajaat puoli tuntia, kun joku kaukaa kuuluva ääni sitkeästi tunki tajuntaani, ja kun lopulta aloin olla näissä maailmoissa, tajusin kiusankappale oli puhelin. Saatuani harottua sen käteeni, kuulin Slavan ilmoittavan, että he olivat Isä-Aleksanderin kanssa Oitin kohdalla. Silloisessa mielentilassani esim. hornantuutti olisi ollut heille Oittia parempi sijaintikohde. Mikä maa, mikä valuutta? Ei kun vaatteet päälle ja varastolle!
Isä-Aleksander ja Slava olivat autoineen jo varastolla odottamassa. -Et tainnut tietää, missä tai kuka olet, kun lopulta vastasit puhelimeen, totesi Slava. No, oli se siihen hetkeen mennessä jotenkin kirkastunut. Oli puoliyö ja kylmä kuin ryssän helvetissä!
Aamulla kello neljään mennessä molemmat autot olivat täpötäyteen lastattuja. Isä-Aleksander ja Slava pääsivät matkaamaan kohti Pietaria. Mennessään he veivät Isä-Aleksanderin köyhille elintarvikkeita, hygieniatuotteita, uusia vaatteita ja kaikenlaista uutta lahja- ja käyttötavaraa.
Olin jo aamulla ennen kello kuutta vuoteessa. Ruhtinaallinen tunne.
Tomas ja Leevi kävivät tänään noutamassa varastolta kahdella autolla elintarvikkeita, vaatteita, lahja- ja käyttötavaroita sekä maaleja seurakuntiensa köyhille Eestiin.
Vellu oli tänään kuten eilenkin varastolla auttamassa.
***
Keskiviikko 16.4.2008
Hulinaa huisketta, vipinää vilskettä oli tänään varastollamme enemmän kuin tarpeeksi. Parhaimmillaan varaston pihassa oli yhtä aikaa kolme pakettiautoa ja yksi rekka-auto. Puutteellisuuteni sain jälleen kerran huomata. En pystynyt jakautumaan samanaikaisesti neljäksi persoonaksi. Persoonallisuudestani lienee tehty vuosien aikana monenlaisia diagnooseja. Tuli kuitenkin tänään todistetuksi, että en ole kovin jakaantunut, jalkautunut kuitenkin olin koko päivän.
Aamusta iltaseitsemään mennessä en ehtinyt edes kupillista kahvia juoda, muusta puhumattakaan.
Ensimmäinen vieraamme oli Valerii. Hän vei rekka-autollisen elintarvikkeita, hygieniatuotteita ja maaleja Bulgarian köyhille.
Seuraavaksi maaliin saapui Raivo. Hän vei autokuormallisen elintarvikkeita, uusia vaatteita, jalkineita, hygieniatuotteita ja maaleja seurakuntansa köyhille Eestiin.
Illan viimeiset vieraamme olivat Isä-Ambrosis ja Vladislav kahden pakettiauton kanssa. He veivät elintarvikkeita, hygieniatuotteita, uusia keittiö- ym. käyttötavaroita ja maaleja Isä-Ambrosiuksen luostarin ja paikallisten köyhien tarpeisiin Saranskiin. Isä-Ambrosiuksen kuormaa lastatessa käytin sähköistä kuormalavanostinta ja puhuin samanaikaisesti puhelimeen. Meinasin saada noin viidestä metristä 700 kilon painoisen kuormalavan päälleni. Onneksi Jokke huomasi, että lavapino on kaatumassa päälleni. Oli siinä vipinää ja vilskettä ja saappaan töminää, kun Jokke juoksi trukille ja edelleen sen kanssa pelastamaan tilannetta. Tipalla oli elokuun viimeinen, niinkuin monta kertaa aikaisemminkin!
Totesin puhelinkumppanilleni Nytelle, että Jokke pelasti henkeni, tosin itsekkäistä syistä, koska hän ei halua jatkaa Idäntyötä yksin.
Olin tänään tuumannut aamulla vaimolleni Erjalle tuskaantuneena ja väsyneenä, että kerran varmasti taisto taukoo ja sota loppuu, saapuu rauha, kun vetäisen viimeisen jäännösaspiraation, eli loppuhenkosen. Se loppuhenkonen oli taas kerran lähempänä kuin arvasinkaan.
Illan suussa Slava soitti, että hän ja Isä-Aleksander ovat lähteneet Pietarista matkaamaan kohti Tervakoskea. Jos en pahasti erehdy, minulla on edessä ruhtinaalliset parin tunnin yöunet.
Kun en tänään pysty kiittämään ketään tavaralahjoittajaa, haluankin osoittaa vilpittömät kiitokseni kaikille persauksilleni potkijoille, jotka potkuillaan ovat antaneet entistä enemmän intoa auttamistyöhön. Ensimmäiseksi haluan kiittää oman hiippakuntani rakasta piispaa, Juha Pihkalaa, toiseksi ehkä työmme innokkainta vastustajaa ja potaskan puhujaa, asessori, kirkkoherra, rovasti Kalervo Huttusta, ja hänen innokasta joukkuetoveriaan ja puolustajaansa, lakimiesasessori Leevi Häikiötä, asessori, falsettihuutaja Hannu-Poju Vapaavuorta ja kaikkia muita hänen kaltaisiaan neurootikkoja, joiden kaikkien nimiä en tässä yhteydessä jaksa muistaa. Kiitos teille kaikille erikseen ja yhteisesti! Te olette saaneet toiminnallanne minut entistäkin päättäväisemmin auttamaan köyhiä. Pojut, tiedoksi teille, köyhiä en jätä.
Piispa Kari Mäkinen sanoo Kotimaan haastattelussa osallistuvansa alentavaan toimintaan, jos hän heittäisi lantin kerjäläiselle. Hän on sitä mieltä, että köyhyys poistetaan vain siten, että puututaan sen todellisiin taustatekijöihin.
Olemme kohta 14 vuoden ajan auttaneet köyhiä Romaniassa. Sinä aikana, kun piispa Mäkinen oli Ulvilan kirkkoherrana, Mäkisen seurakunnalta emme saaneet latin latia työmme tukemiseksi. Piispa Mäkinen on pysynyt linjalleen uskollisena, mikäli on uskomista Kotimaa-lehden otsikointiin piispan haastattelussa: Piispa ei heitä lanttia kerjäläiselle. Jokainen miettiköön itse tykönään, kuinka oikea Kari Mäkisen linja on. Onko niin, että meidän on sivuutettava ihminen, joka on tuntikausia kadulla räntä- ja tihkusateessa nöyryyttävässä polviasennossa käsi ojolla. Mitä Jeesus sanoi vertauksessaan laupiaasta samarialaisesta. Minkä paikan piispa Kari Mäkinen ottaa tässä kertomuksessa? Raamattu puhuu lesken, muukalaisen ja orvon armahtamisesta ja siitä, jos sinulla on jotain hyvää, etkä jaa sitä veljesi kanssa, tai jos sanot alastomalle: lämmittele rauhassa. Mikä tuomio siitä seuraa? En ymmärrä, kuinka Kotimaa-lehdessä piispa Kari Mäkinen voi pullistella sillä, että hän kulkee köyhän ja kurjan ohi heittämättä latiakaan huoa seurakuntansa köyhille.
Illansuussa Äiti Nikolaja, Anatoli ja Anna saapuivat varastolle. He veivät autokuormallisen elintarvikkeita, hygieniatuotteita, uusia vaatteita ja jalkineita Venäjän köyhille.
Pakkasin päivän aikana Joken kanssa lahjatavaroita Itään vietäväksi. Pääsin jo klo 21 aikoihin kotiin ja toimistotöihin. Jouduin tekemään vielä lähellä puolta yötä palveluksen piispalleni, Juha Pihkalalle. Verestin hänen muistiaan. Jos hänen muistinsa ei palaudu, olen luvannut julkaista kirjeenvaihtomme. Tämän palveluksen teen vanhalle piispaparalle.
LÄMPIMÄT KIITOKSET TÄMÄNPÄIVÄISILLE LAHJOITTAJILLE, ERIKOISESTI MARKUKSELLE!
***
Maanantai 14.4.2008
Lomat on pidetty, on kävelty ja levätty.
Jokke ja Vellu kantoivat Tapanin avustamana rintamavastuun paremmin kuin hyvin.
Piispa Juha Pihkala oli saanut jostain kumman syystä inspiraation ja lähettänyt minulle lomani aikana sähköpostia. KIITOS! Viesti osoitti joko totuuden olevan enemmän kuin elastista tai sitten viitteitä alkavasta dementiasta. Voihan tietysti olla, että me ihmiset haluamme olla armollisia itseämme kohtaan ja tästä syystä annamme muistimme pätkiä.
Olen tämän päivän yrittänyt paikkailla loman ajalta tekemättömäksi jääneitä toimisto- ym. töitä.
Valerii toi tänään varastolle autokuormallisen patjoja ja vei mennessään elintarvikkeita bulgarialaisille ystävilleen.
***
Lauantai 29.3.2008
Vähän jälkeen klo 2 aamuyöstä puhelin soi. Slava ilmoitti, että hän ja Isä-Aleksander ovat Oitin kohdalla matkalla kohti Tervakoskea. Hyppäsin työvaatteisiini ja ryntäsin kohti varastoa.
Perille saavuttuani huomasin, että Isä-Aleksander ja Slava olivat ehtineet varastolle ennen minua.
Lastasimme molempiin autoihin vammaisapuvälineitä, hygieniatuotteita ja vaatteita. Isä-Aleksander ja Slava pääsivät aamulla klo 6 aikoihin matkaamaan kohti Pietaria. Palasin kotiini. Erinäisten toimistotöiden jälkeen pääsin nukkumaan jo klo 9 aamulla. Onnellinen mies, harva ihminen saa käydä nukkumaan klo 9 aamulla. En ihmettele niitä kirkkoruhtinaita, jotka ovat kateellisia minulle ja työlleni. Uskoisin, ettei hyvä piispani ja armollinen työni suojelija voi mennä aamulla klo 9 nukkumaan, sillä siihen aikaan täytyy valmistautua kekreihin eli silmää tekevien tapaamisiin ja valmistella small-talk-puheita! Pintaliito on taitolaji! Itse harrastan syväsukellusta tietäen, etteivät pintaliitäjä Juha Pihkalan ja syväsukeltaja Upe Poutiaisen maailmat koskaan kohtaa!
Kuinkas sitä ennen vanhaan sanottiin, tai huudettiin, kuningas on kuollut, eläköön kuningas!
Olen usein sanonut, että jos joku rakastaa kirkkoa ja seurakuntaa, niin minä. Sylini on avara, miksi en rakastaisi koko hiippakuntaa ja koko rakasta kansankirkkoa.
Rakkaaseen hiippakuntaamme on valittu uusi piispa. Eläköön piispa! Tervemenoa unholaan, Juha Pihkala. Kuka sinua muistaa, kun sukupolvi on vaihtunut. Köyhää ja kurjaa, muukalaista, leskeä ja orpoa sinä et halunnut auttaa, vaikka asemasi olisi suonut siihen mahdollisuuden. Hait enemmän ihmisten suosiota ja ihmisten kunniaa ollen oman asemasi vanki, tekel; sinut on vaa'alla punnittu ja köykäiseksi havaittu. Tervemenoa kaltaistesi mitättömyyksien joukkoon. Nuku hyvin, kuten tähänkin asti olet tehnyt. Nauti onnellisesti itseriittoisia eläkeläisen päiviä. Minä jatkan työtäni, jonka uskon Jumalalta saaneeni. Siunaavasti ja säälien olen nämä rivit arvon piispalle kerjäläisenä päiväkirjaani kirjoittanut. Jumala olkoon välillämme tuomarina. Inhimillisesti katsoen olen piispan rinnalla jäänyt aina toiseksi.
Rakas vaimoni Vanamo kuoli 8. joulukuuta 2001 klo 04.38 hirvittävän sairauden jälkeen rintasyövästä alkaneeseen sairauteen, joka levisi keuhkoihin. Hänen viimeiset sanansa olivat: Jeesus, auta! Ei se auta. Jeesus, auta!
Kirjoitin syvänverelläni seuraavana päivänä eli 9. joulukuuta 2001 piispa Juha Pihkalalle kirjeen, jossa kerroin vaimoni tuskallisesta sairaudesta ja siitä johtuneesta hirvittävästä kuolemasta. Koskaan en saanut vastausta tähän kirjeeseen. Olen ymmärtänyt, että piispan tulisi olla hiippakunnassaan hengellinen johtaja ja ennen kaikkea sielunhoitaja. Erehdyin!
Seuraavan kerran lähestyin Juha Pihkalaa 25.9.2004. Kirjeeseeni ei vastannut piispa, vaan hänen sihteerinsä, Kaarina Paakkanen. Vastaus tuli 29.9.2004. Kirjoitin uudelleen piispa Juha Pihkalalle, koska hän oli Hämeen Sanomien artikkelin mukaan sanonut seuraavaa: -Pihkala kiisti väheksyvänsä yksityisen ja vapaaehtoisen tuen merkitystä.- Jos olette näin sanonut, se ei ole kokemukseni mukaan totta. Te puhutte toisin, kuin toimitte. Perustelen väitteeni. Olen lähestynyt Teitä kolmella kirjeellä, saadakseni Teiltä apua tekemääni köyhäinauttamistyöhön. 15.1.1999 lähetettyyn kirjeeseen vastasitte, mutta auttaa ette voinut. 9.12.2001 kirjoitin Teille kirjeen sydänverelläni. Rakas vaimoni oli kuollut edellisenä päivänä. Tähän kirjeeseen ette suvainnut vastata. 25.9.2004 lähettämääni kirjeeseen vastasi sihteerinne. Vastauksenne oli kielteinen, koska hiippakuntanne on niin monessa mukana. Tässä osa 2-sivuisesta kirjeestä, jonka lähetin piispa Juha Pihkalalle. Sain seuraavan vastauksen: Tampereen hiippakunnan piispa Juä tavallisia ihmisiä, jotka ovat ottaneet elämäntehtäväkseen muiden auttamisen.
Juha Pihkala vastaa: Kuva, jonka Idäntyön nettisivut antavat minusta, on väärä, mutta sitä on turha edes yrittää oikoa. Suomen Idäntyö on saanut aivan tarpeeksi tukea ilman minun erityistä suosituskirjettäni, jota hän on pyytänyt eikä ole saanut. Olen sanonut, että seurakunnat päättävät itse, mitä ja ketä kulloinkin tukevat ja minne kolehtia keräävät. Hienostelusta ei ole kysymys. On myös joitakin ulkoisia seikkoja, joista voisi viis veisata. Olen joutunut UPEn mustalle listalle, mutta en aio panna häntä millekään listalle. Tehkööt työtään. Ystävällisesti Juha Pihkala.
En päässyt listoille. Listoilta jäävät pois myös köyhät, orvot, lesket ja muukalaiset, joita Herra ei salli sorrettavan.
Vastasin Juha Pihkalalle: Tervakoski 10.2.2005 Viita: kirjeenne 9.2.2005 Olen vastaanottanut 9.2.2005 päiväämänne kirjeen. Ilmoitan tiedoksenne, että tulen asettamaan sen näkyviin, kunniapaikalle yhdessä Moskovan ja koko Venäjän Patriarkka Aleksei II ja Pietarin Metropoliitta Vladimirin minulle lähettämien siunauskirjeiden kanssa. Olkoon myös Teidän, oman hiippakuntani piispan siunauskirje kaiken kansan nähtävänä.
Tämä päiväkirjamerkintäni olkoon terveiseni omalle hiippakuntani piispalle, kun hän katoaa historian suureen sumuun kaltaistensa mitättömyyksien joukkoon.
Haluan jatkaa sitä työtä, jonka Työnantajaltani uskon saaneeni. 14. vuosi on menossa Jumalan armosta, ei kirkkoruhtinaiden suosiosta.
Takanapäin on melkoinen työviikko. Luulenpa pitäväni pienen tauon.
***
Perjantai 28.3.2008
Eilen päiväkirja jäi tekemättä, koska tulin töistä kotiin vasta puolen yön jälkeen.
Eilen aamun ensimmäinen vieras varastolla oli Marja-Leena. Hän nouti elintarvikkeita ja kaikkea muutakin tarjolla olevaa hyvää Venäjän ja Eestin köyhille.
Seuraavaksi varaston pihaan jyräsi rekka, jossa oli lastina elintarvikkeita ja kaikenlaista muuta uutta tavaraa.
Seuraava vieraamme oli Tapani, joka vei autokuormallisen uusia vaatteita, jalkineita ym. tuotteita Venäjän ja Eestin köyhille.
Timo ja Piotor saapuivat varastolle puolen päivän tietämillä. He veivät elintarvikkeita, vammaisapuvälineitä, uusia vaatteita ja jalkineita Venäjän köyhille.
Viimeisin vieraamme oli Valtter. Hän vei lahjatavaroita ja taloustarvikkeita Venäjän köyhille.
Päivittäisten lastausten lisäksi varastolla oli selvitettävänä ja pakattavana hieman yli 70 kuormalavallista. Urakka oli melkoinen, koska tänään oli varastolle tulossa kaksi rekka-autollista tavaraa. Onneksi Tapani ja Vellu tulivat auttamaan Jokkea ja minua varastolle.
Illan tullen he kuitenkin joutuivat lähtemään omiin toimiinsa. Mennessään Tapani vei erilaisia lahja- ja käyttötavaroita Venäjän ja Karjalan köyhille. Joken kanssa jatkoimme työtä puoleen yöhön asti.

Tänään aamun ensimmäinen työ oli purkaa rekkalastillinen lahjoitustavaroita.
Ensimmäinen lahjoitustavaroiden noutaja oli Pentti. Hän vei elintarvikkeita ja lahjatavaroita Eestin köyhille.
Seuraavaksi varastolle saapuivat Vuokko ja Reijo. He veivät autolastillisen elintarvikkeita ja lahjatavaroita Venäjän ja Karjalan köyhille.
Lare toi varastolle pesukoneen ja vaatteita. Mennessään hän vei joitakin lahjatavaroita Eestin köyhille.
Päivän viimeinen tavaran hakija oli Esa. Hän vei autolastillisen kaikenlaista mahdollista tavaraa Eestin köyhille.
Illansuussa Kiitolinja toi varastolle autolastillisen erilaisia koulutarvikkeita.
Vellu tuli auttamaan meitä jo aamulla ja Tapani halusi tulla talkoisiin illansuussa.
Pääsin lähtemään tänään kotiin jo klo 21 aikoihin. Tosin Slava soitti illalla, että hän ja Isä-Aleksander ovat lähteneet Pietarista matkaamaan kohti Tervakoskea, joten en ehdi kovin pahasti jäykistyä, kunnes pääsen jälleen lastaamaan!
LÄMPIMÄT KIITOKSET EILISILLE JA TÄMÄNPÄIVÄISILLE LAHJOITTAJILLE, ERIKOISESTI EEROLLE, ARILLE, SANNALLE, ANTILLE, MARKUKSELLE JA LARELLE!
Huominen päiväni kuluu toimistotöissä, jos niihin pystyn. Alan nimittäin epäillä, että vanhuus meinaa kiusata. Olen päässyt tuttavaksi sellaisen outouden kanssa, jota kutsutaan väsymykseksi.
Toivotan kaikille päiväkirjani lukijoille rauhaisaa, levontäyteistä ja onnellista viikonloppua! Eläkää ihmisiksi! Elämä on lyhyempi kuin luulettekaan. Chao!
***
Keskiviikko 26.3.2008
Jokke ja Vellu korjailivat tänään varastolla vammaisapuvälineitä.
Kari oli varastolla päivän ensimmäinen vieras. Hän vei autolastillisen elintarvikkeita Eestin köyhille.
Seuraavaksi maaliin ehti Esa. Hänkin vei elintarvikkeita Eestin köyhille.
Illansuussa varastolle saapuivat Isä-Sergei ja Daniel. He veivät autolastillisen elintarvikkeita, hygieniatuotteita, vaatteita ja maalia Venäjän köyhille.
Myöhään illalla varastolle saapui täysperävaunullinen rekka. Sillä oli lastinaan uusia vaatteita, jalkineita, taloustavaroita, työkaluja, ym. hyvää avustamillemme köyhille.
LÄMPIMÄT KIITOKSET TÄMÄNPÄIVÄISILLE LAHJOITTAJILLE, ERIKOISESTI EEROLLE!
***
Tiistai 25.3.2008
Jokke korjaili tämän päivän vammaisapuvälineitä varastolla, ja Vellu oli tapansa mukaan häntä auttamassa. Vellun hyviin tapoihin kuuluu se, että hän käy aina silloin, kun hänellä on mahdollisuus, auttamassa meitä varastolla. Vellusta on ollut meille enemmän kuin paljon apua ja hyötyä. Hänellä on palava halu auttaa köyhiä ja vammaisia. Jos tällaisia Velluja olisi enemmän maailmassa, tämä maailma olisi paljon parempi paikka elää!
Järjestelin varastoa, että saisimme tilaa loppuviikon aikana saapuville avustuserille, joita tulee peräti neljä rekka-autollista.
***
Maanantai 24.3.2008
Tänään ja eilen pakkasimme Erjan kanssa varastolla elintarvikkeita itään vietäväksi.
***
Lauantai 22.3.2008
Pasi nouti varastolta elintarvikkeita ja vammaisapuvälineitä Venäjän köyhille.
***
Perjantai 23.3.2008
Teimme tänään Erjan kanssa toimistotöitä.
***
Torstai 20.3.2008
Jokke oli tänään keikalla Päijät-Hämeessä. Hän toi tullessaan varastolle autokuormallisen vammaisapuvälineitä.
Pakkasin tänään elintarvikkeita Itään toimitettavaksi.
Toivotan hyvää pääsiäistä kaikille päiväkirjani lukijoille. Edessämme on kristikunnan suurin juhla, Jeesus Kristus kuoli sovittaakseen meidän jokaisen synnit, eikä vain kuollut, vaan nousi ylös kuolleista kolmantena päivänä ja astui ylös Taivaaseen, istuu Jumalan, Isän, Kaikkivaltiaan, oikealla puolella ja on sieltä tuleva tuomitsemaan eläviä ja kuolleita.
Riemullista Ylösnousemusjuhlaa kaikille!
***
Keskiviikko 19.3.2008
Raivo oli aamun ensimmäinen vieras varastolla ja eilisten tunteideni kaima. Hän vei autolastillisen elintarvikkeita, vaatteita, hygieniatuotteita, pyörätuolin, maalia ja lahjatavaroita Eestin köyhille.
Seuraava vieraamme oli Andrey. Hän vei elintarvikkeita, hygieniatuotteita ja maalia Venäjän köyhille.
Illansuussa Kiitolinjan auto toi melkoisen lastin elintarvikkeita varastolle.
Tänään käytin aikaani ottamalla yhteyttä valtiovarainministeri Jyrki Kataisen ja hallinto- ja kuntaministeri Mari Kiviniemen erityisavustajiin. Kohteluni oli huomattavasti erilainen kuin se kohtelu, mitä sain eilen tulliylitarkastaja Leo Talvalalta. Perästä kuuluu, sanoi torventekijä!
LÄMPIMÄT KIITOKSET TÄMÄNPÄIVÄISILLE LAHJOITTAJILLE, ERIKOISESTI ANNELLE, VILLELLE JA REIJOLLE!
***
Tiistai 18.3.2008
Isä-Aleksander ja Slava saapuivat eilen illalla varastolle hieman jälkeen klo 23. Lastasimme kumpaiseenkin autoon lasten ja aikuisten vammaisapuvälineitä sekä hygieniatuotteita. Isä-Aleksanderin autoon tuli 7 sähkökäyttöistä pyörätuolia. Slava ja Isä-Aleksander pääsivät matkaamaan kohti Pietaria klo 3 aikoihin aamuyöstä. Pääsin nukkumaan jo hieman ennen kello viittä. Herätys oli yhdeksältä aamulla.
Jokke lähti aamulla keikalle pääkaupunkiseudulle. Palatessaan hän toi varastolle autokuormallisen pyörätuoleja.
Isä-Giril ja Isä-Aleksander olivat päivän ensimmäiset vieraamme varastolla. He veivät elintarvikkeita ja maaleja Venäjän köyhille.
Illansuussa Tapani saapui varastolle. Hän vei autolastillisen elintarvikkeita Eestin ja Venäjän köyhille.
Illan viimeisin vieras varastolla oli Kiitolinjan auto, joka toi tullessaan elintarvikkeita ja uusia vaatteita.
LÄMPIMÄT KIITOKSET TÄMÄNPÄIVÄISILLE LAHJOITTAJILLE, ERIKOISESTI JUHALLE, PETRILLE JA KARILLE!
Entisessä virassani vankeinhoitolaitoksessa olin oppinut, että virkamies on yleisön palvelija. Tulliylitarkastaja Leo Talvalalle tämä oppi ei näytä menneen perille. Hän on sitä mieltä, että veronmaksajien leipää syödessään hän on herra ja hidalgo, joka kaipaa nöyriä hallintoalamaisia! Ymmärrän, että jos valtaa on vähän, se on käytettävä todella tarkasti. Sitä en ymmärrä, että joku veromarkoillamme elävä nippeliville yrittää vaikeuttaa köyhienauttamistyötämme. En suostunut Leo Talvalan hallintoalamaiseksi, kun hän rasittavan työntäyteisen yön ja raskaan työpäivän jälkeen ilahdutti minua puhelinsoitollaan vaatien lisää turhia papereita ilmeisen tyhjälle työpöydälleen. Totta kai mies tuntisi itsensä tärkeäksi, jos peukaloiden pyörittämisen sijasta voisi katsella turhia papereita. Vapautin tulliylitarkastaja Leo Talvalan turhasta ahdistuksesta. Odotan, mitä hän seuraavaksi ajankulukseen keksii!?
Leo viis veisasi siitä, vaikka kerroin auttavani köyhiä, vammaisia, nälkäisiä, orpoja, vanhuksia ja leskiä. Hän oli sitä mieltä, että valitan, kun en suostunut hyppäämään hänen pillinsä mukaan. Valitettavasti minussa ei todellakaan ole ainesta nöyräksi hallintoalamaiseksi. Sorry vaan, Leo! Yritä etsiä muita pompotettavia. Chao!
***
Maanantai 17.3.2008
Viikonloppuna tein Erjan kanssa toimistotöitä.
Jokke lähti tänään aikaisin aamulla keikalle Päijät-Hämeeseen ja toi tullessaan varastolle seitsemän sähkökäyttöistä pyörätuolia ja täyden autolastillisen muita vammaisapuvälineitä.
Tapani nouti varastolta autolastillisen elintarvikkeita ja maaleja Eestin ja Venäjän köyhille.
Kiitolinjan auto toi varastolle hieman yli 20 kuormalavallista elintarvikkeita.
Isä-Sergei ja Daniel noutivat varastolta täyden autokuorman elintarvikkeita, hygieniatuotteita, vaatteita ja maaleja Isä-Sergein köyhille.
Slava soitti ja ilmoitti, että hän on lähtenyt Isä-Aleksanderin kanssa matkaamaan Pietarista kohti Tervakoskea. Lastaus lienee iltayöstä.
LÄMPIMÄT KIITOKSET TÄMÄNPÄIVÄISILLE LAHJOITTAJILLE, ERIKOISESTI VILLELLE JA MIKOLLE!
***
Perjantai 14.3.2008
Isä-Aleksander ja Slava saapuivat varastolle eilen illalla hieman enne klo 23. Lastasimme molempiin autoihin elintarvikkeita, vammaisapuvälineitä ja hygieniatuotteita. Slava ja Isä-Aleksander pääsivät vähän ennen kello kahta tänään matkaamaan kohti Pietaria.
Jokke lähti aamulla aikaisin keikalle Päijät-Hämeeseen ja toi sieltä tullessaan varastolle autokuormallisen lapsille tarkoitettuja vammaisapuvälineitä.
Edessä on flunssainen viikonloppu ja takana selkäkipuinen työviikko. Lienenköhän tulossa vanhaksi.
LÄMPIMÄT KIITOKSET TÄMÄNPÄIVÄISILLE LAHJOITTAJILLE, ERIKOISESTI MIKOLLE!
Toivotan hyvää viikonloppua kaikille työmme runsaslukuisille ystäville ja vihollisille. Työmme vihollisille neuvoksi, yskikää ihmeessä häkä pois keuhkoistanne. Se helpottaa hengitystä! Ja siunatuksi lopuksi tältä paikalta, kateus on valinta. Chao!
***
Torstai 13.3.2008
Jokke toi aamulla Elisan päivähoitoon ja lähti keikalle pääkaupunkiseudulle. Palatessaan hän toi varastolle sähköpyörätuoleja, uusia vaatteita ja vuodevaatteita.
Päivän ensimmäinen vieras varastolla oli Isä-George. Hän vei autolastillisen elintarvikkeita ja vaatteita Pietarin ja Karjalan köyhille.
Seuraava vieraamme varastolla oli Irina joukkueineen. He veivät elintarvikkeita Pietarin köyhille.
Isä-Aleksander ja Slava ovat lähteneet matkaamaan Pietarista kohti Tervakoskea, joten tulevana yönä on edessä kahden auton lastaus.
LÄMPIMÄT KIITOKSET TÄMÄNPÄIVÄISILLE LAHJOITTAJILLE, ERIKOISESTI NINALLE, MARILLE JA MAURILLE!
***
Keskiviikko 12.3.2008
Aikaisin aamulla puhelimeni soi. Kiitolinjan kuljettaja kertoi olevansa maalikuormineen varastomme edessä. Jouduin antamaan Jokelle aikaisen herätyksen. Hän kertoi nousseensa kuin haudasta. Mikäs siinä, rynnistimme varastolle purkamaan maalikuormaa. Tällä kertaa maaleja tuli miltei 10 tonnia.
Kuorman purettuamme Jokke lähti keikalle pääkaupunkiseudulle ja toi sieltä tullessaan varastolle täyden autokuormallisen vammaisapuvälineitä.
Maatuska Arsenia ja Nikolai saapuivat varastolle miltei yhtä aikaa rekka-auton kanssa. He noutivat autolastillisen elintarvikkeita Venäjän vangeille.
LÄMPIMÄT KIITOKSET TÄMÄNPÄIVÄISILLE LAHJOITTAJILLE, ERIKOISESTI JUHALLE JA JUSSILLE!
***
Tiistai 11.3.2008
Jokke toi aamulla Elisan päivähoitoon ja lähti keikalle pääkaupunkiseudulle. Tullessaan hän toi varastolle autokuormallisen lasten vammaisapuvälineitä.
Lare ja Hanski tulivat varastolle noutamaan elintarvikkeita Eestin köyhille.
Heidän jälkeensä varastolle saapui Esa. Hän vei mennessään suuren autokuormallisen elintarvikkeita, hygieniatuotteita ja vammaisapuvälineitä Eestin köyhille.
LÄMPIMÄT KIITOKSET TÄMÄNPÄIVÄISILLE LAHJOITTAJILLE, ERIKOISESTI VONNELLE!
***
Maanantai 10.3.2008
Jokke toi aamulla Elisan päivähoitoon ja lähti keikalle Päijät-Hämeeseen. Palatessaan hän toi varastolle autolastillisen vammaisapuvälineitä.
Tein tänään toimistotöitä.
***
Perjantai 7.3.2008
Järjestelin Joken kanssa tänään varastoa seuraavien tavaralahjoitusten vastaanottoa varten.
Toivotan hyvää, onnellista ja rauhaisaa viikonloppua kaikille päiväkirjani lukijoille. Kalervo Huttuselle ja hänen kaltaisilleen limanuljaskoille sanoisin, hävetkää, jos osaatte! Missähän olette iljenneet syntyä?! Chao!
***
Torstai 6.3.2008
Aamun ensimmäiset vieraat varastolla olivat Marisa ja Aleksander. He veivät elintarvikkeita ja vaatteita Venäjän köyhille. Heidän jälkeensä varastolle tulivat Juri ja Ljuba. He veivät vammaisapuvälineitä ja hygieniatuotteita Pietarin köyhille.
Seuraavat vieraamme olivat Pekka ja Juhani. He veivät elintarvikkeita ja hygieniatuotteita Karjalan lastenkoteihin ja sairaaloihin.
Seuraavaksi varastolle saapuivat Hannu ja Pentti. He veivät elintarvikkeita ja hygieniatuotteita eestiläiseen lastenkotiin.
Iltayöstä varastolle on tulossa Valdemar rekkoineen. Hän vie elintarvikkeita, uusia vaatteita ja jalkineita, talous- ja lahjatavaroita Moldovian, Ukrainan ja Valko-Venäjän köyhille. Tapani on luvannut tulla auttamaan Jokkea, Valdemaria ja minua rekan lastauksessa.
***
Keskiviikko 5.3.2008
Jokke korjaili varastolla vammaisapuvälineitä.
Minä luuhailin ympäri maailmaa.
***
Tiistai 4.3.2008
Pakkasimme Joken kanssa tänään varastolla elintarvikkeita Itään vietäväksi.
Tomppa kävi auttamassa meitä pakkaustyössä.
Valdemarin pitäisi saapua torstai-iltana varastolle rekkoineen viedäkseen avustuskuorman Itä-Euroopassa nälkää näkeville lähimmäisillemme!
***
Maanantai 3.3.2008
Eilinen päivä kului rattoisasti toimistotöitä tehden.
Pakkasin Joken kanssa tänään varastolla elintarvikkeita Itään kuljetettavaksi.
Kiitolinjan auto toi illansuussa täysperävaunullisen elintarvikkeita varastolle.
Erja teki tänään toimistotöitä.
LÄMPIMÄT KIITOKSET TÄMÄNPÄIVÄISILLE LAHJOITTAJILLE, ERIKOISESTI ANNELILLE, LEENALLE JA PETRILLE!
***
Lauantai 1.3.2008
Pakkasimme tänään Erjan kanssa varastolla avustustavaroita Itään vietäväksi.
Toimistotyöt jäävät huomiseksi.
***
Perjantai 29.2.2008
Puhelimeni soi vähän ennen kello kahta aamulla. Heräsin syvästä unesta kuin haudasta. Kuulin soiton, en tosin ymmärtänyt, mistä on kysymys (se ei ollut ensimmäinen kerta elämässäni). Lopulta tajusin, että se on puhelin, joka soi, tosin en löytänyt sitä mistään. Uskollinen lenkkikaverini, Roope, häirikkö ja ärisijä (väittävät, että koira on isäntänsä kuva), joka haluaa aina nukkua lattialla vuoteeni vieressä, oli onnistunut piilottamaan matkapuhelimeni vuoteensa alle ja kun sen lopulta löysin, soitto oli lakannut. Miksi puhelin ei soi, ihmettelin, kunnes lankapuhelin alkoi soida. Lankapuhelimia on yöpöydälläni tasan tarkkaan kaksi ja tietysti iskin unipäissäni väärään puhelimeen kiinni. Sieltä ei kuulunut pihaustakaan, kunnes lopulta älysin vastata siihen palosireenin tavoin ääntelevään vempaimeen. Slava ilmoitti olevansa Isä-Aleksanderin kanssa Oitin kohdalla. Hiphei hurraa! Vasta kolmas yövuoro tällä viikolla!
Jokke kertoi, että joku oli kysynyt häneltä, oletko lukenut filokalioita? Hän oli vastannut myöntävästi. Minulle hän sanoi, että jotkut pyhät ovat aikoinaan ruoskineet itseään, mutta Joken mielestä me emme tarvitse Idäntyötä kummempaa ruoskintaa. Joskus tuntuu, että Jokke on mielipiteineen enemmän kuin oikeassa.
Syöksyin varastolle pää ties kuinka monentena jalkana. Lastasimme Isän ja Slavan autoihin elintarvikkeita, lahjatavaroita ja hygieniatuotteita. He pääsivät jatkamaan matkaansa kohti Pietaria hieman jälkeen kello viisi aamulla. Pääsin vuoteeseen kello kuuden aikoihin ja yhdeksän aikoihin heräsin onnellisena ja pirteänä kuin peippo ja mietiskelin, kuinkahan päivänsä oikein saisi kulumaan! Uskokoon, ken tahtoo!
Ei, tämä ei ole sarkasmia, eihän? Uskon, että kirkkoherra, asessori, rovasti, potaskan puhuja Kalervo Huttusen elämä on paljon työntäyteisempää kuin omani ja juuri sen takia hän yrittää tällaisen loisen työn tuhota. Menestystä yrityksellesi, Kalervo!
Jokke korjaili vammaisapuvälineitä varastolla.
Vein Erjan kanssa tekemäni kerjuukirjeet postiin, 485 kirjettä.
Jarmo, Pirkko ja Pirjo saapuivat iltapäivällä varastolle noutamaan elintarvikkeita, hygieniatuotteita ja lahjatavaroita Vienan Karjalan ja Eestin köyhille.
Kiitolinjan auto toi aimo lastin elintarvikkeita varastolle.
LÄMPIMÄT KIITOKSET TÄMÄNPÄIVÄISILLE LAHJOITTAJILLE, ERIKOISESTI RISTOLLE JA REIJOLLE!
Toivotan hyvää, onnellista, rauhaisaa ja levontäyteistä viikonloppua kaikille työmme tukijoille ja sen vastustajille! Oma viikonloppumme kuluu toimistotöitä tehden.
Päiväkirjani lukijoiden kanssa haluaisin jakaa seuraavan kirjeen, jonka on lähettänyt ystäväni, kirkkoherra Pekka Karjalasta:

Nyt on tiistai ja kello 8 aamulla tuli aamuhartaus radiosta. Pirkko Lehtiö sanoi siinä, että Meidän Herramme lisäisi siihen viimeisen tuomion luetteloon Suomen olosuhteissa: MINÄ PALELIN JA TE ANNOITTE MINULLE LÄMPÖÄ. Ihan heti nousi mieleeni taas yksi kuva, jonka pari kuukautta sitten olisin tahtonut Sinulle välittää.
On parakki. – Juoppo isä on kuollut kolme vuotta sitten. – Äiti (JUOPPO SEKIN) on muuttanut kolmen kilometrin päähän uuden miehen luo. – Isosisko on muuttanut nuoren miehen luo (ja saanut kaksi keskenmenoa). – Toinen isosisko on pantu kasvatuslaitokseen. – Pikkusisko ja vielä pienempi sisko on otettu huostaan. Vieraiden tullessa ne menee piiloon. Ne pelkää, että ne viedään takaisin kotiin. Nyt kylmässä kodissa on vain 13-vuotias Ivan ja 14-vuotias Nastja. Vien heille varastostasi saamani upouuden makuupussin.

Tätä työtä kirkkoherra, rovasti, asessori, pukamakurkku Kalervo Huttunen on mustamaalannut ja kivittänyt toistakymmentä vuotta. Loppua tälle parjaukselle ei näy.
Ilmeisesti Kalervo Huttusen mielestä köyhiä ja orpoja pitää auttamisen sijasta kyykyttää!
***
Torstai 28.2.2008
Aamulla varaston pihalla oli odottamassa rekka-auto, kun menimme Joken kanssa töihin. Auto oli lastattu täpö täyteen uusia vaatteita, jalkineita, taloustavaroita, tekstiilejä ym. Päivämme kului tavaroiden lajittelussa ja pakkaamisessa Itään toimitettavaksi.
Puolen päivän jälkeen Vellu saapui lajittelutalkoisiin varastolle.
Iltapäivällä varastolle tuli myös Siperian keisari, Yrjö Niemi. Hän vei siemeniä ja muuta hyödyllistä Siperian köyhille.
LÄMPIMÄT KIITOKSET TÄMÄNPÄIVÄISILLE LAHJOITTAJILLE, ERIKOISESTI MARKUKSELLE JA KUMPPANEILLE!
Illansuussa Slava soitti ja kertoi, että Isä-Aleksander ja hän ovat lähteneet matkaamaan Pietarista kohti Tervakoskea. Uskon heidän olevan varastolla hieman jälkeen puolen yön. Yötöitä tiedossa! Varmaan nämä yötyöt ovat eräs kateuden aihe työmme vastustajille!
***
Keskiviikko 27.2.2008
Eilen pakkasin koko päivän Joken kanssa avustustavaroita Itään toimitettavaksi. Eilinen päivä oli niin kiivasrytminen, että päiväkirjakin jäi tekemättä. Isä-Aleksander ja Isä-Giril saapuivat varastolle puolen päivän jälkeen. He veivät elintarvikkeita, vammaisapuvälineitä, hygieniatuotteita ja maaleja Venäjälle.
Kun illansuussa saavuin kotiin, puhelimeni soi. Slava ilmoitti, että hän ja Isä-Aleksander ovat Oitin kohdalla. Rynnistin varastolle. Aloitimme autojen lastauksen kello 21 aikoihin. Hieman jälkeen kello kahden tänään aamulla Isä-Aleksander ja Slava pääsivät lähtemään kohti Pietaria. He veivät mennessään elintarvikkeita, hygieniatuotteita ja monenlaisia käyttö- ja lahjatavaroita Venäjän köyhille.
Elisa oli luonamme yökylässä. Jokke lähti aamulla aikaisin keikalle pääkaupunkiseudulle ja toi tullessaan varastolle autolastillisen vammaisapuvälineitä ja kaikkea muuta hyvää.
Pakkailin tänään varastolla edelleenkin avustustarvikkeita Itään toimitettavaksi.
Aamun ensimmäinen vieras varastolla oli Talvi tyttärineen. He veivät avustustarvikkeita Eestin köyhille.
Seuraavaksi varastolle saapuivat Tapani ja Grigori ystävineen. He veivät autokuormallisen elintarvikkeita, hygieniatuotteita ja lahjatavaroita Eestin köyhille.
Talvi tyttärineen auttoi Jokkea ja minua lahjatavaroiden pakkamisessa ja iltapäivällä myös Vellu saapui talkoisiin.
LÄMPIMÄT KIITOKSET TÄMÄNPÄIVÄISILLE LAHJOITTAJILLE, ERIKOISESTI JUHALLE JA JOUNILLE!
***
Maanantai 25.2.2008
Eilen illalla Slava soitti Pietarista kysyen, olenko paikalla, jos hän ja Isä-Aleksander lähtevät matkaamaan kohti Tervakoskea. Kerroin olevani. Hieman ennen kello kahtakymentäkolmea puhelimeni soi. Olemme Oitin kohdalla, Slava ilmoitti. Eikun kuteita niskaan ja varastolle. Lastasimme molempiin autoihin elintarvikkeita, vammaisapuvälineitä, hygieniatuotteita, urheiluvälineitä, liinavaatteita ja lahjatavaroita Venäjän köyhille vietäväksi.
Isä-Aleksander ja Slava lähtivät matkaamaan kohti Pietaria hieman kello kahden jälkeen.
Palattuani yöllä kotiin huomasin tietokoneeni tiltanneen.
Soitin heti aamulla hädissäni Karille. Hän kiiruhti apuun ja vei tietokoneen pojalleen, Jaakolle, korjattavaksi. Nyt koneeni on parempi kuin uusi. Tosin ehdin tuskastuneena todeta Erjalle ja Karille, että ainoa kone, joka minulla saisi olla, olisi päre pihdeissä palamassa jossakin asuntomme nurkassa!
Pääsin aamuyöllä kello viiden aikoihin nukkumaan, joten aamuni venähti hieman pitkäksi.
Jokke korjaili varastolla vammaisapuvälineitä. Kun ehdin varastolle, oli siellä Irina joukkueineen minua odottamassa, He veivät autolastillisen elintarvikkeita ja uusia vaatteita Pietarin köyhille.
Illansuussa varastolle ajoi täysperävaunullinen rekka, joka oli täyteen lastattu kaikenlaisella hyvällä. Kuormassa oli uusia vaatteita, jalkineita, talous- ja lahjatavaroita. Huomenna pakkaamme tuota kuormaa itään vietäväksi!

***
Perjantai 22. 2. 2008
Jokke pakkaili tänään elintarvikkeita Itään vietäväksi. Erja soitteli seurakuntiin ja kerjäsi rahaa.
Hyvä ystäväni ja yhteistyökumppanini, Sodderin kirkkoherra Pekka Palosaari, toi varastolle autokuormallisen vaatteita ja vei mennessään lahjatavaroita, askarteluvälineitä ym. ym. Sodderin köyhille.
Viikonloppu on jälleen edessä. Tuntuu todella hyvältä ajatella kahta VAPAAPÄIVÄÄ! Toivotan kaikille päiväkirjani lukijoille, niin työmme ystäville kuin vihollisille hyvää, onnellista ja rauhaisaa viikonloppua! Eläkää ihmisiksi, elämä on lyhyempi kuin luulemmekaan. Chao!
***
Torstai 21. 2. 2008
Pakkasin tänään elintarvikkeita Joken kanssa Itään vietäväksi.
Iltapäivällä Vellu tuli auttamaan meitä pakkaustyössä.
Illansuussa Isä-George saapui varastolle. Hän vei autokuormallisen elintarvikkeita ja lahjatavaroita Pietarin ja Karjalan köyhille.
Seuraavana maaliin saapui Andrey. Hän vei elintarvikkeita, vaatteita ja maalia Pietarin köyhille.
Kirjani kustantaja, uusi myyntijohtaja Jukka kävi tutustumassa työhömme. Tapaaminen oli molemminpuoleisesti antoisa.
Illan viimeinen vieras oli Marja. Hän vei autolastillisen elintarvikkeita ja lahjatavaroita Valko-Venäjälle.
***
Keskiviikko 20. 2. 2008
Aamulla, kun menimme Joken kanssa varastolle, siellä olikin jo rekka-auto odottamassa. Se oli lastattu täyteen uusia vaatteita, taloustavaroita ja erilaisia lahjatavaroita. Kun saimme rekan purettua, Tapani tuli auttamaan meitä tavaroiden pakkaamisessa.
Iltapäivällä varastolle saapui Kiitolinjan auto, joka toi melkoisen kuorman elintarvikkeita.
Myös Vellu ehätti auttamaan meitä tavaroiden pakkaamisessa Itään kuljetettavaksi.
Tapani toi tullessaan varastolle autolastillisen vaatteita ja vei mennessään erilaisia lahjatavaroita Venäjän köyhille.
LÄMPIMÄT KIITOKSET TÄMÄNPÄIVÄISILLE LAHJOITTAJILLE, ERIKOISESTI MARKULLE JA TAPANILLE!
***
Tiistai 19. 2. 2008
Jokke toi tänään aamulla Elisan päivähoitoon ja lähti keikalle Helsinkiin. Palatessaan hän toi varastolle autokuormallisen vammaisapuvälineitä.
Tapani nouti tänään varastolta autokuormallisen elintarvikkeita ja lahjatavaroita Venäjän ja Eestin köyhille.
LÄMPIMÄT KIITOKSET TÄMÄNPÄIVÄISILLE LAHJOITTAJILLE, ERIKOISESTI SANNALLE!
***
Maanantai 18. 2. 2008
Esa toi tänään varastolle liinavaatteita ja vei mennessään autokuormallisen elintarvikkeita, hygieniatuotteita, vammaisapuvälineitä, liinavaatteita ja maalia Eestin köyhille.
Jokke korjaili vammaisapuvälineitä ja Elisa hoiteli tutun ärhäkkään tapaansa vahdin hommia.
***
Perjantai 15. 2. 2008
Jokke toi aamulla Elisan päivähoitoon ja lähti keikalle pääkaupunkiseudulle. Palatessaan hän toi varastolle neljä sähkökäyttöistä pyörätuolia ja täyden autolastillisen uusia vaatteita.
Teimme Erjan kanssa tänään toimistotöitä. Tosin kävin iltapäivällä varastossa antamassa Slavalle ja Nadjalle elintarvikkeita ja lahjatavaroita Venäjän köyhille vietäväksi.
LÄMPIMÄT KIITOKSET TÄMÄNPÄIVÄISILLE LAHJOITTAJILLE, ERIKOISESTI NINALLE JA MAURILLE!
Toivotan kaikille päiväkirjani lukijoille onnellista, rauhaisaa ja levontäyteistä viikonloppua. Työmme vastustajille toivotan sellaista viikonloppua, minkä he ansaitsevat. Chao!
***
Torstai 14. 2. 2008
Jokke korjaili tänään vammaisapuvälineitä varastolla.
Lare nouti elintarvikkeita autokuormallisen Eestin köyhille.
Tein tänään koko päivän toimistotöitä.
Illan suussa kävin varastolla lastaamassa Sepon auton. Hän vei elintarvikkeita Eestin ja Venäjän köyhille.
Kello 20 aikaan Valdemar saapui varastolle. Tapani oli häntä vastaanottamassa. Joken kanssa saavuimme hieman myöhästyneinä pelipaikalle. Lastasimme Valdemarin rekkaan elintarvikkeita, uusia vaatteita ja lahjatavaroita Moldovian, Ukrainan ja Valko-Venäjän köyhille toimitettavaksi.
Hieman kello 23 jälkeen rekka oli lastattu täpö täyteen. Tuossa kuormassa ei kuljetettu tippaakaan terveisiä. Jokainen senttimetri kuormatilasta käytettiin köyhien hyväksi.
***
Keskiviikko 13. 2. 2008
Lare toi tänään tullessaan varastolle autokuormallisen vaatteita ja vei mennessään elintarvikkeita Eestin köyhille.
Jokke korjaili tänään varastolla vammaisapuvälineitä.
Erja ja minä teimme koko päivän toimistotöitä.
***
Tiistai 12. 2. 2008
Isä-George ehätti tänään varastolle ensimmäisenä. Hän vei suuren autokuormallisen elintarvikkeita Karjalan ja Pietarin köyhille.
Seuraavat ja päivän viimeiset vieraamme olivat Isä-Sergei ja Daniel. He veivät autokuormallisen elintaravikkeita, vaatteita, hygieniatuotteita ja maalia Venäjälle.
Jokke on korjaillut tämän päivän vammaisapuvälineitä.
Erja on tehnyt toimistotöitä. Minä olen ravannut toimiston ja varaston välillä, lastannut kuormia ja hoidellut juoksevia asioita.
Elisa on luonamme yökylässä. Roope on jälleen luonamme hoidossa. Illalla olemme lähdössä lenkille. Haemme mukaamme naapurin labradorinnoutajan, Kertun. Saa nähdä, kuinka Erja pärjää, kun ulkoiluttaa neljää koiraa!
***
Maanantai 11. 2. 2008
Valtter kävi noutamassa tänään varastolta elintarvikkeita Venäjän köyhille.
Jokke korjaili tänään vammaisapuvälineitä.
Kiitolinjan auto toi aamupäivällä varastolle autolastillisen elintarvikkeita.
Työskentelin tänään toimistolla ja varastolla.
LÄMPIMÄT KIITOKSET TÄMÄNPÄIVÄISILLE LAHJOITTAJILLE, ERIKOISESTI RIITALLE JA PEKALLE!
***
Sunnuntai 10. 2. 2008
Olemme tehneet viikonlopun toimistotöitä valmistellen tulevaa postitusta, jonka tarkoituksena on saada varoja köyhien auttamistyöhömme.
Neljästoista vuosi on menossa eikä työlle loppua näy. Kaikista näistä vuosista saamme kiittää niitä ihmisiä, liikelaitoksia, yhteisöjä ja seurakuntia, jotka tavara- ja rahalahjoituksillaan ovat tehneet auttamistyömme mahdolliseksi. Työmme ystävinä on mm. lukuisia kirkkoherroja, jotka omilla varoillaan ovat vuosikausia tukeneet työtämme. Iloksemme voimme todeta, että Kalervo Huttusen kaltaiset jesuiittamaiset mätisköt kirkkoherroina ovat suunnaton poikkeus ja häpeätahra kyseiselle ammattikunnalle!
***
Perjantai 8. 2. 2008
Pakkasimme tänään Joken kanssa varastolla elintarvikkeita Itään vietäväksi.
Tomppa kävi meitä auttamassa pakkauspuuhissa.
Viikonloppu on jälleen edessä. Erjalla ja minulla se kuluu toimistotöitä tehden.
Toivotan kaikille päiväkirjani lukijoille hyvää, rauhallista, onnellista ja levontäyteistä viikonloppua!
Kun rovasti, asessori, kirkkoherra Kalervo Huttunen on jaksanut vuodesta toiseen muistaa meitä ja köyhien auttamistyötämme mustamaalauksella ja perättömillä puheilla, joita hän on levittänyt ympäri Suomea, olisi epäkohteliasta olla vastavuoroisesti huomioimatta häntä, eli muutama kehotuksen sana Kalervo Huttuselle: Yritä enemmän ja puhu potaskaa paremmin! Suomenkielisistä evankelisluterilaisista seurakunnista oli 31.1.-08 mennessä 87 prosenttia tukenut työtämme joko kolehdein tai talousarviorahoin. Huttunen, olet hoitanut hommasi huonosti. Vaikeuttavatko kenties kurkkupukamat potaskan puhumistasi?! Yritähän piristyä! Chao!
***
Torstai 7. 2. 2008
Jokke lähti aamulla aikaisin keikalle Pohjois-Kymenlaaksoon ja toi Elisan luokseni päivähoitoon. Palatessaan Jokke toi varastolle täpötäyden autolastillisen uusia patjoja.
Mennessäni Elisan kanssa varastolle Marisa ja Aleksander odottivat meitä siellä. He veivät autokuormallisen elintarvikkeita, hygieniatuotteita ja lahjatavaroita Venäjän köyhille.
Milteri Aleksanderin ja Marisan kannoilla varastolle saapui Isä-George. Hän vei autolastillisen elintarvikkeita ja vaatteita Venäjän ja Karjalan köyhille.
Myös Tomppa ehätti varastolle. Hän auttoi minua ja Isä-Georgea auton lastaamisessa.
LÄMPIMÄT KIITOKSET TÄMÄNPÄIVÄISILLE LAHJOITTAJILLE, ERIKOISESTI MARIA-LIISALLE JA ASKOLLE!
***
Keskiviikko 6. 2. 2008
Pakkasin tänään varastolla Joken kanssa tekstiilejä Itään toimitettavaksi.
Timo oli tänään ensimmäinen vieraamme varastolla. Hän vei avustustavaroita Venäjän köyhille.
Seuraavat vieraamme olivat Isä-Sergei ja Daniel. He veivät elintarvikkeita, hygieniatuotteita, vaatteita ja maaleja Venäjän köyhille.
Illan viimeinen vieras varastollamme oli Kalle Augustson, joka saapui varastolle rekan ja pakettiauton kanssa. Rekkaan lastattiin elintarvikkeita ja hygieniatuotteita Romanian köyhille. Pakettiautoon lastattiin elintarvikkeita, hygieniatuotteita ja lahjatavaroita Eestin köyhille.
Elisa pyöri jaloissamme koko päivän.
***
Tiistai 5. 2. 2008
Andrey oli päivän ensimmäinen vieras varastolla. Hän vei autokuormallisen elintarvikkeita ja hygieniatuotteita Pietarin köyhille.
Pakkasin Joken kanssa koko päivän liina- ja työvaatteita Itään kuljetettavaksi.
Illan viimeisin vieras varastolla oli Pasi. Hän saapui varastolle päivän jo hämärryttyä ja vei mennessään Eestiin autokuormallisen elintarvikkeita, hygieniatuotteita ja työkaluja.
***
Maanantai 4. 2. 2008
Pakkasin tänään Joken kanssa koko päivän avustustavaroita Itään toimitettavaksi.
Erja teki toimistotöitä. Tomppa ja Vellu tulivat auttamaan Jokkea ja minua tavaroiden pakkaamisessa.
Illan suussa Isä-Aki saapui varastolle. Hän vei erilaisia askartelutarvikkeita toimittaakseen niitä intialaiseen lastenkotiin. Kinkeripiiri sen kun vaan laajenee!
***
Perjantai 1. 2. 2008
Esa odotteli autoineen varaston edessä, kun aamulla saavuimme varastolle. Hän toi varastolle autokuormallisen liinavaatteita ja vei mennessään täyden lastin elintarvikkeita Eestin köyhille.
Seuraavaksi varaston pihaan saapui rekka-auto, joka toi täyden kuormallisen kaikenlaista lahjatavaraa köyhille jaettavaksi.
Lopun päivää pakkasin Joken ja Erjan kanssa lahjatavaroita Itään toimitettavaksi.
LÄMPIMÄT KIITOKSET TÄMÄNPÄIVÄISILLE LAHJOITTAJILLE, ERIKOISESTI MARKUKSELLE JA KUMPPANEILLE!
Viikonloppu on jälleen edessä. Erjalta ja minulta se kuluu toimistotöitä tehden.
Toivotan kaikille päiväkirjani lukijoille hyvää, rauhallista, onnellista ja levontäyteistä viikonloppua!
***
Torstai 31. 1. 2008
Päivän ensimmäiset vieraat varastolla olivat Nadja ja Slava. He veivät autokuormallisen elintarvikkeita, uusia vaatteita ja jalkineita ja erilaisia lahjatavaroita Venäjän köyhille.
Seuraavaksi varastolle saapui Isä-George. Hän vei suuren autokuormallisen elintarvikkeita, uusia vaatteita, jalkineita ja lahjatavaroita Karjalan ja Pietarin köyhille.
Illansuussa varastolle saapui täysperävaunullinen rekka-auto, joka toi täyden kuorman elintarvikkeita ja liinavaatteita.
Vellu saapui varastolle tapansa mukaan talkoisiin. Pakkasin Joken ja Vellun kanssa koko päivän avustustarvikkeita köyhille kuljetettavaksi. Avustustarvikkeet oli pakko saada pakatuksi ennen huomista päivää, jolloin varastolle tulee jälleen täysperävaunullinen rekka täyteen pakattuna.
Joskus tuntuu, että tuo varastolle saapuva tavaroiden paljous kuin myös sieltä lähtevä tavaramäärä on kuin lumivyöry, jonka kanssa Joken ja minun on yritettävä säilyä hengissä.
Tällaisten toistuvasti raskaiden työpäivien jälkeen minun on mahdotonta ymmärtää asessori, rovasti, kirkkoherra Kalervo Huttusen kaltaisia ihmisiä, jotka tekevät kaikkensa voidakseen tuhota työmme. Mitkään valheet, joita Kalervo Huttunen on meistä ja työstämme levittänyt, eivät saa tätä miestä omantunnon tuskiin tai lopettamaan potaskapuheitaan. Olen usein miettinyt, minkäkaltainen tällaisen miehen aivokoppa on, tai millainen mahtaa hänen loppunsa olla. Kalervo Huttusen kanssa samassa veneessä istuu lakimies, asessori Leevi Häikiö soutaen samaa tahtia kuin Kalervo Huttunen, ja veneen perää taitaa pitää piispa Juha Pihkala. Varokaahan, pojat ettette ohjaa venettänne kivikkoiseen koskeen!
LÄMPIMÄT KIITOKSET TÄMÄNPÄIVÄISILLE LAHJOITTAJILLE, ERIKOISESTI NIINALLE JA REIJOLLE!
***
Keskiviikko 30. 1. 2008
Irina joukkueineen oli tänään ensimmäinen vieraamme varastolla. Hän vei elintarvikkeita, hygieniatuotteita, uusia vaatteita ja jalkineita sekä lahjatavaroita Venäjän köyhille.
Puolen päivän aikoihin varastolle saapui täysperävaunullinen rekka-auto, joka oli lastattu täyteen uusia vaatteita, jalkineita ym. muuta hyvää.
Iltapäivällä Vuokko ja Reijo saapuivat varastolle. Lastasimme heidän autoonsa elintarvikkeita, hygieniatuotteita, uusia vaatteita ja lahjatavaroita Karjalan köyhille vietäväksi.
Illan viimeiset vieraat varastollamme olivat Isä-Sergei ja Daniel. He veivät elitarvikkeita, hygieniatuotteita, uusia vaatteita, lahjatavaroita ja maaleja Venäjän köyhille.
LÄMPIMÄT KIITOKSET TÄMÄNPÄIVÄISILLE LAHJOITTAJILLE, ERIKOISESTI EEROLLE!
***
Tiistai 29. 1. 2008
Aamun ensimmäiset vieraat varastolla olivat Pirkko ja Jarmo. He veivät autolastillisen elintarvikkeita, hygieniatuotteita ja lahjatavaroita Vienan Karjalan ja Eestin köyhille.
Seuraavaksi varastolle saapuivat Lare ja Simo. He toivat tullessaan vaatteita ja veivät mennessään avustustavaroita Eestin köyhille.
Olga ja Marina saapuivat puolenpäivän tienoilla varastolle. He veivät elintarvikkeita, hygieniatuotteita ja uusia vaatteita Venäjän ja Eestin köyhille.
Esa toi varastolle hammaslääkärin vastaanottoon tarvittavat tarvikkeet.
LÄMPIMÄT KIITOKSET TÄMÄNPÄIVÄISILLE LAHJOITTAJILLE, ERIKOISESTI ESALLE!
***
Maanantai 28. 1. 2008
Aamulla postin auto toi varastolle ison paketin vuodevaatteita.
Aamun ensimmäiset vieraat varastolla olivat Juuba ja Natalia. He veivät autokuormallisen hygieniatuotteita ja maalia Venäjän köyhille.
Seuraava vieraamme oli Andrey. Hän vei autokuormallisen elintarvikkeita, vammaisapuvälineitä, vaatteita, hygieniatuotteita ja maalia Pietarin köyhille.
Päivän viimeinen vieraamme varastolla oli Grigori. Hän vei autokuormallisen uusia vaatteita ja hygieniatuotteita Venäjän köyhille.
Pakkasin Joken ja Vellun kanssa lahjatavaroita Itään toimitettavaksi.
LÄMPIMÄT KIITOKSET TÄMÄNPÄIVÄISILLE LAHJOITTAJILLE, ERIKOISESTI MAILIKSELLE JA EEROLLE!
***
Perjantai 25. 1. 2008
Ensimmäinen vieraamme tänään varastolla oli Grigori. Hän vei elintarvikkeita Venäjän köyhille. Seuraavaksi varastolle ennätti Pasi. Hän vei elintarvikkeita Venäjän ja Eestin köyhille.
Seuraava vieraamme oli Valeri. Hän vei elintarvikkeita Eestin köyhille. Valerin mukana meiltä on lähtenyt toistuvasti avustuksia Eestin Maria-sisarille.
Illan viimeisin tulokas varastollemme oli Kiitolinjan auto. Se toi tullessaan täyden lastin elintarvikkeita.
LÄMPIMÄT KIITOKSET TÄMÄNPÄIVÄISILLE LAHJOITTAJILLE, ERIKOISESTI VILLELLE!
Olen ihmetellyt, kuinka toimeliaat ja puuhakkaat kirkkoruhtinaat, Olli Hallikainen, Jaakko Simojoki ja seurakuntaneuvos Matti Sollamo eivät ole millään tavoin kommentoineet heille lähettämiäni nettipäiväkirjaotteita. Olen kertonut näille puuhamiehille, että nettivieraskirjani on vapaasti käytettävissä, jos kommentoitavaa on. Ei ole kuulunut kommenttia, eikä taida kuulua - ei vastausta, ei vaarinottoa. Taisi poikasiin osua salama kirkkaalta taivaalta. Taitaa olla niin, että kähmijöillä on erilaiset pelit ja pelin säännöt kuin minulla. Tuntuu siltä, kuin noista em. suunnista kuuluisi vain hiljaista vaikerrusta!
Toivotan kaikille päiväkirjani lukijoille onnellista ja rauhallista viikonloppua. Muistuttaisin, että elämä on lyhyempi kuin luulemmekaan. Hyvillä teoilla, jos niitä aikoo elämänsä aikana tehdä, on kiire! Chao!
***
Torstai 24. 1. 2008
Aamun ensimmäiset vieraat varastolla olivat Olga ja Marina. He veivät autokuormallisen elintarvikkeita ja hygieniatuotteita sekä maalia Eestin köyhille.
Seuraavaksi varastolle saapui Julian. Hän vei autolastillisen elintarvikkeita Venäjän köyhille.
Lumisateisen myräkän keskelle Isä-George saapui maaliin. Hän vei täpötäyden autollisen elintarvikkeita, hygieniatuotteita ja vaatteita Karjalan ja Venäjän köyhille.
Illan viimeisin vieras varastollamme oli Andrey. Hän vei elintarvikkeita, hygieniatuotteita ja maalia Pietarin köyhille.
Jokke palaili iltapäivällä keikalta Pirkanmaalta. Hän toi tullessaan varastolle autolastillisen elintarvikkeita.
Vellu oli hyvän tapansa mukaan auttamassa Jokkea ja minua varastolla.
LÄMPIMÄT KIITOKSET TÄMÄNPÄIVÄISILLE LAHJOITTAJILLE, ERIKOISESTI LEENALLE!
***
Keskiviikko 23. 1. 2008
Valdemar saapui eilen klo 20 aikoihin rekkoineen varastolle. Myös Tapani saapui lastaustalkoisiin.
Jokke ajoi trukkia. Tapani ja Valdemar olivat rekan lavalla, ja minä kärräsin kuormalavat Jokelle.
Rekka oli lastattu täpö täyteen hieman jälkeen klo 23. Lastasimme autoon elintarvikkeita, hygieniatuotteita ja vaatteita Valko-Venäjän, Ukrainan ja Moldovian köyhille vietäväksi.
Olin tänään koko päivän Joken kanssa varastolla. Järjestelimme varastoa lastauksen jäljiltä.
Kuorma-auto toi varastolle aimo lastin aivan uusia tekstiilejä.
Illansuussa varastolle saapui Kiitolinjan auto. Se toi tullessaan neljättäkymmentä kuormalavaa elintarvikkeita.
Klo 20 aikoihin varastolle saapuu täysperävaunullinen rekka. Se on lastattu täyteen elintarvikkeita. Onpahan taas, mistä köyhille jakaa!
LÄMPIMÄT KIITOKSET TÄMÄNPÄIVÄISILLE LAHJOITTAJILLE, ERIKOISESTI ANNELILLE, LEENALLE, PETRILLE, PERTILLE JA TIMOLLE!
Meillä on tänään kaksinkertaiset synttärit. Erja täyttää vuosia ja tänään aamuyöllä tuli kuluneeksi tasan 33 vuotta siitä, kun yöllä yksin oivalsin, että Jeesus Kristus on kuollut syntieni tähden! Erja on hieman minua vanhempi! (Erjan huomautus: Niin, kun vertaillaan tiettyjä vuosia ja tiettyjä vuosia!)
***
Tiistai 22. 1. 2008
Olin tänään Joken kanssa varastolla töissä.
Kari ja Juhani noutivat varastolta autokuormallisen avustustarvikkeita Malesiaan. Kinkeripiiri laajenee!
Valdemar on tulossa illalla rekkoineen varastolle. Tapani on lupautunut hyvän tapansa mukaan lastaustalkoisiin.
LÄMPIMÄT KIITOKSET TÄMÄNPÄIVÄISILLE LAHJOITTAJILLE, ERIKOISESTI SIRPALLE!
***
Maanantai 21. 1. 2008
Jokke korjaili tänään vammaisapuvälineitä varastolla. Elisa hoiteli varastolla vahdin tehtäviä.
Omalla työlistallani olivat juoksevat asiat ja toimistotyöt.
***
Sunnuntai 20. 1. 2008
Saavuttuamme Joken kanssa varastolle klo 22 aikoihin, Valdemar odotteli meitä varaston pihassa rekkoineen. Myös Tapani saapui talkoisiin, niinpä aloitimme rekan lastauksen. Lastasimme autoon elintarvikkeita ja hygieniatuotteita Latvian köyhille vietäväksi.
Hieman jälkeen kello yhden yöllä rekka oli täpö täyteen lastattu ja Valdemar pääsi matkaamaan kohti satamaa. Jos kaikki menee hyvin, Valdemar on rekkoineen varastomme pihassa tiistai-iltana klo 20 ja voimme aloittaa jälleen lastausrynnistyksen.
***
Lauantai 19. 1. 2008
Kari ja Jari saapuivat tänään iltapäivällä varastolle kahden auton kanssa. Lastasimme autoihin elintarvikkeita, hygieniatuotteita, vammaisapuvälineitä, maaleja ja vaatteita Eestin köyhille vietäväksi.
Tänään kello 23 aikoihin Valdemarin pitäisi saapua varastolle rekkansa kanssa. Tapani on luvannut tulla auttamaan Jokkea, minua ja Valdemaria rekan lastauksessa. Kuorma menee Latviaan sikäläisten köyhien avuksi.
***
Perjantai 18. 1. 2008
Jokke korjaili tänään varastolla vammaisapuvälineitä. Minä tein töitä toimistolla.
Eilen lueskelin Kotimaa-lehden numeroa 3, ilmestynyt 17.1.2008. Lehdessä oli sivulla 10 juttu, joka oli otsikoitu: Katulasten koteja kuntoon Pietarissa. Juttua lukiessani totesin, että yksi kuva puhuu enemmän kuin 1000 sanaa. Yhden kuvan teksti kuului: Kadulta kotiin - hankkeen projektipäällikkö, Markku Kuusjärvi, on napannut syliinsä Toljan, yhden Laupeudentalon asukkaista. Kuvasta sokea Reettakin näkee, mikä Markku Kuusjärven suhde on Laupeudentalon asukkaisiin.
Toisen kuvan teksti kuuluu seuraavasti: Tampereen piispa, Juha Pihkala, ja arkkipiispa Jukka Paarma ovat saaneet syliinsä juhlapäivän näytelmää varten pukeutuneet Vova-kanan ja Tolja-suden. Tämäkin kuva näyttää sen, mikä arkkipiispan ja piispan suhde on kyseisiin lapsiin. Jokainen kuvan nähnyt miettiköön itse tykönään, mikä tuo suhde on. Sallinette omakohtaisen kommentin. Arkkipiispasta näkee, että hän on todella onnellinen saatuaan syliinsä Tolja-suden. Piispa Juha Pihkalasta näen, että hän on onnellinen Pietarista saamastaan kunniamerkistä, joka hänen rinnassaan komeilee. Väittäisin, että hän on JOUTUNUT ottamaan syliinsä Vova-kanan ja kuvanottohetkellä miettii tuskaisesti, pitävätkö Vova-kanan vaipat varmasti kosteuden sisällään mahdollisen vahingon sattuessa! Piispan ilme ja asenne Vova-kanaa kohtaan on yhtä kylmän etäinen kuin se on ollut Suomen Idäntyö UP ry:ä kohtaan ja niitä nälkäkuoleman partaalla olevia lapsia ja vanhuksia kohtaan, joita olemme näiden 13 vuoden aikana auttaneet.
Kuten päiväkirjamme lukijat varmaan muistavat, annoimme aikoinaan tähän Katulasten koti-projektiin, jota piispa Juha Pihkala suojeli kädet levällään, 10.000 kg maalia, 1.000 kg pesuaineita ja hygieniatuotteita, täpö täyden rekka-autolastillisen uusia kalusteita, pöytiä, vaatekaappeja, naulakoita, kenkätelineitä ym. ym. ja kun aikoinaan pyysin Tampereen tuomiokirkkoseurakunnan tuomiorovasti Olli Hallikaiselta edes yhtä kolehtia vuodessa, hän ei voinut sitä antaa, koska heillä oli meneillään em. Katulapsikoti-projekti. Hallikainen sanoi 2. elokuuta 2005: Hyvä Upe Poutiainen. Kiitos kolehtianomuksestanne ja siitä työstä jota teette köyhien auttamiseksi lähialueilla Venäjällä ja Itä-Euroopassa. Olen myös kiitollinen siitä että olette avustanut Yhdelle näistä-projektia katulasten auttamiseksi. Olen päättänyt että tänä ja ensi vuonna ohjaan seurakuntamme lähialueavun kolehdit suoraan Yhdelle näistä-projektille Martinus-säätiön kautta, joka on Tampereen seurakuntien oma diakoninen säätiö. Näin ollen en katso mieleunut todella herkille ja kipeille vallan pöhöttämille liikavarpaille. Tiedän loukanneeni kirkkoruhtinaita ja heidän aina alttiita hännysteleviä lakeijoitaan, niitä, jotka viis veisaavat köyhistä ja heidän hädästään. Tiedän mielipiteelläni olevan hintansa, mutta ilomielin sen maksan! Tiedän kuitenkin näiden pihkaloiden ja muiden kovakorvaisten olevan vähemmistönä rakkaassa kansankirkossa.
Toivotan kaikille päiväkirjani lukijoille hyvää, rauhallista, onnellista ja siunattua viikonloppua.
***
Torstai 17. 1. 2008
Jokke kävi tänään keikalla Hämeenlinnassa ja toi varastolle yhtä sun toista avustustavaraa.
Elisa oli luonamme päivähoidossa.
Tein tänään toimistotöitä.
LÄMPIMÄT KIITOKSET TÄMÄNPÄIVÄISILLE LAHJOITTAJILLE, ERIKOISESTI RIITALLE!
***
Keskiviikko 16. 1. 2008
Andrey oli päivän ensimmäinen vieras varastolla. Hän vei autokuormallisen elintarvikkeita, vammaisapuvälineitä, hygienaiatuotteita, maaleja ja vaatteita Pietarin köyhille.
Seuraava vieraamme oli Isä-George. Hän vei myös autokuormallisen elintarvikkeita, hygieniatuotteita, vaatteita, vammaisapuvälineitä ja maaleja Karjalan ja Pietarin köyhille.
Kuljetusyhtiön auto toi iltapäivällä varastolle aimo lastin lasten tekstiilejä.
Vellu oli auttamassa Jokkea ja minua tänään varastolla.
LÄMPIMÄT KIITOKSET TÄMÄNPÄIVÄISILLE LAHJOITTAJILLE, ERIKOISESTI PERTILLE JA TIMOLLE!
***
Tiistai 15. 1. 2008
Jokke toi aamulla Elisan päivähoitoon ja lähti keikalle pääkaupunkiseudulle. Tullessaan hän toi varastolle neljä sähkökäyttöistä pyörätuolia ja autokuormallisen vaatteita.
Pakkasin tänään varastolla Erjan kanssa hygieniatuotteita Itään kuljetusta varten.
LÄMPIMÄT KIITOKSET TÄMÄNPÄIVÄISILLE LAHJOITTAJILLE, ERIKOISESTI LULULLE, MARJATALLE JA MAURILLE!
***
Maanantai 14. 1. 2008
Puolen päivän jälkeen varaston pihaan ajoi rekka-auto, joka oli lastattu täyteen uusia vaatteita, jalkineita, kodin tekstiilejä, erilaisia hygieniatuotteita ja elintarvikkeita.
Tapani ja Vellu tulivat mukaan talkoisiin. Heidän avustaminaan pakkasimme Joken kanssa koko päivän rekan kuormaa Itään vietäväksi.
Esa tuli noutamaan varastolta hygieniatuotteita, elintarvikkeita, maaleja ja lahjatavaroita Eestin köyhille. Tullessaan hän toi varastolle toistatuhatta lakanaa.
LÄMPIMÄT KIITOKSET TÄMÄNPÄIVÄISILLE LAHJOITTAJILLE, ERIKOISESTI PANULLE, MARKUKSELLE, ESALLE JA KUMPPANEILLE!
***
Perjantai 11. 1. 2008
Pakkailimme tänään Joken ja Erjan kanssa elintarvikkeita Itään kuljetettavaksi.
Puolen päivän aikoihin Pentti ja Hannu tulivat varastolle. He veivät elintarvikkeita ja hygieniatuotteita Eestiin.
Viikonloppu on jälleen edessä. Jos mahdollista, yritän lepäillä. Toivotan kaikille nettipäiväkirjani lukijoille, niin ystäville kuin kateuden ja pahansuopuuden riivaamille vihollisilleni hyvää, onnellista ja rauhaisaa viikonloppua!
P.S. Kateus on valinta! Chao!
***
Torstai 10. 1. 2008
Hyvä ystäväni, Lauri, oli aamun ensimmäinen vieras varastolla. Myös Tomppa ehti samaan rytäkkään varastolle. Lauri kertoi meille kokemuksiaan toistakymmentä vuotta kestäneestä Venäjän-työstään. Meillä oli todella miellyttävä keskusteluhetki.
Seuraavaksi varastolle saapui Elmo. Hän toi tullessaan Jokelle vammaisapuvälineitä, jotka kaipaavat pientä korjausta ja vei mennessään vammaisapuvälineitä Eestiin.
Vuokko ja Reijo saapuivat varastolle. He veivät elintarvikkeita, uusia vaatteita, maaleja ja hygieniatuotteita Venäjän ja Karjalan köyhille.
Pakkasin Erjan, Joken ja Vellun kanssa elintarvikkeita itäisiin maihin kuljetettavaksi. Elisa toivotti vieraat tervetulleiksi ja pyöri koko päivän jaloissamme.
***
Keskiviikko 9. 1. 2008
Jokke toi aamulla Elisan päivähoitoon ja lähti keikalle pääkaupunkiseudulle. Palatessaan hän toi varastolle autolastillisen vaatteita, koulutarvikkeita ja hygieniatuotteita.
Iltapäivällä varastolle saapui kaksi rekka-autoa. Toisessa oli maaleja ja toisessa elintarvikkeita.
Illansuussa varastolle saapui Pasi. Hän vei elintarvikkeita, uusia vaatteita ja lahjatavaroita Venäjän köyhille.
LÄMPIMÄT KIITOKSET TÄMÄNPÄIVÄISILLE LAHJOITTAJILLE, ERIKOISESTI TERHILLE, MARILLE, ARILLE, RISTOLLE, REIJOLLE, JUHALLE JA JUSSILLE!
***
Tiistai 8. 1. 2008
Grigori nouti tänään varastolta elintarvikkeita, hygieniatuotteita ja uusia vaatteita venäläiseen lastenkotiin.
Jokke korjaili varastolla vammaisapuvälineitä ja minä tein koko päivän toimistotöitä.
***
Maanantai 7. 1. 2008
Pekka nouti tänään varastolta autokuormallisen elintarvikkeita ja hygieniatuotteita Venäjän köyhille.
Jokke ja Vellu korjailivat tänään varastolla vammaisapuvälineitä.
Päiväni kului kerjuusoittoja soitellessa kaupan ja teollisuuden edustajille. Vastaanotto oli enemmän kuin hyvä.
Tämän päivän kokemusten jälkeen jäin ihmettelemään, että missähän mahtaa olla vika, minussako, teollisuusjohtajissa vai joissakin kirkkoruhtinaissa!
Tänään tapasin puhelimitse useita toimitusjohtajia ja meillä oli todella hauskaa. Olen ilmeisesti toimitusjohtajien kanssa samalla aaltopituudella tai sitten he ovat todella hyviä näyttelijöitä.
Joidenkin kirkkoruhtinaiden kanssa käymieni keskustelujen aikana ei minua ole naurattanut sen enempää kuin näitä kirkkoruhtinaitakaan, valaisevin esimerkki heistä lienee puhelimen paiskoja, kanttori-urkuri, asessori, kirkkoherra Hannu-POJU Vapaavuori, joka huusi minulle kuin eunukkikuoron sopraano! Hannu-POJUN olisi syytä hakeutua mitä pikemmin pätevän terapeutin pakeille. Uskoisin, että ammattiauttaja voisi häntä auttaa, niin että ääni hieman laskisi falsetista. Tosin luulen, että ainoa tunto, mikä Hannu-POJULLA on, on kaikkivoipaisuuden tunto. Onhan hän miltei jumalolento, tuomiokapitulin asessori ja Huopalahden seurakunnan kirkkoherra!
***
Perjantai 4. 1. 2008
Hieman jälkeen puolen yön puhelimeni soi. Slava ilmoitti olevansa Isä-Aleksanderin kanssa Oitin kohdalla. Mikäs siinä, hampaat harjaten, naama pesten, syöksy vaatteisiin, kuppi kuumaa kahvia kitusiin ja matkalle kohti varastoa.
Isä-Aleksander ja Slava olivat jo saapuneet autoineen varastolle. Lastasimme autoon elintarvikkeita, hygieniatuotteita, vammaisapuvälineitä, uusia vaatteita ja lahjatavaroita. Kello kolmen aikoihin Isä-Aleksander ja Slava lähtivät matkaamaan kohti Pietaria. Melkoisia sissejä, kävivät vajaan vuorokauden aikana kaksi kertaa Idäntyön varastolla auttaakseen köyhiä!
Varmasti samanlaisella antaumuksella asessori, kirkkoherra, rovasti, potaskanpuhuja, syväkurkku Kalervo Huttunen, asessori, kirkkoherra, kanttori-urkuri Hannu-POJU Vapaavuori, kirkkoherra, asessori, lääninrovasti Jaakko Simojoki, kauppateknikko, seurakuntaneuvos Matti Sollamo, lakimies-asessori Leevi Häikiö ja öykkäri, piispa, teologian tohtori Juha Martti Pihkala auttavat köyhiä lähimmäisiään yötä päivää palkatta, vaivojaan valittamatta ja hikeään säästämättä. Piispa Pihkalalta varsinkin kysytään melkoista lihaskestävyyttä, kun hän kädet levällään suojelee jatkuvasti tunnista tuntiin, päivästä päivään, viikosta viikkoon, kuukaudesta kuukauteen ja vuodesta vuoteen Pietarin lapsikotihanketta! Tosikova jätkä tuo piispa Juha Pihkala! Todella maanläheinen ja kansanmies, hänessä ei ole ripaustakaan kirkkoruhtinasta. On auttanut meidänkin köyhienauttamistyötä vaivojaan säästämättä ja tarkasti sylkien päin näköäni, kiitos Juha-piispa!
Palataanpa ystävien lämpimästä muistelusta itse asiaan. Aleksander ja Marisa saapuivat aamulla varastolle noutamaan apua Karjalan ja Venäjän köyhille. He veivät mennessään autolastillisen elintarvikkeita ja vaatteita köyhille jaettavaksi.
Jokke korjaili päivän vammaisapuvälineitä. Tein koko päivän toimistotöitä.
Jotkut yhteistyökumppanini ovat ihmetelleet sitä, kuinka olen uskaltanut nettipäiväkirjassani puhua asioista niin suoraan kuin puhun. Minulle on ehdotettu vaikenemista, että saisin paremmin rahaa työhöni. Siihen en suostu! Sieluani en myy! Mottoni on hyvin Martti Luthermainen: Syytettäköön minua mistä muusta hyvänsä, kunhan ei syytetä jumalattomasta vaikenemisesta. Uskallan myös yhtyä Eino Leinoon, joka sanoo: Vapaata miestä vangita ei voida väkivallalla, ei kalvalla, ei kahleilla, ei mahtisanalla; se vasta, vast´ on vapaa mies, ken oman luoda tiensä ties keskeltä elon kuohujen ja ajan aatteiden.
Haluan edelleenkin olla vapaa vailla mitään sidonnaisuuksia auttaakseni niitä ihmisiä, jotka apua tarvitsevat. Köyhiä en jätä. Tiedän, että vastustajieni on kaadettava ensin Työnantajani, ennenkuin pääsevät käsiksi minuun! Tiedän, kuka on minut työhön kutsunut ja työn antanut. Uskon, että häpeästä punastuvat monen kasvot, kun kerran seisomme Työnantajani edessä ja teemme tiliä elämästämme!
Toivotan hyvää viikonloppua kaikille päiväkirjani lukijoille ja varsinkin niille hyville ja pyhille, joiden esi-isiä pääsiäisyönä huudatti murhanhenki, joka pani ulvomaan: RISTIIN NAULITSE, RISTIIN NAULITSE! Valitettavasti sama henki toimii tänäänkin muodossa: VÄÄRIN SAMMUTETTU!
***
Torstai 3. 1. 2008
Eilen illalla Slava soitti Pietarista klo 19 aikoihin, että hän oli lähtenyt Isä-Aleksanderin kanssa ajamaan kohti Tervakoskea.
Kello oli 00.15, kun puhelimeni soi. Slava ilmoitti, että he ovat tulossa Oitin kohdalla. Saapuessani varastolle Isä-Aleksander ja Slava odottivat minua siellä autoineen.
Lastasimme autoihin elintarvikkeita, hygieniatuotteita, vammaisapuvälineitä ja uusia vaatteita sekä lahjatavaroita.
Aamuyöllä hieman ennen kello viittä Isä-Aleksander ja Slava lähtivät matkaamaan kohti Pietaria. Jos heidän voimansa riittävät, he tulevat ensi yönä Tervakoskelle.
Pääsin nukkumaan kello kuuden aikoihin. Kymmenen aikoihin heräsin ensimmäiseen puhelinsoittoon, yhdentoista aikoihin Esa saapui kuorma-autoineen varastolle. Hän toi tullessaan meille lasten pyörätuoleja ja vei mennessään autokuormallisen vammaisapuvälineitä, joiden määränpää on Eesti.
Jokke palaili iltapäivällä keikaltaan Turusta, ja toi tullessaan autolastillisen elintarvikkeita varastolle.
Päivän viimeisin vieras varastolla oli Valtter. Hän vei elintarvikkeita ja vammasiapuvälineitä Venäjälle.
LÄMPIMÄT KIITOKSET TÄMÄNPÄIVÄISILLE LAHJOITTAJILLE, ERIKOISESTI MARKULLE JA KUMPPANEILLE SEKÄ ESALLE!
***
Keskiviikko 2. 1. 2008
Jokke toi tänään aamulla Elisan päivähoitoon ja lähti keikalle pääkaupunkiseudulle. Mennessään hän vei autokuormallisen elintarvikkeita Nunna-Marialle Venäjälle toimitettavaksi. Tullessaan hän toi varastolle täyden autolastin uusia vaatteita ja urheiluvälineitä.
Tein Erjan kanssa tänään koko päivän toimistotöitä.
Elisa on luonamme yökylässä, koska Jokke on aamulla aikaisin lähdössä keikalle.
LÄMPIMÄT KIITOKSET TÄMÄNPÄIVÄISILLE LAHJOITTAJILLE, ERIKOISESTI NINALLE JA KUMPPANEILLE!
***
Tiistai 1. 1. 2008
Tein tänään koko päivän toimistotöitä Erjan kanssa.
Illalla istuessamme saunan lauteilla, mietin, mikä on elämäni suurin löytö. Suurimpana löytönä pidän oivallusta, että pelastus tulee vain ja ainoastaan armosta Kristuksen sovitustyön kautta, eli armosta te olette pelastetut Kristuksen sovitustyön kautta, ette tekojenne kautta, ettei kukaan kerskaisi. Näin sen ymmärrän. Muistuu myös mieleeni ystäväni Tapanin kertomus. Tavatessani hänet ensimmäisen kerran vuonna 1977 Idäntyön varastolla, ymmärsin, että Tapani on näistä pelastusasioista pihalla kuin lumiukko. Tapani kertoi, että ystäväni Isto Pihkala oli antanut hänelle tehtäviä Inkerin kirkossa ja eräänä päivänä Tapanin sisällä alkoi kuulua ääni: Kristus on kuollut minunkin syntieni tähden! Siinä se oli. Pelastus on lahja Jumalalta, joka tulee meidän ulkopuoleltamme. Tänä päivänä Tapani on onnellinen uskova!
Hyvät ja pyhät puhuvat halvasta armosta. Sen pahempaa armon halveksuntaa en tiedä, kuin se, että ihminen omilla teoillaan yrittää ostaa pelastusta. Tiedän, mistä puhun! Tullessani yöllä yksin uskoon 23.1.1975 klo 01.40, oivalsin, että Kristus on kuollut minunkin syntieni tähden. Sen jälkeen minusta kuitenkin tuli hyvä ja pyhä, niin hyvä, että se hyvyys ja pyhyys oikein tippui sormen päistä. Onnekseni sairastuin sydämestäni 1984 ja sain tuon hyvän ja pyhän Poutiaisen kiinni itse teosta rysän päältä. Tuo miltei liikuntakyvytön hvyä ja pyhä hyppi tasajalkaa työhuoneessani ja kiroili kuin turkkilainen. Olipa terveellinen herääminen syntiseksi. Allekirjoitan sen, että ihmisen on pelastuttava kaksi kertaa, ensin synneistään ja sitten hyvyydestään, pyhyydestään ja omavanhurskaudestaan. On riemullista olla armon kerjäläinen ja rukoilla: Jumala, armahda minua syntistä miestä! Tiedän, että jos armo ei ole totta, menen helvettiin niin, että peräseinä tärisee, mutta kun se on totta, siihen turvaan ja olen vain ja ainoasto Juhani Sollamo oli kohdannut sellaisen armon, että tasavallan presidentti Tarja Halonen oli myöntänyt hänelle seurakuntaneuvoksen arvonimen. Tänään sain vahvistuksen uutiselle. Jäin miettimään, mahtoiko seurakuntaneuvoksen arvonimi tulla peräti ketunhännän kera!
Tutustuin aikoinaan Matti Sollamoon 90-luvun lopulla. Hän kävi useita kertoja tankkaamassa varastostamme elintarvikkeita ja hygieniatuotteita Vantaankosken seurakunnan avustamaan inkeriläiseen vanhainkotiin - Maria-kotiin. Myöhemmin kuulin avustustavaroita haetun niin runsaasti, että Matti Sollamolla oli varaa jaella näitä avustustavaroita muillekin kehotuksin, että "käykää noutamassa meiltä, meillä tätä tavaraa riittää".
Pidin Matti Sollamoa niin henkilökohtaisena kuin työmmekin ystävänä, kunnes hämmästyksekseni sain kuulla Vantaankosken seurakunnan kirkkoherralta, että hän antaisi meille kolehdin, mutta ei voi sitä antaa, koska Matti Sollamo vastustaa sitä niin kovasti. Olin esittänyt kirjallisen kolehtianomuksen Vantaankosken seurakunnalle 19.12.2001, vailla tulosta. Annoin asian hautua ja soitin Simojoelle uudelleen 6.3.2003. Simojoen kommentit olivat: "Laita kirjelmä, niin yritetään katsoa." Laitoin kirjelmän vailla tulosta. Soitin Simojoelle uudelleen 24.11.2003, jolloin hän kertoi, että Sollamo on kolehtia vastaan. Soitin samana päivänä Matti Sollamolle, joka sanoi, että hän ei suinkaan ole meille kerättävää kolehtia vastaan. Ilmoitin Jaakko Simojoelle Sollamon terveiset ja rustasin uuden kolehtianomuksen. Tuloksetta. 23.11.-04 lähestyin jälleen Jaakko Simojokea. Tuolloin Simojoki sanoi: "Vastustus on ankara, lähetä anomus. Esittäisin tämän anomuksen, mutta tähän mennessä en ole voinut esittää!?!" Lähetin jälleen kirj? - Siinäpä vasta kysymys. Jompikumpi herroista potee dementiaa tai valehtelee.
Olen usein nettipäiväkirjassani todennut, että vanhan kansan sanonnoissa on syvä viisaus. He ovat sanoneet mm. "On siinä niin kiero mies, että, jos sen kirnuun panee, ei männällä päähän osu." Olen joskus kehottanut Jaakko Simojokea olemaan MIES, vaikka tiedänkin sen olevan vaikeaa, mutta kannattaisi ainakin kerran elämässään yrittää olla MIES! Mitä tällä tahdon sanoa, olen usein sanonut: Ei-sanan ymmärrän, kenekään ei ole pakko tukea työtämme. Katteettomia lupauksia, raukkamaisuutta, toisten selän taakse hyppäämistä ja luikertelua en ymmärrä.
Päiväkirjani lukijoille ei liene yllätys, että Jaakko Simojoki on Helsingin tuomiokapitulin asessori, samoin kuin Hannu-POJU Vapaavuorikin. Myös Kalervo Huttunen on Tampereen hiippakunnan asessori. Näyttää siltä, että eri hiippakuntien asessoreilta vaaditaan määrätynlaisia luonteenominaisuuksia. Jokainen päiväkirjani lukija päättäköön itse tykönänsä, mitkä nämä luonteenominaisuudet ovat ja kuinka nämä nimeltä mainitut asessorit pärjäisivät ns. kirnutestissä. Oman kokemukseni perusteella voin sanoa niin Tampereen kuin Helsinginkin hiippakunnan tuomiokapitulien päätöksistä, että nämä VEITIKAT, jotka siellä päätöksiä sorvaavat, ovat asettaneet itsensä ylimielisyydessään, suunnattomassa röyhkeydessään ja käsittämättömässä ylpeydessään kaikkien lakien ja hyvien tapojen yläpuolelle ja mellastavat päätöksineen niin kuin sika vatukossa. Anteeksi, kaikki oikeat siat, kun olen verrannut näitä kaksijalkaisia teihin!
***
Perjantai 28. 12. 2007
Heti aamusta varaston pihaan saapui täysperävaunullinen rekka, jossa oli 53 kuormalavallista uusia vaatteita, jalkineita, keittiötarvikkeita, elintarvikkeita, erilaisia taloustavaroita ja monenlaista lahjatavaraa.
Tapani ja Vellu saapuivat auttamaan Jokkea ja minua tavaroiden pakkaamisessa Itään kuljetettavaksi.
Tänään saimme pakattua hieman yli 200 laatikollista itäisille maille kuljetettavaa. Huomiseksi ja maanantaiksi jäi hieman enemmän urakoitavaa.
LÄMPIMÄT KIITOKSET TÄMÄNPÄIVÄISILLE LAHJOITTAJILLE, ERIKOISESTI EEROLLE JA KUMPPANEILLE!
Viikonloppu on jälleen edessä. Niitä ihmisiä, jotka voivat levätä, kehottaisin niin tekemään. Toivotan hyvää, rauhallista ja onnellista viikonloppua kaikille päiväkirjani lukijoille!
***
Torstai 27. 12. 2007
Viisi ns. lepopäivää on takana päin. Jokaisena niistä askartelimme Erjan kanssa Idäntyön asioissa, eli ei päivää ilman Idäntyötä!
Eilisen päivän kirjoitin kiitoskirjeitä työtämme tavallisesti tukeneille henkilöille ja järjestöille.
Työmme taloudellisissa tukijoissa on paljon sellaisia uskollisia työmme kannattajia, jotka säännöllisesti tukevat työtämme ja joiden osoitetietoja meillä ei ole, joten emme voi kiittää heitä henkilökohtaisesti, ainoastaan näin päiväkirjan välityksellä. KIITOS JOKAISELLE!
Jokke toi Elisan päivähoitoon ja lähti Vellun kanssa keikalle pääkaupunkiseudulle. Jokke kertoi Danielin odottavan varaston edessä, joten kiiruhdan varastolle. Erja ja Elisa jäävät pitämään huolta toimistosta, miten parhaaksi näkevät.
Lastasimme Isä-Sergein ja Danielin autoon elintarvikkeita, hygieniatuotteita, maalia ja vaatteita Venäjän köyhille vietäväksi.
Seuraava vieraamme oli Andrey. Hänen autoonsa lastaismme elintarvikkeita, vammaisapuvälineitä ja vaatteita Pietarin köyhille toimitettavaksi.
Myös Isä-George autoineen ehätti varastolle. Hänen autoonsa lastasimme elintarvikkeita, uusia vaatteita ja jalkineita sekä maalia Karjalan ja Pietarin köyhille toimitettavaksi.
Seuraavaksi varastolle saapui äiti-Nikolaja, Anna ja Anatoli. He veivät elintarvikkeita, hygieniatuotteita, uusia vaatteita, jalkineita, vammaisapuvälineitä ja sairaalatarvikkeita Venäjän köyhille.
Myös Valtter saapui varastolle. Hän vei elintarvikkeita Pietarin köyhille.
Iltapäivällä Jokke ja Vellu saapuivat keikaltaan pääkaupunkiseudulta. He toivat varastolle autolastillisen vammaisapuvälineitä ja vaatteita.
Illan viimeisin vieras varastolla oli Pasi. Hän vei elintarvikkeita, lahjatavaroita ja hygieniatuotteita Pietarin köyhille.
Tänäänkään ei käynyt aika varastolla pitkäksi.
LÄMPIMÄT KIITOKSET TÄMÄNPÄIVÄISILLE LAHJOITTAJILLE, ERIKOISESTI VONNELLE JA MAURILLE!
***
Perjantai 21. 12. 2007
Aamun ensimmäinen vieraamme varastolla oli Siperian keisari Yrjö Niemi. Hän kertoi viimeisimmästä Siperian matkastaan ja vei varastolta lähtiessään lahjatavaroita Siperiaa varten.
Seuraavaksi varastolle saapui Julian. Hän vei autokuormallisen elintarvikkeita, hygieniatuotteita ja vaatteita Venäjän köyhille. Julianin jälkeen varastolle saapuivat Nadja, Elma-Lilja ja Slava. He veivät elintarvikkeita, vaatteita, taloustavaroita ja hygieniatuotteita Pietarin köyhille.
Illansuussa varastolle saapui rekka-auto, jonka lastina oli vajaa 10 tonnia makeisia.
LÄMPIMÄT KIITOKSET TÄMÄNPÄIVÄISILLE LAHJOITTAJILLE, ERIKOISESTI ANNELLE JA JUSSILLE!
Toivotan kaikille päiväkirjani lukijoille hyvää ja rauhaisaa Vapahtajamme syntymäjuhlaa!
***
Torstai 20. 12. 2007
Aamun ensimmäinen vieras varastolla oli Kiitolinjan auto, joka toi lahjoitustavaroita täyden autolastillisen varastolle.
Seuraava vieraamme oli Valtter. Hän vei autolastillisen lahjoitustavaroita Venäjän köyhille.
Iltapäivällä varastolle saapui Isä-George. Hänen autoonsa lastasimme elintarvikkeita, hygieniatuotteita, vaatteita sekä kaikenlaista muuta uutta lahjatavaraa Venäjän Karjalan köyhille.
Vellu ja Tomppa olivat auttamassa meitä autojen lastaamisessa.
Illansuussa varastolle saapuivat Isä-Sergei ja Daniel. He veivät elintarvikkeita, hygieniatuotteita, maalia ja erilaista uutta lahjatavaraa Venäjän köyhille.
LÄMPIMÄT KIITOKSET TÄMÄNPÄIVÄISILLE LAHJOITTAJILLE, ERIKOISESTI PANULLE JA MARKUKSELLE!
***
Keskiviikko 19. 12. 2007
Palasimme viime yönä Erjan kanssa kahden viikon lomalta.
Tarkoitukseni oli loman aikana kävellä 400 km, mutta kun maisema oli vuoristoinen ja alamäkien kulku sujui leppoisasti, yhtä täysvolttia lukuunottamatta, tulikin käveltyä vähän yli 500 km.
Jokke oli kantanut Elisan kanssa rintamavastuun lomamme aikana paremmin kuin hyvin.
Lähtiessämme oli ykkösvarastomme miltei tyhjä ja kun palasimme, siellä oli miltei 200 kuormalavallista elintarvikkeita. Mitä opimme tästä, kun olen poissa pyörimästä Joken jaloista, homma hoituu Vellun avustuksella.
Tänään sain kevyen laskeutumisen työelämään. Aamun ensimmäinen vieras varastolla oli Andrey. Hän vei elintarvikkeita, vammaisapuvälineitä ja hygieniatuotteita Pietarin köyhille.
Viimeisimmän kirjani kustantajan markkinointipäällikkö Harri kävi isänsä kanssa tervehtimässä minua. Tapaaminen oli enemmän kuin miellyttävä.
Illan suussa varaston pihaan ajoi täysperävaunullinen rekka, joka oli täpö täyteen lastattu hygieniatuotteita. Purimme kuorman Joken ja Vellun kanssa ja pinosimme sen myös varastoon. Kello kävi yhdeksää illalla, kun saavuin kotiin tekemään toimistotöitä.
LÄMPIMÄT KIITOKSET TÄMÄNPÄIVÄISILLE LAHJOITTAJILLE, ERIKOISESTI RIIKALLE JA OSKARILLE! KIITOKSET MYÖS LOMAMME AIKAISILLE LAHJOITTAJILLE, ERIKOISESTI ANITALLE, SARILLE, JUHALLE, RITVALLE, MARKULLE, VIRPILLE, ANNELILLE, VONNELLE, JUHALLE JA JUSSILLE!
***
Maanantai 3. 12. 2007
Erja soitteli tänään kerjuusoittoja.
Pakkailin Joken kanssa elintarvikkeita Itään vietäväksi.
Lepoa kaipaamme.
***
Lauantai 1. 12. 2007
Valdemar ajoi rekkansa varaston pihaan aamupäivällä. Lastasimme rekka-autoon Joken, Tapanin ja Vellun kanssa elintarvikkeita, vammaisapuvälineitä, hygieniatuotteita, uusia vaatteita, jalkineita, taloustavaroita, työkaluja ym. hyvää. Saimme rekan lastatuksi illalla klo 18 mennessä. Valdemar ajaa rekkoineen Saksaan, mistä avustustavarat lähtevät Moldoviaan, Ukrainaan ja Valko-Venäjälle.
Pentti, Patrik ja Tomas tulivat varastolle noutamaan avustustarvikkeita Eestin köyhille.
Nunna-Maria nouti elintarvikkeita ja vammaisapuvälineitä Venäjän köyhille.
Erja teki tämän päivän toimistotöitä.
Takkini on melkoisen tyhjä. Lienenköhän tulossa vanhaksi? Huominen päivä kuluu toimistotöitä tehden.
Eilen jäi kertomatta, että hyvä ystäväni ja yhteistyökumppanini Talvi, jonka kanssa yhteistyö on jatkunut toistakymmentä vuotta valittiin tämän vuoden Eestin parhaaksi sosiaalityöntekijäksi, eikä suotta. Talvi on todella kaikki nämä vuodet, mitkä olen hänet tuntenut auttanut köyhiä eikä ole työssään ihmisiltä neuvoa kysynyt. Talvin tunnuslause on: teen työtäni Jumalalle, en ihmisille. Köyhien auttamistyötä hän on tehnyt ja tekee hikeään säästämättä, vaivojaan valittamatta ja vallanpitäjiä kumartamatta!
HYVÄ TALVI! KALTAISIASI IHMISIÄ TARVITTAISIIN PALJON ENEMMÄN TÄSSÄ MAAILMASSA. JOS HEITÄ OLISI ENEMMÄN, MAAILMA OLISI TODELLA HYVÄ PAIKKA ASUA JA ELÄÄ!
***
Perjantai 30. 11. 2007
Aamulla varastolle saapui rekka-auto. Se toi täyden lastin aivan uusia vaatteita, jalkineita, astioita ym. uutta tavaraa köyhille jaettavaksi.
Pakkasimme Joken kanssa koko päivän avustustarvikkeita Itään kuljetettavaksi.
Puolen päivän jälkeen varastolle saapuivat Talvi ja Raivo. He veivät elintarvikkeita, uusia vaatteita ja erilaisia lahjatavaroita Eestin köyhille.
LÄMPIMÄT KIITOKSET TÄMÄNPÄIVÄISILLE LAHJOITTAJILLE, ERIKOISESTI PANULLE JA KUMPPANEILLE!
Tuleva viikonloppu kuluu Jokella, Erjalla ja minulla työn merkeissä. Viime yönä pääsin jo puoli kahden aikaan nukkumaan, eikä viikonloppu kovin kummoisia unia lupaa. Uskoisin kuitenkin, että haudassa on aikaa levätä.
Hyvää viikonloppua kaikille päiväkirjani lukijoille, niin ystäville kuin vihollisille. Relatkaa, hyvät ihmiset! Chao!
***
Torstai 29. 11. 2007
Valdemar saapui rekkoineen heti aamulla varaston pihalle. Lastasimme hänen rekkaansa Joken ja Tapanin kanssa elintarvikkeita, vammaisapuvälineitä, hygieniatuotteita ja vaatteita Latvian köyhille vietäväksi.
Tapani nouti varastolta vammaisapuvälineitä Venäjän köyhille.
Päivän jo hämärtyessä Kiitolinjan auto toi varastolle autokuormallisen elintarvikkeita.
Illalla varastolle saapui Virgo. Hän vei elintarvikkeita, hygieniatuotteita, vammaisapuvälineitä ja maalia Eestin köyhille.
Illan viimeiset vieraat olivat äiti-Arsenia, Nikolai ja Aleksander. He veivät autokuormallisen elintarvikkeita ja hygieniatuotteita Venäjän köyhille.
LÄMPIMÄT KIITOKSET TÄMÄNPÄIVÄISILLE LAHJOITTAJILLE, ERIKOISESTI REIJOLLE!
***
Keskiviikko 28. 11. 2007
Kiitolinjan rekka-auto toi varastolle heti aamusta täyden autokuorman lahjatavaroita.
Pakkasimme Joken kanssa tuota kuormaa Itään vietäväksi koko päivän.
Valtter tuli varastolle noutamaan avustustarvikkeita Venäjän köyhille. Hän jäi myös auttamaan Jokkea ja minua tavaroiden pakkaamisessa.
Vellu tuli iltapäivällä varastolle. Myös hän osallistui pakkaustalkoisiin.
LÄMPIMÄT KIITOKSET TÄMÄNPÄIVÄISILLE LAHJOITTAJILLE, ERIKOISESTI MARKUKSELLE, LAURILLE JA PANULLE!
***
Tiistai 27. 11. 2007
Jokke lähti tänään aamulla aikaisin keikalle Lounais-Suomeen ja toi tullessaan varastolle autolastillisen elintarvikkeita ja uusia vaatteita.
Mauri ja Seija toivat varastolle autolastillisen ikkunaverhoja ja veivät mennessään autolastillisen elintarvikkeita ja lahjatavaroita Eestin köyhille.
LÄMPIMÄT KIITOKSET TÄMÄNPÄIVÄISILLE LAHJOITTAJILLE, ERIKOISESTI SEIJALLE,NINALLE, KARILLE, MAURILLE JA MARKULLE!
***
Maanantai 26. 11. 2007
Erja jatkoi kerjuusoittoja.
Järjestelimme Joken kanssa varastoa ja pakkailimme elintarvikkeita Itään toimitettavaksi.
Illansuussa Kiitolinjan rekka-auto toi 21 kuormalavallista maalia.
Tulevalla viikolla varastolta lähtee ja varastolle tulee rekka toisensa jälkeen. Rekkakisa alkaa huomenna.
LÄMPIMÄT KIITOKSET TÄMÄNPÄIVÄISILLE LAHJOITTAJILLE, ERIKOISESTI JUHALLE JA JUSSILLE!
***
Sunnuntai 25. 11. 2007
Isä-Aleksander ja Slava saapuivat eilen vähän ennen puolta yötä varastolle. Saimme lastattua autot niin, että Isä-Aleksander ja Slava pääsivät lähtemään avustuskuormineen kohti Pietaria vähän jälkeen klo 3 aamuyöllä.
Varaston edustalla oli peilikirkasta jäätä. Olin jo eilen päivällä lastatessamme Oiva Voutilaisen autoa, vetänyt oikein huolella ketoon kansanomaista ilmaisua käyttääkseni niin, että tyrät rytkyivät! Kuinkas se olikaan, kertaus on opintojen äiti. Viime yönä vedin samassa paikassa ketoon oikein huolella. Oikea ranne, kyynärpää ja olkavarsi ovat kipeänä ja oikeassa kyynärvarressa on kunnioitusta herättävän suuri patti, joka on täynnä purkautunutta verta. Slavan kommentit olivat kuperkeikkojeni jälkeen: Osaat kaatua hyvin! Ilmeisesti tyylipisteet kaatumisesta näin vanhalle pierulle olivat hyvät. Onneksi ei luita katkennut. Ehkä tähän tapahtumasarjaan sopii sanonta: Se on oikein koirille, että luut ovat kovia!
Erja teki tänään toimistotöitä. Laiska mies kun olen, löhöilin koko päivän, tosin olin päässyt aamuviideltä nukkumaan ja heräsin hieman ennen kymmentä, jolloin lähdimme Roopen kanssa 4 km:n lenkille. Iltapäivällä kellottelimme vierekkäin Roopen kanssa sängyssä vailla pienintäkään omantunnon tuskaa, vaikka Erja-raukka joutui samanaikaisesti työskentelemään tietokoneen ääressä. Paatuneita ovat tämän huusollin uroskoirat mieleltään!
Erjalla on kunnia joka päivä ulkoiluttaa kahta koiraa, Upea ja Roopea.
***
Lauantai 24. 11. 2007
Tänään rekisterijohtaja Oiva Voutilainen seurueineen nouti varastosta maaleja, elintarvikkeita, hygieniatuotteita ja lahjatavaroita Eestin köyhille.
Myös Reijo Lempinen pakettiautoineen oli saapunut varastolle samanaikaisesti. Hänkin vei autokuormallisen maaleja, hygieniatuotteita, elintarvikkeita ja lahjatavaroita Eestin köyhille.
Reijon ja Oivan kanssa tapaamiset olivat enemmän kuin miellyttäviä. On rohkaisevaa tavata ihmisiä, jotka tosissaan haluavat auttaa köyhiä vaivojaan valittamatta ja hikeään säästämättä.
Slava soitti ja kertoi, että hän ja Isä-Aleksander ovat lähteneet Pietarista matkalle kohti Tervakoskea, eli ensi yönä on taas lastaus tiedossa. Takana on yksi hyvin nukuttu yö, joten eiköhän se siitä.
Myös kerjuusoitot seurakuntiin alkavat olla takana päin. Vastaanotto seurakunnissa on ollut joitain poikkeuksia lukuun ottamatta erittäin myönteinen.
Työmme tunnetaan ja siihen suhtaudutaan myönteisesti. Asessori, kirkkoherra, pukamakurkku, Kalervo Huttusen, ja rovasti, kirkkoherra, asessori, kanttori-urkuri, Hannu-Poju Vapaavuoren, kaltaiset feceksen puhujaöykkärit ovat erittäin harvinainen poikkeus tasokkaiden ja ystävällisten kirkkoherrojen joukossa. Nämä hannupojut ja kalervot ovat valitettava, yököttävä, inhottava, iljettävä, niljakas, arvostelun alapuolella oleva häpeäpilkku ammattikunnassaan. Ei ihme, että ihmiset tällaisten limanuljaskoiden takia eroavat kirkosta. Vastuunkantajia kirkosta tapahtuvaan joukkopakoon ovat myös Helsingin ja Tampereen tuomiokapitulit, jotka käsittämättömillä päätöksillään puolustavat ja suojelevat Hannu-Pojun ja Kalervon tapaisia pukamakurkkuöykkäreitä. Vanha kansa on enemmän kuin oikeassa sanoessaan, että korppi ei korpin silmää noki.
Oja on kahden puolen tietä, toisella puolella virtaa edellä mainittujen herrojen kaltaista sontaa ja toisella puolella ovat ne ystävälliset ja empaattiset kirkkoherrat, joiden kanssa käyty keskustelu pelastaa koko päivän ja auttaa jaksamaan tässä joskus todella vaikeassa ja raskaassa auttamistyössä. KIITOS TEILLE, KILTIT JA YSTÄVÄLLISET KIRKKOHERRAT, JOTKA KUULUTTE AMMATTIKUNTANNE AATELIIN! ON KUNNIA TUNTEA TEIDÄN KALTAISIANNE IHMISIÄ!
***
Perjantai 23. 11. 2005
Vähän jälkeen kahden puhelin soi. Slava ilmoitti, että hän ja Isä-Aleksander olivat Oitin kohdalla matkalla kohti Tervakoskea. Mikäs siinä, ylös, ulos ja lenkille, kuten Niilo Tarvajärvi aikoinaan sanoi. Poljeskelin aamuyön pimeässä ja lempeässä tihkusateessa kohti varastoa.
Isä-Aleksander ja Slava odottivat varastolla. Lastasimme molempien autoihin rakennustarvikkeita ja hygieniatuotteita. Isä-Aleksander ja Slava pääsivät matkaamaan kohti Pietaria hieman ennen kello seitsemää. Klo 8 aikoihin sain pääni tyynyyn, tosin riemusta ei koitunut kovin pitkäaikaista. Puoli kymmenen aikaan Erja herätteli minut. Jari oli tulossa kymmenen aikoihin varastolle.
Jari vei autolastillisen kaikenlaista hyvää Eestin köyhille. Tosin Aleksander ja Marisa olivat ehtineet Joken kanssa samanaikaisesti varastolle. He veivät elintarvikkeita ja vaatteita Venäjän köyhille.
Pekka ja Juhani saapuivat autolla illan suussa varastolle. He veivät elintarvikkeita Venäjän ja Eestin köyhille.
Illan viimeisin vieras varastolla oli Kiitolinjan rekka, joka toi elintarvikkeita köyhille jaettavaksi.
LÄMPIMÄT KIITOKSET TÄMÄNPÄIVÄISILLE LAHJOITTAJILLE, ERIKOISESTI RISTOLLE!
Viikonloppu on jälleen edessä, tosin minulla se kuluu työn merkeissä. Teille päiväkirjani lukijat, toivotan leppoisaa ja rauhaisaa viikonloppua. Toivon, että teille ei käy niin, kuten eräälle länsi-suomalaiselle tai paremminkin pohjanmaalaisen merenrantakaupungin kirkkoherralle, joka kertoi ahdistuvansa puhelinsoitoistani ja kun kysyin, miksi hän ahdistui, hän kertoi syyn olevan sen, että otan työni niin tosissani! Melkoista puhetta kirkkoherralta!
Hyvät päiväkirjani lukijat, älkää vaan ahdistuko! Voin lohduttaa teitä, että paljon ahdistavampaa on olla köyhä, esimerkiksi Romaniassa tai Moldoviassa, joissa tänä vuonna on ollut katovuosi ja ihmisiä kuolee nälkään. Uskoisin, että jokaisen herran, olkoon hän mikä herra hyvänsä, ahdistus on edellä mainittujen ihmisten ahdistusten rinnalla kuin hyttysen pissa Itämeressä.
Yhteenvetona tekisi mieleni sanoa, että kaikkea sitä ihminen voi suustansa päästää vakavalla naamalla ja tosissaan! Mielestäni kuitenkin pohjat kirkkoherrojen kohdalla on tehnyt Huopalahden seurakunnan kirkkoherra Hannu-Poju Vapaavuori, joka huuti minulle puhelimessa kuin eunukkikuoron sopraano ja paiskoi puhelimen korvaani kolme kertaa. Hänen öykkärimäinen käytöksensä on vertaansa vailla samoin kuin Helsingin tuomiokapitulin päätös, jossa todettiin Hannu-Pojun tunteneen itsensä uhatuksi, kun olin soittanut hänelle 3 kertaa tiedustellakseni, miksi hän paiskoo puhelinta korvaani. Tutkimattomia ovat herrojen tiet ja Helsingin tuomiokapitulin päätökset, mutta ei hätää, Hannu-Poju Vapaavuori on nykyisin Helsingin tuomiokapitulin asessori, joten öykkäreilläkin on edustus tuomiokapitulissa, eikä heillä ole mitään hätää, jos joku erehtyisi kysymään jotain heidän öykkärimäisyydestään. Uskon, että Hannu-Poju puolustaa öykkäriveljiään, jos he joutuvat tuomiokapitulissa käytöksestään vastaamaan. Näissä mietteissä, hyvastolla vastuun tämän päivän toimista.
Roope oli toimistokoirana koko päivän. Tosin aamulla kello 7 aikoihin lähdimme Roopen kanssa neljän kilometrin lenkille ja joka ilta teemme samanpituisen lenkin.
Päivän ensimmäinen vieras varastolla oli Andrey. Hän vei autokuormallisen elintarvikkeita, hygieniatuotteita, vaatteita ja maalia Pietariin.
Illan viimeisin vieras oli Julian. Hän vei autokuromallisen elintarvikkeita Venäjän köyhille.
***
Tiistai 20. 11. 2007
Erja jatkoi kerjuusoittojen soittamista ja vastaanotto oli tänäänkin erittäin myönteinen.
Pakkailin Joken kanssa tänään varastolla Itään meneviä avustustavaroita.
Valtter saapui noutamaan varastolta elintarvikkeita, vaatteita ja keittiötarvikkeita Venäjän köyhille.
Elisa hoiteli varastolla vahdin hommia ja Roope oli toimistolla Erjan taustatukena.
Suunnittelimme tänään Esko Mäki-Soinin kanssa avustuskuljetusta Itä-Eurooppaan.
Iltapäivällä sain puhelinsoiton, jossa minulle ilmoitettiin, että lähipäivien aikana saamme 35 tonnin elintarvikelahjoituksen.
***
Maanantai 19. 11. 2007
Eilen teimme toimistotöitä. Tänään Erja jatkoi kerjuusoittoja ja sai erittäin myönteisen vastaanoton.
Kiiruhdin aamulla varastolle. Siellä minua odottivat Jokke, Elisa, Vladislav, Marja ja Isä-Ambrosius. Isä-Ambrosius oli tullut Saranskista asti noutamaan maaleja luostarinsa rakennusten remontointia varten. Lastasimme hänen autoonsa enemmän kuin täyden kuorman maaleja.
Iltapäivällä Vellu saapui auttamaan meitä varastolle.
Pakkasin koko päivän Itään meneviä lahjatavaroita. Jokke joutui opastamaan Isä-Ambrosiusta Tervakoskelle ja Hyvinkäälle, kun etsimme korjaajaa hänen autolleen. Hyvinkäältä sellainen löytyi.
Iltapäivällä myös Tomppa saapui varastolle. Hän veti kompressoriamme varten uuden pistokkeen ja auttoi meitä sen jälkeen Itään menevien lahjoitustavaroiden pakkaamisessa.
Sain tänäänkin takkini sopivan tyhjäksi. Uskon, että ensi yönä uni maistuu.
***
Lauantai 17. 11. 2007
Päivällä teimme toimistotöitä. Illan suussa kiirehdin varastolle, Erja jatkoi toimistotöitä.
Toivo nouti autokuormallisen elintarvikkeita ja lahjatavaroita Peter Ingmanin ja Ari Huotarin avustamille köyhille Vienan Karjalaan.
***
Perjantai 16. 11. 2007
Soitin aamulla muutaman kerjuusoiton, mutta jouduin kiirehtimään varastolle. Sinne saavuttuani varaston pihalla oli jo täysperävaunullinen rekka, jota Jokke purki.
Lopun päivää pakkasimme Joken kanssa lahjoitustavaroita Itään vietäväksi.
Erja jatkoi kerjuusoittoja. Vastaanotto on ollut kaiken kaikkiaan myönteinen. Aika näyttää, mikä todellinen tulos näistä soitoista on.
Viikko on jälleen lopullaan. Tälläkin viikolla samoin kuin koko elämäni aikana olen onnistunut ihastuttamaan ja vihastuttamaan kanssamatkaajia. Minkäs teet, näin se vain on.
Toivotan hyvää viikonloppua kaikille päiväkirjani lukijoille, niin runsaslukuisille työmme ystäville ja toivottavasti harvalukuisille vihollisille. Eläkää ihmisiksi ja olkaa lähimmäisillenne kilttejä. Elämä on lyhyempi kuin luulettekaan. Chao!
***
Torstai 15. 11. 2007
Erja soitteli tänään kerjuusoittoja.
Menin aamulla aikaisin varastolle lastaamaan Sepon autoa, jonka täytimme elintarvikkeilla, uusilla vaatteilla ja kaikenlaisella uudella lahjatavaralla. Seppo vei kuorman Eestin köyhille.
Jatkoimme Joken kanssa Itään menevien tavaroiden pakkaamista. Vellu saapui puolen päivän jälkeen auttamaan meitä pakkaustyössä.
Isä-George saapui varastolle iltapäivällä. Lastasimme hänen autoonsa elintarvikkeita, uusia vaatteita ja jalkineita sekä astioita. Isä-George vei lastin Pietarin köyhille.
Päivän viimeisin vieraamme varastolla oli Siperian keisari, Yrjö Niemi. Hän otti varastolta Siperiaan vietäväksi erilaisia käyttö- ja lahjatavaroita sekä puutarhakasvien siemeniä.
***
Keskiviikko 14. 11. 2007
Jatkoin aamupäivän ajan kerjuusoittoja. Puolen päivän aikoihin menin varastolle. Jokke oli purkanut sinne saapuneen täysperävaunulastin. Aloimme Joken kanssa pakata tuota lastia itäisille maille kuljetettavaksi.
Iltapäivällä Vellu saapui auttelemaan meitä. Tomppa tuli vetämään sähköjohtoa kompressorille.
Aleksanteri oli saapunut aamulla varastolle. Lastattuaan avustuskuorman autoonsa hän auttoi meitä varastotöissä.
Illan suussa Aleksanteri lähti ajelemaan kohti Venäjän maata.
Illan viho viimeiset ja myöhäiset vieraat varastollamme olivat Heikki ja Jari. He veivät avustuskuorman Eestin köyhille.
LÄMPIMÄT KIITOKSET TÄMÄNPÄIVÄISILLE LAHJOITTAJILLE, ERIKOISESTI PANULLE JA KUMPPANEILLE!
***
Tiistai 13. 11. 2007
Jatkoin tänäänkin kerjuusoittojen soittamista. Jokke toi aamulla Elisan päiväkylään. Kyläily jatkuu yökyläilyksi.
Jokke lähti aamulla keikalle Riihimäelle ja Helsinkiin. Palatessaan hän toi varastolle vuodevaatteita, patjoja ja siemeniä.
Puolen päivän tienoilla Andrey saapui varastolle, joten jouduin keskeyttämään kerjuusoitot ja kiiruhdin varastolle. Lastasimme Amdreyn autoon elintarvikkeita, vammaisapuvälineitä ja vaatteita Venäjän köyhille vietäväksi.
Seuraavana varastolle saapui Julian. Hän vei elintarvikkeita ja hygieniatuotteita Pietarin köyhille.
Illan viimeinen vieras oli Pasi. Hän vei elintarvikkeita ja kaikkea muuta mahdollista hyvää seurakuntansa köyhille Venäjälle.
LÄMPIMÄT KIITOKSET TÄMÄNPÄIVÄISILLE LAHJOITTAJILLE, ERIKOISESTI RIITALLE JA ANITALLE!
***
Maanantai 12. 11. 2007
Jatkoin kerjuusoittojen soittelua tänään. Roopekin vietti toimistopäivän.
Jokke ja Elisa olivat varastolla. Elisa hoiteli tuttuun tapaansa vahdin hommia, ja Jokke korjaili pyörätuoleja.
Iltapäivällä Vellu saapui varastolle auttaakseen Jokkea pyörätuolien korjaamisessa.
Postissa saapui iso vuodevaatepaketti.
LÄMPIMÄT KIITOKSET TÄMÄNPÄIVÄISILLE LAHJOITTAJILLE, ERIKOISESTI MAILIKSELLE JA KATJALLE!
***
Perjantai 9. 11. 2007
Puhelin soi vähän jälkeen puolen yön. Slava ilmoitti, että hän ja Isä-Aleksander ovat Oitin kohdalla. Mikäs siinä, vaatteet päälle kuin palokuntalainen, hyppy pyörän selkään ja kiito Roopen kanssa kohti varastoa.
Lastasimme Isä-Aleksanderin ja Slavan autoon elintarvikkeita, vammaisapuvälineitä, hygieniatuotteita ja uusia vaatteita. Isä-Aleksander ja Slava pääsivät matkaamaan kohti Pietaria aamuyöllä hieman kello neljän jälkeen. Roopen kanssa taivalsin kotiin nukkuakseni muutaman tunnin ennen tämän päivän koitoksia.
Erja jatkoi tänään kerjuusoittoja. Vastaanotto oli myönteinen.
Jokke korjaili vammaisapuvälineitä.
Puolen päivän jälkeen menin varastolle. Sinne oli tullut autolastillinen maaleja. Tomppa ja Vellu auttoivat meitä tuon lastin varastoimisessa.
LÄMPIMÄT KIITOKSET TÄMÄNPÄIVÄISILLE LAHJOITTAJILLE, ERIKOISESTI JUHALLE JA JUSSILLE!
Toivotan hyvää viikonloppua kaikille päiväkirjani lukijoille.
***
Torstai 8. 11. 2007
Äiti-Nikojana, Anna ja Anatoli saapuivat Moskovan takaa varastollemme aamulla. He veivät Äiti-Nikojanan luostariin autolastillisen vammaisapuvälineitä, hygieniatuotteita, uusia vaatteita ja jalkineita sekä elintarvikkeita.
Jokke teki turhan matkan Helsinkiin, tavaran lahjoittaja ei ollut lupauksestaan huolimatta paikalla. Hieman harmitti sekä Jokkea että minua. Tällainen se maailma vaan on.
Loppupäivän Jokke korjaili Vellun kanssa vammaisapuvälineitä.
Erja jatkoi kerjuusoittoja. Roope vietti päivänsä toimistovahtina. Elisa oli varastovahti.
***
Keskiviikko 7. 11. 2007
Aloitimme tänään aamun käymällä koirien kanssa lenkillä. Jokke lähti aamuvarhain keikalle pääkaupunkiseudulle ja toi tullessaan varastolle autolastillisen vammaisapuvälineitä.
Jatkoin tänään kerjuusoittoja. Vastaanotto oli edelleenkin myönteinen.
Iltapäivällä menin varastolle. Pentti ja Hannu noutivat varastolta elintarvikkeita ja hygieniatuotteita Venäjän köyhille.
Jokke ja Vellu purkivat varastolla Joken tuomaa vammaisapuvälinelastia.
LÄMPIMÄT KIITOKSET TÄMÄNPÄIVÄISILLE LAHJOITTAJILLE, ERIKOISESTI SARILLE, JUHALLE JA JUHALLE!
***
Tiistai 6. 11. 2007
Elisa oli luonani päivähoidossa tänään, kun Jokke lähti keikalle pääkaupunkiseudulle. Palatessaan hän toi varastolle autolastillisen vammaisapuvälineitä, vuodevaatteita ja vaatteita.
Soittelin tänään koko päivän seurakuntiin kerjäten työhömme rahaa. Vastaanotto oli myönteinen.
Illan suussa menin varastolle lastaamaan Elmon autoa. Elmo vie autokuormallisen hygieniatuotteita, vammaisapuvälineitä ja uusia vaatteita Talvin köyhille Eestiin.
Elisa on luonamme yökylässä. Jokke lähtee aamulla aikaisin keikalle pääkaupunkiseudulle.
LÄMPIMÄT KIITOKSET TÄMÄNPÄIVÄISILLE LAHJOITTAJILLE, ERIKOISESTI VIRPILLE, MARILLE JA NYTELLE!
***
Maanantai 5. 11. 2007
Teimme viikonlopun Erjan kanssa toimistotöitä, joten viikonloppu kului rattoisasti työn merkeissä.
Jokke kävi tänään Päijät-Hämeessä ja toi tullessaan varastolle autokuormallisen vammaisapuvälineitä.
Kiitolinjan auto toi tänään varastolle melkoisen lastin maalia.
Andrey saapui illan suussa varastolle. Hän vei autolastillisen elintarvikkeita, vammaisapuvälineitä, vaatteita ja maalia Pietariin.
LÄMPIMÄT KIITOKSET TÄMÄNPÄIVÄISILLE LAHJOITTAJILLE, ERIKOISESTI VEIJOLLE JA PENTILLE!
***
Perjantai 2. 11. 2007
Tänään tein toimistotöitä. Jokke korjaili varastolla vammaisapuvälineitä.
Illan suussa karkasin Roopen ja Elisan kanssa metsään. Saaliina oli kymmenen litraa suppilovahveroita.
Viikonloppu on jälleen edessä. Toivotan hyvää, onnellista ja rauhaisaa viikonloppua kaikille päiväkirjani lukijoille.
***
Torstai 1. 11. 2007
Elisa oli luonamme yökylässä, koska Jokke lähti aamulla aikaisin keikalle pääkaupunkiseudulle. Tullessaan hän toi varastolle täyden autokuormallisen vammaisapuvälineitä.
Aamun ensimmäinen vieras varastolla oli Timo. Hän vei erilaisia lahjoitustavaroita Venäjälle.
Hyvänä kakkosena, miltei samanaikaisesti Timon kanssa maaliin saapuivat Marisa ja Aleksander. He veivät elintarvikkeita, uusia vaatteita ja muita lahjoitustarvikkeita Venäjän ja Karjalan köyhille.
Seuraavana varastolle saapui Andrey. Hän vei elintarvikkeita, vammaisapuvälineitä, hygieniatuotteita, vaatteita ja maalia Pietarin köyhille.
Timo auttoi minua Andreyn kuorman lastaamisessa.
Illan viimeisin vieras oli Kalle Augustson. Lastasimme hänen rekkaansa elintarvikkeita ja hygieniatuotteita Romanian köyhille vietäväksi.
Tämän päivän miellyttävin saldo oli kahden hyvän yhteistyökumppanin, Timon ja Kallen, tapaaminen. Molempien ystävien ja työtoverien kanssa hyvä ja saumaton yhteistyö on jatkunut toistakymmentä vuotta.
LÄMPIMÄT KIITOKSET TÄMÄNPÄIVÄISILLE LAHJOITTAJILLE, ERIKOISESTI VONNELLE!
***
Keskiviikko 31. 10. 2007
Pakkailin tänäänkin avustustarvikkeita itään vietäväksi. Jokke korjaili edelleen vammaispuvälineitä. Roope ja Elisa hoitelivat ärhäkkäästi vahdin hommia.
Tapsa saapui varastolle tänään ensimmäisenä vieraanamme. Hän vei vammaisapuvälineitä ja muita avustustarvikkeita Venäjälle.
Äiti-Arsenia ja Nikolai saapuivat iltapäivällä varastolle. He veivät täpö täyden autokuormallisen elintarvikkeita, vammaisapuvälineitä, hygieniatuotteita, uusia vaatteita ja jalkineita ja kaikkea muuta hyvää Venäjän köyhille.
Illan viho viimeinen ja myöhäinen vieras oli Kiitolinjan auto, joka toi varastolle täyden autolastillisen elintarvikkeita.
Tänäänkin työpäivä venähti reilusti yli kellon ympäryksen.
LÄMPIMÄT KIITOKSET TÄMÄNPÄIVÄISILLE LAHJOITTAJILLE, ERIKOISESTI ANNELILLE JA MARKULLE!
***
Tiistai 30. 10. 2007
Pakkailin tänään varastolla elintarvikkeita itään kuljetettavaksi. Jokke korjaili vammaisapuvälineitä. Elisa ja Roope hoitivat vahdin hommia.
Aamun ensimmäinen vieras varastolla oli Jorma. Hän vei elintarvikkeita ja maaleja Vienan Karjalaan.
Illan viho viimeinen vieras oli Nikolai. Hän vei maaleja ja työkaluja Äiti-Arsenian projektiin.
***
Maanantai 29. 10. 2007
Pakkailimme tänään Joken kanssa lahjoitustavaroita Itään vietäväksi.
Kiitolinjan auto tänään varastolle täyden autokuorman elintarvikkeita ja hygieniatuotteita.
Päivän ensimmäiset vieraat varastolla olivat Heikki ja Jari, tosin hekin saapuivat maaliin vasta illansuussa. He veivät autolastillisen maalia, työkaluja ja erilaista lahjoitustavaraa seurakuntansa käyttöön Eestiin. Heikin ja Jarin tapaaminen oli erittäin terapeuttinen. Oli miellyttävää tavata miehiä, joilla oli selvääkin selvempi näky työstään ja Työnantajastaan.
Illan jo hämärtyessä varastolle saapui Siperian kirkkoherra, Juha Saari. Hän vei Omskiin erilaisia lahjoitustavaroita. Tapaamisemme Juhan kanssa ovat aina olleet enemmän kuin miellyttäviä. Tapaamisissamme meidän puheenaiheenamme on ollut se, mitä Jumala on elämässämme tehnyt. Uskon, että molemmat olemme saaneet näissä tapaamisissa vahvistusta arjen räpiköintiin.
LÄMPIMÄT KIITOKSET TÄMÄNPÄIVÄISILLE LAHJOITTAJILLE, ERIKOISESTI RIIKALLE, OSKARILLE JA REIJOLLE!
***
Perjantai 26. 10. 2007
Kiitolinja toi tänään aamulla rekka-autollisen lahjoitustavaroita varastolle.
Aamun ensimmäinen vieras varastolla oli Dima. Hän vei autolastillisen elintarvikkeita ja uusia vaatteita Venäjän köyhille.
Seuraavat vieraamme varastolla olivat Irina ja Linda. He veivät elintarvikkeita ja muita lahjoitustavaroita Venäjän köyhille.
LÄMPIMÄT KIITOKSET TÄMÄNPÄIVÄISILLE LAHJOITTAJILLE, ERIKOISESTI ANULLE, MARKUKSELLE JA KUMPPANEILLE!
Viikonloppu on jälleen edessä. Toivotan kaikille päiväkirjani lukijoille hyvää ja onnellista viikonloppua. Päiväkirjani kenties ahkerimmalle lukijalle, valokuvaaja Terholle, suon kymmenen pistettä ja papukaijamerkin, kommentein; kun turkki on tulessa ja potaskapuheet painavat omaatuntoa, sitä on valmis vaikka minkälaiseen akrobatiaan tai spiruetteihin. Täytyisi kuitenkin ymmärtää, että turha on tikistää, kun vahinko on jo tapahtunut. Ciao!
***
Torstai 25. 10. 2007
Isä-Aleksander ja Slava noutivat tänään Päijät-Hämeestä kaksi autokuormallista sairaalasänkyjä ja vammaisapuvälineitä.
Päivän ensimmäinen vieras varastolla oli Talvi. Hän vei avustustarvikkeita Eestin köyhille.
Seuraava vieraamme oli Elmo. Myös hän vei avustustarvikkeita Eestin köyhille.
LÄMPIMÄT KIITOKSET TÄMÄNPÄIVÄISILLE LAHJOITTAJILLE, ERIKOISESTI PENTILLE!
***
Keskiviikko 24. 10. 2007
Kun aamulla saavuin varaston pihalle, siellä odotti rekka-auto, joka oli lastattu täyteen avustustarvikkeita.
Seuraavaksi varastolle saapui Andery. Hän vei autolastillisen elintarvikkeita, hygieniatuotteita, maalia ja vaatteita Venäjän köyhille.
Puolen päivän jälkeen Lare autoineen saapui varastolle. Hän vei hygieniatuotteita Eestin köyhille.
Lopun päivän ajan pakkailin Joken kanssa avustustarvikkeita Itään toimitettavaksi.
Elisa ja Roope hoitivat vahdin hommia.
Eilen apunamme varastolla oli Tomppa, tänään iltapäivällä avuksemme ehätti Vellu.
LÄMPIMÄT KIITOKSET TÄMÄNPÄIVÄISILLE LAHJOITTAJILLE, ERIKOISESTI PANULLE, MARKUKSELLE JA KUMPPANEILLE!
***
Tiistai 23. 10. 2007
Äiti-Arsenia nouti tänään varastolta autokuormallisen elintarvikkeita Venäjälle.
Kiitolinjan auto toi autolastillisen elintarvikkeita varastolle.
Jokke korjaili päivän vammaisapuvälineitä varastolla.
Illan suussa hän nouti Hyvinkäältä autolastillisen elintarvikkeita.
LÄMPIMÄT KIITOKSET TÄMÄNPÄIVÄISILLE LAHJOITTAJILLE, ERIKOISESTI PEKALLE JA JARKOLLE!
***
Maanantai 22. 10. 2007
Elisa oli luonamme yökylässä. Jokke lähti aikaisin aamulla keikalle Lounais-Suomeen ja toi tullessaan autolastillisen elintarvikkeita.
Isä-Aki nouti autokuormallisen elintarvikkeita ja hygieniatuotteita Venäjälle.
LÄMPIMÄT KIITOKSET TÄMÄNPÄIVÄISILLE LAHJOITTAJILLE, ERIKOISESTI ANNELILLE!
Illan suussa Slava soitti ja kertoi, että hän oli lähtenyt Isä-Aleksanderin kanssa ajamaan Pietarista kohti Tervakoskea, eli jälleen on lastaus yötä myöten.
***
Perjantai 19. 10. 2007
Isä-Aleksander ja Slava saapuivat varastolle aamuyöllä klo 2 aikoihin. Saimme lastattua heidän autonsa aamulla kello kuuteen mennessä. Isä-Aleksander ja Slava lähtivät matkalle kohti Pietaria. He saapuivat perille klo 14 aikoihin.
Pääsin aamulla klo 7 aikoihin nukkumaan. Herätys oli klo 10.
Kävin varastolla järjestelemässä paikkoja seuraavia lahjoituksia varten.
Jokke korjaili päivän varastolla vammaisapuvälineitä.
Illan suussa pääsin Roopen kanssa sienimetsään saaliina reilu 10 litraa suppilovahveroita.
Viikonloppu on jälleen edessä. Toivotan hyvää viikonloppua kaikille päiväkirjani lukijoille. Eläkää ihmisiksi! Chao!
***
Torstai 18. 10. 2007
Jokke korjaili tämän päivän vammaisapuvälineitä. Minä pakkasin elintarvikkeita Itään kuljetettavaksi.
Iltapäivällä Hara toi Roopen luoksemme hoitoon. Saamme todennäköisesti nauttia Roopen seurasta hieman pidempään.
Lähdin illan suussa Roopen kanssa sienimetsään. Kahden tunnin kuluttua oli pakko palata, koska metsässä oli niin pimeää, että sieniä ei enää näkynyt. Saaliina oli kuutisentoista litraa suppilovahveroita.
Slava soitti, että he ovat Isä-Aleksanderin kanssa lähteneet Pietarista kohti Tervakoskea. Lastaamme autot yöllä.
***
Keskiviikko 17. 10. 2007
Pakkasin tänään koko päivän Joken kanssa elintarvikkeita Itään kuljetettavaksi. Elisa oli luonamme yökylässä. Menimme aamulla yhdessä varastolle. Joken ja Elisan jälleennäkeminen oli vähintäänkin riemullinen.
Vellu tuli iltapäivällä auttamaan meitä tavaroiden pakkaamisessa varastolla.
Illansuussa Simo nouti varastolta elintarvikkeita ja muita avustustarvikkeita Venäjän köyhille.
***
Tiistai 16. 10. 2007
Jokke lähti aikaisin aamulla keikalle pääkaupunkiseudulle. Hän vei mennessään elintarvikkeita Nunna-Marialle Venäjälle toimitettavaksi ja toi tullessaan varastolle autokuormallisen uusia vaatteita ja urheilutarvikkeita.
Andery oli päivän ensimmäinen vieras varastolla. Hän vei elintarvikkeita, hygieniatuotteita, vaatteita ja maalia Venäjän köyhille.
Seuraava vieraamme varastolla oli Vasili. Hän vei elintarvikkeita, vaatteita ja taloustavaroita Venäjän köyhille.
Illan viimeinen vieras varastollamme oli Pasi. Hän vei elintarvikkeita, vaatteita ja kaikkea muuta uutta avustustarviketta Venäjän köyhille. Pakkasimme Pasin auton täpö täyteen. Siinä ei terveisiä kuljetettu Venäjälle!
LÄMPIMÄT KIITOKSET TÄMÄNPÄIVÄISILLE LAHJOITTAJILLE, ERIKOISESTI NINALLE JA VIVECALLE!
***
Maanantai 15. 10. 2007
Pakkasimme tänään Joken kanssa koko päivän varastolla avustustarvikkeita Itään kuljetettavaksi.
Iltapäivällä Vellu tuli auttamaan meitä.
***
Perjantai 12. 10. 2007
Pakkasimme tänään Joken kanssa koko päivän Itään meneviä avustustarvikkeita.
Vasilin piti saapua tänään varastolle, mutta häntä ei kuulunut eikä näkynyt. Ei kuulunut myöskään puhelinsoittoa selitykseksi mahdollisesta esteestä. Sen olen jo miltei 13 vuoden aikana oppinut, että Venäjällä eivät puhelimet toimi silloin, kun matka estyy.
Viikonloppu on jälleen edessä. Toivotan hyvää viikonloppua kaikille päiväkirjani lukijoille, rentoutukaa ja levätkää. Sienestäjät, rynnätkää sienimetsään. Suppilovahverot odottavat poimijaansa.
***
Torstai 11. 10. 2007
Pakkasimme tänään Joken kanssa lahjoitustavaroita Itään vietäväksi.
Copyright © Suomen Idäntyö UP 2024