Etusivu Toimintaa
Pamfletti Toimintatavoistamme
Ajankohtaista  
Vieraskirja Upen päiväkirja
Keskiviikko 31.12.2014
Pastori Pasi kävi noutamassa varastolta elintarvikkeita ja uusia avustustavaroita sekä kasvien siemeniä Venäjän köyhille.
Ismo vei elintarvikkeita, uusia avustustarvikkeita ja kasvien siemeniä Eestin köyhille.
Kävin Ismon kanssa noutamassa Kanta-Hämeestä kaksi autokuormallista elintarvikkeita.
Erkki, Kari ja Sami veivät elintarvikkeita autettavilleen.
LÄMPIMÄT KIITOKSET TÄMÄNPÄIVÄISILLE LAHJOITTAJILLE, ERIKOISESTI VILLELLE!
Toivotan kaikille päiväkirjani lukijoille parempaa uutta vuotta 2015! Uudenvuodenpäivän vietän työn merkeissä.
***
Tiistai 30.12.2014
Esa nouti tänään varastolta grillihiiliä ja maalia Afrikkaan.
Kaukokiidon auto toi varastolle täysperävaunullisen elintarvikkeita, 92 kuormalavallista. Lavat oli pakattu kaksi päällekkäin. Onpahan taas, mistä jakaa.
LÄMPIMÄT KIITOKSET TÄMÄNPÄIVÄISILLE LAHJOITTAJILLE, ERIKOISESTI ANNIINALLE!
***
Maanantai 29.12.2014
Kiitolinjan auto toi varastolle elintarvikkeita.
LÄMPIMÄT KIITOKSET TÄMÄNPÄIVÄISILLE LAHJOITTAJILLE, ERIKOISESTI PETRILLE!
Mikään ei ole muuttunut 2000 vuodessa. Pitkäperjantain vastaisena yönä fariseukset ja kirjanoppineet haalivat Jeesusta vastaan vääriä todistajia.
Pitkäperjantaipäivänä huudettiin: "Anna meille Barabbas!"
Tunnen kirkkoherran, joka vainoaa uskovaa ihmistä väärien todisteiden perusteella ja on saanut kirkkoneuvoston näiden todisteiden perusteella tekemään lainvastaisia päätöksiä.
Tälle satraapille kelpaavat todistajiksi huorintekijät, juopot, varkaat ja vähälahjaiset, joita hän tosiasiassa inhoaa yli kaiken.
Jos nämä ressukat ovat toteuttamassa hänen sairaan katalia ja inhottavia tarkoitusperiään, hän käyttää heitä sumeilematta hyväkseen.
Tämä kirkon herra ei usko viimeiseen tuomioon.
***
Sunnuntai 28.12.2014
Kirkkoherra Sulev nouti elintarvikkeita ja uusia avustustavaroita Eestin köyhille.
***
Lauantai 27.12.2014
Kävin aamulla varhain noutamassa elintarvikkeita Kanta-Hämeestä.
Tatjana, Viktor, Ljudmila ja Timo tulivat vieraaksemme. Meillä oli oikein antoisa ja miellyttävä parituntinen kotonamme kahvipöydän ääressä.
He veivät mennessään avustustavaroita mennessään.
LÄMPIMÄT KIITOKSET TÄMÄNPÄIVÄISILLE LAHJOITTAJILLE, ERIKOISESTI VILLELLE!
***
Perjantai 26.12.2014
Pakkasin avustustavaroita itään vietäväksi.
Tein toimistotöitä.
***
Torstai 25.12.2014
Tein toimistotöitä.
***
Tiistai 23.12.2014
Aamulla aikaisin linja-auto toi varastolle vaatteita ja jalkineita.
Kun menin uudelleen varastolle, Aleksei ja Vladimir olivat odottamassa minua tänä aamuna.
Molemmat veivät uusia avustustarvikkeita Venäjän köyhille.
Esa toi varastolle vaatteita ja kalusteita.
LÄMPIMÄT KIITOKSET TÄMÄNPÄIVÄISILLE LAHJOITTAJILLE, ERIKOISESTI ESALLE!
Toivotan kaikille päiväkirjani lukijoille rauhaisaa ja levontäyteistä Vapahtajan syntymäjuhlaa!
Toimistotöitä lukuun ottamatta aion levätä, ainakin jouluaaton ja joulupäivän. Tapaninpäivänä joudun todennäköisesti jälleen hyppäämään kehiin.
***
Maanantai 22.12.2014
Isä Aleksander oli päivän ensimmäinen vieras varastolla. Hän vei Ukrainaan elintarvikkeita ja uusia avustustavaroita.
Hän kertoi, että Ukrainan tilanne on kaaosmainen. Ihmisten kodit on pommitettu hajalle ja heitä tulee laumoittain hakemaan apua luostareista. Tämän surkeuden keskellä iloinen uutinen oli se, että kaikki kristilliset seurakunnat, niin katoliset, ortodoksit, luterilaiset kuin myös vapaiden suuntien seurakunnat auttavat yhdessä puutteenalaisia ihmisiä kysymättä sitä, mihin porukkaan nuo onnettomat kuuluvat.
Ukrainassa on kaikesta pula.
Andrey vei elintarvikkeita ja maalia Venäjälle.
Rekka-auto toi varastolle uusia avustustavaroita.
LÄMPIMÄT KIITOKSET TÄMÄNPÄIVÄISILLE LAHJOITTAJILLE, ERIKOISESTI VILLELLE!
***
Sunnuntai 21.12.2014
Tein tänään toimistotöitä.
Asiasta ananakseen. Joitakin aikoja sitten kerroin kirkkoneuvoston jäsenelle, rakennusarkkitehti Isto Pihkalalle kokemuksestani Turengin seurakuntakeskuksessa. Mennessäni tapaamaan kirkkoherra Pekka Riikosta, hän ryntäsi kesken lauseeni huoneestaan käytävälle huutaen: "Apua, apua, auttakaa minua!" Kun käytävälle tuli ihmisiä, hän sanoi totuuden vastaisesti: "Tämä mies uhkailee minua!"
Isto Pihkalan kommentti kertomukseeni oli: "Jospa se oli hänen tuntonsa." Sellaista suoraselkäisyyttä seurakuntaväkiehdokkaalta, joka istuu kirkkoneuvostossa! Se on linjassa tämän seurakunnan tapoihin ja toimintaan. Isto Pihkala on käyttänyt itsestään myös titteliä arkkitehti. Ehkä se on hänen tuntonsa, että hän on arkkitehti, vaikka ei ole! Näin siitä kaikesta selvitään. Totuus voi olla ehdoton tai elastinen.
Isto Pihkala istuu kirkkoneuvoston edustajana lähetys- ja aikuistyön johtokunnassa. Hänen vaimonsa on lähetys- ja aikuistyön sihteeri seurakunnassa.
Jos olisin kirkkoneuvostossa mieleeni ei tulisi edes unissani asettua kirkkoneuvoston edustajaksi diakoniajohtokuntaan ei myöskään diakonian vastuuryhmään. Se on minun tuntoni. Ymmärrän jääviyskysymykset, enkä ketkuile. Isto Pihkalan tunto on näköjään erilainen.
Vaalisaarnan voi pitää, jos tunto on oikea, vai mitä Isto? Liturgina saarnapäivänä oli Pekka. Näin urheilijapoika auttaa ystäväänsä.
Niin Isto Pihkala kuin Mirja Pöhö ovat päässeet Janakkalan seurakunnan kirkkovaltuustoon seurakuntaväki -ehdokaslistalta. Ilmeisesti heillä on yhteiset arvot?! Lieneekö kaikilla muilla tuolta listalta kirkkovaltuustoon päässeillä samanlaiset arvot?! Seurakunta on perustettu totuudelle?! Sellainen renki kuin isäntä, sanoo vanha kansa?! Kirkkoherran tulisi olla kristitty ja ainakin seurakuntaväen ehdokkaiden tulisi sitä olla! Jos näin on, meillä on loistava esimerkki kristillisyydestä kirkkoherran ja seurakuntaväen valtuutettujen kohdalla. Seuratkaamme heidän toimintaansa tulevan valtuustokauden aikana!Kyllä minä niin loukkaannuin, sanoi entinen mies, kun häntä vaalisaarnan pidosta moitittiin!
***
Lauantai 20.12.2014
Waldemar saapui puolenpäivän aikaan rekkoineen varastolle. Kun Waldemar näki Esan tuomat suurkeittiön koneet ja kalusteet, hän kertoi, että sitä on rukoiltu Moldovaan.
Hän hyppi puolen metrin korkeuteen riemusta ja sanoi, että hänen sydämensä hakkaa kuin höyryvasara. Kädet ylös kohotettuina hän riemuiten ylisti Jumalaa.
Lastasimme autoon elintarvikkeita ja uusia avustustarvikkeita. Rekan lastaamisessa kului aikaa neljä tuntia.
Esa toi varastolle elintarvikkeita.
LÄMPIMÄT KIITOKSET TÄMÄNPÄIVÄISILLE LAHJOITTAJILLE, ERIKOISESTI ESALLE!
***
Perjantai 19.12.2014
Eversti Boris oli päivän ensimmäinen vieras varastolla. Hän toi geriatriatuolin.
Kustantajani, markkinointijohtaja, Harri kävi tervehtimässä minua.
Aune ja Teemu toivat varastolle vaatteita.
Toni vei elintarvikkeita autettavilleen.
Ismo nouti varastolta elintarvikkeita Eestin köyhille.
Nyten joukkue nouti varastolta elintarvikkeita Ukrainan pakolaisille Venäjälle.
Illan viimeinen vieras varastolla oli Olek. Hän vei elintarvikkeita Latvian köyhille.
LÄMPIMÄT KIITOKSET TÄMÄNPÄIVÄISILLE LAHJOITTAJILLEN, ERIKOISESTI AUNELLE, TEEMULLE JA BORIKSELLE!
Toivotan kaikille päiväkirjani lukijoille levontäyteistä ja onnellista viikonloppua! Oma viikonloppuni kuluu tavanomaisesti työn merkeissä.
Ranskan vallankumouksen aikana roskasakki sai vallan. He viettivät verihuuruista juhlaa. Pitkäperjantaina roskasakki huusi: "Ristiinnaulitse!"
Ei mitään uutta auringon alla. Janakkalan seurakunnassa yritetään huutoäänestyksellä erottaa työntekijä. Olkoonkin, että äänekkäimmät huutajat ovat saaneet lähtöpassin epärehellisyyden takia työpaikastaan tai vapaaehtoistyöstä.
Onnistuisikohan kirkkoherra Pekka Riikosen erottaminen tai kappalainen Juha Koivulahden erottaminen nimilistalla, jossa olisi tekstaten kirjoitettu eroamista vaativan ihmisen etunimi, esim. Kalle, Ville, Upe, Jorma, Toni ja Kari? Ei taitaisi mennä läpi tuomiokapitulissa.
***
Torstai 18.12.2014
Tänään minua kävivät varastolla tervehtimässä ystäväni ja yhteistyökumppanit, Seppo ja Jorma sekä Siperian keisari Yrjö Niemi.
Kiitolinjan auto toi varastolle maalia ja toinen Kiitolinjan auto toi varastolle elintarvikkeita.
Jouko nouti varastolta elintarvikkeita Latvian köyhille.
Illan jo pimettyä kävin noutamassa Kanta-Hämeestä elintarvikkeita varastolle.
LÄMPIMÄT KIITOKSET TÄMÄNPÄIVÄISILLE LAHJOITTAJILLE, ERIKOISESTI PETRILLE JA VILLELLE!
***
Keskiviikko 17.12.2014
Vladimir ja Eero noutivat varastolta elintarvikkeita ja uusia avustustarvikkeita Venäjän köyhille.
Rekka-auto toi varastolle uusia avustustavaroita.
Igor nouti elintarvikkeita ja uusia avustustavaroita Venäjän köyhille.
Rekka-auto toi varastolle elintarvikkeita.
Pakkasin tänään avustustavaroita itään vietäväksi.
LÄMPIMÄT KIITOKSET TÄMÄNPÄIVÄISILLE LAHJOITTAJILLE, ERIKOISESTI VILLELLE!
***
Tiistai 16.12.2014
Heikki oli päivän ensimmäinen vieras varastola. Hän toi suurkeittiön kalusteita itään vietäväksi.
Toni vei elintarvikkeita autettavilleen.
Juha ja Raikka kävivät noutamassa pyörätuolin Tansaniaan.
Pertti ja Leena noutivat elintarvikkeita ja uusia avustustarvikkeita Karjalan köyhille.
Ismo vei elintarvikkeita ja uusia avustustarvikkeita Eestin köyhille.
Ystäväni Jorma oli päivän viimeinen vieras varastolla. Hän kuuluu Erjan tukijoukkoihin.
LÄMPIMÄT KIITOKSET TÄMÄNPÄIVÄISILLE LAHJOITTAJILLE, ERIKOISESTI ESALLE JA HEIKILLE!
Luin kappalainen Pekka Riikosen haastattelun Hämeen Sanomista 17.10.2006. Hän haki silloin kirkkoherran virkaa.
Raamattu sanoo, että joka syntinsä tunnustaa ja hylkää, hän saa armon. Tunnustan äänestäneeni kirkkoherraksi Pekka Riikosta ja mainostaneeni häntä myös muille seurakuntalaisille. Tein elämäni virheen!
Olisihan minun täytynyt ymmärtää, mitä on kapillaari-ilmiö.
Pekka Riikonen sanoo hakeneensa seurakunnan kirkkoherran virkaa siksi, että johtamistehtävä kiinnostaa häntä. Hyvä, Pekka! Kuinka olet onnistunut johtajana? Pisteytäpä itsesi yhdestä kymmeneen. En antaisi sinulle pisteen pistettä.
Edelleen hän sanoo: "Johtaminen ei voi olla pätkätyötä, sillä asioiden ja ihmisten johtamisessa pitää olla perspektiiviä."
Pekka, mikä sinun perspektiivisi on?
Edelleen haastattelusta: "Riikonen huomauttaa, että hän on saanut esimieskoulutusta sekä kirkon että muun yhteiskunnan puolella. Hän on reservin luutnantti." Nykyisin hän on reservin yliluutnantti.
Mikä sellainen esimieskoulutuksen saanut mies on, joka juoksee pitkin seurakuntakeskuksen käytävää ja huutaa: "Apua, apua! Auttakaa minua!"
Olen aikoinani käynyt maan kovimman sotilaskoulun, rajakoulun,vajaat kaksi vuotta Pekka Riikosen syntymän jälkeen! Olen ollut aktiivipalveluksessa rajavartiolaitoksessa ja YK:n rauhantaurvajoukoissa. Meitä ei koulutettu apua huutaen pakenemaan.
Jos olisin ilkeä, voisin puhua vielä vaippoihin tarpeitaan tekevistä märkäkorvista, kun itse jo olin aktiivipalveluksessa. Jos olisin ilkeä, voisin puhua raukkamaisista pelkureista, jotka ovat yrittäneet saada minut lopettamaan heikompien puolustamisen, mutta niistähän en puhu, kun en ole ilkeä enkä pahansuopa!
Edelleen haastattelusta: "Riikonen itse korostaa jumalanpalveluselämän merkitystä. Siihen kuuluvat messujen lisäksi myös kirkolliset toimitukset kuten kaste ja hautaan siunaaminen." Tunnen ihmisen, joka erosi kirkosta, koska Pekka Riikonen siunasi hautaan hänen isänsä eikä Riikosen puheessa ollut sanaakaan hengellisyydestä.
Kuitenkin Pekka Riikonen sanoo haastattelussa: "Kirkkoherran tehtäviin kuuluu toimia hengellisenä johtajana." Hohhoijaa, Pekka, mitä se sinun hengellinen johtajuus oikein on?
Edelleen haastattelussa: "Johtajan tehtävä on tukea, tehdä mahdolliseksi se, että työntekijät voivat keskittyä omaan työhönsä." Pekka, onko se sitä, mitä olet sallinut omassa työyhteisössä tapahtuvan. Siellä on stalinistinen ilmiantojärjestelmä. Nimettömät henkilöt voivat tehdä ilmiantoja nimetystä henkilöstä. Siellä toimitaan samoin kuin Kiinassa kulttuurivallankumouksen aikana, pidetään lynkkauskokouksia ja inkvisitioistuntoja, joissa koko työyhteisö hyökkää yhden ihmisen kimppuun tai kappalainen Juha Koivulahti saa toimia kuin inkvisiittori, panetella työntekijän puolisoa kenenkään siihen puuttumatta. Myös sinä, Pekka, olet johtanut kokouksia, joissa on hyökätty yhtä työntekijää vastaan tai johtanut sellaisia kokouksia, joissa on hyökätty työntekijää vastaan, joka ei itse ole ollut paikalla puolustautumassa.
Sano, että valehtelen. Minua voit sanoa valehtelijaksi, jos valehtelen. Et saa siitä tuomiota käräjäoikeudessa. Saako sinua sanoa valehtelijaksi, jos valehtelet? Onko puolustajasi Kristus, niin kuin olet sanonut vai Leevi Häikiö, tai joku muu ns. juristi? Ei mitään uutta auringon alla. Pikäperjantainakin huudettiin: "Anna meille Barabbas!"
Taas on syytä Juhan itkeä, ja koko työyhteisön voivotella kielenkäyttöäni. Kertaus on opintojen äiti. Sanon sen vielä kerran: Olette kaikki oksettavan rohkeita! Erikoismaininnan saa kappalainen Juha Koivulahti kirkkoherra Pekka Riikosen puolustamisesta. Kuinka se menikään: "Olkoot syyt mitkä hyvänsä, en hyväksy Upe Poutiaisen menettelyä." Näinhän se meni, Juha?!
Tehtäköön kirkkoherra Pekka Riikosen toimesta mitä hyvänsä, kaikki on hyvää ja pyhää!!
Mikä se sellainen kirkkoherra on, joka ei suostu tapaamaan seurakuntalaistaan? Osaatko vastata tuohon kysymykseen, Pekka, vai menikö liian vaikeaksi, Pekka? Osaatko seuraavan runon otteen, Pekka? :".. Ei meillä pelätä, isä vastas.. Putos haavasta lehti ja tuli polun poikki! Isä jussi kuin ammuttu viitahan loikki!" Yhtä kuin: "Apua!Apua! Auttakaa minua!" Menikö se näin, Pekka?!!
***
Maanantai 15.12.2014
Pakkasin tänään uusia avustustavaroita itään vietäväksi.
Illansuussa kävin noutamassa Kanta-Hämeestä elintarvikkeita varastolle.
LÄMPIMÄT KIITOKSET TÄMÄNPÄIVÄISILLE LAHJOITTAJILLE, ERIKOISESTI VILLELLE!
***
Sunnuntai 14.12.2014
Leharin auto nouti varastolta elintarvikkeita ja uusia avustustarvikkeita Eestin köyhille.
Järjestelin varastoa ja tein toimistotöitä.
***
Lauantai 13.12.2014
Tänään tuli 20 vuotta täyteen idäntyötä. Juhlistin sitä lastaamalla rekan.
Waldemarin rekka saapui varastolle puolenpäivän aikoihin. Kello 18 mennessä se oli lastattu täpö täyteen.
Lastasimme rekkaan elintarvikkeita ja uusia avustustavaroita. Rekka jatkaa tuttuun tapaansa Waldemarin varastolle Saksaan, missä avustustavarat jyvitetään Moldovan, Ukrainan ja Valko-Venäjän köyhien kesken.
Takki tuntuu tyhjältä. Mistähän mahtaa johtua?
***
Perjantai 12.12.2014
George nouti elintarvikkeita ja uusia avustustarvikkeita Venäjän köyhille.
Tein tänään toimistotöitä.
TOIVOTAN KAIKILLE PÄIVÄKIRJANI LUKIJOILLE LEVONTÄYTEISTÄ JA ONNELLISTA VIIKONLOPPUA!
Oma viikonloppuni kuluu tavanomaisesti työn merkeissä.
***
Torstai 11.12.2014
Pauliina oli aamun ensimmäinen vieras varastolla. Hän toi varastolle siivousvälineitä.
Sodderin kirkkoherra Pekka Palosaari nouti varastolta elintarvikkeita ja uusia avustustavaroita Karjalan köyhille.
Juri nouti varastolta elintarvikkeita ja uusia avustustavaroita Venäjän köyhille.
Pakkasin koko päivän avustustavaroita itään vietäväksi.
Kirkkoherra Pekka auttoi minua tavaroiden pakkaamisessa. Ei, ei, älkää luulko, ei se ollut kirkkoherra Pekka Riikonen. Ennemmin helvetti jäätyy kuin kirkkoherra Pekka Riikonen hikoilee köyhien puolesta.
LÄMPIMÄT KIITOKSET TÄMÄNPÄIVÄISILLE LAHJOITTAJILLE, ERIKOISESTI PAULIIINALLE!
***
Keskiviikko 10.12.2014
Kiitolinjan auto toi varastolle täysperävaunullisen uusia avustustavaroita.
Esa toi varastolle pyörätuoleja ja vei mennessään kuorma-autollisen uusia avustustavaroita ja maalia Gambiaan.
Pakkasin koko päivän avustustavaroita itään vietäväksi.
LÄMPIMÄT KIITOKSET TÄMÄNPÄIVÄISILLE LAHJOITTAJILLE, ERIKOISESTI ESALLE JA VILLELLE!
***
Tiistai 9.12.2014
ATK-tukihenkilöni, Kari ja Jaakko, ovat muuttaneet vieraskirjani sellaiseen muotoon, että viimeksi lähetetyt viestit näkyvät vieraskirjani ensimmäisenä. Nyt sitä on helpompi lukea. Sinne on tullut myös todella mielenkiintoisia kysymyksiä.
Kiitos, Kari ja Jaakko!
Vladimir nouti varastolta elintarvikkeita ja uusia avustustavaroita Venäjän vammaisille lapsille.
Johanna ja Esa noutivat uusia avustustavaroita Eestin köyhille.
Pakkasin avustustavaroita itään vietäväksi.
***
Maanantai 8.12.2014
Aleksander, Marisa ja Losa noutivat varastolta elintarvikkeita ja uusia avustustarvikkeita Venäjän köyhille.
Myös Nadja ja Slava veivät elintarvikkeita ja uusia avustustarvikkeita Venäjän köyhille.
Rekka-auto toi varastolle täyden autokuorman uusia avustustavaroita.
Eversti Boris vei myös Venäjälle elintarvikkeita ja uusia avustustavaroita.
Rekka-auto toi toisen lastin uusia avustustavaroita varastolle.
Toni, Kari ja Erkki veivät elintarvikkeita autettavilleen.
Andrey vei elintarvikkeita ja maalia Venäjälle.
Illan jo pimettyä Kiitolinjan auto toi varastolle patjoja ja muita vuodevaatteita.
Pakkasin tänään avustustavaroita Venäjälle vietäväksi.
Aleksander, Marisa, Boris, Nadja ja Slava auttoivat minua avustustavaroiden pakkaamisessa. Losan kanssa purimme yhdessä rekka-autojen kuormia ja kävimme Riihimäellä viemässä pahvikuormaa. Hyvin pärjäsimme venäjällä ja suomella.
LÄMPIMÄT KIITOKSET TÄMÄNPÄIVÄISILLE LAHJOITTAJILLE, ERIKOISESTI MERJA-LIISALLE JA VILLELLE!
***
Sunnuntai 7.12.2014
Kari ja Leiki noutivat tänään varastolta elintarvikkeita ja uusia avustustavaroita Eestin köyhille.
Waldemarin rekka saapui puolenpäivän aikoihin varastolle. Lastasimme siihen elintarvikkeita, vaatteita ja jalkineita. Kari ja Leiki auttoivat lastauksessa.
Kävimme välillä Karin ja Leikin kanssa noutamassa elintarvikkeita Kanta-Hämeestä.
Palattuamme varastolle jatkoin rekan lastausta.
Illan jo pimettyä Kari ja Leiki lähtivät matkaamaan kohti Eestiä.
Rekka lähti kohti satamaa ja Saksaa, mistä avustustavarat menevät edelleen Ukrainaan, Valko-Venäjälle ja Moldoviaan.
LÄMPIMÄT KIITOKSET TÄMÄNPÄIVÄISILLE LAHJOITTAJILLE, ERIKOISESTI VILLELLE!

Kotisivujeni lukijat ovat valittaneet, että vieraskirjani lukeminen on sen vuoksi hankalaa, että viimeiset viestit ovat vieraskirjani lopussa. Siispä liitän seuraavat viestit ja vastaukset nettipäiväkirjaani.

Päiväys : 10.11.2014
Nimimerkki : Raija Pienimäki

Lämmin, lämmin onnitteluni srk.vaalien tuloksesta! Pääsit paikkaan, jossa voit vaikuttaa omalta osaltasi siihen, mihin suuntaan seurakuntaa johdetaan. Erityisen iloinen olen valinnastasi siksi, että etukäteen nykyisen ja myös uudelleen valituksi tulleen jäsenen toimesta eräässä kokouksessa "pelättiin" valintaasi. Ylpeä olen siitä, että tervakoskelainen "oman listani" ehdokas oli vastannut, että "en tiedä rehellisempää ihmistä kuin Upe on". Tämän minulle kertoi tyttäreni, joka myös oli ehdokas, mutta ei päässyt läpi.
Siunausta tulevaan tehtävään ja terveiset myös Erjalle!

Päiväys : 11.11.2014
Nimimerkki : Anneli Koivumäki

Onnittelut "mylvivälle?" Upelle! Valtuustoon saatiin nyt uusi kuvia kumartelematon ja suoraselkäinen mies.
Nettisivujasi seuranneena luulisi kirkkoherrankin ymmärtävän pyytää sanojaan ja tekojaan anteeksi.
Onnistuisikohan siten saada rauha seurakuntaan?

Päiväys : 19.11.2014
Nimimerkki : Katuvat

Anteeksi kaikkien ylimielisten puolesta.

Päiväys : 07.12.2014
Nimimerkki : Upe vastaa

Hyvä, Raija Pienimäki, kiitos viestistäsi.
Uskon, että tuo "oman listasi" ehdokas ei ollut ainoa, joka pelkäsi valituksi tulemistani. Tulen käyttämään omalta osaltani kaikki ne vaikuttamismahdollisuudet, mitkä minulle suodaan. Valitettavasti nykyisissä kirkkovaltuustossa ja kirkkoneuvostossa on ihmisiä, jotka ovat kirkkoherra Pekka Riikosen ehdotuksesta tehneet perustuslain ja lain vastaisia päätöksiä, ja näin häpäisseet itsensä.
Toivon, ettei tuollainen häpeällinen menettely enää jatkuisi.
Janakkalan seurakunnan työyhteisössä on vallalla stalinistinen ilmiantojärjestelmä. Siellä toimitaan samoin kuin Kiinassa kulttuurivallankumouksen aikana. Työyhteisön kokouksissa käsitellään poissa olevan työntekijän asioita. Normaali käytäntö on sellainen, että jos työntekijästä tehdään ilmiantoja tai valituksia, hänellä on oikeus nähdä ilmiantajien ja valittajien kirjelmät ennen vastineensa antamista. Näin ei toimita kirkkoherra Pekka Riikosen johtamassa Janakkalan seurakunnassa. Haluan tehdä tulevalle kirkkovaltuustolle ja kirkkoneuvostolle selväksi sen, että korkeinta päätösvaltaa seurakunnassa ei suinkaan edusta kirkkoherra Pekka Riikonen eikä talouspäällikkö Arja Virtanen, vaan kirkkovaltuusto ja kirkkoneuvosto. Kirkkoherra Pekka Riikosen ja talouspäällikkö Arja Virtasen tehtävänä on saattaa voimaan ne päätökset, mitkä kirkkovaltuusto ja kirkkoneuvosto tekevät.
Toivon tämän tulevan selväksi jokaiselle nyt valitulle luottamushenkilölle. Toivon nykyisten ja uudelleen valittujen kirkkovaltuutettujen ymmärtävän, että ei ole syytä lähteä tekemään lainvastaisia päätöksiä, olkoon käskijänä kirkkoherra, piispa tai paavi. Päiväys : 07.12.2014

Nimimerkki : Upe vastaa

Hyvä Anneli Koivumäki, kiitos viestistäsi.
Tosiaan, kirkkoherra Pekka Riikonen on eri viranomaisille antamissaan vastineissa väittänyt minun mylvineen, karjuneen ja huutaneen tavatessamme.
Totuuden vastaisesti hän myös väitti minun uhanneen häntä tapaamisemme aikana.
Kas, kummaa, kirkkoherran työhuoneen viereisessä työhuoneessa ollut seurakunnan tiedottaja Sinikka Jokela kertoi valaehtoisessa lausunnossaan, että hän kuuli tapaamisemme aikana vain kirkkoherran äänen. Jos ihmisellä on huono omatunto, kuiskauskin voi olla mylvintää, karjuntaa ja huutamista.
Aina oikeassa olevan ihmisen ei tarvitse mitään anteeksi pyytää. Pyytäisikö hän anteeksi erinomaisuuttaan?
Rauha palaa heti seurakuntaan, kun valehtelijat myöntävät valheensa, tunnustavat väärät tekonsa ja luopuvat stalinistisesta ilmiantojärjestelmästä sekä Kiinan kulttuurivallankumouksen aikaisista tempuista. Päiväys : 07.12.2014

Nimimerkki : Upe vastaa

Hyvä nimimerkki Katuvat.
Pyydät anteeksi kaikkien ylimielisten puolesta.
Pelkään pahoin, että anteeksipyyntösi ei ylimielisten käytöstä muuta. He joutuvat kerran vastaamaan teoistaan niin kuin meistä jokainen tekee kerran tiliä tekemisistään ja tekemättä jättämisistään.
***

Perjantai 5.12.2014
Janne toi varastolle elintarvikkeita ja sairaalatarvikkeita.
Pentti ja Topi noutivat varastolta elintarvikkeita Eestin köyhille.
Myös kirkkoherra Tapio ja Ismo noutivat elintarvikkeita Eestin köyhille.
Noudin Kanta-Hämeestä elintarvikkeita varastolle.
LÄMPIMÄT KIITOKSET TÄMÄNPÄIVÄISILLE LAHJOITTAJILLE, ERIKOISESTI ESALLE, HEIKILLE JA VILLELLE!
Toivotan kaikille päiväkirjani lukijoille hyvää itsenäisyyspäivää ja levon täyteistä ja onnellista viikonloppua! Oma viikonloppuni kuluu tavanomaisesti työn merkeissä.
***
Torstai 4.12.2014
Minulla on kunnia tuntea suuri ihmisystävä, Kalle Augustson. Olen nöyrästi ylpeä hänen ystävyydestään.
Ennen tämän työn alkua luin Suomen Kuvalehdestä laajan reportaasin Kalle Augustsonista. Siinä kerrottiin hänen avustusmatkastaan Irakiin, samoin siitä, kuinka hän on käynyt Bosnian sodan aikana entisen Jugoslavian alueella ja Irakin kurdialueella.
Luettuani tuon jutun sanoin vaimolleni: "Tuon miehen minä haluan tavata." Aikanaan tapasin Kallen. Ystävystyimme ja meistä tuli työtoverit.
Tänään tuo Turun yliopiston kunniatohtori tuli varastolle noutamaan elintarvikkeita Eestin köyhille. Kalle käy jonkun matkaa kahdeksattakymmenettä, mutta hänen vauhtinsa ei ole hidastunut. Edelleen hän jaksaa välittää köyhistä.
Pastori Aleksei nouti elintarvikkeita ja muita avustustarvikkeita Venäjän köyhille.
Esa nouti elintarvikkeita Eestin köyhille.
Kiitolinjan auto toi varastolle maaleja ja joululahjoja Itä-Euroopan köyhille.
Illan viimeiset vieraat varastolla olivat kirkkoherra Julian ja Ivan. He veivät elintarvikkeita Venäjän köyhille.
LÄMPIMÄT KIITOKSET TÄMÄNPÄIVÄISILLE LAHJOITTAJILLE, ERIKOISESTI JUHALLE JA JUSSILLE!
***
Keskiviikko 3.12.2014
Kävin aamulla aikaisin noutamassa elintarvikkeita Kanta-Hämeestä.
Kiitolinjan auto toi varastolle elintarvikkeita.
Toinen Kiitolinjan auto toi täyden autolastin elintarvikkeita varastolle.
Kolmaskin Kiitolinjan auto toi täpö täyden autolastin elintarvikkeita varastolle.
Tänään tuli varastolle kaiken kaikkiaan 110 kuormalavaa elintarvikkeita.
Sami, Kari ja Tomi veivät elintarvikkeita autettavilleen. Myös minä vein elintarvikkeita autettavilleni.
LÄMPIMÄT KIITOKSET TÄMÄNPÄIVÄISILLE LAHJOITTAJILLE, ERIKOISESTI ANNIINALLE, MARKULLE, RISTOLLE JA VILLELLE!
Aloitin työt tänään klo kuuden aikaan aamulla ja lopetin hieman jälkeen klo 22. Kyllä tätä työtä kannattaa aiheesta kadehtia. Vai mitä mieltä olette, Pekka ja Juha, lukuisin hengenheimolaisinenne?
***
Tiistai 2.12.2014
Toni nouti varastolta ruokaa avustettavilleen.
Tein tänään toimistotöitä.
***
Maanantai 1.12.2014
Hain aamulla aikaisin Kanta-Hämeestä elintarvikkeita varastolle.
Andrey oli päivän ensimmäinen vieras varastolla. Hän vei elintarvikkeita ja maaleja Venäjän köyhille.
Vein elintarvikkeita autettavilleni. Myös Kari ja Erkki veivät elintarvikkeita autettavilleen.
LÄMPIMÄT KIITOKSET TÄMÄNPÄIVÄISILLE LAHJOITTAJILLE, ERIKOISESTI VILLELLE!
Vuonna 1918 määrättiin huutoäänestyksellä joissain saunojen eteisissä monen suomalaisen elämästä ja kuolemasta.
Huutoäänestyksellä valittiin plutoonan päällikkö, mikä tiesi kapinan loputtua päällikön varmaa kuolemantuomiota.
Janakkalan seurakunnassa vuonna 2014 pidetään samanlaisia kokouksia kuin Kiinan kulttuurivallankumouksen aikana sillä erotuksella, että syytetty ei ole paikalla.
Näissä kokouksissa päätetään, kuka on yhteistyökykyinen, kuka ei, kenet irtisanotaan ja kuka saa säilyttää työpaikkansa.
Kirkkoneuvostossa käsitellään syytekirjelmiä ja nimilistoja, joita syytetty ei saa nähdä vastinetta tehdessään.
Kysynkin kirkkoherra Pekka Riikoselta, eikö tämä ole mielestäsi stalinistinen ilmiantojärjestelmä? Voit antaa vastauksesi kotisivujemme vieraskirjassa.
Edelleen kysyn sinulta, kirkkoherra Pekka Riikonen, mitä seuraavat Raamatun jakeet tuovat sinulle mieleen: "Voi niitä, jotka sanovat pahaa hyväksi ja hyvää pahaksi, ja tekevät pimeyden valkeudeksi ja valkeuden pimeydeksi, jotka tekevät karvaan makeaksi ja makean karvaaksi! Voi niitä, jotka ovat viisaita omissa silmissään ja ymmärtäväisiä omasta mielestään!...jotka lahjuksesta julistavat syyllisen syyttömäksi ja ottavat oikeuden siltä, joka oikeassa on.
Sentähden, niin kuin tulen kieli syö oljet ja kuloheinä raukeaa liekkiin, niin heidän juurensa mätänee ja heidän kukkansa hajoaa tomuna ilmaan, sillä he ovat ylenkatsoneet Herran Sebaotin lain ja pitäneet pilkkana Israelin Pyhän sanan."(Jes.6)
Tätä voit tutkistella yhdessä työtovereidesi kanssa seuraavassa "suuressa kokouksessa", jossa syytätte jotain poissa olevaa. Olette te oksettavan rohkeita, koko työyhteisö! On varmasti vaikeaa olla sutena susien joukossa, heittää kuono kohti kuuta ja ulvoa yhdessä yhteistä erinomaisuutta. Varmasti paljon helpompaa ja halpamaisempaa olisi puolustaa sitä ihmistä, jota koko yhteisö valheen kaikella voimalla potkii ja sysii. Siinähän ei samanlaista rohkeutta vaadita kuin susilta, jotka ulvovat susien joukossa, vai mitä, Pekka!
***
Sunnuntai 30.11.2014
Teimme Erjan kanssa tänään toimistotöitä.
***
Lauantai 29.11.2014
Waldemar saapui puolenpäivän aikoihin rekkoineen varastolle.
Lastasimme rekkaan sairaalatarvikkeita ja uusia avustustavaroita, jotka matkaavat Moldovaan, Ukrainaan ja Valko-Venäjälle.
Kirkkoherra Julian ja Ivan noutivat varastolta elintarvikkeita ja uusia avustustarvikkeita Venäjän köyhille.
Erja teki toimistotöitä.
Seurakunta on perustettu totuudelle. Jos sen johtaja ja lähimmät apulaiset ovat valehtelijoita, ja kun valheen isä on perkele, herää kysymys, kenen seurakunta tällainen seurakunta on?
Minua viisaammat voivat varmasti siihen vastata. Tietysti tällaisen kysymyksen pohtiminen, jos siihen yksikään seurakunnan työntekijä vaivautuu, vie suunnattomasti energiaa ja voimavaroja. Se on myös hyvin stressaavaa, jos oma etu menee totuuden edelle.
***
Perjantai 28.11.2014
Kiitolinjan auto toi varastolle hygieniatuotteita.
Vladimir nouti varastolta uusia avustustavaroita Venäjän köyhille.
Kirkkoherra Tapio nouti elintarvikkeita ja uusia avustustarvikkeita Eestin köyhille.
LÄMPIMÄT KIITOKSET TÄMÄNPÄIVÄISILLE LAHJOITTAJILLE, ERIKOISESTI VIRPILLE!
Toivotan kaikille päiväkirjani lukijoille levontäyteistä ja onnellista viikonloppua!
Olen miettinyt, että on tämä maailma aika erikoinen paikka. Valtion yhtiöiden hallintoneuvoston jäsen lentää paikaltaan kuin leppäkeihäs, jos hän suosii sukulaisiaan tai ystäviään työpaikan saamisessa.
Suomen kirkolla ja sen seurakunnilla näyttää olevan eri lait ja eri jumala kuin tavallisella kuolevaisella.
Kirkkoherra voi huoleti järjestää kesätyöpaikan seurakunnastaan kaksoispojilleen. Siitä voidaan tehdä vielä pullisteleva lehtijuttu. Kirkkoherra voi seurakuntavaalien alla antaa suosikkiehdokkaalleen saarnavuoron.
Kirkkoherra voi järjestää myös itseään nuoleskelevan alaisen vaimolle työpaikan. Eikä koira perään hauku!
Kirkkovaltuusto ja kirkkoneuvosto tekevät kerkeästi kirkkoherran mielen mukaisia päätöksiä. Jos kirkkoherra on valehtelija, mitä hänen alaisensa ovat? Totuus, mikä se on, syötävää vai juotavaa?
Kerran seisomme Hänen edessään, joka on Tie, Totuus ja Elämä! Hänen silmänsä ovat kuin "tulen liekit". Siinä tapaamisessa ei juoniminen eikä kähmiminen auta. Jokainen meistä saa ansionsa mukaan.
Siinä tapaamisessa on vain yksi Herra. Pahoin pelkään, että se ei taida olla kirkkoherra.
***
Torstai 27.11.2014
George ystävineen nouti kahdella autolla uusia avustustavaroita Venäjän köyhille.
Pakkasin avustustavaroita itään vietäväksi.
***
Keskiviikko 26.11.2014
Pakkasin tänään koko päivän aamusta iltamyöhään uusia avustustavaroita itään vietäväksi.
Tomppa kävi varastolla. Hyvän tapansa mukaan hän auttoi minua avustustavaroiden pakkaamisessa.
Illan jo pimetessä Kari nouti kalusteita Afrikan köyhille.
***
Tiistai 25.11.2014
Nadja ja Slava olivat aamun ensimmäiset vieraat varastolla. He veivät elintarvikkeita ja uusia avustustarvikkeita Venäjän köyhille.
Esa toi varastolle vaatteita ja jalkineita ja vei mennessään pölynimurin Eestiin.
Rekka-auto toi varastolle täyden kuorman uusia avustustavaroita.
Kirkkoherra Sulev oli päivän viimeinen vieras varastolla. Hän vei uusia elintarvikkeita ja uusia avustustavaroita Eestin köyhille.
Pakkasin koko päivän iltamyöhään avustustavaroita itään vietäväksi.
LÄMPIMÄT KIITOKSE TÄMÄNPÄIVÄISILLE LAHJOITTTAJILLE, ERIKOISESTI ESALLE JA VILLELLE!
***
Maanantai 24.11.2014
Kävin aamulla aikaisin noutamassa Kanta-Hämeestä elintarvikkeita vähävaraisille.
Andrey nouti varastolta elintarvikkeita ja maaleja Venäjälle.
Illansuussa Kiitolinjan auto toi varastolle täyden lastin uusia avustustavaroita.
LÄMPIMÄT KIITOKSET TÄMÄNPÄIVÄISILLE LAHJOITTAJILLE, ERIKOISESTI VILLELLE!
Sain tänään Janakkalan seurakunnasta kirjeen, jossa ilmoitettiin valinnastani seurakuntavaaleissa Janakkalan seurakunnan kirkkovaltuustoon 1.1.2015 alkavaksi nelivuotiskaudeksi.
"Tervetuloa tähän luottamustehtävään", toivottaa kirkkoherra Pekka Riikonen.
Näin ne ajat muuttuvat. Ei siitä ole kovinkaan pitkä aika, kun kirkkoherra Pekka Riikonen ei halunnut tavata minua.
Muistini mukaan eräs mies pyyhälsi sekopäisenä paniikissa pitkin seurakuntakeskuksen käytävää huutaen apua ja väittäen totuudenvastaisesti minun uhanneen häntä. Että silleen se muailma vuan muuttuu!
***
Sunnuntai 23.11.2014
Teimme Erjan kanssa toimistotöitä.
***
Perjantai 21.11.2014
Tein tänään toimistotöitä.
Toivotan kaikille päiväkirjani lukijoille onnellista ja levontäyteistä viikonloppua!
Oma viikonloppuni kuluu tavanomaisesti työ merkeissä.
Erityisesti oman kotiseurakuntani työntekijöille haluan toivottaa työniloa ja mielenrauhaa!
***
Torstai 20.11.2014
Tein tänään toimistotöitä.
***
Keskiviikko 19.11.2014
Noudin aamulla ani varhain elintarvikkeita Kanta-Hämeestä.
Trukin korjaaja saapui varastolle. Korjaus tulee maksamaan useampi tuhat euroa. Starttimoottori on uusittava ja nostoketjut uusittava. Ketjut ovat venyneet ja olisivat voineet katketa. Voi hyvin arvata, mitä tuhoa olisi voinut tapahtua ketjujen katketessa, kun nostettavana on lähes 2.000 kg:n taakkoja.
Esa nouti varastolta uusia avustustavaroita ja elintarvikkeita Eestin köyhille.
Kari ja Unto veivät elintarvikkeita autettavilleen.
LÄMPIMÄT KIITOKSET TÄMÄNPÄIVÄISILLE LAHJOITTAJILLE, ERIKOISESTI VILLELLE!
***
Tiistai 18.11.2014
Tein tänään toimistotöitä.
Erja kävi kertomassa kuvien kera Suomen Idäntyön toiminnasta Hyvinkääläisen koulun kansainväliselle ryhmälle.
***
Maanantai 17.11.2014
Kävin aamulla aikaisin noutamassa Kanta-Hämeestä elintarvikkeita varastolle.
Rovasti Timo ja hänen vaimonsa, kappalainen Sirpa, noutivat elintarvikkeita ja uusia avustustarvikkeita Venäjän köyhille.
Andrey nouti elintarvikkeita ja maalia Venäjän köyhille.
Heikin auto toi varastolle injektioruiskuja ja neuloja Itä-Eurooppaan toimitettavaksi ja vei mennessään maalia ja grillihiiliä Afrikkaan toimitettavaksi.
LÄMPIMÄT KIITOKSET TÄMÄNPÄIVÄISILLE LAHJOITTAJILLE, ERIKOISESTI VILLELLE JA HEIKILLE!
***
Sunnuntai 16.11.2014
Teimme tänään Erjan kanssa toimistotöitä.
***
Lauantai 15.11.2014
Maria ja Regina noutivat elintarvikkeita ja vaatteita Puolan köyhille.
Ismo nouti vammaisapuvälineitä Eestin köyhille.
***
Perjantai 14.11.2014
Kiitolinjan auto toi varastolle elintarvikkeita.
Noudin Kanta-Hämeestä elintarvikkeita.
Esa toi varastolle tuoleja ja vei mennessään uusia avustustavaroita Eestin köyhille.
Sami, Kari ja Erkki veivät elintarvikkeita autettavilleen. Myös tervakoskelainen lapsiperhe sai elintarvikkeita.
Ismo vei elintarvikkeita ja uusia avustustavaroita Eestin köyhille.
Sodderin kirkkoherra Pekka toi varastolle vaatteita ja jalkineita ja vei mennessään elintarvikkeita.
Kirkkoherra Tapio toi varastolle tuoleja ja vei mennessään uusia avustustarvikkeita Eestin köyhille.
Illan viimeiset vieraat olivat Timo ja Olek. He veivät elintarvikkeita Latvian köyhille.
LÄMPIMÄT KIITOKSET TÄMÄNPÄIVÄISILLE LAHJOITTAJILLE, ERIKOISESTI VILLELLE, ESALLE, PEKALLE JA TAPIOLLE!
Toivotan kaikille päiväkirjani lukijoille levontäyteistä ja onnellista viikonloppua. Oma viikonloppuni kuluu tavanomaisesti työn merkeissä.
***
Torstai 13.11.2014
Sabih nouti uusia avustustavaroita Pakistanin köyhille.
Vladimir vei elintarvikkeita ja uusia avustustavaroita Venäjän köyhille.
Jan-Erik nouti elintarvikkeita Eestin köyhille.
***
Keskiviikko 12.11.2014
Kiitolinjan auto toi täyden rekka-autollisen uusia avustustavaroita varastolle.
Pakkasin nunna Ioannan kanssa uusia avustustavaroita itään vietäväksi. Nunna Ioanna vei elintarvikkeita ja uusia avustustarvikkeita Venäjän köyhille.
LÄMPIMÄT KIITOKSET TÄMÄNPÄIVÄISILLE LAHJOITTAJILLE, ERIKOISESTI VILLELLE!
***
Tiistai 11.11.2014
Kävin aamulla aikaisin Kanta-Hämeessä noutamassa elintarvikkeita.
Kari, Markku ja Toni veivät elintarvikkeita autettavilleen.
Illan viimeinen vieras varastolla oli pastori Pasi.
LÄMPIMÄT KIITOKSET TÄMÄNPÄIVÄISILLE LAHJOITTAJILLE, ERIKOISESTI VILLELLE!
***
Maanantai 10.11.2014
Sabih nouti tänään elintarvikkeita ja uusia avustustavaroita Pakistanin köyhille.
Eversti Boris nouti vammaisapuvälineitä Venäjän köyhille.
Seurakuntavaalit ovat takanapäin. Asetuin ehdokkaaksi vaaleihin kirkkoherra Pekka Riikosen pyynnöstä. Miksi näin?
Olisin lähtenyt edellisissä vaaleissa neljä vuotta sitten ehdokkaaksi ystäväni Karin kanssa. Pyynnöstäni vaimoni kertoi tästä halukkuudestamme Seurakuntaväkipoppoon ehdokkaalle, Mirja Pöhölle, joka oli ollut aivan innoissaan ja riemuissaan, että enemmän tällaisia hyviä miehiä ehdokkaaksi!
Antaapa olla, kun muutama viikko kului, Mirja Pöhö ilmoitti vaimolleni, ettei hän tiedä, asettuuko hän itsekään ehdokkaaksi. -Poikien pitää perustaa oma vaaliliitto, sanoi Mirja Pöhö.
Sitä en tiedä, saiko Mirja Pöhön järkiinsä Leif Nummela, Isto Pihkala vai joku muu. Emme perustaneet omaa vaaliliittoa, emmekä olleet ehdokkaina. Mirja Pöhö lähti ehdokkaaksi ja tuli valituksi kirkkovaltuustoon. Tällaista rehellisyyttä Seurakuntaväki-ehdokkaalla! Se on linjassa kirkkoherra Pekka Riikosen rehellisyyden kanssa.
Kirkkoherra Pekka Riikonen loihe lausumaan, että etsin mandaattia seurakunnassa. Halusin, että tuo profeetallinen sanoma toteutuu, eli ryhdyin hänen pyynnöstään seurakuntavaaliehdokkaaksi ja tuli valituksi. Kirkkoherra Pekka Riikonen on vuosien varrella myös käytöksellään pyytänyt minua asettumaan ehdokkaaksi. Siispä asetuin ja tulin valituksi. En tiedä, oliko tänään kirkkoherran virastolla suruliputus. En myöskään tiedä, sitä, itkikö Juha. Todennäköisesti.

Vieraskirjaani lähetettiin tänään seuraavan lainen viesti:

Päiväys : 10.11.2014
Nimimerkki : Raija Pienimäki

Lämmin, lämmin onnitteluni srk.vaalien tuloksesta! Pääsit paikkaan, jossa voit vaikuttaa omalta osaltasi siihen, mihin suuntaan seurakuntaa johdetaan. Erityisen iloinen olen valinnastasi siksi, että etukäteen nykyisen ja myös uudelleen valituksi tulleen jäsenen toimesta eräässä kokouksessa "pelättiin" valintaasi. Ylpeä olen siitä, että tervakoskelainen "oman listani" ehdokas oli vastannut, että "en tiedä rehellisempää ihmistä kuin Upe on". Tämän minulle kertoi tyttäreni, joka myös oli ehdokas, mutta ei päässyt läpi.
Siunausta tulevaan tehtävään ja terveiset myös Erjalle!

***
Sunnuntai 9.11.2014
Vein tänään auton huoltoon.
Teimme tänään toimistotöitä Erjan kanssa.
***
Lauantai 8.11.2014
Erja teki tänään toimistotöitä.
Pakkasin varastolla avustustavaroita itään vietäväksi.
***
Perjantai 7.11.2014
Tein toimistotöitä.
Toivotan kaikille päiväkirjani lukijoille levontäyteistä ja onnellista viikonloppua!
Näin seurakuntavaalien alla haluan muistaa seurakuntamme kirkkoherraa, arvostettua, rehellistä(?) ja suoraselkäistä(?) laumamme johtajaa, Pekka Riikosta. Toivotan Sinulle mielenrauhaa!
***
Torstai 6.11.2014
Waldemar saapui puolenpäivän aikoihin rekkoineen varastolle. Hän vei elintarvikkeita, uusia vaatteita, jalkineita, kodintekstiilejä, astioita ja muita keittiötarvikkeita, työkaluja ja kodinkoneita Moldovan, Ukrainan ja Valko-Venäjän köyhille.
Rekka lastattiin täpö täyteen, terveisille ei tilaa jäänyt.
Itä-Euroopan työmme koordinaattori, Esko, tuli illansuussa tapaamaan Waldemaria ja minua varastolle.
***
Keskiviikko 5.11.2014
Andrey nouti varastolta maalia ja elintarvikkeita Venäjälle.
***
Tiistai 4.11.2014
Pastori Igor nouti elintarvikkeita Latvian köyhille.
Jouko ja Marja noutivat elintarvikkeita ja uusia avustustavaroita Latvian köyhille.
Jouko kertoi, että kun hän vei pyykinpesukoneen 9 lapsen äidille, joka oli siihen asti pessyt pyykin käsin niin, että nahka oli lähtenyt käsistä, äiti hyppeli onnesta tasajalkaa ja hoki: "Nyt minun käsissäni pysyy nahka!"
Edelleen Jouko kertoi, että kun he veivät mummolle jääkaappipakastimen, joka oli haaveillut siitä monta vuotta, niin mummon tytär kertoi Joukolle ja Marjalle, että äiti käy yölläkin katsomassa jääkaappipakastinta, aukaisee oven ja ihailee, kun aparaatin sisällä palaa valo!
Jouko kertoi, että latvialaiset jääkaapit ja pakastimet lienevät Neuvostoliiton vallan ajoilta, eikä niiden sisällä ole valoa.
Tällaiset kertomukset ovat tilipäivä! Uskon, että kirkkoherra Pekka Riikonen, talouspäällikkö Arja Virtanen ja kappalainen Juha Koivulahti ovat kokeneet samanlaisia onnen hetkiä onnistuneesta työstä ja antavat siitä kiitoksen ja kunnian Jumalalle!
Tunnussana tähän juttuun ovat Eestin köyhät, joille ei tarjottu apu Janakkalan seurakunnan kautta mennyt perille. Tuntui vaan pahalta. Olen varma, että kerran tuntuu vielä pahemmalta.
Illan viimeinen vieras varastolla oli Sodderin seurakunnan kirkkoherra Pekka Palosaari kolmen seurakuntalaisensa kanssa. He veivät elintarvikkeita ja uusia avustustarvikkeita Sodderin köyhille.
***
Maanantai 3.11.2014
Sabih tuli neuvottelemaan kanssani, voisimmeko tehdä yhteistyötä Pakistanissa. Sabih auttaa siellä vammaisia lapsia ja yrittää taistella lapsityövoiman käyttämistä vastaan Pakistanissa.
Uskon, että voimme tehdä yhteistyötä noiden lasten ja vammaisten hyväksi.
***
Lauantai 1.11.2014
Tatjana ja Viktor saapuivat Venäjältä luoksemme kyläilemään, samoin Mila, Timo, Raikka ja Kari Suomesta.
Meillä oli antoisa ilta ystävien kesken. Tatjana, Viktor, Mila, Timo ja Raikka jäivät yöksi meille, joten yhdessäolomme jatkui vielä sunnuntaipäivän.
***
Perjantai 31.10.2014
Pakkasin uusia avustustavaroita itään vietäväksi.
Toivotan kaikille päiväkirjani lukijoille onnellista ja levontäyteistä viikonloppua ja pyhäinpäivää!
***
Torstai 30.10.2014
George nouti varastolta elintarvikkeita ja uusia avustustavaroita Venäjän köyhille.
Kirkkoherra Tapio toi varastolle vaatteita, astioita ja huonekaluja.
Andrey nouti varastolta elintarvikkeita ja maaleja Venäjän köyhille.
Päivän viimeinen vieras varastolla oli Ismo. Hän vei uusia avustustavaroita Eestin köyhille.
LÄMPIMÄT KIITOKSET TÄMÄNPÄIVÄISILLE LAHJOITTAJILLE, ERIKOISESTI TAPIOLLE!
***
Keskiviikko 29.10.2014
Pakkasin tänään uusia avustustavaroita itään vietäväksi.
***
Tiistai 28.10.2014
Pakkasin tänään avustustavaroita itään vietäväksi.
Kävin tänään myös Amin ja Roopen kanssa viimeistä kertaa tänä vuonna sienimetsässä, saaliina reilu litra suppilovahveroita.
***
Maanantai 27.10.2014
Seppo oli aamun ensimmäinen vieras varastolla. Hän vei elintarvikkeita ja uusia avustustavaroita Eestiin.
Pakkasin tänään uusia avustustavaroita itään vietäväksi.
Ismo oli päivän viimeinen vieras varastolla. Hänkin vei uusia avustustavaroita ja elintarvikkeita Eestiin.
Kävin tänään äänestämässä seurakuntavaaleissa. Tapasin kirkkoherra Pekka Riikosen. Kysyin häneltä, onko hän viime aikoina juoksennellut. En saanut kysymykseeni vastausta. Toivotin hänelle työniloa ja mielenrauhaa.
Aika näyttää, kuinka äijien käy.
***
Sunnuntai 26.10.2014
Pakkasin uusia avustustavaroita itään vietäväksi.
Andrey nouti elintarvikkeita, uusia avustustarvikkeita ja maalia Venäjän köyhille.
Hukkasin autoni avaimen. Hulluna ei tarvitse kauan olla, kun tekee paljon vahinkoa, sanovat inkeriläiset.
Hulluna ei oo häävi olla, minoon ollu, sanoo pohojalainen. Totta molemmat toteamukset, nimimerkillä kokemusta on.
***
Lauantai 25.10.2014
Markus nouti Leharin köyhille elintarvikkeita Eestiin.
Pakkasin avustustavaroita itään vietäväksi.
Illansuussa kävin Roopen ja Amin kanssa sienestämässä, saaliina 7 litraa suppilovahveroita.
***
Perjantai 24.10.2014
Kiitolinjan auto toi varastolle elintarvikkeita ja uusia avustustarvikkeita.
Timo ja Olek noutivat elintarvikkeita Latvian köyhille.
Kari ja Erja veivät elintarvikkeita autettavilleen.
Illan jo pimettyä saapui Kiitolinjan auto varastolle. Se toi täyden autokuorman elintarvikkeita.
Tänään saapui varastolle kaiken kaikkiaan 91 kuormalavallista avustustavaraa.
LÄMPIMÄT KIITOKSET TÄMÄNPÄIVÄISILLE LAHJOITTAJILLE, ERIKOISESTI ANNIINALLE JA VILLELLE!
Toivotan kaikille päiväkirjani lukijoille levontäyteistä ja onnellista viikonloppua! Suppilovahveroita kannattaa käydä vielä katsomassa metsästä.
Viikonloppuni kuluu tavanomaisesti työtä tehden ja sienestäen.
Haluan toivottaa kirkkoherra Pekka Riikoselle työniloa ja mielenrauhaa. Puhdas omatunto on paras päänalunen. Tiesitkö sen, Pekka?
Totuus ei pala tulessakaan. Valheen puhuja saa aikanaan palkkionsa.
***
Torstai 23.10.2014
Kiitolinjan auto toi varastolle elintarvikkeita.
LÄMPIMÄT KIITOKSET TÄMÄNPÄIVÄISILLE LAHJOITTAJILLE, ERIKOISESTI PETRILLE!
Kari ja Erja veivät elintarvikkeita autettavilleen.
Luin Janakkalan Sanomista viikon sanan, joka oli otsikoitu "Rauhankumppanuus nyt".
Väkisin tuli mieleen: "Tehkää niin kuin he sanovat, älkää niin kuin he tekevät". Mitä mieltä olet Pekka, elätkö opetuksesi mukaan?
***
Keskiviikko 22.10.2014
Tänään huollettiin trukki, sähköinen pinoamisvaunu ja haarukkavaunu Suomen Idäntyön varastolla, kuten aina ennenkin.
Varastolle saapui autokuorma elintarvikkeita.
LÄMPIMÄT KIITOKSET TÄMÄNPÄIVÄISILLE LAHJOITTAJILLE, ERIKOISESTI ISMO-PATRUUNALLE JA ATELLE!
Olin Amin ja Roopen kanssa sienestämässä, saaliina 27 litraa suppilovahveroita.
***
Tiistai 21.10.2014
Tein tänään toimistotöitä.
Olin Amin ja Roopen kanssa sienessä. Saalista kertyi 29 litraa suppilovahveroita.
***
Maanantai 20.10.2014
Kirkkoherra Tapio toi varastolle autolastillisen vaatteita ja huonekaluja.
Valeriin rekka-auto kävi noutamassa varastolta maaleja Bulgarian köyhille.
Kari ja Leikki noutivat varastolta elintarvikkeita ja uusia avustustarvikkeita Eestin köyhille.
LÄMPIMÄT KIITOKSET TÄMÄNPÄIVÄISILLE LAHJOITTAJILLE, ERIKOISESTI TAPIOLLE!
Haluan toivottaa kirkkoherra Pekka Riikoselle työniloa ja mielenrauhaa.
Hyvä omatunto on paras päänalunen, niin minulle kuin kirkkoherra Pekka Riikoselle.
***
Sunnuntai 19.10.2014
Andrey nouti elintarvikkeita ja maalia Venäjän köyhille.
Olin Roopen ja Amin kanssa sienestämässä ja saaliiksi sain 8 litraa suppilovahveroita.
***
Lauantai 18.10.2014
Teimme Erjan kanssa tänään toimistotöitä.
***
Perjantai 17.10.2014
Noudin aikaisin aamulla Kanta-Hämeestä elintarvikkeita varastolle.
Roopen ja Amin kanssa sienestimme jälleen, saaliiksi saimme 28 litraa suppilovahveroita.
LÄMPIMÄT KIITOKSET TÄMÄNPÄIVÄISILLE LAHJOITTAJILLE, ERIKOISESTI VILLELLE!
Toivotan kaikille päiväkirjani lukijoille onnellista ja levontäyteistä viikonloppua. Kirkkoherra Pekka Riikoselle tahdon toivottaa mielenrauhaa ja työniloa.
Oma viikonloppuni kuluu toimistotöiden, varastotöiden, sienestyksen ja pihatöiden merkeissä.
***
Torstai 16.10.2014
Kävin aamulla aikaisin noutamassa Kanta-Hämeestä elintarvikkeita varastolle.
Olin sienimetsässä Roopen ja Amin kanssa, saaliina 28 litraa suppilovahveroita.
LÄMPIMÄT KIITOKSET TÄMÄNPÄIVÄISILLE LAHJOITTAJILLE, ERIKOISESTI VILLELLE!
***
Keskiviikko 15.10.2014
Kävin aamulla ennen kukonlaulun aikaa noutamassa Kanta-Hämeestä autokuormallisen elintarvikkeita.
Jouko ja Marja noutivat tänään varastolta elintarvikkeita ja uusia avustustavaroita Latvian köyhille. He veivät Esan lahjoittaman pesukoneen latvialaiseen perheeseen, jossa on yhdeksän lasta.
LÄMPIMÄT KIITOKSET TÄMÄNPÄIVÄISILLE LAHJOITTAJILLE, ERIKOISESTI VILLELLE!
***
Tiistai 14.10.2014
Hyvä ystäväni, kappalainen Timo oli aamun ensimmäinen vieras varastolla. Hän vei uusia avustustavaroita Venäjän köyhille.
Vein kaksi pakettiautokuormaa pahvia ja muovia poltettavaksi.
Andrey ja Olga veivät elintarvikkeita, uusia avustustarvikkeita ja maalia Venäjän köyhille.
Illansuussa kävin Roopen ja Amin kanssa sienestämässä. Hyvä sienipaikka oli muuttunut hakkuuaukioksi. Saaliina litran verran suppilovahveroita.
Pekka on osoittautunut uskolliseksi päiväkirjani lukijaksi. Oppi vaan ei näytä menevän perille. Ei huolta, olen sitkeä aikuiskasvattaja.
***
Maanantai 13.10.2014
Olin Roopen ja Amin kanssa yli kuusi tuntia sienestämässä, saaliina 41 litraa suppilovahveroita.
***
Sunnuntai 12.10.2014
Tein tänään toimistotöitä.
Kävin Amin ja Roopen kanssa sienimetsässä. Saaliiksi saimme 27 litraa suppilovahveroita.
***
Lauantai 11.10.2014
Isä Ambrosius oli päivän ensimmäinen vieras varastolla. Lastasimme hänen autoonsa Kanta-Hämeestä uusia avustustavaroita.
Kun saavuimme varastolle lastaamaan lisää tavaroita Ambrosiuksen autoon, sinne oli saapunut kirkkoherra Sulev. Lastasimme Sulevin autoon elintarvikkeita ja uusia avustustavaroita Eestin köyhille.
Ambrosiuksen autoon lastasimme myös elintarvikkeita Mordovian köyhille vietäväksi.
Toni vei elintarvikkeita autettavilleen. Kari tuli tapaamaan isä Ambrosiusta. Hän auttoi Sulevia ja minua auton lastauksessa.
Illan jo hämärtyessä isä Ambrosius aloitti kotimatkansa.
Erja teki tänään toimistotöitä.
LÄMPIMÄT KIITOKSET TÄMÄNPÄIVÄISILLE LAHJOITTAJILLE, ERIKOISESTI VILLELLE!
***
Perjantai 10.10.2014
Kävin heti aamusta noutamassa Kanta-Hämeestä elintarvikkeita varastolle.
Vladimir saapui ensimmäisenä vieraana varastolle. Hän vei elintarvikkeita ja uusia avustustarvikkeita Venäjän köyhille.
Igor ja Olek noutivat elintarvikkeita Latvian köyhille.
Illan viimeinen vieras varastolla oli pastori Pasi. Hän vei uusia avustustarvikkeita ja maaleja Venäjän köyhille.
Kiitolinjan auto toi varastolle elintarvikkeita.
LÄMPIMÄT KIITOKSET TÄMÄNPÄIVÄISILLE LAHJOITTAJILLE ERIKOISESTI PETRILLE!
Toivotan kaikille päiväkirjani lukijoille onnellista ja levontäyteistä viikonloppua!
Oma viikonloppuni kuluu tavanomaisesti työn merkeissä. Menkää metsään, hyvät ihmiset! Suppilovahverot odottavat poimijaansa.
***
Torstai 9.10.2014
Kävin aamulla Roopen ja Amin kanssa sienestämässä, saaliina 27 litraa suppilovahveroita.
Ivan nouti elintarvikkeita ja uusia avustustarvikkeita Venäjän köyhille. Myös Tapani ja Grigori noutivat elintarvikkeita ja uusia avustustarvikkeita Venäjän köyhille.
Sören nouti elintarvikkeita Latvian köyhille.
***
Keskiviikko 8.10.2014
Kiitolinjan auto toi tänään varastolle elintarvikkeita.
Isä-Henrik ja Marja saapuivat aamulla varastolle. He veivät elintarvikkeita ja uusia avustustarvikkeita Valko-Venäjän köyhille.
Ivan saapui iltapäivällä varastolle. Hän vei elintarvikkeita Venäjän köyhille.
LÄMPIMÄT KIITOKSET TÄMÄNPÄIVÄISILLE LAHJOITTAJILLE, ERIKOISESTI REIJOLLE JA RISTOLLE!
Olin Roopen ja Amin kanssa illansuussa sienestämässä. Pimeä yllätti ja oli pakko palata kotiin. Saaliina oli 18 litraa suppilovahveroita.
***
Tiistai 7.10.2014
Isä-Henrik ja Marja olivat aamun ensimmäiset vieraat varastolla. He veivät elintarvikkeita ja uusia avustustarvikkeita Valko-Venäjän köyhille.
Isä-Henrik vie autolastillisen ja peräkärryllisen Viipuriin isä-Leonardille ja saapuu aamulla varastolle noutamaan uuden avustuskuorman.
Valeri nouti elintarvikkeita ja uusia avustustavaroita Bulgarian köyhille.
Ismo nouti elintarvikkeita ja uusia avustustarvikkeita Eestin köyhille.
Erkki nouti elintarvikkeita autettavilleen.
Pistäydyin Roopen ja Amin kanssa sienimetsällä. Saaliiksi saimme runsaat 20 litraa suppilovahveroita.
Illansuussa Olek ja Timo saapuivat varastolle. He veivät elintarvikkeita Latvian köyhille.
Illan jo pimettyä noudin elintarvikkeita Kanta-Hämeestä varastolle.
LÄMPIMÄT KIITOKSET TÄMÄNPÄIVÄISILLE LAHJOITTAJILLE, ERIKOISESTI VILLELLE!
***
Maanantai 6.10.2014
Kiitolinjan auto toi varastolle elintarvikkeita.
Andrey nouti varastolta elintarvikkeita, uusia avustustavaroita ja maaleja Venäjän köyhille.
Kävin Roopen ja Amin kanssa sienestämässä. Saaliiksi saimme 15 litraa suppilovahveroita.
Illan jo pimettyä noudin Kanta-Hämeestä autolastillisen elintarvikkeita.
LÄMPIMÄT KIITOKSET TÄMÄNPÄIVÄISILLE LAHJOITTAJILLE, ERIKOISESTI PETRILLE JA VILLELLE!
***
Sunnuntai 5.10.2014
Teimme Erjan kanssa toimistotöitä.
***
Lauantai 4.10.2014
Sain tänä aamuna Eskolta tekstiviestin, että Valdemar saapuu vuorokautta aikaisemmin varastolle, eli tänään.
Siinä menivät jälleen kerran päiväohjelman suunnitelmat sekaisin. Ei hallelujaa kajahda. Päivän avaus oli kaikkea muuta.
Puolenpäivän aikaan saavuimme Valdemarin kanssa samanaikaisesti varastolle. Vähän ennen kello viittä rekka oli lastattu. Valdemar pääsi jatkamaan matkaa elintarvikkeiden, uusien avustustarvikkeiden ja maalien kanssa. Kuorma menee Ukrainaan, Valko-Venäjälle ja Moldovaan.
Marja kävi noutamassa elintarvikkeita Puolan köyhille.
Erja teki toimistotöitä.
***
Perjantai 3.10.2014
Igor tuli aamulla varastolle noutamaan elintarvikkeita, vaatteita ja jalkineita Latvian köyhille.
Kiitolinjan auto toi varastolle täyden autolastin uusia avustustavaroita.
Pakkasin avustustavaroita itään vietäväksi.
Illan jo pimettyä noudin Kanta-Hämeestä pakettiautolastillisen elintarvikkeita varastolle.
Kari ja Erkki veivät elintarvikkeita autettavilleen.
LÄMPIMÄT KIITOKSET TÄMÄNPÄIVÄISILLE LAHJOITTAJILLE, ERIKOISESTI VILLELLE!
Toivotan kaikille päiväkirjani lukijoille onnellista ja levontäyteistä viikonloppua. Oma viikonloppuni kuluu tavanomaisesti työn merkeissä.
***
Torstai 2.10.2014
George, Sergey ja isä-Anton noutivat varastolta elintarvikkeita ja uusia avustustarvikkeita Venäjän köyhille.
Kiitolinjan auto toi varastolle täyden autokuormallisen maaleja.
Jouko ja Marja noutivat varastolta elintarvikkeita Latvian köyhille.
Esa toi varastolle vaatteita ja jalkineita.
Unski nouti varastolta elintarvikkeita autettavilleen.
Esa toi varastolle kuorma-autollisen elintarvikkeita ja pesukoneen, joka menee Latviaan 9 lapsen äidille. Tuo äiti on tähän mennessä pessyt perheensä pyykit käsin sillä seurauksella, että käsistä on lähtenyt nahka. Voi vain kuvitella tuon äidin riemua, kun hän saa pesukoneen.
Esa vei mennessään maaleja Afrikkaan.
LÄMPIMÄT KIITOKSET TÄMÄNPÄIVÄISILLE LAHJOITTAJILLE, ERIKOISESTI MOLEMMILLE ESOILLE, JUHALLE JA JUSSILLE!
***
Keskiviikko 1.10.2014
Erkki nouti tänään varastolta elintarvikkeita, huonekaluja, vaatteita ja jalkineita Eestin köyhille.
Kiitolinjan auto toi varastolle elintarvikkeita.
Illan jo pimentyessä kävin noutamassa Kanta-Hämeestä elintarvikkeita.
LÄMPIMÄT KIITOKSET TÄMÄNPÄIVÄISILLE LAHJOITTAJILLE, ERIKOISESTI PETRILLE JA VILLELLE!
***
Tiistai 30.9.2014
Kirkkoherra Tapio toi varastolle kuorma-autollisen huonekaluja, vaatteita ja urheiluvälineitä.
LÄMPIMÄT KIITOKSET TÄMÄNPÄIVÄISILLE LAHJOITTAJILLE, ERIKOISESTI TAPIOLLE!
***
Maanantai 29.9.2014
Noudin aamulla Kanta-Hämeestä elintarvikkeita varastolle.
Slava ja Irina noutivat elintarvikkeita ja uusia avustustarvikkeita Venäjän köyhille.
Ismo nouti elintarvikkeita Eestin köyhille. Kari ja Erkki veivät elintarvikkeita autettavilleen.
Esa toi yhdeksän tonnia elintarvikkeita varastolle ja vei mennessään maaleja Afrikkaan.
LÄMPIMÄT KIITOKSET TÄMÄNPÄIVÄISILLE LAHJOITTAJILLE, ERIKOISESTI ESALLE JA VILLELLE!
***
Sunnuntai 28.9.2014
Olin tänään Erjan kanssa Tervakosken kirkon messussa.
Seurakuntavaalit ovat edessä. Valtakunnan politiikassa esim. radion tai television toimittaja, joka on ehdokkaana, ei saa olla esillä mediassa määrättynä karanteeniaikana.
Janakkalan seurakuntaa tällaiset säännöt eivät näytä millään tavalla sitovan. Kyseisessä messussa liturgina toimi Janakkalan seurakunnan vaalilautakunnan puheenjohtaja, kirkkoherra Pekka Riikonen. Saarnan piti seurakuntavaaliehdokas, rakennusinsinööri, joka tituleeraa itseään arkkitehdiksi.
Mielestäni kuuntelin vaalisaarnaa, tosin saarna oli erittäin hyvä. Siitä ei voi sanoa poikkipuolista sanaa. Mietin, olikohan saarnan pitäjän ja liturgin harkinta pettänyt. Seurakunnassa on 70 muutakin vaaliehdokasta. Kuinka Pekka Riikonen aikoo järjestää lopuille 70 ehdokkaalle yhtä näyttävän esiintulon ennen vaaleja, minkä hän järjesti sunnuntaiselle hyvän saarnan pitäjälle, eläkkeellä olevalle emerituspiispan veljelle.
Mietin, onko niin, että jos on kirkkoherran matkaystävä ja kuuluu seurakuntaväki-poppooseen, silloin saa nauttia kyseisenlaisesta etuoikeudesta.
Mielestäni erikoista oli, että kirkkoherra Pekka Riikonen rukoili vainottujen Janakkalalaisten puolesta. Kysyisinkin, ketkä ovat vainottuja? Kuka vainooja? Voisiko ajatella niin, että esimerkiksi työpaikkakiusatut ovat vainottuja, ne joiden perustuslaillisia oikeuksia on kirkkoherran ehdotuksesta kirkkoneuvoston päätöksillä poljettu!?
***
Lauantai 27.9.2014
Ismo nouti elintarvikkeita Eestin köyhille.
Gunnar vei elintarvikkeita Leharin köyhille Eestiin.
Toni vei autettavilleen elintarvikkeita.
Kävin Amin ja Roopen kanssa illalla keräämässä puolukoita. Saaliiksi saimme vajaa 10 litraa.
***
Perjantai 26.9.2014
Noudin pakettiauton huollosta.
Pastori Aleksei nouti varastolta elintarvikkeita ja uusia avustustarvikkeita Venäjän köyhille.
Pastori Pasi nouti uusia avustustavaroita Eestin ja Venäjän köyhille.
Noudin Kanta-Hämeestä Erjan kanssa elintarvikkeita varastolle.
Ismo nouti elintarvikkeita Eestin köyhille.
Erja ja Kari veivät elintarvikkeita avustettavilleen.
Toivotan kaikille päiväkirjani lukijoille levontäyteistä ja onnellista viikonloppua!
Oma viikonloppuni kuluu tavanomaisesti työn merkeissä.
***
Torstai 25.9.2014
Palasimme Erjan kanssa viime yönä lomalta Montenegrosta.
Olimme siellä ystäviemme, Karin ja Mirjan kanssa. Loma oli enemmän kuin hyvä. Saimme levätä oikein kunnolla hyvässä seurassa.
Ville hoiti varastoa lomamme aikana - ja erinomaisesti!
Aleksander, Marisa ja Losa saapuivat aamulla varastolle. He veivät elintarvikkeita ja uusia avustustarvikkeita Venäjän köyhille. Avustustavarat kulkeutuvat heidän kauttaan aina Tshetsheniaan asti.
Kiitolinjan auto toi varastolle täyden kuorman uusia avustustarvikkeita.
Kävin iltapäivällä noutamassa koirahoitolasta kaksi tanssivaa koiraa. Vinkumiselle, haukkumiselle ja tanssimiselle ei todella meinannut loppua tulla.
Ami odotti tapaavansa mamin, joka oli kuitenkin hoitamassa luottamustointaan iltaan asti. Roopelle riitti, että minä olin noutamassa sitä.
Kun purin Kiitolinjan kuormaa, Losa olisi halunnut tulla trukkiin mukaan. Kieltäydyin, koska minulla oli mukamas kiire. En voinut katsoa toimettomana Losan lohdutonta itkua ja kun näytin hänelle, että tule trukkiin, hän elehti hämmästyneenä itseään näyttäen, "minäkö?" Viittasin hänelle ja sanoin: -Sinä! Salamana Losa syöksyi trukin luokse.
Oi, sitä onnea ja autuutta, kun yhdessä purimme kuorman.
Illansuussa Johanna saapui joukkueineen noutamaan uusia avustustavaroita Eestin köyhille.
LÄMPIMÄT KIITOKSET TÄMÄNPÄIVÄISILLE LAHJOITTAJILLE, ERIKOISESTI VILLELLE!
Illansuussa kävin noutamassa metsästä parikymmentä litraa rouskuja.
***
Tiistai 9.9.2014
Seppo oli päivän ensimmäinen vieras varastolla. Hän vei uusia avustustavaroita ja elintarvikkeita Eestin köyhille.
Kävimme Olekin kanssa noutamassa elintarvikkeita Kanta-Hämeestä. Olek vei elintarvikkeita Latvian köyhille.
Andrey nouti elintarvikkeita ja maalia Venäjän köyhille.
Sami nouti elintarvikkeita autettavilleen.
Ismo vei elintarvikkeita Eestin köyhille.
Kari vei elintarvikkeita autettavilleen.
Postin auto toi varastolle vuodevaatteita.
LÄMPIMÄT KIITOKSET TÄMÄNPÄIVÄISILLE LAHJOITTAJILLE, ERIKOISESTI MAJLIKSELLE, KAIJALLE JA VILLELLE!
Antaisin kirkkoherra Pekka Riikoselle, talouspäällikkö Arja Virtaselle ja kappalainen Juha Koivulahdelle ajattelemisen aihetta pienen kotiläksyn muodossa. Miettikääpä, mitä Paavali mahtoi tarkoittaa Room. 1:22 jakeessa sanoessaan: "Kehuessaan viisaita olevansa he ovat tyhmiksi tulleet."
Varmasti Juha Koivulahti voi erinomaisena Raamatun tuntijana auttaa tämän sanoman selvittämisessä. Jos ei, uskon tuon sisällön aukeavan teille viimeistään 1.10.2014. Zau!
***
Maanantai 8.9.2014
Esa toi varastolle aamulla huonekaluja.
Noudin Kanta-Hämeestä autolastillisen elintarvikkeita.
Kiitolinjan auto toi varastolle rekka-autollisen elintarvikkeita.
Jouko ja Marja veivät elintarvikkeita Latvian köyhille.
Kari vei elintarvikkeita autettavilleen.
Tomppa kävi tapaamassa minua varastolle.
Illalla olin Roopen ja Amin kanssa sienimetsässä. Saaliiksi saimme parikymmentä litraa rouskuja. Pimeys yllätti. Oli pakko tulla metsästä pois klo 21 jälkeen.
Lapset ovat ostaneet minulle otsalampun. Se oli ilmeisesti vitsi. Otsalampulle olisi näköjään käyttöä. Vanamo väitti, että saan metsässä metsäshokin ja minut on talutettava metsästä pois.
Luulenpa, että Erja yhtyy tuohon arvioon. Minkä sille voi, että minulla on isoisäni ukko-Antin geenit. Uskon, että ukko-Antti sanoisi: "Meil päi ei pistäy`ytty metsäs. Siel oltii nii kaua, ko astiat ol täyn marjoi tai sienii."
LÄMPIMÄT KIITOKSET TÄMÄNPÄIVÄISILLE LAHJOITTAJILLE, ERIKOISESTI ESALLE, HARRIETILLE JA VILLELLE!
***
Sunnuntai 7.9.2014
Olin Roopen ja Amin kanssa tänään kahdeksan tuntia metsässä. Saaliiksi saimme kymmenkunta litraa puolukoita, 30 litraa rouskuja ja muutaman litran tatteja.
Erja kävi katsomassa saattohoidossa olevaa seurakuntalaista.
***
Lauantai 6.9.2014
Waldemarin rekka saapui puolenpäivän aikoihin varastolle. Lastaus kävi tällä kertaa rivakasti. Kolmessa tunnissa rekkaan oli lastattu elintarvikkeita ja uusia avustustarvikkeita.
Joskus rekan lastaus on vienyt seitsemän tuntia. Avustustavarat lähtivät kohti Saksaa, mistä Waldemar jyvittää ne Moldovan, Ukrainan ja Valko-Venäjän köyhille.
Illalla kävin Amin ja Roopen kanssa sienestämässä. Saaliiksi saimme reilut 20 litraa tatteja ja kymmenkunta litraa rouskuja.
Erja teki toimistotöitä.
***
Perjantai 5.9.2014
Kävin aamulla sienestämässä Amin ja Roopen kanssa. Saaliiksi saimme reilut 20 litraa tatteja, jotka annoin eteenpäin.
Ismo nouti elintarvikkeita Eestin köyhille.
Illansuussa noudin elintarvikkeita Kanta-Hämeestä.
Erja, Kari ja Erkki veivät elintarvikkeita autettavilleen.
Jouko ja Marjan noutivat elintarvikkeita Latvian köyhille.
Toivotan kaikille päiväkirjani lukijoille levontäyteistä ja rauhaisaa viikonloppua. Kirkkoherra Pekka Riikoselle toivotan mielenrauhaa!
Viikonloppuni kuluu tavanomaisesti työn merkeissä.
Suomen Idäntyö UP ry:n yksi monista avustuskohteista on Romania, jonka köyhien asumisolosuhteista näet kuvia osoitteessa www.youtube.com nimellä SuomenIdantyoUP ry
Suosittelen tuota linkkiä erikoisesti Janakkalan seurakunnan lähetys- ja aikuistyönsihteeri Liisa Pihkalalle. Tämän linkin katsottuaan hän voi päätellä, kuinka totuudenmukainen hänen väitteensä on siitä, että autan rikkaita.
Ei tuon linkin katsominen talouspäällikkö Arja Virtaselle, kirkkoherra Pekka Riikoselle eikä kappalainen Juha Koivulahdellekaan pahaa tee. Tosin joku voi saada vilunväreitä ja puistatuksia. Zau!
***
Torstai 4.9.2014
Kävin aamulla aikaisin noutamassa Kanta-Hämeestä elintarvikkeita.
Esa toi varastolle autokuormallisen elintarvikkeita ja vei mennessään elintarvikkeita Eestin köyhille.
Unski ja Marja-Leena noutivat elintarvikkeita avustettavilleen.
Toni vei elintarvikkeita avustettavilleen.
Kankaanpään seurakunnan ryhmä saapui varastolle kymmenennen kerran. He toivat tullessaan vaatteita ja jalkineita. Ryhmää johti Ahti-kappalainen ja lähetyssihteeri Ulla.
Kävin vielä illansuussa noutamassa Kanta-Hämeestä elintarvikkeita.
Illan jo hämärtyessä karkasin Roopen ja Amin kanssa sienimetsään. Saimme reilut 20 litraa tatteja ja muutaman litran rouskuja.
Erja on kurkkua myöten täynnä tatteja ja niiden puhdistamista. Tytti sanoi uskovansa minun tattisaaliini. Hän oli ollut metsässä ja kertoi, että tatit suorastaan hyppäsivät koriin.
Sanoin Erjalle lähteväni etsimään rouskuja, tattien kerroin hypänneen sienikoriin. Lupasin seuraavan kerran hätistellä tatit sienikorista.
LÄMPIMÄT KIITOKSET TÄMÄNPÄIVÄISILLE LAHJOITTAJILLE, ERIKOISESTI AHTILLE, ESALLE, ULLALLE JA VILLELLE!
***
Keskiviikko 3.9.2014
Andrey nouti maalia Venäjän köyhille.
Kävin illansuussa Roopen ja Amin kanssa noukkimassa puolukoita.
Kahdeksan vuotta avioliittoa Erjan kanssa tuli tänään täyteen. Yhdessä on ollut kivaa. Hyvä vaimo ja aviomies ovat lahjoja Jumalalta.
***
Tiistai 2.9.2014
Kiitolinjan auto toi aikaisin aamulla täyden rekka-autollisen uusia avustustavaroita varastolle.
Esa nouti uusia avustustavaroita Gambiaan.
Pääsin päivällä kahdeksi tunniksi Amin ja Roopen kanssa sienestämään. Saaliiksi sain 30 litraa tatteja.
Yuri nouti uusia avustustavaroita Venäjän köyhille.
Esa ja Johanna tulivat illansuussa varastolle. He veivät elintarvikkeita ja uusia avustustavaroita Eestin köyhille.
Vähän ennen klo 19 Waldemar saapui rekkoineen varaston pihalle. Lastasimme rekkaan elintarvikkeita ja uusia avustustavaroita Ukrainan, Valko-Venäjän ja Moldovan köyhille.
Klo 22 rekka oli lastattu täpö täyteen. Emme vie terveisiä avustuskohteisiimme, emmekä käy tyhjin käsin katsomassa köyhyyttä. Oliko tämä Pekolle ja Juholle uutta evankeliumia? Varmaan Juhoa taas itkettää tällaiset p...t kirjoitukset!?
Juhon mielestä köyhien auttaminen on vihtahousun työtä, mutta se, että kieltäytyy viemästä apua sitä tarvitseville, on Juhon mielestä hyvin jumalista ja kristillistä.
***
Maanantai 1.9.2014
Pakkasin avustustavaroita itään vietäväksi.
Illansuussa olin Roopen ja Amin kanssa sienimetsässä. Saaliiksi tuli kolmisenkymmentä litraa tatteja ja vähän rouskuja.
***
Sunnuntai 31.8.2014
Kävin aamulla Erjan, Roopen ja Amin kanssa sienimetsässä. Saaliiksi saimme nelisenkymmentä litraa tatteja ja vähän rouskuja.
Iltapäivästä iltaan pakkasin Erjan kanssa avustustavaroita itään vietäväksi.
***
Lauantai 30.8.2014
Pakkasin tänään avustustavaroita itään vietäväksi.
Erja teki toimistotöitä ja putsasi keräämiäni sieniä.
Olin myös Roopen ja Amin kanssa sienimetsässä. Ensimmäisen kerran eläessäni toivoin, etten löytäisi enempää sieniä! Toin metsästä hieman yli 30 litraa tatteja ja muutaman litran rouskuja.
***
Perjantai 29.8.2014
Kiitolinjan auto toi varastolle täyden lastin uusia avustustavaroita.
Tytti toi varastolle vaatteita, jalkineita ja pehmoleluja ja vei mennessään elintarvikkeita Eestin köyhille.
Kirkkoherra Pekka toi varastolle vaatteita ja jalkineita ja vei mennessään uusia avustustavaroita sekä elintarvikkeita Karjalan köyhille.
Seppo nouti uusia avustustavaroita Karjalan köyhille.
Stadin kundeilla, Pekalla ja Sepolla, oli paljon yhteisiä kokemuksia, kun kävi ilmi, että he olivat asuneet samoilla kulmilla, Tölikässä. Siellä vogelit sjungas ja sporat vislas heidän nuoruudessaan.
Oli siinä maalaispojalla ihmettelemistä, kun kuunteli näiden kahden stadinjuttuja.
Pakkasin avustustavaroita itään vietäväksi.
Ehdin noutaa metsästä kolmisenkymmentä litraa tatteja, kymmenkunta litraa kantarelleja ja viitisen litraa rouskuja.
LÄMPIMÄT KIITOKSET TÄMÄNPÄIVÄISILLE LAHJOITTAJILLE, ERIKOISESTI PEKALLE, TYTILLE JA VILLELLE!
Toivotan kaikille päiväkirjani lukijoille onnellista ja levontäyteistä viikonloppua. Menkää metsään, hyvät ihmiset, tatit, kantarellit ja rouskut odottavat poimijaansa.
Viikonloppuni kuluu tavanomaisesti työn merkeissä.
***
Torstai 28.8.2014
Lian nouti tänään varastolta elintarvikkeita Eestin köyhille.
Illansuussa oli Roopen ja Amin kanssa sienestämässä. Saalista tuli hieman yli 30 litraa.
***
Keskiviikko 27.8.2014
Tein tänään toimistotöitä.
Illalla olin Roopen ja Amin kanssa sienestämässä. Saalista kertyi parikymmentä litraa.
***
Tiistai 26.8.2014
Kiitolinjan auto toi aamulla varastolle täyden autolastillisen maalia.
Pakkasin aamusta iltaan maaleja itään vietäväksi.
Pastori Pasi toi varastolle vaatteita, jalkineita ja kylpyhuonekalusteita.
Mennessään Pasi vei Eestin ja Venäjän köyhille elintarvikkeita ja maaleja.
Kielloistani huolimatta Pasi tahtoi auttaa minua usean tunnin ajan maalikuormani kanssa.
LÄMPIMÄT KIITOKSET TÄMÄNPÄIVÄISILLE LAHJOITTAJILLE JA AUTTAJILLE, ERIKOISESTI PASILLE, JUHALLE JA JUSSILLE!
***
Maanantai 25.8.2014
Kirkkoherra Tapio nouti tänään varastolta elintarvikkeita ja kalusteita Eestin köyhille.
Kävin illansuussa noutamassa Kanta-Hämeestä elintarvikkeita varastolle.
LÄMPIMÄT KIITOKSET TÄMÄNPÄIVÄISILLE LAHJOITTAJILLE, ERIKOISESTI VILLELLE!
***
Perjantai 22.8.2014
Kari toi tänään varastolle kalusteita.
Esa toi tullessaan varastolle vaatteita ja jalkineita ja vei mennessään elintarvikkeita ja uusia avustustarvikkeita Eestin köyhille.
LÄMPIMÄT KIITOKSET TÄMÄNPÄIVÄISILLE LAHJOITTAJILLE, ERIKOISESTI ESALLE JA KARILLE!
Toivotan kaikille päiväkirjani lukijoille hyvää, onnellista ja levontäyteistä viikonloppua!
Menkää metsään, hyvät ihmiset! Marjat ja sienet odottavat poimijaansa.
Viikonloppuni kuluu työn ja sienestyksen merkeissä.
***
Torstai 21.8.2014
Kävin aamulla aikaisin noutamassa Kanta-Hämeestä elintarvikkeita.
Toni, Erja ja Kari veivät elintarvikkeita autettavilleen.
Ismo nouti varastolta elintarvikkeita Eestin köyhille.
Kirkkoherra Tapio toi varastolle vaatteita ja jalkineita ja vei mennessään uusia avustustavaroita Eestin köyhille.
LÄMPIMÄT KIITOKSET TÄMÄNPÄIVÄISILLE LAHJOITTAJILLE, ERIKOISESTI TAPIOLLE JA VILLELLE!
***
Keskiviikko 20.8.2014
Igor nouti elintarvikkeita ja avustustarvikkeita Latvian köyhille.
Nunna Ioanna nouti elintarvikkeita ja vammaisapuvälineitä Venäjän köyhille.
Ystävämme ja matkakumppanimme Juri, Mila, Tatjana ja Viktor sekä Milan mies, Timo, noutivat elintarvikkeita ja uusia avustustavaroita Venäjän köyhille.
Myös Kari ehätti varastolle. Meillä oli oikein antoisa rupatteluhetki autojen lastaamisen jälkeen.
***
Tiistai 19.8.2014
Kiitolinjan auto toi aamupäivällä varastolle täyden autokuorman uusia avustustavaroita.
Toinen Kiitolinjan auto toi varastolle elintarvikkeita.
Timo nouti varastolta elintarvikkeita Eestin köyhille.
Olek nouti elintarvikkeita Latvian köyhille.
Ismo nouti elintarvikkeita ja uusia avustustarvikkeita Eestin köyhille. Ismo auttoi minua varastolla asennustöissä ja avustustavaroiden pakkaamisessa itään vietäväksi.
Kari vei elintarvikkeita autettavilleen.
Pakkasin vielä Ismon lähdettyä avustustavaroita itään vietäväksi.
LÄMPIMÄT KIITOKSET TÄMÄNPÄIVÄISILLE LAHJOITTAJILLE, ERIKOISESTI REIJOLLE, RISTOLLE, PETRILLE JA VILLELLE!
***
Perjantai 15.8.2014
Lähdin Erjan, Karin, Raikan ja Milan kanssa kohti Venäjän maata aamulla aikaisin.
Vietimme kolme päivää Venäjällä. Tutustuimme Johannes Kronstadtilaisen perustamaan, igumeeni Ludmilan johtamaan nunnaluostariin Pietarissa ja Aleksanteri Syväriläisen Pyhän Kolminaisuuden munkkiluostariin Lotinapellon kaupungin läheisyydessä.
Raikka on lentäjänä kiertänyt ympäri maailmaa samoin Kari työnsä puolesta. Molemmat sanoivat, että he eivät ole missään eivätkä koskaan saaneet niin hyvää kohtelua kuin me saimme näissä luostareissa.
En ole pitkän ja vaiherikkaan elämäni aikana tavannut sellaista ihmistä, jonka olemuksesta loistaisi rakkaus, lämpö ja pyhyys samalla tavoin kuin igumeeni Ludmilan olemuksesta loistaa. Tuo kokemus oli mykistävä eikä ainoastaan minun, vaan jokaisen matkalaisen kokemus.
Eversti Viktor ja hänen vaimonsa Tatjana tarjosivat meille perjantai-iltana illallisen kodikkaassa, mutta tasokkaassa ravintolassa. Tuon illan aikana jokainen meistä tuli tuntemaan, että venäläisessä vieraanvaraisuudessa ei ole sellaista sanaa kuin kohtuus.
Kielivaikeuksia meillä ei ollut, koska koko matkamme ajan toimi tulkkina erinomainen Mila, joka on opettanut mm. Pietarin yliopistossa suomenkieltä. Hurraa, Mila!
Koko matkan ajan meitä kestittiin paremmin kuin piispaa pappilassa. Tuollaista rakkautta ja lämpöä, mitä saimme matkallamme kokea, en ole koskaan kokenut Suomessa, ainoastaan Venäjällä, Kreikassa, Bulgariassa ja Espanjassa.
Matkamme oli kaikin puolin onnistunut.
***
Torstai 14.8.2014
Pastori Aleksei nouti Venäjän köyhille elintarvikkeita ja uusia avustustarvikkeita.
Ismo nouti elintarvikkeita Eestin köyhille.
Sami nouti elintarvikkeita autettavilleen.
Veimme illalla Roopen ja Amin koirahoitolaan.
***
Keskiviikko 13.8.2014
Pesin tänään ykkösvaraston lattian.
Noudin Kanta-Hämeestä elintarvikkeita.
Kari ja Erja veivät autettavilleen elintarvikkeita.
Ehdin käydä Amin ja Roopen kanssa sienessä ja sieniä tuli.
LÄMPIMÄT KIITOKSET TÄMÄNPÄIVÄISILLE LAHJOITTAJILLE, ERIKOISESTI VILLELLE!
***
Tiistai 12.8.2014
Santeri nouti varastolta elintarvikkeita ja uusia avustustavaroita Venäjän köyhille.
Esa toi varastolle kuorma-autollisen elintarvikkeita ja vammaisapuvälineitä.
Isä Aleksei ja Ivan noutivat uusia avustustavaroita Venäjän köyhille.
Seppo nouti elintarvikkeita ja uusia avustustavaroita Karjalan köyhille.
LÄMPIMÄT KIITOKSET TÄMÄNPÄIVÄISILLE LAHJOITTAJILLE, ERIKOISESTI ESALLE!
***
Maanantai 11.8.2014
Kiitolinjan auto toi varastolle täyden autolastillisen uusia avustustavaroita.
Kari vei elintarvikkeita autettavilleen.
LÄMPIMÄT KIITOKSET TÄMÄNPÄIVÄISILLE LAHJOITTAJILLE, ERIKOISESTI VILLELLE!
***
Sunnuntai 10.8.2014
Valdemarin rekka oli aamulla odottamassa varaston pihalla, kun saavuin töihin. Lastasimme rekkaan elintarvikkeita ja uusia avustustavaroita. Lastaus kesti peräti 7 tuntia. Lämmintä oli.
Illansuussa rekka lähti matkaamaan kohti Saksaa, missä sen kuorma jyvitetään Ukrainan, Valko-Venäjän, Moldovian, Romanian ja Bulgarian köyhien kesken.
Toni nouti varastolta autettavilleen ruokaa.
Erja teki tänään toimistotöitä.
Aikomukseni oli mennä illalla sienestämään. Takki on kuitenkin niin tyhjä, että aikomukseksi jäi. Ei kai vaan ikä ala painaa. Onneksi sisua on kuitenkin niin kuin ennen. Voimat tosin vähenee, mutta ehkä sisu kasvaa samassa suhteessa.
***
Lauantai 9.8.2014
Noudin tänään elintarvikkeita Kanta-Hämeestä.
Erja vei elintarvikkeita autettavilleen.
LÄMPIMÄT KIITOKSET TÄMÄNPÄIVÄISILLE LAHJOITTAJILLE, ERIKOISESTI VILLELLE!
***
Perjantai 8.8.2014
Esa toi tänään varastolle kuorma-autolastillisen elintarvikkeita ja vammaisapuvälineitä.
Julia nouti illansuussa autolastillisen elintarvikkeita Latvian, Venäjän ja Eestin köyhille.
LÄMPIMÄT KIITOKSET TÄMÄNPÄIVÄISILLE LAHJOITTAJILLE, ERIKOISESTI ESALLE!
Toivotan kaikille päiväkirjani lukijoille levontäyteistä ja onnellista viikonloppua. Omani kuluu tavanomaisesti työn merkeissä.
Erityisen hyvää viikonloppua haluan toivottaa kirkkoherra Pekka Riikoselle ja kappalainen Juha Koivulahdelle.
He varmasti tarvitsevat lepoa hoitaessaan vaativaa työtään ja seilatessaan kirkkolaivalla, joka tänä päivänä on monenlaisten tuulien tuiverruksessa.
Olen miettinyt paria, kolmea Raamatun kohtaa. Psalmin kirjoittaja sanoo psalmi 40:5. jakeessa: "Autuas se mies, joka panee turvansa Herraan eikä käänny ylpeiden puoleen eikä niitten, jotka valheeseen eksyvät!"
Jeesus sanoo sen aikaisille hyville ja pyhille Joh. 8:44: "Te olette isästä perkeleestä, ja isänne himoja te tahdotte noudattaa. Hän on ollut murhaaja alusta asti, ja totuudessa hän ei pysy, koska hänessä ei totuutta ole. Kun hän puhuu valhetta, niin hän puhuu omaansa, sillä hän on valehtelija ja sen isä."
Joh. 8:31 saamme lukea seuraavat Jeesuksen sanat: "Niin Jeesus sanoi niille juutalaisille, jotka uskoivat häneen: "Jos te pysytte minun sanassani, niin te totisesti olette minun opetuslapsiani; ja tulette tuntemaan totuuden, ja totuus on tekevä teidät vapaiksi".
Luukkaan evankeliumin 6. luku jae 39 kuuluu näin: "Hän (Jeesus) sanoi heille myös vertauksen: "Eihän sokea voi sokeaa taluttaa? Eivätkö molemmat lankea kuoppaan?"
Näitä Raamatun kohtia lukiessani olen miettinyt, kuinka vapaa on sellainen kirkon työntekijä, joka tietoisesti ja tieten tahtoen valehtelee. Tällaisiakin työntekijöitä olen valitettavasti tavannut. Ovatko he Jeesuksen tarkoittamia sokeita sokeiden taluttajia? Kenen lapsia he ovat? Kuka on heidän isänsä?
Siinäpä vasta kysymyksiä! Mielelläni kuulisin korkeasti oppineiden kirkkoherra Pekka Riikosen ja kappalainen Juha Koivulahden vastaukset näihin maallikon mietteisiin ja kysymyksiin!?! Muuten olen sitä mieltä, että valehtelijalla pitää olla todella hyvä muisti. Täytyy muistaa, mitä kullekin on satuillut. Totuuden puhujalle ei ole tätä rasitetta.
Valheesta puheen ollen, saat tuomioistuimessa tuomion, jos sanot valehtelijaa valehtelijaksi, kuitenkin valehtelija saa tuomion, jos on esitutkinnassa asianomistajana valehdellut. Aion katsoa, pitääkö tuo lainkirjain paikkansa. Eli perästä kuuluu, sanoi torventekijä. Puun takaa taitaa tulla useille henkilöille ikävääkin ikävämpiä asioita. KATSOTAAN, KUINKA HYVIÄ KOPPAREITA KEHUTUT KOPPARIT OVAT. KEN ELÄÄ, HÄN NÄKEE, KUINKA VALEHTELIJOIDEN KÄY!
***
Torstai 7.8.2014
Slava ja Nadja veivät elintarvikkeita ja uusia avustustarvikkeita tänään Venäjän köyhille.
Myös isä Julian ja Ivan veivät uusia avustustarvikkeita ja elintarvikkeita Venäjän köyhille.
***
Keskiviikko 6.8.2014
Igor nouti elintarvikkeita ja uusia avustustarvikkeita Latvian köyhille.
Yuri nouti elintarvikkeita ja uusia avustustarvikkeita Venäjän köyhille.
***
Tiistai 5.8.2014
Kiitolinjan auto toi varastolle elintarvikkeita.
Jouko ja Marja noutivat elintarvikkeita ja uusia avustustavaroita Latvian köyhille.
Kävin Joukon ja Marjan kanssa noutamassa elintarvikkeita Kanta-Hämeestä.
Julia nouti elintarvikkeita ja uusia avustustavaroita Latvian köyhille.
LÄMPIMÄT KIITOKSET TÄMÄNPÄIVÄISILLE LAHJOITTAJILLE, ERIKOISESTI PETRILLE JA MARKULLE!
***
Maanantai 4.8.2014
Kävin aikaisin aamulla hakemassa elintarvikkeita Kanta-Hämeestä.
Aleksander, Marisa, Alosa ja George olivat aamun ensimmäisiä vieraita varastolla. He veivät kahdella autolla elintarvikkeita ja a uusia avustustarvikkeita Venäjän köyhille.
Marja vei elintarvikkeita Puolan köyhille.
Ismo vei elintarvikkeita ja uusia avustustarvikkeita Eestin köyhille.
Päivän viimeinen vieras varastolla oli Erkki. Hän vei elintarvikkeita Eestin köyhille.
LÄMPIMÄT KIITOKSET TÄMÄNPÄIVÄISILLE LAHJOITTAJILLE, ERIKOISESTI VILLELLE!
Aleksander-ukki oli kysynyt Alosalta, kun hän oli käymässä nukkumaan, mitä haluat toivoa Upelle? Alosa oli vastannut: -Toivon, ettei Upe koskaan kuole. Toivon myös hänen saavan paljon haukia, ettei hän kuole nälkään. Toivon myös, että hänen hampaansa pysyvät aina hänen suussaan. Nämä toiveet sanottuaan Alosa oli nukahtanut. Vähä eppäilen, etteivät nuo kaikki Alosan toiveet toteudu, vaikken sitä hänelle sanonutkaan.
***
Sunnuntai 3.8.2014
Tein toimistotöitä.
Olin Amin ja Roopen kanssa sienestämässä ja sieniä löytyi.
***
Lauantai 2.8.2014
Gunnar nouti Leharin köyhille Eestiin täyden pakettiautolastillisen elintarvikkeita ja uusia avustustavaroita.
Erja teki toimistotöitä.
Olin Roopen kanssa viisi tuntia metsässä. Saimme saaliiksi sieniä ja mustikoita. Ami kieltäytyi pyynnöstäni huolimatta metsään menosta. Hänen mielestään mamin seura oli monin verroin parempi kuin kuuma metsä.
***
Perjantai 1.8.2014
Pakkasin avustustavaroita itään vietäväksi.
Ismo nouti elintarvikkeita ja uusia avustustarvikkeita Eestin köyhille.
Toivotan kaikille päiväkirjani lukijoille levontäyteistä ja onnellista viikonloppua. Menkää metsään, hyvät ihmiset, keltavahverot ja mustikat odottavat poimijaansa.
Viikonloppuni kuluu tavanomaisesti työn merkeissä.
***
Torstai 31.7.2014
George oli aamun ensimmäinen vieras varastolla. Hän vei uusia avustustavaroita ja elintarvikkeita Venäjän köyhille.
Kiitolinjan auto toi varastolle 21 kuormalavaa elintarvikkeita.
Kirkkoherra Sulev nouti varastolta elintarvikkeita ja uusia avustustavaroita Eestin köyhille.
Kiitolinjan auto toi 24 kuormalavaa uusia avustustavaroita varastolle.
Peter kävi varastolla tapaamassa Erjaa ja minua. Hänellä oli paljon kerrottavaa Montenegrosta, jonne olemme suunnitelleet lomamatkaa Erjan, Mirjan ja Karin kanssa.
Timo-rovasti vei uusia avustustavaroita Venäjän köyhille.
Kari kävi tapaamassa Timoa ja minua varastolla.
LÄMPIMÄT KIITOKSET TÄMÄNPÄIVÄISILLE LAHJOITTAJILLE, ERIKOISESTI PETRILLE!
***
Keskiviikko 30.7.2014
Viime yö oli Burana-täyteinen. Isä-Henrik ja Marja olivat odottamassa minua, kun saavuin varastolle. Lastasimme tila-autoon ja suureen peräkärryyn elintarvikkeita ja uusia avustustavaroita Valko-Venäjän köyhille.
Erityisen iloinen isä-Henrik oli saamistaan uusista autonrenkaista. Nyt hän voi 4 vuoden ajan käydä Suomen Idäntyön varastolla, eikä hänen tarvitse maksaa senttiäkään vuokraa käyttämästään vuokra-autosta. Toivottavasti pysyn tuon neljän vuoden ajan hengissä, ettei etukäteisvuokranmaksu mene turhaan.
Igor nouti elintarvikkeita ja uusia avustustarvikkeita Latvian köyhille.
***
Tiistai 29.7.2014
Isä-Henrik ja Marja olivat aamun ensimmäiset vieraat varastolla. He veivät elintarvikkeita ja uusia avustustarvikkeita Valko-Venäjän köyhille.
Lastasimme isä-Henrikin tila-autoon ja suureen peräkärryyn nuo avustustavarat. Hän lähti matkaamaan kohti Viipuria, missä tuo lasti siirretään isä-Leonardin autoon.
Huomisaamuna isä-Henrik on taas peräkärryineen odottamassa uutta lastausta.
Kiitolinjan auto toi varastolle elintarvikkeita.
LÄMPIMÄT KIITOKSET TÄMÄNPÄIVÄISILLE LAHJOITTAJILLE, ERIKOISESTI PETRILLE!
Illalla päätin poistaa tontiltamme omenapuita ja tyrnejä varjostavan vaahteran.
Vaahteran kaadossa minun oli kuitenkin varottava niin tyrnejä kuin omenapuitakin. Päätin kaataa n. kuudesta metristä monihaaraisen vaahteran latvasta. Nousin tikapuille neljään metriin ja onnistuin kaatamaan usean latvahaaran. Jäljellä oli enää kaksi latvahaaraa. Toista haaraa sahatessani rukoilin: "Herra, varjele minut kaikilta vaaroilta ja vahingoilta." Noin 10 sekunnin kuluttua sahaamani latvahaara kaatui. Sen tyvi paiskasi minut tikapuilta selälleen, pää edellä kohti maata.
Tajusin putoavani, myös sen, etten millään pysty estämään putoamistani, nyt käy pahasti, ajattelin. Painoin päätä rintaani vasten. Tömähdin pää ja olkavarsi edellä maahan. Täräyksen jälkeen oli sekava olo. Ajattelin saaneeni aivotäräyksen. Totesin kuitenkin, että ei se voi olla aivotäräys miehelle, joka noin vietävän hullusti puita katkoo. Vammoissa riitti tarkasteltavaa. Niskassa oli haava, oikean jalan pohkeessa oli haava, oikeassa kädessä useampi haavauma, oikeassa olkavarressa melkoiset tällinjäljet ja oikeassa pakarassa valtava paukama.
Kaikesta päätellen ei ollut vielä aika lähteä. Joillekin tämä sanoma oli suru- joillekin ilouutinen. Vaikea sanoa, kumpia on enemmän.
***
Maanantai 28.7.2014
Emeritus kirkkoherra Lauri nouti nouti uusia avustustavaroita Latvian köyhille.
Igumeeni Tafifa ja nunna Ioanna kävivät onnittelemassa minua nimipäiväni johdosta. Tänään on ortodoksisen kalenterin mukaan Vladimirin päivä. Isoisäni Vladimir Pevetsov oli ortodoksikirkkoherra Pitkärannassa ja minut on kastettu hänen kaimakseen.
Matkan varrella nimeni on vaihdettu isäni toimesta. Ortodokseille olen Vladimir edelleen.
***
Sunnuntai 27.2014
Pakkasin avustustavaroita itään vietäväksi ja järjestin varastoa.
Teimme Erjan kanssa toimistotöitä.
***
Lauantai 26.7.2014
Valdemarin rekka saapui hieman ennen puoltapäivää. Lastasimme siihen elintarvikkeita ja uusia avustustavaroita Moldovan, Valko-Venäjän ja Ukrainan köyhille.
Nytte saapui iltapäivällä autoletkansa kanssa noutamaan elintarvikkeita Venäjän köyhille.
Hilja vei uusia avustustavaroita Leharin köyhille Eestiin.
Lastasin koko päivän autoja varastolla. Lämmintä riitti tänäänkin.
Erja teki toimistotöitä.
***
Perjantai 25.7.2014
Nadja ja Slava noutivat uusia avustustavaroita Venäjän köyhille.
Kirkkoherra Tapio nouti uusia avustustavaroita Eestin köyhille.
Erja teki toimistotöitä koko päivän.
Pakkasin avustustavaroita itään vietäväksi. Lämmintä riitti.
Toivotan kaikille päiväkirjani lukijoille onnellista ja levontäyteistä viikonloppua. Eläkää ihmisiksi.
Asiasta ananakseen. Lukiessani kuluneella viikolla Janakkalan Sanomista kirkkoherra Pekka Riikosen hartauskirjoitusta mieleeni tulivat Vapahtajani sanat:"Sentähden, kaikki, mitä he sanovat teille, se tehkää ja pitäkää; mutta heidän tekojensa mukaan älkää tehkö, sillä he sanovat, mutta eivät tee." Matt.23:3.
***
Torstai 24.7.2014
Unto, Marja-Leena ja Juulia toivat varastolle uudet autonrenkaat isä-Henrikiä varten ja veivät mennessään elintarvikkeita ja uusia avustustarvikkeita autettavilleen.
Pakkasin tänään Erjan kanssa avustustarvikkeita itään vietäväksi.
LÄMPIMÄT KIITOKSET TÄMÄNPÄIVÄISILLE LAHJOITTAJILLE, ERIKOISESTI HESSULLE JA HARRILLE!
***
Keskiviikko 23.7.2014
Kiitolinjan auto toi tänään aamulla varastolle täyden trailerin avustustavaroita.
Esa ja Johanna veivät uusia avustustavaroita ja elintarvikkeita Eestin köyhille.
Ismo vei uusia avustustavaroita Eestin köyhille.
Esa nouti kuorma-autollisen uusia avustustavaroita Gambian köyhille.
Seppo vei elintarvikkeita ja uusia avustustavaroita Eestin köyhille.
Päivän viimeinen vieras oli täysperävaunullinen Kiitolinjan auto, joka toi täyden lastin uusia avustustavaroita varastolle.
Tänään vastaanotin 83 kuormalavallista uusia avustustavaroita köyhille toimitettavaksi.
Pakkasin tänään avustustavaroita itään vietäväksi.
Esa, Ismo ja Johanna auttoivat minua tavaroiden pakkaamisessa.
LÄMPIMÄT KIITOKSET TÄMÄNPÄIVÄISILLE LAHJOITTAJILLE, ERIKOISESTI VILLELLE!
***
Tiistai 22.7.2014
Isä Julian nouti elintarvikkeita ja uusia avustustavaroita Venäjän köyhille.
Ismo toi uudet autonrenkaat isä Henrikille ja vei mennessään elintarvikkeita ja uusia avustustavaroita Eestin köyhille.
LÄMPIMÄT KIITOKSET TÄMÄNPÄIVÄISILLE LAHJOITTAJILLE, ERIKOISESTI ISMOLLE!
***
Maanantai 21.7.2014
Tein tänään toimistotöitä.
Iltapäivällä olin Roopen ja Amin kanssa keräämässä mustikoita. Nyt niitä on kerätty 50 litraa.
***
Sunnuntai 20.7.2014
Vein Eliaksen Helsinkiin.
Illalla tein toimistotöitä.
***
Lauantai 19.7.2014
Ismo nouti elintarvikkeita ja uusia avustustarvikkeita Eestin köyhille.
Erja teki toimistotöitä.
Kävin keräämässä mustikoita.
***
Perjantai 18.7.2014
Olimme tänään Eliaksen kanssa marjastamassa. Mustikoita löytyi.
Erja hoiti Idäntyön varastoa tänään.
Toivotan kaikille päiväkirjani lukijoille onnellista ja levontäyteistä viikonloppua! Menkää metsään, hyvät ihmiset! Mustikat odottavat poimijaansa.
Viikonloppuni kuluu marjastaen ja töitä tehden.
***
Torstai 17.7.2014
Esa ja Johanna sekä kirkkoherra Tapio noutivat tänään varastolta elintarvikkeita ja uusia avustustarvikkeita Eestin köyhille.
Olin Eliaksen kanssa kalastamassa, ja kalaa tuli!
Illansuussa olimme keräämässä mustikoita ja mustikoita löytyi!
***
Keskiviikko 16.7.2014
Noudin aikaisin aamulla Kanta-Hämeestä autolastillisen elintarvikkeita.
Kiitolinjan auto toi varastolle täyden rekka-autollisen uusia avustustavaroita.
Olek ja Igor noutivat molemmat autolastillisen elintarvikkeita Latvian köyhille.
Elias auttoi meitä kuormien lastauksessa.
LÄMPIMÄT KIITOKSET TÄMÄNPÄIVÄISILLE LAHJOITTAJILLE, ERIKOISESTI VILLELLE!
***
Tiistai 15.7.2014
Marjastuspäivä. Noudin metsästä 11 litraa mustikoita.
Uskonystävämme Elias, jonka tapasimme Erjan kanssa aikoinaan Teneriffalla, Puerto de la Cruzissa, saapui luoksemme kylään ja tutustumaan Suomen Idäntyöhön.
***
Maanantai 14.7.2014
Viikonlopun aikana osoitin olevani stara zapak, eli vanha koira, kuten niin usein olen venäläisille sanonut. Olin jälleen, jo toisen kerran, unohtanut sähköisen pinoamisvaunun virran päälle. Tästä johtuen akku tyhjeni niin, että se ei ottanut latausta vastaan laturin kautta.
Edellisellä kerralla jouduin pyytämään apuun huoltomiehen. Nyt Ismo pelasti minut. Hän työnsi akkuun virtaa laturillaan niin paljon, että pinoamisvaunun oma laturi pystyi jatkamaan akun latausta. Kiitos Sinulle, Ismo!
Kävin metsässä koirien kanssa. Toin sieltä reilut kaksi litraa mustikoita.
***
Sunnuntai 13.7.2014
Tein tänään toimistotöitä.
***
Lauantai 12.7.2014
Aleksander nouti Leharin köyhille Eestiin elintarvikkeita.
Kävimme noutamassa Kanta-Hämeestä elintarvikkeita Eestin köyhille.
Erja teki toimistotöitä.
***
Perjantai 11.7.2014
Tänään paikkailin katon maalauksia koko päivän. Katolla oli kiitettävän lämmin.
Kävin myös varastolla tyhjentämässä lahjoitustavaralaatikon.
Kari vei elintarvikkeita autettavilleen.
Toivotan kaikille päiväkirjani lukijoille onnellista ja levontäyteistä viikonloppua! Oma viikonloppuni kuluu tavanomaisesti työn merkeissä.
***
Torstai 10.7.2014
Kiitolinjan auto toi varastolle elintarvikkeita.
Jouko ja Marja noutivat elintarvikkeita Latvian köyhille.
Tein Erjan kanssa tänään toimistotöitä.
LÄMPIMÄT KIITOKSET TÄMÄNPÄIVÄISILLE LAHJOITTAJILLE, ERIKOISESTI PETRILLE!
***
Keskiviikko 9.7.2014
Kävin aamulla noutamassa Kanta-Hämeestä autokuormallisen elintarvikkeita.
Daniel ja Aleksei noutivat elintarvikkeita ja uusia avustustavaroita Venäjän köyhille.
Marjo-Riitta ja Lauri noutivat uusia avustustavaroita ja maaleja Venäjän köyhille.
Erja vei elintarvikkeita avustettavilleen.
Isä Ilja vei maalia, elintarvikkeita ja uusia avustustavaroita Kreikan ja Venäjän köyhille.
Kirsti vei uusia avustustavaroita ja maaleja Venäjän köyhille.
Illan viimeinen vieras varastolla oli Kari. Hän vei elintarvikkeita avustettavilleen.
LÄMPIMÄT KIITOKSET TÄMÄNPÄIVÄISILLE LAHJOITTAJILLE, ERIKOISESTI VILLELLE!
***
Tiistai 8.7.2014
Kirkkoherra Tapio nouti tänään varastolta elintarvikkeita Eestin köyhille.
Olin tänään Karin kanssa verkoilla ja kalaa tuli.
***
Maanantai 7.7.2014
Erja teki tänään toimistotöitä.
Kävin aamulla aikaisin noutamassa Kanta-Hämeestä pakettiautollisen elintarvikkeita.
Aleksander, Marisa ja Losa saapuivat aamulla varastolle. He veivät elintarvikkeita ja uusia avustustarvikkeita Venäjän köyhille.
Losa oli kehittänyt uuden kielen kommunikaatiovälineeksemme. Se ei ollut venäjää eikä suomea ja hänen ukkinsa, Aleksander, ihmetteli, mitähän kieltä Losa puhuu. Hyvin pärjättiin. Losa oli aikaisemmin kirjoittanut minulle kirjettä ja kun ukki kysyi, mitä siinä lukee, Losa sanoi kirjoittavansa Upelle ranskaksi, mutta ethän sinä ranskaa osaa, tuumasi ukki. -Upe osaa, sanoi Losa. Asia oli sillä selvä. Ajoimme Losan kanssa yhdessä trukkia. Hyvin sekin homma sujui.
Kiitolinjan auto toi täyden autolastillisen elintarvikkeita varastolle.
Esa toi varastolle kuorma-autollisen elintarvikkeita ja vei mennessään uusia avustustarvikkeita Gambian köyhille.
Jouko ja Marja noutivat varastolta elintarvikkeita Latvian köyhille.
Illan viimeinen vieras varastolla oli Andrei. Hän vei elintarvikkeita Eestin lapsille.
LÄMPIMÄT KIITOKSET TÄMÄNPÄIVÄISILLE LAHJOITTAJILLE, ERIKOISESTI ESALLE JA VILLELLE!
***
Sunnuntai 6.7.2014
Teimme Erjan kanssa toimistotöitä.
Kävimme Karin kanssa verkoilla ja kalaa tuli.
***
Lauantai 5.7.2014
Unski nouti tänään varastolta autettavilleen elintarvikkeita.
Pakkasin tänään elintarvikkeita itään vietäväksi.
Illalla kävin Roopen ja Amin kanssa sienestämässä. Löysin kangasrouskuja, keltavahveroita, haperoita ja tatteja.
***
Perjantai 4.7.2014
Kävin noutamassa Etelä-Hämeestä autolastillisen kalusteita.
George oli aamun ensimmäinen vieras varastolla. Hän vei elintarvikkeita ja uusia avustustavaroita Venäjän köyhille.
Seuraavaksi varastolle saapui pastori Aleksei. Hän vei elintarvikkeita ja uusia avustustavaroita Venäjän köyhille.
Kirkkoherra Sulev ja Enn veivät elintarvikkeita Eestin köyhille.
Illansuussa noudin Kanta-Hämeestä autolastillisen elintarvikkeita.
LÄMPIMÄT KIITOKSET TÄMÄNPÄIVÄISILLE LAHJOITTAJILLE, ERIKOISESTI ANTILLE JA VILLELLE!
Toivotan kaikille päiväkirjani lukijoille aurinkoista ja levontäyteistä viikonloppua! Oma viikonloppuni kuluu tavanomaisesti työn merkeissä.
Ihmeelliset ovat herrain tiet. Olen käynyt sähköpostikeskustelua piispa Matti Revon ja lakimiesasessori Jorma Juutilaisen kanssa koskien kappalainen Juha Koivulahden käytöksestä tuomiokapitulille tekemääni tutkimuspyyntöä. Viimeisimpään sähköpostiviestiini kumpikaan näistä herroista ei ole vastannut. Olen miettinyt, että onko totuus karvasta, kun se omalle kohdalle sattuu vai lieneekö niin, että tekstini on ollut liian suolaista. Tiedä häntä. No, joka tapauksessa Juha menee rupattelemaan piispan kanssa. Ciao!
***
Torstai 3.7.2014
Seppo oli aamun ensimmäinen vieras varastolla. Hän vei elintarvikkeita ja uusia avustustavaroita Karjalan köyhille.
Kävimme Erjan kanssa noutamassa Kanta-Hämeestä elintarvikkeita.
Kirsti nouti varastolta elintarvikkeita Venäjän köyhille.
Esa ja Johanna noutivat elintarvikkeita ja uusia avustustarvikkeita Eestin köyhille.
Myös kirkkoherra Tapio, Hannele ja Urho veivät elintarvikkeita ja uusia avustustarvikkeita Eestin köyhille.
Erja, Kari ja Toni veivät elintarvikkeita autettavilleen.
LÄMPIMÄT KIITOKSET TÄMÄNPÄIVÄISILLE LAHJOITTAJILLE, ERIKOISESTI VILLELLE JA TAPIOLLE!
***
Keskiviikko 2.7.2014
Kävin aamulla noutamassa Etelä-Hämeestä toimistokalusteita.
Igor nouti elintarvikkeita Latvian köyhille.
Pakkasin avustustavaroita itään vietäväksi.
Illansuussa kävin Erjan kanssa noutamassa elintarvikkeita Kanta-Hämeestä.
LÄMPIMÄT KIITOKSET TÄMÄNPÄIVÄISILLE LAHJOITTAJILLE, ERIKOISESTI ANTILLE JA VILLELLE!
***
Tiistai 1.7.2014
Noudin aamulla Kanta-Hämeestä pakettiautollisen elintarvikkeita.
Isä Ambrosius oli aamun ensimmäinen vieras varastolla. Hän vei elintarvikkeita ja uusia avustustavaroita Mordvan köyhille.
Daniel ja Maria noutivat elintarvikkeita ja uusia avustustarvikkeita Venäjän köyhille.
Kiitolinjan auto toi varastolle täyden autolastillisen elintarvikkeita.
Kari ja Toni veivät elintarvikkeita autettavilleen.
Pakkasin Erjan kanssa elintarvikkeita itään vietäväksi.
Kari auttoi isä Ambrosiusta auton lastaamisessa.
LÄMPIMÄT KIITOKSET TÄMÄNPÄIVÄISILLE LAHJOITTAJILLE, ERIKOISESTI HARRIETILLE JA VILLELLE!
***
Maanantai 30.6.2014
Isä Ambrosiuksen piti tulla tänään varastolle, mutta hän tuleekin vasta huomenna.
Pasi nouti tänään varastolta elintarvikkeita ja uusia avustustarvikkeita Venäjän köyhille.
***
Sunnuntai 29.6.2014
Ismo nouti elintarvikkeita ja uusia avustustarvikkeita Eestin köyhille.
Tein tänään toimistotöitä.
***
Lauantai 28.6.2014
Juri, Mila, Sergei, Tatjana ja Viktor hakivat kolmella autolla elintarvikkeita ja uusia avustustarvikkeita Venäjän köyhille.
Erja teki tänään toimistotöitä.
***
Perjantai 27.6.2014
Unski ja Marja-Leena noutivat elintarvikkeita autettavilleen.
Valdemar saapui ennen puoltapäivää rekkoineen varastolle. Hän vei täpö täyden rekka-autollisen elintarvikkeita ja uusia avustustavaroita Latvian, Ukrainan, Valko-Venäjän ja Moldovian köyhille.
Kari nouti elintarvikkeita autettavilleen.
Noudin Kanta-Hämeestä elintarvikkeita varastolle.
Nunna Arsenia nouti elintarvikkeita Venäjän köyhille.
Toivotan kaikille päiväkirjani lukijoille levontäyteistä ja onnellista viikonloppua! Oma viikonloppuni kuluu tavanomaisesti työn merkeissä.
Juha, kun menet toisen kerran kaitsentaan eli rupattelemaan piispa Matin kanssa, kerro hänelle lämpimät terveiset. Tapaamisiin, Juha!
***
Torstai 26.5.2014
Kiitolinjan autoa toi tänään varastolle elintarvikkeita.
Seppo nouti varastolta elintarvikkeita ja uusia avustustavaroita Karjalan köyhille.
Pakkasin tänään avustustavaroita ja elintarvikkeita itään vietäväksi.
Toni vei elintarvikkeita autettavilleen.
LÄMPIMÄT KIITOKSET TÄMÄNPÄIVÄISILLE LAHJOITTAJILLE, ERIKOISESTI MARKULLE, RISTOLLE JA REIJOLLE!
***
Keskiviikko 25.6.2014
Kiitolinjan auto toi varastolle uusia avustustarvikkeita.
Kari nouti elintarvikkeita ja uusia avustustarvikkeita Eestin köyhille.
Toni vei elintarvikkeita autettavilleen.
LÄMPIMÄT KIITOKSET TÄMÄNPÄIVÄISILLE LAHJOITTAJILLE, ERIKOISESTI VILLELLE!
***
Tiistai 24.6.2014
Isä Julian nouti elintarvikkeita Venäjän köyhille.
Noudin Erjan kanssa Kanta-Hämeestä autokuormallisen elintarvikkeita.
Kari nouti varastolta elintarvikkeita autettavilleen.
LÄMPIMÄT KIITOKSET TÄMÄNPÄIVÄISILLE LAHJOITTAJILLE, ERIKOISESTI VILLELLE!
***
Maanantai 23.6.2014
Noudin tänään aamulla Kanta-Hämeestä elintarvikkeita.
Toni vei elintarvikkeita autettavilleen.
LÄMPIMÄT KIITOKSET TÄMÄNPÄIVÄISILLE LAHJOITTAJILLE, ERIKOISESTI VILLELLE!
***
Sunnuntai 22.6.2014
Pakkasin tänään avustustarvikkeita itään vietäväksi ja tein toimistotöitä.
Olin Karin ja Annin kanssa illalla kalassa ja kalaa tuli!
***
Lauantai 21.6.2014
Pakkasin tänään avustustarvikkeita. Erja teki toimistotöitä.
Olin Karin kanssa verkoilla ja kalaa tuli!
***
Perjantai 20.6.2014
Pakkasin tänään avustustarvikkeita itään vietäväksi.
***
Torstai 19.6.2014
Kaisa kävi haastattelemassa minua lopputyötään varten. Hänen lopputyönsä aihe on hyväntekeväisyysjärjestöjen logistiikka.
Kiitolinjan auto toi varastolle uusia avustustavaroita.
Pakkasin avustustavaroita itään vietäväksi.
LÄMPIMÄT KIITOKSET TÄMÄNPÄIVÄISILLE LAHJOITTAJILLE, ERIKOISESTI VILLELLE!
Toivotan kaikille päiväkirjani lukijoille onnentäyteistä keskikesän juhlaa! Juhlin työtä tehden.
***
Keskiviikko 18.6.2014
Esa nouti tänään varastolta työkaluja Eestiin.
Kävin Karin kanssa laskemassa verkot vesille.
Lähdin myös virvelöimään. Sain uistimen heitettyä koivuun ja kun rupesin sitä irrottamaan, oksa petti ja sukelsin umpi sukkeluksiin. Vesi ei ollut kovinkaan lämmintä.
Erja kuivattelee jo toisen kerran tänä vuonna matkapuhelintani. Väitti, ettei minusta ole aikuista tullut. Kuulemma kohellan samalla tavalla kuin lapsena. Mielestäni tämä maailma on liian täynnä aikuisia. Haluan säilyttää sisälläni uteliaan, pienen pojan.
-Kiitos, kun tulit tänään kotiin, joskus voi käydä niin, että et palaa retkiltäsi, tuumasi Erja. Ken elää, se näkee, kuinka käy. Saavatko Juho ja Pekko sen riemun päivän, että en palaa matkoiltani. Tuskin.
***
Tiistai 17.6.2014
Kävin Erjan kanssa noutamassa Kanta-Hämeestä uusia jalkineita.
LÄMPIMÄT KIITOKSET TÄMÄNPÄIVÄISILLE LAHJOITTAJILLE, ERIKOISESTI HARRILLE!
***
Maanantai 16.6.2014
Noudin Erjan kanssa Kanta-Hämeestä autolastillisen elintarvikkeita.
Ismo vei elintarvikkeita Eestin köyhille, Erja ja Kari omille autettavilleen.
LÄMPIMÄT KIITOKSET TÄMÄNPÄIVÄISILLE LAHJOITTAJILLE, ERIKOISESTI VILLELLE!
***
Sunnuntai 15.6.2014
Erja teki toimistotöitä. Erja vei myös elintarvikkeita autettavilleen.
Karkasin Roopen ja Amin kanssa kalaan. Kaloja tuli runsaasti!
***
Lauantai 14.6.2014
Kari nouti varastolta elintarvikkeita Eestin köyhille.
Pakkasin uusia avustustavaroita itään vietäväksi.
***
Perjantai 13.6.2014
Unski ja Marja-Leena noutivat autettavilleen elintarvikkeita.
Pakkasin avustustavaroita itään vietäväksi.
Illalla olin kalassa. Vettä tuli kuin aisaa, mutta tuli kalaakin.
Toivotan kaikille päiväkirjani lukijoille levontäyteistä ja rauhallista viikonloppua. Oma viikonloppuni kuluu töiden merkeissä.
***
Torstai 12.6.2014
Vladimir nouti tänään elintarvikkeita, maalia ja lattianhoitoaineita sekä uusia avustustavaroita Venäjän köyhille.
Jorma toi varastolle jalkineita ja vaatteita.
Igor nouti täpö täyden pakettiautolastillisen elintarvikkeita Latvian köyhille.
Lastasin tänään koko päivän avustustavaroita itään vietäväksi.
LÄMPIMÄT KIITOKSET TÄMÄNPÄIVÄISILLE LAHJOITTAJILLE, ERIKOISESTI JORMALLE!
Entinen kollegani, Erkki, joka omistaa kesämökin pienen etelähämäläisen järven rannalla, ja jolla ei ole mitään muuta elämäntehtävää kuin olla kateellinen ja kaunainen ja kytätä, mitä muut ihmiset tekevät, on mainio ja toimelias pieni mies.
Vaikka hän ei itse kalasta, hän oli tehnyt sen huomion, että ystäväni Kari ja minä pidämme verkkoja hänen rakkaassa järvessään. Hän sai kalastuskunnan kokouksessa kiihotettua muutkin osanottajat katkeruudellaan ja kateudellaan niin, että he tekivät päätöksen, ettei kukaan ulkopuolinen saa kalastaa heidän rakkaassa järvessään, ei edes kesämökin omistaja. Lisäksi he tekivät perustuslain vastaisen päätöksen, ettei edes maanomistaja ja kalastuskunnan jäsen saa luovuttaa kalastusoikeuttaan ulkopuolisille.
Kuinka ollakaan, ystäväni Tomppa luovutti minulle ja Karille kalastusoikeutensa. Kollegani, Erkki, yritti viimeisenä vääntönään väittää, että olemme Karin kanssa häirinneet hänen mökkeilyään pitämällä verkkoja 50 metrin päässä hänen rannastaan. Tosiasia on, että verkkomme ovat olleet kilometrin päässä pikku-Erkin rannasta. Erkin on sokaissut kalakateus tai sitten hän kuvittelee omistavansa koko järven.
Kynämies kun olet, kehotan sinua muuttamaan nimimerkkisi Erkki-muoriksi.
Totuus on kallis asia, mutta ei niin kallis, etteikö sinun kannattaisi puhua sitä, Erkki-muori.
Erkki, lue edelleenkin ahkerasti nettipäiväkirjaani. Tulen kertomaan kalasaaleistamme. Pysy kuulolla. Ciao!
***
Keskiviikko 11.6.2014
Aamulla noudin Kanta-Hämeestä täyden pakettiautolastillisen elintarvikkeita.
Ismo nouti elintarvikkeita Eestin köyhille.
Jouko ja Marja veivät elintarvikkeita Latvian köyhille.
Kari, Erja ja Toni veivät elintarvikkeita autettavilleen.
Iltapäivällä Kiitolinjan auto toi uusia avustustavaroita varastolle.
LÄMPIMÄT KIITOKSET TÄMÄNPÄIVÄISILLE LAHJOITTAJILLE, ERIKOISESTI VILLELLE!
***
Tiistai 10.6.2014
Olin tänään kalassa ja kalaa tuli, jos pääsi karkuunkin.
***
Maanantai 9.6.2014
Andrey nouti tänään varastolta elintarvikkeita, uusia avustustarvikkeita ja maaleja Venäjän köyhille.
Monivuotinen ystäväni ja yhteistyökumppanini, erään suuren elintarviketehtaan logistiikkapäällikkö, Markku, kävi tapaamassa minua varastolle. Meillä oli tosi antoisa yhdessäolon hetki. Totesimme yhteistyömme olleen hedelmällistä ja sellaisena se tulee jatkumaan edelleen.
***
Sunnuntai 8.6.2014
Tein tänään toimistotöitä.
***
Lauantai 7.6.2014
Valdemar saapui puolenpäivän aikoihin rekkoineen varastolle. Lastasimme hänen autoonsa elintarvikkeita ja uusia avustustavaroita Moldovan, Ukrainan ja Valko-Venäjän köyhille.
Myöhään iltapäivällä Valdemar pääsi jatkamaan matkaa kohti satamaa.
Erkki saapui kuorma-autonsa kanssa varastolle. Lastasimme hänen autoonsa elintarvikkeita Eestin köyhille.
Erja teki tänään toimistotöitä.
Löysäilin rekan lastauksessa.
***
Perjantai 6.6.2014
Noudin Erjan kanssa aamulla aikaisin pakettiautollisen elintarvikkeita Kanta-Hämeestä.
Ismo nouti tänään varastolta pakettiautokuormallisen elintarvikkeita Eestin köyhille.
Kiitolinjan auto toi tänään elintarvikkeita varastolle.
Pakkasin tänään elintarvikkeita itään vietäväksi.
LÄMPIMÄT KIITOKSET TÄMÄNPÄIVÄISILLE LAHJOITTAJILLE, ERIKOISESTI HARRIETILLE JA VILLELLE!
Toivotan kaikille päiväkirjani lukijoille levontäyteistä ja onnellista viikonloppua! Oma viikonloppuni kuluu tavanomaisesti työn merkeissä.
***
Torstai 5.6.2014
Kari nouti tänään varastolta autolastillisen elintarvikkeita Eestin köyhille.
Pakkasin uusia avustustavaroita itään vietäväksi. Lämmintä riitti!
***
Keskiviikko 4.6.2014
Isä-Henrik ja Marja noutivat elintarvikkeita ja uusia avustustavaroita Valko-Venäjän orpolapsille.
Aleksander, Marisa ja Losa noutivat elintarvikkeita ja uusia avustustarvikkeita Venäjän köyhille.
Valeriin rekka-auto nouti elintarvikkeita, maalia ja uusia avustustavaroita Bulgarian köyhille.
Pakkasin uusia avustustarvikkeita itään vietäväksi.
***
Tiistai 3.6.2014
Kävin aamulla noutamassa Kanta-Hämeestä autokuormallisen elintarvikkeita varastolle.
Isä-Henrik ja Marja olivat aamun ensimmäiset vieraat varastolla. He veivät elintarvikkeita ja uusia avustustarvikkeita Valko-Venäjän orpolapsille.
He vievät kuorman rajan yli Viipuriin, missä isä-Leonard on odottamassa heitä. He palaavat huomenna varastolle noutamaan toisen kuorman Valko-Venäjän köyhille.
Marja ja Jouko olivat seuraavat vieraat varastolla. He veivät elintarvikkeita ja uusia avustustarvikkeita Latvian köyhille.
Seuraavaksi varastolle saapui rekka-auto, joka toi tullessaan elintarvikkeita ja uusia avustustarvikkeita varastolle.
Erja, Kari ja Toni veivät elintarvikkeita autettavilleen.
LÄMPIMÄT KIITOKSET TÄMÄNPÄIVÄISILLE LAHJOITTAJILLE, ERIKOISESTI VILLELLE!
***
Maanantai 2.6.2014
Noudin kuormalavallisen kiristemuovia.
Rainer ja Seppo kävivät tapaamassa minua varastolla.
LÄMPIMÄT KIITOKSET TÄMÄNPÄIVÄISILLE LAHJOITTAJILLE, ERIKOISESTI JUHALLE!
***
Sunnuntai 1.6.2014
Tein Erjan kanssa toimistotöitä.
***
Lauantai 31.5.2014
Unski nouti tänään varastolta elintarvikkeita autettavilleen.
Gunnar vei autolastillisen elintarvikkeita Leharin köyhille Eestiin.
***
Perjantai 30.5.2014
Kiitolinjan auto toi aamulla varastolle elintarvikkeita.
Noudimme Erjan kanssa Kanta-Hämeestä elintarvikkeita.
Kiitolinjan auto toi varastolle maaleja.
Ismo vei elintarvikkeita Eestin köyhille.
Kari, Jaakko, Sami, Toni, Erkki ja Erja veivät elintarvikkeita autettavilleen.
LÄMPIMÄT KIITOKSET TÄMÄNPÄIVÄISILLE LAHJOITTAJILLE, ERIKOISESTI MARKULLE, JUHALLE, JUSSILLE JA VILLELLE!
Toivotan kaikille päiväkirjani lukijoille onnellista ja levontäyteistä viikonloppua, erikoisesti Juholle kehotuksin: Tutki tarkoin saamasi posti. Ota opiksi, jos aivokapasiteettisi siihen riittää.
Viikonloppuni kuluu tavanomaisesti työn merkeissä.
***
Torstai 29.5.2014
Vladimir ja Olga noutivat uusia avustustavaroita Venäjän köyhille.
***
Keskiviikko 28.5.2014
Ilpo toi varastolle vaatteita ja jalkineita.
Yuri nouti elintarvikkeita, uusia avustustarvikkeita ja maaleja Ukrainan köyhille.
LÄMPIMÄT KIITOKSET TÄMÄNPÄIVÄISILLE LAHJOITTAJILLE, ERIKOISESTI ILPOLLE!
***
Tiistai 27.5.2014
Tomppa toi varastolle pehmoleluja.
Kävin illansuussa sienestämässä ja korvasieniä löytyi.
LÄMPIMÄT KIITOKSET TÄMÄNPÄIVÄISILLE LAHJOITTAJILLE, ERIKOISESTI KATJALLE JA TOMPALLE!
***
Maanantai 26.5.2014
Rovasti Timo nouti tänään uusia avustustavaroita Venäjän köyhille.
Isä Julian ja Ivan noutivat elintarvikkeita ja uusia avustustavaroita Venäjän köyhille.
Illansuussa olin kolme tuntia sienimetsässä ja sieniä löytyi!
***
Sunnuntai 25.5.2014
Tein Erjan kanssa tänään toimistotöitä.
***
Lauantai 24.5.2014
Pakkasin tänään uusia avustustavaroita itään vietäväksi.
Sodderin kirkkoherra, Pekka Palosaari, toi varastolle vaatteita ja jalkineita. Hänen mukanaan oli seurakuntalainen Sasha. He veivät mennessään uusia avustustavaroita Sodderin köyhille.
LÄMPIMÄT KIITOKSET TÄMÄNPÄIVÄISILLE LAHJOITTAJILLE, ERIKOISESTI PEKALLE!
***
Perjantai 23.5.2014
Kiitolinjan auto toi varastolle uusia avustustavaroita.
Valdemarin rekka saapui puolenpäivän jälkeen varastolle. Lastasimme siihen uusia avustustavaroita ja elintarvikkeita Eestin, Ukrainan, Valko-Venäjän ja Moldovian köyhille.
Olek ja Timo noutivat varastolta elintarvikkeita Latvian köyhille.
Kirsti ja diakoni Pertti noutivat maaleja Venäjälle.
LÄMPIMÄT KIITOKSET TÄMÄNPÄIVÄISILLE LAHJOITTAJILLE, ERIKOISESTI VILLELLE.
Toivotan kaikille päiväkirjani lukijoille levontäyteistä ja onnellista viikonloppua. Menkää sienimetsään, hyvät ihmiset! Korvasienet odottavat poimijaansa.
Viikonloppuni kuluu tavanomaisesti työn merkeissä.
Pekko, minulla on varallesi pieni yllätys. Tuo yllätys voi Juhoakin itkettää. Ciao!
***
Torstai 22.5.2014
Vladimir oli päivän ensimmäinen vieras varastolla. Hän vei uusia avustustavaroita Venäjän köyhille.
Kiitolinjan auto toi elintarvikkeita varastolle.
Esa toi elintarvikkeita varastolle ja vei mennessään maali- ja avustustarvikkeita Afrikan ja Itä-Euroopan köyhille.
Kirkkoherra Eero oli päivän viimeinen vieras varastolla. Hän vei uusia avustustavaroita Venäjän köyhille.
Kävin illansuussa sienestämässä ja sieniä löytyi.
Myöhemmin noudin varastolle elintarvikkeita Kanta-Hämeestä. Erja ja Kari veivät avustettavilleen elintarvikkeita.
LÄMPIMÄT KIITOKSET TÄMÄNPÄIVÄISILLE LAHJOITTAJILLE, ERIKOISESTI ESALLE, REIJOLLE JA RISTOLLE!
***
Keskiviikko 21.5.2014
Aune ja Teemu toivat varastolle vaatteita ja jalkineita.
Ismo nouti elintarvikkeita ja uusia avustustavaroita Eestin köyhille.
Pakkasin avustustavaroita itään vietäväksi. Ismo auttoi minua.
Illansuussa noudin Kanta-Hämeestä elintarvikkeita.
Kari nouti varastolta elintarvikkeita avustettavilleen.
LÄMPIMÄT KIITOKSET TÄMÄNPÄIVÄISILLE LAHJOITTAJILLE, ERIKOISESTI AUNELLE, TEEMULLE JA VILLELLE!
***
Tiistai 20.5.2014
Pakkasin koko päivän avustustavaroita itään vietäväksi.
Lämmintä riitti tänäänkin.
***
Maanantai 19.2014
Pakkasin koko päivän avustustavaroita itään vietäväksi.
Erja teki toimistotöitä, jonka jälkeen hän tuli auttamaan minua avustustavaroiden pakkaamisessa. Lämmintä riitti tänäänkin.
***
Sunnuntai 18.5.2014
Pakkasin koko päivän avustustavaroita itään vietäväksi.
Lämmintä riitti.
***
Lauantai 17.5.2014
Pakkasin koko päivän tavaroita itään vietäväksi.
Erja teki toimistotöitä.
***
Perjantai 16.5.2014
Aikaisin aamulla täysperävaunullinen rekka-auto toi varastolle täyden lastin uusia avustustavaroita.
Esa nouti varastolta uusia avustustavaroita Afrikan köyhille.
Kiitolinjan auto toi varastolle maalia.
Mila, Tatjana ja Viktor noutivat elintarvikkeita ja uusia avustustavaroita Venäjän köyhille.
Unski ja Marja-Leena noutivat elintarvikkeita autettavilleen.
Illan viimeinen vieras varastolla oli Olek. Hän vei elintarvikkeita ja uusia avustustarvikkeita Latvian köyhille.
LÄMPIMÄT KIITOKSET TÄMÄNPÄIVÄISILLE LAHJOITTAJILLE, ERIKOISESTI VILLELLE!
Toivotan kaikille päiväkirjani lukijoille levontäyteistä, rauhaisaa ja onnellista viikonloppua! Eläkää ihmisiksi.
Oma viikonloppuni kuluu tavanomaisesti työn merkeissä.
***
Torstai 15.5.2014
Valdemar saapui rekkoineen varastolle. Lastasimme siihen elintarvikkeita ja uusia avustustavaroita.
Jälleen kerran jouduimme toteamaan, että maalinki masiina, eli liian pieni kulkuneuvo, joka tuli lastattua täpö täyteen ja paljon jäi vielä avustustavaroita varastoon.
Illansuussa Valdemar lähti rekkoineen kohti Saksaa, missä rekan sisältö jyvitetään Moldovian, Ukrainan, Valko-Venäjän, Romanian ja Bulgarian köyhille.
Reilun viikon kuluttua Valdemar saapuu noutamaan uutta avustuskuormaa.
Illansuussa kävin Kanta-Hämeestä noutamassa autokuormallisen elintarvikkeita.
LÄMPIMÄN KIITOKSET TÄMÄNPÄIVÄISILLE LAHJOITTAJILLE, ERIKOISESTI VILLELLE!
***
Keskiviikko 14.5.2014
Esa nouti tänään varastolta uusia avustustavaroita Eestin köyhille.
Myös Ismo vei uusia avustustavaroita Eestin köyhille.
Pakkasin avustustavaroita itään vietäväksi. Ismo ja Esa auttoivat minua.
Illalla olin Roopen ja Amin kanssa keräämässä korvasieniä. Sieniä tuli.
***
Tiistai 13.5.2014
Isä Ambrosius nouti varastolta elintarvikkeita ja uusia avustustavaroita sekä kalusteita Mordvan köyhille Venäjällä.
Kiitolinjan auto toi varastolle täyden lastin uusia avustustavaroita.
Kirkkoherra Sulev nouti elintarvikkeita ja uusia avustustarvikkeita Eestin köyhille.
Kari kävi tapaamassa isä Ambrosiusta ja Sulevia. Hän auttoi meitä myös varastotöissä.
***
Maanantai 12.5.2014
Palasin viiden päivän kalastusmatkalta. Olin siellä Erjan, Karin ja Mirjan kanssa. Roope ja Ami olivat myös mukana ja myös Karin ja Mirjan koira, Sara. Koirat nauttivat matkasta varmasti yhtä paljon kuin me ihmiset.
Saimme toistakymmentä haukea ja yhden ahvenen. Meren pohjaan jäi kolme vaappua ja yksi lippa.
***
Keskiviikko 7.5.2014
Pakkasin tänään Erjan kanssa avustustavaroita itään vietäväksi koko pitkän päivän.
***
Tiistai 6.5.2014
Kiitolinjan auto toi tänään varastolle elintarvikkeita ja uusia avustustavaroita.
Esa nouti varastolta elintarvikkeita ja uusia avustustavaroita Eestin köyhille.
Kari nouti elintarvikkeita autettavilleen.
Ismo nouti elintarvikkeita ja uusia avustustarvikkeita Eestin köyhille.
Pastori Pasi vei elintarvikkeita ja uusia avustustarvikkeita Venäjän ja Eestin köyhille.
Jorma vei uusia avustustavaroita Kroatian köyhille.
LÄMPIMÄT KIITOKSET TÄMÄNPÄIVÄISILLE LAHJOITTAJILLE, ERIKOISESTI VILLELLE!
***
Maanantai 5.5.2014
Pakkasin tänään avustustarvikkeita itään vietäväksi.
***
Sunnuntai 4.5.2014
Teimme tänään Erjan kanssa toimistotöitä. Ehdin Roopen ja Amin kanssa sienimetsään ja korvasieniä löytyi.
***
Lauantai 3.5.2014
Jouko ja Marja noutivat elintarvikkeita ja uusia avustustarvikkeita Latvian romaaneille.
Pakkasin heidän kanssaan avustustavaroita itään vietäväksi.
***
Perjantai 2.5.2014
Aleksander, Marisa ja Aljosha eli Losa noutivat varastolta elintarvikkeita ja uusia avustustavaroita Venäjän köyhille.
Kiitolinjan auto toi varastolle uusia avustustavaroita.
Pastori Pasi nouti Venäjän ja Eestin köyhille elintarvikkeita ja uusia avustustavaroita.
Noudin Kanta-Hämeestä elintarvikkeita varastolle.
Aleksander ja Marisa auttoivat minua iltamyöhään asti, kun pakkasin avustustavaroita itään vietäväksi.
LÄMPIMÄT KIITOKSET TÄMÄNPÄIVÄISILLE LAHJOITTAJILLE, ERIKOISESTI VILLELLE!
Toivotan kaikille päiväkirjani lukijoille onnellista ja levontäyteistä viikonloppua! Oma viikonloppuni kuluu tavanomaisesti työn merkeissä.
Tiedoksi kaikille päiväkirjani lukijoille, korvasieniaika on aluillaan. Menkää metsään, hyvät ihmiset!
***
Torstai 1.5.2014
George nouti elintarvikkeita ja uusia avustustavaroita Venäjän köyhille.
Unski ja Marja-Leena noutivat elintarvikkeita avustettavilleen.
Työnteossa kului tämäkin kevään ja työväen juhlapäivä.
***
Keskiviikko 30.4.2014
Kiitolinjan auto toi varastolle elintarvikkeita.
Kävin noutamassa Etelä-Hämeestä elintarvikkeita.
Kari nouti varastolta elintarvikkeita avustettavilleen.
LÄMPIMÄT KIITOKSET TÄMÄNPÄIVÄISILLE LAHJOITTAJILLE, ERIKOISESTI VILLELLE!
Toivotan kaikille päiväkirjani lukijoille hyvää vappua! eläkää ihmisiksi.
***
Tiistai 29.4.2014
Kirkkoherrojen päivä. Tomppa toi varastolle Katjan keräämiä lastenvaatteita, -jalkineita ja pehmoleluja.
Kirkkoherra Tapio toi varastolle vaatteita ja jalkineita.
Kirkkoherra Sergei perheineen nouti varastolta elintarvikkeita ja uusia avustustavaroita Venäjän köyhille.
Päivän viimeinen vieras, Sodderin kirkkoherra Pekka Palosaari, saapui varastolle illansuussa. Hän toi tullessaan varastolle lastenvaatteita ja jalkineita ja vei mennessään elintarvikkeita.
LÄMPIMÄT KIITOKSET TÄMÄNPÄIVÄISILLE LAHJOITTAJILLE, ERIKOISESTI KATJALLE, TOMPALLE, PEKALLE JA TAPIOLLE!
***
Maanantai 28.4.2014
Järjestelin varastoa ja tein toimistotöitä.
***
Sunnuntai 27.4.2014
Olin sienimetsässä.
***
Lauantai 26.4.2014
Teimme Erjan kanssa toimistotöitä.
***
Perjantai 25.4.2014
Igor, Olek ja Svetlana noutivat kahdella pakettiautolla elintarvikkeita ja uusia avustustavaroita Latvian köyhille.
Tytti ja Esa toivat varastolle vaatteita ja jalkineita ja veivät mennessään elintarvikkeita Eestin köyhille.
LÄMPIMÄT KIITOKSET TÄMÄNPÄIVÄISILLE LAHJOITTAJILLE, ERIKOISESTI TYTILLE JA ESALLE!
Toivotan kaikille päiväkirjani lukijoille onnellista ja levontäyteistä viikonloppua!
Menkää metsään, hyvät ihmiset, korvasienet alkavat kurkistella hakkuaukioilla.
***
Torstai 24.4.2014
Esa toi tänään aamulla elintarvikkeita varastolle ja vei mennessään elintarvikkeita ja maaleja Itä-Euroopan ja Afrikan köyhille.
Pakkasin tänään elintarvikkeita itään vietäväksi. Työstä kävi.
***
Keskiviikko 23.4.2014
Pertti ja Leena noutivat tänään varastolta elintarvikkeita ja uusia avustustavaroita Karjalan köyhille.
Tomppa kävi tänään varastolla meitä tervehtimässä ja hän auttoi myös työnteossa.
Sain pakettiauton tänään huollosta. Lasku oli suolainen, miltei 2.500 euroa.
***
Tiistai 22.4.2014
Vein pakettiauton tänään huoltoon. Tiedossa suolainen lasku, vähintään 2.200 euroa.
Andrey ja Olga noutivat tänään elintarvikkeita, uusia avustustavaroita ja maalia Venäjän köyhille.
Kiitolinjan auto toi varastolle elintarvikkeita.
Illan viimeinen vieras varastolla oli Ismo. Hän vei elintarvikkeita Eestin köyhille.
LÄMPIMÄT KIITOKSET TÄMÄNPÄIVÄISILLE LAHJOITTAJILLE, ERIKOISESTI REIJOLLE JA RISTOLLE!
Siirsin tänään kuolleen ystäväni sänkyä patjoineen ja petivaatteineen varastolle. Ajattelin, että kerran joku siirtää minunkin sänkyäni jonnekin, kun minusta aika on jättänyt.
Mietin, että jokaisen ihmisen pitäisi ainakin kerran elämässään käsitellä kuolleen ystävänsä jäämistöä. Tuota toimenpidettä tehdessään voisi ajatella, kuinka paljon täällä maailmassa kannattaa pullistella. Sitä kehottaisin ajattelemaan entisen kollegani, joka kesäisin asustelee pienen etelähämäläisen järven rannalla. Hänen elämäntehtävänsä näyttää olevan katkera kadehtiminen ja toisten ihmisten kyttääminen ja kanssaeläjiensä vetäminen samaan katkeraan, älyttömään kateuteen. Kateus vie kalatkin vedestä.
Kysynkin sinulta, Erkki, kun sinä kerran täältä lähdet, kuinka monta kalaa viet mennessäsi? Sinun kannattaisi ajatuksella lukea seuraava lause: Miljoonia kuplia on elämän meressä kummunnut ja kumpuaa. Kun sinä täältä kerran lähdet, jälkimaailma muistaa sinua yhtä vähän kuin meri kiveä, joka sinne on singottu.
***
Maanantai 21.4.2014
Pakkasin avustustavaroita itä-Eurooppaan vietäväksi ja tein toimistotöitä.
***
Sunnuntai 20.4.2014
Pakkasin tänään avustustavaroita itään vietäväksi ja Erja teki toimistotöitä.
***
Lauantai 19.4.2014
Pakkasimme tänään Erjan kanssa avustustavaroita itään vietäväksi.
***
Torstai 17.4.2014
Päivän ensimmäiset vieraat varastolla olivat Nadja ja Slava. He veivät elintarvikkeita ja uusia avustustavaroita Venäjän köyhille.
Rekka-auto toi varastolle uusia avustustavaroita.
Esa toi varastolle vammaisapuvälineitä ja vei mennessään elintarvikkeita Itä-Euroopan ja Afrikan köyhille.
Ismo nouti uusia avustustavaroita Eestin köyhille.
Päivän viimeinen vieras varastolla oli Johanna. Hänkin vei uusia avustustavaroita Eestin köyhille.
LÄMPIMÄT KIITOKSET TÄMÄNPÄIVÄISILLE LAHJOITTAJILLE, ERIKOISESTI ESALLE JA VILLELLE!
Toivotan kaikille päiväkirjani lukijoille riemullista pääsiäistä! Kristus kuoli ristillä sovittaen syntimme, mutta Hän nousi kolmantena päivänä kuolleista, astui ylös Taivaaseen, istui Isän Jumalan oikealle puolelle ja on sieltä tuleva tuomitsemaan eläviä ja kuolleita. Tämä on syytä jokaisen muistaa, olipa sitten valehteleva kirkkoherra tai valehteleva kappalainen.
***
Keskiviikko 16.4.2014
Pakkasin tänään avustustavaroita itään vietäväksi.
Siru ja Janne lahjoittivat meille parisängyn patjoineen ja vuodevaatteineen. Kiitokset siitä heille!
***
Tiistai 15.4.2014
Huoltopäivä. Kävin aamulla Karin luona paikkauttamassa hampaani, josta paikka oli irronnut.
Puolenpäivän jälkeen kävin silmälääkärillä Tuovin luona tarkistuttamassa silmäni kaksi vuotta sitten tapahtuneen kaihileikkauksen jälkeen.
Silmät ovat kunnossa, samoin hampaat, eli näen ja pystyn puremaan.
Ivan nouti varastolta elintarvikkeita ja uusia avustustavaroita Venäjän köyhille.
***
Maanantai 14.4.2014
Pakkasin tänään avustustavaroita itään vietäväksi.
***
Sunnuntai 13.4.2014
Teimme tänäänkin toimistotöitä.
Ehdimme myös elokuviin.
***
Lauantai 12.4.2014
Erjan kanssa teimme toimistotöitä.
***
Perjantai 11.4.2014
Päivän ensimmäinen vieras varastolla oli Esa. Hän vei elintarvikkeita ja uusia avustustarvikkeita Itä-Euroopan ja Afrikan köyhille.
Seuraavaksi varastolle saapui Valdemarin rekka. Lastasimme siihen elintarvikkeita ja uusia avustustavaroita. Esa auttoi lastaamisessa.
Kiitolinjan auto toi varastolle uusia avustustarvikkeita.
Illansuussa Valdemarin rekka oli lastattu ja se lähti matkaamaan kohti satamaa. Avustustavarat menevät Moldovan, Ukrainan ja Valko-Venäjän köyhille.
LÄMPIMÄT KIITOKSET TÄMÄNPÄIVÄISILLE LAHJOITTAJILLE, ERIKOISESTI VILLELLE!
Toivotan kaikille päiväkirjani lukijoille rauhaisaa ja levontäyteistä viikonloppua. Omani kuluu kuten aina ennenkin, työn merkeissä.
***
Torstai 10.4.2014
Päivän ensimmäinen vieras varastolla oli isä Alexander. Hän vei elintarvikkeita ja uusia avustustarvikkeita Ukrainan köyhille.
Seuraavaksi varastolle saapuivat isä Julian ja Ivan. He veivät elintarvikkeita ja hygieniatuotteita Venäjän köyhille.
Kiitolinjan auto toi varastolle elintarvikkeita.
Jorma toi varastolle avustustavaroita.
LÄMPIMÄT KIITOKSET TÄMÄNPÄIVÄISILLE LAHJOITTAJILLE, ERIKOISESTI JORMALLE JA PETRILLE!
Varastolla oli tänään todellinen ja mukava kielten sekamelska. Erja puhui englantia isä Alexanderin kanssa. Isä Julian puhui espanjaa, venäjää ja suomea. Ivan puhui suomea ja venäjää. Solkkasin venäjää, englantia, espanjaa ja suomea, jota puhuin vähän taitavammin. Meillä oli tosi antoisa keskusteluparituntinen.
Kerroimme, mitä Jumala on elämässämme tehnyt.
***
Keskiviikko 9.4.2014
Aamun ensimmäiset vieraat varastolla olivat Aleksander, Marisa ja Losa. He veivät elintarvikkeita ja uusia avustustarvikkeita Venäjän köyhille.
Seuraavaksi varastolle saapuivat isä Henrik ja Marja. He veivät uusia avustustavaroita Valko-Venäjän köyhille.
Kari nouti elintarvikkeita ja kalusteita Eestin köyhille.
Valdemarin rekka saapui hieman puolenpäivän jälkeen varastolle. Rekka vei täpö täyden lastin uusia avustustavaroita Moldovan, Ukrainan ja Valko-Venäjän köyhille.
Losan kanssa siirsimme varastosta trukilla ulos rekkakuormallisen verran kuormalavoina.
Illan viimeinen vieras varastolla oli Esa. Hän toi kuorma-autollisen elintarvikkeita varastolle ja vei mennessään elintarvikkeita, jää- ja pakastekaappeja sekä maaleja Itä-Euroopan ja Afrikan köyhille.
LÄMPIMÄT KIITOKSET TÄMÄNPÄIVÄISILLE LAHJOITTAJILLE, ERIKOISESTI ESALLE!
Juholle sanoisin, ei kannata nuolaista, ennen kuin tipahtaa ja muuten olen sitä mieltä, Juho, ettei nuoleskelu yleisesti ottaen kannata. Olet varmasti nyt kanssani eri mieltä, myöhemmin tulet huomaamaan, mitä tarkoitin ja että olen oikeassa. Olkoot syyt mitkä tahansa, en hyväksy käytöstäsi, niinhän sinä sanoit. Katsotaanpa, mihin tuo lausumasi kolahtaa. Ken elää, se näkee.
***
Tiistai 8.4.2014
Isä Henrik ja Marja olivat aamun ensimmäiset vieraat varastolla. He veivät uusia avustustavaroita Valko-Venäjän köyhille. Isä Henrik lähti autonsa ja peräkärrynsä kanssa matkaamaan kohti Venäjän rajaa, missä hän tyhjentää avustustavaralastin isä Leonardin autoon. Hän palaa huomenna varastolle noutamaan uuden avustustavaralastin.
Päivän viimeinen vieras varastolla oli Ismo. Hän vei elintarvikkeita ja uusia avustustarvikkeita Eestin köyhille.
***
Maanantai 7.4.2014
Pastori Aleksei nouti varastolta elintarvikkeita ja uusia avustustavaroita Venäjän köyhille.
***
Sunnuntai 6.4.2014
Tein toimistotöitä.
***
Lauantai 5.4.2014
Kävin varastolla, leikkasin omenapuita ja Erja teki toimistotöitä.
***
Perjantai 4.4.2014
Kirkkoherra Eero oli aamun ensimmäinen vieras varastolla. Hänen mukanaan oli kaksi Vladimiria. He veivät elintarvikkeita ja uusia avustustavaroita Venäjän köyhille.
Seuraavaksi varastolle saapui Kiitolinjan auto, joka toi varastolle elintarvikkeita ja maalia.
Boris, Nadja ja Slava saapuivat varastolle. Hekin veivät elintarvikkeita ja uusia avustustarvikkeita Venäjän köyhille.
Jouko nouti varastolta elintarvikkeita Latvian romaaneille.
Noudin illansuussa Kanta-Hämeestä elintarvikkeita.
Illan viimeiset vieraat varastolla olivat Karit. Toinen Kari vei elintarvikkeita Eestin köyhille ja meidän Kari vei elintarvikkeita autettavilleen.
Myös Erja nouti elintarvikkeita autettavilleen.
LÄMPIMÄT KIITOKSET TÄMÄNPÄIVÄISILLE LAHJOITTAJILLE, ERIKOISESTI MAARETILLE, JUHALLE, JUSSILLE JA VILLELLE!
Toivotan kaikille päiväkirjani lukijoille levontäyteistä ja onnellista viikonloppua. Oma viikonloppuni kuluu tavanomaisesti työn merkeissä.
Hyvät neuvot ovat kalliita, annan yhden ilmaisen neuvon kirkkoherra Pekolle: opettele puhumaan totta, kun asioit viranomaisten kanssa, poliisin tai hallinto-oikeuden. Etkö tiedä, että valheella on lyhyet jäljet. Sinulla ja Juholla näyttää olevan yhteinen harrastus: Palturin puhuminen ja kirjoittaminen. Taas jäit satuilusta kiinni. Miten se menikään, sellainen renki kuin isäntä. Voitte Juhon kanssa paiskata kättä.
Tiesitkö, että seurakunta on perustettu totuudelle? Kuinka sinä ja Juho uskallatte jatkuvasti olla puhumatta tai kirjoittamatta totta? Jumala tahtoo totuutta sydämen salatuimpaan asti. Oliko uutta evankeliumia? Juho, itkettääkö sinua tämä teksti?
***
Torstai 3.4.2014
Igor ja Svetlana noutivat elintarvikkeita ja uusia avustustarvikkeita Latvian köyhille.
Pakkasin tänään koko päivän avustustavaroita itään vietäväksi.
***
Keskiviikko 2.4.2014
Jouko ja Marja olivat päivän ensimmäiset vieraat varastolla. He veivät uusia avustustavaroita Latvian romaaneille.
Kari nouti avustustavaroita Afrikan köyhille.
Pakkasin tänään avustustavaroita itään vietäväksi.
***
Tiistai 1.4.2014
Esa ja kirkkoherra Tapio olivat aamun ensimmäiset vieraat varastolla. He veivät elintarvikkeita ja uusia avustustavaroita Eestin köyhille.
Seuraavaksi varastolle saapui Kari. Myös hän vei elintarvikkeita ja uusia avustustavaroita Eestin köyhille.
Pakkasin tänään avustustavaroita itään vietäväksi.
***
Maanantai 31.3.2014
Kiitolinjan täysperävaunullinen rekka-auto toi varastolle täyden lastin uusia avustustavaroita.
Pakkasin tänään koko päivän avustustavaroita itään vietäväksi.
Illansuussa Jan-Erik tuli varastolle. Hän vei vammaisapuvälineitä Romanian köyhille.
LÄMPIMÄT KIITOKSET TÄMÄNPÄIVÄISILLE LAHJOITTAJILLE, ERIKOISESTI LAURILLE!
***
Sunnuntai 30.3.2014
Rovasti Timo nouti varastolta uusia avustustavaroita Venäjän köyhille.
Pakkasin avustustavaroita itään vietäväksi.
***
Lauantai 29.3.2014
Pakkasin tänään koko päivän avustustavaroita itään vietäväksi.
Erja teki toimistotöitä.
Siperian lääninrovasti Juha Saari ystävineen kävi tapaamassa minua varastolla.
***
Perjantai 28.3.2014
Saapuessani aamulla varastolle Jan-Erik oli onnekseni minua odottamassa. Olin lähdössä viemään roskakuormaa poltettavaksi. Pakettiauto ei inahtanutkaan, kun ryhdyin sitä käynnistämään. Olen sellainen tekniikan ihmelapsi, että ymmärrän autosta sen verran, että se kulkee neljän pyörän varassa.
Jan-Erik on rekkakuski, perämies ja konemestari. Hän teki yli kaksi tuntia töitä, ennen kuin sai auton käynnistettyä. Hän oli tullut moikkaaman minua matkatessaan Hankoon.
Kiitolinjan auto toi varastolle uusia vuodevaatteita.
Markus nouti Leharin köyhille Eestiin elintarvikkeita.
Pastori Pasi saapui illansuussa varastolle. Hän vei elintarvikkeita ja uusia avustustarvikkeita Eestin ja Venäjän köyhille. Hän myös auttoi minua avustustavaroiden pakkaamisessa itään toimittamista varten.
Illan jo pimennyttyä Jan-Erik saapui jälleen varastolle. Hän vei elintarvikkeita, kaksi sähköhellaa ja vuodevaatteita Latvian köyhille.
LÄMPIMÄT KIITOKSET TÄMÄNPÄIVÄISILLE LAHJOITTAJILLE, ERIKOISESTI MERJALLE!
Toivotan kaikille päiväkirjani lukijoille levontäyteistä ja onnellista viikonloppua! Omani kuluu tavanomaisesti työn merkeissä.
Juholle haluaisin sanoa, että totuus on kallis asia, ei kuitenkaan niin kallis, etteikö sinunkin kannattaisi sitä puhua ja kirjoittaa vastineissasi tuomiokapitulille. Ciao!
P.S Tunsitko, Juho, itsesi vainotuksi?
***
Torstai 27.3.2014
Esa oli aamun ensimmäinen vieras varastolla. Hän vei uusia avustustavaroita Eestin köyhille.
Seuraavaksi varastolle saapuivat kirkkoherra Eero ja Vladimir. He veivät elintarvikkeita ja uusia avustustarvikkeita Venäjän köyhille.
Puolenpäivän jälkeen kirkkoherra Sulev saapui varastolle. Hän vei elintarvikkeita ja uusia avustustarvikkeita Eestin köyhille.
Iltapäivällä varastolle saapui diakoni Seppo. Hän vei elintarvikkeita Venäjän köyhille.
Illan viimeinen vieras varastolla oli pastori Pasi. Hän vei elintarvikkeita ja uusia avustustarvikkeita Eestin ja Venäjän köyhille.
Pakkasin koko päivän avustustavaroita itään vietäväksi.
***
Keskiviikko 26.3.2014
Unski oli päivän ensimmäinen vieras varastolla. Hän vei avustettavilleen elintarvikkeita.
Seuraavaksi varastolle saapui Timo. Hän vei elintarvikkeita Latvian köyhille.
Päivän viimeiset vieraat varastolla olivat Igor, Olek ja Svetlana. Hekin veivät elintarvikkeita ja uusia avustustavaroita Latvian köyhille.
Pakkasin avustustavaroita iltapimeään itään vietäväksi.
Vanha kansa sanoo, että sellainen renki kuin isäntä. Jos seurakunnan kirkkoherra on valehtelija, on luonnollista, että myös kappalainen on valehtelija. Vai mitä mieltä olette, Pekko ja Juho?
***
Tiistai 25.3.2014
Aamun ensimmäinen vieras varastolla oli Esa. Hän toi tullessaan kolme sähköhellaa ja vei mennessään elintarvikkeita ja uusia avustustavaroita Baltian ja Afrikan köyhille.
Seuraavaksi varastolle saapui Kiitolinjan auto, joka toi tullessaan elintarvikkeita.
Kun olin tuota auton lastia purkamassa, saapui seuraava auto odottamaan vuoroaan. Se oli täysperävaunullinen rekka, joka toi tullessaan elintarvikkeita ja uusia avustustavaroita.
LÄMPIMÄT KIITOKSET TÄMÄNPÄIVÄISILLE LAHJOITTAJILLE, ERIKOISESTI ESALLE, REIJOLLE, RISTOLLE JA VILLELLE!
Työpäiväni jatkui vielä illan jo pimettyä.
***
Maanantai 24.3.2014
Päivän ensimmäinen vieras varastolla oli Andrey. Hän vei elintarvikkeita ja maalia Venäjälle.
Seuraavaksi varastolle saapui täysperävaunullinen rekka-auto, joka toi tullessaan täyden kuorman uusia avustustavaroita.
Johanna nouti elintarvikkeita ja uusia avustustavaroita Eestin köyhille.
Illan viimeinen vieras varastolla oli Sodderin kirkkoherra Pekka Palosaari. Hän oli matkalla kolmen seurakuntalaisensa kanssa. Pekka toi varastolle tullessaan vaatteita ja kenkiä. He veivät mennessään elintarvikkeita ja uusia avustustavaroita Karjalan köyhille.
Tapaamisemme päätteeksi Pekka ja hänen seurakuntalaisensa lauloivat karjalaksi virren "Tule kanssani, Herra Jeesus".
LÄMPIMÄT KIITOKSET TÄMÄNPÄIVÄISILLE LAHJOITTAJILLE, ERIKOISESTI PEKALLE JA VILLELLE!
***
Sunnuntai 23.3.2014
Tein toimistotöitä.
***
Lauantai 22.3.2014
Valdemar saapui puolenpäivän aikoihin rekkoineen varastolle. Lastasimme siihen uusia vaatteita, jalkineita, kodinkoneita, työkaluja, kalusteita, keittiötarvikkeita, vuodevaatteita ja muita kodin tekstiilejä.
Rekka oli jälleen täpö täysi, kun Valdemar lähti matkaamaan kohti satamaa, mistä avustustarvikkeet lähtevät Saksan kautta Romaniaan, Moldovaan, Bulgariaan ja Valko-Venäjälle.
Ivan saapui varastolle puolenpäivän jälkeen. Hän vei elintarvikkeita ja uusia avustustarvikkeita Venäjän köyhille.
Erja teki koko päivän toimistotöitä.
***
Perjantai 21.3.2014
Saavuimme Erjan kanssa lomalta Suomeen perjantain vastaisena yönä.
Rekka-auto toi aamulla täyden lastin elintarvikkeita varastolle.
Lomani aikana varastolle oli saapunut vuodevaatteita.
Iltapäivällä saimme nähdä iloisen, rajun ja nopeatempoisen koiratanssin. Esittäjinä olivat Roope ja Ami. Riemulla ei ollut rajoja, kun haimme kaverit koirahoitolasta. Kotimatkaa juhlistettiin nakkipaketeilla, jotka tyhjenivät alta aika yksikön. Amilta pusuja riitti. Roope tyytyi tapansa mukaan mököttämään, kun hänet oli törkeästi hylätty kahdeksi viikoksi. Kotimatkan varrella sain sentään silkasta armosta Roopelta nuolaisun poskeen.
Loman aikana Kari ja Make hoitivat varastoa.
LÄMPIMÄT KIITOKSET TÄMÄNPÄIVÄISILLE JA LOMANAIKAISILLE LAHJOITTAJILLE, ERIKOISESTI MAJLIKSELLE, KAIJALLE JA PETRILLE!
Toivotan kaikille päiväkirjani lukijoille, niin runsaslukuisille ystäville kuin vihollisillekin, erikoisesti Juholle ja Pekolle, levontäyteistä ja onnellista viikonloppua! Muistakaa auttaa köyhiä. Niinhän te varmasti teettekin.
Viikonloppuni kuluu tavanomaisesti töiden merkeissä. Loman jälkeen rästitöitä riittää.
***
Keskiviikko 5.3.2014
Aleksander, Marisa ja Losa olivat aamun ensimmäiset vieraat varastolla. Losa, 5-v. oli leikannut aikakauslehdestä sydämen muotoisen kuvan ja kirjoittanut siihen harakanvarpaita. Ukki Aleksander kysyi:-Mitä sinä teet? -Kirjoitan kirjettä Upelle, kun on niin kova ikävä, sanoi Losa. -Mitä siinä lukee? kysyi Ukki. -Ranskaa, mutta en ymmärrä sitä, sanoi Losa. -Kuka ymmärtää? kysyi ukki. -Upe! oli Losan varma vastaus. Ranskan kielen magistereita tässä ollaan, ainakin Losan mielestä.
Jälleen näkemisemme oli riemuinen. Minua halattiin ja Erjakin sai osansa. Yhdessä kävimme Losan kanssa viemässä roskia poltettavaksi ja noutamassa avustustavaroita Etelä-Hämeestä.
Seuraavaksi varastolle saapui kirkkoherra Sulev. Hän vei elintarvikkeita ja uusia avustustavaroita Eestin köyhille.
On olemassa kirkkoherroja ja kirkon herroja, kuten niin monta kertaa olen aikaisemminkin sanonut, vai mitä mieltä olet, Pekka, joka väheksyit Eestin köyhiä, ja mitä mieltä on sinun uskollinen aseenkantajasi, Juha, joka sanoi, että olkootpa syyt mitkä hyvänsä, jne. hyväksyn Pekan käytöksen ja paheksun Upen sanomisia.
Seuraavaksi varastolle saapui Gunnar, joka vei elintarvikkeita Eestin köyhille.
Myös Ismo vei elintarvikkeita Eestin köyhille.
Illan viimeinen vieras varastolla oli Kiitolinjan auto, joka toi varastolle elintarvikkeita.
Muuten, olen sitä mieltä, että haluaisin tietää, kuinka kirkkoherra Pekka Riikonen ja talouspäällikkö Arja Virtanen räpistelevät kuiville siitä viimeisestä todellisesta kahtiajaosta, jossa seurakuntamme pää, Jeesus Kristus, kertoo, kuinka Hän oli alaston, outo, muukalainen, nälkäinen, sairas jne. Hän antaa tuomionsa niille, jotka eivät ole häntä auttaneet.
Te kieltäydyitte viemästä ruoka-apua niille Eestin köyhille, joille sitä tarjosin. Tästä välinpitämättömyydestä ette räpistele kuiville, tehkää kuinka monta rikosilmoitusta tai tutkintapyyntöä hyvänsä. Kerran, niin minulle kuin teille, jaetaan oikeudenmukaiset tuomiot, joihin eivät vaikuta vapaamuurarit, eivät mitkään muutkaan rabbarit tai maalarit tai mahdolliset ystävyyssuhteet eivätkä puolueelliset tuomarit. Ciao!
***
Tiistai 4.3.2014
Kiitolinjan auto toi varastolle elintarvikkeita.
LÄMPIMÄT KIITOKSET TÄMÄNPÄIVÄISILLE LAHJOITTAJILLE, ERIKOISESTI PETRILLE!
***
Maanantai 3.3.2014
Hoitelin tänään juoksevia asioita, mm. täyden pakettiautollisen roskakuorman viemisen poltettavaksi.
Tein myös remonttitöitä varastolla.
***
Sunnuntai 2.3.2014
Tein tänään toimistotöitä.
***
Lauantai 1.3.2014
Päivän ensimmäinen vieras varastolla oli Kari. Hän vei uusia avustustavaroita Eestin köyhille.
Seuraavaksi varastolle saapui Valdemar rekkoineen. Hän vei elintarvikkeita ja uusia avustustarvikkeita Moldovan, Ukrainan ja Valko-Venäjän köyhille.
Erja teki tänään toimistotöitä.
Tämänpäiväinen rekka oli kahdeksas tämän vuoden aikana lähtenyt avustusrekka. Pakettiautolastauksia on ollut hieman yli 70.
Juha, itkettääkö sinua tämä köyhien saama tavaranpaljous. Pekkaa se varmaankin närästää.
***
Perjantai 28.2.2014
Nunna Joanna oli aamun ensimmäinen vieras varastolla.
Seuraavaksi varastolle saapui isä Ambrosius. Hän vei elintarvikkeita ja uusia avustustarvikkeita Mordvan köyhille.
Kiitolinjan auto toi varastolle uusia avustustarvikkeita.
Esa ja Johanna veivät kaksi autokuormallista uusia avustustavaroita Eestin köyhille.
Kiitolinja auto toi varastolle maalia.
Pakkasin tänään avustustavaroita itään vietäväksi.
Kari, Esa ja Johanna auttoivat ystävineen avustustavaroiden pakkaamisessa.
LÄMPIMÄT KIITOKSET TÄMÄNPÄIVÄISILLE LAHJOITTAJILLE, ERIKOISESTI JUHALLE, JUSSILLE JA VILLELLE!
Toivotan kaikille päiväkirjani lukijoille levontäyteistä, onnellista ja rauhaisaa viikonloppua! Omani kuluu tavanomaisesti työn merkeissä.
Asiasta ananakseen. Juha, oletko jo kirjoittanut ainekirjoituksen Tampereen hiippakunnan tuomiokapitulille? Ciao!
***
Torstai 27.2.2014
Jouko ja Marjan noutivat uusia avustustarvikkeita Latvian köyhille.
Ismo nouti elintarvikkeita Eestin köyhille.
***
Keskiviikko 26.2.2014
Päivän ensimmäinen vieras varastolla oli nunna Joanna. Hän vei elintarvikkeita ja uusia avustustarvikkeita Venäjän köyhille.
Seuraavaksi varastolle saapuivat Jouko ja Marja. He veivät elintarvikkeita Latvian köyhille.
Kristofer vei elintarvikkeita Eestin köyhille.
Tornion seurakunnan bussi saapui iltapäivällä varastolle. Seurakuntalaiset olivat matkalla Eestiin kirkkoherra Matti Puontilan ja diakonissa Aila Ylinärän johdolla. He lastasivat bussin täpö täyteen elintarvikkeita ja uusia avustustarvikkeita. Tornion seurakunnassa näyttää olevan vähän erilainen meininki kuin Janakkalan seurakunnassa. On olemassa kirkkoherroja ja kirkon herroja. Vai mitä mieltä olette, Pekka ja Pekan vannoutunut puolustaja, Juha. Mitenhän se Juha menikään? Olkootpa syyt mitkä tahansa...En näe, en kuule, enkä halua ymmärtää!!!
Illan jo pimennyttyä kävin noutamassa Kanta-Hämeestä elintarvikkeita. Erja vei elintarvikkeita tarvitsijoille, samoin Kari.
LÄMPIMÄT KIITOKSET TÄMÄNPÄIVÄISILLE LAHJOITTAJILLE, ERIKOISESTI VILLELLE!
***
Tiistai 25.2.2014
Kirkkoherra Tapio oli aamun ensimmäinen vieras varastolla. Hän vei uusia avustustavaroita Eestin köyhille.
Seuraavaksi varastolle saapui täysperävaunullinen rekka-auto. Se toi täyden lastin uusia avustustavaroita.
Kari vei uusia avustustavaroita Eestin köyhille.
Seuraava rekka-auto toi niinikään uusia avustustavaroita varastolle. Niitä tuli kaiken kaikkiaan 88 kuormalavallista tänään.
Esa nouti kuorma-autollisen uusia avustustavaroita Afrikan köyhille.
Päivän viimeinen vieras varastolla oli nunna Joanna. Hän vei elintarvikkeita Venäjän köyhille.
Pakkasin tänään elintarvikkeita itään vietäväksi.
LÄMPIMÄT KIITOKSET TÄMÄNPÄIVÄISILLE LAHJOITTAJILLE, ERIKOISESTI VILLELLE!
***
Maanantai 24.2.2014
Unto ja Marja-Leena noutivat elintarvikkeita ja uusia avustustavaroita autettavilleen.
Pakkasin aamusta iltamyöhään avustustavaroita itään vietäväksi. Työstä kävi.
***
Sunnuntai 23.2.2014
Tein tänään Erjan kanssa toimistotöitä.
Iltapäivällä menin varastolle ja pakkasin iltapimeään lahjoitustavaroita itään vietäväksi.
***
Lauantai 22.2.2014
Tenu oli aamun ensimmäinen vieras varastolla. Hän vei elintarvikkeita Leharin köyhille Eestiin.
Valdemarin rekka saapui vähän puolenpäivän jälkeen varastolle.
Illansuussa saimme rekan lastattua täpö täyteen. Se vei elintarvikkeita Latvian köyhille.
Rekan lastauksen jälkeen pakkasin iltamyöhään asti avustustavaroita itään vietäväksi.
Tällä viikolla olen vastaanottanut 335 kuormalavallista avustustavaroita ja lähettänyt niitä eteenpäin yli 200 kuormalavallista.
Työstä se on käynyt. Varmaankin Pekko ja Juho ovat hikoilleet ainakin yhtä paljon, jos ei enemmän, köyhien hyväksi. Näinhän se on, että työtä tehdessä voi tulla känsät kämmeneen ja potaskan puhumisesta peräpukamat kurkkuun.
Kevyitä unia, veljet!
***
Perjantai 21.2.2014
Kiitolinjan auto toi tänäänkin kaksi rekka-autollista uusia avustustarvikkeita ja elintarvikkeita varastolle.
Esa ja Johanna noutivat varastolta elintarvikkeita ja uusia avustustavaroita Eestin köyhille.
Pakkasin tänäänkin iltamyöhään uusia avustustavaroita itään toimitettavaksi.
LÄMPIMÄT KIITOKSET TÄMÄNPÄIVÄISILLE LAHJOITTAJILLE, ERIKOISESTI VILLELLE!
Tämän viikon aikana varastollemme on saapunut kaiken kaikkiaan 335 kuormalavallista elintarvikkeita ja uusia avustustavaroita.
Olen miettinyt, onko kirkon herran, Don Quijoten, uskollinen aseenkantaja ja apulainen, Sancho Panza, saanut valmiiksi ainekirjoituksensa huomiohapitulille.
Ehkäpä hiispa on häneltä jotain kysellyt. Surullisen hahmon ritarit ja pelkurimaiset apurit ovat surkeita ja säälittäviä.
Toivotan kaikille päiväkirjani lukijoille levontäyteistä, onnellista ja rauhaisaa viikonloppua. Omani kuluu tavanomaisesti työtä tehden. Huominen alkaa pakettiautolastauksella, eli pikku lämmittelyllä ennen rekka-auton lastausta.
Rekan lastauksen jälkeen päivä jatkuu avustustavaroiden pakkaamisella.
***
Torstai 20.2.2014
Päivän ensimmäiset vieraat varastolla olivat kirkkoherra Eero ja Vladimir. He veivät elintarvikkeita ja uusia avustustarvikkeita Venäjän köyhille.
Kiitolinjan auto toi varastolle kaksi autokuormallista uusia avustustavaroita.
Ismo nouti varastolta elintarvikkeita Eestin köyhille.
Iltamyöhään varastolle saapuivat Timo ja Olek kahden pakettiauton kanssa. He veivät elintarvikkeita Latvian köyhille.
Pakkasin tänään uusia avustustavaroita itään vietäväksi.
LÄMPIMÄT KIITOKSET TÄMÄNPÄIVÄISILLE LAHJOITTAJILLE, ERIKOISESTI VILLELLE!
***
Keskiviikko 19.2.2014
Aamun ensimmäinen vieras varastolla oli Kari. Hän vei autolastillisen vaatteita Eestin köyhille.
Seuraavaksi maaliin saapui Esa. Hän vei autolastillisen elintarvikkeita Eestin köyhille.
Valdemarin rekka saapui varastolle puolenpäivän aikaan. Lastasimme siihen elintarvikkeita ja uusia avustustarvikkeita. Rekka oli enemmän kuin täysi, kun se lähti matkaamaan kohti satamaa. Kuorma menee Moldovan ja Valko-Venäjän köyhille.
Kari kävi varastolla kokeilemassa, miltä rekan lastaus tuntuu. Kommentti: "En tiennyt, että se on noin vaikeaa."
***
Tiistai 18.2.2014
Kari oli aamun ensimmäinen vieras varastolla. Hän vei elintarvikkeita Eestin köyhille.
Seuraavaksi varastolle saapuivat Julian ja Ivan. He veivät elintarvikkeita Venäjän köyhille.
Kiitolinjan rekka-auto toi varastolle täyden lastin elintarvikkeita.
Myös toinen Kiitolinjan auto toi varastolle elintarvikkeita.
Päivän viimeinen vieras varastolla oli Esa. Hän vei kuorma-autollisen elintarvikkeita Eestin köyhille.
LÄMPIMÄT KIITOKSET TÄMÄNPÄIVÄISILLE LAHJOITTAJILLE, ERIKOISESTI HARRIETILLE JA VESALLE!
***
Maanantai 17.2.2014
Markus nouti tänään varastolta Leharin köyhille ison pakettiautolastillisen elintarvikkeita.
Kolme täpö täyttä rekka-autoa toi varastolle elintarvikkeita ja huomenna tulee vielä aivan täysi rekka-autollinen elintarvikkeita.
LÄMPIMÄT KIITOKSET TÄMÄNPÄIVÄISILLE LAHJOITTAJILLE, ERIKOISESTI HARRIETILLE, VESALLE, REIJOLLE JA RISTOLLE!
***
Sunnuntai 16.2.2014
Tein tänään toimistotöitä.
***
Perjantai 14.2.2014
Kirkkoherra Eero ja kaksi Vladimiria noutivat elintarvikkeita ja uusia avustustavaroita Venäjän köyhille.
Tein kakkosvarastoon tilaa maanantaina saapuvalle elintarvike-erälle. Maanantaina on tulossa 217 kuormalavaa elintarvikkeita, vähän yli 37 tonnia.
Kun elintarvikkeet tulevat, autoissa on kaksi kuormalavaa päällekkäin. Jos näin ei meneteltäisi, elintarvikkeet jouduttaisiin elintarvikkeet kuljettamaan kuudella rekka-autolla kolmen rekka-auton sijasta. Näin menetellen säästämme kuljetuskustannuksia.
Toivotan kaikille päiväkirjani lukijoille levontäyteistä viikonloppua. Omani kuluu tavanomaisesti työn merkeissä.
***
Torstai 13.2.2014
Teimme Erjan kanssa tänään toimistotöitä.
***
Keskiviikko 12.2.2014
Tein tänään toimistotöitä.
***
Tiistai 11.2.2014
Pakkasin tänään avustustavaroita itään vietäväksi.
Kiitolinjan auto toi varastolle elintarvikkeita.
Pastori Pasi nouti illansuussa varastolta elintarvikkeita ja uusia avustustavaroita Venäjän ja Eestin köyhille.
LÄMPIMÄT KIITOKSET TÄMÄNPÄIVÄISILLE LAHJOITTAJILLE, ERIKOISESTI PETRILLE!
***
Maanantai 10.2.2014
Esa oli aamun ensimmäinen vieras varastolla. Hän vei uusia avustustavaroita Eestin köyhille.
Kiitolinjan auto toi varastolle elintarvikkeita.
Tapani nouti elintarvikkeita Venäjän ja Eestin köyhille.
Toinen Esa oli päivän viimeinen vieras varastolla. Hän toi kuudetta tonnia elintarvikkeita varastolle.
LÄMPIMÄT KIITOKSET TÄMÄNPÄIVÄISILLE LAHJOITTAJILLE, ERIKOISESTI MAARITILLE JA ESALLE!
***
Sunnuntai 9.2.2014
Kari ja Leegi noutivat tänään varastolta uusia avustustarvikkeita Eestin köyhille.
Pakkasin koko päivän uusia avustustavaroita itään vietäväksi.
Erja teki toimistotöitä.
***
Lauantai 8.2.2014
Pakkasin tänään Erjan kanssa avustustavaroita itään vietäväksi.
Unski, Marja-Leena ja Julia kävivät noutamassa elintarvikkeita avustettavilleen.
***
Perjantai 7.2.2014
Valdemar oli päivän ensimmäinen vieras varastolla. Hän vei elintarvikkeita ja uusia avustustarvikkeita Ukrainan, Valko-Venäjän ja Moldovan köyhille.
Isä Ambrosius vei elintarvikkeita ja uusia avustustarvikkeita Kreikkaan.
Kiitolinjan auto toi kaksi rekkakuormallista avustustavaroita varastolle.
Illansuussa kävin noutamassa elintarvikkeita Kanta-Hämeestä.
Pakkasin Erjan kanssa avustustavaroita itään vietäväksi.
LÄMPIMÄT KIITOKSET TÄMÄNPÄIVÄISILLE LAHJOITTAJILLE, ERIKOISESTI DENIKSELLE JA VILLELLE!
Toivotan kaikille päiväkirjani lukijoille levontäyteistä ja onnellista viikonloppua. Omani kuluu kuten ennenkin, työtä tehden.
Valdemar toi järkyttäviä kuvia avustuskohteistaan Moldovasta. Mieleni olisi tehnyt näyttää niitä kirkkoherra Pekolle ja hänen uskolliselle aseenkantajalleen, kappalainen Juholle. Lienee kuitenkin turhaa heittää helmiä sioille.
Näitä veljiä ei köyhien olot liikuta.
***
Torstai 6.2.2014
Kirkkoherra Sulev oli päivän ensimmäinen vieras varastolla. Hän vei pakettiautokuormallisen elintarvikkeita Eestin köyhille.
Päivän viimeinen vieras varastolla oli Sodderin kirkkoherra Pekka Palosaari. Hän toi vaatteita ja jalkineita Itä-Euroopan köyhille.
LÄMPIMÄT KIITOKSET TÄMÄNPÄIVÄISILLE LAHJOITTAJILLE, ERIKOISESTI PEKALLE!
***
Keskiviikko 5.2.2014
Kävin tänään noutamassa Kanta-Hämeestä kaksi pakettiautokuormallista elintarvikkeita.
Andrey nouti tänään varastolta elintarvikkeita ja maaleja Venäjälle.
Loviisa toi varastolle avustustarvikkeita.
Kari auttoi minua elintarvikekuorman purkamisessa.
LÄMPIMÄT KIITOKSET TÄMÄNPÄIVÄISILLE LAHJOITTAJILLE, ERIKOISESTI LOVIISALLE JA VILLELLE!
***
Tiistai 4.2.2014
Postin auto toi varastolle uusia vuodevaatteita.
Tein tänään toimistotöitä.
LÄMPIMÄT KIITOKSET TÄMÄNPÄIVÄISILLE LAHJOITTAJILLE, ERIKOISESTI MAILIKSELLE JA KAIJALLE!
***
Maanantai 3.2.2014
Unski ja Marja-Leena noutivat elintarvikkeita köyhilleen.
Tein tänäänkin toimistotöitä.
***
Sunnuntai 2.2.2014
Teimme tänäänkin Erjan kanssa toimistotöitä.
***
Lauantai 1.2.2014
Teimme Erjan kanssa toimistotöitä.
Loviisa toi avustustavaroita Itä-Euroopan köyhille.
LÄMPIMÄT KIITOKSET TÄMÄNPÄIVÄISILLE LAHJOITTAJILLE, ERIKOISESTI LOVIISALLE!
***
Perjantai 31.1.2014
Pakkasin tänään avustustavaroita itään vietäväksi.
Illansuussa kävin noutamassa pakettiautolastillisen elintarvikkeita Kanta-Hämeestä.
LÄMPIMÄT KIITOKSET TÄMÄNPÄIVÄISILLE LAHJOITTAJILLE, ERIKOISESTI VILLELLE!
Toivotan kaikille päiväkirjani lukijoille levon täyteistä ja onnellista viikonloppua. Oma viikonloppuni kuluu tavanomaisesti työn merkeissä.
***
Torstai 30.1.2014
Pastori Aleksei oli aamun ensimmäinen vieras varastolla. Hän vei elintarvikkeita ja uusia avustustarvikkeita Venäjän köyhille.
Jouko ja Marja veivät elintarvikkeita ja uusia avustustarvikkeita Latvian köyhille.
Andrey oli päivän viimeinen vieras varastolla. Hän vei elintarvikkeita, uusia avustustavaroita ja maalia Venäjän köyhille.
Pakkasin uusia avustustavaroita itään vietäväksi.
***
Keskiviikko 29.1.2014
Markus oli päivän ensimmäinen vieras varastolla. Hän vei elintarvikkeita ja uusia avustustarvikkeita Eestin köyhille.
Isä Aleksei, Ivan ja Julian veivät elintarvikkeita ja uusia avustustarvikkeita Venäjän köyhille.
***
Tiistai 28.1.2014
Noudin tänään Kanta-Hämeestä elintarvikkeita.
Päivän ensimmäinen vieras varastolla oli Kari. Hän vei elintarvikkeita ja uusia avustustavaroita Eestin köyhille.
Rekka-auto toi varastolle elintarvikkeita ja vaatteita.
LÄMPIMÄT KIITOKSET TÄMÄNPÄIVÄISILLE LAHJOITTAJILLE, ERIKOISESTI EVELLE, MARKULLE, PETRILLE JA VILLELLE!
***
Maanantai 27.1.2014
Vladimir oli päivän ensimmäinen vieras varastolla. Hän vei elintarvikkeita ja uusia avustustavaroita Venäjän köyhille.
Kiitolinjan auto toi varastolle uusia avustustavaroita.
Esa nouti uusia avustustavaroita Eestin köyhille.
Kiitolinjan auto toi illan hämärtyessä uusia patjoja ja kodin tekstiilejä.
LÄMPIMÄT KIITOKSET TÄMÄNPÄIVÄISILLE LAHJOITTAJILLE, ERIKOISESTI MERJA-LIISALLE, ASKOLLE JA VILLELLE!
***
Sunnuntai 26.1.2014
Teimme tänäänkin toimistotöitä.
***
Lauantai 25.1.2014
Teimme Erjan kanssa toimistotöitä.
***
Perjantai 24.1.2014
Noudin Kanta-Hämeestä elintarvikkeita.
Ismo toi varastolle sohvakaluston ja vei mennessään elintarvikkeita Eestin köyhille.
LÄMPIMÄT KIITOKSET TÄMÄNPÄIVÄISILLE LAHJOITTAJILLE, ERIKOISESTI ISMOLLE JA VILLELLE!
Juha, vieläkö jaksat itkeä päiväkirjani vuoksi, vai ovatko kyyneleesi jo kuivuneet?
Tekisi mieleni kysyä, kuinka monta kyyneltä olet vuodattanut esimiehesi hyljeksimien köyhien vuoksi.
Olkootpa syyt mitkä tahansa, vai kuinka se meni, Juha?
Toivotan kaikille päiväkirjani lukijoille onnellista ja levontäyteistä viikonloppua. Omani kuluu tavanomaisesti työn merkeissä.
***
Torstai 23.1.2014
Arja, päätinpä muistaa sinua. Mielestäni se on kohteliasta, koska sinäkin olet muistanut minua. Hyvät neuvot ovat kalliita. Annan sinulle muutaman ilmaisen ja hyvän neuvon.
Ei sinun pitäisi yli 60-vuotiaana enää harjoitella rutiinitehtäviä. Tuossa iässä pitäisi osata hoitaa työtehtävänsä. Opettele tai kysy alaisiltasi, jos et jotain osaa. Valitettavasti olet syönyt pätevät ja osaavat alaisesi ja tukeudut nuolijoihisi, jotka ovat tumpeloita. Ei mahtavat ulkoiset puitteet ja öykkäri, juonitteleva luonne ole osoitus ammattitaidosta. Mahdatko tunnistaa itsesi edes tästä? Jos et tunnista, kysy minulta, tarkoitinko sinua.
Nadja ja Slava noutivat varastolta elintarvikkeita ja uusia avustustarvikkeita Venäjän köyhille.
Olga nouti elintarvikkeita ja hygieniatuotteita Venäjän köyhille.
***
Keskiviikko 22.1.2014
Kävin aamulla noutamassa Kanta-Hämeestä elintarvikkeita.
Kiitolinjan auto toi varastolle maaleja.
Tomppa kävi korjaamassa varaston ovikellon.
Gunnar nouti Leharin köyhille Eestiin elintarvikkeita.
LÄMPIMÄT KIITOKSET TÄMÄNPÄIVÄISILLE LAHJOITTAJILLE, ERIKOISESTI JUHALLE, JUSSILLE JA VILLELLE!
Erikoiskiitokset Tompalle!
***
Tiistai 21.1.2014
Kiitolinjan auto toi varastolle elintarvikkeita.
Andrey nouti varastolta elintarvikkeita ja maaleja Venäjän köyhille.
Erja teki toimistotöitä.
LÄMPIMÄT KIITOKSET TÄMÄNPÄIVÄISILLE LAHJOITTAJILLE, ERIKOISESTI REIJOLLE JA RISTOLLE!
***
Maanantai 20.1.2014
Aamun ensimmäinen vieras varastolla oli isä Iljan lähettämä rekka-auto, joka vei avustustavaroita Liettuan ja Puolan köyhille.
Illan viimeinen vieras klo 21 aikaan oli sekin rekka-auto, joka toi varastolle elintarvikkeita.
LÄMPIMÄT KIITOKSET TÄMÄNPÄIVÄISILLE LAHJOITTAJILLE, ERIKOISESTI TANJALLE JA MATSILLE!
***
Sunnuntai 19.1.2014
Noudin tänään Kanta-Hämeestä elintarvikkeita köyhille.
***
Lauantai 18.1.2014
Marja ja Regina noutivat elintarvikkeita ja vaatteita Puolan köyhille.
Teimme Erjan kanssa toimistotöitä.
***
Perjantai 17.1.2014
Kari nouti tänään varastolta elintarvikkeita Eestin köyhille.
Puolaan menevää rekkaa ei näkynyt ei kuulunut. Timo ilmoitti, että rekka on tulossa, lastaus on tällä tietoa maanantaina.
Kävin iltapäivällä noutamassa Kanta-Hämeestä elintarvikkeita.
Erja kiersi viemässä elintarvikkeita niitä tarvitseville.
Lämpimät kiitokset tämän päiväisille lahjoittajille, erikoisesti Villelle!
Toivotan kaikille päiväkirjani lukijoille levontäyteistä viikonloppua. Omani kuluu tavanomaisesti työn merkeissä.
***
Torstai 16.1.2014
Pakkasin tänään koko päivän huomiseen Puolan rekkaan lähteviä tavaroita.
***
Keskiviikko 15.1.2014
Ismo nouti tänään elintarvikkeita ja uusia avustustarvikkeita Eestin köyhille.
Isä Iljan rekan piti tulla tänään varastolle noutamaan avustustavaroita, mutta nouto osoittautui taas kerran "venäjän varmaksi", eli rekkaa ei kuulunut, ei näkynyt. Seuraava yritys on perjantaina. Saa nähdä, kuinka käy.
***
Tiistai 14.1.2014
Rovasti Timo oli aamun ensimmäinen vieras varastolla. Hän vei elintarvikkeita, uusia avustustavaroita, työkaluja ja maaleja Venäjän köyhille.
Kiitolinjan auto nouti uusia avustustavaroita Talvin köyhille Eestiin.
Toinen kiitolinjan auto toi varastolle uusia vaatteita ja jalkineita.
Valeri nouti elintarvikkeita Bulgarian köyhille.
LÄMPIMÄT KIITOKSET TÄMÄNPÄIVÄISILLE LAHJOITTAJILLE, ERIKOISESTI NINALLE!
***
Maanantai 13.1.2014
Kiitolinjan auto toi aamulla varastolle elintarvikkeita.
Igor nouti Karjalaan maalia.
LÄMPIMÄT KIITOKSET TÄMÄNPÄIVÄISILLE LAHJOITTAJILLE, ERIKOISESTI MAARITILLE!
***
Sunnuntai 12.1.2014
Teimme Erjan kanssa toimistotöitä.
***
Lauantai 11.1.2014
Talvi, Tiia, Heli ja Eve tulivat aamulla varastolle pakkaamaan itään vietäviä avustustavaroita. Illalla he veivät mennessään Eestin köyhille elintarvikkeita ja uusia avustustarvikkeita.
Teimme Erjan kanssa toimistotöitä.
***
Perjantai 10.1.2014
Kiitolinjan auto toi varastolle elintarvikkeita ja uusia lahjoitustavaroita.
Jouko ja Marja noutivat varastolta elintarvikkeita ja uusia avustustavaroita Latvian köyhille.
Esa ja kirkkoherra Tapio noutivat uusia avustustavaroita Eestin köyhille.
LÄMPIMÄT KIITOKSET TÄMÄNPÄIVÄISILLE LAHJOITTAJILLE, ERIKOISESTI VILLELLE!
Toivotan kaikille päiväkirjani lukijoille onnellista ja levontäyteistä viikonloppua. Omani kuluu tavanomaisesti työn merkeissä.
***
Torstai 9.1.2014
Erkki oli päivän ensimmäinen vieras varastolla. Hän vei elintarvikkeita Eestin köyhille.
Valdemar saapui rekkoineen puolenpäivän tienoilla. Hän vei elintarvikkeita, uusia avustustavaroita, vaatteita ja hygieniatuotteita Itä-Euroopan köyhille.
Kiitolinjan auto toi varastolle elintarvikkeita.
LÄMPIMÄT KIITOKSET TÄMÄNPÄIVÄISILLE LAHJOITTAJILLE, ERIKOISESTI PETRILLE!
***
Keskiviikko 8.1.2014
Ivan ja Julian noutivat tänään elintarvikkeita ja uusia avustustavaroita Venäjän köyhille.
Andrey nouti elintarvikkeita ja maaleja Venäjälle.
Ystäväni Kari sanoi, että nettipäiväkirjassani on kovaa tekstiä. Vastasin hänelle, että jos Jeesus eläisi tässä ajassa, käräjäoikeudessa olisi joka päivä juttu, syyttäjä vastaan Jeesus, aiheena fariseusten ja kirjanoppineiden kunnianloukkaus sekä vahingonteko ja pahoinpitely tai törkeä pahoinpitely, syynä ahneiden kauppiaiden pöytien nurin potkiminen ja ruoskalla roimiminen.
Minulla on kokemusta siitä, että jos valehtelevaa kirkkoherraa sanoo valehtelijaksi, tuomio siitä tulee. Uskoisin, että jos valehtelevaa sekatyömiestä sanoo valehtelijaksi, poliisi jättäisi asian tutkimatta tai valehteleva sekatyömies saisi oikeudessa tuomion, varsinkin jos hän valehtelisi asianomistajana poliisikuulustelussa. Kirkkoherralla näyttää olevan oikeus asianomistajana valehdella.
Hengellinen rälssi voi mellastaa tässä maassa kuin sika vatukossa viranomaisten suojelussa.
***
Tiistai 7.1.2014
Leena ja Pertti tulivat aamulla varastolle noutamaan elintarvikkeita ja uusia avustustavaroita Karjalan köyhille.
Kiitolinjan auto toi varastolle elintarvikkeita.
Siunatuksi lopuksi tältä paikalta, ystäväni ja työtoverini Jorma Koskisen nettivieraskirjaani lähettämä viesti ja vastaukseni hänelle:

Päiväys : 06.01.2014

Nimimerkki : Jorma Koskinen

Hyvä Upe,

Katselin kirjettäsi, jossa oli mukana kopio
Tuomiokapitulin kokouksesta.
Tampereen tuomiokapitulin papereiden perusteella
vaikutat kiistojen selvältä voittajalta.
Parjaajasi onneton kappalainen joutuu piispan
pastoraaliseen puhutteluun, joka on selvä häpeärangaistus. Pisteitä ei heru hänen plakkariinsa.
Olet siis kiistelynne selvä voittaja ja Sinua
helvetin tulella uhkailut kappalainen on tuomittu
häpeäpaaluun ja piispan ojentavaan puhutteluun.
Ystäväsi Jorma

Päiväys : 06.01.2014

Nimimerkki : Upe vastaa

Kiitos viestistäsi, Jorma.
Taidatko sen paremmin sanoa!

***
Maanantai 6.1.2014
Teimme tänään Erjan kanssa toimistotöitä.
Illansuussa kävin noutamassa pakettiautolastillisen elintarvikkeita Kanta-Hämeestä Itä-Euroopan köyhille.
LÄMPIMÄT KIITOKSET TÄMÄNPÄIVÄISILLE LAHJOITTAJILLE, ERIKOISESTI VILLELLE!
***
Sunnuntai 5.1.2014
Lähetin kiitoskirjeitä työmme tukijoille.
***
Lauantai 4.1.2014
Teimme tänäänkin Erjan kanssa toimistotöitä.
Kirjoitin Parempi tie-kirjan 7. painokseen muutaman runon. Nekin voivat joitakin itkettää. Juha, jätä ne lukematta!
***
Perjantai 3.1.2014
Tein Erjan kanssa toimistotöitä.
Toivotan kaikille päiväkirjani lukijoille levontäyteistä ja onnellista viikonloppua! Oma viikonloppuni kuluu tavanomaisesti työn merkeissä.
Väittäisin toisin kuin jotkut kirkolliset ajattelijat, jotka väittävät paholaisen työksi sitä, että kirkkoherroilta, papeilta ja muilta seurakunnan työntekijöiltä vaaditaan totuuden puhumista.
Valehteleva seurakunnan työntekijä, olkoon sitten kirkkoherra tai suntio, on paholaisen paras ystävä. Tiedoksi, perkele on valheen isä!
Haluaisinpa nähdä sellaisen paimenkirjeen, jossa seurakunnan työntekijöitä kehotetaan pysymään totuudessa. Kuinka se voisi olla mahdollista, jos Tampereen tuomiokapituli on sitä mieltä, "että Koivulahti ei olisi halunnut tulla vedetyksi mukaan Upe Poutiaisen, Erja Poutiaisen sekä kirkkoherra Riikosen ja Janakkalan seurakunnan välisiin kiistakysymyksiin."
Kuinka niin ei halunnut? Jos Koivulahti urputtaa nettipäiväkirjastani vaimolleni, jolla ei ole mitään tekemistä asian kanssa, sen sijaan, että Koivulahti puhuisi asiasta minulle, niin kuin MIEHEN tulisi tehdä, hän kertoo ottaneensa puheeksi minun kirjoitukseni Janakkalan seurakunnan konsultaatiopäivässä. Siis parjaa minua selän takana.
Jos minulla on asiaa Koivulahdelle, otan yhteyttä Koivulahteen, enkä mene urputtamaan Koivulahdesta hänen vaimolleen, vaan kerron Koivulahdelle itselleen sen, mitä minulla on Koivulahdesta sanottavaa. En myös kuuntele huhupuheita niin kuin Koivulahti kertoo tehneensä. Miesmäinen käytös lienee mahdotonta Janakkalan seurakunnan ja Tampereen hiippakunnan tuomiokapitulin marttakerhoissa. Anteeksi, kaikki martat! Uskon teidän olevan suoraselkäisempiä kuin nämä edellä mainitsemani kerholaiset. Varmasti teidänkin joukossanne on valitettavia poikkeuksia.
Varmasti tämä teksti taas valheeseen mieltyneitä itkettää.
***
Torstai 2.1.2014
Alexander, Marisa ja Losa tulivat aamulla varastolle. He veivät elintarvikkeita ja uusia avustustarvikkeita Venäjän köyhille.
Losan maku ei ollut vielä parantunut. Kävimme Losan kanssa postissa. Losa oli pyörittävinään auton rattia vieressäni ja katsoi välillä hymyillen minua. Varaston kahvihuoneessa hän nyhjäsi minun kyljessäni ja silitteli partaista poskeani.
Ukki oli kysynyt Losalta, että onko hänellä äitiä ikävä. -Ei ole, Upea on ikävä, kuului Losan vastaus.
Uskon, että Juhaa taas itkettää, kun lukee näitä saastaisia rivejä. Ei huolta, voit itkeä Pekan olkapäätä vasten. Varmasti Arjaltakin saat sympatiaa.
Daniel nouti varastolta elintarvikkeita ja uusia avustustarvikkeita Venäjän köyhille.

Johanna lähetti alla olevan viestin. Varmasti teologi, korkeasti oppinut ja sanomia saava Juha Koivulahti on eri mieltä tästäkin viestistä.

"Siunausta teille vuoteen 2014!
Eestistä on tullut joulunaikaan paljon kiitosviestejä tämän vuoden avusta. Yksikin sanoi, että se mies, jolta saatte avustustavaraa, on varmasti Jumalan työtoveri.
Ehkä talvi on ollut niin lämmin siksi, että tulisi ylijäämää lämpimissä vaatteissa, vaatteita kysellään tosi paljon.

Kiitoksin ja kaikkea hyvää toivottaen

Johanna, Esa ja Nöksy"

***
Keskiviikko 1.1.2014
Kauko, Marjo ja Alvari, 7v, noutivat tänään elintarvikkeita Karin köyhille Eestiin.
***
Tiistai 31.12.2013
Talvin joukkue lähti tänä aamuna Eestiin ja vei mukanaan elintarvikkeita sekä uusia avustustarvikkeita Eestin köyhille.
Rekka-auto haki tänään varastolta elintarvikkeita ja uusia avustustarvikkeita Eestin köyhille.
Iltapäivällä kävin noutamassa Kanta-Hämeestä elintarvikkeita Baltian köyhille.
LÄMPIMÄT KIITOKSET TÄMÄNPÄIVÄISILLE LAHJOITTAJILLE, ERIKOISESTI VILLELLE!
Toivotan kaikille päiväkirjani lukijoille onnellista ja siunauksellista alkavaa uutta vuotta! Erikoisesti haluan toivottaa kirkkoherra Pekka Riikoselle ja talouspäällikkö Arja Virtaselle siunauksellista, totuudellista alkavaa uutta vuotta sekä intoa köyhien auttamiseen!
Kappalainen Juha Koivulahdelle haluan toivottaa tulevana vuotena oivallusta siihen, mitä on totuus, mitä on nöyristely, mitä on oman edun tavoittelu ja mitä on mielistely. Toivon hänen ymmärtävän, että Jumala tahtoo totuutta sydämen salatuimpaan asti ja myös sen, että meidän ei tule mielistellä ihmistä oman edun tavoittelun vuoksi.
Uusi vuoteni alkaa tavanomaisesti töitä tehden.
***
Maanantai 30.12.2013
Talvi, Jaanus, Brita, Maila, Reili, Liisu ja Häli saapuivat eilisiltana varastolle. He pakkasivat yöllä avustustavaroita itään vietäväksi.
Tänään rekka-auto toi täyden lastin heille uutta pakattavaa. He tekevät työtä ensi yön ja palaavat aamulautalla Eestiin vieden köyhille avustustavaroita ja elintarvikkeita.
Ismo nouti varastolta elintarvikkeita Eestin köyhille.
LÄMPIMÄT KIITOKSET TÄMÄNPÄIVÄISILLE LAHJOITTAJILLE, ERIKOISESTI VILLELLE!
***
Sunnuntai 29.12.2013
Tenu nouti tänään varastolta elintarvikkeita Leharin köyhille.
Teimme tänään Erjan kanssa toimistotöitä.
Talvi on joukkueineen tulossa iltayöstä varastolle lajittelemaan ja pakkaamaan avustustavaroita Itä-Euroopan köyhille vietäväksi.
***
Lauantai 28.12.2013
Kirkkoherra Sulev nouti tänään varastolta elintarvikkeita Eestin köyhille.
***
Perjantai 27.12.2013
Sain tänään aamulla kuulla Ilmarilta, että monivuotisen yhteistyökumppanini, Laren, maallinen vaellus päättyi sunnuntaina 79 vuoden iässä. Lare on kotona, Vapahtajansa luona. Viimeiseen asti hän tahtoi auttaa Eestin köyhiä.
Siinä on pieni, vai sanoisinko suuren suuri kontrasti kirkkoherra Pekka Riikosen ja talouspäällikkö Arja Virtasen toimiin ja asenteisiin Eestin köyhiä kohtaan.
Kävin tänään noutamassa Kanta-Hämeestä elintarvikkeita Itä-Euroopan köyhille.
LÄMPIMÄT KIITOKSET TÄMÄNPÄIVÄISILLE LAHJOITTAJILLE, ERIKOISESTI VILLELLE!
Toivotan kaikille päiväkirjani lukijoille onnellista ja levontäyteistä viikonloppua.
***
Torstai 26.12.2013
Teimme Erjan kanssa tänään toimistotöitä.
***
Maanantai 23.12.2013
Kävin aamulla aikaisin noutamassa Kanta-Hämeestä elintarvikkeita varastolle.
Marja oli päivän ensimmäinen vieras varastolla. Hän vei elintarvikkeita Puolan köyhille.
Seuraavaksi varastolle saapui Pasi. Hän vei elintarvikkeita ja uusia avustustarvikkeita Venäjän ja Eestin köyhille.
Vladimir vei elintarvikkeita ja uusia avustustavaroita Venäjän köyhille.
Ystäväni ja yhteistyökumppanini Jorma kävi tuomassa minulle ja Erjalle joulutervehdyksen.
Esa nouti rakennustarvikkeita, jotka hän lähettää Afrikkaan ja Baltian maihin.
Illansuussa kävin toisen kerran Kanta-Hämeestä noutamassa elintarvikkeita.
Illan viimeinen vieras varastolla oli Jouko. Hän vei elintarvikkeita Latvian köyhille.
LÄMPIMÄT KIITOKSET TÄMÄNPÄIVÄISILLE LAHJOITTAJILLE, ERIKOISESTI JANNELLE!
Toivotan kaikille päiväkirjani lukijoille, niin ystäville kuin vihollisille, riemullista Vapahtajan syntymäjuhlaa.
***
Sunnuntai 22.12.2013
Teimme Erjan kanssa tänään toimistotöitä.
Kristen kävi noutamassa tänään varastolta elintarvikkeita Leharin köyhille Eestiin.
***
Lauantai 21.12.2013
Erja kiersi koko päivän jakamassa elintarvikkeita janakkalalaisille vähävaraisille ystävilleen.
Kari saapui illalla klo 22 aikaan varastolle. Lastasimme hänen paketti autonsa täyteen elintarvikkeita, jotka hän vie huomenna Eestin köyhille.
***
Perjantai 20.12.2013
Kiitolinjan auto toi varastolle 29 kuormalavaa rakennuspinnoitteita ja vaatteita.
Toinen Kiitolinjan auto toi varastolle elintarvikkeita ja uusia avustustavaroita.
Sodderin kirkkoherra Pekka Palosaari toi varastolle vaatteita ja jalkineita ja vei mennessään elintarvikkeita Karjalan köyhille.
Jussi toi tehtaansa lihanjalostustuotteita jaettavaksi Erjan vähävaraisille ystäville.
LÄMPIMÄT KIITOKSET TÄMÄNPÄIVÄISILLE LAHJOITTAJILE, ERIKOISESTI JANNELLE, JUHALLE, MOLEMMILLE JUSSEILLE JA PEKALLE!
Toivotan kaikille päiväkirjani lukijoille levontäyteistä ja onnellista viikonloppua. Eläkää ihmisiksi.
Sodderin kirkkoherra Pekka Palosaari kertoo joulukuisessa kiertokirjeessään Karjalan ystäville, kuinka he olivat auttaneet köyhiä koululapsia hankkimaan Moskovan määräysten mukaiset koulupuvut. Näin hän sanoo: "Naapurikylien opettajien toiveiden mukaan autettiin myös muiden koulujen köyhiä lapsia. Kiitos avustanne. Perille meni. Autoimme siis ahdinkoon joutuneita köyhiä. Oli oikein, että autoimme. Köyhän elämäntilanteen helpottaminen on kaunista. Näinhän kristitty tekee - juuri näin."
Kirkkoherra Pekka Riikonen, kysyn sinulta, mitä mieltä olet näistä kirkkoherra Pekka Palosaaren ajatuksista? Oletko kertaakaan katunut sitä, että jätitte seurakunnan työntekijöiden virkistysmatkan yhteydessä viemättä elintarvikkeita Eestin köyhille?
Kappalainen Juha Koivulahti, itkettääkö sinua tämä Pekka Riikoselle esittämäni kysymys? Kuinka monta kyyneltä olet köyhien vuoksi vuodattanut?
Juha Koivulahti, kerrot Tuomiokapitulille antamassasi vastineessa arvostelleesi minun nettipäiväkirjoituksiani: "...joita pidin ja pidän edelleen tuomittavana, olivatpa syyt tai totuus mitkä tahansa."
Juha Koivulahti, oletko koskaan laulanut virttä Totuuden Henki, johda Sinä meitä? Jos olet, oletko ymmärtänyt virren sanojen merkityksen? Lue tai laula virsi nro 484 oikein ajatuksella ja mieti sen sanojen sisältöä.
***
Torstai 19.12.2013
Rekka-auto tuli aamulla varastolle noutamaan Talvin köyhille Eestiin elintarvikkeita.
Slava ja Nadja noutivat varastolta elintarvikkeita ja uusia avustustarvikkeita Venäjän köyhille.
Viime keskiviikkona toheloin trukin kanssa niin, että sen avoin ovi törmäsi varaston seinään. Jouko korjasi vahingon.
Tänään onnisti jälleen. Sama ovi, sama trukki ja sama kohta varaston seinässä. Ovi oli jälleen kiharalla. Onneksi Ismo saapui noutamaan elintarvikkeita Eestin köyhille. Hän otti trukin oven mukaansa ja muutaman tunnin kuluttua hän saapui varastolle korjatun oven kanssa. Trukin ovi toimii nyt niin kuin veturin vessa.
Unto ja Marja-Leena noutivat elintarvikkeita köyhilleen.
Kiitolinjan auto toi varastolle elintarvikkeita.
Valdemar saapui puolenpäivän aikoihin varastolle rekkoineen. Lastasimme Valdemarin autoon elintarvikkeita, sairaalatarvikkeita, uusia avustustavaroita ja huonekaluja. Klo 18 aikoihin Valdemar lähti rekkoineen kohti satamaa, josta hän ajaa Saksaan, missä avustustavarat jyvitetään Itä-Euroopan köyhille.
LÄMPIMÄT KIITOKSET ISMOLLE SEKÄ TÄMÄNPÄIVÄISILLE LAHJOITTAJILLE, ERIKOISESTI PETRILLE, REIKOLLE JA RISTOLLE!
Mistähän johtuu, että takki tuntuu aika tyhjältä? Uskoisin takin olevan päivittäin tyhjä myös Juholla ja Pekolla, kun he ovat ahertaneet itseään säästämättä ja vaivojaan valittamatta köyhien hyväksi. Uskoisin heillä olevan ainakin känsän kielessä kovan puhumisen jälkeen.
Ystäväni Fanuris sanoi aikoinaan: -Kreikkalainen tekee sen, mitä se sanoo, muut vain puhuvat, mutta eivät tee. Olisikohan Jumala kreikkalainen?!?
***
Keskiviikko 18.12.2013
Kirkkoherra Raivo nouti tänään varastolta elintarvikkeita ja uusia avustustavaroita Eestin köyhille.
Illansuussa noudin Kanta-Hämeestä elintarvikkeita köyhille.
LÄMPIMÄT KIITOKSET TÄMÄNPÄIVÄISILLE LAHJOITTAJILLE, ERIKOISESTI VILLELLE!
***
Tiistai 17.12.2013
Kiitolinjan auto toi 43 kuormalavallista elintarvikkeita varastolle.
Pastori Aleksei saapui varastolle ja vei elintarvikkeita ja uusia avustustavaroita Venäjän köyhille.
Melis oli seuraava vieras varastolla. Hän vei elintarvikkeita ja uusia avustustarvikkeita Eestin köyhille.
Tomppa lahjoitti Itä-Euroopan köyhille sohvakaluston.
LÄMPIMÄT KIITOKSET TÄMÄNPÄIVÄISILLE LAHJOITTAJILLE, ERIKOISESTI HARRIETILLE, PETRILLE JA TOMPALLE!
***
Maanantai 16.12.2013
Rekka toi varastolle 17 kuormalavallista elintarvikkeita.
Andrey oli seuraava vieras varastolla. Hän vei elintarvikkeita ja maalia Venäjän köyhille.
Esa ja Johanna veivät elintarvikkeita ja puutarhakasvien siemeniä Eestin köyhille.
LÄMPIMÄT KIITOKSET TÄMÄNPÄIVÄISILLE LAHJOITTAJILLE, ERIKOISESTI MAARITILLE!
***
Lauantai 14.12.2013
Gunnar ja Kari olivat minua odottamassa varastolla, kun saavuin sinne. He molemmat veivät elintarvikkeita ja uusia avustustarvikkeita Eestin köyhille.
Unto ja Marja-Leena noutivat köyhilleen elintarvikkeita.
***
Perjantai 13.12.2013
Kiitolinjan auto toi varastolle 170 kuormalavaa elintarvikkeita.
Seuraavaksi varastolle saapui Jouko. Hän auttoi minua täysperävaunullisen rekan purkamisessa. Jouko vei illan tullen elintarvikkeita Latvian köyhille.
Jan-Erik vei elintarvikkeita Eestin köyhille.
Postin auto toi varastolle uusia jalkineita ja vaatteita.
Illan viimeiset vieraat varastolla olivat Vladimir ja kirkkoherra Eero. He veivät elintarvikkeita ja uusia avustustarvikkeita Venäjän köyhille. Eero kertoi, että jotkut kirkonmiehet ovat olleet ahkeria mustamaalaamisessani. Minusta se oli iloinen uutinen.
Aikoinaan munkit Venäjällä palkkasivat ihmisiä puhumaan itsestään pahaa. Minun ei tarvitse ketään palkata. Pahanpuhujia ihan riittävästi. Mitä mieltä olet, Juha Koivulahti, tästä?
LÄMPIMÄT KIITOKSET TÄMÄNPÄIVÄISILLE LAHJOITTAJILLE, ERIKOISESTI HARRIETILLE JA NINALLE!
Tänään pääsin varastolta kotiin jo klo 22 aikaan.
Toivotan kaikille päiväkirjani lukijoille onnellista ja levontäyteistä viikonloppua. Omani kuluu tavanomaisesti työn merkeissä.
***
Torstai 12.12.2013
Rekka-auto tuli aamupäivällä varastolle noutamaan elintarvikkeita ja uusia avustustarvikkeita Talvin köyhille Eestiin.
Tein tänään rästiin jääneitä toimistotöitä.
Illansuussa kävin noutamassa Kanta-Hämeestä autolastillisen elintarvikkeita varastolle.
LÄMPIMÄT KIITOKSET TÄMÄNPÄIVÄISILLE LAHJOITTAJILLE, ERIKOISESTI JANNELLE!
***
Keskiviikko 11.12.2013
Talvi tuli joukkueineen aamulla varastolle pakkaamaan avustustavaroita itään toimitettavaksi. Illalla Eestiin mennessään hän vei avustustavaroita Eestin köyhille.
Talvin joukkueeseen kuuluivat Maila, Merili, Yanne ja Raili. Heiltä todella homma kävi.
Rekka-auto varastolle autokuormallisen maaleja ja maalitehtaan työntekijöiden joulukeräykseen tulleita avustustavaroita.
Jouko ja Marja saapuivat varastolle tuoden pääkaupunkiseudulta saadun sievän lahjoituksen mukanaan.
Onpahan taas puutarhakasvien ja kukkien siemeniä, mitä lähettää köyhille.
Jouko ja Marja veivät elintarvikkeita ja uusia avustustavaroita Latvian köyhille.
LÄMPIMÄT KIITOKSET TÄMÄNPÄIVÄISILLE LAHJOITTAJILLE, ERIKOISESTI RIITALLE!
***
Tiistai 10.12.2013
Tämän aamun ensimmäinen vieras varastolla oli Sirpa. Hän toi hygieniatuotteita ja vaatteita Itä-Euroopan köyhille vietäväksi.
Seuraavaksi varastolle tulivat Unto ja Marja-Leena. He veivät vuodevaatteita köyhille.
Sitten oli vuorossa Andrey. Hän vei uusia avustustavaroita ja maaleja Venäjän köyhille.
Kirkkoherra Sulev Sova vei elintarvikkeita ja uusia avustustarvikkeita Eestin köyhille.
Rekka-auto toi varastolle täyden lastin uusia avustustavaroita.
Esa saapui varastolle kuorma-autoineen ja toi tullessaan nelisen tonnia elintarvikkeita. Hän vei mennessään elintarvikkeita Eestin köyhille ja rakennustarvikkeita Afrikkaan.
Seuraavaksi varastolle saapui Valeri rekkoineen. Hän vei elintarvikkeita Bulgarian köyhille.
Ivan ja Julian veivät elintarvikkeita ja uusia avustustarvikkeita Venäjän köyhille.
Illan viimeinen vieras varastolla oli pastori Pasi. Hän vei uusia avustustavaroita Eestin köyhille.
LÄMPIMÄT KIITOKSET TÄMÄNPÄIVÄISILLE LAHJOITTAJILLE, ERIKOISESTI SIRPALLE, ESALLE JA JANNELLE!
Mistähän mahtaa johtua, että tunsin illalla itseni hieman väsyneeksi? Ei kai vaan johtunut iästä?
***
Maanantai 9.12.2013
Palasimme Erjan kanssa kahden viikon lomalta Puerto de la Cruzista.
Kari ja Lassi hoitivat varastoa lomamme aikana.
Tämä päivä on ollut yhtä puhelimeen vastailua. Tavaraa on tulossa samoin tavaranhakijoita.
Isä-Ivanille sanoin: -Minne hemmettiin te rynnistätte sitten, kun minä olen kuollut? Jäin vastausta vaille.
Tänään olin ajatellut tehdä rästiin jääneitä toimistotöitä, joita aloitimme Erjan kanssa jo eilen. Arvatkaapa, kuinka kävi? Pitivätkö suunnitelmat?
Olen usein sanonut ja sanon sen nytkin: - Rakkaat venäläiset ystäväni ovat kuin lumivyöry, tulva, maanjäristys tai tulivuoren purkaus. Niitä et voi ennakoida, voit vain yrittää suojautua. Useimmiten tuloksetta. Yllättäen puhelimeni soi. Nadja kertoi, että he ovat Slavan kanssa varastolla. Jätin toimistotyöt syöksyäkseni varastolle. Lähdön tiimellyksessä puhelin soi jälleen. Slava ilmoittaa, että hän on Irinan kanssa Lahden kohdalla matkaamassa kohti varastoa.
Mitäs teet? Kaikille tavaranhakijoille olen sanonut, että minulle on vuorokautta aikaisemmin ilmoitettava varastolle tulosta. No, niin, Slava ja Nadja sekä Irina ja Slava veivät uusia avustustavaroita ja elintarvikkeita Venäjän köyhille.
Illan viimeinen vieras varastolla oli Esa. Hän toi kauniisti joulupapereihin pakattuja leluja ja muita joululahjoja Itä-Euroopan lapsille.
Lomani aikana oli varastolle saapunut suuri liinavaatelähetys ja useita kuormalavallisia uusia vaatteita ja jalkineita.
LÄMPIMÄT KIITOKSET LOMANAIKAISILLE JA TÄMÄNPÄIVÄISILLE LAHJOITTAJILLE, ERIKOISESTI ESALLE, MERJALLE JA NINALLE!
Lomamme aikana näimme Kristuksen moninaisissa muodoissa, kirkon edessä kerjäävänä työttömän perheen kahden lapsen äitinä, jonka perhettä odotti häätö asunnosta maksamattomien vuokrien vuoksi, marketin edessä kerjäävänä kahden lapsen äitinä, jolla oli keuhkoputken tulehdus ja jolta täytyi poistaa kolme särkevää hammasta. Rahaa hänellä ei näihin toimenpiteisiin ollut. Äitinä, joka kerjäsi toisen marketin edessä rahaa itselleen ja lapsilleen saadakseen ruokaa. Näimme myös kristuksen, joka asunnottomana ja pitkäpartaisena kantoi reppua. Näimme myös monta kristusta, jotka patsaaksi muuntautuneina yrittivät hankkia elatuksensa.
On vaikea unohtaa avun saaneiden äitien kyyneleitä, kun he ristin merkkejä tehden ja rukoillen kiittivät Jumalaa. Kirkkoherramme oppien mukaan olisimme tehneet oikein, kun olisimme kulkeneet ohi välittämättä noista hätää kärsivistä ihmisistä. Olimmehan lomamatkalla. Seurakuntamme työntekijät eivät voineet viedä elintarvikeapua Eestin köyhille ollessaan virkistysmatkalla Eestissä.
Juha Koivulahti, itkettääkö sinua tämä saasta, mitä nyt olen päiväkirjaani kirjoittanut? Jos itkettää, rupattele siitä piispa Matti Revon kanssa tavatessasi hänet ja hae lohtua niiltä seurakuntasi työntekijöiltä, joita tämä saasta itkettää. Varmasti on parempi itkeä nyt kuin viimeisellä tuomiolla, jossa väität minun menevän helvettiin.
***
Perjantai 22.11.2013
Kiitolinjan auto toi varastolle rekka-autolastillisen uusia avustustavaroita.
Jorma nouti varastolta uusia avustustavaroita Karjalan köyhille.
Kiitolinjan auto toi varastolle elintarvikkeita.
Pentti nouti elintarvikkeita Eestin köyhille.
Päivän viimeiset vieraat varastolla olivat Tomppa, Katja, Essi ja Kalle. He toivat Itä-Euroopan lapsille pehmoleluja.
Tänään tein Erjan kanssa toimistotöitä.
LÄMPIMÄT KIITOKSET TÄMÄNPÄIVÄISILLE LAHJOITTAJILLE, ERIKOISESTI KATJALLE, MATSILLE, VILLELLE, ESSILLE, KALLELLE, KATJALLE JA TOMPALLE!
Toivotan kaikille päiväkirjani lukijoille onnellista ja levontäyteistä viikonloppua. Oman viikonloppuni aion viettää poikkeuksellisesti lepäillen.
Pekka Riikosta haluan tervehtiä vanhan iskelmän sanoin: Kenpä tietäisi sen, ken arvaisi huomisen? Pekka, huomisesi ja tulevat päivät tulevat taatusti olemaan yllätyksellisiä. Ciao!
***
Torstai 21.11.2013
Andrey nouti elintarvikkeita, uusia avustustavaroita ja maaleja Venäjän köyhille.
Kävin Karin kanssa verkoilla. Saimme saaliiksi 10 haukea. Kalastuskausi päättyy tältä erää, eli nostimme verkot ylös.
Tämän vuoden aikana saimme 61 ahventa, joiden painot vaihtelivat 300-855 g. Kuhia saimme 65 kpl. Painavin oli 3650 g. Haukia saimme 48 kpl, painavin oli 3kg 500g. Kalaa on riittänyt meille ja ystävillemme.
***
Keskiviikko 20.11.2013
Ismo toi varastolle vaatteita ja vei mennessään elintarvikkeita Eestin köyhille.
Esa toi varastolle kuorma-autolastillisen elintarvikkeita.
Pakkasin elintarvikkeita itään vietäväksi.
LÄMPIMÄT KIITOKSET TÄMÄNPÄIVÄISILLE LAHJOITTAJILLE, ERIKOISESTI ESALLE JA ISMOLLE!
***
Tiistai 19.11.2013
Pakkasin maaleja itään vietäväksi.
Esa toi varastolle lastenvaunuja ja rattaita ja vei mennessään elintarvikkeita Eestin köyhille.
Pitkäaikainen yhteistyökumppanini pastori Hannu kävi tapaamassa minua varastolla.
LÄMPIMÄT KIITOKSET TÄMÄNPÄIVÄISILLE LAHJOITTAJILLE, ERIKOISESTI ESALLE!
***
Maanantai 18.11.2013
Andrey oli aamun ensimmäinen vieras varastolla. Hän vei elintarvikkeita ja maalia Venäjän köyhille.
Kiitolinjan auto toi varastolle uusia petivaatteita.
Katja ja Noora toivat varastolle 800 pehmoleluja isä-Henrikin orpolapsille Valko-Venäjälle.
Olin Karin kanssa verkoilla. Kalaa tuli kuten aina ennenkin, nyt kuusi hauenvonkaletta ja kuha, mikä ei taatusti ollut kuhanpoikanen.
LÄMPIMÄT KIITOKSET TÄMÄNPÄIVÄISILLE LAHJOITTAJILLE, ERIKOISESTI KAIJALLE, KATJALLE, MAJLIKSELLE JA NOORALLE!
Tänään olen mietiskellyt sitä suomalaista sanontaa, että sellainen renki millainen isäntä. Sovittelin tätä ajatusta evankelisluterilaiseen seurakuntaan. Hiippakunnassa isännän paikkaa pitää piispa. Renkejä ovat hiippakuntasihteerit, tuomiokapitulin lakimiesasessori ja kirkkoherrat. Jos piispa on kyvytön ja saamaton nyyrikkien nyyrikki, joka nielee kaiken sonnan, mitä hänelle syötetään, eli ei seiso suoraselkäisesti totuuden puolella, silloin myös hiippakuntasihteerit voivat puolustaa valhetta, antaa kirkkoherran tai kirkkoherrojen valehdella. Väärinkäytösten tutkimiseen voidaan palkata konsultti, joka on kiero kuin korkkiruuvi ja puolustaa valehtelevaa kirkkoherraa.
Voidaan todeta: tuomiokapitulissa kaikki hyvin, nukkukaa hyvin, sortakaa alaisianne rauhassa.
Nettipäiväkirjani lukijalle varmasti herää kysymys, voiko tällaista hiippakuntaa todellisuudessa olla? Kyllä voi. Voin tarvittaessa nimetä piispan, lakimiesasessorin, hiippakuntasihteerit, kirkkoherran ja hänen nuolijansa sekä konsultin.
Perästä kuuluu, sanoo torventekijä. Kirjailija kun olen, kirjoitan. Ciao!
***
Sunnuntai 17.11.2013
Aleksei nouti elintarvikkeita ja maalia Venäjälle.
***
Lauantai 16.11.2013
Nunna Joanna nouti tänään varastolta elintarvikkeita ja vaatteita Venäjän köyhille.
Kari nouti elintarvikkeita ja uusia avustustavaroita Afrikan köyhille.
Tein tänään toimistotöitä.
Erja nouti tänään Kanta-Hämeestä elintarvikkeita ja jakoi niitä tarvitseville.
***
Perjantai 15.11.2013
Kävin aamulla Karin kanssa verkoilla ja kalaa tuli, viisi isoa haukea ja kaksi isoa kuhaa.
Valdemarin rekka oli odottamassa varaston pihalla. Lastasimme siihen elintarvikkeita, hygieniatuotteita, vaatteita, jalkineita, maalia ja kalusteita.
Avustustavarat menevät Latvian, Moldovan, Valko-Venäjän ja Ukrainan köyhille.
Klo 20 jälkeen kävin Erjan kanssa noutamassa Kanta-Hämeestä elintarvikkeita.
LÄMPIMÄT KIITOKSET TÄMÄNPÄIVÄISILLE LAHJOITTAJILLE, ERIKOISESTI VILLELLE!
Toivotan kaikille päiväkirjani lukijoille levontäyteistä ja rentouttavaa viikonloppua.
Oma viikonloppuni kuluu tavanomaisesti työn merkeissä.
Kuulin eräästä televisio-ohjelmasta psykologin sanomana, että tuijottaminen on eläimellinen tapa ottaa toinen ihminen haltuunsa. Kysyisinkin kirkkoherra Pekka Riikoselta, allekirjoitatko tämän lauseen, vai tuijotteletko vain huviksesi?
***
Torstai 14.11.2013
Kävin aamulla aikaisin Kanta-Hämeessä noutamassa elintarvikkeita.
Pakkasin puoleen päivään asti uusia avustustavaroita itään vietäväksi.
Kiitolinjan auto toi varastolle elintarvikkeita.
Vähän jälkeen puolenpäivän Valdemar saapui rekkoineen varastolle. Pakkasimme rekan täpö täyteen. Totesin Valdemarille, että "masiina on maalinki" kuten aina, eli rekka on liian pieni. Valdemarin vastaus on aina sama:- Rukoilen Jumalaa, että saan bolsoi-masiinan, eli suuren rekan.
No,mitäs tuohon sanot.
Lastasimme rekkaan elintarvikkeita ja upo uusia vaatteita, jalkineita, kodintekstiilejä, kodinkoneita, liinavaatteita, työkaluja ym. ym. Illan hämärtyessä Valdemar lähti matkaamaan rekkoineen kohti satamaa, mistä hän matkaa Saksaan, josta apu lähtee Moldoviaan, Ukrainaan ja Valko-Venäjälle.
Illan jo pimennyttyä varastolle saapui päivän viimeinen vieras, Sodderin kirkkoherra Pekka Palosaari. Hän vei elintarvikkeita Sodderin köyhille.
LÄMPIMÄT KIITOKSET TÄMÄNPÄIVÄISILLE LAHJOITTAJILLE, ERIKOISESTI PETRILLE!
***
Keskiviikko 13.11.2013
Kävimme Karin kanssa aamulla verkoilla ja kalaa tuli, kuten aina.
Kiitolinjan auto toi varastolle uusia avustustavaroita.
Andrey saapui puolenpäivän jälkeen varastolle. Hän vei uusia avustustavaroita ja maaleja Pietariin.
Seuraavaksi varastolle saapuivat Jouko ja Marja. He veivät uusia avustustavaroita ja elintarvikkeita Latvian köyhille.
Illan viimeiset vieraat varastolla olivat Esa ja kirkkoherra Tapio. He veivät elintarvikkeita ja uusia avustustavaroita Eestin köyhille.
LÄMPIMÄT KIITOKSET TÄMÄNPÄIVÄISILLE LAHJOITTAJILLE, ERIKOISESTI VILLELLE!
***
Tiistai 12.11.2013
Kiitolinjan auto toi tänään varastolle rekkalastin jalkineita, vaatteita ja muita avustustavaroita sekä maaleja.
Postin auto toi varastolle uusia vaatteita.
LÄMPIMÄT KIITOKSET TÄMÄNPÄIVÄISILLE LAHJOITTAJILLE, ERIKOISESTI JUHALLE, JUSSILLE JA NINALLE!
***
Maanantai 11.11.2013
Olimme aamulla Karin kanssa verkoilla, ja kalaa tuli.
Kari nouti elintarvikkeita ja hygieniatuotteita Eestin köyhille.
***
Lauantai 9.11.2013
Kävin Erjan kanssa noutamassa Kanta-Hämeestä elintarvikkeita.
Unto ja Marja-Leena noutivat varastolta elintarvikkeita köyhilleen.
Veimme Erjan kanssa elintarvikkeita niitä tarvitseville.
***
Perjantai 8.11.2013
Pastori Pasi nouti elintarvikkeita ja uusia avustustarvikkeita Eestin ja Venäjän köyhille.
Kiitolinjan auto toi varastolle rekka-autollisen elintarvikkeita.
Illansuussa kävin noutamassa Kanta-Hämeestä pakettiautollisen elintarvikkeita.
LÄMPIMÄT KIITOKSET TÄMÄNPÄIVÄISILLE LAHJOITTAJILLE, ERIKOISESTI MAARITILLE JA VILLELLE!
Toivotan kaikille päiväkirjani lukijoille levontäyteistä ja onnellista viikonloppua. Omani kuluu tavanomaisesti työn merkeissä.
***
Torstai 7.11.2013
Kiitolinjan auto toi varastolle elintarvikkkeita.
Toimittaja Markku Karvonen radio Hämeestä kävi tekemässä juttua Suomen Idäntyöstä. Haastattelu on kuultavissa ja luettavissa osoitteessa: http://yle.fi/uutiset/miten_50_000_euron_rahalahjoitus_paisuu_10_miljoonan_avuksi/6921636
LÄMPIMÄT KIITOKSET TÄMÄNPÄIVÄISILLE LAHJOITTAJILLE, ERIKOISESTI PETRILLE!
***
Keskiviikko 6.11.2013
Olin Karin kanssa verkoilla aamulla. Kalaa tuli, niinkuin aina ennenkin.
Rekka-auto nouti elintarvikkeita ja uusia avustustarvikkeita Talvin köyhille Eestiin.
Postin auto toi varastolle uusia vaatteita ja jalkineita.
Illalla kävin Roopen ja Amin kanssa sienimetsässä. Saaliiksi saimme viitisen litraa suppilovahveroita.
LÄMPIMÄT KIITOKSET TÄMÄNPÄIVÄISILLE LAHJOITTAJILLE, ERIKOISESTI NINALLE!
Hämeen alueradion toimittaja on huomenna tulossa varastolle tekemään juttua Suomen Idäntyöstä. Ohjelma tulee ulos aamulla klo 9 jälkeen.
***
Tiistai 5.11.2013
Unski ja Jyrki kävivät tapaamassa minua tänään varastolla.
Leena ja Pertti tulivat iltapäivällä varastolle. He veivät elintarvikkeita ja uusia avustustavaroita Karjalan köyhille.
Postin auto toi varastolle uusia vaatteita ja jalkineita.
LÄMPIMÄT KIITOKSET TÄMÄNPÄIVÄISILLE LAHJOITTAJILLE, ERIKOISESTI NINALLE!
***
Maanantai 4.11.2013
Kävin Karin kanssa aamulla verkoilla ja kalaa tuli, kuten aina.
Esa oli palannut Etiopiasta kirkonrakennuskeikalta. Hän toi varastolle autolastillisen elintarvikkeita.
Pakkasin iltaan asti noita elintarvikkeita itään vietäväksi.
Kävin kaksi kertaa Riihimäellä viemässä pahveja ja muoveja poltettavaksi.
LÄMPIMÄT KIITOKSET TÄMÄNPÄIVÄISILLE LAHJOITTAJILLE, ERIKOISESTI ESALLE!
***
Sunnuntai 3.11.2013
Tänään teimme Erjan kanssa toimistotöitä.
***
Lauantai 2.11.2013
Talvi, Heli, Tiia, Eve ja Janne saapuivat tänään varastolle. He pakkasivat koko päivän avustustavaroita itään vietäväksi ja lähtivät iltalautalla kohti Eestiä vieden mennessään elintarvikkeita ja uusia avustustavaroita Eestin köyhille.
Kävimme tänään Erjan kanssa viemässä kynttilät Vanamon ja naapurimme Leksan haudoille.
Illansuussa kävin Karin kanssa verkoilla ja kalaa tuli, kuten aina.
***
Perjantai 1.11.2013
Kiitolinjan auto toi varastolle täyden autokuorman uusia avustustavaroita.
Jouko ja Marja tulivat varastolle puolenpäivän aikoihin. Vähän heidän jälkeensä tuli Kiitolinjan auto, joka toi tullessaan varastolle täyden autokuorman hygieniatuotteita.
Tomppa toi varastolle uudenveroisia huonekaluja itään vietäväksi.
Jouko ja Marja auttoivat minua hygieniarekan purkamisessa. Ilman heidän apuaan olisin ollut enemmän kuin lirissä.
LÄMPIMÄT KIITOKSET TÄMÄNPÄIVÄISILLE LAHJOITTAJILLE, ERIKOISESTI JANNELLE, JUHALLE JA TOMPALLE!
Talvi joukkueineen on tulossa huomenna varastolle pakkaamaan avustustavaroita itään vietäväksi.
Toivotan kaikille päiväkirjani lukijoille levontäyteistä ja onnellista viikonloppua. Erikoisen hyvää ja levollista viikonloppua haluan toivottaa kirkkoherralleni Pekka Riikoselle ja hänen aseenkantajalleen, kappalaiselleni, Juha Koivulahdelle.
He varmasti tietävät, että hyvä omatunto ja totuudessa pysyminen on paras päänalunen. Heidän ei tarvitse viettää levottomia yöunia eikä tuijotella ketään lähimmäistään silmät lautasina.
***
Torstai 31.10.2013
Unski ja Jyrki kävivät tapaamassa minua varastolla.
Kiitolinjan auto toi varastolle elintarvikkeita.
LÄMPIMÄT KIITOKSET TÄMÄNPÄIVÄISILLE LAHJOITTAJILLE, ERIKOISESTI REIJOLLE JA RISTOLLE!
Kävimme illansuussa Karin kanssa verkoilla ja kalaa tuli!
Loppuillasta pakkasin maaleja Venäjälle vietäväksi.
***
Keskiviikko 30.10.2013
Andrey nouti tänään varastolta autokuormallisen maaleja Pietariin.
Postin auto toi varastolle uusia avustustavaroita.
LÄMPIMÄT KIITOKSET TÄMÄNPÄIVÄISILLE LAHJOITTAJILLE, ERIKOISESTI NINALLE!
***
Tiistai 29.10.2013
Ismo oli päivän ensimmäinen vieras varastolla. Hän vei elintarvikkeita ja uusia avustustarvikkeita Eestin köyhille.
Jorma ja Soila saapuivat iltapäivällä varastolle. He veivät elintarvikkeita ja uusia avustustarvikkeita Karjalan vammaisille lapsille.
Postin auto toi varastolle uusia vaatteita ja jalkineita.
LÄMPIMÄT KIITOKSET TÄMÄNPÄIVÄISILLE LAHJOITTAJILLE, ERIKOISESTI NINALLE!
***
Maanantai 28.10.2013
Timo-kappalainen oli aamun ensimmäinen vieras varastolla. Hän vei elintarvikkeita ja uusia avustustavaroita Venäjän köyhille.
Seuraava vieraamme varastolla oli Bob. Hän vei elintarvikkeita Latvian köyhille.
Kiitolinjan auto toi varastolle uusia vaatteita.
Illan viimeiset vieraat varastolla olivat Tytti ja Päksy. He toivat tullessaan pehmoleluja, mattoja, vaatteita ja jalkineita ja veivät mennessään uusia vaatteita ja jalkineita Goan slummin asukkaille Intiassa.
LÄMPIMÄT KIITOKSET TÄMÄNPÄIVÄISILLE LAHJOITTAJILLE, ERIKOISESTI TYTILLE, PÄKSYLLE JA NINALLE!
Timon kanssa ihmettelimme ihmisen mieltä. Kuolemaisillaan oleva syöpäsairas yhteistyökumppanini haluaa viimeisillä voimillaan saada aikaan avustuskuljetuksen Eestin köyhille. Mies on tajunnan rajamailla ja tietää varmasti kuolevansa. Siitä huolimatta hänellä on huoli- ei itsestään - vaan Eestin köyhistä.
Sokea Reettakin näkee, että mies on saanut työkutsun Jumalalta.
Erään seurakunnan huvimatkaavat työntekijät kieltäytyvät talouspäällikkönsä ja kirkkoherransa johdolla viemästä elintarvikkeita Eestin köyhille. Sokea Reettakin näkee, kuinka hyvin syöneitä ja pulleita ovat kirkkoherra ja talouspäällikkö.
Pelkurimaiset, omaa etuaan tavoittelevat, huvimatkaavat seurakunnan työntekijät hyväksyvät talouspäällikön ja kirkkoherran Eestin köyhiä sortavan kielteisen avustuspäätöksen.
Olen miettinyt, kuinkahan mukavat oltavat talouspäälliköllä ja kirkkoherralla ja heitä nuoleskelevilla pelkurimaisilla seurakunnan työntekijöillä on viimeisellä tuomiolla. Sokea Reettakin näkee, että kirkkoherra ja talouspäällikkö ovat saaneet ihmisten kutsumana ja ihmisten valitsemana hyväpalkkaiset virat. Toivotan heille: Syökää hyvin, nukkukaa hyvin ja nähkää onnellisia unia. Heitä nuoleskeleville seurakunnan työntekijöille toivotan: Paistatelkaa jumalienne suosion armollisessa lämmössä, mutta muistakaa, ihmisellä on vain henkäys sieraimissaan.
Siunatuksi lopuksi tältä paikalta, parempi on olla riippuvainen Jumalasta kuin öykkäröivistä, vallanhimoisista ja valehtelevista ihmisistä.
Keskustelumme lopuksi Timo-kappalainen totesi, että asiahan on balanssissa, joku haluaa kuoleman edessä viimeisellä hengenvedollaan auttaa lähimmäisiään ja jotkut eivät halua sitä tehdä edes hyvin syöneinä ja terveinä. Voimansa tunnossa he polkevat köyhää ja kurjaa unohtaen sen, että he joutuvat kerran nasaretilaisen edessä tekemään tiliä siitä, että huvimatka oli heille tärkeämpi kuin köyhien auttaminen. Kerran he saavat kuulla Jeesuksen suusta: Minä olin alaston, köyhä, koditon, kenties nälkäinen. Mitä sinä teit auttaaksesi minua? Ai, virkistys- ja huvimatkan Eestiin. Kun minulle tarjottiin apua, sanoit: Tuntuu pahalta, mutta ei nyt käy avun antaminen. Luuletko kuulevasi, sinä hyvin syönyt nainen, mene Herrasi iloon, sinä uskollinen ja hyvä palvelija?
Mitä luulet kuulevasi sinä, joka kuultuasi tämän kielteisen päätöksen, pidit suusi kiinni niinkuin vesilintu pitää takapuolensa? Luuletko kuulevasi, mene Herrasi iloon, sinä pelkurimainen, raukka, joka oman etusi ja mukavuutesi vuoksi pidit suusi kiinni, etkä uskaltanut protestoida tätä köyhiä polkevaa päätöstä vastaan? Varmasti nyt sanot, että tuntuu pahalta lukea tällaista tekstiä, sanon sinulle: Pahalta pitääkin tuntua.
Juha, sinä sanot, että olet arvostellut nettipäiväkirjaani erityisesti Pekka Riikoseen, mutta myös muihin henkilöihin kohdistunutta herjaamista ja panettelua, joita pidit ja pidät edelleen tuomittavana, olivatpa syyt tai totuus mitkä tahansa.
Onko mielestäsi panettelua se, että kertoo asioista niinkuin ne ovat? Sanot: Olivatpa syyt tai totuus mitä tahansa. Mitä sinulle merkitsee totuus? Onko se oman edun tavoittelua, silmien sulkemista tosiasioiden edessä, jos siitä on hyötyä sinulle? Onko sinun totuutesi ja Totuus kaksi eri asiaa?
***
Sunnuntai 27.10.2013
Tänään tein toimistotöitä.
Ruotsalainen ystäväni, pastori Bertil, oli lähettänyt viestin vieraskirjaamme. Hänellä on suomalaiset sukujuuret. Hän osaa lukea suomea, mutta ei kirjoittaa sitä.
Hän kertoi, että häntä oli itkettänyt ne kertomukset, joita hän oli lukenut päiväkirjastani. Hän kertoi myös, että ihmisten on vaikea uskoa sitä, mitä hän kertoo päiväkirjan teksteistä ihmisille. En usko, että ketään uskovaa ihmistä naurattaa se, mitä olen kertonut kirkkoherra Pekka Riikosen ja hänen kappalaisensa Juha Koivulahden toimista ja sanomisista.
***
Lauantai 26.10.2013
Hyvät yhteistyökumppanini Lare ja Ilmari kävivät tänään varastolla. He veivät elintarvikkeita Eestin köyhille.
Lare on ollut 4 kuukautta sairaalassa ja sai lomaa varastolla käyntiä varten. Jos Jumala ei ihmettä tee, Laren Eestinmatkat on tehty. Hän on 79-vuotias ja vakavasti sairas. Ilmari on luvannut viedä seuraavan avustuskuorman Eestiin.
Rukoilimme Laren puolesta ja Erja voiteli hänet öljyllä. Odotetaan, mitä Jumala tekee.
***
Perjantai 25.10.2013
Sairaspäivä. Olen venäyttänyt selkäni. Verkoilla sentään pystyin Karin kanssa käymään. Kuhaa ja ahventa tuli.
Toivotan kaikille päiväkirjani lukijoille rauhaisaa, onnellista ja levontäyteistä viikonloppua. Eläkää ihmisiksi.
Oma viikonloppuni kuluu työn merkeissä.
***
Torstai 24.10.2013
Timo toi tänään vaatteita ja jalkineita varastolle.
LÄMPIMÄT KIITOKSET TÄMÄNPÄIVÄISILLE LAHJOITTAJILLE, ERIKOISESTI TIMOLLE!
***
Keskiviikko 23.10.2013
Unski oli aamun ensimmäinen vieras varastolla. Hän vei köyhilleen elintarvikkeita, uusia vaatteita ja jalkineita.
Seuraavaksi varastolle saapuivat Aleksander, Marisa ja Losa. He veivät elintarvikkeita ja uusia avustustavaroita Venäjän köyhille.
Olen sanonut, että Losan maku paranee iän myötä. Tänään hän oli todella iloinen, kun tapasimme, nyhjäsi minun kyljessäni, mutta... kun hänen olisi pitänyt lähteä kanssani toimistolle, hän löysi varastolta leluja ja halusi jäädä leikkimään. Eli hänen makunsa on selvästi parantunut.
Kiitolinjan auto toi varastolle uusia avustustavaroita.
LÄMPIMÄT KIITOKSET TÄMÄNPÄIVÄISILLE LAHJOITTAJILLE, ERIKOISESTI NINALLE!
Olin Karin kanssa illansuussa verkoilla ja kuhaa tuli niinkuin aina ennenkin. Suurin oli miltei 3-kiloinen.
***
Tiistai 22.10.2013
Kiitolinjan auto toi tänään varastolle uusia vaatteita ja jalkineita.
Pakkasin avustustavaroita itään vietäväksi.
LÄMPIMÄT KIITOKSET TÄMÄNPÄIVÄISILLE LAHJOITTAJILLE, ERIKOISESTI NINALLE!
***
Maanantai 21.10.2013
Sunnuntaina tein toimistotöitä.
Tänään tein myös toimistotöitä.
Iltapäivällä olin Karin kanssa verkoilla ja kalaa tuli.
***
Perjantai 18.10.2013
Valmistelin tänään maalikuormaa Venäjälle vietäväksi.
Tein myös toimistotöitä.
Toivotan kaikille päiväkirjani lukijoille onnellista ja levon täyteistä viikonloppua. Omani kuluu työn merkeissä.
***
Torstai 17.10.2013
Kankaanpään seurakunnan kappalainen Ahti ja lähetyssihteeri Ulla kävivät seurakuntalaisten kanssa idäntyön varastolla. He toivat tullessaan 80 säkkiä vaatteita itään toimitettavaksi. He olivat yhdeksättä kertaa vierailulla Suomen Idäntyön varastolla.
Rekka-auto nouti varastolta elintarvikkeita ja uusia avustustarvikkeita Talvin köyhille Eestiin.
Inkerin kirkon diakoni Seppo nouti elintarvikkeita Eestin ja Karjalan köyhille.
***
Keskiviikko 16.10.2013
Kirkkoherra Tapio ja Johanna noutivat tänään varastolta elintarvikkeita ja uusia avustustavaroita Eestin köyhille.
Bulgarialaiset Valeri ja Galina noutivat varastolta elintarvikkeita Bulgarian köyhille.
Kävin tänään vaihdattamassa autoihin talvirenkaat.
***
Tiistai 15.10.2013
Talvi, Jane, Sandra, Merili ja Maila lähtivät aamulla kohti Eestiä. He pakkasivat koko viime yön uusia avustustavaroita itään vietäväksi ja veivät mennessään uusia avustustavaroita ja elintarvikkeita Eestin köyhille.
Muovitin tänään kuormalavoja itään toimitettavaksi.
Illansuussa olin Karin kanssa verkoilla ja kalaa tuli.
***
Maanantai 14.10.2013
Aamulla aikaisin Kiitolinjan auto toi rekka-autollisen uusia lahjoitustavaroita varastolle.
Timo-kappalainen saapui varastolle noutamaan elintarvikkeita ja uusia avustustarvikkeita Venäjän köyhille.
Talvi saapuu tänä iltana joukkueensa kanssa varastolle. Siihen kuuluvat Talvin lisäksi Jane, Sandra, Merili ja Maila. He lajittelevat yön avustustavaroita itään vietäväksi ja vievät huomisaamuna mennessään elintarvikkeita ja uusia avustustavaroita Eestin köyhille.
LÄMPIMÄT KIITOKSET TÄMÄNPÄIVÄISILLE LAHJOITTAJILLE, ERIKOISESTI VILLELLE!
***
Sunnuntai 13.10.2013
Tein tänään toimistotöitä.
Kävin myös Karin kanssa kalassa ja saalista tuli! Savustin kuhaa päivälliseksi!
Kirjoitin tuomiokapituliin vastaselityksen Juha Koivulahden antamaan selitykseen. On ilmiselvää, kun lukee Juha Koivulahden selitystä ja antamaani vastaselitystä, että jompikumpi meistä valehtelee.
Tuomiokapitulin tehtäväksi jää, kumpi puhuu totta ja kumpi totuutta on muuttanut. Mikäli vanhat merkit pitävät paikkansa, tuomiokapituli löytää jostain konsultin, joka tekee mustasta valkoisen ja valkoisesta mustan. Näinhän se menee. Ei vanha kansa turhaan ole sanonut, ettei korppi korpin silmää puhkaise.
Mikäli en erehdy, piispa vaikenee!
***
Lauantai 12.10.2013
Talvi, Tairii ja Anneli tulivat aamulla varastolle. He pakkasivat koko päivän avustustavaroita itään vietäväksi ja lähtivät illansuussa matkaamaan kohti Eestiä vieden mennessään uusia avustustavaroita ja elintarvikkeita Eestin köyhille.
Kirkkoherra Sulev nouti elintarvikkeita ja uusia avustustarvikkeita Eestin köyhille.
***
Perjantai 11.10.2013
Valdemar saapui puolenpäivän jälkeen varastolle rekkoineen. Lastasimme hänen autoonsa elintarvikkeita ja uusia avustustavaroita Moldovan ja Ukrainan köyhille.
Kiitolinjan auto toi varastolle uusia avustustavaroita.
LÄMPIMÄT KIITOKSET TÄMÄNPÄIVÄISILLE LAHJOITTAJILLE, ERIKOISESTI VILLELLE!
Toivotan kaikille päiväkirjani lukijoille levontäyteistä ja miellyttävää viikonloppua! Omani kuluu tavanomaisesti työn merkeissä.
Talvi joukkoineen saapuu huomenna varastolle pakkaamaan avustustavaroita itään ja Eestiin vietäväksi.
Viikonloppuna teen toimistotöitä ja annan vastaselityksen Tampereen hiippakunnan tuomiokapitulille koskien Juha Koivulahden selitystä kyseiselle instanssille.
Tänään keskustelin asiasta eläkkeeltä olevan rikoskomisarion kanssa. Hänellä oli omat mielipiteensä Juha Koivulahden selityksestä.
Perästä kuuluu, sanoi torventekijä.
***
Torstai 10.10.2013
Valdemari saapui tänään puolenpäivän aikoihin rekkoineen varaston pihaan. Lastasimme rekan täyteen elintarvikkeita.
Iltapäivällä hän lähti matkaamaan kohti Latviaa ja saapuu huomenna jälleen varastolle noutamaan elintarvikkeita itä-Euroopan köyhille.
Rekka-auto nouti varastolta elintarvikkeita Talvin köyhille Eestiin.
Valmistelin iltaan asti huomisen rekan tavaroita lastausta varten.
***
Keskiviikko 9.10.2013
Isä-Henrik vei yön aikana autoonsa ja peräkärryynsä lastaamamme avustustavarat Viipuriin, josta ne siirrettiin isä-Leonardin autoon. Isä-Leonard lähti kuormansa kanssa matkaamaan kohti Valko-Venäjää.
Isä-Henrik saapui Marjan kanssa aamulla varastollemme. Hän vei elintarvikkeita ja uusia avustustavaroita Valko-Venäjän orpolapsille.
Puolenpäivän aikoihin isä-Henrik lähti taivaltamaan 1850 km:n pituista matkaa kohti orpokotiaan Valko-Venäjällä.
Esa nouti suomenkielisiä äänitteita ja kirjallisuutta, sekä esikoululaisille tarkoitettuja oppikirjoja Eestiin.
Pekolle ja Juholle suosittelisin jumalanpalveluksessa käyntiä. Teidän tulisi kuitenkin olla tarkkana, millaista pappia menette kuuntelemaan. Kannattaisi mennä kuuntelemaan sellaista pappia, joka uskoo siihen, mitä saarnaa ja elää niinkuin saarnaa. Suosittelen esimerkiksi Siperian keisari Yrjö Niemen saarnojen kuuntelemista. Nuo saarnat voisivat muuttaa elämänne ja avata ymmärryksenne näkemään, mikä ero on valheella ja totuudella.
Asiasta ananakseen. Luin tänään Juha Koivulahden valitut selostukset Tampereen tuomiokapituliin tekemääni tutkintapyyntöön. Hänen kertomuksensa oli tapaamisestamme kovin erilainen minun kertomukseni suhteen. Voi olla, että Juha Koivulahti oli niin kiihtyneessä mielentilassa, ettei hän muista, mitä hän minulle sanoi. Me kumpikin tiedämme, kuka puhuu totta ja kuka muunnettua totuutta.
Minulla on ollut koko elämäni sellainen periaate, että MIES vastaa puheistaan. Voi olla, että ns. hengellisissä piireissä puheidensa kaunisteleminen ja mitätöinti on ok. Minun mielestäni se ei sitä ole.
***
Tiistai 8.10.2013
Isä-Henrik ja Marja noutivat tänään varastolta elintarvikkeita ja uusia avustustavaroita Valko-Venäjän orpolapsille.
Pakkasin tänään elintarvikkeita Latviaan vietäväksi.
Pekko, alan ymmärtää sinua yhä enemmän ja syvemmin. Olen kuullut lukuisia yhtä pitäviä kertomuksia isukistasi, joka on mitä ilmeisimmin enemmän kuin hankala mies. Luonnehdinnat hänen luonteenominaisuuksistaan ovat vähemmän mairittelevia. En ihmettele, että pelkäät MIEHIÄ ja itketät alaisiasi, kilttejä naisia.
En tiedä, miten kaltaiseesi otukseen pitäisi suhtautua, säälien vai inhoten. Sympatiaa ainakin osaat kerjätä työyhteisöltäsi. Mielestäni kieroutunut käyttäytymisesi ei ansaitse sympatiaa. Kehottaisin sinua menemään terapiaan. Jos sinne menet, ota Juho mukaasi. Tehän olette kuin Don Quijote ja Pancho Villa.
***
Maanantai 7.10.2013
Tein tänään toimistotöitä.
Aamuposti oli julkaissut tänään pitkän mielipidekirjoitukseni, jossa käsittelen työpaikkakiusaamista seurakunnassa ja myös sitä, kuinka hiippakunnan piispa on kykenemätön, voimaton ja saamaton nuhjake puhaltamaan peliä poikki.
Per Erik Lindbladin lisesiaattitutkimus "Sankareita ja syntipukkeja" antaa todella synkän kuvan seurakuntien työviihtyvyydestä. Siitä, kuinka niissä työyhteisöissä lukuisat ihmiset ovat ajautuneet itsemurhiin tai joutuneet hoidettavaksi mielisairaalan suljetulle osastolle.
Tuskin löytyy yhtään tutkimusta, joka antaisi seurakuntien tunkkaisesta työilmapiiristä yhtään suloisempaa kuvaa.
Käyttäkööt kirkkoherrat ja maksetut konsultit puheissaan, vastineissaan ja raporteissaan kuinka ruusuisia sanakuvioita hyvänsä.
Juho, itkettääkö sinua tämä teksti tai masentaako se? Valitettavasti totuus on usein karvasta!
***
Sunnuntai 6.10.2013
Tein tänään toimistotöitä.
Aleksander ja Anna noutivat varastolta elintarvikkeita ja uusia avustustarvikkeita Venäjän köyhille.
***
Perjantai 4.10.2013
Kiitolinjan auto toi rekka-autollisen elintarvikkeita varastolle.
Jouko nouti varastolta elintarvikkeita Latvian romaaneille.
Kari nouti elintarvikkeita Eestin köyhille.
LÄMPIMÄT KIITOKSET TÄMÄNPÄIVÄISILLE LAHJOITTAJILLE, ERIKOISESTI MAARITILLE!
Kävin illansuussa Roopen ja Amin kanssa sienimetsässä. Saaliiksi saimme 15 litraa suppilovahveroita. Tänä kesänä en yllä viime vuoden lukemiin, jolloin keräsin 571 litraa suppilovahveroita. Tänä vuonna olen kerännyt niitä vain 154 litraa.
Mustikoita keräsin viime vuonna 237 litraa.
Toivotan kaikille päiväkirjani lukijoille levontäyteistä ja onnellista viikonloppua. Omani kuluu tavanomaisesti työn ja levon merkeissä.
***
Torstai 3.10.2013
Noudin tänään Kanta-Hämeestä pakettiautollisen elintarvikkeita.
Ivan ja Julian veivät elintarvikkeita ja vaatteita Venäjän köyhille.
Eero nouti elintarvikkeita pastori Pasin köyhille Venäjälle.
Entiset kollegani Peter ja Håkan kävivät varastolla tapaamassa minua.
Myös Unski ja Kari osuivat varastolle samanaikaisesti.
Ystävämme Gergana soitti Bulgariasta. Hän halusi vain tietää, mitä Erjalle ja minulle kuuluu. En kertonut hänelle minulle langetetuista kirouksista ja tuomioista.
LÄMPIMÄT KIITOKSET TÄMÄNPÄIVÄISILLE LAHJOITTAJILLE, ERIKOISESTI VILLELLE!
***
Keskiviikko 2.10.2013
Kiitolinjan auto tuli hakemaan elintarvikkeita, vaatteita ja kalusteita Leharin köyhille.
Jouko ja Marja saapuivat myös varastolle. He veivät elintarvikkeita Latvian romaaneille. Jouko auttoi minua rekan lastaamisessa.
Slava ja Nadja noutivat elintarvikkeita ja uusia avustustavaroita Venäjän köyhille.
Kiitolinjan auto toi varastolle uusia jalkineita ja vaatteita.
LÄMPIMÄT KIITOKSET TÄMÄNPÄIVÄISILLE LAHJOITTAJILLE, ERIKOISESTI NINALLE!
***
Tiistai 1.10.2013
Kari oli aamun ensimmäinen vieras varastolla. Hän vei elintarvikkeita Eestin köyhille.
Olga ja Tanja noutivat maaleja venäläiseen luostariin.
Kiitolinjan auto toi varastolle uusia vuodevaatteita.
Jorma nouti Karjalan lapsille elintarvikkeita.
Meillä oli tänään varastolla Hermannin nuorisoseuran kokous, osallistujina kaksi Karia, Jorma, Unski ja minä. Kokoontujien keski-ikä oli 67,4 vuotta, eli nuoria poikia ollaan.
LÄMPIMÄT KIITOKSET TÄMÄNPÄIVÄISILLE LAHJOITTAJILLE, ERIKOISESTI MAIJLIKSELLE JA KAIJALLE!
***
Maanantai 30.9.2013
Kiitolinjan auto toi varastolle tänään elintarvikkeita.
Pakkasin elintarvikkeita itään vietäväksi.
LÄMPIMÄT KIITOKSET TÄMÄNPÄIVÄISILLE LAHJOITTAJILLE, ERIKOISESTI REIJOLLE JA RISTOLLE!
***
Lauantai 28.9.2013
Kirkkoherra Sulev nouti tänään varastolta elintarvikkeita Eestin köyhille. Hänen suhtautumisensa Eestin köyhiä kohtaan poikkeaa kirkkoherra Pekka Riikosen ja talouspäällikkö Arja Virtasen suhtautumisesta.
***
Perjantai 27.9.2013
Aloitin työt klo 9 aikaan aamulla.
Kiitolinjan auto toi tänään varastolle kolme rekkakuormallista elintarvikkeita eli 193 kuormalavallista, joka on n. 30.000 kg.
Kauko nouti varastolta maaleja Karjalaan.
Ismo nouti elintarvikkeita Eestin köyhille, samoin Esa.
Sähkökäyttöinen pinoamisvaunu oli sanonut sopimuksensa irti. Tomppa kävi tutkimassa tilannetta. Tulimme siihen tulokseen, että huoltomies on soitettava paikalle. Onnekseni saimme huoltomiehen paikalle. Pinoamisvaunun akku heräteltiin henkiin, nyt se toimii kuin veturin vessa.
Tomppa auttoi meitä lastauksessa.
Pääsin puoli 11 aikaan illalla varastolta lähtemään kotiin.
LÄMPIMÄT KIITOKSET TÄMÄNPÄIVÄISILLE LAHJOITTAJILLE, ERIKOISESTI HARRIETILLE JA MINNALLE!
Toivotan kaikille päiväkirjani lukijoille onnellista ja levontäyteistä viikonloppua. Omani kuluu tavanomaisesti työn merkeissä.
***
Torstai 26.9.2013
Kiitolinjan auto toi tänään varastolle maalia.
Pastori Pasi nouti tänään varastolta elintarvikkeita ja uusia avustustavaroita Venäjän köyhille.
Kiitolinjan auto toi varastolle uusia jalkineita ja vaatteita.
Järjestelin tänään koko päivän varastoa huomista rysäystä varten. Huomenna varastolle tulee hieman vajaa 200 kuormalavaa elintarvikkeita.
LÄMPIMÄT KIITOKSET TÄMÄNPÄIVÄISILLE LAHJOITTAJILLE, ERIKOISESTI NINALLE, JUHALLE JA JUSSILLE!
Varmaan Pekon ja Juhon faneilla on taas syytä itkuun, kun Yläkerran Isäntä auttaa köyhiä Suomen Idäntyön kautta.
Juho, kuinka se perkele näin kiinnostunut köyhistä on? Voisitko kertoa minulle?
***
Keskiviikko 25.9.2013
Aleksander, Marisa ja Losa auttoivat minua tänään avustustavaroiden pakkaamisessa. Mennessään he veivät elintarvikkeita ja uusia avustustavaroita Venäjän köyhille.
Muovitin kuormalavoja ja Losa seurasi minua askel askeleelta, kun kiersin kutistusmuovin kanssa kuormalavaa. Losa seuraa minua kuin hai laivaa. Losa on täyttänyt juuri 5 vuotta. Uskon, että hänen makunsa vanhemmiten paranee. Tuskinpa hän haluaa isompana olla "Tervakosken perkeleen" ystävä, mikäli Juha Koivulahtea on uskominen.
Postin auto toi varastolle uusia vaatteita ja jalkineita.
LÄMPIMÄT KIITOKSET TÄMÄNPÄIVÄISILLE LAHJOITTAJILLE, ERIKOISESTI NINALLE!
***
Tiistai 24.9.2013
Kiitolinjan auto toi tänään varastolle uusia avustustavaroita.
Pakkasin tänään avustustavaroita itään vietäväksi.
Loviisa ja Pertti toivat varastolle rakennustarvikkeita.
Illansuussa Julian ja Ivan noutivat elintarvikkeita ja uusia avustustarvikkeita Venäjän köyhille.
Kävin Karin kanssa verkoilla. Kuhaa ja yli 400 g painoisia ahvenia tuli.
LÄMPIMÄT KIITOKSET TÄMÄNPÄIVÄISILLE LAHJOITTAJILLE, ERIKOISESTI VILLELLE, LOVIISALLE JA PERTILLE!
***
Maanantai 23.9.2013
Eilen tein toimistotöitä.
Loviisa ja Pertti toivat varastolle huonekaluja.
Olin Roopen ja Amin kanssa sienimetsällä. Saaliiksi saimme 27 litraa suppilovahveroita ja lampaankääpää.
Illansuussa laskimme Karin kanssa verkot veteen. Huomenna Erja ja Mirja joutuvat torille myymään kalaa.
LÄMPIMÄT KIITOKSET TÄMÄNPÄIVÄISILLE LAHJOITTAJILLE, ERIKOISESTI LOVIISALLE JA PERTILLE!
***
Lauantai 21.9.2013
Erja teki tänään toimistotöitä kotitöiden lisäksi.
Kävin Roopen ja Amin kanssa sienimetsällä. Saaliiksi saimme 18 litraa suppilovahveroita.
Hämeen Sanomat otsikoi tänään: "Riihimäki loukkasi opettajan sananvapautta. Riihimäen kaupungilla ei ollut oikeutta rangaista opettajaa mielipidekirjoituksen takia. Oikeusasiamies katsookin, että opettajan toissa keväänä saama kirjallinen varoitus mielipidekirjoituksesta loukkasi sananvapautta. Oikeusasiamies antoi varoituksesta huomautuksen Riihimäen kaupungin kasvatus- ja opetustoimen johtajalle ja kaupungin lakimiehelle.
Lisäksi kaupungin on mietittävä, miten se voi hyvittää toimet opettajalle."
Aamuposti kertoo samasta asiasta: "Oikeusasiamies katsoo, että varoituksen antaminen sananvapauden käytöstä on ollut ihmisoikeussopimuksen ja perustuslain vastaista. Hän pitää sananvapauden kannalta huolestuttavana, että kirjoitus on johtanut kirjalliseen varoitukseen. Lisäksi oikeusasiamies pyytää kaupunkia arvioimaan, miten sananvapauden loukkaus voitaisiin oikaista ja hyvittää opettajalle."
Nähtäväksi jää, onko Janakkalan seurakunnan kirkkoherra Pekka Riikosella eri oikeudet, eri jumala ja eri laki kuin Riihimäen kaupungilla. Pekka Riikonen, perästä kuuluu, sanoo torventekijä. Itkekää ja kauhistelkaa päiväkirjani tekstiä, Juha ja kumppanit. Tietenkään teidän ei tule itkeä eikä kauhistella sitä, mitä erinomainen kirkkoherramme on tehnyt.
***
Perjantai 20.9.2013
Kiitolinjan auto toi tänään varastolle uusia vaatteita ja jalkineita.
Olin Roopen ja Amin kanssa sienimetsässä. Saimme saaliiksi 25 litraa suppilovahveroita ja mustatorvisieniä.
Toivotan hyvää ja levontäyteistä viikonloppua kaikille päiväkirjani lukijoille. Oma viikonloppuni kuluu työn merkeissä.
***
Torstai 19.9.2013
Kari nouti tänään varastolta elintarvikkeita Eestin köyhille.
Myös Ismo nouti elintarvikkeita ja vaatteita Eestin köyhille.
P.S. Olen miettinyt, että kaiken kokemani perusteella en ihmettelisi yhtään, jos Juha Koivulahti kertoisi nähneensä minut juomassa ihmisverta ja lentämässä pääsiäisyönä luudalla noitien kokoukseen.
Sanomallani viittaan viimeaikaisiin nettivieraskirjani merkintöihin. En myöskään ihmettele, että jos Juha Koivulahti kertoisi tämän tarinan Janakkalan seurakunnan työntekijöille ja ettei se menisi täydestä. Psykoosi on vakava asia. Sen vakavampi, mitä useampi ihminen sen vallassa on.
En myöskään himettele Per Linbladin lisenssiaattityön tuloksia seurakunnasta työyhteisönä. Lisenssiaattityön sivulta saa lukea usean kirkon työntekijän itsemurhista ja siitä, kuinka useita työntekijöitä on suljettu mielisairaaloiden pakkohoitoon suljetulle osastolle työpaikkakiusaamisen uhreina.
***
Keskiviikko 18.9.2013
Kari ja Anteroi noutivat tänään elintarvikkeita ja rakennustarvikkeita Afrikkaan.
Illansuussa kävin noutamassa Kanta-Hämeestä elintarvikkeita.
Nunna Joanna nouti varastolta maalia ja elintarvikkeita. Saimme kunnian tarjota hänelle illallisen ja yösijan.
LÄMPIMÄT KIITOKST TÄMÄNPÄIVÄISILLE LAHJOITTAJILLE, ERIKOISESTI VILLELLE!
***
Tiistai 17.9.2013
Loviisa ja Pertti toivat varastolle rakennustarvikkeita.
Kiitolinjan auto toi varastolle elintarvikkeita.
LÄMPIMÄT KIITOKSET TÄMÄNPÄIVÄISILLE LAHJOITTAJILLE, ERIKOISESTI LOVIISALLE, PERTILLE JA PETRILLE!
Kävin Roopen ja Amin kanssa sienimetsässä. Saaliiksi saimme viitisentoista litraa suppilovahveroita.
***
Maanantai 16.9.2013
Loviisa ja Pertti toivat tänään huonekaluja ja rakennustarvikkeita varastolle.
Kirjoitin tänään kirjettä tuomiokapitulin satraapeille.
Olen saanut työstäni myönteistä palautetta tasavaltamme presidenteiltä, pääministereiltä, ministereiltä, kansanedustajilta, tavallisilta kansalaisilta, Venäjän patriarkalta, venäläisiltä kenraaleilta, venäläisistä sairaaloista, vanhainkodeista ja lastenkodeista, Pietarin ja Karjalan Metropoliitalta, ym. ym.
Jo oli aika saada palautetta myös kotiseurakunnalta, Juha Koivulahdelta, joka kertoi, että minussa on perkele. Tämän teorian mukaan Venäjän Ortodoksikirkko, Inkerin kirkko, Viron evankelisluterilainen kirkko, 89,3 % Suomen evankelisluterilaista seurakunnista, jotka ovat lahjoittaneet työllemme rahaa, Suomen Vapaakirkko, Babtistit, Metodistit ja Adventistit Euroopassa ja Baltian maissa ovat liittoutuneet perkeleen kanssa.
Juha Koivulahti sanoo, että ihmiset, jotka lukevat kirjoittamaani saastaa, itkevät. Tiedän tuon väitteen olevan totta, useat ihmiset ovat kertoneet itkeneensä lukiessaan kirjoitamiani kirjoja, tosin varmasti eri syistä kuin Juha Koivulahti. Ovatpa useat seurakunnat joutuneet sellaiseen pimeyteen, että jakavat kirjoittamiani kirjoja lahjaksi seurakuntalaisilleen. Jotkut kirkkoherrat ja papit ovat vajonneet sellaiseen pilkkopimeyteen, että ovat pitäneet saarnoja kirjani, Parempi tie, runojen pohjalta. Kauheaa!
LÄMPIMÄT KIITOKSET TÄMÄNPÄIVÄISILLE LAHJOITTAJILLE, ERIKOISESTI LOVIISALLE JA PERTILLE!
P.S. Tulee väkisinkin mieleen, että joidenkin ihmisten tulisi tarkistuttaa jakopäänsä! Emme elä 1100-vuosilukua. Onneksi! Minut olisi tuolloin poltettu roviolla.
Kirkkoherra Sulev sanoi minulle tänään: -Totuuden puhujat on aina tapettu.
***
Sunnuntai 15.9.2013
Tein tänään toimistotöitä. Kävin myös Amin ja Roopen kanssa sienestämässä. Saimme sieniä toistakymmentä litraa.
Tapasin tänään klo 15 Tervakosken pikkukirkon edessä seurakuntamme kappalaisen, Juha Koivulahden. Pyytäessäni häneltä tapaamista hän rajasi keskustelun tarkoin, toisin sanoen, mistä saan puhua ja mistä en.
Seurakunta työyhteisönä ja kirkkoherra Pekka Riikonen olivat aiheita, joista Juha Koivulahti ei sallinut puhuttavan. Halutessani kätellä Juha Koivulahtea hän kieltäytyi siitä. Kerroin hänen olevan viisi vuotta nuorempi kuin vanhin lapseni, eli sen pituisella elämänkokemuksella hän oli liikkeellä.
Kysyin kahteen kertaan, iloitseeko hän yhdessä totuuden kanssa. -En iloitse sinun kanssasi, mutta iloitsen totuudesta, hän vastasi. -Älä puolustele valheita, jos näin on, sanoin hänelle. Olin aikaisemmassa puhelinkeskustelussa sanonut hänelle, että Jumala haluaa totuutta sydämen salatuimpaan asti. Hän tiukkasi useampaan kertaan, missä kohtaa Raamatussa se on.
Sanoin, että hänen pappina tulisi tietää se, jos ei tiedä, niin etsiköön sen.
Juha Koivulahti sanoi, että hänellä ei ole profetian lahjaa, mutta hän sanoi saaneensa rukoillessaan sanan herralta minulle. -Olet aloittanut Pyhässä Hengessä, mutta lopetat pahassa hengessä. Sitten hän luki minulle Ilmestyskirjan 3. luvun jakeet 15-18, Jumalan sanat Laodikean seurakunnalle. Edelleen Juha Koivulahti sanoi, että ellen tee parannusta, en pääse Taivaaseen elin joudun helvettiin.
Totesin profetian olevan aika lailla astian makuinen ja luulevani, ettei Juha Koivulahti päätä sitä, kuka menee Taivaaseen ja kuka helvettiin. Juha Koivulahti sanoi minussa olevan murhan hengen, koston hengen ja valheen hengen ja että minussa on perkele ja teen idäntyötä perkeleen voimalla. Sanoin, että luulisin kaikkien noiden henkien ja perkeleen olevan Janakkalan seurakunnassa. Juha Koivulahti sanoi minun tuoneen perkeleen Janakkalan seurakuntaan, eli se taitaa istua siellä kuin tiiliskivi.
Edelleen Juha Koivulahti kertoi, että kaikki ne ihmiset, jotka lukevat sitä saastaa, jota kirjoitan, itkevät. Hän kertoi kirkkoherra Pekka Riikosen olevan kirkossa rukoilemassa tämän keskustelun puolesta ja hänen vaimonsa oli viereisen puiston penkillä rukoilemassa. Ilmeisesti Pekka Riikonen ei usko etärukoukseen.
Edelleen Juha kertoi, että hän ei voi luottaa Erjaan eikä minuun.
Vaimoni, Erja, oli kutsuttuna SLEY:n tilaisuuteen puhumaan Tervakosken seurakuntakeskuksessa. Kaikki papit olivat kuulemma varattuina tai vapaalla.
Juha Koivulahti kertoi käyneensä lapsesta saakka uskossa olleen ja v. 2001 kuolleen vaimoni, Vanamon, haudalla. -Kun kävin Vanamon haudalla, minusta tuntui, että Vanamo on turvassa. -Sitähän sinun sopisi epäillä, vastasin hänelle. -Aikaisemmin Vanamo ei ollut turvassa, nyt hän on, totesi kaiken tietävä Juha.
Jos joku kertoisi minulle kaiken sen, mitä Janakkalan seurakunnassa on tapahtunut, ja edellä kerrotun keskustelun, en uskoisi, että se on totta. Luulisin pikemminkin tarinan olevan jostain Franz Kafkan novelleista.
***
Lauantai 14.9.2013
Kävin Roopen ja Amin kanssa sienestämässä. Saimme rouskuja, kanttarelleja ja suppilovahveroita parikymmentä litraa.
Erja kävi varastolla ja huomasi putkivuodon. Varaston lattia lainehti vettä.
***
Perjantai 13.9.2013
Jouko ja Marja noutivat tänään varastolta elintarvikkeita Latvian köyhille.
Olin Roopen ja Amin kanssa illansuussa sienimetsässä. Sain kerättyä parikymmentä litraa rouskuja, kanttarelleja ja suppilovahveroita.
Toivotan kaikille päiväkirjani lukijoille onnellista ja levontäyteistä viikonloppua. Menkää sienimetsään, hyvät ihmiset. Rouskut, kanttarellit, haperot ja suppilovahverot odottavat poimijaansa.
Olin tänään puhelinkeskustelussa Juhon kanssa. Juhosta tulisi hyvä räppäri, tosin tänään hänen laulussaan oli vain yksi sana, tavataanko, tavataanko, tavataanko? Sanojen puutteen korvasi äänen voimakkuus. Niin innokkaasti hän halusi minut tavata, että ääni nousi falsettiin. Hän huusi kuin fasaani tai eunukkikuoron sopraano.
Juho tarjoutui sielunhoitajakseni. Hän halusi käydä kanssani sunnuntaina hengellisen keskustelun. Juho on kaikesta päätellen huumorimiehiä. Miten sellaisen miehen kanssa käyt hengellisen keskustelun, joka ei tiedä, mikä on oikea, mikä on vasen, mikä oikein, mikä väärin, ja puolustaa valehtelevaa esimiestään. Juho haluaa puhua minun synneistäni. No, siitä tulisi pitkä keskustelu. Rikon joka päivä ajatuksin, sanoin ja teoin Jumalaa ja hänen käskyjään vastaan. Ymmärrän kyllä, että Juho haluaa puhua minun synneistäni, koska toisen synneistä on aina helpompi puhua kuin omista. Juhossa on kirkkoruhtinasainesta. Hän kertoi, mistä saan puhua ja mistä en.
Juho sanoi, että häiriköin seurakuntaa. Siksi hänellä on oikeus seurakunnan työntekijäkokouksessa parjata minua kaikin mahdollisin tavoin. Jäin miettimään, kuinkahan pahoja häiriköitä oman aikansa kirkkoruhtinaiden silmissä olivat Jeesus Nasaretilainen, Martti Luther, Paavo Ruotsalainen, Lars Leevi ja monet, monet muut?
***
Torstai 12.9.2013
Kiitolinjan auto toi aamulla varastolle elintarvikkeita.
Kirkkoherra Eero, joka on hieman erilainen kuin Pekka, nouti varastolta elintarvikkeita ja uusia avustustavaroita Venäjän köyhille. Hänen mukanaan oli kaksi Vladimiria. Meillä oli antoisa keskusteluhetki auton lastauksen jälkeen.
Eero oli hämmästynyt siitä, mitä Janakkalan seurakunnassa on tapahtunut. Hän kehotti minua viemään asiat loppuun asti, eikä hän ole ainoa kirkkoherra tai kirkon työntekijä Suomessa ja ulkomailla, joka näin on kehottanut.
Luulenpa, että otan neuvosta vaarin, eli perästä kuuluu, Pekka, Arja ja Juha. Olettekohan nuolaisseet, ennenkuin on tipahtanut?
Postin auto toi varastolle uusia vaatteita ja jalkineita.
LÄMPIMÄT KIITOKSET TÄMÄNPÄIVÄISILLE LAHJOITTAJILLE, ERIKOISESTI NINALLE JA PETRILLE!
***
Keskiviikko 11.9.2013
Isä-Henrik ja Marja tulivat aamulla varastolle. He noutivat elintarvikkeita ja uusia avustustarvikkeita Valko-Venäjän köyhille ja orpolapsille.
Isä-Henrik on hieman erilainen kirkkoherra kuin oman seurakuntani kirkkoherra Pekka Riikonen. Hän matkaa 1.850 km pakettiautolla peräkärryineen yhteen suuntaan noutaakseen apua Valko-Venäjän köyhille ja orpolapsille. Matkoillaan hän ei pysähdy mihinkään ravitsemusliikkeisiin, vaan syö paluumatkalla niitä elintarvikkeita, mitä hän avustusjärjestömme varastolta saa. Hän ei mene suosikkidelegaation kanssa köyhyyttä katsomaan tyhjin käsin niinkuin kirkkoherramme on tehnyt, eikä matkusta kohteisiin helikopterilla eikä yövy kalliissa hotelleissa niinkuin Talvi Aruaas on kertonut Lopen kirkkoherran, Tuoman Hynysen, tekevän. Toisin sanoen on ero kirkkoherroilla ja kirkon herroilla.
Markus nouti iltapäivällä varastolta elintarvikkeita Leharin köyhille Eestiin.
Olin Karin kanssa verkoilla. Kuhaa ja ahvenia tuli.
Illansuussa olin Roopen ja Amin kanssa sienestämässä. Saaliiksi saimme toistakymmentä litraa rouskuja, kanttarelleja ja suppilovahveroita.
Näyttää muuten olevan melkoinen ero evankelisluterilaisilla kirkon herroilla ja roomalaiskatolisella kirkkoherralla.
Arkkipiispa Kari Mäkinen on loistava esimerkki evankelisluterilaisesta kirkosta. Hän puhuu kieli känsillä köyhien auttamisesta. Haluaisin tietää, mitä hänen tekonsa ovat. Sen tiedän, että hän on kapuloinut Suomen Idäntyön toimintaa kirkkoherrana ja tuomiokapitulin asessorina. Olen useamman kerran maruttanut tätä kirkkoruhtinasta ja tulen sen myös jatkossa tekemään.
Ihmettelen myös oman hiippakuntani piispan toimimattomuutta. En tiedä, kuinka nämä piispat ja kirkon herrat ovat Raamattunsa lukeneet. Kerran nämä kirkon ruhtinaat ja heidän kerkeät vasallinsa tekevät minun laillani tiliä elämästään, tekemisistään ja tekemättä jättämisistään oikeudenmukaisen tuomarin edessä. Siinä hetkessä eivät auta maksetut konsultit, eivät nuoleskelevat kappalaiset, eivätkä suosiota kalastelevat kieroutuneet alaiset. Tuossa hetkessä on kahtiajako. Voin vakuuttaa, että ei se ole koulun pesäpallojoukkueen kahtiajako, vaan todellinen, iankaikkinen ja ikuinen kahtiajako. Silloin saamme kuulla Nasaretilaisen suusta, mitä olemme tehneet, kun hänellä oli nälkä, jano, hän oli alaston, muukalainen, vangittu ja sairas.
Pekko, sinun nuolijasi Juho ja muut alamaiset nuolijasi ovat totisen paikan edessä silloin. Muistakaa, olemattoman vallan käyttäjät, niin piispat, kirkkoherrat, kappalaiset, kanttorit, nuorisotyöntekijät, diakonit, seurakuntapastorit, nuoleskelevat kiinteistönhoitajat,lapsityöntekijät, suntiot ja hautausmaan työntekijät, teile on annettu vain kusiaisen valtuudet.
Se siitä vallan käytöstä ja lipomisesta. Zau!
***
Tiistai 10.9.2013
Isä-Henrik ja Marja olivat päivän ensimmäiset vieraat varastolla. He veivät elintarvikkeita ja uusia avustustavaroita Valko-Venäjän köyhille, siten, että isä-Henrik vie kuorman rajan yli Viipuriin isä-Leonardille, mistä tämä jatkaa matkaa Valko-Venäjälle. Isä-Henrik ja Marja palaavat huomenna varastolle noutamaan uuden kuorman Valko-Venäjän köyhille.
Olin Karin kanssa verkoilla ja saalista tuli.
Loviisa toi illansuussa rakennustarvikkeita varastolle.
Postin auto toi uusia vaatteita ja jalkineita varastolle.
LÄMPIMÄT KIITOKSET TÄMÄNPÄIVÄISILLE LAHJOITTAJILLE, ERIKOISESTI LOVIISALLE JA NINALLE!
Ovatkohan Pekon ja Juhon fanittajat ja suojelijat tarpeeksi huokailleet ja päivitelleet nettipäiväkirjani kielenkäyttöä kuten hyvien ja pyhien, tämänpäivän fariseusten ja kirjanoppineiden kuuluukin tehdä.
Onkohan pieniin päihinne koskaan pälkähtänyt miettiä sitä, miksi näin olen tehnyt? Oletteko ymmärtäneet, kun olen kertonut, kuinka Pekko on vääristänyt totuutta viranomaisille, tuomiokapitulille ja kirkkoneuvostolle? Ja kuinka Juho on halunnut nuoleskella Pekkoa hyväksyen kaiken sen vääryyden, mitä Pekko on tehnyt.
Ymmärtääkö tämä nyrjähtänyt työyhteisö, että jokainen sen jäsen, joka vaikenee oman edun nimessä hyväksyen näkemänsä vääryyden, on osallinen vääryyteen. Kerran te hemmetin kanit teette Jumalan edessä tiliä pelkuruudestanne ja oman etunne tavoittelusta.
Teidän olisi syytä oppia tuntemaan itsenne kaikissa teoissanne ja myöntämään se, mitä te olette sanoneet tai sanomatta jättäneet.
Jumalan edessä ei hyväksytä sitä sanontaa, että oma suu on lähempänä kontin suuta. Ei HÄN myöskään hyväksy sitä, että olette yksilöinä tai yhteisönä jättäneet auttamatta köyhiä, vaikka teillä olisi ollut siihen tilaisuus. Tästä perkeleellisestä välinpitämättömyydestä teistä ei yksikään kiemurtele irti, olkoon sitten kirkkoherra, talouspäällikkö, pappi tai suntio, tuntukoon se syyllisyys kuinka pahalta tahansa, lehdistä luettuna tai kuultuna. Näin on näreet! -Minkä te olette tehneet yhdelle näistä vähimmistä, sen te olette tehneet minulle, sanoo Nasaretilainen.
P.S. Ennemmin helvetti jäätyy, kuin minä vaikenen näkemistäni epäkohdista mm. näkemästäni nepotismista tai köyhien polkemisesta. Uikuttakaa ja paheksukaa vaikka maailman tappiin asti, minua ette vaienna!
***
Maanantai 9.9.2013
Loviisa toi tänään varastolle rakennustarvikkeita.
Oliver nouti rekka-autolla uusia avustustavaroita Talvin köyhille Eestiin.
Olin illansuussa Amin ja Roopen kanssa sienimetsässä. Saaliiksi saimme reilut 20 litraa rouskuja ja suppilovahveroita.
LÄMPIMÄT KIITOKSET TÄMÄNPÄIVÄISILLE LAHJOITTAJILLE, ERIKOISESTI LOVIISALLE!
On se omituista, että Ison Kalan seurakunnan silmää tekevät saavat toimia häikäilemättömästi oman mielensä mukaan, ja jos eivät yksin pärjää, hakevat apua huomiohapitulista, ja huomiohapitulissa rännipellejä riittää! Hiispa Hukka Hepo on täysin kykenemätön hoitamaan virkaansa saatikka suitsemaan alaisiaan öykkäreitä. Hän on kuin munaton kana, vai oliko se mies? Tiedä häntä.
Huomiohapitulissa lakia ja oikeutta valvoo horma huutilainen ja kun hänen saamansa kertomukset ovat ristiriitaisia, kuinkas muuten, kun toinen osapuoli valehtelee ja toinen puhuu totta. Ei hätää, otetaan "selvitysmies", joka pääsee selvityksessään toivottuun tulokseen, maksaahan huomiohapituli hänen palkkionsa. Tämä "selvitysmies" osaa tehdä mustan valkeaksi ja valkean mustaksi. Hän on ymmärtänyt vanhan kansan viisauden: Sitä kuusta kuuleminen, jonka juurella asut ja toisen samanlaisen: Sen lauluja laulat, kenen leipää syöt.
Kuinkas kävikään, Öykkärikiusaajasta tuli väärin ymmärretty ajojahdin kohde ja kiusatusta kaikkeen syyllinen! Kaikkien tuomitsema ja hyljeksimä.
Onneksi Ison Kalan seurakunnan despoottijohtajalle, hänellä oli alaisenaan kerkeä nuoleksija, Kuha Aivulahti, joka piti despoottiesimiestään parhaimpana esimiehenä, mikä hänen virkauransa aikana on eteen sattunut. Kuha oli todellinen miestenmies, kuten Deivid Krokett. Miehiä hän kaihtoi, mutta uskalsi hyökätä yksinäisen naisen kimppuun saaden pisteitä despoottiesimieheltään.
Jokainen päiväkirjani lukija varmasti ymmärtää, että tämä oli satu. Eihän kiusaajasta voi tulla kiusattu, eikä kiusaajaa voi nuoleskella yksikään itseään kunnioittava ihminen, eikä tällaista voi tapahtua yhdessäkään evankelisluterilaisessa seurakunnassa, jossa piispan ylimpänä virkamiehenä tulisi johtaa tuomiokapitulia ja tuomiokapitulissa tulisi olla oikeudenmukaisia Jumalaa pelkääviä virkamiehiä, jotka jakavat oikeutta turvautumatta maksettuihin "selvitysmiehiin".
Jokaisessa Jumalan mielen mukaisessa seurakunnassa jok'ainoa työntekijä nousisi rohkeasti vääryyttä vastaan puolustamaan oikeutta silläkin uhalla, että heidän elämänsä vaikeutuisi despoottijohtajan oikkujen vuoksi.
Siunatuksi lopuksi tältä paikalta: Sanoisin jokaiselle olemattoman vallan käyttäjälle Konsta pylkkösen sanoin: -Ihmisellä on tässä maailmankaikkeudessa kusiaisen valtuudet. Se muistakaa, pekot, kuhat ja kaikki taloustirehtöörit!
***
Sunnuntai 8.9.2013
Kävin Karin kanssa aamulla verkoilla ja saalista tuli jälleen.
Pastori Aleksei tuli hieman ennen puoltapäivää varastolle noutamaan elintarvikkeita ja uusia avustustavaroita Pietarin köyhille. Pappeja on monenlaisia. Aleksei tulee vapaapäivinään 500 kilometrin matkan Pietarista Tervakoskelle voidakseen auttaa köyhiä.
Tunnen kirkkoherran, joka kieltäytyi viemästä elintarvikkeita Eestin köyhille, koska avun tarjoaja oli väärä ihminen, minä.
Tunnen myös kappalaisen, jonka ei tarvitse anteeksi pyytää kielenkäyttöään, vaikka hän on sanonut minua kostajaksi ja tappajaksi. Näin se vaan menee. Jälleen on päiväkirjani tarkoilla lukijoilla aihetta paheksua kielenkäyttöäni.
Jos kirkkoherralla ja hänen nuolijoillaan on oikeus valehdella minusta ja mustamaalata minua lehdistössä ja viranomaisille, eikö minulla ole oikeus kertoa siitä? Näinhän se menee, jos saan puukon selkääni, ja sanon, ettei ole reilua puukottaa minua, olen syyllinen ja puukottaja on puhdas kuin pulmunen. Säälikää häntä ja perustakaa operaatio, jossa hänet pelastetaan.
Ihmettelen näitä puukottajiani. Kasvoista kasvoihin nämä urhot eivät uskalla minua tavata. Selän takana potaskan jauhaminen käy. Sehän se rohkeutta vaatii, varsinkin, kun on nuolijoiden huutokuoro kannustamassa!
Saarnapöntöistä puheita osataan pitää. Mitähän Jeesus mahtoi tarkoittaa, kun hän sanoi näistä veitikoista: -Se tehkää, mitä he sanovat, mutta älkää tehkö niinkuin he tekevät.
Eivät kaikki kirkon työntekijät ole samanlaisia. Oja on kahta puolta tietä. Tunnen monta kirkkoherraa, pappia, diakoniatyöntekijää, nuorisotyöntekijöitä, suntioita, kanttoreita ym. ev.lut. ja muiden seurakuntien työntekijöitä, jotka vilpittömästi ja vaivojaan säästämättä auttavat köyhiä. Tunnen myös niitä seurakuntien työntekijöitä, joille työni kapuloiminen näyttää olevan elämäntehtävä. Näille veitikoille on tärkeintä, että he saavat kuukausittain kuitata palkkansa mahdollisimman vähällä työllä.
Tällekin päivälle riitti myös toimistotöitä.
Illansuussa kävin Kanta-Hämeestä noutamassa elintarvikkeita.
LÄMPIMÄT KIITOKSET TÄMÄNPÄIVÄISILLE LAHJOITTAJILLE, ERIKOISESTI VILLELLE!
***
Lauantai 7.9.2013
Erja teki tänään toimistotöitä kotitöiden lisäksi.
Karin kanssa kävimme kalassa ja saalista tuli.
Toimistotöiden jälkeen lähdin Amin ja Roopen kanssa sienimetsälle. Saimme kymmenisen litraa rouskuja.
Ei marjoja, sieniä tai kalaa oteta, ellei niitä anneta. Kyllä siihen rukousta tarvitaan. Saalista on tullut usein niin paljon, että siitä on riittänyt myös avustuskuorman hakijoille.
***
Perjantai 6.9.2013
Kiitolinjan auto toi varastolle 21 kuormalavaa ruokaa.
Kari nouti varastolta elintarvikkeita Eestin köyhille.
Valdemar saapui puolenpäivän aikaan rekkoineen varastolle. Hän vei elintarvikkeita ja uusia avustustavaroita Moldovan ja Valko-Venäjän köyhille.
Esko saapui myös varastolle ja avusti rekan lastauksessa.
LÄMPIMÄT KIITOKSET TÄMÄNPÄIVÄISILLE LAHJOITTAJILLE, ERIKOISESTI MAARITILLE!
Toivotan kaikille päiväkirjani lukijoille levontäyteistä ja onnellista viikonloppua. Menkää metsään, hyvät ihmiset, puolukat ja sienet odottavat poimijoitaan. Kävin tänään Amin ja Roopen kanssa puolukkametsässä. Saaliiksi saimme 15 litraa puolukoita.
Toivotan erikoisen hyvää viikonloppua Pekolle ja kaikille hänen nuolijoilleen, erikoisesti Juholle. Juho, minua kiinnostaa, minkä värinen sinun kielesi on ja millainen maku mahtaa olla suussasi.
***
Torstai 5.9.2013
Kävin tänään aamupäivällä noutamassa varastolle elintarvikkeita Kanta-Hämeestä.
Pakkasin koko päivän elintarvikkeita itään vietäväksi.
Illansuussa kävin Roopen ja Amin kanssa sienestämässä. Saimme saaliksi reilut viisi litraa rouskuja, suppilovahveroita ja tatteja.
***
Keskiviikko 4.9.2013
Talvi, Jane ja Reini pakkasivat koko yön avustustarvikkeita itään vietäväksi. Aamulla he palasivat Eestiin ja veivät elintarvikkeita ja uusia avustustarvikkeita Eestin köyhille.
Esa toi tänään piirtoheittimiä, pulpetteja ja niihin kuuluvia tuoleja varastolle.Hän vei mennessään elintarvikkeita ja uusia avustustavaroite Eestin köyhille.
Toinen Esa toi varastolle autokuormallisen elintarvikkeita ja otti paluukuormaan nuo tuolit, pulpetit, piirtoheittimet, elintarvikkeita ja uusia avustustaevikkeita. Hän toimittaa ne edelleen Afrikkaan.
Illan viimeiset vieraat varastolla olivat Andrei ja Olga. He veivät elintarvikkeita ja uusia avustustavaroita Venäjän köyhille.
LÄMPIMÄT KIITOKSET TÄMÄNPÄIVÄISILLE LAHJOITTAJILLE, ERIKOISESTI ESOILLE!
***
Tiistai 3.9.2013
Esa toi tänään varastolle pulpetteja tuoleineen.
Kiitolinjan auto toi varastolle uusia avustustavaroita.
Antero nouti tänään avustustavaroita Karin köyhille Afrikkaan.
Talvi, Jane ja Reini tulivat illalla varastolle. He pakkaavat yön aikana avustustavaroita itään vietäväksi ja vievät aamulla mennessään elintarvikkeita ja uusia avustustavaroita Eestin köyhille.
LÄMPIMÄT KIITOKSET TÄMÄNPÄIVÄISILLE LAHJOITTAJILLE, ERIKOISESTI ESALLE JA VILLELLE!
Kävin illansuussa Amin ja Roopen kanssa sienestämässä. Saimme muutaman litran rouskuja ja tatteja.
***
Maanantai 2.9.2013
Kari nouti elintarvikkeita Eestin köyhille.
Julian nouti elintarvikkeita ja uusia avustustavaroita Venäjän köyhille.
Illansuussa kävin Roopen ja Amin kanssa sienestämässä. Saaliiksi saimme viitisentoista litraa tatteja, rouskuja ja suppilovahveroita. Ami käveli maa-ampiaisten pesään. Kumpikin saimme yhden pistoksen ja aiheen pikajuoksuun.
Ami poti kuonoaan ja minulla kihelmöi oikean käden nimetön. Kuinkas se menikään? Se on oikein koirille, että luut on kovia. Lieneekö Ami samaa mieltä tuon lausahduksen kanssa? Tuskinpa.
***
Sunnuntai 1.9.2013
Tein tänään toimistotöitä.
Illansuussa kävimme Amin ja Roopen kanssa sienimetsässä. Saaliiksi saimme toistakymmentä litraa tatteja ja rouskuja.
***
Lauantai 31.8.2013
Ismo nouti tänään elintarvikkeita Eestin köyhille.
Olin Roopen ja Amin kanssa tänään sienimetsässä. Saimme saaliiksi parikymmentä litraa kanttarelleja, rouskuja, tatteja ja suppilovahveroita.
Erja teki toimistotöitä.
***
Perjantai 30.8.2013
Kiitolinjan auto toi tänään elintarvikkeita varastolle. Pakkasin niitä itään vietäväksi.
LÄMPIMÄT KIITOKSET TÄMÄNPÄIVÄISILLE LAHJOITTAJILLE, ERIKOISESTI REIJOLLE!
Toivotan onnellista ja levontäyteistä viikonloppua kaikille päiväkirjani lukijoille. Oma viikonloppuni kuluu tavanomaisesti työn merkeissä.
Kävin tänään Roopen ja Amin kanssa sienimetsässä. Saaliiksi saimme kymmenkunta litraa rouskuja, tatteja ja suppilovahveroita.
Useat varastolla käyneet tavaran lahjoittajat ovat ihmetelleet kirkkoherra Pekka Riikosen suhtautumista auttamistyöhön. Tänäänkin eräs paikkakuntalainen lahjoittaja ihmetteli, onko joillekin ihmisille titteli ja sen tuoma olematon arvovalta tärkeämpää kuin köyhien auttaminen. Tähän kysymykseen en osaa vastata. Siihen voi vastata kirkkoherra Pekka Riikonen.
Tarkoin ovat monet paikkakuntalaiset seuranneet Janakkalan seurakunnan toimintaa ja erikoisesti kirkkoherra Pekka Riikosen käyttäytymistä.
Kyseiselle ihmettelijälle sanoin, että oja on kahta puolta tietä. On myös olemassa niitä suomalaisia kirkkoherroja, jotka vaivojaan säästämättä auttavat köyhiä. He eivät tyydy pelkästään suosiodelegaation kanssa tehtyihin huvimatkoihin ystävyysseurakuntiin tai muihin Itä-Euroopan tai lähialueen maihin. Virkistyminen on tietysti tärkeää. Janakkalan seurakunnan kirkkoherran ja hänen suosikkiensa täytyy ymmärtääkseni olla todella virkeitä. Eestin matkalla he saivat virkistyä tuulessa, joka puhalsi 32 m sekunnissa. Varmaan Yläkerran Isäntä ajatteli, että annetaan heille huvia koko rahan edestä ja siinä ohessa pientä keinuntaa.
***
Torstai 29.8.2013
Kiitolinjan auto toi tänään varastolle elintarvikkeita.
Igor nouti varastolta maalia ja sairaalavaatteita Venäjälle.
Olen saanut tutustua kotiseurakuntani koukeroihin. Jumala on perustanut seurakuntansa totuudelle. Tässä seurakunnassa viis veisataan totuudesta.
Sellaista työntekijää, joka etsii totuutta omassa elämässään ja vaatii sitä muiltakin, pelätään.
Valheeseen eksyneitä esimiehiä suojellaan ja heidän edessään nöyristellään. Mitähän nämä selkärangattomat ihmiset kerran sanovat Seurakunnan Päälle, kun lopullinen tilinteon aika koittaa. Olisikohan viisainta totella Jumalaa enemmän kuin despoottiesimiestä.
Valheeseen eksyneiden on vaikeaa löytää takaisin totuuden tieltä. Seurakunnan Pää sanoo: -Minä olen Tie, Totuus ja Elämä. Minkälaista mahtaa olla valehtelijoiden ja heidän hännystelijöidensä elämä. Juho, voisitko kertoa, millaista elämäsi on parhaan esimiehen alaisuudessa? Onko suussasi hyvä maku? Epäilen.
Olin Roopen ja Amin kanssa sienimetsässä. Saaliiksi saimme reilut 20 litraa tatteja, rouskuja, keltavahveroita ja mustatorvisieniä.
***
Keskiviikko 28.8.2013
Kiitolinjan auto toi varastolle maalia.
Postin auto toi uusia vaatteita ja jalkineita.
LÄMPIMÄT KIITOKSET TÄMÄNPÄIVÄISILLE LAHJOITTAJILLE, ERIKOISESTI JUHALLE, JUSSILLE JA NINALLE!
***
Tiistai 27.8.2013
Esa toi tänä aamuna varastolle kuorma-autolastillisen elintarvikkeita.
Myös Kiitolinjan auto toi varastolle elintarvikkeita.
Esa vei mennessään elintarvikkeita ja uusia avustustarvikkeita Ghanaan toimitettavaksi.
LÄMPIMÄT KIITOKSET TÄMÄNPÄIVÄISILLE LAHJOITTAJILLE, ERIKOISESTI ESALLE JA RISTOLLE!
Illansuussa kävin Roopen ja Amin kanssa metsällä. Saaliiksi saimme toistakymmentä litraa tatteja, rouskuja ja hieman puolukoita.
***
Maanantai 26.8.2013
Hyvä ystäväni, kappalainen Timo, nouti varastolta uusia avustustavaroita Venäjän köyhille.
Kari nouti elintarvikkeita Eestin köyhille.
Noudin Kanta-Hämeestä sairaalatarvikkeita.
Ivan ja Julian noutivat elintarvikkeita ja uusia avustustavaroita Venäjän köyhille.
LÄMPIMÄT KIITOKSET TÄMÄNPÄIVÄISILLE LAHJOITTAJILLE, ERIKOISESTI MAIRELLE!
***
Sunnuntai 25.8.2013
Tänään tein toimistotöitä.
***
Perjantai 23.8.2013
Markus nouti Leharin köyhille elintarvikkeita Eestiin.
Kävin Roopen ja Amin kanssa marjametsässä. Kotiin toimme 24 litraa puolukoita.
Toivotan hyvää viikonloppua kaikille päiväkirjani lukijoille. Menkää metsään, hyvät ihmiset. Marjat ja sienet odottavat poimijaansa.
***
Torstai 22.8.2013
Kiitolinjan auto toi varastolle 13 kuormalavaa elintarvikkeita.
Postin auto toi tänään varastolle uusia vaatteita ja jalkineita.
Marja nouti elintarvikkeita Puolan köyhille.
LÄMPIMÄT KIITOKSET TÄMÄNPÄIVÄISILLE LAHJOITTAJILLE, ERIKOISESTI ANNELLE JA NINALLE!
***
Keskiviikko 21.8.2013
Nunna Arsenia nouti varastolta sähköpyörätuolin vammaiselle tytölle Venäjälle sekä muita vammaisapuvälineitä ja elintarvikkeita.
Postin auto toi varastolle uusia vaatteita ja jalkineita.
LÄMPIMÄT KIITOKSET TÄMÄNPÄIVÄISILLE LAHJOITTAJILLE, ERIKOISESTI NINALLE!
Olin illansuussa Roopen ja Amin kanssa marjametsässä. Saaliiksi saimme 40 litraa puolukoita.
***
Tiistai 20.8.2013
Ismo toi varastolle vaatteita ja vei mennessään elintarvikkeita Eestin köyhille.
Kari ja Sanna noutivat varastolta elintarvikkeita Eestin köyhille.
Ystäväni Unski kävi tapaamassa minua varastolla.
Käytin Amin tänään Annen luona parturissa. Ami tunsi vielä Annen, elämänsä ensimmäisen ihmishahmon runsaan kahden ja puolen vuoden takaa. Tapaaminen oli enemmän kuin riemullinen. Nykyisin Ami on ehdottomasti Erjan Kulta! Rakkaus on saumattoman molemminpuolista. Joskus käy vähän katteeks!
Jokainen varastolla kävijä haluaisi viedä mennessään Amin. Viimeksi hänet olisi viety Gambiaan. Roopea ja minua ei huolisi kukaan, Erjaa lukuun ottamatta. Johtuukohan se siitä, että Roope muistuttaa liikaa minua. Aikoinaan valitin pastori Pasille Roopen itsepäisyyttä ja tottelemattomuutta, johon Pasi: -Kyllä sinun, Upe, täytyisi ymmärtää, että koira ennemmin tai myöhemmin alkaa muistuttaa isäntäänsä! Mitäpä tuohon sanoisi.
LÄMPIMÄT KIITOKSET TÄMÄNPÄIVÄISILLE LAHJOITTAJILLE, ERIKOISESTI ISMOLLE!
***
Maanantai 19.8.2013
Aleksander, Marisa ja Losa olivat aamun ensimmäiset vieraat varastolla. He veivät elintarvikkeita ja uusia avustustarvikkeita Venäjän köyhille.
Losan ukki, Aleksander, kertoi, että Losa oli nukkuessaan hymyillyt onnellisena viime yönä. Ukki kysy Losalta:-Mitä unta näit, kun hymyilit niin onnellisena? Losa kertoi, että hän oli jakanut värikyniä ystävilleen, siitä hymy.
Kuinka ollakaan, varastolta löytyi 13 pakkausta värikyniä. Eikö ole ihmeellistä, vai mitä, Juha, Pekko ja muut hengenheimolaisenne?
Kirkkoherra Tapio toi varastolle jalkineita ja tekstiilejä ja vei mennessään elintarvikkeita ja uusia avustustavaroita Eestin köyhille.
Illan viimeinen vieras oli Sören. Hän vei elintarvikkeita Latvian köyhille.
Illansuussa olin Roopen ja Amin kanssa sienimetsässä. Saimme sieniä n. 5 litraa.
***
Sunnuntai 18.8.2013
Tein tänään toimistotöitä.
Kävin Amin ja Roopen kanssa mustikkametsässä. Saalista tuli 26 litraa. Tarkka tulos mustikoissa on 144 litraa.
Eilen olimme samalla kokoonpanolla puolukkametsässä, saalista 15 litraa puolukoita ja viitisen litraa sieniä.
Tänään olin elämäni toiseksi parhaassa mustikkapaikassa. Keräsin 16 litraa tunnissa. 40 vuotta sitten olin elämäni parhaassa mustikkapaikassa, keräsin 22 litraa tunnissa. Jos ikähyvitys otetaan huomioon, taisin tänään tehdä ennätyksen.
Saamastani palautteesta voin tehdä sen yhteenvedon, että teinpä mitä hyvänsä, se ei kateellisia, kaunaisia ja vähälahjaisia miellytä, ei varsinkaan Juhaa, Pekosta puhumattakaan!
***
Perjantai 16.8.2013
Esa, Maire ja Maija-Leena kävivät tänään aamulla varastolla. Maire tekee työtä Gambian köyhien parissa. Pidimme palaverin neuvotellen siitä, kuinka Suomen Idäntyö voi auttaa näitä Gambian köyhiä.
Esan kautta on lähdössä kontti Mairelle syyskuun lopussa. Tehtäväkseni jäi kerätä elitarvikkeita ja uusia avustustavaroita tuohon konttiin.
Kiitolinjan auto toi varastolle uusia avustustavaroita.
Kirkkoherra Sulev saapui iltapäivällä varastolle. Hän vei elintarvikkeita ja uusia avustustarvikkeita Eestin köyhille.
Päivän viimeiset vieraat varastolla olivat Tytti ja Esa. He veivät elintarvikkeita Eestin ja Latvian köyhille.
LÄMPIMÄT KIITOKSET TÄMÄNPÄIVÄISILLE LAHJOITTAJILLE, ERIKOISESTI VILLELLE!
Toivotan kaikille päiväkirjani lukijoille levontäyteistä ja onnellista viikonloppua. Menkää metsään, hyvät ihmiset. Sienet ja marjat odottavat poimijaansa. Toivon kuitenkin, ettei teille käy niinkuin minulle. Kastuin eilen sienireissulla useamman kerran läpimäräksi. Viime yönä aloin palella aivan sietämättömästi ja kuumehan siitä nousi. Tänään olin kuitenkin töissä koko päivän, tosin aika vetämättömänä.
***
Torstai 15.8.2013
Eeva nouti tänään varastolta elintarvikkeita Venäjän köyhille.
Jorma toi varastolle avustustavaroita ja vei mennessään koulutarvikkeita Karjalan lapsille.
Illansuussa kävin Roopen ja Amin kanssa sienimetsässä. Saaliiksi saimme parikymmentä litraa keltavahveroita, suppilovahveroita, mustatorvisieniä, tatteja, vaaleaa orakasta ja rouskuja.
***
Keskiviikko 14.8.2013
Sodderin kirkkoherra Pekka Palosaari, toi varastolle tekstiilejä ja jalkineita. Hän vei mennessään elintarvikkeita Karjalan köyhille.
Noudin tänään Kanta-Hämeestä kaksi kuormalavallista vihkoja ja koepapereita toimitettavaksi Itä-Eurooppaan.
LÄMPIMÄT KIITOKSET TÄMÄNPÄIVÄISILLE LAHJOITTAJILLE, ERIKOISESTI SAMILLE, TIMOLLE, SIRKULLE JA PEKALLE!
***
Tiistai 13.8.2013
Pastori Aleksei nouti tänään varastolta elintarvikkeita ja uusia avustustavaroita Venäjän köyhille. Myös Talvi nouti varastolta elintarvikkeita ja uusia avustustavaroita Eestin köyhille.
***
Maanantai 12.8.2013
Jouko ja Marja noutivat tänään elintarvikkeita Latvian köyhille.
Ismo nouti tänään varastolta elintarvikkeita Eestin köyhille.
Pakkasin tänään avustustavaroita itään vietäväksi.
Postin auto toi uusia avustustavaroita varastolle.
LÄMPIMÄT KIITOKSET TÄMÄNPÄIVÄISILLE LAHJOITTAJILLE, ERIKOISESTI NINALLE!
***
Perjantai 9.8.2013
Pakkasin tänään avustustavaroita itään vietäväksi.
Illansuussa menin Roopen ja Amin kanssa sienimetsään. Saaliiksi saimme viitisentoista litraa kanttarelleja, haaparouskuja, kangasrouskuja, kalvakkaita haaparouskuja, sikurirouskuja ja mustatorvisieniä.
Eilen olimme myös sienimetsässä ja saaliina oli reilut 20 litraa kanttarelleja.
Toivotan kaikille päiväkirjani lukijoille onnellista ja levontäyteistä viikonloppua. Menkää metsään, hyvät ihmiset, vadelmat, mustikat ja erilaiset sienet odottavat poimijaansa.
***
Torstai 8.8.2013
Kiitolinjan auto toi 16 kuormalavallista elintarvikkeita varastolle.
Esa toi varastolle elintarvikkeita kymmenen kuormalavaa eli viitisentuhatta kiloa ja vei mennessään elintarvikkeita Eestiin ja rakennustarvikkeita Afrikkaan.
Pakkasin tänään avustustavaroita itään vietäväksi.
LÄMPIMÄT KIITOKSET TÄMÄNPÄIVÄISILLE LAHJOITTAJILLE, ESALLE JA MYÖS TOISELLE ESALLE!
***
Keskiviikko 7.8.2013
Kiitolinjan auto toi varastolle monenlaisia uuden uutukaisia avustustavaroita.
Pakkasin niitä koko päivän itään vietäväksi.
Julian ja Ivan noutivat varastolta elintarvikkeita ja uusia avusutustavaroita Venäjän ja Valko-Venäjän köyhille vietäväksi.
LÄMPIMÄT KIITOKSET TÄMÄNPÄIVÄISILLE LAHJOITTAJILLE, ERIKOISESTI VILLELLE!
***
Tiistai 6.8.2013
Postin auto toi tänään varastolle uusia vaatteita ja jalkineita.
LÄMPIMÄT KIITOKSET TÄMÄNPÄIVÄISILLE LAHJOITTAJILLE, ERIKOISESTI NINALLE!
***
Maanantai 5.8.2013
Jorma toi varastolle lahjoitustavaroita itään vietäväksi.
Postiauto toi uusia vaatteita, jalkineita ja urheiluvälineitä.
LÄMPIMÄT KIITOKSET TÄMÄNPÄIVÄISILLE LAHJOITTAJILLE, ERIKOISESTI JORMALLE JA NINALLE!
***
Sunnuntai 4.8.2013
Hämeen Sanomat (2.8.-13) kertoo, kuinka 56-vuotias mies ja 37-vuotias nainen tuomittiin Kanta-Hämeen käräjäoikeudessa pelastustoimien laiminlyönnistä 40 päiväsakkoon. Nämä ihmiset olivat seuranneet uhria auttamatta, kun kaksi miestä pahoinpiteli häntä raa'asti ja erittäin pitkäkestoisesti kahdessa eri asunnossa. Pahoinpitelijöitä syytetään murhasta.
Kun valehtelevaa, ilman aihetta virkahuoneestaan pakoon juoksevaa ja apua huutavaa kirkkoherraa sanoo valehtelijaksi, reppanaksi ja luuseriksi, rapsahtaa siitä samaisessa Kanta-Hämeen käräjäoikeudessa 50 päiväsakkoa. Oikeinhan se onkin, onhan kirkkoherran hipiä arvokkaampi kuin ihmishenki, ainakin Kanta-Hämeessä!
Tänään tein toimistotöitä.
***
Perjantai 2.8.2013
Postin auto toi varastolle tänään uusia vaatteita ja jalkineita.
Kävin tänään Helsingissä lääkärillä ja sain 16 pistosta kipeisiin polviini. Kipu jäi lääkärin vastaanottotilaan. Tapasin todellisen ihmeiden tekijän. Kiitos, Tapio, hyvästä hoidosta!
Illansuussa pastori Pasi tuli varastolle. Hän toi tullessaan tekstiilejä ja leluja ja vei mennessään elintarvikkeita ja uusia avustustavaroita Venäjän köyhille.
LÄMPIMÄT KIITOKSET TÄMÄNPÄIVÄISILLE LAHJOITTAJILLE, ERIKOISESTI PASILLE JA NINALLE!
Toivotan kaikille päiväkirjani lukijoille onnellista ja levontäyteistä viikonloppua. Menkää metsään, hyvät ihmiset, marjat ja sienet odottavat poimijaansa.
***
Torstai 1.8.2013
Herra on herra helvetissäkin, sanoo vanha kansa. Kokemus on osoittanut minulle, että tuo sanonta on totta.
Kirkkoherra Pekka Riikonen saa tehdä ja toimia kuinka hyvänsä, ilman että yksikään valvova viranomainen puuttuu hänen toimiinsa. Näiden silmissä hän on puhdas kuin pulmunen.
Janakkalan seurakunnan kirkkoneuvosto tekee silmää räpäyttämättä Pekka Riikosen ehdotusten mukaan, olivatpa ne mitä hyvänsä.
Janakkalan Sanomat kertoi 6.6.2013 kirkkoherra Pekka Riikosen kaksospoikien, ensimmäisen vuosikurssin teologianopiskelijoiden, Eliaksen ja Aleksin, kotiseurakunnastaan saamista kesäteologin paikoista.
Lähetin asiaa koskevan yleisönosastokirjoituksen Janakkalan Sanomille 8.6.2013. Päätoimittaja Merja Sillasto julkaisi kirjoitukseni sensuroituna 1. elokuuta 2013 usean yhteydenottoni jälkeen. Pekka Riikosen vastineen jälkeen lehdessä sanottiin: "Keskustelu aiheesta Janakkalan Sanomien palstalla päättyy tähän. Toimitus."
Päätoimittaja, Merja Sillasto, oli sensuroinut mielipidekirjoituksestani seuraavan kappaleen: "Mainittakoon, että Janakkalan seurakunnan kirkkoneuvosto on polkenut kirkkoherra Pekka Riikosen esityksestä seurakunnan työntekijän perustuslaillisia oikeuksia yksimielisellä päätöksellään 4.12.2012 kieltäessään työntekijältään osallistumisen yhdistystoimintaan. Tosin tuo perustuslain vastainen päätös jouduttiin kumoamaan valituksen johdosta 15.1.2013 samaisen kirkkoneuvoston päätöksellä."
Päättäköön itse kukin tykönään, miksi Merja Sillasto haluaa päättää keskustelun, ja millainen vallan vahtikoira Merja Sillaston päätoimittama Janakkalan Sanomat on.
Tällaisia päätöksiä Janakkalan seurakunnan kirkkoneuvosto tekee kirkkoherra Pekka Riikosen esityksestä, mutta Merja Sillaston mielestä siitä ei saa kertoa hänen lehtensä lukijoille.
Hämeenlinnan Kaupunkiuutiset julkaisi samasta asiasta sensuroimattoman mielipidekirjoitukseni. Kiitos, Kari Karppinen!
***
Keskiviikko 31.7.2013
Postitin tänään kerjuukirjeet.
Jouko ja Marja noutivat tänään varastolta elintarvikkeita ja uusia avustustavaroita Latvian köyhille.
***
Tiistai 30.7.2013
Leena ja Pertti kävivät tänään varastolla noutamassa elintarvikkeita ja uusia avustustarvikkeita Karjalan köyhille.
Kävin terveyskeskuksessa ottamassa pistoksen jalkaani.
***
Maanantai 29.7.2013
Aleksander, Marisa ja Losa tulivat aamulla varastolle. He veivät elintarvikkeita ja uusia avustustarvikkeita Venäjän ja Tsetseniaan.
Losan ukki, Aleksander kertoi, että Losa 4v, oli puhunun koko tulomatkan Upesta ja Idäntyön varastosta. Matkalla he olivat ajaneet liikennevaloihin, jotka olivat näyttäneet punaista. Auton pysähdyttyä ne muuttuivat heti vihreäksi. Losa oli todennut: -Ukki, ne tietävät, että meillä on kiire Upen luokse.
Varmaan joku pieni poika kiiruhtaa samalla tavalla Pekon luokse hakemaan apua köyhille, vai mitä, Juha? Ahistaako?
***
Sunnuntai 28.7.2013
Kerjuukirjeet on saatu valmiiksi ja muutkin toimistotyöt kuluneen viikon osalta.
Olin Roopen ja Amin kanssa sienestämässä. Kanttarelleja löytyi viitisen litraa.
***
Lauantai 27.7.2013
Tein tänään toimistotöitä.
Olin marjastamassa, keräsin mustikoita 17 litraa.
***
Perjantai 26.7.2013
Tein tänään toimistotöitä.
Illansuussa kävin marjastamassa ja sienestämässä. Mustikoita tuli hieman yli 13 litraa ja kanttarelleja n. 7 litraa.
Toivotan kaikille päiväkirjani lukijoille onnellista ja levontäyteistä viikonloppua. Menkää metsään, hyvät ihmiset, rouskut, tatit, mustikat ja kanttarellit odottavat poimijaansa.
Tiedotus Pekolle ja hänen nuolijalleen, Juhalle, älkää nuolaisko ennenkuin tipahtaa! Perästä kuuluu, sanoi torventekijä.
***
Torstai 25.7.2013
Andrei ja Lian noutivat uusia avustustarvikkeita ja elintarvikkeita Eestin köyhille.
Tein tänään myös toimistotöitä.
***
Keskiviikko 24.7.2013
Kari nout elintarvikkeita ja uusia avustustarvikkeita Eestin köyhille.
***
Tiistai 23.7.2013
Esa oli aamun ensimmäinen vieras varastolla. Hän toi tullessaan kuorma-autollisen elintarvikkeita.
Seuraavaksi varastolle saapui Kiitolinjan rekka, joka toi tullessaan uusia avustustavaroita.
Puolenpäivän jälkeen varastolle saapui kirkkoherra Sulev. Hän vei elintarvikkeita ja uusia avustustarvikkeita seurakuntansa köyhille Eestiin.
Päivän viimeinen vieras varastolla oli Johanna. Hän vei elintarvikkeita ja uusia avustustarvikkeita Eestin köyhille.
LÄMPIMÄT KIITOKSET TÄMÄNPÄIVÄISILLE LAHJOITTAJILLE, ERIKOISESTI ESALLE JA JANNELLE!
***
Maanantai 22.7.2013
Kävin tänään terveyskeskuksessa ottamassa piikin kipeään jalkaani. Työskentelin myös hetken aikaa varastolla.
Huomenna pitäisi olla siinä kunnossa, että pystyy purkamaan rekkakuorman.
***
Sunnuntai 21.7.2013
Kävin Roopen ja Amin kanssa noutamassa autolastillisen elintarvikkeita Kanta-Hämeestä.
Tein tänään myös toimistotöitä.
LÄMPIMÄT KIITOKSET TÄMÄNPÄIVÄISILLE LAHJOITTAJILLE, ERIKOISESTI JANNELLE!
***
Perjantai 19.7.2013
Ismo nouti elintarvikkeita Eestin köyhille.
Kävin Roopen ja Amin kanssa marjastamassa. Keräsin 17 litraa mustikoita.
Toivotan kaikille päiväkirjani lukijoille onnellista ja levontäyteistä viikonloppua! Omani kuluu toimistotöitä tehden.
Menkää metsään, hyvät ihmiset! Sienet ja mustikat odottavat poimijoita.
Aamoksen kirjan 5. luvun 21-24 jakeet kuuluvat seuraavasti: "Minä vihaan, minä halveksin teidän juhlianne enkä mielisty teidän juhlakokouksiinne. Sillä vaikka te tuotte minulle polttouhreja ja ruokauhrejanne, ne eivät minulle kelpaa, enkä minä katso teidän yhteysuhrienne, syöttövasikkainne, puoleen. Vie pois minun edestäni virtesi pauhina, en tahdo kuulla sinun harppujesi soittoa. Mutta oikeus virratkoon kuin vesi ja vanhurskaus niinkuin ehtymätön puro."
Kysyn Janakkalan seurakunnan kirkkoherra Pekka Riikoselta, talouspäällikkö Arja Virtaselta, Janakkalan seurakunnan kirkkoneuvoston jäseniltä, työyhteisökonsultti Timo Liljalta, piispa Matti Revolta, tuomiorovasti Olli Hallikaiselta, lakimiesasessori Jorma Juutilaiselta, hiippakuntadekaani Ari Hukarilta, pappisasessori Ari Rantavaaralta, maallikkojäsen Riitta Alajalta, varajäsen Sari Lindströmiltä, hiippakuntavaltuuston puheenjohtaja Anna-Kaisa Immoselta ja notaari Hannu Laukkoselta, oletteko lukeneet e.m. Raamatun kohdan ja ymmärrättekö, mitä se tarkoittaa? Jos ymmärrätte, hävetkää!
***
Torstai 18.7.2013
Unski oli päivän ensimmäinen vieras varastolla. Olemme tavanneet ensimmäisen kerran 35 vuotta sitten. Kerroin hänestä kirjassani, Parempi tie, s. 85.
Viimeksi olemme tavanneet parikymmentä vuotta sitten. Tapaamisemme oli enemmän kuin riemullinen. Olemme olleet vuosikymmenet samalla tiellä.
Tapani nouti elintarvikkeita Venäjän köyhille.
Päivän viimeinen vieras varastolla oli Gunnar. Hän vei elintarvikkeita ja vaatteita Leharin köyhille Eestiin.
***
Keskiviikko 17.7.2013
Pentti nouti elintarvikkeita Eestin köyhille.
Olin tänään Roopen ja Amin kanssa marjametsässä. Keräsin 17 litraa mustikoita.
***
Tiistai 16.7.2013
Kirkkoherra Tapio nouti tänään varastolta elintarvikkeita ja maaleja Eestin köyhille.
Tapio on yksi niistä kerettiläisistä kirkkoherroista, jotka omakohtaisesti auttavat köyhiä ja uskaltautuvat jopa noutamaan avustustavaroita Idäntyön varastolta.
Pakkasin elintarvikkeita itään vietäväksi.
***
Maanantai 15.7.2013
Keräsin viikonloppuna ystäville mustikoita 27 litraa. Olen kerännyt niitä yhteensä 54 litraa. Omassa pakastimessa on vasta 1,5 litraa.
Tänään tein toimistotöitä ja kävin ottamassa kortisoni- ja puudutuspiikin kipeään polveen. Pitäisi levätä pari-kolme vuorokautta jalan takia. Tuskin onnistuu.
***
Perjantai 12.7.2013
Kiitolinjan auto toi varastolle maalia.
Seuraava vieras varastolla oli Esa. Hän toi kuorma-autollaan varastolle hygieniatuotteita.
Esa saapui varastolle. Hän vei elintarvikkeita ja uusia avustustavaroita Eestin köyhille.
Vähän ennen puoltapäivää Valdemar rekkoineen saapui varastolle. Hän vei elintarvikkeita, uusia avustustavaroita, vaatteita, jalkineita ja kalusteita Moldovan ja Valko-Venäjän köyhille.
Juha toi varastolle vaatteita.
LÄMPIMÄT KIITOKSET TÄMÄNPÄIVÄISILLE LAHJOITTAJILLE, ERIKOISESTI ESALLE, JUHALLE JA JUSSILLE!
Illansuussa pääsin mustikkametsään. Vähän ennen kymmentä palasin kotiin, saalista oli noin 13 litraa. Täytyy todeta, että takana ovat ne ajat, jolloin toin marjamatkalta kotiin kymmeniä litroja marjoja. Miten se meni? Hiljaa hyvää tulee, ajatellen aivan kaunis.
Toivotan kaikille päiväkirjan lukijoille onnellista ja levontäyteistä viikonloppua. Menkää marjametsään, hyvät ihmiset! Mustikat odottavat poimijaansa.
***
Torstai 11.7.2013
Kiitolinjan auto toi varastolle elintarvikkeita.
Marja ja Jouko noutivat varastolta elintarvikkeita ja uusia avustustavaroita Latvian köyhille.
Esa ja Johanna noutivat elintarvikkeita ja uusia avustustarvikkeita Eestin köyhille.
Illan viimeinen vieras varastolla oli Ismo. Hän vei elintarvikkeita Eestin köyhille.
LÄMPIMÄT KIITOKSET TÄMÄNPÄIVÄISILLE LAHJOITTAJILLE, ERIKOISESTI REIJOLLE!
Olin Roopen ja Amin kanssa poimimassa mustikoita ja sienestämässä. Mustikoita sain saaliiksi 15 litraa ja muutaman vaalean orakkaan sekä kanttarellin.
***
Keskiviikko 10.7.2013
Aamun ensimmäinen vieras varastolla oli Esa. Hän toi vähän yli 8.000 kg hiutaleita ja jauhoja varastolle.
Seuraavaksi varastolle saapui Sodderin kirkkoherra Pekka Palosaari. Hän toi varastolle vaatteita ja jalkineita ja vei mennessään autokuormallisen avustustarvikkeita Sodderin köyhille.
Seuraavaksi varastolle saapui Talvi joukkueineen, johon kuuluivat Sandra, Mart ja Rita. He pakkasivat koko päivän avustustavaroita itään vietäväksi ja veivät mennessään uusia avustustavaroita Eestin köyhille.
Päivän viimeinen vieras varastolla oli Jorma. Hän toi varastolle vaatteita ja vei mennessään uusia reppuja Karjalan koululaisille.
Pakkasin koko päivän elintarvikkeita itään vietäväksi. 70 kg:n säkki tuntui illansuussa melkoisen painavalta.
LÄMPIMÄT KIITOKSET TÄMÄNPÄIVÄISILLE LAHJOITTAJILLE, ERIKOISESTI ESALLE, JORMALLE JA PEKALLE! KIITOKSET MYÖS TALVIN JOUKKUEELLE!
***
Tiistai 9.7.2013
Aamun ensimmäinen vieras varastolla oli Kiitolinjan auto, joka toi tullessaan elintarvikkeita.
Seuraavakin vieras oli Kiitolinjan auto, joka myös toi elintarvikkeita.
Puolenpäivän tienoolla varastolle saapui Aleksei, joka vei elintarvikkeita ja uusia lahjoitustarvikkeita Venäjän köyhille.
Seuraavaksi varastolle tuli myös Kiitolinjan auto, joka toi tullessaan uusia tekstiilejä.
Illan viimeisin vieras varastolla oli Kiitolinjan auto sekin, joka toi mukanaan uusia avustustavaroita.
Leharin kuski, Markus, ei päässyt lupauksen mukaan varastolle, koska hän oli saanut autonsa täyteen kalusteita Helsingistä. Hänen tarkoituksenaan oli viedä varastolta elintarvikkeita Eestin köyhille.
LÄMPIMÄT KIITOKSET TÄMÄNPÄIVÄISILLE LAHJOITTAJILLE, ERIKOISESTI MAARITILLE, MERJALLE, RISTOLLE JA VILLELLE!
Kävin Roopen ja Amin kanssa alkuillasta sienimetsässä ja sieniä löytyi!
***
Maanantai 8.7.2013
Aleksander, Marisa ja Losa kävivät hakemassa tänään varastolta elintarvikkeita ja uusia avustustavaroita Venäjän köyhille.
Losa oli kysynyt Suomen tullissa ukiltaan: -Olemmeko Suomessa? -Kyllä, tämä on Suomi, vastasi Aleksander. -Tämä on liian aikainen, väärä Suomi, mennään eteenpäin, oikeaan Upen Suomeen. Tervakoskelta löytyi oikea Suomi.
Palasimme eilen aamuyöstä Bulgarian lomalta. Iltapäivällä saimme nähdä todellisen koiratanssin, Amin ja Roopen esittämänä. Meitä on siitä lähtien vahdittu joka askeleella.
Haikein mielin jätimme Bulgarian-ystävämme, jotka kerjäten leipäänsä hankkivat itselleen ja lapsilleen. Uusi ystävämme Kirtso elätti 4-henkistä perhettään katusoittajana. Kirtso, Gergana ja Albena kyselivät silmät kyynelissä mahdollisuuksia tulla Suomeen töihin. -Rabota, rabota, sanoi Gerganakin. Hän tekisi ahkerasti mitä vain, siivouksesta lähtien.
Kerran eräs saksaa puhuva nainen kysyi, miksi annoimme heille rahaa, kun heidän pitäisi ansaita se työllä. Erja kysyi, haluaisiko rouva työllistää heidät. Siihen hän ei ollut valmis. Arvostelijoita ja epäilijöitä riittää, mutta auttajia ei!
Lomamme loppupäivinä poliisi kielsi tyttöjä kerjäämästä. Heiltä uhattiin ottaa lapset pois, jos he jatkavat kerjäämistä. Isoäiti-Ivanka oli huolissaan, mistä he saisivat seuraavan päivän ruuan. Kävimme myös heidän majapaikassaan, joka oli vain pahainen varasto. Hellettä päivisin jopa yli +35 astetta, eikä ilmastoinnista tietoa. Sadepäivinä vesi valuu maan tasalla olevien asumusten lattialle! Ja noillekin raukoille riittää kateellisia!
***
Torstai 20.6.2013
Johanna, isä-Aleksander, Irina ja Esa olivat aamulla odottamassa minua varastolla.
Esa toi varastolle kuorma-autollisen elintarvikkeita.
Johanna vei vammaisapuvälineitä Eestiin.
Isä-Aleksander ja Irina veivät vammaisapuvälineitä, elintarvikkeita ja uusia lahjoitustavaroita Venäjän köyhille.
LÄMPIMÄT KIITOKSET TÄMÄNPÄIVÄISILLE LAHJOITTAJILLE, ERIKOISESTI ESALLE!
Toivotan kaikille päiväkirjani lukijoille onnellista ja levontäyteistä juhannusta. Pekka Riikoselle, Arja Virtaselle, Janakkalan seurakunnan kirkkovaltuuston jäsenille ja kirkkoneuvoston jäsenille annan hyvän neuvon. Hyvät neuvot ovat kalliita. Tämä on ilmainen. Mene peilin eteen, seiso minuutti hiljaa ja katso peilikuvaasi. Jos et pysty minuuttia katsomaan sitä, kuten epäilen, seiso 10 sekuntia hiljaa peilikuvasi edessä. Mitä sieltä näkyy? Suoraselkäinen, rehellinen,toisten mielipiteitä kunnioittava, rohkea, PUOLUEETON, SUKULAISIAAN SUOSIMATON, TASAPUOLINEN, ketään mielistelemätön, köyhien puolesta taisteleva, laskelmoimaton, omaa etuaan tavoittelematon, hyväsydäminen, mielipiteittensä takana seisova, maksakoon se mitä hyvänsä vai pyrkyri, lipari, nuoleskelija, oman edun tavoittelija, valehteleva pelkuri, despootti, nepotisti, itsekäs, köyhistä välittämätön, kovasydäminen ihminen.
Mieti, millainen Jumala tahtoo sinun olevan.
Juha, lupasin, että et pääse päiväkirjaani. Joudun perumaan lupaukseni. Uskon, että et ole pahoillasi, koska keskustelumme aikana niin kovasti toivoit pääseväsi päiväkirjani sivuille. Oliko se niin, että paras esimies on se, joka järjestää vaimolle työpaikan? Kumpi on mielestäsi pahempaa, se, että sanoo valehtelijaa valehtelijaksi ja saa siitä tuntuvat sakot, niinkuin minulle sanot, vai se, että olet sanonut minua tappajaksi? Millaisen rangaistuksen tästä mielestäsi ansaitset? Sanot, että päiväkirjani lukeminen ahdistaa, nyt taitaa niin tehdä.
Sinun pesässäsi ovat höyhenet järjestyksessä, eihän sillä ole mitään väliä, millainen teurastus naapuripesässä on käynnissä. Kädet silmien eteen ja sormet korviin, näinhän se menee Juha, vai mitä?
***
Keskiviikko 19.6.2013
Isä-Henrik ja Marja olivat aamulla odottamassa minua, kun menin varastolle. He veivät elintarvikkeita ja uusia avustustavaroita Valko-Venäjän köyhille.
Janakkalan seurakunnan kirkkoherra Pekka Riikoselle, talouspäällikkö Arja Virtaselle, kirkkovaltuuston ja kirkkoneuvoston jäsenille annan kotiläksyn: Katsokaa Ajankohtaisen kakkosen ohjelma Yle-areenasta, esitetty 18.6.2013.
Ohjelma kertoo Tallinnan Mustamäen seurakunnasta, jossa on kirkkoherrana toisenlainen kirkkoherra kuin Pekka Riikonen. Katsokaa ja ymmärtäkää, näitä Viron (he itse puhuvat edelleen Eestistä) köyhiä sai Janakkalan seurakunta mahdollisuuden auttaa, kun seurakunnan työntekijät tekivät huvimatkan Viroon syksyllä 2011.
Ohjelman mukaan Virossa yksinhuoltajien määrä on Euroopan korkeimpia ja heidän lapsistaan puolet elää köyhyysrajan alapuolella. Pelkästään Tallinnassa joka 4. lapsi elää köyhyydessä, yksinhuoltajien lapsista joka toinen.
Talouspäällikkö Arja Virtasen sanoin, "tuntuu pahalta, mutta ei tällä kertaa". Näin kirkkoherra Pekka Riikosen suostumuksella torpattiin perkeleellisesti näiden köyhien auttaminen sen huvimatkan yhteydessä.
Viron köyhät eivät kuitenkaan ole jääneet vaille Suomen Idäntyö UP ry:n apua. Jopa kuluneen vuoden aikana avun tarvitsijoille on toimitettu elintarvikkeita 15 rekka-autollista, kukin 80 kuutiota, ja vähintään pakettiautollinen viikossa.
Pekka Riikonen ja Arja Virtanen, takaan, että kerran teistä tuntuu pahalta, mutta silloin se voi olla auttamattomasti myöhäistä.
Rosvo-Roopella oli sydäntä vain puolikas. Kuinka paljon teillä on?
Kirkkoneuvoston jäsenille sanon: -Lakatkaa olemasta aivottomia kumileimasimia. Käyttäkää aivojanne, lukekaa lehtiä ja ottakaa opiksenne!
***
Tiistai 18.6.2013
Isä-Henrik, isä-Leonard ja Marja olivat aamun ensimmäiset vieraat varastolla. He veivät elintarvikkeita ja uusia avustustavaroita Valko-Venäjän köyhille.
Isä-Henrik käy tyhjentämässä autonsa ja peräkärrynsä Venäjän puolella ja saapuu huomenna Marjan kanssa uudelleen varastolle.
Rekka-auto tuli noutamaan elintarvikkeita ja uusia avustustavaroita Leharin köyhille Eestiin.
Pastori Pasi oli illan viimeinen vieras varastolla. Hän vei elintarvikkeita ja uusia avustustavaroita Venäjän ja Eestin köyhille.
Varastolla kävi myös seurakuntalaisia, jotka ihmettelivät suureen ääneen kirkkoherramme Pekka Riikosen suhtautumista köyhiin ja avustustoimintaamme. He olivat seuranneet tarkoin lehtijuttuja.
-Kyllä kansa tietää, sanoi Veikko Vennamo aikoinaan. Sanoisin: -Kyllä seurakuntalaiset tietää.
***
Maanantai 17.6.2013
Kari nouti elintarvikkeita Eestin köyhille.
Kiitolinjan auto toi varastolle uusia avustustavaroita. Pakkasin niitä itään vietäväksi.
LÄMPIMÄT KIITOKSET TÄMÄNPÄIVÄISILLE LAHJOITTAJILLE, ERIKOISESTI VILLELLE!
Pekolta haluaisin kysyä, minkälainen sielunelämä on sellaisella ihmisellä, joka valehtelee viranomaisille silmää räpäyttämättä? Pekko, kuuluisiko sinun mielestäsi sellaisen miehen olla kirkkoherra?
***
Lauantai 15.6.2013
Päksy ja Tytti toivat varastolle autokuormallisen vaatteita ja leluja ja veivät mennessään elintarvikkeita Eestin köyhille.
Jouko ja Marja noutivat elintarvikkeita Latvian köyhille.
LÄMPIMÄT KIITOKSET TÄMÄNPÄIVÄISILLE LAHJOITTAJILLE, ERIKOISESTI PÄKSYLLE JA TYTILLE1
***
Perjantai 14.6.2013
Postin auto toi aamulla varastolle uusia avustustavaroita.
Seuraavaksi varastolle saapui kiitolinjan auto, joka toi tullessaan elintarvikkeita.
Jarmo nouti varastolta uusia avustustavaroita Kroatian köyhille.
Raikka tuli varastolle tapaamaan minua.
Jan-Erik vei elintarvikkeita Eestin köyhille.
Kari oli päivän viimeinen vieras varastolla. Hän vei elintarvikkeita ja uusia avustustavaroita Eestin köyhille.
LÄMPIMÄT KIITOKSET TÄMÄNPÄIVÄISILLE LAHJOITTAJILLE, ERIKOISESTI ANNELLE, NINALLE JA PETRILLE!
Toivotan onnellista ja levontäyteistä viikonloppua kaikille päiväkirjani lukijoille. Omani kuluu jälleen kerran työn merkeissä.
***
Torstai 13.6.2013
Valdemar rekkoineen oli aamun ensimmäinen vieras varastolla. Hän vei elintarvikkeita ja uusia avustustavaroita Ukrainan, Valko-Venäjän ja Moldovan köyhille.
Vuoroaan oli odottamassa Kiitolinjan auto, joka toi varastolle elintarvikkeita.
Yllättäen varastolle saapui kolmaskin rekka-auto. Se oli isä-Iljan lähettämä auto, jonka piti saapua vasta huomisaamuna klo 9.
Näiden vuosien aikana olen oppinut, että Venäjä on iso maa ja siellä on ajassa suunnaton toleranssi.
Kuorma oli matkalla Latviaan, mutta isä-Ilja on venäläinen. Se on selitys kaikkeen yllättävään.
Kuski kertoi, että hän on matkalla Puolaan. Olin eri mieltä rekan kohteesta. Usean puhelun jälkeen selvisi, että rekka tosin oli puolalainen, mutta avustustavarat olivat matkalla Latvian köyhille.
Lastasimme rekkaan elintarvikkeita, vaatteita ja jalkineita sekä maaleja. Rekka matkasi tämän jälkeen kohti Esan varastoa, jossa siihen lastataan huomenna sairaalatarvikkeita ja vammaisapuvälineitä.
Tuntui tänäänkin takki melko tyhjältä. Parin rekan lastaaminen ja yhden purkaminen näyttää olevan riittävä urakka tämän ikäiselle nuorelle miehelle. Jos on rankkaa minulla, uskon, että on kitaristi-motoristi Pekollakin.
Luulisi valehtelemisen vievän keneltä hyvänsä yöunet. Tosin minä nukun yöni hyvin ja raskaasti. Olisiko niin, että hyvä omatunto on paras päänalunen. Vai mitä mieltä olet, Pekko?
LÄMPIMÄT KIITOKSET TÄMÄNPÄIVÄISELLE LAHJOITTAJILLE, ERIKOISESTI REIJOLLE JA RISTOLLE!
***
Keskiviikko 12.6.2013
Valerii nouti tänään elintarvikkeita ja uusia avustustarvikkeita Bulgarian köyhille.
***
Tiistai 11.6.2013
Andrein piti tänään tulla noutamaan elintarvikkeita Pietarilaiseen lastenkotiin. Hänen autonsa kuitenkin hajosi rajalla. Se jouduttiin hinaamaan Pietariin. Syynä moottorivika. Säilytän varatut elintarvikkeet, siksi, kunnes Andrei pääsee ne noutamaan.
Lastasin tänään lavoille itään vietäviä uusia avustustavaroita. Työstä kävi.
***
Maanantai 10.6.2013
Kävin klo 6 jälkeen aamulla noutamassa Kanta-Hämeestä autolastillisen elintarvikkeita, josta osa meni kolmelle suurperheelle ja loput huomenna Venäjälle.
LÄMPIMÄT KIITOKSET TÄMÄNPÄIVÄISILLE LAHJOITTAJILLE, ERIKOISESTI VILLELLE!
Useat ihmiset ovat ilmaisseet minulle hämmästyksensä Janakkalan seurakunnan kesäteologien valinnasta. Jokainen heistä on sanonut "uskovansa", ettei kirkkoherra-isällä ole osaa eikä arpaa poikiensa kesätyöpaikoissa.
Täytyyhän se uskoa, kun se on ihan lehdessä kirjoitettu. Eikös se näin ole, että painettu sana on aina totta? Eli jos kirjoitat jollekin ja sanot häntä valehtelijaksi, reppanaksi ja luuseriksi tai nuolijaksi, sen pitää olla totta.
Asiasta ananakseen, se on miehen paras esimies, joka miehen vaimolle työpaikan järjestää?! Onko näin, Pekko?
***
Sunnuntai 9.6.2013
Sören toi tänään varastolle vammaisapuvälineitä ja vei mennessään elintarvikkeita Latvian köyhille.
Tein tänään toimistotöitä.
LÄMPIMÄT KIITOKSET TÄMÄNPÄIVÄISILLE LAHJOITTAJILLE, ERIKOISESTI SÖRENILLE!
***
Perjantai 7.6.2013
Kiitolinjan auto toi aikaisin aamulla varastolle rekka-autollisen uusia lahjoitustavaroita.
Pentti ja Topi noutivat elintarvikkeita Eestin köyhille.
Kirkkoherra Tapio oli päivän viimeinen vieras varastolla. Hän vei elintarvikkeita ja uusia avustustavaroita Eestin köyhille.
Toivotan kaikille päiväkirjani lukijoille onnellista ja levontäyteistä viikonloppua. Omani kuluu tavanomaisesti työn merkeissä.
***
Torstai 6.6.2013
Kiitolinjan auto toi aamulla varastolle elintarvikkeita.
Rekka-auto nouti sairaalasänkyjä ja maaleja Talvin köyhille Eestiin.
LÄMPIMÄT KIITOKSET TÄMÄNPÄIVÄISILLE LAHJOITTAJILLE, ERIKOISESTI MAARITILLE!
Luin tänään Janakkalan Sanomista jutun, jossa Janakkalan seurakunnan kirkkoherran kaksoispojat Elias ja Aleksi Riikonen aloittivat kuluneella viikolla kesäteologin tehtävät kotipaikkakunnallaan Janakkalassa. Kirkkoherra-isä ei valintaa ratkaissut, sanotaan lehtijutussa. Kuinka siniset silmät lukijalla pitää olla, että hän uskoo tämän väittämän. Kirkkoherra-isän ehdotuksesta kirkkoneuvosto on tehnyt perustuslain vastaisia päätöksiä. Mihin kirkkoherra-isän aloitekyky oli kadonnut nyt tässä asiassa?
Nepotismi on tietysti Janakkalan seurakunnassa täysin vieras käsite.
***
Keskiviikko 5.6.2013
Aleksander, Losa ja Marisa odottivat minua varastolla, kun menin sinne. He veivät elintarvikkeita ja uusia avustustavaroita Venäjän köyhille.
4-vuotias Losa tykkää minusta niinkuin määrätynlaiset ihmiset puurosta. Halasimme lämpimästi tavatessamme ja haikeasti hyvästellessämme. Uskon, että Losan maku paranee vuosien myötä.
Kirkkoherra Pekka toi varastolle vaatteita. Hän ja Losa pystyivät kommunikoimaan paremmin kuin minä ja Losa. Pekka tosin ihmetteli, kuinka Losa ja minä pystyimme niin hyvin kommunikoimaan Losan keksimällä elekielellä. Mitäs ihmettelemistä tuossa on? Viisaampi keksii kielen ja tyhmempi seuraa perässä. Haraso. Nemnoska venäjää ja paljon sydäntä. Kyllä se siitä kavereiden kesken.
Losan isoisä Aleksander kertoi, kuinka Losa oli tulomatkalla katsonut liikennemerkkejä. Losa oivalsi! Kun nuoli oli vasemmalle tai oikealle, nämä tiet vievät sivuun ja kun nuoli oli suoraan, Losa oivalsi, tämä tie vie Upen varastolle! Mahtavaa, vai mitä, Pekko? Varmasti joku pieni losa suunnistaa näin sinunkin virastoosi, olethan suurisydäminen, kuunteleva ja neuvotteleva köyhien auttaja, mikäli konsultti Timoa on uskominen. Vai olisiko niin, että kun rosvo Roopella oli sydäntä vain puolikas, sinulta olisi hävinnyt sekin! Mikäli tekoihisi ja sanoihisi on uskominen.
Toden sanoakseni, toivon, ettei yksikään losa tai hänen kaltaisensa pienokainen pidä sinua, kylmäsydäminen egoisti, esikuvanaan. Kysypä neuvonantajaltasi Leviltä, voitko näistä sanoista haastaa minut lakitupaan! Jos näin on, ehkäpä Levi saisi jälleen kapeaan leipäänsä lisää särvintä!
Markus tuli autoineen varastolle viedäkseen Leharin köyhille elintarvikkeita. Auton perälautanostin oli kuitenkin epäkunnossa, emmekä saaneet sitä toimimaan, joten Markus joutui poistumaan tyhjän auton kanssa varastolta. Tästä pettymyksestä huolimatta päivä oli antoisa. Meillä oli Losan kanssa enemmän kuin paljon touhuttavaa, ajoimme yhdessä trukkia ja kävimme pakettiauton kanssa keikalla.
Vietin myös kirkkoherra Pekan kanssa antoisan keskusteluhetken. Mistä keskustelimme? Niistä monista Jumalan ihmeistä, mitä Hän on tehnyt elämässämme. Uskon myös, että Pekko ja Levi tavatessaan viettävät 2-3 tunnin hetken kertoen niistä suurista Jumalan ihmeistä, mitä Hän on heidän elämässään tehnyt, vai kuluuko heidän aikansa siinä, kun he kertovat toisilleen, kuinka he ovat yrittäneet kampittaa niitä ihmisiä, jotka auttavat köyhiä. Tiedä häntä!

***
Tiistai 4.6.2013
Postin auto toi varastolle uusia avustustavaroita.
Pertti toi varastolle puulämmitteisen hellan.
Paikkasin tänään merikontin vuotavan katon.
LÄMPIMÄT KIITOKSET TÄMÄNPÄIVÄISILLE LAHJOITTAJILLE, ERIKOISESTI NINALLE, LOVIISALLE, PERTILLE JA HARRYLLE!
***
Maanantai 3.6.2013
Postin auto toi varastolle uusia avustustarvikkeita.
Esa toi varastolle kuorma-autollisen elintarvikkeita, joita pakkasin tänään Itä-Euroopan köyhille vietäväksi.
LÄMPIMÄT KIITOKSET TÄMÄNPÄIVÄISILLE LAHJOITTAJILLE, ERIKOISESTI ESALLE JA NINALLE!
Palaan kuvitteelliseen Ison Kalan seurakuntaan, jossa kirkkoherra ja talouspäällikkö hänen avustuksellaan ovat murjoneet useita seurakunnan työntekijöitä. Tuomiokapitulille on lähetetty runsaasti faktatietoja kyseisistä tapahtumista.
Tuomiokapitulilla olisi erinomainen tilaisuus näiden näyttöjen perusteella tehdä päätös siitä, onko Ison Kalan seurakunnan kirkkoherra työpaikkakiusaaja, onko hän syyllistynyt syrjintään ja henkiseen väkivaltaan. Tuomiokapituli asettaa suuressa viisaudessaan asiaa tutkimaan konsultin.
Kuinka ollakaan, ketä konsultti kuulee!? Ihmisiä, jotka ovat jääneet eläkkeelle v. 2001 ja ihmisiä, jotka ovat vaihtaneet työpaikkaa ennen v. 2008. Kiusaamista on tapahtunut v:sta 2009 lähtien.
Konsultin haastattelemat ihmiset ovat joko kirkkoherran ystäviä tai hänen tavalla tai toisella palkitsemiaan henkilöitä. Tällä tavoin Suomen evankelisluterilaisessa kirkossa pyritään etsimään totuutta. Näillä menetelmillä totuuden löytäminen on vaikeampaa kuin neulan löytäminen heinäsuovasta!
Despootti kirkkoherra voi hyvin, olkoon hänen nimensä Pekko, Kalle tai Ville. Hänen seurakunnassaan työntekijät voivat huonosti eivätkä pitkään viihdy ne, jotka totuutta hakevat. Kööri laulaa, kitara soi ja moottoripyörä pärisee, kun se on niin kivaa, tuumi tämä kirkkoherra.
***
Sunnuntai 2.6.2013
Noudin Kanta-Hämeestä Joukon kanssa pakettiautokuorman elintarvikkeita, jotka Jouko vei Latvian köyhille.
LÄMPIMÄT KIITOKSET TÄMÄNPÄIVÄISILLE LAHJOITTAJILLE, ERIKOISESTI VILLELLE!
***
Perjantai 31.5.2013
Olek oli aamun ensimmäinen vieras varastolla. Hän vei vammaisapuvälineitä Venäjälle.
Seuraavaksi varastolle saapuivat Jouko ja Maria. He veivät elintarvikkeita Latvian köyhille.
Pitkäaikainen yhteistyökumppanini ja avustustavaran lahjoittaja, Juha, tuli koiransa Helmin kanssa tapaamaan Roopea, Amia ja minua.
Juhalla ja minulla riitti juteltavaa ja koirilla telmittävää väsymykseen asti.
Kiitolinjan auto toi varastolle uusia avustustavaroita.
Päivän viimeinen vieras varastolla oli Lare. Hän vei elintarvikkeita Eestin köyhille.
LÄMPIMÄT KIITOKSET TÄMÄNPÄIVÄISILLE LAHJOITTAJILLE, ERIKOISESTI MAILIKSELLE JA KAIJALLE!
Toivotan kaikille päiväkirjani lukijoille onnellista ja levontäyteistä viikonloppua. Erikoisesti Pekolle, joka on Timon mukaan pyrkinyt noudattamaan lakeja, näin Timo väittää. Mielipiteeni on, että hän on surkeasti pyrkimyksissään epäonnistunut. Uskon käräjäoikeuden aikanaan tulevan samaan lopputulokseen. Zau!
***
Torstai 30.5.2013
Kuorma-auto toi varastolle elintarvikkeita.
Seuraavaksi kiitolinjan rekka toi varastolle elintarvikkeita.
Ja jälleen saapui varastolle kiitolinjan rekka, joka toi varastolle maaleja.
Ismo toi varastolle sairaalatarvikkeita ja vei mennessään elintarvikkeita Eestin köyhille.
Esa toi varastolle sairaalatarvikkeita ja elintarvikkeita täyden kuorma-autollisen. Mennessään hän vei maaleja Afrikkaan toimitettavaksi ja elintarvikkeita Eestin köyhille.
LÄMPIMÄT KIITOKSET TÄMÄNPÄIVÄISILLE LAHJOITTAJILLE, ERIKOISESTI ISMO-PATRUUNALLE, JUHALLE, JUSSILLE, PETRILLE, ESALLE JA ISMOLLE!
***
Keskiviikko 29.5.2013
Esa toi aamulla varastolle kuorma-autolastillisen elintarvikkeita ja vei mennessään maaleja Afrikan köyhille.
Rekka-auto nouti varastolta elintarvikkeita ja uusia avustustavaroita Talvin köyhille Eestiin.
Päivän viimeinen vieras varastolla oli Gunnar. Hän vei pakettiautolastillisen elintarvikkeita Leharin köyhille Eestiin.
LÄMPIMÄT KIITOKSET TÄMÄNPÄIVÄISILLE LAHJOITTAJILLE, ERIKOISESTI ESALLE!
***
Tiistai 28.5.2013
Kuorma-auto toi varastolle elintarvikkeita.
Illansuussa pastori Aleksei kävi noutamassa varastolta elintarvikkeita ja uusia avustustavaroita Venäjän köyhille.
Kävin Roopen ja Amin kanssa sienestämässä. Korvasienien aika alkaa olla ohi. Silti saalista tuli!
LÄMPIMÄT KIITOKSET TÄMÄNPÄIVÄISILLE LAHJOITTAJILLE, ERIKOISESTI ISMO-PATRUUNALLE!
***
Maanantai 27.5.2013
Tein toimistotöitä.
Postin auto toi varastolle uusia avustustavaroita.
Illansuussa menin Amin ja Roopen kanssa jälleen sienestämään. Saalista tuli lähes 10 litraa!
Korvasieniä on löytynyt kaiken kaikkiaan miltei 50 litraa.
LÄMPIMÄT KIITOKSET TÄMÄNPÄIVÄISILLE LAHJOITTAJILLE, ERIKOISESTI NINALLE!
***
Sunnuntai 26.5.2013
Pakkasin Erjan kanssa avustustavaroita Bulgariaan, Valko-Venäjälle ja Eestiin toimitettavaksi.
Illansuussa olin Amin ja Roopen kanssa sienestämässä. Saalista tuli.
***
Lauantai 25.5.2013
Ihmenainen Talvi saapui tänä aamuna varastolle kahden tyttärensä, Jannen ja Reilin kanssa. He pakkaavat koko päivän avustustavaroita itään vietäväksi ja Eestin köyhille.
He lähtevät iltalautalla avustustavarakuorman kanssa kohti Eestiä.
Olin Erjan kanssa pakkaamassa avustustavaroita ja elintarvikkeita Bulgarian köyhille. Viemme mennessämme kesäkuussa avustustavarat Bulgariaan.
Tiedoksi Janakkalan kirkkoneuvostolle, tänään, vapaapäivänään, Erja teki idäntyötä! Idäntyö on pölyistä, hikistä ja räkäistä työtä, jota ei tehdä toimistokuteissa tai diakonissan puku päällä! Olitte päätöksellänne (jonka jouduitte perumaan lainvastaisena) kieltäneet hänen olemisensa Suomen Idäntyön hallituksen puheenjohtajana ja uskoneet kirkkoherra Pekka Riikosen väitteet, että Erja on laiminlyönyt työtehtäviään ja kokouksen sen vuoksi, että hän on tehnyt idäntyötä työaikana. Väite ei pidä paikkaansa! En kuitenkaan uskalla väittää kirkkoherra Pekka Riikosta valehtelijaksi. Jos niin tekisin, sakkoja tulisi jälleen, oikein lapinlisien kanssa! Zau!
***
Perjantai 24.5.2013
Kävimme Erkin kanssa noutamassa Kanta-Hämeestä elintarvikkeita ja varastolla lastasimme autontäyden elintarvikkeita Eestin köyhille.
LÄMPIMÄT KIITOKSET TÄMÄNPÄIVÄISILLE LAHJOITTAJILLE, ERIKOISESTI VILLELLE!
Toivotan kaikille päiväkirjani lukijoille onnellista ja levontäyteistä viikonloppua, erikoisesti sille kirkkoneuvoston varajäsenelle, joka on tehnyt Hippokrateen valan, mutta erikoistunut valansa sijasta salassapitoasioihin. Hiljaa, hiljaa hiivitään...Lykkyä tykö salailulle! Siitähän Pekko pitää.
***
Torstai 23.5.2013
Noudin Etelä-Hämeestä autolastillisen maalia Itä-Euroopan köyhille.
Kiitolinjan auto toi varastolle elintarvikkeita.
Toinen auto toi varastolle 17 kuormalavaa uusia lahjoitustavaroita.
Olin illalla Karin kanssa verkoilla ja kalaa tuli.
LÄMPIMÄT KIITOKSET TÄMÄNPÄIVÄISILLE LAHJOITTAJILLE, ERIKOISESTI MARJUKALLE, PEKALLE JA VILLELLE!
***
Keskiviikko 22.5.2013
Postin auto toi tänään varastolle uusia jalkineita ja vaatteita.
LÄMPIMÄT KIITOKSET TÄMÄNPÄIVÄISILLE LAHJOITTAJILLE, ERIKOISESTI NINALLE!
***
Tiistai 21.5.2013
Kari nouti tänään varastolta pakettiautolastillisen elintarvikkeita Eestin köyhille.
***
Maanantai 20.5.2013
Viikonloppuni kului toimistotöitä tehden ja sienestäen.
Valdemar rekkoineen odotti minua aamulla varastolla. Lastasimme rekkaan elintarvikkeita, uusia patjoja, vaatteita ja jalkineita. Iltapäivällä Valdemar suuntasi rekan keulan kohti satamaa. Avustustarvikkeet menevät Saksan kautta Moldovan ja Valko-Venäjän köyhille.
Iltapäivällä menin Roopen ja Amin kanssa sienestämään. Saalis tyydyttävä! Olen saanut sieniä lähes neljäkymmentä litraa. Nyt riittää korvasienien kerääminen!
Olen miettinyt, kenen palvelija sellainen pappi on, jota ei pätkääkään liikuta yli 350 vangin kärsimykset, vankien jotka joutuivat eristämään itsensä huumevelkojen vuoksi. Vankeja raiskattiin, pahoinpideltiin, tapettiin, kidutetiin ja kiristettiin velkojen perinnän yhteydessä. Myös heidän omaisensa olivat kiristysten ja väkivallan kohteina. Tunnen papin, jonka sympatiat olivat niiden korkeiden vankilaviranomaisten puolella, jotka leväperäisyydellään ja välinpitämättömyydellään, sekä saamaansa maksua vastaan mahdollistivat tuon hirvittävän terrorin. Tuntemani pappi sääli näitä korkeita viranomaisia niiden seuraamusten vuoksi, jotka kohtasivat heitä koko paletin paljastuttua. Tämä samainen sielunpaimen säälii varasta, joka varastaa köyhiltä, ei köyhiä. Hän on oikeassa seurakunnassa töissä! Hänen seurakuntansa kirkkoherrakaan ei sääli köyhiä!
***
Perjantai 17.5.2013
Pakkasin tänään koko päivän elintarvikkeita itään vietäväksi. Tein sen ikävän havainnon, että yli 40 kg:n säkki alkaa painaa, kun se on heitettävä yli 2 metrin korkeuteen. Vanhuus ei tule yksin.
Ismo toi varastolle vaatteita Iä-Eurooppaan toimitettavaksi ja vei mennessään elintarvikkeita Eestin köyhille.
LÄMPIMÄT KIITOKSET TÄMÄNPÄIVÄISILLE LAHJOITTAJILLE, ERIKOISESTI ISMOLLE!
Toivotan kaikille päiväkirjani lukijoille levontäyteistä ja onnellista viikonloppua!
Valdemar on tulossa rekkoineen maanantaina viedäkseen avustuskuorman Itä-Eurooppaan. Rekassa lähtee yli 450.000 ruoka-annosta köyhille.
Pekolle antaisin viikonlopuksi läksyn: tutustu rikoslain 24. luvun 9. pykälään. Luulet, että kirkkoneuvosto on sellainen salaseura, jossa voit esittää millaisia saatuja hyvänsä. Uskot, että myös tuomiokapituli hyväksyy sinun tarinasi.
Pekko, satusi perataan tuomiokapitulissa, käräjäoikeudessa ja jos tarvis vaatii aina EU-tuomioistuimessa asti. Olet pyytämällä pyytänyt minua mukaan kisaan ja kaivamalla kaivanut verta nenästäsi. Sitä saat, mitä tilaat. Uskon, että nuolijasi eivät sinua pelasta. Kun he näkevät sinun olevan heikoilla, takki kääntyy alta aikayksikön. Hyvää viikonloppua, Pekko! Perästä kuuluu, sano torventekijä. Zau!
***
Torstai 16.5.2013
Timo oli aamun ensimmäinen vieras varastolla. Hän toi avustustavaroita Itä-Euroopan köyhille.
Seuraavaksi varastolle saapui Esa. Hän toi tullessaan täyden kuorma-autollisen elintarvikkeita ja vie mennessään rakennustarvikkeita Afrikan köyhille sekä elintarvikkeita Eestin köyhille.
Kiitolinjan auto toi varastolle elintarvikkeita.
Postin auto toi uusia avustustavaroita Itä-Euroopan köyhille.
Pakkasin koko päivän elintarvikkeita itään vietäväksi.
LÄMPIMÄT KIITOKSET TÄMÄNPÄIVÄISILLE LAHJOITTAJILLE, ERIKOISESTI ESALLE, NINALLE, REIJOLLE, RISTOLLE JA TIMOLLE!
***
Keskiviikko 15.5.2013
Pastori Pasi nouti tänään varastolta elintarvikkeita Venäjän ja Eestin köyhille.
Kävin Amin ja Roopen kanssa tänään sienimetsällä. Saimme kolmisen litraa korvasieniä.
Hyvä ystäväni ja työtoverini Lare kävi tänään varastolla. Rukoilimme yhdessä.
Ihmettelen niitä seurakunnan työntekijöitä, joita päiväkirjani ahdistaa. Näitä ahdistuneita työntekijöitä totuus ja sen vaatiminen pelottaa. Valheeseen eksyneitä totuus häikäisee. Totuuden vaatiminen nostaa heidän verenpaineensa. Surkeinta on, jos seurakunnan paimen on eksynyt valheeseen ja vie koko lauman valheen suohon. Mitä tuumaat tästä väitteestä, Pekko?!
***
Tiistai 14.5.2013
Jouko ja Marja noutivat tänään varastolta elintarvikkeita ja uusia avustustavaroita Eestin köyhille.
Tomppa tuli käymään varastolla. Seurakuntamme oli koossa. Puhuimme useamman tunnin ajan niistä ihmeistä, joita Jumala on tehnyt elämässämme.
Kun apostolit aikoinaan tapasivat, he kertoivat niistä ihmeistä, mitä Jumala on heidän elämässään tehnyt. Luulen, että seurakuntani kirkkoherra, papit ja muut työntekijät tekevät myös näin. Voi olla, että he ovat kuitenkin niin vaatimattomia, etteivät halua kertoa Jumalan suurista teoista, vai olisiko niin, että heidän laulunsa on sanaton.
Tänään keskustelin seurakuntani papin kanssa. Hänellä olisi ollut hinku päästä kotisivulleni, koska hän on kirkkoherran fani. Valitettavasti jouduin tuottamaan hänelle pettymyksen, koska keskustelumme aikana huomasin, että hän ei ollut kiinnostunut totuudesta. Jumala tahtoo meiltä totuutta sydämen salatuimpaan asti. Kristus oli epäsovinnainen. Hän kaatoi kumoon rahanvaihtajien pöydät temppelissä, kutsui sen ajan pyhiä kyykäärmeen sikiöiksi ja puhui heille tulevaisesta vihasta. Häntä olisi voinut sanoa kostonhimoiseksi niinkuin minunkin on väitetty olevan.
Olen yrittänyt ohjata Pekkoa ja monia muita totuuden tielle heidän omaksi parhaakseen. Se on tulkittu vihaksi, kaunaksi, katkeruudeksi ja kostonhimoksi. On helpompi nuolla vallanpitäjiä kuin asettua heitä vastaan. Totuuteen pyrkiminen ja siinä pysyminen on maksanut monelle ihmiselle hengen. Minulle tuo pyrkimys tekee vain mutkia matkaan.
On helpompi nuolla vallanpitäjiä kuin kertoa keisarille, että hän on ilman vaatteita. Jokainen ihminen tekee oman valintansa. Kun menet teatteriin, maksat lipun etukäteen. Ilmaistuasi mielipiteesi lasku tulee myöhemmin. Se tulee ajallaan ja varmasti. Minulle tärkeintä on katsoa itseäni aamulla peilistä ja todeta, että seison mielipiteitteni takana. Olkoon nimeni Kostaja, Häirikkö tai Päästäni viallinen. Periaatteestani en luovu. Ja köyhiä en jätä! Olkoon vallanpitäjien nuolijoiden mielipiteet mitä hyvänsä. Luojani on luonut minut tällaiseksi. Persoonallani työtä teen, vääryyttä ja epäoikeudenmukaisuutta en hyväksy. Vastustan sitä viimeiseen hengenvetoon.
Mielipiteeni on, että Tekijälläkin on vastuu persoonastani.
***
Maanantai 13.5.2013
Viikonloppuna tein toimistotöitä. Kävin myös Amin ja Roopen kanssa sienestämässä. Saaliiksi saimme hieman yli 13 litraa korvasieniä.
Tämän päivän ensimmäiset vieraat varastolla olivat isä-Ambrosius, nunna Maria ja Tapsa. He veivät uusia avustustarvikkeita ja elintarvikkeita Mordovan köyhille.
Seuraavaksi varastolle saapuivat Slava ja Nadja. He veivät uusia avustustarvikkeita Venäjän köyhille.
Tomppa poikkesi varastolla ja auttoi autojen lastauksessa.
***
Perjantai 10.5.2013
Olimme eilen kirkkoherra Sulevin kanssa kalassa. Saaliina yksi hauki. Myös paljon raikasta ulkoilmaa.
Sulev lähti tänään kohti Eestiä. Hän vei mennessään elintarvikkeita ja uusia avustustarvikkeita Eestin köyhille.
Kiitolinjan auto toi varastolle hieman yli 7 tonnia elintarvikkeita.
Ismo toi varastolle sähkökäyttöisen sairaalasängyn.
Nunna Arsenia ja Pavel noutivat varastolta elintarvikkeita, uusia avustustavaroita ja maalia.
LÄMPIMÄT KIITOKSET TÄMÄNPÄIVÄISILLE LAHJOITTAJILLE, ERIKOISESTI MAARITILLE JA ISMOLLE!
Toivotan kaikille päiväkirjani lukijoille onnellista ja levontäyteistä viikonloppua. Menkää, hyvät ihmiset, sienimetsään! Korvasienet odottavat poimijaansa.
Pekolle haluan toivottaa onnea ja menestystä. Tiedäthän, että totuuden puhujalla ei ole yösijaa. Sinulle sellainen aina löytyy, koska et puhu totta! Vihreä oksa on silti aina tarjolla. Jos ei muuta, niin voitaisiinko sinua joskus tituleerata vaikka lääninrovastiksi, tai vaikkapa jopa asessoriksi?
***
Keskiviikko 8.5.2013
Hyvä ystäväni ja kalakaverini kirkkoherra Sulev saapui tänään Eestistä varastolle noutamaan avustustarvikkeita, elintarvikkeita ja maalia Eestin köyhille.
Vietimme tänään häpeilemättä häpeällisen vapaapäivän: olimme kalassa! Aiomme jatkaa tuota törkeilyä huomenna vailla pienimpiäkään omantunnon tuskia. Päivän saalis oli 1,5 kg:n hauki.
Sulev palaa perjantaina kuormineen Eestiin.
Toivotan kaikille päiväkirjani lukijoille riemullista "Taivasen menemise pyhä"!
***
Tiistai 7.5.2013
Postin auto toi varastolle uusia avustustarvikkeita.
LÄMPIMÄT KIITOKSET TÄMÄNPÄIVÄISILLE LAHJOITTAJILLE, ERIKOISESTI NINALLE!
***
Maanantai 6.5.2013
Esa nouti tänään varastolta rakennustarvikkeita Afrikkaan ja elintarvikkeita Karin köyhille Eestiin.
***
Lauantai 4.5.2013
Pakkasin koko päivän avustustavaroita itään vietäväksi.
***
Perjantai 3.5.2013
Pastori Aleksei oli aamun ensimmäinen vieras varastolla. Hän vei elintarvikkeita ja uusia avustustavaroita Venäjän köyhille.
Illansuussa rekka-auto toi varastolle 30 kuutiota patjoja.
LÄMPIMÄT KIITOKSET TÄMÄNPÄIVÄISILLE LAHJOITTAJILLE, ERIKOISESTI MERJA-LIISALLE!
Toivotan levontäyteistä ja riemullista viikonloppua kaikille päiväkirjani lukijoille, erikoisesti kirkkoherra Pekolle! Haluan antaa sinulle viikonlopun kotiläksyn: Raamatun pitäisi olla sinun ohjekirjasi kaikessa elämässäsi ja toimessasi. Tutkipa sieltä, mitä Jumala sanoo köyhien auttamisesta ja valehtelemisesta. Kun olet tekojesi takia ureanesteessä alahuultasi myöten, älä syytä ketään muuta. Olet nesteessä. Kiehut liemissäsi ja se on sinulle ihan oikein. Oletko koskaan kuullut seuraavanlaista lausetta: -Anteeksi, olen tehnyt väärin. Tuskinpa sitä koskaan on suustasi lähtenyt. Oletko koskaan tunnustanut, että vääristelet totuutta ja valehtelet? Tuskinpa.
***
Torstai 2.5.2013
Aleksander, Marisa ja Losa tulivat aamulla varastolle. He veivät mennessään elintarvikkeita ja uusia avustustarvikkeita Venäjän köyhille.
Losan kanssa kävimme tavaratalossa ja poliisilaitoksella hakemassa minulle passia. Hyvin pärjättiin, Losa puhui paljon venäjää, minä paljon vähemmän. Losan ukki kysyi, että puhutko Upen kanssa? -En, kun Upella on aina niin kiire töihin, sanoi Losa.
Ehdimme Losan kanssa ajaa myös trukkia. Illan suussa Losa isovanhempiensa kanssa lähti ajelemaan kohti Venäjää.
Sodderin kirkkoherra, Pekka Palosaari, Dima, Tamara, Stepan ja Vladislav olivat päivän viimeiset vieraat varastolla. He veivät elintarvikkeita ja uusia avustustarvikkeita Sodderiin.
***
Tiistai 30.4.2013
Kiitolinjan auto toi varastolle vähän yli 4 tonnia maaleja ja lahonsuoja-aineita.
LÄMPIMÄT KIITOKSET TÄMÄNPÄIVÄISILLE LAHJOITTAJILLE, ERIKOISESTI JUHALLE JA JUSSILLE!
Toivotan kaikille päiväkirjani lukijoille riemullista vappua! Pekko, ymmärsitkö, että valehtelijalla pitää olla tosi hyvä muisti? Totuuden puhujan ei tarvitse muistella, mitä tuli kerrottua, valehtelijan sitäkin tarkemmin. Tiesitkö, Pekko, että valheella on lyhyet jäljet?
***
Maanantai 29.4.2013
Kiitolinjan auto toi varastolle elintarvikkeita.
Timo nouti varastolta uusia avustustavaroita ja maalia Venäjän köyhille.
Postin auto toi myös uusia avustustavaroita varastolle.
Illan viimeinen vieras varastolla oli Esa. Hän toi tullessaan autolastillisen elintarvikkeita.
LÄMPIMÄT KIITOKSET TÄMÄNPÄIVÄISILLE LAHJOITTAJILLE, ERIKOISESTI ESALLE, NINALLE JA PETRILLE!
Pekko, oletpa sopan keittänyt. Väittäisin, että olet nesteessä.
***
Perjantai 26.4.2013
Postin auto toi varastolle uusia vaatteita ja jalkineita.
Marja nouti elintarvikkeita Puolan köyhille.
Johanna ja Esa noutivat elintarvikkeita ja uusia avustustavaroita Eestin köyhille.
Toivotan kaikille päiväkirjan lukijoille riemullista ja levontäyteistä viikonloppua. Omani kuluu tavanomaisesti työn merkeissä.
Mietin, mitä tulisi sanoa kirkon herrasta, joka valehtelee tuomiokapitulille ja oikeusviranomaisille. Pitäisiköhän itkeä vai nauraa? Tämä tuntemani kirkon herra ei ole ilmeisesti koskaan lukenut Roomalaiskirjeen 1. luvun jaetta 18: "Sillä Jumalan viha ilmestyy taivaasta kaikkea ihmisten jumalattomuutta ja vääryyttä vastaan, niiden, jotka pitävät totuutta vääryyden vallassa". Ei ihme, että tämä valehteleva kirkon herra väistää sen työntekijän katsetta, josta hän on valheita sepitellyt. Kuten aikaisemmin sanoin, en tiedä, itkeäkö vai nauraa. Pekko, kumpaa sinä teet?
***
Torstai 25.4.2013
Kiitolinjan auto toi varastolle uusia avustustavaroita.
LÄMPIMÄT KIITOKSET TÄMÄNPÄIVÄISILLE LAHJOITTAJILLE, ERIKOISESTI JANNELLE!
***
Keskiviikko 24.4.2013
Isä-Henrik ja Marja olivat jo aamulla odottamassa minua, kun menin varastolle. Lastasimme isä-Henrikin autoon elintarvikkeita ja uusia avustustavaroita Valko-Venäjän köyhille vietäväksi.
Isä-Sergei ja Daniel noutivat varastolta elintarvikkeita, uusia avustustavaroita ja maaleja Venäjän köyhille.
Lare ja Ilmari toivat varastolle vaatteita ja veivät mennessään elintarvikkeita Eestin köyhille.
LÄMPIMÄT KIITOKSET TÄMÄNPÄIVÄISILLE LAHJOITTAJILLE, ERIKOISESTI LARELLE!
Laren käynnillä oli tärkeämpi merkitys kuin vaatteiden tuonti ja elintarvikkeiden vienti. Hänellä on todettu keuhkoissa kaksi syöpäkasvainta. Syöpä on aggressiivinen. Lare halusi tulla varastolle sen vuoksi, että Erja voitelisi hänet öljyllä ja rukoilisimme hänen puolestaan. Erja tuli ruokatauolla varastolle silläkin uhalla, että Pekko repii pelihousunsa tästä jumalattomasta teosta.
Jumala oli järjestänyt meille todella ekumeenisen hetken. Paikalla oli neljä evankelisluterilaisen kirkon jäsentä, katolinen ja ortodoksipappi. Ensin Laren puolesta rukoili ja voiteli öljyllä Erja, sitten katolinen isä-Henrik rukoili latinaksi. Seuraavana oli vuorossa ortodoksi isä-Sergei, joka rukoili venäjäksi, samoin Daniel rukoili venäjäksi, Marja rukoili puolaksi. Ilmari ja minä rukoilimme suomeksi.
Lähestyimme Jumalaa neljällä eri kielellä. Anomuksemme olemme esittäneet, nyt odotamme Jumalan päätöstä ja jatkamme rukoilemista. 78-vuotiaan Laren sytostaattihoidot alkavat huomenna.
***
Tiistai 23.4.2013
Isä-Henrik, isä-Leonard ja Marja noutivat kahdella autolla elintarvikkeita, uusia avustustavaroita ja maalia Valko-Venäjän köyhille ja orpolapsille.
Itellan auto toi uusia vaatteita ja jalkineita varastolle.
LÄMPIMÄT KIITOKSET TÄMÄNPÄIVÄISILLE LAHJOITTAJILLE, ERIKOISESTI NINALLE!
***
Maanantai 22.4.2013
Aamusta lähtien valmistelin Itä-Eurooppaan lähtevän rekan lastausta. Puolenpäivän tienoilla Valdemarin rekka saapui varaston pihalle.
Rekan lastauksessa kului miltei kuusi tuntia.
Ismo toi varastolle vammaisapuvälineitä, jotka nostimme suoraan rekkaan Itä-Euroopan vammaisille vietäväksi. Ismo vei elintarvikkeita ja hygieniatuotteita Eestin köyhille.
Puoli kuuden aikaan illalla saimme rekan lastattua. Moldovan ja Valko-Venäjän köyhille lähti elintarvikkeita 450.000 ruoka-annosta, maaleja, vaatteita ja hygieniatuotteita. Lastauksen jälkeen pesin kakkosvaraston lattian.
Vielä jauhosäkki lensi paremmin kuin rekkakuskilla, joka oli minua parikymmentä vuotta nuorempi, tosin takki oli aika tyhjä illalla. On myönnettävä, ettei säkki lennä yhtä iloisesti kuin lähes yhdeksäntoista vuotta sitten!
LÄMPIMÄT KIITOKSET TÄMÄNPÄIVÄISILLE LAHJOITTAJILLE, ERIKOISESTI ISMOLLE!
***
Sunnuntai 21.4.2013
Pakkasin tänään varastolla tavaroita itään vietäväksi.
Tein myös toimistotöitä tänään.
***
Lauantai 20.4.2013
Tänään pakkasin hygieniatuotteita itään vietäväksi.
***
Perjantai 19.4.2013
Leena ja Pertti noutivat tänään varastolta elintarvikkeita, vaatteita ja maalia Karjalan köyhille.
Kustantajani myyntijohtaja, Harri, kävi tapaamassa minua varastolla.
Pakkasin tänään koko päivän elintarvikkeita Itään vietäväksi.
Onnekseni Arska lähetti korjausmiehen varastolle. Hän sai trukin toimintakuntoon, Luojan kiitos!
Maanantaina tapahtuva rekan lastaus olisi ollut pinoamisvaunun avulla hidas ja hikinen.
Toivotan kaikille päiväkirjani lukijoille onnellista ja levontäyteistä viikonloppua! Omani kuluu tavanomaisesti työn merkeissä.
Pekko, jos luulet pääseväsi pälkähästä, erehdyt!
***
Torstai 18.4.2013
Aleksander oli aamun ensimmäinen vieras varastolla. Hän vei elintarvikkeita ja vaatteita Venäjän köyhille.
Kiitolinjan auto vei rekkakuorman elintarvikkeita Talvin köyhille Eestiin.
Seuraavaksi varastolle saapui lääninrovasti ja kirkkoherra evp. Paavo Korteniemi vaimonsa Anjan kanssa. He kävivät tervehtimässä minua. On aina ilo tavata heitä. Paavo on oivaltanut sen, että seurakunnan johtaja on kaikkien palvelija.
Pekka, onko asia näin sinun kohdallasi?
Päivän viimeinen vieras varastolla oli Andrei. Hän vei elintarvikkeita ja maalia Eestin köyhille.
Autoihin vaihdettiin kesärenkaat. Trukki ei suostunut käynnistymään. Se oli joku aika sitten käynnistysvirheiden takia huollossa, eikä sitä saatu korjattua. Yritimme Aleksanderin kanssa korjata trukkia, tuloksetta. Hankin uuden akunkin, ei auttanut. Kysyin Tompalta neuvoja puhelimitse. Ei Tomppakaan pystynyt auttamaan, vaikka on sähkömies, tosin hän ei ole perehtynyt autosähköihin.
Huomenna on pakko etsiä korjaaja jostain, koska maanantaina on rekan lastaus.
***
Keskiviikko 17.4.2013
Esa toi varastolle 20 kuormalavallista elintarvikkeita ja vei maaleja autokuormallisen Afrikkaan lähetettäväksi.
Teppo toi varastolle uusia vaatteita.
Postin auto toi varastolle uusia vaatteita.
Illansuussa kävin Kanta-Hämeestä hakemassa elintarvikkeita köyhille lähetettäväksi.
LÄMPIMÄT KIITOKSET TÄMÄNPÄIVÄISILLE LAHJOITTAJILLE, ERIKOISESTI ESALLE, JANNELLE, NINALLE JA TEPOLLE!
***
Tiistai 16.4.2013
Kiitolinjan auto toi varastolle elintarvikkeita. Illansuussa Esa toi varastolle lähes kymmenen tonnia elintarvikkeita.
LÄMPIMÄT KIITOKSET TÄMÄNPÄIVÄISILLE LAHJOITTAJILLE, ERIKOISESTI ESLLE, REIJOLLE JA RISTOLLE!
***
Maanantai 15.4.2013
Hain eilen Kanta-Hämeestä autolastillisen elintarvikkeita. Kari vei ne tänään Karin köyhille Eestiin.
Roopen ja Amin kanssa hoidimme juoksevia asioita tänään. Veimme pahvi- ja muovijätteitä hävitettäväksi ja noudimme trukkikaasua.
Hämeen Sanomissa oli tänään mielenkiintoinen yleisönosastokirjoitus, jossa kritisoitiin aiheesta Tervakosken kirkon sisäremonttia.
Maija-Kaarina Saloranta sanoi kirjoituksessaan, että remontissa on sotkettu tarve ja halu keskenään. Näinhän se on, yhden vahvatahtoisen ihmisen halu nujertaa heikkotahtoisten hännystelijöiden mielipiteet vaivatta. Sellainen kirkkoneuvosto, joka kakistelematta on kirkkoherran ehdotuksesta valmis tekemään perustuslain vastaisen päätöksen aivojaan käyttämättä, on valmis mihin hyvänsä. Heidän ainoa ohjeensa näyttää olevan: Sitä kuusta kuuleminen, jonka juurella asut.
Näiden veljien ja sisarusten toilauksia katsellessa mieleeni tulee tosi tapahtuma vankeinhoitolaitoksesta: Työryhmää ohjanneelle vartijalle vanki toteaa: "Johan järkikin sanoo, että työ pitäisi tehdä näin", johon vartija "täällä ei määrää järki, vaan MINÄ!" Näin se näyttää menevän Janakkalan seurakunnassakin. Suuri MINÄ määrää ja luottamushenkilöt nyökytellen tottelevat.
***
Lauantai 13.4.2013
Valdemar oli rekkoineen odottamassa minua, kun saavuin tänään varastolle. Lastasimme rekkaan elintarvikkeita ja maalia Ukrainaan ja Valko-Venäjän köyhille vietäväksi.
Itellan auto oli jättänyt minulle ilmoittamatta varaston eteen häkillisen uusia vaatteita ja jalkineita. Häkin muovit oli rikottu, rahtikirja ja ainakin kaksi säkkiä uusia vaatteita ja jalkineita oli varastettu. Ilmeisesti tämä varas oli enemmän näiden avustustavaroiden tarpeessa kuin orpolapset, köyhät lapsiperheet ja vanhukset, joita avustamme Ukrainassa, Valko-Venäjällä, Moldovassa, Bulgariassa, Eestissä, Latviassa, Liettuassa, Venäjällä ja Afrikan maissa.
Varas teki historiaa. Kohta 19 vuotisen avustustaipaleeni aikana kukaan ei ole kertaakaan varastanut varastoon tulleita ja varaston edessä seisoneita avustuslavoja tai rullakoita. Tosin Itellan autonkuljettaja teki sen mokan, että minulle soittamatta jätti myöhään illalla tuo rullakon varaston oven eteen. Yön aikana varas teki kolttosensa. Hän ei varastanut minulta, vaan köyhiltä ja on varmasti ylpeä saavutuksistaan.
Harmiteltuani Valdemarille tapahtunutta hän totesi Jumalan maksavan tälle varkaalle. Sanoin Valdemarille, että jos olisin sattunut paikalle, olisin mielelläni auttanut Jumalaa. Varas voi kiittää suojeluspyhimystään, jos varkaalla sellainen on, etten sattunut varastolle, kun hän oli tuon rullakon kimpussa. Jos niin olisi käynyt, takaan, että hän olisi ainakin hetken miettinyt, kannattaako enää lähteä varkaisiin. Ehkä oli molemmille parempi, että emme vielä tavanneet. Toivottavasti tapaamme.
On maailma mallissaan, opettaja ei saa poistaa häiriköivää oppilasta ruokalasta ilman sanktiota, varasta ei saa sanoa varkaaksi eikä valehtelevaa kirkkoherraa valehtelijaksi. Se on kunnialoukkaus. Siitä huolimatta uskallan sanoa tätä viimeöistä varasta varkaaksi ja valehtelijaakin aion sanoa valehtelijaksi, olkoon hän millainen satraappi hyvänsä ja kaivatkoon virassaan millaista kunnioitusta hyvänsä. P.S. Pekko, kunnioitus on ansaittava teoilla ja elämällä. Se ei ole kauppatavaraa.
***
Perjantai 12.4.2013
Järjestelin tänään varastoa huomista rekanlastausta silmällä pitäen.
Toivotan kaikille päiväkirjani lukijoille onnellista ja levontäyteistä viikonloppua. Omani kuluu tavanomaisesti työn merkeissä.
Eilinen Iltasanomat-lehti kertoo aukeaman jutussa, kuinka kansa käy kirkossa. Kaikki Suomen seurakunnat on tilastoitu. Tilastossa indeksi oli yhtäkuin, kuinka paljon oli osallistumisia jumalanpalveluksiin per seurakukntalainen vuonna 2011.
Koko kirkon keskimääräinen indeksi oli 1,54. Suurin indeksi 22,89 oli Lumijoella. Indeksiin oli vaikuttanut paikkakunnalla pidetyt Suviseurat. Seuraavana oli Ranua, jonka indeksi oli 9,21.
Kotiseurakuntani Janakkala piti häntäpään jaettua neljättä sijaa Kangasalan seurakunnan kanssa indeksillä 0,87. Lääninrovastimme seurakunta, Hausjärvi, pisti paremmaksi ollen häntäpään sijaluvulla 3, sadasosan huonommalla indeksillä kuin Janakkala.
Miettiä sopii, mistä johtuu janakkalalaisten laiska kirkossakäynti. Ymmärtääkseni kirkkoherra Pekka Riikonen on hakenut kaikin mahdollisin tavoin seurakunnalleni julkisuutta, mutta millaista? Onko se ollut positiivista vai kenties negatiivista? Olisiko niin, ettei köörilaulu, kitaransoitto ja höyryävä samovaari vedä ihmisiä kirkon penkkeihin. Täytyisiköhän Pekka Riikosen esikuntineen alkaa julistaa evankeliumia ja elää julistuksensa mukaisesti? Pahitteeksi ei olisi, jos seurakuntamme työntekijät ymmärtäisivät sen, että evankeliumin julistus ja diakonia eli lähimmäisten auttaminen kulkevat käsi kädessä. Turha on saarnapöntössä suutansa paukuttaa, jos teot ja puheet ovat ristiriidassa. Kyllä ihmiset erottavat aitouden ja falskiuden.
En myöskään usko, että ´kaikki pääsevät taivaaseen`-saarnat kirkon penkkejä täyttävät. En usko olevan myöskään eduksi seurakunnalle, jos seurakunnassa on sellaisia pappeja, jotka olisivat valmiit vihkimään homo- ja lesboparit, jos siihen annettaisiin lupa, pappeja, joilta puuttuu ymmärrys siitä, että avioliiton Jumala on asettanut miehen ja naisen välille. -Lisääntykää, sanoo Jumala. Onko tämän ymmärtäminen vaikeaa? Tällä en tarkoita sitä, etteikö homoilla ja lesboilla olisi samanlainen ihmisarvo kuin kaikilla muillakin. Se, mitä Jumala sanoo avioliitosta, on niin ja aamen. Se ei ole tasa-arvokysymys.
***
Torstai 11.4.2013
Erkki nouti tänään autolastillisen elintarvikkeita ja maalia Eestin köyhille.
***
Keskiviikko 10.4.2013
Postin auto toi varastolle uusia vaatteita ja jalkineita.
Kirkkoherra Sulev nouti elintarvikkeita ja uusia avustustarvikkeita seurakuntansa köyhille Eestiin. Hän auttaa myös muita Eestin seurakuntia. Tällaisen pyyteettömän ja köyhistä välittävän kirkkoherran haluaisin nähdä myös rakkaassa kotiseurakunnassani.
Tervakosken pikkukirkossa olisi pidetty konsertti yhteisvastuukeräyksen hyväksi. Solistina olisi ollut Jorma Höök ja muina vierailijoina nimekkäitä kansanedustajia. Viimeksi tällainen konsertti, jossa mm. Jorma Höök lauloi ja kansanedustajat ja muut tunnetut henkilöt esittivät runoja, tuotti yhteisvastuun hyväksi yli 1.000 euroa.
Minäkin sain armon esiintyä tuossa tilaisuudessa. Nyt kirkkoherra Pekka Riikonen suuressa viisaudessaan ei antanut kirkkoa kyseisen tilaisuuden käyttöön. Hän eväsi myös minun esiintymiseni kyseisessä tilaisuudessa. Yhteisvastuukeräys on tänä vuonna syrjäytyneiden vanhusten hyväksi. Näin kirkkoherra Pekka Riikonen teollaan osoittaa, miten hän suhtautuu syrjäytyneisiin vanhuksiin. Tosin hän on linjassaan johdonmukainen, ei avustuskuormaa Eestin köyhille, ei Tervakosken kirkkoa käyttöön yhteisvastuukeräyksen hyväksi. Olisiko syy siinä, että tilaisuuden juontaja ja järjestäjä olisi ollut väärä henkilö, johtava diakonian viranhaltija Erja Poutiainen. Erjan työpiste on kirkkoherran ehdotuksesta siirretty Turenkiin, koska kirkkoherra pelkää, että Erja tekee työaikana idäntyötä.
Voin vakuuttaa kirkkoherra Pekka Riikoselle, että pelko on aiheeton. Erja ei ole tehnyt työaikana idäntyötä eikä tule sitä tekemään. Tosin hän on tehnyt sitä vapaa-aikana ja senkin kirkkoherra Pekka Riikonen yritti estää. Hän hyppyytti kirkkoneuvoston tekemään laittoman päätöksen, jonka kirkkoneuvosto joutui myöhemmin perumaan.
Näin meillä Janakkalan seurakunnassa.
Sulevin kanssa vietimme yhdessä useamman tunnin varastolla. Sulev kertoi, kuinka Jumala oli kutsunut hänet seurakuntatyöhön. Kutsu on kestänyt vastoinkäymisistä, jatkuvasta köyhyydestä ja taistelusta huolimatta.
Varastolla tapaan useita Sulevin kaltaisia kirkkoherroja, niin eestiläisiä, inkeriläisiä, venäläisiä, valko-venäläisiä kuin suomalaisiakin. Onneksi Pekka Riikosen kaltaiset kirkkoherrat ovat poikkeus, ei sääntö.
***
Tiistai 9.4.2013
Kävin aamuvarhaisella noutamassa Kanta-Hämeestä autokuormallisen elintarvikkeita varastolle.
Sodderin kirkkoherra Pekka Palosaari tuli käymään varastolla kahden seurakuntalaisensa kanssa. Hän toi tullessaan varastolle vaatteita ja hänen seurakuntalaisensa saivat uusia avustustavaroita.
Rekka-auto vei täyden autolastin elintarvikkeita Leharin köyhille Eestiin.
Kiitolinjan auto toi iltapäivällä varastolle elintarvikkeita.
Julian vei elintarvikkeita ja maalia Venäjän köyhille. Kari oli päivän viimeinen vieras varastolla.
LÄMPIMÄT KIITOKSET TÄMÄNPÄIVÄISILLE LAHJOITTAJILLE, ERIKOISESTI ANNELLE, JANNELLE, MAARITILLE JA PEKALLE!
***
Maanantai 8.4.2013
Martti ja Kauko noutivat varastolta maaleja Karjalaan.
Kari vei maaleja Eestiin.
Kiitolinjan auto toi 24 kuormalavallista maalia varastolle.
LÄMPIMÄT KIITOKSET TÄMÄNPÄIVÄISILLE LAHJOITTAJILLE, ERIKOISESTI JUHALLE JA JUSSILLE!
***
Perjantai 5.4.2013
Kiitolinjan auto toi varastolle autolastin maalia.
Jouko ja Marja noutivat varastolta elintarvikkeita Latvian köyhille.
Pastori Aleksei nouti uusia avutustavaroita Venäjän köyhille.
Illan viimeinen vieras varastolla oli pastori Pasi. Hän vei uusia avustustavaroita Eestin ja Venäjän köyhille.
Toivotan kaikille päiväkirjani lukijoille hyvää, onnellista ja levontäyteistä viikonloppua. Erikoisen hyvää viikonloppua toivotan liturgiassa sekoilevalle ja itseään säälivälle Pekolle. Kyllä se siitä, Pekko, kun nöyrryt tunnustamaan sen, että olet poikennut totuuden polulta valheen hetteiselle suolle. Tunnustat erheesi ja virheesi, et pakoile tosiasioita etkä minua, liturgiakin voi mennä oikein ja sinusta voi tulla MIES. MIEHENÄ oleminen on vaikeaa. Kokemuksesta tiedän sen.
Tiedän myös, että totuuden puhujalla ei ole yösijaa. Halutessaan olla rehellinen itselleen ei voi miellyttää kaikkia eikä nöyristellä kenenkään edessä. Pekko, lakkaa hakemasta sympatiaa väärin motiivein. Viimeksi tavatessamme pötkit minua pakoon kuin arojänis. Mikä minussa on niin pelottavaa?!
Viikonloppuni kuluu tavanomaisesti työn merkeissä. Huomenna on lastaus Bulgarian köyhien hyväksi. Tiedossa on myös toimistotöitä viikonlopuksi.
***
Torstai 4.4.2013
Tänään tein toimistotöitä.
***
Keskiviikko 3.4.2013
Markus nouti varastolta Leharin köyhille Eestiín vaatteita ja maaleja.
Rekka-auto nouti varastolta elintarvikkeita ja uusia avustustavaroita Talvin köyhille Eestiin.
***
Tiistai 2.4.2013
Eilen illansuussa kävin noutamassa elintarvikkeita Kanta-Hämeestä.
Tänään päivän ensimmäinen vieras varastolla oli kirkkoherra Tapio. Hän toi varastolle autokuormallisen vaatteita.
Postin auto toi varastolle uusia vaatteita ja jalkineita.
Illan viimeinen vieras varastolla oli nunna Arsenia. Hän vei elintarvikkeita Venäjän köyhille.
LÄMPIMÄT KIITOKSET EILISILLE JA TÄMÄNPÄIVÄISILLE LAHJOITTAJILLE, ERIKOISESTI JANNELLE, NINALLE JA TAPIOLLE!
Nimimerkki Jumalan lapsi on halunnut lisäyksen vieraspäiväkirjaani. Valitettavasti en voi tuota lisäystä julkaista, koska tuossa viestissä on nimettömänä esitetty raskaita syytöksiä ymmärtääkseni Suomen Lähetysseuraa kohtaan. Suomen Idäntyö UP ry:llä ei ole minkäänlaista lähetysseuraa, emme ole työskennelleet koskaan Taiwanissa, emme ole myöskään olleet missään remontoimassa katulasten kotia. Tosin olemme antaneet Martinius-säätiölle, Yhdelle näistä-projektiin katulasten kodin remontoimiseen tuhat kiloa pesuaineita, 10.000 kiloa maaleja ja kaksi rekka-autollista uusia kalusteita.
Kun pyysin Tampereen tuomiokirkkoseurakunnan tuomiorovastilta Olli Hallikaiselta elokuussa 2005 kolehtia työmme tukemiseen, hän vastasi minulle näin: "Kiitos kolehtianomuksestanne ja siitä työstä, jota teette köyhien auttamiseksi lähialueilla Venäjällä ja Itä-Euroopassa. Olen myös kiitollinen siitä, että olette avustaneet Yhdelle näistä-projektia katulasten auttamiseksi. Olen päättänyt, että tänä ja ensi vuonna ohjaan seurakuntamme lähialueavun kolehdit suoraan Yhdelle näistä-projektille Martinius-säätiön kautta, joka on Tampereen seurakuntien oma diakoninen säätiö. Näin ollen en katso mielekkääksi "hajottaa" kolehteja muille vastaavaa työtä tekeville järjestöille. Toivotan Teille Suomen Idäntyölle menestystä ja Jumalan siunausta. Tervehtien Olli Hallikainen, tuomiorovasti, Tampere."
Näin tuomiorovasti Olli Hallikainen ymmärtää reilun pelin hengen.
Emme siis ole olleet remontoimassa mitään katulasten kotia, mutta olemme auttaneet e.m. projektia.
"Jumalan lapsen" mainitsema mies, olkoon hän kuka hyvänsä, ei käytä hyväkseen meidän järjestötoimintaamme. Nimimerkki "Jumalan lapsen" olisi syytä osoittaa viestinsä Suomen Lähetysseuralle, meillä ei ole kyseisen järjestön kanssa minkäänlaista yhteistyötä.
Mainittakoon, että tuomiorovasti Olli Hallikaisen tuki meidän työtämme kohtaan on ollut 2. elokuuta 2005 klo 12.37 lähetetty sähköpostiviesti Jumalan siunauksineen. Sitä ennen ja sen jälkeen emme ole saaneet latin latia hänen seurakunnaltaan työmme tukemiseen.
Näin reilu poika on Olli Hallikainen omassa erinomaisuudessaan.
***
Maanantai 1.4.2013
Olin eilen jumalanpalveluksessa Tervakosken kirkossa. Saarnan piti kirkkoherra Pekka Riikonen. Hän toimi myös liturgina. Jumalanpalveluksessa ei ollut synnintunnustusta eikä saarnassa puhuttu sanaakaan siitä, kuinka ihminen pelastuu synneistään ja saa iankaikkisen elämän. Saarnan perusteella kaikki tuntuvat pääsevän Taivaaseen.
Tänään kuuntelin radiojumalanpalveluksen, joka oli radioitu Hämeenlinnan kirkosta. Saarnan piti Hämeenlinna-Vanajan seurakunnan kappalainen Yrjö Niemi. Harvoin, jos koskaan, olen kuullut niin selvää ja selkeää julistusta syntien anteeksisaamisesta Jeesuksen Kristuksen sovitustyön kautta. Jumalanpalvelus on kuultavissa Yle Areenan kautta.
Jos Yrjö Niemen kaltaisia pappeja olisi tässä maassa enemmän, kirkon takaovi kävisi vähemmän.
On olemassa pappeja ja PAPPEJA! Onneksi pääsiäiseni hengellinen anti ei jäänyt Pekka Riikosen saarnan varaan. Yrjö Niemen saarna pelasti pääsiäiseni.
Ystäväni Erkki soitti minulle Suonenjoelta. Hän kertoi miettineensä pitkään, aukaiseeko radion kuullakseen jumalanpalveluksen. "Sieltä tulee vaan niitä liturgioita, joista en välitä", tuumi Erkki. "Onneksi aukaisin radion. Paras saarna, mitä koskaan olen kuullut. Olisipa tuollaisia pappeja enemmän", tuumi Erkki. Erkin mietteisiin on helppo yhtyä.
***
Pitkäperjantai 29.3.2013
Jaana Rusko-Laitinen kirjoittaa tämän päivän Hämeen Sanomien mielipidepalstalla otsikolla Kärsimyksen sanoma, mm. seuraavaa:"Uutisointi vasta valitusta paavista köyhien ja syrjittyjen auttajana on tuonut valoa maailmalle. Ihmisen jalous testataan kärsivän auttamisessa."
Olen Jaana Rusko-Laitisen kanssa täsmälleen samaa mieltä. Haluaisinpa tietää, mitä mieltä tästä asiasta ovat Janakkalan seurakunnan kirkkoherra Pekka Riikonen ja talouspäällikkö Arja Virtanen, jotka kieltäytyivät toimittamasta apua Eestiín suuntautuneen virkistysmatkansa yhteydessä. "Tuntuu pahalta, mutta ei nyt tällä kertaa, tämä on työntekijöiden huvimatka", kuuluivat perusteet kielteiselle köyhien auttamispäätökselle.
Kysyn myös, mitä mieltä Jaana Rusko-Laitisen sanomasta ovat ne Janakkalan seurakunnan työntekijäkokouksessa olleet seurakunnan työntekijät, joiden suu oli kiinni kuin vesilinnun takapuoli tämän köyhiä syrjivän päätöksen edessä. Olisipa teistä ressukoista edes yksi Erjan lisäksi uskaltanut aukaista suunsa ja puolustaa köyhiä. Tätä häpeää kannatte aiheesta loppuikänne.
Mitähän vanha kansa tarkoittaa sanoessaan: Sellaiset rengit kuin isäntä. Joillekin voi kirkkoherran nuoleminen olla monin verroin tärkeämpää kuin köyhien puolustaminen. Kehotan teitä joukolla kävelemään peilin eteen ja seisomaan kuvajaisenne kanssa edes minuutin hiljaa!
***
Torstai 28.3.2013
Iljan rekka oli aamulla odottamassa varaston pihalla, kun saavuin töihin. Lastasimme rekkaan vaatteita ja maaleja Eestin, Latvian ja Liettuan luostareihin toimitettavaksi ja sieltä köyhille jaettavaksi.
Toivotan kaikille päiväkirjani lukijoille riemullista pääsiäistä. Kristus sovitti syntimme ristillä ja kuolemallaan kuoleman voitti ja lunasti Häneen uskoville iankaikkisen elämän. Hän kuoli, mutta nousi kolmantena päivänä kuolleista, istuu Isän Jumalan oikealla puolella ja on sieltä tuleva tuomitsemaan eläviä ja kuolleita.
Tuossa tilaisuudessa ei kysytä, kuinka hyvin lauloit köörissä, kuinka hyvin soitit kitaraa tai päristelit moottoripyörällä eikä siinä tilaisuudessa auta, vaikka isä olisi ollut mahdollisesti vapaamuurari. Siinä tilaisuudessa kysytään, mitä teit yhdelle vähimmistäni? Ei siinä auta, vaikka kuinka olisit romuja tai jotain muuta kaupannut.
Pääsiäiseni kuluu työn ja levon merkeissä.
***
Keskiviikko 27.3.2013
Soittelin tänään seurakuntiin. Vastaanotto oli todella hyvä. Keskusteltuani työni aikana satojen kirkkoherrojen kanssa, minun täytyy todeta, että rakkaan kotiseurakuntani kirkkoherra Pekka Riikonen on todella poikkeus käytökseltään kirkkoherrojen joukossa. Onneksi harvinainen sellainen!
Illansuussa valmistelin huomenna Latviaan lähtevän rekan lastausta.
***
Tiistai 26.3.2013
Kristian nouti elintarvikkeita, uusia avustustavaroita ja vaatteita Leharin köyhille Eestiin.
Ilmari toi Laren lähettämiä vaatteita varastolle.
Soittelin tänään seurakuntiin. Vastaanotto oli hyvä. Kaikki kirkkoherrat eivät ole Pekka Riikosen kaltaisia.
LÄMPIMÄT KIITOKSET TÄMÄNPÄIVÄISILLE LAHJOITTAJILLE, ERIKOISESTI LARELLE JA ILMARILLE!
***
Maanantai 25.3.2013
Kari oli aamun ensimmäinen vieras varastolla. Hän vei elintarvikkeita ja maaleja Eestin köyhille.
Pasi nouti varastolta elintarvikkeita ja uusia avustustavaroita Eestin ja Venäjän köyhille.
Päivän viimeinen vieras varastolla oli Aleksei. Hän vei elintarvikkeita ja uusia avustustavaroita Venäjän köyhille.
Tein tänään myös toimistotöitä.
***
Sunnuntai 24.3.2013
Noudin Kanta-Hämeestä elintarvikkeita varastolle.
LÄMPIMÄT KIITOKSET TÄMÄNPÄIVÄISILLE LAHJOITTAJILLE, ERIKOISESTI VILLELLE!
***
Lauantai 23.3.2013
Pastori Aleksei nouti varastolta elintarvikkeita ja uusia avustustavaroita Venäjän köyhille.
Maria nouti elintarvikkeita ja uusia avustustavaroita Puolan köyhille.
Tein tänään myös toimistotöitä.
***
Perjantai 22.3.2013
Esan auto toi tänään varastolle elintarvikkeita.
Julian nouti varastolta elintarvikkeita ja uusia avustustarvikkeita Venäjän köyhille.
Illan jo hämärtyessä noudin Kanta-Hämeestä elintarvikkeita.
Talvi, Jane, Ragne ja Santeri tulevat tänä iltana varastolle. He pakkaavat yön ajan avustustavaroita itään vietäväksi ja lähtevät aamulautalla Eestiin vieden mennessään elintarvikkeita ja uusia avustustavaroita Eestin köyhille.
LÄMPIMÄT KIITOKSET TÄMÄNPÄIVÄISILLE LAHJOITTAJILLE, ERIKOISESTI ESALLE JA VILLELLE!
Toivotan kaikille päiväkirjani lukijoille levontäyteistä ja onnellista viikonloppua, myös motoristi-kitaristi Pekalle haluan sitä toivottaa ja hänen avustajalleen Leeville. Nauttikaa, pojat, elämästä. Elämä on lyhyempi kuin luulettekaan. Zau!
***
Torstai 21.3.2013
Rekka-auto toi varastolle autokuorman uusia avustustarvikkeita.
Iltapäivällä Esa toi varastolle 22 kuormalavallista elintarvikkeita.
LÄMPIMÄT KIITOKSET TÄMÄNPÄIVÄISILLE LAHJOITTAJILLE, ERIKOISESTI ESALLE JA VILLELLE!
Soittelin tänään seurakuntiin.
***
Keskiviikko 20.3.2013
Postin auto toi tänään varastolle uusia vaatteita ja jalkineita.
Tein tänään toimistotöitä. Soittelin myös seurakuntiin. Vastaanotto oli enemmän kuin miellyttävä, kahta poikkeusta lukuunottamatta. Noilla kirkkoherroilla lienee ollut huono päivä. Mikäs on pottuilun kohteena parempi kuin kerjäläinen.
Lukuisat ystävälliset kirkkoherrat kuitenkin pelastivat päiväni. Päiville voin sanoa, että olet kuttuilun mestari. Ehkäpä se on kutsumuksesi.
LÄMPIMÄT KIITOKSET TÄMÄNPÄIVÄISILLE LAHJOITTAJILLE, ERIKOISESTI NINALLE!
***
Tiistai 19.3.2013
Pertti nouti tänään varastolta elintarvikkeita, uusia avustustavaroita ja maaleja Venäjän köyhille.
***
Maanantai 18.3.2013
Timo oli aamun ensimmäinen vieras varastolla. Hän vei elintarvikkeita ja uusia avustustarvikkeita Venäjän köyhille.
Seuraava vieras oli Pentti. Hän vei elintarvikkeita Eestin köyhille.
Päivän viimeiset vieraat varastolla olivat Aleksander, Losa ja Marisa. He veivät elintarvikkeita ja uusia avustustarvikkeita Venäjän köyhille. 4-vuotias Losa tykkää minusta kuin hullu puurosta. Tänäänkin hän juoksi kädet ojossa halaamaan minua. Kävimme yhdessä keikalla pakettiauton kanssa. Pistäydyin välillä toimistolla. Kun palasin varastolle, Losa oli aterioimassa isovanhempiensa kanssa. Minut nähdessään hän vaati isovanhempia pukemaan itsensä, että hän voisi lähteä kävelylle kanssani. Tuumasta toimeen. Losa puettiin. Kävimme noutamassa koirat kotoa ja teimme reilun tunnin kävelylenkin järven jäällä. Meillä kaikilla oli todella hauskaa, eikä ollut kielivaikeuksia. Losa puhui sujuvasti venäjää ja minä suomea. Tosin osasin muutaman sanan Losan äidinkieltä. Opetin hänelle suomea ja hän opetti minulle venäjää. Hauskaa oli!
Varastolle palattuamme isoisä Aleksander ihmetteli, ettei Losa ollut kiukutellut minulle. Hän ei näköjään tiedä, että kaverit eivät kiukuttele toisilleen. He vain nauravat ja pitävät hauskaa! Halaten Losan kanssa erottiin ja sovittiin, että myös seuraavalla tapaamisellamme pidämme yhtä hauskaa. Tosin pelkään, että Losan ikääntyessä hänen makunsa paranee.
***
Lauantai 16.3.2013
Valdemar saapui ennen puoltapäivää rekkoineen varaston pihalle. Lastasimme autoon elintarvikkeita, uusia avustustavaroita, hygieniatuotteita ja maaleja. Lastaukseen kului aikaa kuusi tuntia. Vielä neljänkymmenen kilon jauhosäkki lensi rekan kattokorkeuteen asti.
Valdemar lähti illansuussa rekkoineen kohti Saksaa, missä avustustavarat jyvitetään Moldovian, Ukrainan ja Valko-Venäjän köyhille. Työstä lastaus kävi. Tosin se ei varmaankaan ole yhtä rasittavaa kuin moottoripyöräily, kitaransoitto ja köörilaulu, vai mitä Pekka?
***
Perjantai 15.3.2013
Isä-Ambrosius oli päivän ensimmäinen vieras varastolla. Hän vei uusia avustustavaroita, vammaisapuvälineitä ja maalia Mordovan köyhille.
Esa toi varastolle elintarvikkeita ja vammaisapuvälineitä.
Rekka-auto vei Talvin köyhille Eestiin täyden lastin elintarvikkeita.
Kiitolinjan auto toi varastolle autolastillisen elintarvikkeita.
LÄMPIMÄT KIITOKSET TÄMÄNPÄIVÄISILLE LAHJOITTAJILLE, ERIKOISESTI HARRIETILLE, OUTILLE, MAARITILLE JA ESALLE!
Toivotan kaikille päiväkirjani lukijoille levontäyteistä, onnellista ja liikunnallista viikonloppua! Menkää hiihtämään hyvät ihmiset, hanget odottavat!
En omista moottoripyörää, en kitaraa, enkä ole päässyt mihinkään kööriin laulamaan. Viikonloppuni ei kulu näissä hyvissä harrastuksissa, ei siitäkään huolimatta, vaikka lakimiesasessori evp. Leevi on ylistänyt nämä harrastukset maasta taivaaseen. Joudun puurtamaan viikonloppuni köyhien auttamisessa rekkaa lastaten ja toimistotöitä tehden. Menitkö halpaan? En joudu. Minulle on kunnia-asia, että saan auttaa köyhiä. Monta kertaa päivässä rukoilen: -Herra, anna minulle vilpitöntä, rehellistä ja nöyrää palvelijan mieltä sekä halua palvella Sinua! Ilomielin jätän moottoripyöräilyt, kitaransoitot ja köörilaulut Pekalle, joka ne niin hyvin taitaa!!!!
***
Torstai 14.3.2013
Jorma ja Soile kävivät tänään varastolla. He toivat tullessaan vaatteita.
Raiko nouti tänään varastolta elintarvikkeita Leharin köyhille Eestiin.
LÄMPIMÄT KIITOKSET TÄMÄNPÄIVÄISILLE LAHJOITTAJILLE, ERIKOISESTI JORMALLE JA SOILELLE!
Katolinen kirkko on saanut uuden paavin Franciscus I:n. Tästä miehestä kaikki maailman kirkkokuntien johtajat, varsinkin piispat, saisivat ottaa oppia. Kardinaalina ollessaan hän ei ole asunut piispanlinnassa, on luopunut autostaan, käyttänyt yleisiä kulkuneuvoja, asunut kerrostaloasunnossa ja tehnyt ruokansa itse. Tietääkseni ei ole ajellut moottoripyörällä, soitellut kitaraa tai viihdyttänyt ihmisiä köörilaululla, vaan on puolustanut köyhiä ja köyhien oikeuksia. Tuskin hän olisi edes tehnyt Eestiin virkistysmatkaa tai jos olisi tehnyt, ei olisi kieltäytynyt viemästä apua Eestin köyhille niinkuin kirkkoherra Pekka Riikonen ja talouspäällikkö Arja Virtanen tekivät. En ole kuullut yhdenkään seurakunnan työntekijän Erjaa lukuunottamatta protestoivan tuota köyhiä polkevaa päätöstä vastaan.
Tästä köyhien tylyttämisestä ei saa puhtaita papereita yksikään kokouksen läsnä ollut seurakunnan työntekijä Erjaa lukuunottamatta. Olkoon se kivi, joka hiertää teidän kengässänne siihen asti, kunnes teette parannuksen välinpitämättömyydestä köyhiä kohtaan. Pelkurimaisuutenne ja mukavuudenhalunne takia ette uskaltaneet puolustaa köyhiä!
***
Keskiviikko 13.3.2013
Tänään tein toimistotöitä ja järjestelin varastoa tulevia avustustavaroita varten.
***
Tiistai 12.3.2013
Isä-Ilja oli aamun ensimmäinen vieras varastolla. Hän vei rekka-autollisen elintarvikkeita, vaatteita, uusia avustustavaroita ja maalia Liettuan köyhille.
Rekka-auto toi varastolle elintarvikkeita.
Lare nouti varastolta elintarvikkeita Eestin köyhille.
Rekka-auto nouti elintarvikkeita ja uusia avustustavaroita Talvin köyhille Eestiin.
LÄMPIMÄT KIITOKSET TÄMÄNPÄIVÄISILLE LAHJOITTAJILLE, ERIKOISESTI RISTOLLE!
***
Maanantai 11.3.2013
Kävin aamulla aikaisin hakemassa elintarvikkeita Kanta-Hämeestä.
Kirkkoherra Tapio tuli poikansa Urhon kanssa iltapäivällä varastolle. He toivat tullessaan vaatteita ja veivät mennessään uusia avustustavaroita Eestin köyhille.
LÄMPIMÄT KIITOKSET TÄMÄNPÄIVÄISILLE LAHJOITTAJILLE, ERIKOISESTI TAPIOLLE JA VILLELLE!
Mielelläni haluaisin kuulla, kuinka kirkkoherra Pekka Riikonen tulkitsee seurakuntalaisille ja kirkkoneuvostolle seuraavan Raamatunkohdan: "Älä sano väärää todistusta lähimmäisestäsi." 2. Moos.20:16, tai kuinka hän selittää 5.Moos.16:19. "Älä vääristä oikeutta, älä katso henkilöön..." tai "Osta totuutta, älä myy, osta viisautta, kuria ja ymmärrystä." Snl.23:23.
***
Perjantai 8.3.2013
Postin auto toi varastolle uusia vaatteita ja jalkineita.
Lare ja Ilmari toivat varastolle vaatteita ja veivät mennessään elintarvikkeita Eestin köyhille.
Keskustelimme Laren ja Ilmarin kanssa varastolla pitkään. Myös Tomppa liittyi seuraamme. Yhteinen uskomme Vapahtajaamme Jeesukseen Kristukseen on sellainen aihe, josta puhuttavaa riittää. Tomppa ihmetteli sitä, ettei Tampereen tuomiokapituli ole viheltänyt peliä poikki Janakkalan seurakunnassa. Se on ollut ihmettelyn aihe useammalle varastossamme käyneelle seurakuntalaiselle. En usko, että yhdessäkään liikeyrityksessä kyseenalaista mainetta yritykselle hankkinut toimitusjohtaja saisi jatkaa virassaan. Seurakunnissa ovat erilaiset säännöt kuin liikeyrityksissä tai politiikassa. Valehteleva ministeri tai pääministeri joutuu valheidensa vuoksi eroamaan. Seurakunnan kirkkoherra voi valehdella mielinmäärin ja jatkaa virassaan, vaikka Iso Ohjekirja eli Raamattu sanoo, että seurakunta on perustettu totuudelle ja Jumala haluaa totuutta sydämen salatuimpaan saakka. Raamatun ohjeet on kirkossamme unohdettu muutenkin. Köyhistä ei tarvitse välittää. Tärkeintä ovat huvimatkat, viihtyminen, moottoripyöräily, kitaransoitttä. Uskon, että seurakuntani kirkkoherra ei olisi viihtynyt seurassamme.
Boriksen kanssa vaihdoimme kokemuksia siitä, mitä Jumala on meidän elämässämme tehnyt.
LÄMPIMÄT KIITOKSET TÄMÄNPÄIVÄISILLE LAHJOITTAJILLE, ERIKOISESTI PETRILLE!
***
Keskiviikko 6.3.2013
Kävin aamulla Kanta-Hämeessä hakemassa autokuormallisen elintarvikkeita.
Kari oli aamun ensimmäinen vieras varastolla. Hän vei kaimansa köyhille Eestiin autokuormallisen elintarvikkeita.
Seuraavaksi varastolle saapui Slava ja Irina. He veivät elintarvikkeita ja uusia avustustavaroita Venäjän köyhille.
Postin auto toi varastolle uusia vaatteita ja jalkineita.
Päivän viimeinen vieras varastolla oli Timo. Hän vei elintarvikkeita Venäjän köyhille.
LÄMPIMÄT KIITOKSET TÄMÄNPÄIVÄISILLE LAHJOITTAJILLE, ERIKOISESTI JANNELLE JA NINALLE!
Tiedän, että päiväkirjani ahkerina lukijoina on lukuisa määrä seurakunnan työntekijöitä. Lukijoiden joukossa on erään seurakunnan työntekijöitä, joita ahdistaa totuuden kertominen tietyissä asioissa. Ihmettelen myös, että näiden samaisten ihmisten säälin kohteena on esimies, joka joutuu tilille laittomista teoistaan ja ruikuttaa vastuuseen jouduttuaan joutuneensa ajojahdin kohteeksi. Eikö sääliä pitäisi tuntea pikemminkin niitä ihmisiä kohtaan, joita tämä despootti on kohdellut tyrannimaisen epäoikeudenmukaisesti.
On helppo heittää kuono kohti kuuta ja ulvoa yhdessä susilauman kanssa. Vaikeampaa on sanoa väärintekijälle: Tuollainen peli ei vetele! Tietysti on hyvä, jos omassa pesässä höyhenet ovat järjestyksessä käyköön viereisessä pesässä millainen lahtaus hyvänsä. -Mitä se minua liikuttaa, jos itse olen turvassa. Turvassa olon takaa vaikeneminen ja vääryyden hyväksyminen.
***
Tiistai 5.3.2013
Kiitolinjan auto toi varastolle 29 kuormalavallista, n. 14.000 litraa maalia.
LÄMPIMÄT KIITOKSET TÄMÄNPÄIVÄISILLE LAHJOITTAJILLE, ERIKOISESTI JUHALLE JA JUSSILLE!
Olen tänään mietiskellyt, mikä on kirkkoneuvoston tehtävä. Tulisiko sen olla päätöksiä tehdessään oikeudenmukainen, totuutta etsivä ja tosiasioihin paneutuva sekä lakia ja asetuksia noudattava, jos näin on, se toimii Raamatun ohjeiden mukaisesti. Mietin edelleen, voisiko se olla salaseura, joka tekee päätöksiä mahdollisesti huhupuheiden tai valheiden perusteella miellyttääkseen valehtelevaa ja totuutta vääristelevää kirkkoherraa.
Voiko kirkkoneuvosto tehdä päätöksiä, jotka vahingoittavat seurakunnan työntekijöitä valheellisten ja keksittyjen syytösten perusteella asianomaista kuulematta.
Antiikin aikana kehittynyt roomalainen oikeus on edelleen länsimaisen oikeusjärjestelmän kivijalka. Roomalaisen oikeuden ihanteisiin kuuluivat mm. molempien osapuolien kuuleminen. Tuntemassani kirkkoneuvostossa, jossa huseeraavat kaikenmaailman ailat ja istot, viis veisataan roomalaisen oikeuden periaatteille. Tärkeintä on nuoleskella ja mielistellä totuudesta välittämätöntä kirkkoherraa. Miksi näin ei tapahtuisi? Eiväthän nämä nuoleskelijatkaan välitä totuudesta.
Vanha kansa sanoo: Sellainen renki kuin isäntä. Kyseisen seurakunnan työntekijöiltä saa totuuden nyhtää irti tonkien kanssa. Heillekin kirkkoherran mielisteleminen on tärkeämpää kuin totuuden puhuminen.
Jumalan seurakunta on kuitenkin perustettu totuudelle. Totuutta Jumala tahtoo meiltä kaikilta salatuimpaan asti. Kerran seisomme Hänen edessään, eikä siellä kysytä, kuinka onnistuit miellyttämään luonnevikaista, narsistista despoottia, joka kutsuu itseään kirkkoherraksi.
***
Maanantai 4.3.2013
Nadja ja Slava olivat päivän ensimmäiset vieraat varastolla.
Postin auto toi varastolle uusia vaatteita, jalkineita ja urheiluvälineitä.
LÄMPIMÄT KIITOKSET TÄMÄNPÄIVÄISILLE LAHJOITTAJILLE, ERIKOISESTI NINALLE!
***
Sunnuntai 3.3.2013
Tein myös tänään toimistotöitä, joita oli kertynyt todella paljon kahden viikon loman aikana.
Erja auttoi minua töiden tekemisessä. Onneksi Erja auttaa minua harvoina vapaa-aikoinaan siitäkin huolimatta, vaikka Janakkalan seurakunnan kirkkoherra ja kirkkoneuvosto tekivät sellaisen päätöksen, että Erja ei saa osallistua Suomen Idäntyö UP ry:n toimintaan. Näin tuossa seurakunnassa kirkkoneuvosto ja kirkkoherra kunnioittavat perustus- ja kirkkolakia. Tosin he joutuivat perumaan tuon lainvastaisen päätöksen.
Ymmärtääkseni kirkkoherra Pekka Riikonen on sitä mieltä, että tuota lainvastaista päätöstä ei ole koskaan tehty.
Mitä Erjan työskentelyyn seurakunnan diakoniatyössä tulee, olen usein iltaisin jopa klo 19 aikoihin joutunut soittamaan hänelle ja kertomaan kotiosoitteemme siltä varalta, että jos hän on sen unohtanut. Työpäivä on tuolloin kestänyt jo kymmenen tuntia. Erjaa ei parhaallakaan syyllä voi sanoa kirkon loiseksi.
Mitähän päiväkirjani lukijat sanoisivat, jos kertoisin sellaisesta seurakunnasta, jonka kirkkoherra olisi narsistinen valehtelija ja diktaattori. Hän olisi luonut seurakuntaansa stalinistisen ilmiantojärjestelmän, jossa ilmiantajat voisivat pysyä nimettöminä ja kuitenkin kirkkoherra ryhtyisi oimenpiteisiin perättömien ilmiantojen perusteella, kysymättä ilmiannon kohteelta onko ilmiannoissa perää!
Kirkkoherra esittelisi kirkkoneuvostolle näitä todellisia tai omassa päässään syntyneitä perättömiä ilmiantoja. Kumileimasimena toimiva kirkkoneuvosto olisi valmis toimenpiteisiin ilmiannon kohdetta kuulematta, jopa siinä määrin, että olisi valmis tekemään perustus- ja kirkkolain vastaisia päätöksiä ja muuttamaan ilmiannon kohteen virka-asemaa, kohdetta kuulematta.
Edelleen kirkkoherra valehtelisi silmää räpäyttämättä kirkkoneuvostolle ja tuomiokapitulille. Samainen kirkkoherra halveksisi köyhiä ja heidän hätäänsä, niin koti- kuin ulkomaillakin. Joutuessaan vastuuseen teoistaan, hän sanoisi puolustajansa olevan Kristus. Tosiasiassa hän vaihtaisi Kristuksen valhetta puolustavaan kelvottomaan ja kunniattomaan asianajajaan ja eksyisi yhä syvemmälle hetteiseen valheensuohon.
Lukijani varmasti väittää, että edellä kertomani ei voisi olla totta, onhan seurakunta perustettu totuudelle! Jumala haluaa totuutta sydämen salatuimpaan asti, eikä valehteleva kirkkoherra voi olla seurakunnan johdossa. Kyllä voi, jos seurakuntaneuvoston ja kirkkovaltuuston ainoa pyrkimys on miellyttää despoottia hinnalla millä hyvänsä! Kun tämä despootti joutuisi teoistaan vastuuseen, hän tietysti ruikuttaisi joutuneensa ajojahdin kohteeksi. Näin voidaan tehdä marttyyreitä seurakunnassa. Tuttu juttu, monesti nähty ja kuultu, kiusaajasta tulee kiusattu. Narsisti osaa mestarilliseen tapaansa manipuloida ihmisiä.
Haluaisin nähdä sellaisen tuomiokapitulin tässä maassa, joka ei kakistelematta niele tällaisen miehen fecespuheita.
***
Lauantai 2.3.2013
Tein tänään toimistotöitä.
***
Perjantai 1.3.2013
Julian oli aamun ensimmäinen vieras varastolla. Hän vei elintarvikkeita ja uusia avustustavaroita Venäjän köyhille.
Seuraavaksi varastolle saapuivat Esa ja Johanna. He veivät elintarvikkeita ja uusia avustustavaroita Eestin köyhille.
Kirkkoherra Eero ja Vladimir veivät elintarvikkeita, uusia avustustavaroita ja uusia patjoja Venäjän orpolapsille.
Päivän viimeinen vieras varastolla oli Jorma, joka toi tullessaan varastolle vaatteita ja vei apua Karjalan köyhille.
LÄMPIMÄT KIITOKSET TÄMÄNPÄIVÄISILLE LAHJOITTAJILLE, ERIKOISESTI JORMALLE!
Toivotan kaikille päiväkirjani lukijoille onnellista ja levontäyteistä viikonloppua! Omani kuluu tavanomaisesti työn merkeissä.
***
Torstai 28.2.2013
Talvi, Priitta, Maila ja Triinu saapuivat eilen illalla varastolle, pakkasivat koko yön uusia avustustavaroita Itä-Euroopan köyhille vietäväksi. He lähtivät aamulautalla kohti Eestiä vieden mennessään uusia avustustarvikkeita Eestin köyhille.
Esa oli aamun ensimmäinen vieras varastolla. Hän toi tullessaan kuorma-autolastillisen elintarvikkeita.
Ismo ja Ilmari saapuivat varastolle. He toivat tullessaan vaatteita, pakettiautomme kesärenkaat ja veivät mennessään elintarvikkeita ja maalia Eestiin.
Isä-Aleksander saapui ennen puoltapäivää suuren pakettiautonsa kanssa varastolle. Hän vei elintarvikkeita, uusia avustustavaroita ja maalia Venäjän köyhille.
Postin auto toi varastolle uusia jalkineita ja vaatteita.
Päivän viimeiset vieraat varastolla olivat Bulgarianmatkakumppanimme, Tarja, Rami ja Kari. Rami on varsinainen moottoriturpa. Hän kertoi luottavansa minuun ja kielsi kertomasta tätä muille bulgarianmatkakumppaneillemme. Kari oli saanut Ramin hiljaiseksi 8 1/2 minuutin ajaksi. Syy: Kari asensi Ramille nastahampaan, käski purra hampaat yhteen ja pitää suun kiinni. Rami ei taida vatsastapuhumista.
Rami, kun luet nettipäiväkirjaani, huomasit luottavasi väärään mieheen. Oli liian hyvä juttu vaiettavaksi!
LÄMPIMÄT KIITOKSET TÄMÄNPÄIVÄISILLE LAHJOITTAJILLE, ERIKOISESTI ESALLE, ISMOLLE JA NINALLE!
***
Keskiviikko 27.2.2013
Tulimme viime yönä Erjan kanssa kotiin kahden viikon lomalta. Loma onnistui yli odotusten. Kerron myöhemmin tarkemmin lomastamme.
Kiitolinjan auto toi tänään varastolle täyden autokuormallisen uusia vaatteita, jalkineita, kalusteita ja työkaluja Itä-Euroopan köyhille jaettavaksi.
Talvi joukkueineen on tulossa yöksi töihin varastolle lajittelemaan avustustavaroita Itä-Eurooppaan vietäväksi.
LÄMPIMÄT KIITOKSET TÄMÄNPÄIVÄISILLE LAHJOITTAJILLE, ERIKOISESTI LAURILLE!
***
Maanantai 11.2.2013
Valdemar oli rekkoineen aamulla odottamassa varaston pihalla. Rekan akut olivat tyhjentyneet ja perälautanosturi oli jumissa. Emme saneet sitä ala-asentoon. Yrityksistämme huolimatta se ei inahtanutkaan. Valdemar sanoi, että hänen taitonsa eivät riitä nosturin korjaamiseen.
Hälytin hätiin Tompan ja Jorman. Kuinka ollakaan Ismo tuli tuomaan varastolle toimistokoneita. Kerroin Ismolle murheemme. Hän tulo ulos autostaan rauhalliseen tapaansa ja käveli myhäillen rekan luokse. Tuumasi releen menneen rikki. Hän osasi ohjata virran ohi releen ja pakkosyötöllä sai perälautanosturin toimimaan. Hän näytti myös Valdemarille, kuinka systeemi toimii.
Ismo sanoi ikänsä touhunneensa koneiden kanssa, ja sen kyllä huomasi.
Tomppa ja Jormakin ehtivät hätiin. Releen vaihto jäi myöhempään ajankohtaan.
Kiitolinjan auto toi 20 kuormalavallista elintarvikkeita varastolle.
Lare ja Ilmari toivat varastolle vaatteita ja veivät mennessään elintarvikkeita Eestin köyhille.
Lastasimme Valdemarin autoon elintarvikkeita, vaatteita, jalkineita, konttorikoneita, vuodesohvia, patjoja ja kalusteita.
Illansuussa Valdemar lähti ajamaan kohti satamaa ja Saksaa, mistä avustustarvikkeet lähtevät aikanaan Moldovan, Ukrainan ja Valko-Venäjän köyhille jaettavaksi.
LÄMPIMÄT KIITOKSET TÄMÄNPÄIVÄISILLE LAHJOITTAJILLE, ERIKOISESTI MAARITILLE, ISMOLLE, LARELLE JA ILMARILLE!
***
Lauantai 9.2.2013
Sain seuraavan viestin vieraspäiväkirjaani:

Päiväys : 09.02.2013
Nimimerkki : Saara

Hei!
Olen seurannut päiväkirjaasi ja vieraskirjaasi muutaman vuoden ajan. Teet sellaista työtä, johon ei moni poika tai tyttö pystykään, tai viitsi. Olen ymmärtänyt, että teet työtä aivan ilmaiseksi ja jopa viikonloppuisin.
Ihmettelen, minkälainen on kirkkoherra, joka kieltäytyy tukemasta tuollaista työtä, tarkoitan Janakkalan kirkkoherraa, joka ei halunnut viedä köyhille avustuslastia. Päiväkirjastasi olen lukenut, että varastollasi käy kuitenkin muita pappeja.
Voiko oman seurakuntasi kirkkoherra olla kateellinen, koska hän ei ole keksinyt tai viitsinyt tuollaista työtä aloittaa. No, Jumala tosin tietää, millainen ihminen tarvittiin.
Rukoilen Sinulle, Upe, siunausta ja voimia. Siunatkoon Kaikkivaltias Jumala Sinua, perhekuntaasi, kotiasi ja työtäsi RUNSAASTI!

Päiväys : 09.02.2013
Nimimerkki : Upe vastaa

Kiitos viestistäsi, Saara.
Tätä työtä en pystyisi minäkään tekemään, jos Jumala ei minua siinä auttaisi. Sain v. 1976 Brasiliassa ikänsä lähteystyötä tehneen lähtetyssaarnaajan kautta Hengen sanoman, jossa Jumala sanoi: Käytän sinua puskuritehtävässä, sellaisessa tehtävässä, jossa ketään muuta en voi käyttää. Ihmisten suosiota et koskaan saa. Älä pyydä sitä. Hiihdät yksinäistä latua. Ladunavaajaa et saa. Älä pyydä sitä.

Tuo sanoma on toteutunut kirjaimellisesti. Teen työtä ilmaiseksi ja viikonloppuisin. Voin Paavalia mukaillen sanoa: Jumala on avannut minulle oven hedelmälliseen työhön, ja selkään puukottajista ei ole pulaa, useimmat liehuvat liperit kaulassa.
Palkaksi voinen laskea kaiken sen panettelun ja valheelliset puheet, joiden kohteeksi olen joutunut. Olen huomannut myös sen, ettei kirkkoherran titteli estä ihmistä valehtelemasta silmää räpäyttämättä. Kirkkoherran tittelin omaava ihminen voi olla mitä suurimmassa määrin despootti, työpaikkakiusaaja, valehteleva pelkuri ja raukka.
Pitää paikkansa, että Janakkalan seurakunnan kirkkoherra ei sallinut viedä avustuslastia Eestin köyhille. Hänen motiiveistaan en osaa sanoa mitään. Ne tietävät vain hän ja Jumala.
Harvoin myös olen kuullut sellaista rienausta työtäni kohtaan kuin mitä joku aika sitten sain kuulla Tampereen hiippakunnan tuomiokapitulin entiseltä lakimiesasessorilta, Leevi Häikiöltä. Sellaista ylimielisyyttä, ivaa ja pilkkaa en ole koskaan aikaisemin enkä sen jälkeen kokenut.
Kiitos toivotuksestasi, ilman Jumalan siunausta tämä työ olisi mahdotonta. Siunausta myös Sinun elämääsi, Saara.

Tarkennan vastaustani: Saara hyvä, varastollani todellakin käy kirkkoherroja ja muita seurakunnan työntekijöitä, piispasta lähetysjohtajaan Suomesta, Eestistä, Latviasta, Valko-Venäjältä, Puolasta, Karjalan tasavallasta ja Venäjältä. He ovat sellaisia työntekijöitä, joille tärkeintä ei ole omat mieltymykset kuten kitaransoitto, moottoripyöräily ja köörissä laulaminen, vaan vilpitön ja pyyteetön köyhien auttaminen.
***
Perjantai 8.2.2013
Rekka-auto nouti täyden autokuormallisen elintarvikkeita Talvin köyhille Eestiin.
Tein tänään toimistotöitä.
Toivotan kaikille päiväkirjani lukijoille levontäyteistä ja virkistävää viikonloppua. Omani kuluu tavanomaisesti työn merkeissä.
Hei Hekko, mitä sinulle nyt kuuluu? Näinhän se klassinen kysymys menee. Turkkisi on tulessa. Sen sammuttamiseksi joudut tekemään monenlaisia spiruetteja. Toivon, että saat Heeviltä hyviä vastauksia voidaksesi jälleen luikerrella pinteestä kuin koira veräjästä. Olethan pinteessä vai mitä? Muutamat viranomaiset vaativat selityksiä tekosiisi. Luulen tietäväni, etteivät Heevin neuvot ole aivan ilmaiset. Puolen päivän työ n. 1.500 euroa. Onhan sinulla hyvä palkka, varmaan selviät. Kerroit puolustajasi olevan Kristus, vaihdoit sen Heeviin, jonka sisäinen elämä on ruuansulatus. Varmaan ymmärrät, mitä tuo sisäinen elämä tuottaa. Se on yhtä kuin oma elämäsi.
Tunnet olevasi takaa-ajettu. Itket sitä ympäri maailmaa. Oletko ymmärtänyt, ettei jäniksen kannata isotella ajokoiralle, varsinkin jos jäniksen puolustajana on sika tai skunkki.
Elämä opettaa, näyttää siltä, että sinä et ole oppimiskykyinen. Vaihda ihmeessä neuvonantajaa tai ammattia. Pankkivirkailijaa sinusta ei enää voi tulla ikäsi vuoksi. Ehkä sopisit paremmin romukauppiaaksi tai voisit keskittyä moottoripyöräharrastukseesi. Olisihan se mahtavaa, kun tuhannet kuutiot olisivat sinulle alistettuina. Ihmisiä et ole pystynyt alistamaan tahtosi mukaan. Kututtaako? Soitellaan.
***
Torstai 7.2.2013
Rekka-auto vei tänään täyden autolastin elintarvikkeita Talvin köyhille Eestiin.
Kirkkoherra Sulev saapui puolenpäivän aikoihin varastolle. Hän vei elintarvikkeita ja uusia avustustavaroita sekä maalia Eestin köyhille.
Kiitolinjan auto toi varastolle 12 kuormalavaa maalia.
LÄMPIMÄT KIITOKSET TÄMÄNPÄIVÄISILLE LAHJOITTAJILLE, ERIKOISESTI JUHALLE JA JUSSILLE!
Olen tänään miettinyt, mikä onnettomuus työyhteisöä kohtaa, jos se saa johtajakseen narsistisen psykopaatin, jolla ei ole tunteita ketään muuta kuin itseään kohtaan.
Tällaisia tyyppejä löytyy lähes kaikista työyhteisöistä. Jos täytyisi listata työyhteisöjä, joista tällaisia johtajia ei löydy, tulisi äkkiä ajatellen mieleen seurakunnat. Kokemukseni mukaan tällainen ajattelu on virheellistä.
Jos seurakuntaa kohtaa sellainen onnettomuus, että se saa johtajakseen narsistisen psykopaatin, työyhteisö voi pahoin. Kitara siellä voi soida,mootoripyörä päristä ja laulukööri laulunsa luikauttaa, mutta köyhät jäävät auttamatta. Kirkkoherran paras kaveri on kirkkoherra itse.
***
Keskiviikko 6.2.2013
Tapani oli aamun ensimmäinen vieras varastolla. Hän vei elintarvikkeita Eestin ja Venäjän köyhille.
Kiitolinjan auto toi elintarvikkeita varastolle.
Rekka-auto vei täyden autolastin elintarvikkeita Leharin köyhille Eestiin.
Esa toi täyden autokuorman elintarvikkeita itään lähetettäväksi.
Vein Roopen ja Amin Annen luokse parturiin.
Olga nouti varastolta pyörätuolin Olekin käyttöön Venäjälle.
Illan viimeinen vieras varastolla oli Raimo. Hän toi Kankaanpään seurakunnasta Ullan ja Ahtin lähettämiä vaatteita idän köyhille.
Illan jo pimettyä noudimme Erjan kanssa Amin ja Roopen parturista. Olivatpa todella hienoja herrasmiehiä, ainakin Roope näytti herrasmieheltä. Mikäli tavat pysyvät entisinä hän vain näyttää herrasmieheltä. Roopen puolustukseksi täytyy sanoa, että Pasi totesi aikoinaan, kun valitin hänelle Roopen itsepäisyyttä, että kyllä sinun, Upe, täytyy ymmärtää, että koira ennemmin tai myöhemmin rupeaa muistuttamaan isäntäänsä.
Totesihan aikoinaan SYP:n entinen pääjohtaja Arto-kappalaiselle, että kuinka sinä voit kantaa kolehtia tuollaiselle moukalle. Arvoisa pääjohtaja oli sekottanut puurot ja vellit samalla tavalla kuin kirkkoherra Pekka Riikonen. On täysin eri asia, mitä minä ihmisten mielestä olen ja se, mitä minä köyhien hyväksi teen. Itselleni en ole pyytänyt koskaan keneltäkään latin latia. Köyhiä auttaakseni olen kerjännyt yli 18 vuotta ja kerjään niin kauan kuin tätä työtä teen. Tällaista sivistymätöntä moukkaa Jumala näyttää käyttävän köyhien auttamisessa.
LÄMPIMÄT KIITOKSET TÄMÄNPÄIVÄISILLE LAHJOITTAJILLE, ERIKOISESTI RISTOLLE, REIJOLLE, ESALLE, ULLALLE JA AHTILLE!
***
Tiistai 5.2.2013
Postin auto toi varastolle uusia vaatteita ja jalkineita.
Rekka-auto nouti elintarvikkeita ja uusia lahjoitustavaroita Talvin köyhille Eestiin.
Ismo toi varastolle huonekaluja.
Illan viimeinen vieras varastolla oli Esa. Hän toi varastolle miltei 7 tonnia elintarvikkeita.
LÄMPIMÄT KIITOKSET TÄMÄNPÄIVÄISILLE LAHJOITTAJILLE, ERIKOISESTI NINALLE, ESALLE JA ISMOLLE!
***
Maanantai 4.2.2013
Jorma toi tänään varastolle vaatteita ja hygieniatuotteita.
Hoidin tänään juoksevia asioita ja tein toimistotöitä.
LÄMPIMÄT KIITOKSET TÄMÄNPÄIVÄISILLE LAHJOITTAJILLE, ERIKOISESTI JORMALLE!
***
Perjantai 1.2.2013
Valeri ja Galina noutivat tänään varastolta elintarvikkeita ja uusia patjoja Bulgarian köyhille.
Toivotan kaikille päiväkirjani lukijoille rauhallista ja levontäyteistä viikonloppua. Omani kuluu tavanomaisesti työn merkeissä.
Laki on niinkuin se luetaan, sanoo vanha kansa ja on oikeassa. Olen seurannut viime aikoina lehtiuutisia tuomioistuimien antamista tuomioista. Kiihotuksesta kansanryhmää vastaan saa 20 päiväsakkoa.
Jos poliisiupseeri lyö naista tanssilattialla, hän saa 15 päiväsakkoa. Sanomaosakeyhtiön toimitusjohtaja sai työsyrjinnästä 15 päiväsakkoa. Pahoinpitelystä voi selvitä 30 päiväsakolla.
Kunnianloukkauksesta normaali tuomio on 20-30 päiväsakkoa.
Kanta-Häme näyttää olevan valtio valtiossa ja Hämeenlinnan käräjäoikeus näyttää olevan kaiken lainkäytön yläpuolella. Jos täällä sanoo valehtelevaa kirkkoherra valehtelijaksi, tuomio on 50 päiväsakkoa.
Jos täällä tekee tutkintapyynnön aiheettomasta rikosilmoituksesta, jonka on tehnyt seurakunnan talouspäällikkö tai esitutkinnassa valehtelevasta kirkkoherrasta tai kirkkoherrasta, joka on syyllistynyt tietosuojarikokseen, asiaa ei tutkita.
Tutkintapyynnön saanut tutkintaan haluton komisario siirtää asian aluehallintoviraston vastuualueelle. Siellä todetaan tietosuojarikoksen tapahtuneen. Sitä ei siirretä poliisiviranomaiselle, jos sitä pidetään olosuhteet huomioon ottaen vähäisenä eikä yleinen etu vaadi ilmoituksen tekemistä. Rikoslaissa säädetään asiasta kuitenkin rangaistus.
Kanta-Hämeessä vankilanjohtaja ja kirkkoherra ovat eri asemassa. Vankilanjohtaja saa tietosuojarikoksesta sakon, mutta kirkkoherraa suojellaan. Asianomaiselle rikoskomisariolle, aluehallintoviraston työsuojeluvastuualueen tarkastajalle ja asianomaiselle kirkkoherralle annan kotiläksyksi rikoslain 38 luvun 2 §:n 1 ja 2 momentit. Lukekaa ja ymmärtäkää lukemanne.
Perästä kuuluu, sanoo torventekijä.
***
Keskiviikko 30.1.2013
Pastori Aleksei vei elintarvikkeita ja uusia avustustavaroita Venäjän köyhille.
Jouko saapui hieman ennen puoltapäivää varastolle. Hän vei elintarvikkeita Latvian romaaneille.
Kiitolinjan auto toi yhdeksän kuormalavallista elintarvikkeita varastolle.
Postin auto toi uusia vaatteita ja jalkineita varastolle.
Kiitolinjan auto toi hieman yli 8.000 kg maalia varastolle.
Raiko saapui iltapäivällä linja-auton kanssa varastolle. Hän vei elintarvikkeita Leharin köyhille Eestiin.
LÄMPIMÄT KIITOKSET TÄMÄNPÄIVÄISILLE LAHJOITTAJILLE, ERIKOISESTI NINALLE, JUHALLE, JUSSILLE JA PETRILLE!
***
Tiistai 29.1.2013
Talvi, Tiia ja Triinu saapuivat aamuyöllä varastolle. He pakkasivat koko päivän avustustavaroita itään vietäväksi. He lähtevät illalla kohti Eestiä ja vievät mennessään elintarvikkeita ja uusia avustustavaroita Eestin köyhille.
Postin auto toi varastolle uusia jalkineita ja vaatteita.
Markku saapui varastolle pakettiautoineen. Andrei tuli varastolle. Lastasimme Markun Andreille lahjoittaman pakettiauton täyteen elintarvikkeita. Andrei vie ne Latvian köyhille.
Pastori Aleksei on matkalla kohti Tervakoskea. Huomenna hän vie avustustavaroita Venäjän köyhille.
LÄMPIMÄT KIITOKSET TÄMÄNPÄIVÄISILLE LAHJOITTAJILLE, ERIKOISESTI NINALLE JA MARKULLE!
***
Maanantai 28.1.2013
Kiitolinjan auto toi varastolle täyden autokuorman uusia avustustarvikkeita ja elintarvikkeita.
Postin auto toi uusia vuodevaatteita.
Isä Mitrofan nouti varastolta elintarvikkeita ja maalia Venäjän köyhille.
LÄMPIMÄT KIITOKSET TÄMÄNPÄIVÄISILLE LAHJOITTAJILLE, ERIKOISESTI KAIJALLE, MAJLIKSELLE JA JANNELLE!
***
Sunnuntai 27.1.2013
Olen seurannut TV 1:n sarjaa Täällä Pohjantähden alla. Kirkkoherra Lauri Salpakarista on piirretty hieno kuva heikkotahtoisesta kirkkoherrasta, joka vähät välittää köyhien kohtaloista. En voi mitään sille, että kun katson tämän kirkkoherran edesottamuksia, minulle assosioituu kirkkoherra Pekka Riikonen. Kysyisinkin, kuinka on Pekka Riikonen, tunnetko hengen yhteyttä kirkkoherra Lauri Salpakariin? Uskoisin, että tunnet.
***
Lauantai 26.1.2013
Noudin tänään autokuormallisen elintarvikkeita Kanta-Hämeestä.
LÄMPIMÄT KIITOKSET TÄMÄNPÄIVÄISILLE LAHJOITTAJILLE, ERIKOISESTI JANNELLE!
***
Perjantai 25.1.2013
Tein tänään toimistotöitä.
Toivotan kaikille päiväkirjani lukijoille rauhaisaa ja levontäyteistä viikonloppua. Omani kuluu tavanomaisesti työn merkeissä.
***
Torstai 24.1.2013
Päivän ensimmäinen vieras varastolla oli Anton. Hän vei elintarvikkeita ja vaatteita Leharin köyhille Eestiin.
Rekka-auto nouti varastolta täyden lastin elintarvikkeita, uusia lahjoitustavaroita ja patjoja Talvin köyhille Eestiin.
***
Keskiviikko 23.1.2013
Kiitolinjan auto toi 12 kuormalavallista elintarvikkeita varastolle.
Postin auto toi uusia vaatteita ja jalkineita varastolle.
LÄMPIMÄT KIITOKSET TÄMÄNPÄIVÄISILLE LAHJOITTAJILLE, ERIKOISESTI NINALLE JA PETRILLE!
***
Tiistai 22.1.2013
Kävin tänään Roopen ja Amin kanssa noutamassa vaatekuorman Vantaalta.
LÄMPIMÄT KIITOKSET TÄMÄNPÄIVÄISILLE LAHJOITTAJILLE, ERIKOISESTI LULULLE JA MARJATALLE!
Janakkalan seurakunnan kirkkoneuvosto oli suuressa viisaudessaan 4.12.2012 tehnyt kirkkoherra Pekka Riikosen esityksestä päätöksen, että kirkkoneuvosto ei myönnä Erja Poutiaiselle sivutoimilupaa siltä osin, kun sivutoimi johtaa esteellisyyteen viranhoidossa ja vaarantaa luottamusta viranhaltijan tasapuolisuuteen viranhoidossa.
Päätös koski Erja Poutiaisen harjoittamaa harrastusluonteista vapaaehtoistyötä Suomen Idäntyö UP ry:n hallituksessa. Kirkkoherra Pekka Riikonen sai suuressa viisaudessaan villittyä kahdeksan kirkkoneuvoston oletettavasti täysjärkistä jäsentä tekemään perustuslain ja kirkkolain vastaisen päätöksen. Tämän päätöksen tekijänä oli myös ystävänä pitämäni, itseään arkkitediksi tituleeraava Isto Pihkala. Ilmeisesti hän ei tiedä, mitä ystävyys ja oikeudenmukaisuus merkitsee.
Ilmeisesti Pekka Riikonen ja Janakkalan seurakunnan kirkkoneuvosto on saanut suuren oivalluksen tai pakon edessä, koska he ovat 15.1.2013 hyväksyneet Erjan tekemän oikaisuvaatimuksen ja kumonneet vähemmän viisaan päätöksensä, joka koskee Erja Poutaisen sivutoimilupaa Suomen Idäntyö UP ry:n hallituksessa.
Jos minä olisin kirkkoneuvoston jäsen tai kyseisen seurakunnan kirkkoherra, häpeäisin silmät päästäni. Vihalla ja vimmalla ei näytä olevan loppua. Minulla ei olisi kanttia estää ketään ihmistä tekemästä työtä kärsivän lähimmäisen hyväksi. Hävetkää, Janakkalan seurakunnan kirkkoneuvosto ja kirkkoherra Pekka Riikonen!
***
Maanantai 21.1.2013
Marja nouti tänään varastolta elintarvikkeita ja uusia avustustarvikkeita Puolan köyhille.
***
Lauantai 19.1.2013
Kävin hakemassa tänään autolastillisen elintarvikkeita Kanta-Hämeestä.
LÄMPIMÄT KIITOKSET TÄMÄNPÄIVÄISILLE LAHJOITTAJILLE, ERIKOISESTI JANNELLE!
***
Perjantai 18.1.2013
Esko oli päivän ensimmäinen vieras varastolla. Hän tuli tapaamaan Valdemaria, joka saapui rekkoineen varastolle puolenpäivän aikoihin.
Lastasimme Valdemarin autoon elintarvikkeita ja uusia lahjoitustavaroita sekä vaatteita ja lastenrattaita. Esko auttoi meitä lastauksessa. Aikaa kului lastaukseen Eskon avusta huolimatta yli neljä tuntia.
Ismo toi varastolle lastenvaatteita ja klausteita ja vei mennessään elintarvikkeita Eestin köyhille.
Toivotan kaikille päiväkirjani lukijoille rauhaisaa ja levontäyteistä viikonloppua. Oma viikonloppuni kuluu tavanomaisesti työn merkeissä.
LÄMPIMÄT KIITOKSET TÄMÄNPÄIVÄISILLE LAHJOITTAJILLE, ERIKOISESTI ISMOLLE!
Hyvä omatunto on paras päänalunen. Tätä vanhan kansan sanontaa miettiessäni tekee mieleni kysyä, kuinka hyvin nukutte Pekka, Arja ja Leevi? Uskon, että haluatte kerran kuulla: -Mene Herrasi iloon, sinä hyvä ja uskollinen palvelija. Minun oli nälkä, jano, olin alaston, outo, muukalainen, vankeudessa ja te teitte kaikkenne auttaaksenne minua, ette kapuloineet niitä, jotka auttoivat nälkäisiä, alastomia, kodittomia, muukalaisia, leskiä, orpoja, vanhuksia ja vankeudessa olevia, vaan teitte kaikkenne tukeaksenne tällaisia työmuotoja. Vai mitä, Pekka, Arja ja Leevi?
***
Torstai 17.1.2012
Ivan ja Julian noutivat tänään varastolta elintarvikkeita Venäjän köyhille.
Anton nouti varastolta elintarvikkeita Eestin köyhille.
Sain tänään Suomen tasavallan presidentti Sauli Niinistöltä postia. Viesti ilahdutti mieltäni ja osoitti Sauli Niinistön nöyrää suhtautumista tavallisiin kansalaisiin. Hänen suhtautumisensa minuun on hieman erilainen kuin kirkkoherra Pekka Riikosen, talouspäällikkö Arja Virtasen ja lakimiesasessori evp. Leevi Häikiön. Kieltämättä edellä mainittujenkin suhde minuun ja tekemisiini on lämmin jos ei suorastaan kiehuva!
***
Keskiviikko 16.1.2013
Postin auto toi varastolle uusia vaatteita, jalkineita ja urheiluvälineitä.
LÄMPIMÄT KIITOKSET TÄMÄNPÄIVÄISILLE LAHJOITTAJILLE, ERIKOISESTI NINALLE!
***
Tiistai 15.1.2013
Kiitolinjan auto toi varastolle kymmenen kuormalavallista elintarvikkeita.
Dima nouti varastolta elintarvikkeita Venäjän köyhille.
Illan viimeinen vieras varastolla oli pastori Pasi. Hän vei elintarvikkeita ja uusia avustustavaroita Venäjän ja Eestin köyhille.
LÄMPIMÄT KIITOKSET TÄMÄNPÄIVÄISILLE LAHJOITTAJILLE, ERIKOISESTI ANNELLE JA PETRILLE!
***
Maanantai 14.1.2013
Kiitolinjan auto toi varastolle 24 kuormalavallista elintarvikkeita.
Johanna nouti varastolta elintarvikkeita Eestin köyhille.
LÄMPIMÄT KIITOKSET TÄMÄNPÄIVÄISILLE LAHJOITTAJILLE, ERIKOISESTI MAARITILLE!
***
Lauantai 12.1.2013
Noudin Kanta-Hämeestä autokuormallisen elintarvikkeita.
LÄMPIMÄT KIITOKSET TÄMÄNPÄIVÄISILLE LAHJOITTAJILLE, ERIKOISESTI JANNELLE!
***
Perjantai 11.1.2013
Pakkasin tänään elintarvikkeita itään vietäväksi.
Toivotan kaikille päiväkirjani lukijoille onnellista ja levontäyteistä viikonloppua.
Pekalle haluan toivottaa voimia ja jaksamista työssä ja viisaita vastauksia viranomaisten esittämiin kysymyksiin. Toivottavasti Leevi osaa antaa sinulle hyviä neuvoja.
Viikonloppuni kuluu tavanomaisesti työn merkeissä.
***
Torstai 10.1.2013
Kiitolinjan auto toi aamulla varastolle autokuormallisen elintarvikkeita.
Seuraavaksi varastolle saapui Esa kuorma-autoineen. Myös hän toi elintarvikkeita varastolle.
Seuraavat vieraat varastolla olivat Ivan ja Mark. Molemmat veivät hygieniatuotteita Eestin köyhille.
Illan viimeinen vieras varastolla oli Gunnar. Hän vei elintarvikkeita Leharin köyhille Eestiin.
LÄMPIMÄT KIITOKSET TÄMÄNPÄIVÄISILLE LAHJOITTAJILLE, ERIKOISESTI ESALLE, REIJOLLE JA RISTOLLE!
***
Keskiviikko 9.1.2013
Esa oli aamun ensimmäinen vieras varastolla. Hän toi varastolle kuorma-autolastin elintarvikkeita.
Olisin halunnut mennä kuuntelemaan kirkkoherraani Tervakosken kirkon aamurukoukseen. Mielelläni olisin kuullut miestä, joka tuntee Raamatun ja elää sen opetusten mukaan, niin että hänen tekonsa ja opetuksensa ovat linjassa, ei tunne vihaa lähimmäisiään kohtaan, eikä kostonhimoa, auttaa vaivojaan valittamatta köyhiä, on suoraselkäinen, puhuu aina totta, on oikeudenmukainen, ihailtava ja kaiken kunnioituksen ansaitseva lauman paimen.
Valitettavasti minulta tämä herkkuhetki jäi kokematta työesteiden takia. Yritän tehdä tässä asiassa parannusta ja järjestää työni niin, että pääsen kuuntelemaan ihailemaani kirkkoherraa.
Kävimme Joukon ja Marjan kanssa noutamassa kahdella pakettiautolla elintarvikkeita Kanta-Hämeestä. Jouko ja Marja veivät elintarvikkeita Latvian romaaneille.
LÄMPIMÄT KIITOKSET TÄMÄNPÄIVÄISILLE LAHJOITTAJILLE, ERIKOISESTI ESALLE JA JANNELLE!
***
Tiistai 8.1.2013
Talvi, Santeri ja Ragne saapuivat eilisiltana varastolle. He pakkasivat yön aikana avustustavaroita itään vietäväksi ja lähtivät tänä aamuna kohti Eestiä. Talvi vei mennessään avustustavaroita Eestin köyhille.
Kiitolinjan auto toi tänään elintarvikkeita varastolle.
Andrei vei pakettiautollisen elintarvikkeita Eestin köyhille.
Illan viimeiset vieraat varastolla olivat kirkkoherra Tapio (hieman erilainen kirkkoherra kuin Janakkalan kirkkoherra), Johanna ja Esa. He veivät elintarvikkeita ja uusia avustustavaroita Eestin köyhille.
Köyhien onneksi Janakkalan seurakunnan kirkkoherra Pekka Riikonen kuuluu asenteeltaan kirkkoherrojen pieneen vähemmistöön!
LÄMPIMÄT KIITOKSET TÄMÄNPÄIVÄISILLE LAHJOITTAJILLE, ERIKOISESTI JANNELLE!
***
Maanantai 7.1.2013
Slava ja Nadja olivat päivän ensimmäiset vieraat varastolla. He veivät elintarvikkeita ja uusia avustustarvikkeita Venäjän köyhille.
Seuraavaksi saapui Andrei. Hän vei elintarvikkeita ja kalusteita Eestin köyhille.
Ismo ja Ilmari toivat varastolle kalusteita, jotka lähtivät Andrein mukana Eestiin.
Kiitolinjan auto toi varastolle täyden kuorman uusia avustustarvikkeita.
Anton vei elintarvikkeita Leharin köyhille Eestiin.
Postin auto toi uusia vaatteita ja jalkineita varastolle.
Illan viimeinen vieras varastolla oli rekka-auto, joka vei täyden lastin elintarvikkeita Leharin köyhille Eestiin.
LÄMPIMÄT KIITOKSET TÄMÄNPÄIVÄISILLE LAHJOITTAJILLE, ERIKOISESTI NINALLE, ISMOLLE, ILMARILLE JA JANNELLE!
***
Lauantai 5.1.2013
Aamun ensimmäinen vieras varastolla oli Leharin kuorma-auto. Sillä vietiin elintarvikkeita Eestiin.
Seuraavaksi varastolle saapui Kari. Hänkin vei elintarvikkeita Eestiin.
Myös Erkki saapui pakettiautoineen varastolle. Hänkin vei elintarvikkeita Eestiin.
Esa toi täyden kuorma-autollisen elintarvikkeita varastolle. Hän vei mennessään elintarvikkeita köyhilleen.
Tämä päivä oli Eestin köyhille hyvä päivä. Eestiin lähti kaksi suurta pakettiautollista ja yksi kuorma-autollinen täpö täyteen lastattuna mitä monipuolisimmilla elintarvikkeilla.
LÄMPIMÄT KIITOKSET TÄMÄNPÄIVÄISILLE LAHJOITTAJILLE, ERIKOISESTI JANNELLE!
Tämänpäiväisen riemunkokemuksen köyhien auttamisesta haluan jakaa minua tähän työhön VOIMALLISESTI kannustaneille Pekalle, Leeville ja Arjalle! Ottakaa vastaan NÖYRÄT kiitokset!
***
Perjantai 4.1.2013
Aamun ensimmäiset vieraat varastolla olivat pastori Aleksei ja Kari. Aleksei vei elintarvikkeita ja uusia avustustavaroita Venäjän köyhille. Kari vei elintarvikkeita Eestin köyhille.
Seuraavaksi varastolle saapui Anton. Hän vei elintarvikkeita Leharin köyhille Eestiin.
Nunna Arsenia saapui varastolle. Hän vei mennessään elintarvikkeita venäläisille köyhille.
Päivän viimeinen vieras varastolla oli Ismo. Hän vei elintarvikkeita Eestin köyhille.
Toivotan kaikille päiväkirjani lukijoille levontäyteistä ja onnellista viikonloppua. Omani kuluu tavanomaisesti työn merkeissä.
Pekka, kuulin, että olit pitänyt saarnan uudenvuodenaattona Pyhän Marian kirkossa. Onhan se ymmärrettävää, että köyhä Inkerin kirkko pyytää saarnan pitäjäksi sellaisen sielunpaimenen kuin sinut! Olethan vaivojasi vaikertamatta ja voimiasi säästämättä kaikin tavoin auttanut sekä Venäjän että Eestin köyhiä. Tottakai sellaisen miehen saarnoja halutaan kuunnella, jonka puheet ja teot ovat linjassa, eivätkä pelkkää teatteria, vai mitä, Pekka? Varmaan nytkin autosi oli täynnä avustustavaroita Inkerin köyhille. Kuulemani mukaan et tosin ollut sanaakaan puhunut köyhistä. Lieneekö Tuomiosunnuntain teksti tuttua sinulle? Ethän vain puhu omaan korvasyyhyysi?
Pekka, meitä molempia lohduttaa varmasti se tieto, että kerran seisomme oikeudenmukaisen Tuomarin edessä, jossa punnitaan meidän tekomme, niin sinun kuin minun, mahdollisesti myös kaikki ehdotuksesi kirkkoneuvostolle. Kirkko- ja muita neuvostoja voimme viedä kuin litran mittaa, Jumalaan ei kyntemme pysty. Oletko samaa mieltä kanssani, Pekka?
***
Torstai 3.1.2013
Aleksander, Marisa ja Losa olivat aamun ensimmäiset vieraat varastolla. He veivät elintarvikkeita ja vaatteita Venäjän köyhille.
Losan kanssa ajoimme yhdessä trukkia. Kävimme myös kodissani ja toimistolla. Näytin Losalle kodissamme olevia tauluja ja ikoneita, joita on kymmeniä, kymmeniä. Losa näki makuuhuoneessa schäferini, Goran kuvan. Palattuamme varastolle Losan isoisä kysyi, mitä tämä näki Upen kotona. -Zabakan kuvan, Losa vastasi. -Koiran kuvanko? kysyi isoisä. -Da, vastasi Losa. -Näitkö tauluja? kysyi isoisä. -Njet, oli vastaus. -Näitkö ikoneja? tiukkasi isoisä. -Njet. -Mitä näit? -Zabakan kuvan. Se niistä ikoneista ja tauluista.
Jussi kävi tekemässä juttua lehteen Idäntyöstä.
Kiitolinjan auto toi varastolle elintarvikkeita. Postin auto toi varastolle uusia jalkineita ja vaatteita.
Illan viimeinen vieras varastolla oli Esa. Hän toi tullessaan elintarvikkeita ja vei mennessään elintarvikkeita köyhilleen.
LÄMPIMÄT KIITOKSET TÄMÄNPÄIVÄISILLE LAHJOITTAJILLE, ERIKOISESTI NINALLE JA JANNELLE!
***
Keskiviikko 2.1.2013
Julian ja Ivan noutivat elintarvikkeita Venäjän köyhille.
Postin auto toi varastolle uusia jalkineita ja vaatteita.
LÄMPIMÄT KIITOKSET TÄMÄNPÄIVÄISILLE LAHJOITTAJILLE, ERIKOISESTI NINALLE!
***
Copyright © Suomen Idäntyö UP 2024