Etusivu Toimintaa
Pamfletti Toimintatavoistamme
Ajankohtaista  
Vieraskirja Upen päiväkirja
Maanantai 30.10.2000
Olli ja Antti toivat kuorma-autokuormallisen lahjaksi saamiamme pyörätuoleja.
Kiitos Sinulle uskollinen työmme tukija ja yhteistyökumppanimme, Juha!
Kiitos myös Sinulle Kari, kun toteutit lahjoituksen käytännössä!

****
Perjantai 27.10.2000
Kansanedustaja Markku Laukkanen vastasi kirjeeseen luvaten ottaa yhteyttä myöhem-
min.
Koko päivä toimistotyötä ja kerjuuta sekä yhteydenpitoa lahjoittajiin.
Yritän hankkia parakkia majoitustilaksi tavaroiden hakijoille ja Jokelle.
Tuntuu ylivoimaiselta urakalta, mutta eiköhän sellainen jostakin löydy.
Köyhän on oltava nöyrä ja rahattoman kerjäläisen vieläkin nöyrempi.
Jokke ahersi vammaisapuvälineiden kimpussa. Hän on saanut pajansa mieleiseensä
järjestykseen. Helppoa se ei ole ollut, kun hän on saanut juosta asioilla kuin Sipoon
susi, ja vain hetkittäin keskittyä pajaan ja vammaisapuvälineisiin.
Nyt paja on kuin leikkaussali; kaikki työkalut ovat hienosti esillä hyvässä järjestyksessä.
Onnellisena Jokke puurtaa vammaisten kyväksi. Se on varmaa, että jokainen
apuväline on priimakunnossa lähtiessään käyttäjälleen Joken pajalta.
Usein saamme kiitoskirjeitä vammaisten omaisilta.
Tässä ote eräästä kirjeestä:
Vasilisa on se tyttö, jolle te olette lähettäneet pyörätuolin. Hän on jo kahtena
aurinkoisena päivänä käynyt ulkona pyörätuolilla. Hän on hyvin tyytyväinen ja
hymyili minulle suloisesti, iloiten uudesta ulottuvuudesta päästessään pois
huoneistosta. Hän tarkkaili kiinnostuneena kaikkea ympärillään ja kissanpennun
tavoin siristeli silmiään. Hänelle sisätilojen vangille tämä oli uusi salaperäinen
tutkimaton maailma.

****
Torstai 26.10.2000
Toivo 74 v. tuli isolla pakettiautolla hakemaan hygieniatuotteita ja vammaisapu-
välineitä Eestiin. Kysyin Toivolta, koska aiot jäädä eläkkeelle?
- Se olisi kauheinta mitä minulle voisi tapahtua. Kun Jumala on antanut minulle
näin hyvän terveyden, aion käyttää elämäni köyhien auttamiseen !
Sepä niistä eläkkeellejäämisistä.
Jokke toi lähes 40 patjaa Riihimäeltä. Kiitokset lahjoittajalle ! Uskon, että nuo patjat
miltei revitään käsistä, sillä patjoita on todella kova pula kaikissa avustuskohteissam-
me.
Joken työpäivä venyi ilta-kymmeneen. Päivän viimeisenä keikkana hän vei paperia
Tikkurilaan, josta se rahdattiin seuraavana päivänä Pietariin.
Sain kansanedustaja Osmo Puhakalta pitkän ja rohkaisevan kirjeen. Työtämme ei
ole Arkadianmäellä unohdettu.

****
Keskiviikko 25.10.2000
Kalevi aloitti aamun soittamalla useampaan kertaan. Tätä Vikkelävilleä ei
yli 70 vuoden ikä eikä alkanut vakava sairaus tunnu hidastavan. Hänen miehensä
olivat Savosta lähteneet hakemaan autolastillista elintarvikkeita Karjalaan, ja pitihän
siinä useampi puhelu matkankulusta käydä.
Jokke oli Helsinginseudulla noutamassa hygieniatuotteita, ja lahjoitusta Vivekalta,
uskolliselta työmme tukijalta. Kiitos Annukka ja Viveka !
Illansuussa Timo kävi noutamassa tavaraa Pietariin.
Esko Mäki-Soini soitti illalla Itävallasta ja kertoi lähtevänsä sunnuntaina 29.10.2000
viemään joulukuormaa Moldovian orvoille ja köyhille. Hän sanoi, ettei hänellä ole
koskaan aikaisemmin ollut näin runsasta valikoimaa elintarvikkeita ja kaikkea muuta
hyvää jaettavaksi.
Tästä kaikki kiitos lahjoittajille, jotka ovat mahdollistaneet tämän kaiken!
Tietysti Jumala on vaikuttanut kilttien ihmisten mielissä halun auttaa.

****
Tiistai 24.10.2000
Kansanedustajat Päivi Räsänen ja Sirpa Pietikäinen vastasivat viesteihin.
Puhelimet soivat koko päivän taukoamatta. Tällä viikolla ihmiset tuntuivat heränneen
vasta tiistaina. Normaalisti maanantai on sellaista hullunmyllyä, että kolme puhelinta
soi samanaikaisesti. Puhelimeen vastailun välissä soittelin tavaranlahjoittajille.
Vanamo kirjoitti kirjeitä koko päivän.
Jokke keskittyi pyörätuolien ja vammaisapuvälineitten korjaukseen.

****
Maanantai 23.10.2000
Jokke oli heti aamusta liikenteessä noutamassa Riihimäeltä autolastillista tavaraa
varastolle. Kiitos lahjoittajille !
Tapsa kävi hakemassa Mordvaan elintarvikkeita ja muuta tarpeellista.
Lähetimme miltei koko päivän sähköpostia eduskuntaan ja teimme muita toimisto-
töitä.
Reijo Loikkanen kävi illansuussa hakemassa viemisiä Murrmanskiin.

****
Lauantai 21.10.2000
Tietokone-eksperttimme, Kari, kävi säätämässä tulostinta.
Jaska on ahertanut yötä myöten kotisivujemme vieraskirjan tekemisessä.
Kiitokset Karille ja Jaskalle !
Ilman heidän apuaan meillä ei olisi kotisivuja.
Kotisivut ovat kokonaan Karin ja Jaskan peräänantamattomuuden ansiota.
Hämeessä kun ollaan, Kari joutui puhumaan vuosikaupalla kotisivuista, ennenkuin
sai ajatuksensa toteutumaan.
Emme myöskään tulisi toimeen toimistomme koneiden kanssa ilman Karin ja
Jaskan apua.
Tänään kopiokone lauloi lepopäivän ratoksi 1500 esitettä.

****
Perjantai 20.10.2000
Keskityimme toimistotöihin. Jokke huitelee maailmalla.
Tervetuloa viikonloppu !

****
Torstai 19.10.2000
Jokke toi pääkaupunkiseudulta monta laatikollista uusia vaatteita.
Tähän sopinee ote kirjeestä, jonka saimme samana päivänä itärajan takaa.
Kirjeessä perheen isä kertoo, kuinka hänen perheensä aukaisee saamaansa
vaatepakettia, ja kun vaimo ja lapset näkivät, mitä sieltä löytyi, he itkivät ja hyppivät.
Tavaranlahjoittajien on varmasti vaikea kuvitella sitä riemua, minkä lahja saajassaan
synnyttää.
Vanha Eino, 75 v. Alavudelta kävi hakemassa autokuormallisen elintarvikkeita
Karjalan lastenkoteihin.
Einoa ei saisi luopumaan Karjalan matkoistaan edes puuhun sitomalla.
- Hän nimittäin menisi sen puun kanssa Karjalaan lastenkotilapsiaan
tapaamaan.
Eino on syntynyt rajantakana, ja oli pitkään katkera menetetystä kotitilastaan,
kunnes Jumala sulatti vihan ja antoi rakkauden kärsiviä kohtaan.
Nyt Eino yöpyy entisessä kotitalossaan, pitää huolta neljästä lastenkodista ja
yhdestä sairaalasta.
Eino on yksi näistä itsestään ääntä pitämättömistä, hiljaisista puurtajista, jotka
sitkeästi jaksavat tehdä auttamistyötään, kaikista vaikeuksista huolimatta.
Onnekseni olen saanut työtovereikseni lukemattomia Einon kaltaisia miehiä ja
naisia.

****
Keskiviikko 18.10.2000
Aamulla huristeli varaston pihalle rekka-auto.
Ensimmäiseksi kävi ilmi, että autonkuljettaja, Manu, oli pudonnut joku aika sitten
autonsa kuorman päältä pää edellä asfvalttiin ja satuttanut molemmat kätensä.
Tosin hän lupasi käsivaivaisenakin auttaa meitä parhaansa mukaan lastauksessa.
Siinä me kaksi käsivaivaista katselimme toisiamme. Vasen olkapääni oli
perjantaisesta kortisonipiikistä huolimatta yhä suunnattoman kipeä.
Joken tehtävänä oli toimia trukkikuskina.
No oli miten oli, lopultakin pääsisimme lastaamaan jouluiloa Bulgarian, Romanian,
Moldavian ja Bosnian orpolapsille ja muille vähäosaisille.
Välittömästi kävi ilmi, että Manu oli aikapoika tekemään työtä ! Välillä irvistelimme
kuin irvistyskilpailussa liikeratojen osuessa kipuja aiheuttaviksi.
Jokke ahersi varaston puolella vetäen käsikärryllä kuormia ja nostaen niitä trukilla
rekan lavalle. Välillä hän kiipeli kuin apina auton katonrajassa. Välillä siellä oli
Manu, välillä korkeuksissa olin minä. Terveisiä ei Itävaltaan lähetetty, vaan auto
lastattiin niin täyteen, että tuskin hiirikään olisi sijaa löytänyt.
Manu oli varsinainen pakkauksen mestari; olihan hänellä yli 30 vuoden kokemus
kuljetusalalta.
Neljän tunnin aherruksen jälkeen olimme hiestä märkiä poikia jokainen, mutta
rekka oli lastattu tupaten täyteen.
Maanantaina sen pitäisi olla Itävallassa, josta Esko Mäki-Soini kuljettaa tavarat
kohdemaihin.
Nöyrä kiitos vielä kerran kaikille kilteille ihmisille, jotka lahjoituksillanne teitte
tämän kuorman lähettämisen mahdolliseksi !
Olli ja Antti toivat varastoon kuorma-autollisen elintarvikkeita.
Eipähän varasto käy tyhjäksi, vaan annettavaa riittää.
Kiitos kaikille asianomaisille !

***
Tiistai 17.10.2000
Jokke nouti autokuormallisen kankaita ja uusia alusvaatteita.
Lämmin kiitos lahjoittajalle !
Suurlähetystön auto kävi hakemassa elintarvikkeita, paperia ja vaatteita Karjalan
lastenkoteihin.
Kalevi vei kuorma-autollisen hygieniatuotteita Karjalan sairaaloihin.
Andrey & Andrei kävivät noutamassa elintarvikkeita Pietariin.
Illan viimeiset vieraat olivat Daniel ja Dimitri jotka lastasivat autonsa täpätäyteen,
ja lähtivät yötä myöten ajamaan Pietariin.

***
Maanantai 16.10.2000
Kävin Helsingissä, tapasin pitkästä aikaa ystäväni Lassen.
Oli riemullisen rentouttavaa vaihtaa ajatuksia Lassen kanssa; tosin hänellä oli
neliveto päällä - se ei kuitenkaan hiljentävnyt hänen vauhtiaan; ketterästi hän
könkkäili kerroksesta toiseen kainalosauvojensa kanssa, ja oli yhtä iloinen ja pirteä
kuin aina ennenkin.
Harvan ihmisen kanssa tunnen sellaista sielujen sympatiaa kuin, mitä tunnen
Lassen kanssa. Menin väsyneenä ja stressaantuneena tapaamiseemme,
mutta ajelin onnellisena ja iloisena takaisin Oittiin - kuin lomalta palanneena !
Iloista mieltäni ei tietenkään vähentänyt täpötäysi autokuormallisen käsivoiteita ym.
hyväntuoksuisia hellintätuotteita, jotka Lasse oli lahjoittanut Itä-Euroopan
köyhille.
Sanoin on mahdotonta kuvata sitä riemua, mitä lahjansaajat tuntevat.
Lopuksi Lasse antoi vielä meille pakkauskoneen, joka on hyvin tarpeellinen
kuormia tehdessä. Kiitos Sinulle Lasse !
Peter Ingman poikkesi varastolla paluumatkallaan Kajaaniin. Lastasimme
autoihin elintarvikkeita ja hygieniatuotteita Vienan Karjalaan toimitettavaksi.
Lääkäri Olga kävi ystäviensä kanssa hakemassa elintarvikkeita Pietariin.

****
Perjantai 13.10.2000
Vain yksi avustukuorma lähti yli rajan.
Otimme esiin Joken kanssa vammaisapuvälineitä Itä-Euroopan kuormaa varten.
Illalla kävin ottamassa kortisonipiikin olkapähäni, joka ei näköjään kestä työntekoa.
Lieneeköhän vanhuus tulossa.
Keskiviikkona pitäisi lastata Itä-Euroopan kuorma. Toivottavasti olkapää kestää.

****
Torstai 12.10.2000
Esko Mäki-Soini oli toivonut Itä-Euroopan joulukuormaan saippuaa ja shampoota.
Soitin eräälle yritykselle, joka vuosia aikaisemmin oli lahjoittanut suuren määrän
hygieniatuotteita. Ja kas kummaa, saimme toista tuhatta pulloa nestesaippuaa, jolla
voi pestä myös hiukset, sekä kaupanpäällisenä vielä hammastahnaa. Onpahan
lapsilla ainakin puhdas joulu.
Iloisesti Jokke lähti matkaan noutamaan pesuaineita, suurta kahvierää, siemeniä,
kroonikkovaippoja ja vammaisapuvälineitä.
Auton täydeltä hyvää mieltä yli rajojen vietävksi!
Kiitos JOKAISELLE lahjoittajalle!

****
Keskiviikko 11.10.2000
Jokke nouti Riihimäeltä auton täydeltä vaatteita ja leluja, joita oli lahjoitettu Itä-
Euroopan joulukuormaa varten eräästä teollisuuslaitoksesta ja ala-asteen koululta.
Kiitokset kilteille lahjoittajiille!
Matkallaan Viroon kajaanilainen nuorisotyöntekijä, Peter Ingman, poikkesi varastol-
lamme noutamassa hygieniatuotteita ja makeisia, jotka hän vei erääseen vammais-
laitokseen.

****
Tiistai 10.10.2000
Raili ahersi vaatteiden lajittelussa.
Olli Torkkeli toi kuorma-autollisen kuivaelintarvikkeita ja makeisia joululahjalähetys-
tämme varten Itä-Euroopan lapsille. Voi vain aavistella, millaisen riemun tuo kuorma
perille saapuessaan aiheuttaa!
Näistä erikoisherkuista kiitokset kuuluvat ystävällemme, joka on vuosikausia vaivaa
nähden tukenut työtämme. KIITOS!
Iltapäivällä Reijo Loikkanen pistäytyi varastossamme, täytti autonsa ja jatkoi
matkaansa rajan taakse luvaten palata maanantaina tai tiistaina sisäasiain
ministeriön virkailjan ja muutaman vankilatyökeskuksen henkilökuntaan kuuluvan
henkilön kanssa. Reijo haluaa näiden ihmisten tutustuvan meidän työhömme.
Aika erikoista, että Murmanskista asti ihmiset jaksavat ja joutavat tulla tutustumaan
työhömme. Suomessa tällaista intoa ei virkamiehillä tai päättäjillä tunnu olevan!
Illan hämärtyessä Daniel ja Dimitri saapuivat kahdella autolla hakemaan
elintarvikkeita köyhille perheille Pietariin.

****
Maanantai 9.10.2000
Jokke lähti heti aamusta pääkupunkiseudulle ja neljästä paikasta kertyi
saalista täysi autolasti: hyväkuntoisia vammaisapuvälineitä, hygieniatuotteita ja
makeaa syötävää lapsille.
Iltapäivällä saapui täysperävaunullinen rekka täynnä säilykkeitä, kuivaruokaa,
hygieniatuotteita, olipa siellä erään tehtaan henkilökunnan lahjoittamia vaatteitakin,
rakkaudella pakattuja.
Lämmin kiitos kaikille kilteille ihmisille, jotka mahdollistatte tämän kaiken hyvän
lahjoittamisen köyhille!
Eversti Boris kävi hakemassa autokuorman avustustarvikkeita, samoin Mihail ja Igor
veivät autollaan elintarvikkeita luostariinsa.
Valentina soitti ja kertoi, että ihmiset olivat itkien ottaneet vastaan elintarvikkeita
Moldoviassa.

****
Sunnuntai 8.10.2000
Sain viestin Bulgarian kuormasta. Se on onnellisesti perillä.
Erikoiskiitokset tulivat ruuasta. Ne haluan tietysti osoittaa lahjoittajille!

****
Perjantai 6.10.2000
Joke touhusi varstolla.
Vanamo puursi kotona toimistolla kerjuukirjeiden parissa; lähes 300 kirjettä valmiina,
saman verran vielä tekemättä syksyn postituksesta.
Tämä kaikki normaalin toimistotyön lisäksi: kiitoskirjeet rahan ja tavaran lahjoittajille
sekä kerjuukirjeet mahdollisille uusille lahjoittajille.
Olin ajovuorossa noutaen pääkaupunkiseudulta ja Hämeestä joulukuormaa varten
piirustus-, kirjoitus- ja askartelupaperia lapsille.
KIITOS uskollisille paperinlahjoittajillemme!
Jatta ja Ilpo kävivät hakemassa Karjalanmatkaansa varten elintarvikkeita synnytys-
sairaalaan.
Daniel ja Katja veivät autokuorman avustustarvikkeita Pietariin.
Iltaan asti pakkasimme Joken kanssa kuormalavoille Itä-Euroopan joulurekan tava-
roita. Ehkä ensi viikolla saamme kuorman valmiiksi.
MINULLA EI OLE MITÄÄN VIIKONLOPPUA VASTAAN !

****
Torstai 5.10.2000
Jokke aloitti aamun aikaisin noutamalla aimo annoksen hiutaleita ja spagettia,
minkä jälkeen haimme yli kilmetrin uusia kankaita.
Onpa tiedossa köyhille ruokaa ja uusia vaatteita.
Kiitollisina muistamme hyväsydämisiä lahjoittajia!
Illalla Nina ja Valtteri Inkerin kirkosta kävivät noutamassa elintarvikkeita ja paperia.
Pitkälle iltaan venyi tämäkin työpäivä.

****
Keskiviikko 4.10.2000
Jokella oli neljä noutoa Helsingistä: uusia vaatteita ja hygieniatuotteita.
Kiitokset lahjoittajille!
Nunna Ludmila Pietarista saapui kolmella autolla noutamaan apua köyhille.
Puoleen yöhön venyi tämäkin työpäivä.

****
Tiistai 3.10.2000
Koko päivä joulukuorman kasaamista Itä-Euroopan orpolapsille.

****
Maanantai 2.10.2000
Heti aamusta syöksyin pääkaupunkiseudulle katsomaan mahdollisia asuinparakkeja,
joita tarvitsemme varaston pihalle kuljettajien majoitustilaksi.
Jokke oli noutamassa lahjoitustavaroita Helsingissä ja Vantaalla: työkaluja ja uusia
vaatteita. Lämmin kiitos lahjoittajille!
Puolenpäivän jälkeen rynni varastolle tavaranhakijoiden tulva: Isä Rostislavin miehet,
Andrei ja Daniel Pietarista, Talvi ja Peter Virosta, arkkimandriitta Nasari Pietarista,
ja vielä illan viimeisinä vieraina Isä Sergei tohtori Olgan kanssa kahdella autolla
noutivat avustustarvikkeita niinikään Pietariin.
Puolen yön jälkeen pääsin nukkumaan. Unta ei tarvinnut etsiä.

***
Torstai ja perjantai 28. ja 29.9.2000
Päivät ovat kuluneet kerjuukirjeiden valmistelussa ja puhelimessa.
Olen soitellut teollisuuslaitoksiin ja yrityksiin saadakseni tavaraa Bulgarian,
Romanian, Moldovan ja Bosnian joulukuormiin.
Toimitamme lahjoittajien antamat avustustarvikkeet Itävaltaan, josta
Esko Mäki-Soini vie ne kohdemaihin.
Kiitos on pieni ja mitätön sana vastineeksi kaikesta siitä rakkaudesta, mitä nämä
kiltit ihmiset ovat tehneet orpolasten ja köyhien hyväksi mahdollistaessaan
auttamistyömme lahjoituksillaan. KIITOS!
Ensi viikolla alamme roudata tavaraa varastoon ja pakata sitä kuljetuslavoille.
Olen myös yrittänyt saada Jokelle työkaluja vammaisapuvälineiden kunnostusta
varten.
Vuosittain Jokke kunnostaa noin 200 pyörätuolia ja satoja muita apuvälineitä, kuten
rollaattoreita, potilaan nostolaitteita ja kainalosauvoja sekä kävelykeppejä.
Työkalut kuluvat kovassa käytössä.
Myöskin olen ottanut yhteyksiä saadakseni kerjättyä majotus- ja sosiaalitilaparakit
varaston pihalle. - Nykyisin en pysty järjestämään majotusta enkä ruokailua
pitkistä matkoista tuleville tavaranhakijoille.
Daniel ja Dimitri lastasivat torstaina kaksi autokuormallista elintarvikkeita ja lähtivät
yötä myöten ajamaan kohti Pietaria. Uskollisesti nämä miehet jaksavat auttaa
alueensa köyhiä luostarinsa kautta.

****
Keskiviikko 27.9.2000
Tapsa haki elintarvikkeita Mordvaan.
Kalle Augustson kävi hakemassa kuorma-autolla hygieniatuotteita ja paperia
Romaniaan. Hän vie sinne rekalla kaarihalleja, joihin on tarkoitus perustaa
romaanilapsille koulu. - Luulen, että Nytte Ekman´in sormet ovat myös pelissä
tässä hankeessa.
On enemmän kuin ilo tehdä yhteistyötä Nyten ja Kallen kanssa, ihmisten kanssa,
jotka ovat todellisia ihmiskunnan ystäviä - TEOISSA !
He ovat henkensä kaupalla, vieneet apua sellaisiin paikkoihin, jonne ainakin
minulta matkat jäisivät tekemättä!
Aivan samaa voin sanoa Esko Mäki-Soinista, Itä-Euroopan työmme kordinaattorista.
On etuoikeus tuntea TODELLISIA SANKAREITA, jotka eivät aineellisesti hyödy
mitään siitä hyvästä, mitä toisille tekevät.
He ovat piristävä poikkeus verrattuna niihin koliseviin tynnyreihin, jotka vain puhuvat
köyhien auttamisesta - turvatakseen hyvin palkatun virkansa ja oman etunsa sekä
taloudellisen asemansa - köyhien kustannuksella!

****
Tiistai 26.9.2000
Kävimme Joken kanssa noutamassa autokuormallisen vammaisapuvälineitä
ja sairaalatarvikkeita, joista on todella pula avustuskohteissamme.
Kylläpä sähköpyörätuoli ja sähkötoiminen sairaalasänky osaavat painaa!
Hiki valui ja ähellys kuului, kun autoa lihasvoimin lastattiin.
On vaikea kuvitella sitä iloa, mitä ne tuottavat vastaanottajilleen,
puhumattakaan uuden-uutukaisista pyörätuoleista ja kävelykepeistä.
Kiitos Sinulle Timo!

****
Maanantai 25.9.2000
Viime viikon hätinässä unohtuivat kiitokset kiltille sähkölieden lahjoittajalle.
Liesi matkaa Venäjälle, muutaman sata kilometriä Moskovasta eteenpäin,
pastorin perheelle.
He ovat tähän mennessä kokkailleet neljän perheen yhteiskeittiössä, jossa
on ollut nejälevyinen sähköliesi; tosin liedessä on vain kaksi levyä toiminut.
Nyt pastorin perhe sai kaksi ikiomaa levyä.
Lämmin kiitos lahjoittajalle!

****
Perjantai 22.9.2000
Tohtori Margarita avustajineen kävi hakemassa elintarvitteita sairaalaansa.
Kuulimme, että Venäjällä koloradon kuoriaiset ovat tuhonneet perunasadon.
Monin paikoin perunat ovat niin pieniä, ettei niitä kannata maasta nostaa.
Avustuskohteisiimme on tulossa kova talvi ruuan puutteen vuoksi.
Valitettavasti ´työllisyysnäkymämme´ ovat liiankin hyvät.

****
Torstai 21.9.2000
Lastasin Joken kanssa 20 000 kilon avustusrekan Bulgariaan. Rekan sisältö oli
pääosin elintarvikkeita, hieman kankaita ja hygieniatuotteita.
Bulgariassa, kuten muissakin Itä-Euroopan maissa, kuivuus on vienyt sadon.
Lämpimät kiitokset kaikille lahjoittajille.

****
Keskiviikko 20.9.2000
Kirkkoherra Pasi kävi hakemassa avustuskuorman Venäjälle.

****
Tiistai 19.9.2000
Jokke toi toista kuutiota puutarhakasvien siemeniä. Ne ovat kultaakin arvokkaampia.
Monen vanhuksen elämänlanka on näiden siemenien varassa.
Kiitos lahjoittajille! Ensi kevään kylvöt avustuskohteissamme on turvattu.

****
Maanantai 18.9.2000
Jokke nouti varastoon autokuormallisen lahjoituksena saatuja työ- ja suojakäsineitä.
Käsineitä onkin kovasti kyselty ja nyt on mistä jakaa. Kiitos lahjoittajalle!
Reijo Loikkanen kävi hakemassa Murmanskin vankiloihin yhtä sun toista tarpeellista.
On miellyttävää huomata kuinka avustustyö Murmanskissa menee eteenpäin suurin
harppauksin.
Vuoden alussa lähetimme Murmanskin vankiloihin 45 tonnia maalia.
Reijo junaili maalien jaon sisäasiainministeriön avustuksella. Nyt on monen vankilan
ulkonäkö parantunut ja siisteytynyt. Myös vankien sellit ovat saaneet väriä.
Lämmin kiitos maalien lahjoittajille!

****
Perjantai 15.9.2000
Äiti Ludmila pääsi vihdoinkin tulemaan Venäjältä. Delegaatiossa oli peräti viisi
ihmistä.
Äiti Ludmila ei kuitenkaan saanut kuljetusta järjestymään; hänen onnekseen
Isä Rostislav tarjosi apuaan. Dimitri ja Daniel kuljettivat 17 m3 ruokaa, kankaita,
astioita, kroonikkovaippoja ja hygieniatuotteita Äiti Ludmilan avustamia köyhiä
varten.
Lastauksen aikana kuului tuon tuostakin onnellisia huudahduksia: Täällähän on kuin
Stockmannilla! Epäilin kuitenkin hintojen olevan halvempia.
Kiusottelin Äiti Ludmilaa, että lähetän hänelle laskun perästäpäin.
Siihen hän vastasi: Se sopii, me maksamme sen esirukouksilla.
Olimme molemmat kauppaan tyytyväisiä, vaikka minulle jäi sellainen tuntu,
että tein elämäni parhaimman kaupan.
Vaikka olen kymmenet kerrat selittänyt avustustavaroita hakeville venäläisille,
inkeriläisille ja eestiläisille, että tämä varasto on juuri heitä varten, ja että kaikki
tavarat on tarkoitettu köyhien auttamiseksi, siitä huolimatta he aina ujosti kysyvät:
saanko, voinko saada, onko mahdollista että saan?
Joka kerta se tuntuu pahalta, eikä siihen koskaan totu, että ihmiset ovat arkoja tämän
tavaranpaljouden edessä, eivätkä ymmärrä sitä, että Jokke, Raili, Vanamo ja minä
olemme vain heidän palvelijoitaan ja kaikki kiitos kuuluu kilteille lahjoittajille.
Tosin Isä Nikolailla on tapana sanoa: Kiitos sinulle Upe palveluksesta ja kiitos
Jumalalle tavaroista! Siinä on oivallus.
Perjantain työpäivä venyi kello 21:een.

****
Torstai 14.9.2000
Joulukuorman valmistelua.

****
Keskiviikko 13.9.2000
Valmistimme koko päivän Joken kanssa joulukuormaa Itävallan kautta meneväksi
Bulgarian, Romanian, Ukrainan, Moldovian ja Bosnian orpolapsille.

****
Tiistai 12.9.2000
Aamupäivä on kulunut kiitoskirjeitten kirjoittamisessa rahaa lahjoittaneille seurakun-
nille ja yksityisille lahjoittajille sekä tavaran toimittajille.
Nyt on kiirehdittävä varastolle. Sinne on tulossa puoliperävaunullinen hygieniatuot-
teita ja kuorma-autollinen kankaita.

*****
Maanantain 11.9.2000
Varasto on valkoinen ja kiiltävä kuin sairaalan poliklinikka! Kannatti hikoilla.
Kiitos maalien lahjoittajille ja ahkeralle maalarille, Reijolle.
Saimme lahjoituksena täysperävaunullisen rekan säilykkeitä ja kuorma-autollisen
viljatuotteita. Sähinää riitti varastolla.
Lämmöllä ajattelen teitä jokaista kilttiä lahjoittajaa, jotka osoitatte näin rakkauttanne
näitä kaikkein pienimpiä ja heikoimpia kohtaan! Kiitos!
Boris kävi hakemassa autokuormallisen elintarvikkeita Venäjälle. Hän oli
ensimmäinen venäläinen, joka tankkasi uudesta varastosta. Hän on myös aurinkoisin
tuntemani eversti, suora ja rehti mies, jonka kanssa on ilo työskennellä.

*****
Perjantai 8.9.2000
Jälleen Jokke ahkeroi. Nyt hän toi täyden autokuorman lapsille tarkoitettuja vammais-
apuvälineitä, useita pyörä- ja syöttötuoleja, joista kohdemaissa on suunnaton tarve.
Lauantain vastaisena yönä siirsimme elintarvikkeita ja muita tavaroita maalarin
tieltä.

*****
Torstai 7.9.2000
Jokke nouti varastoon autokuormallisen elintarvikkeita ja toisen kuormallisen paperia.
Molemmista on avustuskohteissamme pulaa.
Ruuan lastauksen jälkeen noutajien kysymys kuuluu: onko paperia?

****
Keskiviikko 6.9.2000
Maalit tulivat, seinät valkaistuvat ja valo varastossa lisääntyy. Kiitos Juha !
Varastomme on erikoisen näköinen, koska parin metrin alue seinien lähellä on
tyhjää tilaa, ja varaston keskellä avustustavarat ovat miltei 4 metrin pinoissa.
Eilen Olli ja Antti toivat jo täyteen varastoon noin 40 m3 uusia tekstiilituotteita;
saman verran jäi tehtaalle ensi viikolla noudettavaksi.
Jokke on pääkaupunkiseudulla hakemassa autokuormallista paperia. Toivottavasti
tällä viikolla varasto tulee maalatuksi, että saamme varaston järjestykseen ja voimme
ottaa vastaan tavaran noutajia. - Tosin jo perjantaina ahkera yhteistyökumppanim-
me ja ystävämme, Jatta, tulee lastaamaan elintarvikekuormaa Murmanskiin. Tänään
saimme häneltä palautetta erään venäläisen synnytyssairaalan onnellisilta äideiltä,
joille Jatta oli toimittanut elintarvikkeita ja vauvanvaatteita.

****

Tiistai 5.9.2000
Uuden varastomme väliseiniä ovat vuokraisäntämme työmiehet rakentaneet vimma-
tusti. Toimisto ja Joken paja ovat saaneet seinänsä.
Hyvä ystävämme ja työmme tukija maalifirmasta on luvannut illansuussa tuoda
henkilökohtaisesti tarvitsemamme maalit.
Esko ja Sandi Mäki-Soini, Itävallasta lähettivät raportin heinäkuisesta lastenleiristä
Bulgariassa. Mukana oli myös valokuvia leiriläisistä ja piiristuksia. Tippa tuli linssiin.
Hyvien ihmisten lahjoittamat vaattet, lelut, elintarvikkeet, hygieeniatuotteet ja vam-
maisapuvälineet olivat löytäneet kiitolliset käyttäjänsä.
Surkeinta oli, että leirin loputtua lasten oli palattava kaduille, koska kesäisin lasten-
kodit ovat varojen puutteen vuoksi kiinni.

*****
Maanantai 4.9.2000
Tekstiviesti Bulgariasta: Välitän tässä Bulgarian Punaisen Ristin ja sairaala NN:n
kiitokset. Vien tavaraa tällä viikolla myös kahteen lastenkotiin. Soile L.
Lastasimme rekkakuorman Bulgariaan 16.8.2000.
Soile valvoo henkilökohtaisesti tavaroiden jaon perillä.
Hienoa, avustustarvikkeet alkavat olla maalissa!
Voidaan sanoa: Ne kudit tiesivät paikkansa
Tuntuupa taas hyvältä.

*****

Sunnuntai 3.9.2000
Päiväkirjan pito on sattuneesta syystä jäänyt vähälle. Olemme nimittäin tehneet
muuttoa Riihimäeltä uuteen varastoomme Oittiin. Kaikki muuttoon liittyvä on
tapahtunut raskaimman jälkeen. Hikoilemalla siitä onneksi selvittiin.

Onneksemme meillä on luotettavia ystäviä ja yhteistyökumppaneita. - Kävi nimittäin
niin, että muutto, jota leivottiin 4 kuukautta, jouduttiinkin tekemään itseasiassa
kolmessa päivässä. Mikään asia ei tuntunut sujuvan ja kaikki asianomaiset olivat
kuin lastu laineilla.

Jouduimme lastaamaan torstaina 24.8.2000 samanaikaisesti Moldovian rekkaa ja
muuttokuormia! Meille oli ojentanut auttavan kätensä järvenpääläinen Olli Torkkeli
joka luotsaa Avustusrengas Auttavat Kädet - järjestöä. Mukanaan hänellä olivat väki-
vahvat ja ripeät muuttomiehet Antti ja Kalevi.

Muuttoa pääsimme jatkamaan vasta seuraavan viikon keskiviikkona ja torstaina, joka
oli kuukauden viimeinen päivä; perjantaihin mennessä oli oltava pölytkin poissa
Riihimäen varastosta.

Riihimäen varaston pihalla olleiden kahden kontin siirto tapahtui maanantaina
28. 8. 2000. Tosin toinen kontti jouduttiin nostamaan raskaalla nosturilla sellaiseen
asentoon, jotta se voitiin ottaa kuljetusautoon. Nosto tapahtui myöhään sunnuntai-
iltana. Lämpimät kiitokset nosturifirmalle ja kuljetusliikkeelle, jotka omalta osaltaa
olivat mukana muuttotalkoissa.
Koko viikonlopun ajan teimme varastomiehemme Joken kanssa muuttoa
valmistelevia töitä.

Ahkera yhteistyökumppanimme, Eino, 75 vuotta, kävi maanantaina hakemassa
autolastillisen maalia ja ruokaa vietäväksi Karjalaan, Lahdenpohjan lastenkoteihin.

Varsinainen rynnistys tavaranhaussa oli tiistaina 29. 8. 2000. Hakijoita oli 18, niin
inkeriläisiä, venäläisiä kuin suomalaisiakin. Avustutarvikkeita lähti rajan taakse
pitkälti toistasataa kuutiota. Työpäivä päättyi kello 23 aikoihin.

Olli tuli Järvenpäästä keskiviikkona joukkueineen tuoden samalla Helsingistä tehtaan
varastolta miltei täyden kuorman meille lahjoitettuja elintarvikeita.
Päivä kului hikoillen ja tavaroita rahdaten. Uskollinen vapaaehtoistyöntekijämme,
Raili, ahersi vaatteiden lajittelussa.

Viimeinen muuttopäivä, torstai alkoi aurinkoisena ja päättyi sateseen yöhön.
Olli väkevine miehineen oli hyvissä ajoin varastolla. Kuorma kuorman jälkeen
Riihimäen varasto tyhjeni ja Oitin varasto täyttyi.
Raili pakkasi ja siivosi tyhjenevässä hallissa, eikä tuo siivousurakka ollut mikään
mitätön; olihan varaston neliöitä yli 800.
Olin unohtaa Tapsan, joka hiljaisena ja aina hyväntuulisena ahersi kanssamme
puoleen yöhön asti.

Jäimme Joken kanssa hoitelemaan loppurippeitä siivouksesta aamutunneille asti
ja pääsimme todella aikaisin nukkumaan; kello näytti perjantai-aamuna aikaa 04.00.
Jokatapauksessa 1 .9. 2000 olivat pölytkin pyyhitty ja lattiat pesty entisessä
Riihimäen varastossamme. Kiitos ahkerille apulaisillemme!

Kiitos myös innokkaille avustajillemme, Karille ja Jaakolle, jotka ovat taitavasti
ja itseään säästämättä tehneet meille nämä kotisivut!

Perjantai 1. 9. 2000 alkoi iloisilla uutisilla. Kuljetusliikkeestä ilmoitettiin, että
Moldovian rekka on onnellisesti perillä ja purettukin.
Myöhemmin päivällä yhdysmiehemme Esko Mäki-Soini soitti Itävallasta ja riemuitsi
rekan perillepääsystä. Suunnittelimme samalla uutta kuljetusta Itävallan kautta siten
että tästä kuormasta jaettaisiin pienempiä eriä useisiin Itä-Euroopan maihin.

Syyskuun ensimmäisellä viikolla tulemme järjestämään Oitin varaston toiminta-
kuntoon. Varastomme osoite on: Mäki-Sykärintie 13, 12100 Oitti.

*******

Tiistai 22.8.2000
Sain puhelinviestin Itä-Euroopan työmme koordinattorilta, Esko Mäki-Soinilta. Hän
soitti Romaniasta, matkallaan Moldoviasta kohti Itävaltaa. Hän kertoi Moldoviaa
kohdannessta katastrofista. Kuivuus on tuhonnut lähes 70 % syksyn sadaosta.
Optimistisemmat arviot puhuvat 50 %:n kadosta.
Tuntuu hyvältä, että olemme parhaillaan kokoamassa avustukuormaa Moldoviaan.
Odotamme Moldovian hallituksen lupaa kuljetukseen.

Keskiviikko 23.8.2000
Lastasimme 110 m3:n avustusrekan Viipuriin ja Novgorodiin.

Torstai 24.8.2000
Moldovian hallituksen kuljetuslupa saatu. Kuljetusliike järjesti ennätysvauhtia auton,
johon saimme lastattua reilut 20 tonnia avustustarvikkeita, pääasiassa elintarvikkeita
sekä hygieeniatuotteita ja vammaisapuvälineitä.

Vuonna 2000 olemme toimittaneet apua Romaniaan ja Bulgariaan 135 tonnia ja
lähialueille noin 600 tonnia.
Copyright © Suomen Idäntyö UP 2024