Vasilisan unelma

Vasilisa oli 4-vuotias pietarilainen tyttö. Hänen Andrey-isänsä oli meille hyvin tuttu. Satoja kertoja hän oli noutanut köyhille ruokaa Pietariin. Luostari, jonka palveluksessa hän oli, piti huolta työttömistä ja köyhistä.

Oli kesä ja Andrey-isä otti Suomeen muutaman päivän retkelle vaimonsa ja kuusi lastaan. He saapuivat Suomen Idäntyö UP ry:n varastolle. Ensimmäiseksi Alla-äiti kysyi, saako täällä pitää ääntä. Se tarkoitti, voivatko lapset puhua ääneen.
"Tottahan toki, vain hautausmaalla on hiljaista", vastasi Upe.

Ei aikakaan Vasilisa seisoi Vanamon edessä ja katsoi suurilla ruskeilla silmillään Vanamoa puhuen nopeasti ja vakuuttavasti. Silittäen Vasilisan paksua tukkaa Vanamo taluttaa hänet isänsä luo ja kysyy englantia puhuvalta Andreylta, mitä Vasilisa haluaa sanoa.
"Kun minä tulin tänne varastolle, kävelin sisään ja käännyin tuosta ja siinä se oli: minun unelmani: kolmipyöräinen pyörä! Voinko minä ajaa sillä?" "Ilman muuta, sehän on täällä Sinua varten. Saat sen omaksesi, jos haluat."

Isot siskot Ksenia ja Varvara askartelivat paperinuket, jotka "keskustelivat" innokkaasti keskenään. Vasilisan isot veljet Feodor ja Petja löysivät autoja ja tinasotilaita. Pikku-Anna viihtyi vajaan vuoden ikäisen Vasilin kanssa Alla-äidin helmoissa. Mutta Vasilisa pyöräili silmät loistaen kolmipyöräisellään suuressa varastossa.
Vielä toisena päivänä Vasilisa halusi kuulla onko aivan varmaa, että hän saa pyörän mukaansa kotiin. "Kyllä, kiltit suomalaiset ovat lahjoittaneet sen juuri sinulle."
Koko perhe kävi myös metsäretkellä poimimassa sieniä.

Sinä päivänä, jolloin Upe ja Vanamo lähtivät lomalle ja perhe jäi varastomiehen, Joken huostaan, rakkaiksi käyneet pienet ihmiset vilkuttivat iloisesti varaston ikkunasta: "Hyvää lomaa!"