Etusivu Toimintaa
Pamfletti Toimintatavoistamme
Ajankohtaista  
Vieraskirja Upen päiväkirja
Päiväys    : 27.01.2001
Nimimerkki : Webmaster
Uusi vieraskirja avattu!
Päiväys    : 28.01.2001
Nimimerkki : Onko tämä totta?
Sivuillenne \"eksyneenä\" koin eräänlaisen ahaa-elämyksen.
Onko tässä lopultakin sellainen avustusjärjestö, mikä tuottaa enemmän, kuin syö?
Etenkin viime aikoina olemme saaneet lukea kaikenlaista ikävää hyväntekeväisyyden nimiin perustetuista keräystoiminnoista.
On vaikeata kuvitella, että kukaan toimintaanne osallistuva ei saa siitä elantoaan tai edes osaa siitä. Ja sitä, että teille annettu markka muuttuu kymmenkertaiseksi hätää kärsivän kädessä.
Onnea ja menestystä työllenne, vilpitön kunnioitukseni toimintaanne osallistuville.
Päiväys    : 30.01.2001
Nimimerkki : Upen kommentti 
Nimimerkki onko tämä totta, ihmettelee kulujemme pienuutta.
Totta se on. Kiitos oivaltavasta kommentistasi!
Annettu markka ei muutu meillä kymmenkertaiseksi vaan se turpoaa paljon enemmän. Esimerkiksi viime vuonna saamamme markka turposi miltei 70-kertaiseksi. Jos markan
kasvua katsotaan prosentteina päästään näin huimaan lukuun kuin 696,96 %.
Kulumme pysyvät pieninä, koska kaikki työntekijämme ovat todella palkattomia vapaaehtoistyöntekijöitä, jotka saavat elantonsa muualta kuin tästä työstä.
Muuten tämä ihmeellinen tuloksemme on vain ja ainoastaan niiden kilttien ihmisten ansiota,
jotka lahjoittavat meille elintarvikkeita, vammaisapuvälineitä, hygieniatuotteita, vaatteita ja
jalkineita! Kiitos kuuluu siis matille ja maijalle. Meidän tehtävämme on vain välittää eteenpäin kaikki saamamme hyvä puutteenalaisille.
Päiväys    : 30.01.2001
Nimimerkki : Upen kommentti 2
Anteeksi vaatimattomuutemme!
Tuli äskeisessä laskutoimituksessa pilkkuvirhe.
Siis korjaus edelliseen prosenttilukuun:
Meille annettu markka turpoaa 6970 prosenttisesti ! (eikä 696,96 %:sti)
Päiväys    : 03.02.2001
Nimimerkki : tuumasta toimeen
Teette todella hienoa työtä, kiitos siitä! On hyvä tietää, että vielä on ihmisiä, jotka välittävät muista. Monesti miettii, ettei yksi ihminen voi mitään, mutta esimerkkinne näyttää, että voi, kun ryhtyy tuumasta toimeen.
Päiväys    : 06.02.2001
Nimimerkki : Hävetköön
Vai vielä ruokaa ryssille...
Maksoimme jo sotakorvaukset ym. ja päivän uutisissa 6/2 EU tuomitsee toissavuotisen miljardien markkojen ruoka-avun vain poliittisin perustein tehdyksi, vaikka maassa oli vuosikausiin paras viljasato.
Ja itse ryssät, pilaavat luonnon paskoillaan ja kävelevät vielä päällä. Hukkaavat junalasteittain ruoka-aineita pakkaseen tai joutuvat mafian haltuun. Ja luonnonvaroiltaan maailan rikkaimpia maita.
Ja vielä ruokaa ryssille?
Päiväys    : 07.02.2001
Nimimerkki : Upen kommentti
Kiitos kommentistasi nimimerkki: Hävetköön.
En vain tiedä, kenen pitäsisi hävetä.
Enkä kiellä, etteikö nimimerkin kertomat asiat olisi totta. Kysyisin kuitenkin, lakkaako lähimmäinen olemasta lähimmäinen, jos hän on itärajan tuolla puolen? Pitäsiskö hyljättyjä lapsia, köyhiä vanhuksia, yksinhuoltajaäitejä ja invalideja pidättäytyä auttamasta vain sen vuoksi, että he ovat itärajan takana?
Olisiko entisen Jugoslavian alueella pitänyt lakata auttamasta ihmisiä sen vuoksi, mitä siellä oli tapahtunut tai siksi, että kansainvälisiltä avustusjärjestöiltä oli kavallettu miljoonia markkoja?
Venäjällä lapset ja köyhät voivat vaikuttaa poliittisiin päätöksiin, mafian touhuihin ja luonnon
saastumiseen aivan yhtä paljon kuin nimimerkki Hävetköön.
Päiväys    : 16.03.2001
Nimimerkki : MATTI JA MAIJAKO?
Matti ja Maija eivät varmaan lahjoita rekkakuormittain elintarvikkeita ja muuta tavaraa Idäntyölle.
Missään ei näy, keitä \"lahjoittajanne\" ovat.
Mystistä touhua. Ei tällaisia määriä yksityisiltä ihmisiltä tule????
Uskonpa jopa tilastojenne pitävän paikkansa, muutenhan tällaista vaivaa ei voisi ymmärtää.
Selityksiä hieman kaipaisin.
Päiväys    : 16.03.2001
Nimimerkki : Upen vastaus
Nimimerkki Matti ja Maijako? ihmettelee, mistä rekkakuormittain tavaraa Idäntyöhön ilmestyy.
Vastus on yksinkertaisempi kuin uskotkaan.
Elintarvikkeita saamme suoraan teollisuudelta ja kaupalta, samoin hygieniatuotteita, maaleja, toimistotarvikkeita, tietokoneita, faxeja, kopiokoneita, puhelimia ym. tekniikkaa. Vammaisapuvälineita saamme sairaaloista ja erilaisista laitoksista.
Lahjoittajamme haluavat pysyä nimettöminä, ts. he eivät halua metelöidä siitä hyvästä, mitä
he tekevät. On selvää, että kunnioitamme heidän mielipidettään, emmekä ilmoita teollisuus-
ja liikelaitosten nimiä.
Meillä on yhteyshenkilöitä teollisuudessa ja kaupassa toista tuhatta. Ehkä tämä osaltaan
selittää sen, miksi varastollemme tulee tavaraa rekkakuormittain.
Matit ja Maijat tuovat ja lähettävät varastollemme vaatteita, jalkineita ym. kodin tavaraa.
He myös tukevat työtämme taloudellisesti.
Toivottavasti tämä selitys kysyjää tyydyttää. Kiitos kysymyksestäsi!
Päiväys    : 04.05.2001
Nimimerkki : pieni ihminen
Ihmeellistä. Tämä antaa minulle uskoa pienen ihmisen vaikutusmahdollisuuksiin. Kaikkein luontaisinta minulle on lannistua valtavilta näyttävien ongelmien ja hädän edessä. Mutta se ei auta kyllä yhtään ketään, ja itselläkin on tavattoman kurjaa, raskasta ja murehduttavaa. Tahdon oppia näkemään yhden ihmisen minäkin! Siunattuja ne, joilla on näkökykyä yhden ihmisen hädälle. Aloitanpa lähiympäristöstäni.
Muistan teitä rukouksessa.
Päiväys    : 04.05.2001
Nimimerkki : Upen kommentti
Kiitos Sinulle, nimimerkki pieni ihminen, suuresta oivalluksestasi.
Olen usein miettinyt, että jos työmme herättää vaikka vain yhden ihmisen auttamaan omalta
osaltaan hädässä olevaa lähimmäistä, tämä hikoileminen kannattaa.
Kiitos, että olet ottanut auttamishaasteen vastaan! Kiitos myös siitä, että lupaat rukoilla puolestamme. Esirukousta tarvitsemme ja sitä myös arvostamme. KIITOS!
Päiväys    : 08.06.2001
Nimimerkki : Tahtoa on, tilinumeroa ei
Eli, onko sivullenne mahdollista lisätä tilinumeronne, että voin laittaa lahjoituksen? Vai onko erikseen ilmoittauduttava tukijaksi aina? En haluaisi saada mitään postituksia suotta, jos ne kuuluvat tapoihinne, sillä ne syövät edelleen avustukseen tarkoitettuja rahavarojanne.
Päiväys    : 09.06.2001
Nimimerkki : Upe vastaa
Nimimerkki \"Tahtoa on, tilinumeroa ei\" kysyy aivan aiheellisesti tilitietojamme.
Kun operaattorimme korjasi kotisivua kohdasta \"Miten voin auttaa?\" hän merkitsi kohdan \"Tahdon auttaa\" ja sitä klikkaamalla tulevat pankkimme näkyviin, mutta tässä kävi niinkuin usein uudistuksissa käy; tarkoituksena oli, että tileillemme voi antaa avustuksia internet- yhteyksien kautta, mutta tilinumeromme katosivat ko. sivulta.
KIITOS SINULLE, KUN HUOMASIT ASIAN!
Tässä Suomen Idäntyö UP ry:n tilinumerot, jotka operaattorimme tulee lisäämään myös kotisivuillemme kohtaan \"Miten voin auttaa?\":
OP 539602 - 259928
Nordea 103630 - 203430
Sampo 800014 - 70694556
Auttamisemme ei edellytä mitään tukijaksi ilmoittautumista, eikä postitse tapahtuva tiedon-
anto työstämme ole mikään välttämättömyys. Useat lahjoittajamme ovat tahtoneet pysyä
tuntemattomina.
KIITOS SINULLE, ETTÄ TAHDOT KAUTTAMME AUTTAA KÖYHIÄ! Tervetuloa työhömme mukaan!
Päiväys    : 14.06.2001
Nimimerkki : satunnainen vierailija
Nautin sivuistanne, ainutlaatuisista, uskaliaista ja rohkean suoraselkäisistä teksteistä sekä kaikista yllätyksekkäistä \"löydöistä\".
Persoonallista, mukaansa tempaavaa ja luotettavan tuntuista.
100% kannatukseni!
Päiväys    : 14.06.2001
Nimimerkki : Upen kommentti
Kiitos Sinulle satunnainen vierailija. Uskon, että teit tervehdykselläsi koko tiimimme mielen
iloiseksi.
Osoitan ennenkaikkea tämän positiivisen lausunnon KIITOKSEKSI LAHJOITTAJILLE, kaikille
niille ihmisille, joilla ei ole sydämen paikalla lompakkoa, vaan lämpimästi sykkivä sydän,
jonka ääntä he kuuntelevat ja haluavat auttaa köyhiä ja hädässä olevia lähimmäisiämme ja
näin mahdollistavat auttamistyömme.
Joskus tuntuu siltä, että tämä työ on kuin koiran kasvatusta; teki mitä teki, saa haukkumiset palkakseen. Haukkumiset ja hyvinkin yllättäviltä tahoilta tulevat ilkeilyt, juorut ja kateuden,
on oppinut kestämään. - Tälläinen kannustava ja rohkaiseva kannanotto kuitenkin aina herkistää. Vielä kerran, KIITOS SINULLE!
Päiväys    : 29.08.2001
Nimimerkki : Albert
Vanamolle siunausta ja enkelien siunaavaa seuraa!
Päiväys    : 29.08.2001
Nimimerkki : Upe vastaa
Kiitos sinulle Albert lohduttavasta viestistäsi!
Nyt jos koskaan Vanamo tarvitsee esirukouksia.
KIITOS!
Päiväys    : 29.08.2001
Nimimerkki : Zorro
Markkakin on rahaa (vieraskirja 30.01.2001)
Kirkkokin on lihaa (UPE, päiväkirja 13.08.2001)
Menestystä työllenne!
Päiväys    : 30.08.2001
Nimimerkki : Upe vastaa Zorrolle
Kiitos terävistä huomioistasi. Asia on juuri niinkuin sanoit.
Markan kohdalla tosin kannattaa miettiä, mihin sen antaa:
köyhillekö vaiko niille, jotka hyväntekeväisyyden nimissä
kuittaavat korkeita palkkoja ja viettävät luksuselämää niillä
markoilla, jotka on kerätty köyhiä varten.
Lihaa löytyy niin kirkosta kuin sen ulkopuoleltakin; usein
sellaista lihaa, joka vaatii kunnioitusta ja arvonantoa, vaikkei
sitä millään muotoa ansaitsekaan.
Kirkonlihan tulisi tietää, että KAIKKI KUNNIA JA ARVONANTO
KUULUU YLÄKERRAN ISÄNNÄLLE.
Me alakerran taapertajat olemme vain ANSIOTTOMIA
PALVELIJOITA.
Päiväys    : 06.09.2001
Nimimerkki : Albert
Olette päivittäin mielessäni. Aineellisesti tuskin voin teitä ilahduttaa, mutta sydämeni hiljainen ääni soi enkeleille, toivon siipien liitävän luoksenne. Erityisesti hänen, josta Herra pitää huolen...
Rauha olkoon kanssanne.
Päiväys    : 06.09.2001
Nimimerkki : Upe vastaa Albertille
Kiitos mieltä lämmittävästä ja silmiä kostuttaneesta viestistäsi!
Valitettavasti joudumme turhan usein puhumaan rahasta, koska
ilman sitä emme saa avustuskuormia hätääkärsiville viedyksi.
Raha on kuitenkin työssämme toissijainen asia. TÄRKEINTÄ ON
TYÖNANTAJAMME SIUNAUS. Ilman sitä suuristakaan rahoista
ei ole mitään hyötyä.
Albert, olet varmasti huomannut, että elämme todeksi päivittäin
leivän ja kalan ihmettä.
Kiitos, että muistat päivittäin meitä. Jumala voi tehdä ihmeen
myös Vanamon kohdalla. Hän on kärsinyt toista kuukautta kovista
selkä- ja keuhkokivuista.
Kiitos vielä kerran rohkaisustasi, joka tuli juuri oikeaan aikaan!
Päiväys    : 03.11.2001
Nimimerkki : Albert
Tänä pyhäinpäivänyönä tahdon toivottaa sielunrauhaa perheellenne. Herra pitää Kukkaa kämmenellään.

Päiväys    : 06.11.2001
Nimimerkki : Upe vastaa Albertille
Kiitos Albert kauniista sanoistasi! Kiitos myös esirukouksistasi!
Kukkamme, Vanamo, on hieman nuutunut. Uskomme kuitenkin, että hän on Herran kämmenellä ja parhaassa huolenpidossa.
Päiväys    : 18.11.2001
Nimimerkki : Annu K.
Heippa.
Kävin katsomassa sivujanne. Hienoa, että tiedotatte työstänne. Siunausta ja voimia teille kaikille. Vanamolle suuret terveiset ja enkelien läsnäoloa. Terveiset ja kiitokset myös Kolppanasta.
Päiväys    : 21.11.2001
Nimimerkki : Jumalaan luottaen
Tervehdys täältä Porvoosta .Sain kuulla työstäsi ja
Vanajan terveydestä yhteiseltä ystävältämme Tervakoskella.Haluan välitää myötätuntoni tällä viestillä.Kaikkivaltiaan Jumalan käsi on varmasti elämänne yllä, luottakaa sanan viitoittamaan tiehen
ahdingossakin. \"Lähellä on Herra niitä joilla on särjetty sydän\"....Ps.34:19
Rukoilemme puolestanne
Päiväys    : 21.11.2001
Nimimerkki : Upe vastaa
Nimimerkit Annu K ja Jumalaan luottaen, ovat lähettäneet meille rohkaisevat tervehdykset. Lämpimät kiitokset teille molemmille! Vanamo on vastoin kaikkia tosiasioita hengissä, eikä
vähiten esirukousten ansiosta. Jumala on vastannut rukouksiin. Hänen hyvä tahtonsa varmas-
ti toteutuu Vanamonkin kohdalla.
On niin, että kun luemme näitä rohkaisevia viestejä, ne saavat silmämme kyyneliin. Hyvyys
yllättää, joka kerta kun sitä kohtaa. Pahuuteen olemme jo tottuneet. Kiitos vielä kerran kau-
niista viesteistänne.
Päiväys    : 04.12.2001
Nimimerkki : Toivoton
Olen seurannut sivujanne, eritoten Upen päiväkirjaa.
Vanamosta ei paljoa tietoa, mutta kaikki, mitä irti saan viittaa suurenmoiseen ihmiseen. Ei mitään pahaa kenellekään.
Miksi häntä rangaistaan? Jaksaako kukaan enää uskoa Jumalaan.
Luovutetaan, annetaan köyhien, vammaisten, osattomien, orpojen, omasta syystään poloisten menehtyä, hävitä.
Me loput elämme, nautimme, toimimme yhteiskunnassa, jonka ei enää tarvitse välittää huono-osaisista.
Kloonaamme, hoidamme kantasoluilla vaikeimmatkin sairautemme sijoittamatta varojamme massojen ongelmiin.
Hävitämme geneettiset rasitteemme, tuotamme vain valioyksilöitä.
Ja kaikki voisivat hyvin.
Miksi ei näin?
Kaikkien holhoaminen johtaa vain loputtomaan suohon, josta ei ole poispääsyä.
Siksikin Vanamolle, ihmisistä parhaimmalle, tulisi olla saatavissa parhain mahdollinen, myös taivaallinen hoito.
Päiväys    : 04.12.2001
Nimimerkki : Upe vastaa 
Nimimerkki toivoton oli ymmärtänyt oikein Vanamon luonteen. Hän on kiltein ja jaloin ta-
paamani ihminen. Täynnä rakkautta. Koko hänen elämänsä on ollut toisten ihmisten huo-
mioimista ja palvelemista. Koskaan hän ei ole pitänyt meteliä itsestään.
Tänäänkin hän kiitti Jumalaa Hänen hyvyydestään ja rakkaudestaan, sekä siitä, että olemme
saaneet yhdessä elää onnellisen elämän.
Minun on ollut vaikea hyväksyä sitä, mikä Vanamoa on kohdannut. -Älä kapinoi, äläkä neuvo
Jumalaa. Eikä Hän tiedä mikä meille on parasta, on Vanamo neuvonut minua.
Oikeassahan Vanamo on. Me katsomme elämää vain elämän aikavälillä. Jumala katsoo
asioita iankaikkisuuden näkökulmasta.
Vanamon elämä ei ole ollut turha. Hän on saanut välittää rakkautta ja huolenpitoa, siellä
missä hän on liikkunut ja se hyvä mitä hän on tehnyt, jää hänen jälkeensä.
Jumalan rakkaus näkyy siinä, että hän uhrasi ainoan Poikansa, että jokainen joka Häneen
uskoo pelastuisi. Hän ei tullut tänne hyviä ja pyhiä varten, vaan kurjija, syntisiä ja epäonnis-
tuneta varten. Eikö se ole rakkautta? Jos Vanamo kuolee, sille en voi mitään. Köyhiä jättä-
mällä en saa häntä takaisin, siispä köyhiä en jätä!
Päiväys    : 05.12.2001
Nimimerkki : Vieras
Kuka on Vanamo, josta täällä viime aikoina on niin paljon kerrottu. Liittyykö Idäntyön toimintaan, vaan onko henkilökohtainen tuttu?
Vilpittömäst toivon kaikkea parasta Vanamolle. Rukoukseni, osanottoni, myötäelämiseni ja vähäisen persoonani tuki terveisin hänelle!
Päiväys    : 06.12.2001
Nimimerkki : Upe vastaa
Nimimerkki vieras kysyy, kuka on Vanamo. Vanamo on vaimoni, kiltein ja herttaisin ihminen,
jonka koskaan olen tavannut. Vanamo on täynnä rakkautta ja huolenpitoa. Hän on parasta,
mikä minua on elämässäni kohdannut. Uskon ystävieni yhtyvän tähän arviooni.
Vanamo on ollut Idäntyössä mukana alusta lähtien. Hän oli kanssani päivät varastolla lastaa-
massa rekkoja ja muita avustuskuljetuksia. Hän siivosi varastoa, teki ruokaa ja hoiti yövieraita,
joita oli parhaillaan toistakymmentä vuorokaudessa. Ruokailijoita oli parhaillaan kolmisen-
kymmentä päivässä. Edellisessä varastossamme pystyimme huolehtimaan näin hyvin Venäjätä tulleista tavaranhakijoista. Nykyisessä varastossamme meillä ei ole edes omaa vesipistettä.
Usein hoidimme öisin toimistotöitä. Vanamo hoiti kaiken kirjeenvaihdon. Kirjetä lähtee toimistostamme vuodessa noin 3000 kappaletta. Työpäivämme olivat 12-18 tuntisia. Neljä
ensimäistä vuotta teimme työtä pyhät arjet. Kaksi vuotta sitten Vanamo sairastui rintasyöpää.
Nyt olemme tässä.
Kiitos kun rukoilet puolestamme.
Päiväys    : 08.12.2001
Nimimerkki : Albert
Istun iltaa, tässä pieni poikani sylissäni. Halusin vain tulla rauhaa toivottamaan. Kaikki on kuin Herra sen on säätänyt. Jos itse sitä joskus epäilen, niin luen Sinuhea ja jaksan taas.

Herran rauha olkoon kanssanne!

Albert ja Akseli (1v9kk.)

Päiväys    : 09.12.2001
Nimimerkki : Upe vastaa
Kiitos Sinulle viestistäsi Albert. Tänään ammulla kävin hyvästelemässä Vanamon. Rakkaimman ihmiseni.
Eilen sovimme Vanamon kanssa, että hän ei jätä minua, vaan on kanssani, vaikka lähtisikin
täältä. Hän on pitänyt lupauksensa.
Elimme Vanamon kanssa onnellisen elämän. Mitä kutsuttiin rakastavaisiksi tai nuoreksipariksi,
eikä syyttä. Rakakkautemme näkyi.
Vanamon kaltaisia ihmisiä on ehkä yksi kymmenestä miljoonasta, jos sitäkään. Minulla oli
onni elää häenen kanssaan vuosikymmenet. Olen siitä kiitollinen Jumalalle.
-Jos joku ei pidä Vanamosta, häenen on syytä tarkastuttaa päänsä, sanoi entinen työttove-
rini, nykyinen suurriistanmetsästäjä ja kullankaivaja ERKKI JUHANI SALONEN. Olen hänen
kanssaan samaa mieltä.
Nyt itken ikävääni, mutta olen onnellinen, että sain elää Vanamon kanssa, ihmisen, jonka sydän on täynnä rakkautta ja anteeksiantamusta. Minulla on vain onnellisia muistoja Vanamosta.

Päiväys    : 28.12.2001
Nimimerkki : aune ja anna
Upelle,
olemme viettäneet mielenkiintoisia hetkiä työsi vaiheissa, lukeneet koskettavaa päiväkirjaasi.
Toivomme hartaasti, että jaksaisit edelleen olla avuttomien apuna. Sinua ja työtovereitasi siunaten.
Ps. 121 Aune ja Anna
Päiväys    : 28.12.2001
Nimimerkki : Upe vastaa
Kiitos rohkaisevasta viestistänne Aune ja Anna.
Palasi ilalla työpäiväni jälkeen tyhjään kotiini sydän ikävästä pakahtumaisillaan.
Viestinne rohkaisi. Psalmin sanat lohduttivat. Kiitos!
Köyhiä en halua jättää. Teen työtä niin kauan kuin Jumala voimia ja mahdollisuuksia
antaa. Kiitos rukouksistanne!
Päiväys    : 19.01.2002
Nimimerkki : Pikka
Hei Upe,
Hienot sivut teillä on.
On upeaa attä jaksat vaikeankin ajan keskellä,
muistathan, että vaikka joskus ei ymmärrä miksi ja minkä vuoksi, tuntuu, että on liian raskasta ja vaikeaa,usein jälkikäteen saa huomata myös sillä olleen oman tarkoituksensa.
Voimia sinulle ja terveisiä myös äidiltä!

Päiväys    : 19.01.2002
Nimimerkki : Upe vastaa
Hei Pikka.
Kiitos rohkaisevasta viestistäsi. Elämässä tapahtuu paljon asioita, joita emme ymmärrä.
Moni kysymys jää vastausta vaille. Elämä on vain elettävä sellaisena kuin se eteen tu-
lee.
Vanamo halusi viedä iloa sinne missä oli surua ja lohdutusta sinne missä oli ahdistusta.
-Jos minun läsnäoloni tai tekoni helpottaa edes yhden ihmisen oloa, elämälläni on mer-
kitys, oli Vanamon elämänohje.
Jos meidän työmme helpottaa edes yhden ihmisen elämää, sillä on merkityksensä ja
sitä kannattaa jatkaa.
Päiväys    : 19.01.2002
Nimimerkki : Anna-Liisa
Voin vain aina hämmastyä uudelleen Sinun ja ystäviesi hyvyydestä,kun käyn sivuillanne. Köyhien auttaminen on maailmassa loputon \" suo \", mutta uskon että parhaimman palkan saa, kun saa onnelliseksi edes osan heistä.
Hävettää joskus tämä yltäkylläisyys, johon meillä suomalaisilla on ollut oikeus syntyä ja sokaistumme siitä!
Voimia työhösi ja ennenkaikkea suruusi Vanamon poismenon vuoksi. Runoilijan sanoin muista, että \"yhdet jalanjäljet hiekassa tarkoittavat, että Herra kantoi sinua, kun olit kärsimysten ja koettelemusten keskellä.\"
Päiväys    : 20.01.2002
Nimimerkki : Upe vastaa Anna-Liisalle
Kiitos viestistäsi ja lohduttavista sanoistasi Anna-Liisa. Ihmettelet hyvyyttämme. Minun
kohdalla se on turhaa. En ole hyvä, enkä pyhä. Teen vain sen mikä minun pitää tehdä,
jos en tekisi elämälläni ei olisi merkitystä. Työtovereissani ja yhteistyökumpaneissamme
olen tavannut hyviä ihmisiä, todellisia arjensankareita.Olen onnellinen kun olen saanut heidän kanssaan tehdä tätä työtä.
Usein olen kuitenkin surullinen ja kiukkuinen. Suorastaan kiehun raivosta, kun tapaan ihmi-
siä , jotka yrittävät estää ja vaikeuttaa työtämme köyhien hyväksi. Valitettavasti sellaisia-
kin ihmisiä on joiden elämä pyörii vain oman navan ympärillä.
Päiväys    : 25.07.2002
Nimimerkki : Isä yksin on hyvä!
Kaikkivaltias Pyhä Jumala siunatkoon Suomen idäntyö UP ry:n työtä, jokaista työntekijää. Sisältäköön tuo siunaus kaikkea mahdollista hyvää, mitä yksin Pyhä Isä voi antaa, ja Hän voi antaa paljon, onhan Hän jo antanut rakkaan, ainoan Poikansakin meidän tähtemme kuolemaan, jota me pääsemme osallisiksi hyvästä! Rakkaat ihmiset, rukoilkaa niiden puolesta ja siunatkaa niitä, jotka auttavat niitä kaikkein vähäisimpiä, jotka ovat vailla hoitoa, rakkautta, ruokaa! Herra armahtakoon meitä itsekkyydeltämme! Jokainen on meidän lähimmäisemme, asuu sitten Venäjällä tai Kiinassa tai Suomessa. \"Rakasta Herraa, Jumalaasi, koko sydämestäsi, koko sielustasi ja mielestäsi. Tämä on käskyistä suurin ja tärkein. Toinen yhtä tärkeä on tämä: Rakasta lähimmäistäsi niin kuin itseäsi.\" Matt.22:37-39. Rakastaa voi mm. rukoilemalla ja antamalla omastaan.
Päiväys    : 25.07.2002
Nimimerkki : tarkistus
tarkistus
Päiväys    : 03.08.2002
Nimimerkki : Saila Kahlos
Haluan kiittää Teitä sydämeni pohjasta. Olin viime keväänä matkalla Eestiin, leirikoulua viettämään. Saimme teiltä lahjoituksena Fazerin punaisia kuulia, joita jaoimme Tallinnan vammaisten lasten koulun, Loon koulun ja Imastun koulukodin oppilaille asukkaille. Mm. Teidän ansiostanne saimme kokea, kuinka pienetkin teot ovat suuria. Suuren suuria. Olette olleet mukana luomassa meille hyvää matkaa ja, heille, eestiläisille nuorille, avuntarvitsijoille, ehkä hieman valoa elämään.
Teette todella hienoa työtä. Älkää koskaan unohtako sitä.
Kiitos.
Päiväys    : 04.08.2002
Nimimerkki : Upe vastaa Sailalle
Kiitos kiittämästä Saila. Kaikki kiitos työstämme kuuluu niille kilteille ihmisille, jotka tavara-
ja rahalahjoituksin tekevät auttamistyömme mahdolliseksi. Me vain välitämme kaiken saa-
mamme hyvän eteenpäin apuatarvitseville.
Päiväys    : 22.10.2002
Nimimerkki : Sonja 
Hei! Olen kuullut paljon työstänne ja minusta on upeaa ;) että tällaista työtä tehdään!! Itselläni on sama \"vika\", sydän vetää itään. Toivon, että joskus voisin työskennellä vaikka orpojen tai kodittomien parissa. Lapset ovat lähellä sydäntäni, valmistun pian lastenohjaajaksi. :) Ehkä joskus voin tehdä samanlaista työtä kuin te teette. Sitä päivää odotellessa, rukoilen puolestanne! Siunausta ja voimia teille!!
Päiväys    : 22.10.2002
Nimimerkki : Upe vastaa Sonjalle
Kiitos Sonja viestistäsi ja rukoustuestasi. Toivottavasti saat tehdä kutsumuksesi mukaista työtä
tulevaisuudessa. Toivotan Sinulle siunausta elämääsi.
Päiväys    : 18.12.2002
Nimimerkki : yx  kannattaja

Tilinumeronne netissä ovat virheelliset. Voisitko päivittää ne siten, että saamme pienen kannatuksemme lähtemään verkkopankin kautta.
KIITOS !
Päiväys    : 18.12.2002
Nimimerkki : yx kannattaja

Anteeksi erheellinen ilmoitukseni tällä palstalla. Tilinumerot ovat oikeat, mutta niitä ei voi poimia sivuiltanne suoraan omanverkkopankin lomakkeelle maksunsaajan kohdalle, vaan ne on kirjoitettava numero kerrallaan lomakkeeseen ja näin saa maksatuksen toimimaan ilman että saa herjaa tilinumeron virheellisyydestä.
Siis ihmiset voitte huoletta maksaa kannatuksenne ihan oikeille tileille... Anteeksi aloittelijan kömmähdys verkkopankin käytössä. Ja hyvää joulua kaikille.
Päiväys    : 16.01.2003
Nimimerkki : Vierailija
Löysin Google hakukoneella alueeltani kaksi idäntyötä tekevää hyväntekeväisyysjärjestöä:
Suomen Idäntyö UP ja Riihimäen Seurakunnan Idäntyö.
Tarkoittavatko molemmat samaa, siis samaa yhteisöä?
Vai onko toiminnoisa eroa?
Kummalle pienet roponi pistäisin?
Päiväys    : 17.01.2003
Nimimerkki : Upe vastaa
Nimimerkki vierailijalle kerron, että Suomen Idäntyö UP ry ja Riihimäen seurakunnan idäntyö ovat eri järjestöt.
Meidäntoimintaohjeemme on se, että emme myy mitään lahjaksi saatuja tuotteita; emme katulapsille kudottuja lapasia sukkia, tai pipoja ts. kaikki meille
lahjoitettu tavara menee Itä-Eurooppaan tai Lähialueelle. Emm harjoita kirpputoritoimintaa.
Avustustoimintamme painottuu elintarvikkeiden, vammaisapuvälineiden ja hygienia tuotteiden toimitukseen.Näitä tuotteita antamastamme avusta 1.7 milj. kilosta oli 98,3%. Yleensä avustusjärjestöt toimittava rajan yli pääasiassa vaatteita ja jalkineita.
Vierailija voi tehdä avustuspäätöksensä vertailemalla kotisivujamme.
Päiväys    : 28.03.2003
Nimimerkki : kirkkokirvesmies uralilta
Oletko kuollut kun 3 päivää on ilman päiväkirjaa.
Siunausta joka tapauksessa. EK
Päiväys    : 12.04.2003
Nimimerkki : Upe vastaa
Kiitos kirkkokirvesmiehelle Uralilta. En ole kuollut ja jos olisinkin, siitä olen varma, että Jerusalemiin minua ei haudattaisi, koska siellä on kuolleita todistettavasti noussut ylös haudoistaan. Luulen, että haudallani olisi katepillari ja iso kivi joka sillä vieritettäisiin haudalleni, että siellä pysyisin, enkä ilmestyisi kenenkään kiusaksi.
Olin lomalla. Tarkoitukseni oli kertoa lomalle lähdöstäni 26.3.03, mutta nettiyhteys oli koko päivän poikki, joten en voinut kertoa aikeistani. Nyt olen sitten palannut kehiin. Jokke ja Taru hoitivat työt hienosti lomani aikana. Tuli taas todistettua, että sota ei yhtä miestä kaipaa.
Päiväys    : 15.04.2003
Nimimerkki : kirkkokirvesmies
kiva kun hommapyörii ja tavara vaihtuu.
tervetuloa takaisin elävien joukkoon.
rakmestari lähtee uralia kohti torstaina.
rakennusryhmät toukokuun loppupuoliskolla.
rakennusmateriaaleja Sulon kuormaan, jos käy.
erkki
Päiväys    : 19.04.2003
Nimimerkki : Kiitolliset pietarilaiset
Pietarissa 19.4.2003

Valtiollinen G.I.Turnerille nimetyn Ortopedisen instituutin ja tutkimuskeskuksen johto kiittää teitä lahjoituksista, jotka olemme saaneet instituutin klinikalla hoidossa olevia vammaisia lapsia varten. Saamamme vaipat, pyörätuolit, tuki-istuimet, kävely apuvälineet jne. auttavat henkilökuntaamme vakavasti sairaiden lasten hoidossa ja helpottavat potilaidemme oleskelua klinikassamme.

Kiitollisin terveisin,

Ylilääkäri
Päiväys    : 19.04.2003
Nimimerkki : Kiitolliset pietarilaiset
Pietarin alueen \"Mummot ja papat\"-niminen invalidien ja veteraanien etujärjestö kiittää teitä meille osoittamastanne tuesta.
Suuren paaston alussa olemme saaneet teiltä lahjaksi punajuurta, kurkkua, liemikuutioita ynnä muita elintarvikkeitä.
Palkitkoon hyvä Jumala lahjanne teille! Nämä elintarvikkeet ovat paaston aikana todella suureksi avuksi meille järjestön jäsenille, iäkkäille ja vanhoille vähävaraisille ihmisille, joiden eläkkeen suuruusluokka on 900 - 1800 ruplaa/kk (27 - 53 EUR/kk).

HERRA VARJELKOON TEITÄ!

Järjestön puheenjohtaja
Päiväys    : 20.04.2003
Nimimerkki : Upe vastaa 
Olen suunnattoman iloinen kun olemme voineet olla avuksi pietarilaisille vanhuksille ja vammaisille lapsille. Kaikki kiitos ja kunnia tästä avusta kuuluu kuitenkin niille kilteille ihmisille, jotka ovat lahjoituksillaan tehneet mahdolliseksi tämän avun. Kiittää sopii myös niitä tavaran kuljettajia, jotka vaivojaan valittamatta ja hikeään säästämättä käyvät kerta toisensa jälkeen noutmassa avustustarvikkeita varastoltamme niitä tarvitseville. Mielestäni nämä ihmiset ovat todellisia arjen sankareta!
Päiväys    : 30.04.2003
Nimimerkki : Kiitolliset pietarilaiset
Pyhälle autuaalle Ksenia Pietarilaiselle nimetyn ortodoksisen hiippakunnallisen hyväntekeväisyyssairaalan henkilökunta sydämellisesti kiittää teitä lahjoittamistanne elintarvikkeistä, hygieniatuotteista ja vammaisapuvälineistä sekä toivoo yhteistyömme jatkuvan. Palkitkoon Jumala lähimmäisten hyväksi tekemänne työn.
Toivotan teille hyvää vointia ja Jumalan apua jokapäiväiseen työhönne pyhän autuaan Ksenia pietarilaisen rukousten kautta.

Sairaalan ylilääkäri isä Artemi.
Päiväys    : 01.05.2003
Nimimerkki : Upe vastaa
Me haluamme jatkaa yhteistyötä Isä-Artemin johtaman sairaalan kanssa, mutta kaikki kiitos kuuluu tavaran lahjoittajille ja sen kuljettajille Me Suomen Idäntyö UP ry:n työntekijät olemme vain välikäsi kaiken hyvän perillesaattamiseksi, kuin vesijohto, jonka läpi vesivirtaa.
Päiväys    : 01.05.2003
Nimimerkki : Kiitolliset pietarilaiset
Keisarinna Aleksandra Feodorovnalle nimetyn kansantaiteen koulun opettajat, oppilaat ja johtokunta kiittävät teitä sydämellisesti humanitaarisena apuna meille luovuttamistanne elintarvikkeistä.
Suokoon Jumala teille menestystä ja siunausta monille tuleville vuosille.

Syvästi kunnioittaen ja kiitollisin terveisin,

Koulun johtaja
Päiväys    : 14.05.2003
Nimimerkki : ei itsekään täydellinen
Luin Upen päiväkirjaa 13.5.2003. On todella hämmästyttävää, uskomatonta, kuinka joku voi vastustaa hyvän tekemistä, auttamista. Sen jotenkin voi ymmärtää, ettei omistaan halua antaa, kun oma suu on lähempänä ja itsellä pitää olla hienompi auto kuin naapurilla. Joku vielä kehtasi väittää pienessä paikallislehdessä, että Jeesuskin ajaisi mieluimmin Mersulla tai Rolls Royce Silver Phantomilla, jonka nokalla on enkeli, kuin millään rupuautolla! Olen eri mieltä. Jeesus ajaisi autolla, joka kulkee ja korjailisi välillä, jotta voisi enemmän auttaa köyhiä.
Tietäen kolehtien keräämiset, on kyse toisten lahjoittamista rahoista, ei omista. Mutta kun on valta määrätä, mihin ne rahat laitetaan. Hyvä on saarnapöntöistä muistuttaa, että \"iloista antajaa Jumala rakastaa\". Hän myös muistuttaa meitä köyhistä, nälkäisistä, janoisista ja sairaista.
Suomen Idäntyö UP ry tekee mahtavaa työtä. Kun siitä ensi kerran kuulin, olin hämmästynyt ja olen edelleen, kuinka aina uudestaan saatte lahjoituksia, varaston täyteen, kattoon asti. Tuo työ ei voisi olla mahdollista, ellei siinä olisi Kaikkivaltias mukana! Rohkaiskoon teitä Idäntyön tekijöitä Jes. 50:5-8. Hävetköön ne, jotka syyttävät. Samalla kuitenkin toivon heille armahdusta ja mielen muutosta. Siunausta ja voimia elämäänne!
Päiväys    : 14.05.2003
Nimimerkki : Upe vastaa
Kiitos viestistäsi /epätäydellinen/. Viestisi todella rohkaisi. Nämä meidän ns. vastustajamme kuvittelevat, että vain heillä on monopoli auttamistyössä. Tuloksemme ovat liian hyviä, mistä kaikki kiitos kuuluu LAHJOITTAJILLE! Tuloksemme herättä näissä pikkusieluissa kateutta. Minä en henkilökohtaisesti ole
salonkikelpoinen, kun en kuulu ns. piireihin. Ja eihän se sovi, että tällainen mies köyhiä auttaa. Sekin on sopimatonta, että kukaan työntekijämme ei saa työstään palkkaa. Emme elä loistavaa elämää köyhien kustanuksella. Emme matkustele ensimäisessä luokassa tutus-tuaksemme auvustuskohteisiin. Emme kuittaa kalliita ulkomaan päivärahoja, emmekä yövy viidentähden hotelleissa. Toimintamme olisi varmasti hyväksyttyä jos osaisimme elää HERROIKSI köyhien kustannuksella. 77% Ev.lut. seurakuntien kirkkoherroista ja muista päättäjistä on oivaltanut työmme arvon ja he tukevat työtämme taloudellisesti, mikä on erittäin merkittävä tuki työleemme. Tästä olemme kiitollisia. Olemme myös kiitollisia kaikille niille ihmisille, yrityksille ja yhteisöille, jotka taloudellisin- ja tavara lahjoituksin tekevät työmme mahdolliseksi!
Päiväys    : 29.05.2003
Nimimerkki : Kiitolliset pietarilaiset
Pyhän Kolminaisuuden Aleksanteri Syväriläisen luostarin johtaja ja veljestö kiittävät teitä empatiastanne ja ymmärryksestänne niitä ongelmia kohtaan, jotka syntyvät Venäjän yhden tunnetuimmista luostareista ja sen Pietarin ”podvorjen” jälleenrakentamisen yhteydessä.
Lahjoittamistanne elintarvikkeista – raviolit, näkkileivät, kastikkeet, vanukkaat, lasten ruuat yms.– on suurta apua luostarin asukkaiden ja työmiesten ravinnon hankinnan turvaamisessa.
Teidän apunne on arvokasta antia suurelle työlle eikä se jää palkitsematta Jumalalta.

Kunnioittaen ja Jumalan apua teille toivoen,
Luostarin johtaja i.Lukian ja veljestö
Päiväys    : 24.06.2003
Nimimerkki : Kiitolliset pietarilaiset
Pokrovo-Tervenitšin nunnaluostarin johtaja ja sisaret kiittävät teitä luostarille antamastanne avusta (etikkapunajuuren lahjoituksesta).
Rukoilemme teidän puolestanne niinkuin ”pyhän luostarin lahjoittajista ja
hyväntekijöistä” ja toivomme, että teidän hyvä teko palkitaan satakertaisesti Jumalan avulla!

Kiitämme ymmärryksestänne ja myötätuntoisesta suhtautumisestanne.

Kunnioittaen ja Jumalan apua toivottaen,
Luostarin Pietarin podvorjen johtaja
nunna Aleksandra
Päiväys    : 26.06.2003
Nimimerkki : Upe vastaa
Olen kiitollinen luostarinjohtaja Nunna-Aleksandran ja hänen johtamansa luostarin nunnien esirukouksista. Rukousta tässä työssä tarvitaan enemmän kuin mitään muuta. Rukousta myös niiden ihmisten puolesta, jotka vastustavat tätä työtä, eivätkä näe, että he pahoilla puheillaan aiheuttavat vahinkoa niille köyhille joita autamme. Meille on todella avautunut ovi hedelmälli- seen auttamistyöhön, mutta vastustajia, pahan puhujia ja kadehtijoita on paljon!
Päiväys    : 28.06.2003
Nimimerkki : mielenkiinnolla
Voiko varastollenne tulla lajittelemaan tavaroita.
yhteystiedot
eilanka@luukku.com
Mervi Mertanen
p. 041-5721399
Päiväys    : 30.06.2003
Nimimerkki : Upe vastaa
Tottakai. Kaikki apu on tervetullutta. mutta on myös niitä, jotka kateuttaan tai muista itsekkäistä syistään haluavat tulla tutustumaan toimintaamme tarkoituksenaan heittää kapuloita rattaisiimme. Tämän vuoksi haastattelemme kaikki halukkaat etukäteen.
Päiväys    : 30.06.2003
Nimimerkki : Stefanus
Työ on superia ja työn tekijät. Mutta eihän vaan ole ylpeyttä ja ihmiskunniaa mukana? Jotenkin vaan ahistaa noita kehuja lukiessa. Ja voi jos samasta suusta lähtee (oma) kiitos ja (toisten) kiroaminen, josta Jaakob varoittaa.
Onko Jeesus ylin Herra tässä työssä?
Päiväys    : 30.06.2003
Nimimerkki : Upe vastaa Stefanukselle
Kiitos viestistäsi Stefanus. On mukava, että olet huomannut kuinka kiitämme lahjoittajia, itsellemme emme kiitosta halua, emmekä sitä ansaitse. Kaikki kiitos kuuluu lahjoittajille. Me olemme vain putkenpätkä, jonka läpi kaikki hyvä virtaa!Jos Sinua ahistaa se, että kiitämme lahjoittajia, tai se, että autamme köyhiä, ahistuksen syy taitaa olla korviesi välissä. Jos taas et huomaa kuka tätä työtä johtaa, ongelma on Sinun ei meidän. Jatka vain hurskasteluasi, sehän Sinulta näköjään käy!Jos tosiasioiden kertominen on toisten kiroamista, niin Jeesus taisi olla melkoinen kiroaja, vai mitä meinaat Hänen terveisistään kaltaisillesi fariseuksille ja kuningas Herodekselle.
Voit itse aloittaa sen ainoan ja oikean auttamistyön. Silloinhan kaikki on OK.
Päiväys    : 01.07.2003
Nimimerkki : Päivi Kaskia
Teette hienoa työtä, sanokoot muut mitä sanoo ja ahistakoon ketä tahtoo. En usko, että köyhiä Jumalan jakama avustustyö ahistaa....!
Jaksakaa jatkaa!
Päiväys    : 02.07.2003
Nimimerkki : Upe vastaa
Kiitos Päivi. Olen kanssasi samaa mieltä. Tuskimpa köyhiä työmme ahistaa. Ne joiden vatsa on täynnä ja mieli myrkyttynyt jaksavat varmasti vahtia jokaista liikettämme ja löytävät moitittavaa. Kunkin täytyy toimia kutsumuksensa mukaan, jos on kutsuttu vikoilemaan, narisemaan ja kitisemään, tai lantaa levittämään, niin sitähän on tehtävä ja huolella. Meidät on kutsuttu köyhiä auttamaan ja sitähän teemme: HIKEÄ SÄÄSTÄMÄTTÄ JA VAIVOJAMME VALITTAMATTA! KÖYHIÄ EMME JÄTÄ!
Päiväys    : 11.07.2003
Nimimerkki : Kirkkokansalainen
Käytitpä ystävämme Stefanus kovaa kieltä, esikuvastasi poiketen. Onhan tunnustuksen ja kiitoksen antaminen oikein, varsinkin kun muuta palkkiota ei tällaisesta uhrautuvasta työstä makseta.
Vaikkakin voi välillä olla tarpeen tarkistaa ja päivittää toiminnan perustaa ja prioriteetteja. Siitä tuskin kukaan johtajakaan ahistuu, vaiko?
Päiväys    : 11.07.2003
Nimimerkki : Upe vastaa
Kiitos viestistäsi kirkkokansalainen. Tuskinpa tämän lafkan Johtaja ahistuu. Meillä on nimittäin vain yksi Johtaja ja Hän on yläkerrassa. En tosin väitä, että me ymmärtäisimme, tai osaisimme Johtajamme tahtoa työsämme täysin toteuttaa, mutta yritämme parhaan kykymme mukaan köyhiä auttaa. Muuta päämäärää meillä ei ole, eikä kunniaa kuulu meille tästä työstä tipan tippaa. Tiedämme vallan hyvin kuinka vajailla vankkureilla tätä työtä vedämme. Tyriä osaamme, se taito on totisesti tallella. Onnistuminen,jos sellais-ta tapahtuu, ei taatusti mene meidän piikkiimme!Meidän
palvelijoiden on syytä tarkistaa päivittäin motiivejamme ja suuntaamme. Se ei totisesti ahista!
Päiväys    : 12.07.2003
Nimimerkki : Stefanus
Olet Kirkkokansalainen oikeassa. Valitan (UP)sanavalintaani ja arvostelevaa asennettani. En saanut käsiini työstä kertonutta Sana-lehteä, mutta eikös siitäkin tullut sekä ihastusta että ahistusta, mikäli jälkipuheista päättelee.

Eikös ole hyvä että meitä itsekutakin silitetään välillä vastakarvaankin, jolloin sieltä pöllähtää raadollisuus esiin. Voi taas tarkistaa prioriteetteja, kuten sanoit, Kirkkokansalainen. Näin itsellenikin usein käy.

Suurilla miehillä on suuret saappaat, sanotaan. Niiden tallattavaksi joutuminen sattuu, siksi voi haluta jotain suojaa, vaikkapa nimimerkin tarjoamaa.
Päiväys    : 13.07.2003
Nimimerkki : Upe vastaa
Kuulepas Stefanus, vastakarvaan silitystä tässä työssä on riittänyt. Jos vaivaudut tarkemmin tutustumaan kotisivuihini ja päiväkirjaani, toteat sen varmasti, ettei tässä työssä myötätuulta liikaa ole. Mitä tunteisiin tulee, niitä on jokaisella niin suurella kuin pienellä. Voi tuntua ihmeelliseltä, mutta minäkin tunnen kivun ja tuskan ja osaan myötäelää myös köyhien ja orpojen kivun sekä tuskan. Raadollisuuttani en ole koskaan yrittänyt peittää, enkä ole yrittänyt olla parempi mitä olen. Olen varmasti paljon pahempi kuin osaat kuvitellakaan, veli Stefanus. Kun ketään huonompaa ei löytynyt, Yläkerran Isäntä otti minut tähän työhön. Työtäni en osaa hävetä, ja tuloksista kuuluu kiitos Yläkertaan ja lahjoitajille. Minua voitte potkia niin paljon kuin sielu sietää, mutta älkää vaikeuttako köyhien auttamistyötä. Siitä taatusti raivostun. Sana-lehden saat lehden toimituksesta, jos sitä kaipaat.
Päiväys    : 14.07.2003
Nimimerkki : Kiitolliset pietarilaiset
Kiitän teitä sydämellisesti Mariinskaja sairaalan henkilökunnan puolesta terveydenhoitohenkilöstöllemme lahjoittamistanne työvaatteista (100 valkoista paitaa ja 50 housuparia leikkaussalissa työskenteleville). Lahjanne oli sairaalamme työtekijöille suureksi avuksi, koska meillä on tällä hetkellä ollut hieman vaikeuksia työvaatteiden hankinnassa.
Hartaasti toivomme, että muistatte meitä jatkossakin ja autatte mahdollisuuksienne mukaan.

Ylilääkäri O.V. Jemeljanov
Päiväys    : 15.07.2003
Nimimerkki : Upe vastaa
Kiitos kun olemme voineet olla avuksi. Autamme jatkossakin Teitä mahdollisuuksiemme mukaan. Kiitämme
työvaatteiden lahjoittajia, jotka ovat tehneet auttamisenne mahdolliseksi.
Päiväys    : 17.07.2003
Nimimerkki : Kiitolliset pietarilaiset
Vvedeno-Ojatskin nunnaluostarin Pietarin podvorjen Pyhä Suurruhtinatar Anna Kashinskajan kirkon sisaret kiittävät teitä lahjoittamistanne elintarvikkeista (etikkapunajuuri,-kesäkurpitsa, perunalastut, liemikuutiot, vanukkaat, kastikkeet ym.)
Luovuttamanne elintarvikkeet lähetetään pääluostariin, missä tällä hetkellä työskentelee iso määrä vapaaehtoisia työmiehiä ja pyhiinvaeltajia.

Toivomme teille ja työllenne Jumalan apua.
Herra teitä kaikkia varjelkoon!

Podvorjen johtajan puolesta,
V.V.Gurtjakina
Päiväys    : 31.08.2003
Nimimerkki : gloomygrief
Mielenkiintoisen \"puheen\" pidit Upe Linnan Lukiolla. Kiitos siitä. Vanamo in memoriam oli koskettavaa luettavaa. Voimia koko järjestölle!
Päiväys    : 01.09.2003
Nimimerkki : Upe vastaa
Kiitos on kokonaan minun puolellani. Oli ilo tavata Linnan Lukion oppilaita ja opettajia. Harvoin olen saanut puhua kuulijakunnalle, joka niin tarkoin seuraa
puhetta ja myötäelää kuulemaansa. Kajaanin koululais-ten ja opettajien tapaaminen oli todellinen keidas-hetki hikisen työn ja raadannan lomassa. Kiitos Teille jokaiselle!
Päiväys    : 11.09.2003
Nimimerkki : Albert vaan only
Da Pacem Domine !

Rauha olkoon kanssanne.

Päiväys    : 12.09.2003
Nimimerkki : Kiitolliset pietarilaiset
Edelweiss-nimisen Pietarin alueen urheilun invalidien yhdistyksen puolesta kiitän teitä ilmaisesta ruoka-avusta (etikkapunajuuri, lasten ruoka ym.), jonka te olette lähettäneet Pietarin urheiluveteraaneille.
Auttamistyönne köyhien ja osattomien hyväksi ansaitsee suurta kunnioitusta ja kiitosta!

Yhdistyksen puheenjohtaja,
Venäjän liikunta-alan ansioitunut työntekijä,
professori V.F.Polysajev
Päiväys    : 14.09.2003
Nimimerkki : Upe vastaa
Olen iloinen, kun olemme voineet auttaa. Kuten usein olen sanonut, kaikki kiitos kuuluu niille kilteille ihmisille, jotka ovat lahjoituksin mahdollistaneet tämän työn. Meidän työmme on välittäjän osa; tehtävämme on saada kohtaamaan ne, joilla on mitä lahjoittaa ja ne, jotka apua tarvitsevat!
Päiväys    : 18.09.2003
Nimimerkki : Kiitolliset pietarilaiset
Invalidien hyväntekeväisyysyhdistys \"Myötätunto\" osoittaa teille vilpitöntä kiitollisuutta siitä avusta, jonka olemme teiltä saaneet holhokeillemme jaettavaksi.
Olemme jakaneet avustuksena saadut elintarvikkeet apua tarvitseville vähävaraisille perheille.
Suuri kiitos teille! Ei kukaan muu kuin köyhät invalidit osaa antaa arvoa teidän avullenne, koska toisinaan heidän rahansa eivät riitä leipään. Holhokkimme kuuluvat kaikkein turvattomimpiin väestönryhmiin. Osa heistä ei saa valtiolta minkäänlaista tukea (työttömyyskorvausta tai eläkettä).
Toivotamme teille lujaa terveyttä ja menestystä kaikissa asioissa.
Jumala teitä varjelkoon!

Yhdistyksen puheenjohtaja
V.L.Barabanova
Päiväys    : 19.09.2003
Nimimerkki : Upe vastaa
Teette arvokasta työtä auttaessanne invalideja. Kiitos kun saamme olla mukana tässä auttamistyössä!
Päiväys    : 19.12.2003
Nimimerkki : \"Kaenuun poijjat\"
Kiitokset Upe tavaroista, joita välitit meillekin syksyllä. Suuri osa niistä on jo viety - ja hyvään tarpeeseen ovat menneet!
Taivaan Isän siunausta ja voimia myös tulevalle vuodelle!
Päiväys    : 21.12.2003
Nimimerkki : Upe vastaa
Kiitos kuuluu teille Kaenuun poijjat, kun näette vaivaa köyhin hyväksi. Kiitos!
Päiväys    : 30.01.2004
Nimimerkki : kiitolliset pietarilaiset
Hyvä toiminnanjohtaja!

Mariinskaja sairaalan henkilökunta vilpittömästi kiittää teitä ja teidän järjestöänne humanitaarisesta avusta, jonka olette myöntäneet potilaillemme jo useamman kerran. On vaikeaa yliarvioida 30:n lahjoittamanne patjan arvoa kun meillä on jatkuvasti puutetta niistä.
Valitettavasti sairaaloilla on tällä hetkellä jonkinasteinen pula tämänkaltaisista tarvikkeista.
Samalla on vaikea kuvailla, kuinka arvokasta meille olikaan saada lahjaksi 30 pussia heikkovoimaisille ja makuupotilaille sekä invalideille tarkoitettuja kroonikkovaippoja.
Suokoon Jumala teille terveyttä ja voimia kaikkiin hankkeisiinne, jotka palvelevat tavallisia ihmisiä.

Kunnioittaen ja sydämellisesti kiittäen,
Varaylilääkäri O.A. Grinenko
Päiväys    : 31.01.2004
Nimimerkki : Upe vastaa
Olemme onnellisia kun olemme saaneet auttaa. Kuten olen aikaisemminkin sanonut, kaikki kiitos kuuluu tarvikkeiden lahjoittajille!
Päiväys    : 28.02.2004
Nimimerkki : kiitolliset pietarilaiset
Hyvä toiminnanjohtaja!

Sallikaa minun lausua Teille syvimmän kiitollisuuteni sanat myöntämästänne elintarvike- ym. tuesta (mm. näkkileivistä, ravioleista, ryyneistä ja vaatteista).
Suokoon Jumala teille terveyttä ja syvä kumarrus kaikille niille, jotka huolehtivat apuatarvitsevista ja osattomista lapsista.

Kunnioittaen ja kiittäen,
”Toivo”-perhekommuunin johtaja
E.A. Kliot
Päiväys    : 29.02.2004
Nimimerkki : Upe vastaa
Kiitos Teille kun huolehditte orpolapsista. Me pidämme työtämme etuoikeutena ja olemme kiitollisia niille kil-teille ihmisille, jotka lahjoituksillaan mahdollista-vat työmme.
Päiväys    : 08.03.2004
Nimimerkki : Mimmu
Aurinkoista päivää!
Työnne kuulostaa tyydytystä antavalta ja mietin vain onko todellakin näin hyväsydämisiä ihmisiä olemassa!?! Itse auttaisin jos olisi ammattitaitoa tai jotakin lahjoitettavaa, mutta opiskelijana voin vain ihastella työtänne ja toivoa joku päivä vastaavassa toiminnassa olevani mukana.
Jaksamista ja voimia työhönne!
Päiväys    : 08.03.2004
Nimimerkki : Upe vastaa Mimmulle
Kiitos viestistäsi Mimmu. Sinulla on halu auttaa. Hyvä!
Uskon, että tulet myös auttamaan hädässä olevia. Nytkin voit auttaa, vaikka opiskelet. Se apu voi olla ystävllinen sana oikeassa hetkessä, tai vaikkapa hymy!
On totta, että saamme työstämme tyydytyksen. Hyväsydämisiä ovat ainakin Taru ja Jokke. Tarulla on 25-vuotias vaikeasti vammainen poika, joka on aivan vauvan tasolla kehityksessä ja siitä huolimatta Taru jaksaa käydä lajittelemassa vaatteita ja siivoamassa. Usein hän on saanut pojaltaan nukutuksi vain tunnin pari yössä. Pojan ollessa päivätoimintakeskuksessa Taru käy meillä töissä. Se on arjen sankaruutta! Jokke korjailee ahkerasti vammaisapuvälineitä ja autta näin vammaisia, joilla useinkaan ei ole mitään apuvälineitä.
Minä taas olen kiivas, kiukkuinen ja usein hirmuinen, joten en voi sanoa lukeutuvani tuohon hyväsydämisten joukkoon. Ihmiset, jotka jaksavat kuljettaa avustustavaroita yli rajan, kaikista vaikeuksista huolimatta, ovat ihailtavia. Me täällä hankintatoimessa pääsemme kaikkein helpoimmalla.
Päiväys    : 11.03.2004
Nimimerkki : 
Hyvä toiminnanjohtaja!

Ksenia Pietarilaisen muistolle nimetty ortodoksinen hiippakunnallinen hyväntekeväisyyssairaala on sydämellisesti kiitollinen Teille siitä, että olette avustaneet meitä lahjoittamalla potilaiden hoito- ja kuntoutustarvikkeita (mm. kroonikkovaippoja ja kävelyapuvälineitä) ja toivomme yhteistyömme jatkuvan. Sairaalamme on perustettu nimenomaan hoitamaan Pietarin alueen vanhoja ja iäkkäitä potilaita. Siksi kipeästi tarvitsemme hygieniatuotteita ja makuuhaavojen ehkäisyvälineitä.
Pyhän autuaan Ksenia Pietarilaisen rukouksien kautta toivon Teille ja teidän työntekijöillenne hyvää terveyttä ja Jumalan apua arkipäiväisessä työssänne lähimmäisten hyväksi!


Kunnioittaen,
Sairalan ylilääkäri rovasti Artemi Temirov
Päiväys    : 12.03.2004
Nimimerkki : Upe vastaa
Ylilääkäri rovasti Artemi Temirov!
Olemme kiitollisia, kun saamme olla yhteistyössä kansanne ja tuke näin arvokasta hoitotyötänne vanhusten parissa.
Päiväys    : 13.03.2004
Nimimerkki : kiitolliset pietarilaiset
Pietarin kaupungin lastensairaalan nro 1 hallinto kiittää Teitä 1720 lastenvaipan lahjoittamisesta sairaalamme lapsipotilaillemme.

Ylilääkäri A.V.Kagan
Päiväys    : 15.03.2004
Nimimerkki : Upe vastaa
Hyvä ylilääkäri. Kiitos on kokonaan meidän puolellamme.
Olemme kiitollisia kun saamme autta potilaitanne ja Teitä arvokkaassa työsänne!
Päiväys    : 16.03.2004
Nimimerkki : kiitolliset pietarilaiset
Hyvä toiminnanjohtaja!

Pietarin kaupungin Pokrovskaja (Jumalansynnyttäjän suojeluksen) sairaalan hallinto kiittää Teitä 1200:n kroonikkovaipan, 35:n rollaattorin ja 2:n Kavika 3400/P-mallisen pesukoneen lahjoittamisesta sairaalallemme.

Kunnioittaen,
Varaylilääkäri M.N.Baholdina
Päiväys    : 17.03.2004
Nimimerkki : Upe vastaa
Hyvä ylilääkäri. Olemme iloisia kun olemme saaneet olla auttamassa potilaitanne. Toivotamme Teille menestystä ja jaksamista arvokkaassa hoitotyössänne!
Päiväys    : 27.03.2004
Nimimerkki : kiitolliset pietarilaiset
Invalidien hyväntekeväisyysyhdistys \"Myötätunto\" osoittaa teille vilpitöntä kiitollisuutta holhokeillemme antamastanne avusta.
Näkkileivät ja pelmeenit on jaettu entisen Smolninskin kaupunginosan vähävaraisille asukkaille.
Erikoiskiitoksen osoitamme vammaisapuvälineistä ja kroonikkovaipoista. Olemme antaneet ne Irina Nikolajevna Kudrjavtsevalle, joka hoitaa omassa kodissaan kolmea invalidia. Yksi heistä on invalidi lapsesta saakka ja kahlittuna vuoteeseen.
Kukaan heistä ei pysty liikkumaan ilman vammaisapuvälineitä.
Te olette helpottaneet Irina Nikolejevnan työtä.
Tämä perhe ei kerta kaikkiaan pärjää ilman kroonikkovaippoja.
Suuri kiitos Teille!
Jumala suokoon Teille terveyttä!

Yhdistyksen puheenjohtaja
V.L.Barabanova
Päiväys    : 27.03.2004
Nimimerkki : kiitolliset pietarilaiset
Organisaatiomme nimi on \"Usko-Toivo-Rakkaus\"-niminen Pietarin vammaisten lasten tukiyhdistys. Me ilmaisemme syvimmät kiitoksemme lapsillemme osoittamastanne avusta ja lahjoista (pyörätuolit, punajuuri, liemikuutioit, näkkileivät, kävelyapuvälineet, kainalosauvat, kävelykepit ja vaatteet), koska
lähes kaikki tukemamme perheet elävät köyhyyden rajan alapuolella ja me todella olemme kaiken tämän ja paljon muun tarpeessa.

Yhdistyksen presidentti
V.A. Kostandjan
Päiväys    : 29.03.2004
Nimimerkki : Upe vastaa
Hyvät V.L. Brabanova ja V.A. Kostandjan, Te ja järjestönne teette arvokasta työtä vammaisten elinolosuhteiden parantamiseksi. Olemme onnellisia saadessamme tehdä kansanne yhteistyötä. Kuten niin usein olen sanonut, työmme on mahdollista vain niiden ihmisten avulla, jotka taloudellisin- ja tavaralahjoituksin mahdollistavat työmme!
Päiväys    : 09.04.2004
Nimimerkki : kiitolliset pietarilaiset
Pietarin Mariinskaja sairaalan johto ja henkilökunta pyytävät Teitä ottamaan vastaan kiitoksemme potilaillemme antamastanne humanitaarisesta avusta – leikkaus- ja sidontapöydistä, sidetarvikkeiden sterilisaatioon tarkoitetusta painehöyrylaitteesta, tuki- ja liikuntaelimistön häiriöitä poteville henkilöille tarkoitetuista kävelyapuvälineistä, 10:stä säkillisestä kroonikkovaippoja, 3:sta liikuntakyvyttömien ja -rajoitteisten potilaiden hoitoon tarkoitetusta. sähkökäyttöisestä nostolaitteesta.

Antakoon hyvä Jumala teille terveyttä ja voimia kaikissa hankeissanne, jotka palvelevat tavallisia ihmisiä.

Kunnioittaen ja vilpittömästi kiittäen,
Varaylilääkäri O.A. Grinenko
Päiväys    : 09.04.2004
Nimimerkki : Upe vastaa
Hyvä varaylilääkäri O.A. Grinenko, kiitos, kun olemme saaneet auttaa Teitä tärkeässä työssänne.
Päiväys    : 12.04.2004
Nimimerkki : kiitolliset pietarilaiset
G.I.Turnerin lasten ortopedian lääketieteellisen tutkimuslaitoksen sairaalan johto haluaa ilmaista kiitollisuutensa myönnetyistä avustuksista: ortopedisista apuvälineistä, lastenvaipoista, vaatteista ja invalidipyöristä.

Varaylilääkäri
Päiväys    : 13.04.2004
Nimimerkki : kiitolliset pietarilaiset
Pietarin alueen urheilun invalidien Edelweiss-yhdistys kiittää avustuksista, jotka järjestönne on myöntänyt Pietarin urheiluveteraaneille:
1. Ortodoksisesta kirjallisuudesta (Katekismus, uskonopin luentojen konseptit ja autuaan munkin elämäkerta) 300 kpl
2. Elintarvikkeista (160 pakkausta juustoa, 240 pakkausta Tuk-kekseja ja 240 pakkausta LU-kekseja)

Toimintanne, joka on suunnattu köyhien ja osattomien hyväksi, ansaitsee suurta kunnioitusta ja kiitosta!

Yhdistyksen puheenjohtaja,
Venäjän liikunta-alan ansioitunut työntekijä,
professori V.F.Polysajev
Päiväys    : 14.04.2004
Nimimerkki : kiitolliset pietarilaiset
Hyvä toiminnanjohtaja,

Nikolskin orpokodin lapset ja työntekijät ovat todella kiitollisia teille avustuksena tuoduista elintarvikkeista.
Tämä avustus auttoi meitä tekemään ruokavaliota kotoisemmaksi ja monipuolisemmaksi sekä tukemaan vähävaraisia työntekijöitämme.
Kutsumme teidät mielellämme vieraaksi katsomaan orpokotiamme ja tutustumaan lapsiimme.

Parhain kiitoksin,
Nikolskin orpokodin johtaja
J.A.Jevdokimov
Päiväys    : 15.04.2004
Nimimerkki : kiitolliset pietarilaiset
”Toivon valo”-niminen invalidi- ja orpolasten yhteiskuntaan sopeuttamisen ja kehityksen kansainvälinen keskuksen työntekijät kiittävät teitä myöntämästänne elintarvikeavusta:
1. Valkosipulikastike – 372 kpl,
2. Makupala-vanukkaat – 1320 kpl,
3. Näkkileivät (0,4 kg) – 336 kpl,
4. Näkkileivät (8 kg) – 4 ltk,
5. Twix-suklaapatukat – 4 ltk,
6. Etikkapunajuuri (9 kg) – 61 prk,
7. Maustekurkku (9 kg) – 10 prk,
8. Pikaspagetti – 300 pakkausta,
9. Mannavanukas – 486 kpl.

Lahjoitetut elintarvikkeet on jaettu tarvitseville lapsille ja invalideille, jotka asuvat Pietarin Pietarhovin kaupunginosassa ja Leningradin alueella.

Jumala teidät pelastakoon!

Vilpittömästi kunnioittaen ja toivoen yhteityömme jatkuvan,
Toivon valo-keskuksen johtaja
Igor N. Klimentjev
Päiväys    : 15.04.2004
Nimimerkki : kiitolliset pietarilaiset
Hyvä toiminnanjohtaja!

Pietarin kaupungin Pokrovskaja sairaalan johto kiittää Teitä 1200:n kroonikkovaipan lahjoittamisesta sairaalallemme.

Kunnioittaen,
Ylilääkäri O.G.Hurcilava
Päiväys    : 15.04.2004
Nimimerkki : kiitolliset pietarilaiset
Me, pietarilaisen Usko-Toivo-Rakkaus-kansalaisjärjestön 342 jäsentä (vammaiset lapset ja heidän vanhempansa) sydämellisesti kiitämme teitä saamastamme ruoka-avusta: punajuuresta, perunalastuista, lastenruuasta, vanukkaista ja kastikkeista.

Yhdistyksen presidentti
V.A. Kostandjan
Päiväys    : 15.04.2004
Nimimerkki : Upen vastaus Pietariin
Olemme saaneet ylenpaltisesti ansiotonta kiitosta Pietarista. Kiitos kuule avustustavaroiden lahjoittajille ja Isä-Aleksanderille, joka on uskollisesti jaksanut käydä noutamassa varastoltamme avustustarvikkeita ja on vaivojansa valittamatta niitä rahdannut Pietariin. Hänelle kuuluu myös kiitos jakamastaan ja kustantamastaan ortodoksisesta kirjallisuudesta.
Päiväys    : 18.04.2004
Nimimerkki : Erkki Ahava

Tuo Vepsä taitaa jäädä kaiken huomion ulkopuolelle. Kertovat sivunsa - www.veps.org - foorumilla, että tiet ovat huonot, puhelinyhteydet eivät aina pelaa ja muutenkin kaikesta saa kuvan, että ollaan allapäin. Joku avustusbussi vierailee kesäisin, siinä kaikki. Heillä on kyllä jokin organisaation avun keräämiseksi vepsäläisille, mutta harva suomalainen lähtee lahjoittamaan rahaa ja tavaraa, kun ei kerrota, miten ja minne avustukset menevät. Myös tuon organisaation järjestelyt ovat sellaiset, että herättävät enemmän epäluuloja kuin luottamusta avunantajissa. Viettekö te tavaraa Vepsänmaalle?
Päiväys    : 19.04.2004
Nimimerkki : Upe vastaa
Vepsään olemme toimittaneet joitakin kertoja avustuksia. Mitään säännöllistä yteyttä meillä ei sinne valitettavasti ole. Olemme kyllä tiedostaneet siellä valitsevan ahdingon, mutta mekään emme voi valitettavasti autta kaikkia hädänalaisia, vaikka kuinka tahtoa olisi.
Päiväys    : 20.04.2004
Nimimerkki : kiitolliset pietarilaiset
Kaupungin sairaalan nro 26 johto osoittaa teille syvää kiitollisuutta myönnetystä avusta - 1200 kroonikkovaipan lahjoittamisesta.

Ylilääkäri J. S. Zheleznjak
Päiväys    : 20.04.2004
Nimimerkki : 
Kiitokset kuuluvat Paperiset Oy:lle, joka vuosikausia on lahjoituksillaan tehnyt mahdolliseksi kroonikkopotilaiden auttamisen.
Päiväys    : 26.04.2004
Nimimerkki : kiitolliset pietarilaiset
Mariinskaja sairaalan työkollektiivi ilmaisee koko sydämestään kiitoksensa
Teille ja teidän organisaatiolle lahjoituksestanne – 30:sta säkillisestä kroonikkovaippoja voimattomia petipotilaita ja invalideja varten.
Paitsi, että se tuo mukavuutta potilaille, lahjoituksellanne on iso merkitys myös meillekin, koska vaippojen käyttäminen antaa mahdollisuuden sijoittaa rahavaroja hyvälaatuisten lääkkeiden ja lääkintälaitteiden hankkimiseen pyykinpesun sijasta.

Suokoon Jumala teille terveyttä ja voimia kaikissa hankeissanne, jotka palvelevat köyhiä ihmisiä.

Kunnioittaen ja vilpittömästi kiittäen,
Varaylilääkäri O.A. Grinenko
Päiväys    : 15.05.2004
Nimimerkki : Saila Kahlos
Tänne jo toista kertaa kirjoittelen. Kaksi vuotta sitten olin viemässä luokkaretken yhteydessä avustuspakettia Viroon. Tänään täällä Kajaanissa kirkon nuorisopäivillä pakkasimme jälleen yhden rekallisen tavaraa, joka teille joskus putkahtanee sinne etelään ja sieltä eteenpäin sitä tarvitseville. Työtä oli runsaanlaisesti, mutta se tuli tehtyä.
Mielessä kyllä kävi, että täytyy kai tässä olla jonkun sortin idealisti, kun rankassa vesisateessa kevätflunssan uhallakin lastaa auton täyteen jätesäkkejä...
Jälleen kerran haluan kiittää sinua tämän arvokkaan projektin (tai oikeammin: näiden arvokkaiden projektien) organisoinnista koko ryhmämme puolesta. Jos edes yksi ihminen siellä jossain, kaukana, voisi elää edes yhden päivän tällä työmme tuloksella, ei se ole ollut turhaa. Kiitos.
Päiväys    : 16.05.2004
Nimimerkki : Upe vastaa
Kiitosta tästä työstä ei kuulu minulle tippaakaan. Kiitos kun ahkeroitte Kajaanissa kevätflunssankin uhalla. Tunnuslauseemme on:´Köyhien puolesta, hikeä säästämättä ja vaivoja valittamatta! Tosin aina emme ole onnìstuneet olemaan narisematta. Riskejäkin työssä on. Itä-Euroopan yhdysmiehemme Esko Mäki-Soini vie avustuskuormia perille kirjaimellisesti henkensä uhalla. Talvella vuoristossa vaarallisissa keliolosuhteissa ja köyhissä maissa ovat pahimpina uhkina ryöstöyritykset, joilta Esko ei ole säästynyt. Onneksi mitään pahempaa ei ole päässyt sattumaan. Me täällä hankintapuolella pääsemme kaikkein vähimmällä, saamme jopa jumpata työaikana ilman kuntosalimaksuja, eikä meillä ole edes vapaa-ajan ongelmia.
Päiväys    : 02.07.2004
Nimimerkki : kiitolliset pietarilaiset
Hyvä toiminnanjohtaja!

Pietarin kaupungin Pokrovskaja sairaalan johto kiittää Teitä 2400:n kroonikkovaipan lahjoittamisesta sairaalallemme.

Kunnioittaen,
Varaylilääkäri O.N.Baldohina
Päiväys    : 02.07.2004
Nimimerkki : kiitolliset pietarilaiset
Hyvä toiminnanjohtaja!

Mariinskaja sairaalan henkilökunta vilpittömästi kiittää Teitä ja järjestöänne anteliaasta lahjastanne – lääkäreille ja henkilökunnallemme myönnetystä elintarvikeavustuksesta sekä heikkovoimaisille petipotilaille ja invalideille tarkoitetuista 60:sta säkillisestä kroonikkovaippoja.
Lahjoituksenne on taas kerran muodostunut meille miellyttäväksi yllätykseksi, joka auttaa uskomaan, että on ihmisiä, jotka näkevät elämäntehtävänsä toisten ihmisten pyyteettömässä auttamisessa. Emme väsy ihmettelemään hyväsydämisyyttänne, ihmisrakkauttanne ja anteliaisuuttanne.

Suokoon hyvä Jumala teille terveyttä ja voimia kaikissa tavallisiä ihmisiä palvelevissa hankeissanne.

Olemme aina valmiita auttamaan ja tekemään yhteistyötä teidän kanssanne voimiemme ja mahdollisuuksiemme mukaan.

Kunnioittaen ja sydämellisesti kiittäen,
Varaylilääkäri O.A. Grinenko
Päiväys    : 02.07.2004
Nimimerkki : Upe vastaa
Hyvät varaylilääkärit O. A. Grinenko ja O. N. Baldokina, olemme kiitollisia kun olemme voineet auttaa Teitä ja potilaitanne. Tämä työ on meille etuoikeus, mutta kaikki kiitos kuuluu tavaranlahjoittajille ja sen perille kuljettajille, kuten Isä-Aleksanderille ja muille hänen kaltaisilleen ihmisille, ei meille! Toivotan Teille voimia ja jaksamista arvokkaassa hoitotyössänne!
Päiväys    : 23.07.2004
Nimimerkki : Vankien apu- säätiö
Kiitämme teitä sydämellisesti naisvankiloiden äiti/lapsi-osastojen pienokaisille kohdistetusta suuresta avusta.

Nämä lapset, jotka ovat joko syntyneet vankiloissa tai tulleet sinne yhdessä tuomittujen äitiensä kanssa, kaipaavat kipeästi sydämen lämpöä ja apua.

Herra siunatkoon teitä hyvyydestänne ja laupeudestanne!

Säätiön presidentti,
M.V. Kannabih
Moskova, Venäjä
Päiväys    : 24.07.2004
Nimimerkki : upe vastaa
Hyvä M.V. Kannabih!
Olemme iloisia voidessamme tehdä yhteistyötä järjestönne kanssa vankiäitien ja heidän lastensa auttamiseksi.
Päiväys    : 09.08.2004
Nimimerkki : Päivi Kaskia
Minua ihmetyttää, että miten voi Kirkkoherra niellä sanansa?! Odotan, että Ensio Klemi rehellisesti tunnustaa mokanneensa ja kerää kolehdin hädänalaisia varten. Onkohan tämä kolehdin keräämisen jättäminen yksistään Ension päätös vai kirkkoneuvoston päätös?!

Toivottavasti kolehti kerätään ja laitetaan Suomen Idäntyö UP ry:lle. Tiedän kokemuksesta, että sitä kautta hädänalaiset saavat avun ja lupaukset pidetään!
Päiväys    : 10.08.2004
Nimimerkki : Upe vastaa
Ehkä Ensio Klemi on niitä ihmisiä, jotka syövät vain sanansa, eli heillä on sellainen dietti! En tiedä? Luulen kuitenkin, että olemme Ension kanssa aivan eri maailmoista. Minun työni on hikoilua päivästä toiseen ja joskus jopa verta ja kyyneleitä! Teen sen mitä voin käöyhien auttamiseksi. En ehdi hemmotella itseäni, enkä antaa aikaa itselleni, kuten Ensio kehoitti minua tekemään. En ehdi hyväntuulen risteilyille, enkä höpisemään joutavia. Aikani kuluu työnteossa! Ensio vastaa omista tekemisistään ja minä omistani. Näin on näreet! Onneksi Ensio ja hänen kaltaisensa luikertelijat ovat ammatikuntansa edustajina häviävän pieni vähemmistö!
Päiväys    : 14.09.2004
Nimimerkki : kiitolliset pietarilaiset
Pietarin alueen Rjabovon kylän orpokodin lapset ja työntekijät haluavat ilmaista teidän järjestöllenne sydämellisen kiitollisuuden saamastaan avustuksesta.
Teidän myötätuntoisuutenne, sydämellisyytenne ja pyrkimyksenne tukea osattomia ihmisiä auttavat meitä selviytymään vaikeana aikanamme.

Olemme aina avoimia yhteistyölle teidän kanssanne. Olette aina tervetulleita luoksemme kylään ja toivomme suhtautuvanne meihin vilpittömän ystävällisesti.

Johtaja L.V. Tarabukina

P.S.
Rakas Upe,
Me rakastamme Sinua todella paljon ja olemme Sinulle kovin kiitollisia!

Siunaavin terveisin,
ystäväsi.
Päiväys    : 15.09.2004
Nimimerkki : Upe vastaa
Olen kiitollinen, jos olemme voineet edes vähän helpottaa orpojen lasten elämää. Auttamistyö on meille etuoikeus, työ johon meidät on kutsuttu. Kiitos kuuluu
Kutsujallemme ja niille ihmisille, jotka lahjoituksillaan tekevät auttamistyömme mahdolliseksi ja tietysti myös niille ihmisille, jotka vaivaa nähden ja vastuksia kokien vievät avun perille, ei meille. Yritämme vain olla uskollisia työsämme kaikista vastoinkäymisistä ja miltei päivittäisestä mielipahasta huolimatta.
Päiväys    : 15.09.2004
Nimimerkki : kiitolliset pietarilaiset
Mariinskaja sairaalan henkilökunta vilpittömästi kiittää Teitä ja järjestöänne saamastaan kahdesta kirurgisesta sähköimupumpusta, joita kipeasti tarvitsemme tällä hetkellä neurologisella teho-osastollamme.
Lahjanne on jo auttanut pelastamaan kahden potilaan hengen ja myös jatkossa tulee meitä usein auttamaan.
Emme väsy ihmettelemään hyväsydämisyyttänne, ihmisrakkauttanne ja anteliaisuuttanne.
Suokoon Hyvä Jumala Teille terveyttä ja voimia tavallisiä ihmisiä palvelevassa auttamistyössänne.
Olemme aina valmiita auttamaan ja tekemään yhteistyötä Teidän kanssanne voimiemme ja mahdollisuuksiemme mukaan.

Kunnioittaen ja sydämellisesti kiittäen,
Varaylilääkäri O.A. Grinenko
Päiväys    : 22.09.2004
Nimimerkki : Päivi Kaskia
Miten voi Kirkkoherra pyytää teiltä maaleja kesämökkiinsä? Käsittääkseni Kirkkoherra ei ole avustustyön kohde vaan toimensa puolesta pitäisi olla avustajana.
Eihän tässä vedota Raamattuun??

Kirkkoherrahan voisi myydä mökin, lahjoittaa rahat köyhille, niin ei tarvitsisi maaleista stressata!

Siunausta työllenne!
Päiväys    : 22.09.2004
Nimimerkki : Upe vastaa
Päivi, kysyt kuinka kirkkoherra voi pyytää maaleja kesämökkiinsä? Samaa minäkin ihmettelen? Kyllä hän vetoaa raamattuun tässä maaliasiassa. 1. Kor 9:9, 5. Ms 25:4 ja Snl 14.4 ovat ne raamatun kohdat, joihin hän vetoaa saadakseen 1 - 10% siitä maalimäärästä, jota hän on avustuskohteisiin kuljetuttanut. Kukaan muu avustuksia kuljettanut ihminen ei tämänkaltaista pyyntöä ole kymmenen vuoden aikana esittänyt! Meidän tehtävämme ei ole maalata yhdenkään kirkkoherran huvilan seiniä, eikä antaa niihin maalia. Kaikki saamamme avustustarvikkeet menevät Suomen rajojen yli, eikä sitä pysty estämään kirkkoherra, asessori, rovasti, Kiinan keisari,tai Paavi. Näin on näreet. Myös minä suosittelen kirkkoherralle huvilan myyntiä ja rahojen lahjoittamista köyhien hyväksi, niin varmasti paineet vähenevät ja olo helpottuu!
Päiväys    : 24.09.2004
Nimimerkki : anonymus TL
Hei Upe !
Onneksi on auttajia jotka pitävät lupauksensa. Sinun toimintasi ei kaadu jos yksi kirkkoherra pettää lupauksensa etkä sinä kaadu pieniin risuihin ja kantoihin joita polullesi asetellaan.
Voimia ja siunausta toivottaen

Päiväys    : 24.09.2004
Nimimerkki : Upe vastaa
Kiitos viestistäsi anonymus TL. Siunausta ja voimia tässä työssä tarvitaan. Kirkkoherra, joka pettää lupauksensa, on todella ammattikuntansa marginaali- edustaja. Suurin osa kirkkoherroista pitää lupauksensa ja yli 82 % suomenkielisistä ev.lut. seurakunnista tukee työtämme! Nämä ensiot ja heidän ymmärtäjänsä laurit ovat todellakin lillukanvarsia, joihin ei ole syytä kompastua!
Päiväys    : 30.09.2004
Nimimerkki : Sophie
Onko todellakin totta, että teidän varastoltanne avustustarvikkeita itään toimittanut Suomen Evankelistisen Kirkon kirkkoherra pyytää oman kesämökkinsä maalaukseen 1-10% toimittamansa avun määrästä.
\"Säästäisitte siten myös vastaavan osuuden kuljetuskustannuksista.\"
?????

Päiväys    : 01.10.2004
Nimimerkki : Upe vastaa
Valitettavasti ja onneksi! Valitettavasti tällainen kirkkoherra Suomesta löytyy. Onneksi hän on lajissaan ainutlaatuinen. Emme ole lähes kymmenvuotisen toimintamme aikana aikaisemmin moiseen vääntöyritykseen törmänneet ja toivottavasti emme tule törmäämään. Teemme työtä köyhien hyväksi. Työntekijämme ja tavarankuljettajamme ovat vapaehtoistyöntekijöitä, lukuunottamatta kuljetusliikkeitä, joille maksamme rahdit. Tosin monelta kuljetusliikkeeltä saamme alennetuin hinnoin tai jopa ilmaisia kuljetuksia. Kanssamme työskentelevät ihmiset ovat oivaltaneet köyhien auttamisen olevan etuoikeus, tätä yhtä surullista poikkeusta lukuunottamatta!
Päiväys    : 07.10.2004
Nimimerkki : kiitolliset pietarilaiset
Hyvä toiminnanjohtaja!
Järjestönne on useamman kerran välittänyt Pietarin alueella sijaitsevalle lastenkodillemme avustuksia niin että siitä on jo tullut hyvä perinne.
Omasta puolestani sekä kaikkien laitoksemme lasten ja työntekijöiden puolesta haluan lausua teille suuret kiitoksemme tästä auttamistyöstänne.
Apunne antaa meille mahdollisuuden tehdä lastenkotimme viihtyisämmäksi, kodikkaammaksi ja iloisemmaksi, ”valaista sitä lasten hymyillä”.

Kunnioittaen,
Nikolskin lastenkodin ohtaja J.A. Jevdokimov

Tähän kiitokseen mekin,”muut pietarilaiset”, yhdymme!
Päiväys    : 07.10.2004
Nimimerkki : Upe vastaa
Hyvä J.A. Jevdokimov
Parhain kiitos työstämme on mainitsemanne lasten hymy!
Päiväys    : 07.10.2004
Nimimerkki : kiitolliset pietarilaiset
Mariinskaja sairaalan henkilökunta sydämensä pohjasta kiittää Teitä ja järjestöänne potilaillemme jo useamman kerran antamastanne humanitaarisesta avusta.
On vaikea sanoin kuvata, kuinka arvokas on meille teidän lahjanne, 30 pussillista vaippoja, vammaisia ja pitkäaikaissairaita varten.
Suokoon Jumala teille lujaa terveyttä ja voimia tavallisiä ihmisiä palvelevassa auttamistyössänne.

Kunnioittaen ja sydämellisesti kiittäen,
Varaylilääkäri O.A. Grinenko
Päiväys    : 11.10.2004
Nimimerkki : kiitolliset pietarilaiset
S.P.Botkinin mukaan nimetyn Pietarin kaupungin kulkutautisairaalan nro 30 hallinto sekä terveys- ja sosiaaliyksikön henkilökunta kiittää teitä sydämellisesti sairaalan potilaille antamastanne vaateavustuksesta.
Suurin osa sairaalamme potilaista on sosiaalisesti turvattomia ihmisiä, ilman vakinaista asuinpaikkaa olevia henkilöitä, yksinäisiä ikäihmisiä, työttömiä ja sosiaaliturvalaitosten vähävaraisia asiakkaita. Kaikkein vaikein tilanne meillä syntyy syksy-talvikaudella. Sairaalaan kellareista, ullakoista ja rautatieasemilta tulevien sairaiden vaatteita usein joudutaan hävittämään, joten potilailla on pulaa vaatteista. Sen vuoksi yksi terveys- ja sosiaaliyksikön päätehtävistä on vaatteiden ja jalkineiden hankkiminen niitä tarvitseville potilaille. Eri järjestöjen ja Pietarin asukkaiden myöntämät avustukset ovat olleet suureksi avuksi työssämme.
Olemme kiitollisia teille myötätuntoisesta suhtautumisestanne sairaalamme köyhiä potilaita kohtaan. Toivomme yhteistyömme jatkuvan tulevaisuudessakin.

Sairaalan terveys- ja sosiaaliyksikön apulaispäällikkö,
E.G.Aksentjeva
Päiväys    : 12.10.2004
Nimimerkki : upe vastaa
Järjestömme tarkoitus on auttaa köyhiä. Olemme iloisia kun olemme voineet auttaa potilaitanne. Mielellämme autamme heitä myös jatkossa. Olemme kiitollisia Isä-Aleksanderille, joka on toimittanut avun varastostamme Teille.
Päiväys    : 15.10.2004
Nimimerkki : kiitolliset pietarilaiset
Herra toiminnanjohtaja!
Kiitämme teitä Pokrovskaja sairaalalle antamastanne humanitaarisesta avusta neljän Kavika 3400/P sairaalavälineiden huuhtelukoneen, keuhkojen hengitystilavuuksien mittauslaitteen ja kolmen vaippasäkin (1200 kpl) muodossa.

Kunnioittaen,
Ylilääkäri O.G.Hurtsilava
Päiväys    : 16.10.2004
Nimimerkki : Trinity Cloister of Mercy
Rakkaat veljet ja sisaret!
Orenburgin alueen Saraktashin kirkkokylässä (Venäjä)sijaitsevan ”Laupeuden huoneen” johtokunta sydämellisesti kiittää teitä seurakunnallemme ja orpolapsille osoittamastanne avusta.
Sydämemme pohjasta toivomme teille hengellistä ja ruumiillista terveyttä, rauhaa ja onnea perheessänne, Jumalan armovoimaa ja apua kaikissa hyvissä hankeissanne ja laupeudentöissänne.
Vilpittömästi kiitämme Jumalaa, joka on antanut teille hyvän sydämen ja rukoilemme jumalallista siunausta teille ja työntekijöillenne.

Hyvä Jumala teitä varjelkoon ja suojelkoon monina armorikkaina vuosina!

Laupeuden huoneen hallituksen puheenjohtaja,
kirkkoherra Nikolai Stremskij
Päiväys    : 17.10.2004
Nimimerkki : Upe vastaa
Työllemme rukoilemanne Jumalan siunaus on parasta mitä voimme toivoa ja saada. KIITOS rukouksistanne!
Päiväys    : 01.11.2004
Nimimerkki : 
Siunausta ja Armorikkaita Työ-vuosia Suomen-Idän Työlle.


Syys terveisin.
Matti O HKI.
Päiväys    : 09.11.2004
Nimimerkki : kiitolliset pietarilaiset
Pietarin kaupungin sairaalan nro 26 johtokunta kiittää teitä saamastaan avusta - 1200 vaipan lahjoittamisesta.

Kiittäen ja kunnioittaen,
Ylilääkäri J.S.Zheleznjak
Päiväys    : 12.11.2004
Nimimerkki : kiitolliset pietarilaiset
Kansalaisjärjestö \"Mummot ja papat\" vilpittömästi kiittää teitä vaate- ja elintarvikeavusta, jonka olette osoittaneet järjestömme jäsenille sekä muille yhdistyksille, joiden kanssa olemme voineet ne jakaa. Sydämenne lahjoittamishalu on auttanut meitä elämään, selviytymään, enemmän iloitsemaan elämästä ja jopa vähemmän sairastamaan.
Olemme jakaneet sosiaaliturvattomille ja vähävaraisille ihmisille hyvin paljon vaatteita. Tämä antaa heille mahdollisuuden niiden hankkimisen sijasta käyttää varojaan joko lääkkeiden ja ruoan ostamiseen tai säästetyillä rahoilla hoitaa vuokra- ja kunnallispalvelumaksuja.
Olemme päässeet huolellisesti valmistautumaan kansainvälisen ikäihmisten päivän sekä muiden merkkipäivien viettoon. Juhlalle omistetun aterian aikana me nautimme lahjoittamianne elintarvikkeita. Nyt voimme aina juhla- ja teetilaisuuksien jälkeen jakaa ihmisille vaatimattomana apuna ruokatarvikkeita ja vaatteita. Syys-lokakuusa olemme myöntämienne avustuksien ansiosta voineet auttaa seuraavia järjestöjä ja laitoksia:
1. Invalidien, veteraanien ja Leningradin saarrosta selviytyneiden Pietarin kaupungin alueellinen kansalaisjärjestö ”Mummot ja papat”,
2. Botkinin mukaan nimetty kulkutautisairaala nro 30,
3. Pyhän Eugenian mukaan nimetty sairaala nro 46,
4. Liikuntavammaisten yhdistys ”Tasa-arvo”,
5. Monilapsiperheiden etujärjestö ”Raduga”,
6. Monilapsiperheiden yhdistys ”Rodnik”.
Nämä kaikki kiittävät Jumalaa ja hyviä, laupiaita sielujanne.
Antakoon Jumala teille kaikille voimia,terveyttä, sydämen armeliaisuutta, huolenpitoa, huomaavaisuutta ja hyvyyttä.

Järjestön puheenjohtaja Tatjana A. Postrelova
Päiväys    : 12.11.2004
Nimimerkki : kiitollisia pietarilaisia
Piskarevskajan Neitsyt Marian ilmestyksen seurakunta kiittää teitä teiltä saamastamme avustuksesta. Olemme jakaneet pyörätuolit niitä tarvitseville vammaisille, jotka kiittävät teitä heihin kohdistuvasta huolenpidosta.


Herra siunatkoon teitä!

Neitsyt Marian ilmestyksen seurakunnan kirkkoherra
rovasti Andrei
Päiväys    : 12.11.2004
Nimimerkki : Upe vastaa
Hyvät ylilääkäri J.S. Zheleznjak, puheenjohtaja Tatjana A. Postrelova ja rovasti Andrei, olemme suunnattoman kiitollisia, että olemme teidän kauttanne voineet auttaa sairaita ja köyhiä. Kiitos kuuluu myös Isä-Aleksanderille ja Slavalle, jotka uhrautuvasti ja omia vaivojaan valittamatta ovat kuljettaneet varastostamme avustustarvikkeita Venäjän köyhille. Kiitämme myös tavaran lahjoittajia ja niitä ihmisiä, jotka taloudellisin uhrauksin ovat tehneet työmme mahdolliseksi. Meille, Suomen Idäntyö UP ry:n työntekijöille tämä työ on etuoikeus, josta olemme kiitollisia Työnantajallemme.
Päiväys    : 15.11.2004
Nimimerkki : kiitolliset pietarilaiset
Ottakaa vastaan syvä ja vilpitön kiitoksemme SUOMEN IDÄNTYÖ UP ry:n potilaillemme lahjaksi antamista pyörätuoleista.
Erikoista kiitollisuutta haluamme osoittaa yhdistyksen toiminnanjohtajalle Upe Poutiaiselle!
Lahjoitetut pyörätuolit tulevat edesauttamaan vammaisten potilaiden täydellistä kuntoutumista ja pikaista tervehtymistä.

Jelizavetinskaja sairaalan ylilääkäri B.M.Taits,
sairaalan johtava traumatologi V.P.Homutov
Päiväys    : 15.11.2004
Nimimerkki : Upe vastaa
Hyvät ylilääkäri B.M.Taits ja johtava traumatologi V.P.Homutov

Kiitokset saamistanne pyörätuoleista kuuluvat pyörätuolit lahjoittaneelle sairaalalle ja ennen kaikkea Jokelle, joka on kunnostanut jokaisen pyörätuolin käyttökelpoiseksi.
Päiväys    : 16.11.2004
Nimimerkki : kiitolliset pietarilaiset
Raduga-keskus kiittää teitä saamastaan vaate- ja jalkine avustuksesta. Järjestömme koostuu monilapsisistä ja vajaista pehjeistä sekä perheistä, joissa vanhemmat ovat vammaisia. He tarvitsevat teidän apuanne todella paljon.

Kunnioittaen,
Keskuksen puheenjohtaja E.S. Antonova
Päiväys    : 17.11.2004
Nimimerkki : kiitolliset pietarilaiset
Pietarin alueen urheilun invalidien Edelweiss-yhdistys kiittää teitä avustuksista, jotka järjestönne on välittänyt Pietarin urheilu- ja toisen maailmansodan veteraaneille. Suuri kiitos teille huolenpidosta ja hyvästä sydämestänne!
Auttamistyönne köyhien ja osattomien hyväksi ansaitsee suurta kunnioitusta ja kiitosta!

Yhdistyksen puheenjohtaja,
Venäjän liikunta-alan ansioitunut työntekijä,
professori V.F.Polysajev
Päiväys    : 19.11.2004
Nimimerkki : Päivi Kaskia
Olen suorastaan mykistynyt lukiessani päiväkirjastasi, miten kirkon herrat kohtelevat auttamistyötäsi.

Luulin aina, että kirkkoherrat yms.. papit ovat Kristuksen palvelijoita, luulin, että kun annan kolehdin niin annan sen sydämestäni Kristuksen työhön, en pappisvallan väärinkäyttöön.

Ja ehkäpä Herramme armahtaa Pertti Hietalahtea, että hän saa muistinsa takaisin ja kerää lupaamansa kolehdin. Kolehtiin lahjoitamme me seurakuntalaiset minkä sydämestä oikeaksi koemme, ei niin että Pertti päättää mitä kenelle kerätään....käsittääkseni!

Jumalan siunausta työllemme, uskoa, toivoa ja rohkeutta!
Päiväys    : 19.11.2004
Nimimerkki : kiitolliset pietarilaiset
G.A.Albrehtin mukaan nimetyn liikuntavammaisten protetisointi- ja kuntoutuskeskuksen klinikan johtokunta on suurella kiitollisuudella ottanut vastaan lahjaksi antamanne tuki- ja liikuntaelimistö vammaisille aikuisille ja lapsille tarkoitetut kuntoutusvälineet.
Klinikassa on kaksi lasten ortopedian osastoa joilla on 64 potilaspaikkaa ja kolme aikuisten ortopedian osastoa joilla on 190 potilaspaikkaa sekä 210 potilaspaikkaa käsittävät kolme osastoa, joilla asiantuntijat suorittavat vammaisten työkykyisyyden arvioinnin. Vuodessa keskuksessamme saa hoitoa noin 5000 potilasta, joista n.1000 ovat lapsia, joilla on sekä synnynnäisiä että onnettomuuksien ja sairauksien aiheuttamia vaikeita liikuntaelimistön vaivoja.
Kiitämme avusta ja toivomme, että yhteytemme potilaidemme hyväksi jatkuvat.

Kunnioittaen ja kiittäen,
Klinikan ykilääkäri A.V.Tabolkina
Päiväys    : 20.11.2004
Nimimerkki : Upe vastaa
Hyvät professori V.F.Polysajev, puheenjohtaja E.S.Antonova, ylilääkäri A.V.Tabolkina ja Päivi Kaskia

Olemme kiitollisia, kun olemme saaneet auttaa vammaisia vanhempia ja heidän lapsiaan, sotaveteraaneja sekä liikuntavammaisia lapsia.

Päivi Kaskia kummastelee joidenkin kirkkoherrojen käytöstä. Muutama huonomuistinen, huonosti käyttäytyvä kirkkoherra tai tuomiorovasti ei tee tyhjäksi niiden satojen kirkkoherrojen ja muutaman tuomiorovastin hyviä tekoja auttamiamme köyhiä kohtaan. 82 % suomenkielisistä evankelisluterilaisista seurakunnista on taloudellisesti tukenut työtämme. Näiden seurakuntien johtajien eli kirkkoherrojen hyväsydämisyys on mahdollistanut työmme jatkumisen, josta esitämme nöyrimmän kiitoksen.
Kyllä kirkkoherrat yms. papit ovat Kristuksen palvelijoita. Jokainen palvelee omalla tavallaan ja on vastuussa palvelustaan Työnantajalleen.
Tuomiorovasti Voitto Silfverhuthkin sanoi tekevänsä palveluksen autamillemme köyhille yrittäessään saada kollegansa lopettamaan meille antamansa taloudellisen tuen. Tyhmä kun olen, en ymmärrä, millä tavoin tuo teko onnistuessaan palvelee auttamiamme köyhiä. Varmaankin tuomiorovastin ajatukset ovat niin korkealla, ettei tällaisen kerjäläisen ajatuskalustolla niihin korkeuksiin koskaan päästä.
Päiväys    : 22.11.2004
Nimimerkki : Martta
Kirkon diakoniapäiviin liittyen sain vierailla myös Pihlavan kirkossa, jota oli esittelemässä kirkkoherra, josta Upe, puhut päiväkirjassasi. Olen todella yllättynyt hänen käytöksestään. Mietin, onko hänet kutsuttu kukkoilemaan kanojen keskellä vai toteuttamaan Kristuksen tahtoa, auttaa hädässä olevia?
Puhut, Upe myös aivan totta kirkon työilmapiiristä, piispan tarkastuksessamme kävi ilmi, että joku tai jotkut työntekijät kokivat työyhteisön todella vaikeaksi, mutta piispan tiedustellessa asiaa vallitsi kokoussalissa täysi hiljaisuus. Asioita ei uskalleta tuoda esille, ongelmat johtavatkin sitten sairaslomiin, kun jonkun pelosta asioista ei uskalleta puhua.
Olen myös hyvilläni, kun, Upe, sanot kaikkien ihmisten olevan saman arvoisia. Minua on srk:n työntekijänä aina harmittanut, kun seurakuntalaiset pitävät työntekijöitä joinakin puolijumalina. Olen omalta osaltani yrittänyt kaataa sitä luuloa. Kaikki kerran olemme samalla viivalla, ketään ei silloin tue tittelit tai mikään muu maallinen. Kiitos mielenkiintoisesta päiväkirjastasi, Jumala teitä työntekijöitä siunatkoon ja antakoon voimia jokaiseen päivään ja hetkeen! Periksihän ei anneta, niin kauan kuin Työnantajamme tahtoo meidän jatkavan!
Päiväys    : 23.11.2004
Nimimerkki : Upe vastaa
Kiitos viestistäsi Martta. Vahvistat, sen mitä olen päiväkirjassani sanonut.
Diktatuurin ehdoton tunnusmerki on suvaitsemattomuus ja kyvyttömyys sietää arvostelua. On vain yksi mielipide ja se on johtajan erehtymätön mielipide. Eletään siinä harhassa, että virka-asema suo oikeuden koskemattomuuteen ja millaiseen käytökseen tahansa.
-Kuka haluaa olla suurin, olkoon kaikkien palvelija, sanoi Eräs Mies aikoinaan. Tämän Miehen sanojen tulisi olla meidänkin ohjenuoramme, olkoon asemamme mikä hyvänsä!
Päiväys    : 29.11.2004
Nimimerkki : Taika
Hei,
en oikein tiennyt mistä kysellä, joten otatteko vastaan myös käytettyjä/ehjiä vaatteita ja mihin ne voisi toimittaa ? Voiko yksityinen tehdä jonkunlaisen \"joulupaketin\" kuten joissakin muissa avustusprojekteissa tapana, tyyliin pesuaineita+vaate+lelu tms ?
Kiitos ja voimia työllenne !
Päiväys    : 30.11.2004
Nimimerkki : Upe vastaa
Hei Taika!
Otamme vastaan käytettyjä vaatteita, jalkineita, liinavaatteita yms. ja leluja, kunhan ne ovat ehjiä ja puhtaita. Myös joulupaketin voi tehdä ja toimittaa meille.
Varastomme osoite on: Päiviöntie 8, 12400 Tervakoski
Päiväys    : 07.12.2004
Nimimerkki : kiitolliset pietarilaiset
Suuri ja vilpitön kiitos antamastanne mahdollisuudesta viettää aktiivistä elämäntapaa ja olla edes osittain hyödyllinen yhteiskunnallemme. Kiitos!

J. Evdokimenko
1. luokan invalidi
Päiväys    : 07.12.2004
Nimimerkki : upe vastaa
Hyvä J. Evdokimenko
Olemme vilpittömästi kiitollisia ja iloisia, jos omalta pieneltä osaltamme olemme voineet olla hyödyksi
ja avuksi Teille. Haluan omalta osaltani toivottaa Teille kaikkea hyvää ja Hyvän Jumalan runsasta siunausta elämäänne.
Päiväys    : 13.12.2004
Nimimerkki : Nikolskin lastenkoti
Lastenkotimme kaikkien lasten ja henkilökunnan puolesta osoitan teille ja työntekijöillenne parhaat kiitoksemme siitä, että olette välittäneet lastenkotimme tarpeista ja ongelmista.
Teidän huolenpitonne ansiosta lapsemme ovat päässeet maistamaan monia maukkaita ruokia, joita he ovat aikaisemmin nähneet vain tv-mainoksissa.
Teidän lähettämistänne kankaista olemme ommelleet paljon kauniita tyynyjä ja peittoja sekä tehneet verhoja ikkunoihin. Lähettämienne vaatteiden ja jalkineiden ansiosta lapsemme eivät enää näytä huonommalta kuin kotilapset ja he ovat saaneet hienoja leikkikaluja. Myös työntekijämmekin hyötyvät huolenpidostanne koska apunne myötä taloudellisista vaikeuksista selviytyminen on tullut helpommaksi. Olemme mm. saaneet pienen kuorma-automme korjatuksi ja pystymme nyt itse noutamaan avustuksia Pietarista.
Toivomme yhteistyömme jatkuvan.
Toivotamme teille hyvää ja rauhaisaa Joulun aikaa!

Kunnioittaen,
Nikolskin lastenkodin johtaja J.A.Jevdokimov
Päiväys    : 14.12.2004
Nimimerkki : Upe vastaa
Hyvä J.A. Jevdokimov!
Olemme onnellisia, kun olemme voineet auttaa lastenkotianne ja siellä olevia lapsia.
Mielellämme jatkamme yhteistyötä kansanne!
Haluan toivottaa Teille menestystä arvokkaassa työssänne!
Päiväys    : 15.12.2004
Nimimerkki : Pietarin sairaala nro 40
Lausumme syvimmät kiitoksemme humanitaarisesta avusta!
Olemme saaneet Suomesta neljä pyörätuolia, joista 2 kpl on luovutettu ortopedian ja traumatoligian osastolle ja 2 kpl neurologian osastolle potilaille, joilla on vaikeat tuki- ja liikuntaelimistön, selkärangan ja selkäytimen vammat ja sairaudet.

Varaylilääkäri J.M.Dokish
Päiväys    : 15.12.2004
Nimimerkki : kiitolliset pietarilaiset
Piskarevskajan Neitsyt Marian ilmestyksen kirkon seurakunta kiittää Teitä saamastaan avusta. Olemme jälleen kerran saaneet mahdollisuuden jakaa pyörätuoleja niiden tarpeessa oleville vammaisille, jotka lähettävät Teille lämpimät kiitoksensa heihin kohdistuvasta huolenpidosta.

Herra siunatkoon Teitä!

Seurakunnan kirkkoherra
rovasti Andrei
Päiväys    : 19.12.2004
Nimimerkki : Upe vastaa
Hyvät ylilääkäri J.M.Dokish ja rovasti Andrei.

Olemme kiitollisia, että olemme voineet kauttanne auttaa vammaisia ihmisiä. Tietysti kiitos kuuluu pyörätuolien lahjoittajille ja Jokelle, joka kunnostaa varastollamme jokaisen pyörätuolin sekä Isä-Aleksanderille ja Slavalle, jotka näkevät vaivaa noutaessaan pyörätuolit varastoltamme ja toimittaessaan ne perille Pietariin.
Päiväys    : 23.12.2004
Nimimerkki : Anonymus TL
Hyvää ja Rauhallista Joulua. Siunauksellista Uutta avustusvuotta 2005.
Päiväys    : 24.12.2004
Nimimerkki : Upe vastaa
Hyvä Anonymus TL,

Siunausta todella tässä työssä tarvitaan. Ilman sitä työmme on mahdotonta. Elämme joka päivä Jumalan ihmeessä. Uskon, että Jumala vaikuttaa ihmisten sydämessä halun auttamiseen ja antaa meille ja yhteistyökumppaneillemme voimia tämän työn tekemiseen. Toivotan Sinulle ja kaikille päiväkirjamme lukijoille runsasta Jumalan siunausta elämäänne sekä onnellista ja rauhaisaa joulunaikaa ja menestyksellistä uutta vuotta 2005!
Copyright © Suomen Idäntyö UP 2024