Etusivu Toimintaa
Pamfletti Toimintatavoistamme
Ajankohtaista  
Vieraskirja Upen päiväkirja
Etusivu

Apua tarvitaan

Myös sinä ja yrityksesi voitte liittyä joukkoomme helpottamaan lähialueitten ja Itä-Euroopassa elävien köyhien elinolosuhteita. Aloitimme toimintamme joulukuussa 1994. Kaikki työntekijämme ovat vapaaehtoistyöntekijöitä eivätkä saa palkkaa tai palkkiota työstään. Kontaktiverkostomme olemme rakentaneet Inkerin kirkon ja Venäjän Ortodoksisen kirkon sekä paikallisten sosiaali- ja diakoniatyöntekijöiden kanssa.
Toimintamme aikana avustuskohteisiimme viemiemme ruoan, hygieniatuotteitten, lääkkeitten ja vammaisapuvälineitten arvo on jo yli 121,9 miljoonaa euroa. Ruuan osuus on 66,9 % - Käytetyille vaatteille ja jalkineille ei ole laskettu rahallista arvoa.
Valvomme, eteivät tuotteet mene myyntiin, vaan suoraan tarvitseville.

Suomen Idäntyö UP ry.
Upe Poutiainen
Toiminnanjohtaja

Kiitämme työmme tukijoita

Tärkein tuki työllemme ovat ne kaikki kiltit ihmiset, jotka lahjoituksillaan mahdollistavat auttamistyömme.

Kaikki kiitos kuuluu näille suloisille ihmisille, jotka työskentelevät teollisuuden ja liike-elämän, evankelis-luterilaisten seurakuntien sekä kuntien palveluksessa, samoin tavallisille ihmisille, jotka ovat luopuneet omastaan toisten hyväksi.

Lahjoittajamme haluavat pysyä nimettöminä. Tätä toivomusta me kunnioitamme.

Olemme kuin putkenpätkä, jota pitkin vesi virtaa. Tehtävänämme on välittää aineellinen apu puutteenalaisille.

Tilastotietoa

Huomionosoituksia

Copyright © Suomen Idäntyö UP 2024